Likaako nukkuminen ihmisen?

Joku tolkku tässäkin

Olen usein ihmetellyt tätä ylihygieenisyyttä mikä vallitsee yleisesti.
Pitääkö ihmisen käydä joka aamu suihkussa ja lotrata ja hangata,
niinkuin nukkuminen jotenkin likaisi ihmisen.
Ymmärrän sellaisissa töissä olevat jotka menevät suihkuun tai saunaan
pesemään liat ja hiet pois kun mennään nukkuun,petivaatteehan siinä likaantuisivat.
Mutta kun muuten ollaan vietetty päivä ilman mitään itsensä
likaamista tai hikeentymistä niin aamulla pakko päästä
suihkuun.
En tiedä tulenkö näillä ymmärretyksi mutta miten ennen kun käytiin
vaan kerran viikossa kunnolla saunassa pärjättiin sen oletetun lian
kanssa?Ja silloin työt oli raskaita fyysisesti.
Ei jaksanu muutako kaatua sänkyyn ruuan jälkeen illalla.
Ja aamulla taas töihin.

Nykyään kädetkin pitäs pestä joka välissä,mennen tullen.No,tähän
on tultu,ihmisetkään ei enään tuoksu itselleen vaan kaikenmaailman
hajumaailma pölläyttää silmille kun menee lähelle.Ihmiset on kuin liikkuvia hajuvesi-
näytepulloja.

Ei se ole sitten kumma kun tällä jynssäämisellä ja pesemisellä hangataan ne
hyvätkin bakteerit pois jotka suojaavat meitä ja taudit ja allergiat vaan lisääntyy.
ja onhan kauheaa veden lotrausta,määrissäkin.

Ennen sanottiin,että lapsen on hyvä nuolasta kengänpohja kerran päivässä,että
pysyy hyvä vastustuskyky.

104

2719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karvaiset lääkärit

      ei omana pentuaikana mitään pöpöjä pelätty. Läävän lattialla konttailtiin sillävälin kun vanhemmat eläimet hoitivat. Ei tullut kuolemantautia eikä muitakaan. Eikä mitään allergioita ollut kellään. ensimmäinen allerginen jonka tapasin oli kaupunkilais perheen lapsi. muuttivat maalle meidän lähelle ja kohta olikin heinänuha 7v. tytöllä.Vähän 'paskaa' elämään, niin allergiat pysyy pois. Saman asian ajaa jos on kissa tai koira lemmikkinä jo ennenkuin lapsi syntyy.

      • turhat pesut pois

        ja kuka siellä suihkussa jatkuvasti jaksaa läträtä lukuun ottamatta teinityttöjä.ILTAsuihku töitten jälkeen riittää miksi aamulla pitäisi mennä- Johan siinä nahka menee ruvelle ja kuivuu ,joutuu rasvaamaan, ja sitten taas pesemään ne rasvat pois Eli kierre onkin valmis.


      • 143tyq3t
        turhat pesut pois kirjoitti:

        ja kuka siellä suihkussa jatkuvasti jaksaa läträtä lukuun ottamatta teinityttöjä.ILTAsuihku töitten jälkeen riittää miksi aamulla pitäisi mennä- Johan siinä nahka menee ruvelle ja kuivuu ,joutuu rasvaamaan, ja sitten taas pesemään ne rasvat pois Eli kierre onkin valmis.

        älä ny töissä hikoile ja itteä likaa. sitten piisaa kerran viikkoon lotraaminen.


      • vaikuttaneeko

        Muistan kun pentuna tuli tungettua suuhun kaikki kolikoista lähtien. Nelikymppiseen mennessä olen kerran elämässäni sairastanu mahatautia, lieneekö osuutta sopivalla bakteeri-pommituksella aikanaan..


      • paskakusti
        143tyq3t kirjoitti:

        älä ny töissä hikoile ja itteä likaa. sitten piisaa kerran viikkoon lotraaminen.

        Yleensä (normaalitöissä) pidetään vaatteet päällä ja eritysen likaisissa erityisesti.


    • Ennen vanhaan

      Ennen peseydyttin vain silloin jos sattui vahingossa tippumaan veteen

      • RYRYR

        Tulee oikea nostalgia hetki.Lapsuudessa koulubussiin tuli kaveri harva se päivä joka edusti viimeisiä elossa olevia lentojätkiä.Ahkera kaljanlipitys ja korvikkeiden sekä partavesien käyttö johti pidätysongelmiin mikä johti siihen että matka joutui pahvin päällä rahastajan tuolilla.Kuski valitti ettei voinut ottaa välipalaa kuin vasta iltapäivästä kun joskus oli pakko oksentaa pussiin kesken matkan.


    • blikkenslager

      kyllä ainakin itse jouduin ennen aamuvuoroa käymään aina suihkussa, jotta ylipäätään heräsin. sitten puoli pannua kahvia päälle.
      kuudelta alkava aamuvuoro on kaikista epäinhimillinen, silti ilta- ja yövuoroista maksettiin korvauksia.

      niin ja eipä kai sitä sängyssä likaannu, ellei harrasta politiikkaa..

    • ^_^

      Minä käyn vain kerran viikossa suihkussa, samalla kun saunassa.

    • haiset pahalle

      Ei ole mukavaa, kun haisevia ihmisiä kulkee julkisilla paikoilla.

      • ajat on muuttunu

        Ei muista,että mun äiti ois haissu koskaan pahalle vaikka
        kerran viikossa käytiin vaan kunnon saunassa.
        Äiti tuoksu aina ihmiselle,sille omalle äitille.
        Paha haju ihmisestä tulee jos on oikeen ressaantunu ja
        on siihen päälle sitte ruutannu kymmenen sekuntia jotain
        reksonaa ja samaa kainaloon.

        Ehkä juuri ressihiki saattaa haista mutta eihän se vaiva ole kuin
        harvoilla.
        Ennen oltiin välillä hiessä työstä mutta ei se haissu vaikka
        se juosi noronaan yltä päältä.
        Työ ei sillon ressannu vaan siitä, väsy terveesti vaan.

        Kyllä sanoisin,että nykymaailman elintasosairaudet on päässy
        meidän heikon vastuskyvyn läpi kun on hiestetty ja hangattu
        kaikenmaailman sekotuksilla joista ei tiedä mitä
        ne aiheuttaa iholle ja elimistölle ja saattaahan ne mennä
        verenkiertoonkin,meneehän nikotiinilaastaristakin aine vereen?
        ja lisäksi nyt vielä tämä loppusilaus eli desinfioidaan vielä
        käsiä tämän tuosta.
        No nyt ollaan sitten tässä kierteessä,kaikki taudit tahtoo
        iskeä aina vaan helpommin ja helpommin.

        Ennen oli lapset koko päivän ulkona kesällä ja suuhun taisi mennä aikamoinen määrä tavaraa,hiekkaa,multaa,toisten räkää.
        Pissllakin käytiin äkkiä puskassa ja taas takasin
        leikkimään,isokin tarve taisi joskus tehtyä kun ei malttanu lähteä kotia
        kun pelkäs,ettei pääse enään ulos.

        Onko tällä ylihygieenisyydestä sitten ollut apua?
        Mitä nyt hulluja,pahemmaksi mennyt tautien kans.


      • sanompa vaan.. : /

        "haiset pahalle", ei se sun ongelma oo jos joku haisee pahalle..


      • ~~~~~

        Tunnen paljon porukkaa jotka viettää jopa kaksi viikkoa vaelluksella tai leireillä eikä haise pahalta kun kotinurkille saapuvat.

        Toki jos pesemättömyyden yhdistää esim. viinan käyttöön niin haju on yleensä kuvottava. Mutta raitis ihminen ei lemua vaikka olisi viikon pesemättä.


      • Täti

        ite haiset etkä tajua mitään


    • " "

      Munatkin säilyvät parempana jos niitä ei pese.

    • Suihkuttelija

      Aamusuihku että herää. Sitten kahvia ja lehden luku rauhassa.
      Illalla riittääkin paikallispesut kun päivät kuluu jo kotosalla.
      Eli saa kai peseytyä joa haluaa ja virkistäytyä !
      Lisäksi pari kertaa viikossa sauna. Ah kun ihanaa kun siellä hikoilee !

      • likaako se oli?

        Eikö sitä muuten herää?Ehkä ennen herättiin pakosta kun
        alko huuru tuleen hengityksestä ja oli pakko laittaa valakia
        pesään.siinä töhertäessä sitä heräs kummasti kun ootti
        hellan lämpenemistä.
        Olen asunu sellasessa huoneistossa.
        Keittiössä puuhella,olohuoneessa peltikakluuni ja samassa
        huoneessa nukkuma-alkovi,verholla.
        Pihalla sauna,puuliiteri ja ulkohuussi.
        Ei osannu oloja valittaa kun ei parempaa ollu.
        Empä paljo muista lunssia sairastelleeni.


      • likaako se oli? kirjoitti:

        Eikö sitä muuten herää?Ehkä ennen herättiin pakosta kun
        alko huuru tuleen hengityksestä ja oli pakko laittaa valakia
        pesään.siinä töhertäessä sitä heräs kummasti kun ootti
        hellan lämpenemistä.
        Olen asunu sellasessa huoneistossa.
        Keittiössä puuhella,olohuoneessa peltikakluuni ja samassa
        huoneessa nukkuma-alkovi,verholla.
        Pihalla sauna,puuliiteri ja ulkohuussi.
        Ei osannu oloja valittaa kun ei parempaa ollu.
        Empä paljo muista lunssia sairastelleeni.

        Tuohan oli ihan normaalia ennen aikaan. Meillä oli samanlainen systeemi, ja melkein kaikilla koulukavereilla myös. Aika vähän oli niitä joille sisälle tuli ja meni vesi. Se oli kuusikymmenlukua.
        Nyt aikuisena arvostan senkin takia että pääsen joka ilta lämpimään suihkuun. Ei se ole likaisuuden pelkoa vaan nautintoa nykyajasta. Nykyään nautitaan muistakin tämän ajan jutuista. Miksi suihku sisällä ja puhdas olo olisi jotenkin tuomittavaa?


      • herätys
        likaako se oli? kirjoitti:

        Eikö sitä muuten herää?Ehkä ennen herättiin pakosta kun
        alko huuru tuleen hengityksestä ja oli pakko laittaa valakia
        pesään.siinä töhertäessä sitä heräs kummasti kun ootti
        hellan lämpenemistä.
        Olen asunu sellasessa huoneistossa.
        Keittiössä puuhella,olohuoneessa peltikakluuni ja samassa
        huoneessa nukkuma-alkovi,verholla.
        Pihalla sauna,puuliiteri ja ulkohuussi.
        Ei osannu oloja valittaa kun ei parempaa ollu.
        Empä paljo muista lunssia sairastelleeni.

        No kyllä se kylmä suihku herättää kummasti. Jos ei tarvitse herätä,en silloin käy aamulla suihkussa.


    • Tosi kuin vesi

      Yks lääkärikin oli maininnu,että akkaväki pesee sitä
      pimpslooraa liian paljon.
      Saipualla nimittäin.
      Sielläki on se kehon oma bakteerikanta.

      • Sattumakait

        Niin kyllähän sitä plooraa vedellä ja pesuaineilla kivitetään tarpeettoman paljon,minulle eräs rva sanoi vain kevyesti huuhtasevansa,ja "kaupaksi käy".Mitähän mahtoi tarkoittaa,tiedän,että siitä on usea nauttinut.Tuohon sais naiset hieman enempi huomioida.


    • 1939

      Johan Arvo Ylppö sanoi että likaisista lapsista tulee terveitä aikuisia.

      • Utelias"

        Tämä nyt ei liity "mitenkään" asiaan,mutta osaisiko joku kertoa mistä juontaa sanonta "puhtaus on puoli ruokaa"? Tuli vain tästä aiheesta tuo vanha sananlasku mieleen...


    • ?_?

      No jospa kääntäisi ketjun asian?

      Kuinka A. usein ja mistä B.syystä suoritat kokovartalo pesun?


      2-4 kertaa viikossa suihkussa, josta kerta saunan yhteydessä.

      Syitä on
      -rasvoittuvat hiukset.
      - Liikunnan aikaan saama hikoaminen.
      - Kylään lääkäriin tai harrastukseen meneminen

      Ei taida kukaan nyky maailmassa pestä vain tukkaansa kuin kampaamossa...

    • HAEPPAS VÄHÄN INFOA

      siitä että kuinka paljon pitempään ihmiset elävät keskinmäärin nykyään, kuin silloin "ennenvanhaan".....

      • infoa sullekin

        johtuu paremmista lääkkeistä ja lääkäripalveluista yleensä EI PESEMISESTÄ.


    • Raakkuna.

      Paras vaan mennä sinunkin suihkuun. "Salut" Et ole ymmärtänyt että, se on aineenvaihdunta kysymys, joka vapautuu ihon kautta. "Salut" Jotkut ihmiset haisevat epämiellyttävälle, johtuen lihan syönnistä, ja muista epäpuhtaista tottumuksista. "Salut"

      • kysyn vaan miks

        Taasko suihkuun?


      • vettä säästäen

        Täytyykin tässä lähteä suihkuun kolmatta kertaa tänään, puolituntia kerrallaan kun laskee sellaista 45 asteista vettä päällensä niin kyllä pöpöt häipyy. Heti aamulla eka kerran että herää ja sitten ennen lounasta ja nyt ennen päivällistä.


      • vettä säästäen
        vettä säästäen kirjoitti:

        Täytyykin tässä lähteä suihkuun kolmatta kertaa tänään, puolituntia kerrallaan kun laskee sellaista 45 asteista vettä päällensä niin kyllä pöpöt häipyy. Heti aamulla eka kerran että herää ja sitten ennen lounasta ja nyt ennen päivällistä.

        Taas kaksi kertaa tänään jo suihkussa ( 47 astetta) käyty.


    • tyyppi jota et tunne

      mun mielestä jokatoinen päivä suihkus ei oo paha. no ehkä jonku mielestä mä oon joku hygienisti mut en oo! mä käyn usein suihkus koska suihkus käyminen on ihanaa ja tuntuu epämukavalta jos hiukset on likaiset. enkä oo mikää pissis jos joku yrittää väittää sitä.. niin, ja jotkut on semmosii ihme tyyppejä et pelkää jopa ovenkahvaan koskemista! se on niin typerää ja turhaa! en tajuu kuinka jotkut ihmiset kestää jokapäiväistä pöpöjen pelkäämistä..? mä en jaksaisi ite tehdä sitä päivääkään ja muutenki mua ärsyttää jos mä näen jonku semmosen himo hygienistin. JA PLIIDE, LUE KOKO VIESTI MUUTEN ET TAJUU TÄSTÄ VIESTISTÄ MITÄÄN!!!!

      • SAATANA!

        no lol nyt kun mä luin noita kommentteja niin nyt siinä valitetaan et ei sais käydä usein suihkus! KYLLÄ IHMINEN SAA SUIHKUS KÄYDÄ JOS HALUU VIRKISTÄYTYY TAI OLIPA SYY MIKÄ TAHANSA!!!!!!!!!!!!!!!!!


      • jokainen taaplaa tyy
        SAATANA! kirjoitti:

        no lol nyt kun mä luin noita kommentteja niin nyt siinä valitetaan et ei sais käydä usein suihkus! KYLLÄ IHMINEN SAA SUIHKUS KÄYDÄ JOS HALUU VIRKISTÄYTYY TAI OLIPA SYY MIKÄ TAHANSA!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Käy niin paljo kun haluat suihkussas´,ei oo kukaan kieltäny,ota muovipalli
        mukaan ja istu ja nauti.


    • Aloittajalle:

      Aloittaja lienee sairaalloisen saita ja häntä hirvittää että rahaa valutellaan viemäriin.
      Tunnen erään kaverin joka ei vedä vessanpönttöäkään ennen kuin se tulvii.
      Säästömielessä hänkin.

      Jos joku haluaa viekistäytyä tai peseytyä niin toistaiseksi se on vielä hänen oma asiansa suomessa.

      Kaikki vitun laihialaiset saa hangata vaikka paskaa kainaloihinsa aamuisin ei haittaa minua.

      Toivottavasti aloittajalla ei ole lapsia sillä isän saituus jättää lähtemättömät jäljet lapsiin. Suihkuttelukielto lienee vain jäävuoren huippu. Olen nähnyt läheltä vastaavia perheitä ja tapauksia. Erittäin surullista.

      • xO

        ööh..tota..miks tohon piti laittaa laihialaiset??
        siis kun.. no emt sittenkää mut miks just laihialaiset?
        onks ne niin tyhmiä?


      • joku tolkku tässäkin

        Aloittaja käy suihkussa ihan normaalisti,tai mikä on normaalia,sen verran kun on tarpeen,sanotaanko,että en ole paskanen,eikä tässä nyt
        ketään lotraajia haluta syyllistää.
        Kohdistin huomion pääasiassa juuri ylihygieenisyyteen,sitähän
        on nykyään,tunnen omasta väestäkin nuoria jotka kesken juttelun,ei pitäskö
        käydä suihkussa,no ei aamullahan kävin,tyyliin.

        Älkää nyt hernettä nenään ottako.
        Tosiasiat vaan puhuu sen puolesta,että
        allergiat sun muut astmat jne.on lisääntyny varsinki lasten maailmassa ja aikusten.


      • kohtuus kaikessa

        HIRVEÄTÄ VEDEN TUHLAUSTA!! Eiköhän se lopu, kun Suomen pohjavedet myydään ylikansalliselle yhtiölle. Yletön pesuaineiden käyttö tuhoaa ihmisen ihon luonnollisen vastustuskyvyn. Eipä ihme, että iho-ongelmia on yhä enenemässä määrin. Kohtuus kaikessa niin "puhtaudessa" kuin muillakin elämänaloilla. Toki on ihmisiä, jotka hikoilevat niin kauheasti(aineenvaihduntahäiriö), että on PAKKO käydä suihkussa päivittäin, ettei haise. (ei itseään haittaa, mutta ympäristöään). Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisempia.
        2xsaunassa/vk ja TARVITTAESSA suihkussa muulloinkin.


      • 555454

        Miten se vessanpönttö voi tulvia? Vaikka sinne kusisi monta litraa kusta niin kyllä sieltä nestettä poistuu aina saman verran mitä tulee uutta tilalle. Taitaa olla melko huono provo tämä sinun kirjoitus.

        Itse olen penikkana möyriny paskassa ja eipä oo paljoa ollu tauteja. Armeijassakin oli vain kerran lämpöä, muuten olin terve.


      • 4578864
        555454 kirjoitti:

        Miten se vessanpönttö voi tulvia? Vaikka sinne kusisi monta litraa kusta niin kyllä sieltä nestettä poistuu aina saman verran mitä tulee uutta tilalle. Taitaa olla melko huono provo tämä sinun kirjoitus.

        Itse olen penikkana möyriny paskassa ja eipä oo paljoa ollu tauteja. Armeijassakin oli vain kerran lämpöä, muuten olin terve.

        Kusi ehkä poistuukin, mutta paska ei.


      • oih ja voih
        4578864 kirjoitti:

        Kusi ehkä poistuukin, mutta paska ei.

        jos pönttö menee tukkoon niin sitä avatessa vettä menee sitten moninkertainen määrä normaaliin käyttöön nähden.


    • ei mustavalkoista

      Jos käy suihkussa joka päivä, ei se tarkoita että kaikki hankaa, rassaa tai saippuoi koko ihoalueensa. Se voi tarkoittaa hiusten pesua, kasvojen pesua kasvoille tarkoitetulla pesunesteellä ja kriittisempien paikkojen saippuointia. Sen jälkeenkin ihoa voi voidella ja hoitoaineita käyttää. Välillä (joillain suihkukerroilla) sitten saippuaa koko ihoalueelle, mutta pesunesteissäkin on eroja paljon. Käsienpesu suoritetaan ehkä ulkoa tullessa, ennen ruokailua ja jos sotkee lian kanssa. Kuitenkin tämä on yksilöllistä, ja voi olla että joku tarvii vielä useammin suihkua ja saippuaa.

      Että käykää suihkussa ja hoitakaa suu niin ei tarvitse tukehtua hajuun esim. bussissa.

      • hikihatussa.....

        Olen kanssasi samaa mieltä. Käyn kerran päivässä suihkussa nykyään, ennen kävin kaksi kertaa päivässä. Nyt en enää hikoa samalla lailla kuin aiemmin ja eläkkeellä ei tarvitse tehdä työtä, jossa väkisin tuli hiki ja piti peseytyä useammin.

        Jännitys ja stressi hikoilutti ja se hiki todellakin haisee pahemmalta. Me ihmiset olemme niin erilaisia ja ihon happamuus sun muut tekijät vaikuttavat siihen, kun joillakin hiki haisee pahalta lähes heti pesun jälkeen.
        Pesut tarpeen mukaan, ettei olla hajuhaittoja kanssakulkijoille.


    • väärinymmärtäjä

      Lopettakaa tunkkaaminen! Olette aamulla puhtopoikia.

    • ihminen alkaa

      haista tosi pahalle tosi pian ilman pesua. Miettikää kuinka paljon ihmisen henki haisee, kainolot haisee, päänähkä haisee, perse haisee ja miehillä esinahan alla ja naisilla häpyhuulissa. Hyi olkoon!!!! Eläimet sentään kulkevat ilman vaatteita, mikä tuulettaa "kriittisiä" alueita ja nuolevat paikkansa puhtaiksi. Ihmisillä hajut oikeen muhii vaatteiden alla. Peräreikäkin on piilossa paksuissa kankuissa.
      Pohjoisamaissa suihku toimii myös "apinoiden geishiirinä."
      Tietty turha veden lotraaminen on turhuutta ja tyhmää...

      • tietyt tuoksut norma

        Henki haisee?,miten sen peset?Se voi haista vaikka kuinka pesee hampaita ja klooraa suuvesiä.
        Miltä päänahka haisee?kuinka monesti sitä työntää nenää jonkun tukkaan?
        Samoten eihän nuo kriittisen paikan oletetut tuoksut ole 2 sentin päässä
        nenästä?
        Eri tietysti jos paskonu ulos,housuihin.sehän haisee tietenkin.
        Ja naisen alapäähajut on normaaleja tuoksuja,eihän se paikka nyt
        ruusulle voi aina haista.


    • Upeeta-mahtavaa.

      Tiedän perheitä joissa isä vahtii ettei käsiä pestä vessassa käynnin jälkeen ettei kulu vettä ja sauna lämmitetään kerran viikossa jolloin on lupa käydä suihkussa.

      Samoissa perheissä isä painelee lasten perässä sammuttelemassa valoja ja huomauttelee että vielä on valoisaa ei tarvi valoja ja sitten kun itse tienaat niin pidä valoja niin paljon kuin lystäät. Telkkari sammutetaan mainoskatkojen ajaksi ja välipaloja ei saa karkeista puhumattakaan.

      Isä kätkee saituutensa humanismin, ympäristötietoisuuden ja kasvatuksen nimiin.

      Hienoa hyvinvointia. Ja noita tyyppejä on paljon.

    • suositukset

      Suihkussa käynnistä..
      Ihan ihotauti lääkärit, eivät suosittele, joka päiväistä kokoihon pesua.

    • tervalla kypsytetty

      Kerranki aihe jota olen myös monesti miettinyt. Ilmeisesti syy on jotenkin psyykkinen häiriötekijä, ei kai sitä voi muuten ymmärtää miksi joidenkin on lutrattava suihkussa monesti päivässä. Ja varsinkaan silloin jos ei yhtään hikoile.

      Toinen juttu myös kummastuttaa, ainakin näin miesnäkökulmasta. Nimittäin kusella käynti. mistä sellainen- lähestulkoon laki on muodostunut, että aina pitää pestä kädet joka käynnin jälkeen.
      En minä ainakaan ole kuseskellut sormille kuin ehkä joskus ennen 4-5 vuotiaana.
      Sen vielä ymmärtäisi jos pesee kädet ENNEN vessakäyntiä niin ei liitä turhia pöpöjä jormaansa. Jos vaikka sattuis harrastamaan jonkinlaista petipuuhastelua lähiaikoina.

      • pese kätesi:)

        Onko tuo miehen logiikkaa? Ensinnäkin se paikka hikoaa, hautuu ja on niitä bakteeraja aina iholla. Myös housujen pinnalla on mr. jorman tuotantoa. Joten voit hankkia mietoa saippuaa. Sitäpaitsi mikroskooppisesti tarkasteltuna pissikin voi lentää käsille, vaikka et näe pienempiä pisaroita.


      • joku tolkku tässäkin
        pese kätesi:) kirjoitti:

        Onko tuo miehen logiikkaa? Ensinnäkin se paikka hikoaa, hautuu ja on niitä bakteeraja aina iholla. Myös housujen pinnalla on mr. jorman tuotantoa. Joten voit hankkia mietoa saippuaa. Sitäpaitsi mikroskooppisesti tarkasteltuna pissikin voi lentää käsille, vaikka et näe pienempiä pisaroita.

        Eräs lääkäritutkija sanoi kerra,että jo me näkisimme minkälaisen bakteerikerroksen peitossa olemme niin kauhistuisimme.Iholla on
        suojana valtava määrä ns.puolustajabakteereita jotka ovat meidän
        turvanamme.
        Ja tätä kerrosta me sitten paniikissa hinkaamme pois,jos pitää likaa pestä pois,vesi ja mieto
        saippua,pesussa mieluummin mäntysoopa on ihan ok.
        Mutta ei desifiointiaineilla kuin ääritapauksissa,sairaaloissa jms.

        Mistä tiedämme mitä näissä uudentyyppisissä pesuaineissa lopujen lopuksi on?Joissain on varmasti bakteereita tuhoavia ainesosia ja sitä oikein
        mainostetaan,antibakteerinen,tappaa pöpöt!
        Niin,kaikki hyvätkin pöpöt.

        Yhteen asiaan kommentoisin,nimittäin kun on muotia ajaa kainalokarvat,varsinkin naisilla,miksi?Ei se ole kuin muotimaailmasta
        tullutta trendiä.Ja taitaa olla joillakin miehilläkin tapana ajaa karvat.

        Onko ne sitten turhaa siellä?Ja eikös se ole kumma kun ne kuitenkaan
        kasva kuin parta,pitenee ja pitenee?Ei vaan se kasvu toppaa johonkin
        senttimäärään,kyllä se karva siellä on jotain tarkoitusta varten siellä,
        suojana uskoisin,siellähän on aika ohut nahka ja paljon iho ja hikihuokosia.
        Samoin jotkut ajavat nenäkarvoja,siis sieltä sisältä,ymmärrän jos ne on joillain kasvaneet ulos asti niin tottahan sellaisen ajamisen ymmärtää.
        Mutta ei silloinkaan ole pakko niitä ajaa.Niillä on myös se uskoakseni se ominaisuus,että ne eivät kasva kuin määrämittaansa,vai oletko nähnyt ennätysten kirjassa esim,jonkun jolla on puolimetriset nenäkarvat?
        Nenäkarvat jotka kasvavat nenän sisällä suodattavat paljon huonepölyä ja
        ulkona kaikenlaista lentävää hiukkasta,esim.siitepölyä.
        Ajatelkaa kun ajetaan juuriaan myöten nenästä karvat pois niin,että nahka
        paistaa sieltä,kyllä on röörit auki kaikenlaisille pöpöille.

        Vielä toinen asia mikä on todettu elävässä elämässä.
        Olen huomannut ns.taliköhnän vai miksi sitä kutsutaan päänahassa,vähentyneen kun olen harventanut hiusten pesua joskus jopa
        viikkoon,sitten saunaan ja kunnon hiet ja kunnon pesu.
        Hiukset kiittivät ja olivat mukavan tuuheat.
        Kun pesin päänahan useammin niin hiukset oli jotenkin elottoman
        oloiset ja kutisivat enempi.
        Tämä on osittain varmasti ykslöllistä.
        Kiitettävästi on aiheesta ollut kiinnostusta.
        Ymmärrettävästi,kun kaikenlaiset sairaudet vain ovat lisääntyneet,vaikka lääketiede on kehittynyt ja juuri varsinkin allergiat,ihovaivat.
        Vastustuskykyä ei lisätä ylipuhtaudella vaan pikemminkin altistuttamisella,pikkuhiljaa.Nyt en puutu toimintaan kun on jokin tautiepidemia meneillään,se on asia erikseen,sivuhuomautuksena mainittakoon,etten ottanut sikaflunssarokotetta,eikä tullut tautia,eikä ole itseasiassa ollut flunssaa sen epidemian jälkeen ollenkaan.sanottakoon,etten ole mikään ahkera käsien pesiä,paitsi nyt kun sairaaloihin ja vanhainkoteihin menen.Isille ja äideille sanoisin,älkää olko kauhean hysteerisiä lapsenne
        likaantumisesta ja älkää pelotelko lastanne kaikenlaisilla pöpökauhujutuilla,lapselle on tarkoitettu kasvaa tietynlainen immuniteetti,että pärjää sitten aikuisena.Maalaisjärkea siinä,sanan varsinaisessa merkityksessä.
        Kiitos hyvistä kommenteista.
        t.aloittaja.


    • jotku lotraa ja lotr

      Ennen oli tosiaan ulkohuusi ja ulkosauna,Sisällä oli pikkukaappi jossa oli
      vati missä pestiin kädet ja kasvot tai päinvastaisessa järjestyksessä tietenkin.
      Sauna oli kerran viikossa lauantaisin ja sitten koko perhe punaposkisena
      sisälle Sunligtin puhtaana.
      Eipä kukaan muistini mukaan haukkunu,että haiset pahalle viikolla.
      "Pesukaappi" oli nimeltään komuti ja vatia sanottiin silimikooliksi.

      En tiedä onko joillakin sellanen tunne vaan,että olenkohan likanen tai
      haisenkohan?Vaikka tuoksuis ihan sanotaanko ihmiseltä.

    • Pikkukissa

      Nykylänsimainen ihminen on jo kauan pelännyt vääränlaista likaa ja ollut pelkäämättä todellisia kohteita

    • Peskää PLEASE!

      Yhden kesän ajan kyydissä kulki työkaveri jolla oli kotona ilmeisesti vain puusauna. En tiedä kuinka usein hän siinä saunassa kävi ja vaaihtoiko vaatteita, mutta vo saakeli sitä karrmeaa pistävää suolahien hajua. Ette voi uskoa miten terävä ja oksettava käry aikuisesta miehestä lähtee kun hän tekee vikon fyysistä työtä eikä pese. Hyi saataana! Eipä kulje enää minun kyydissä! ...mutta sitä hellepäivien käryä autossa en pysty koskaan unohtamaan. YÖK!

    • ....................

      Mun on ainakin pakko käydä vähintään kerran päivässä suihkussa ja mieluusti aamulla. Olen kova hikoilemaan ja yön jäljiltä hiukset ovat niin pystyssä, ettei niitä saa asiallisesti asetettua, jos ei pese. Lisäksi harrastuksissa hikoilee ja likaantuu. Ei joka kerta tarvitse lotrata kauan, viisi minuuttiakin peseytymiseen riittää loistavasti. Pesuaineina käytän miedompia pesuaineita. Eiköhän se ole jokaisen oma asia kuinka usein sitä peseytyy, jos tuntee itse olonsa mukavaksi. Sitäpaitsi, ennen vanhaan kaikilla ei ollut tuota hienoa keksintöä, jota suihkuksi sanotaan......

    • Järki päähän!

      Joka-aamuinen suihkussakäynti on aivan turhaa lotraamista. Ihohan siinä kuivuu.

      Kerran viikossa saunaan ja tarvittaessa muutaman kerran suihkuun.

      ja hiuksia ei ainakaan pidä pestä joka päivä.

    • ....................

      Mielipiteitä on monia ja jokainen on erilainen, kaikilla ei ole samanlainen iho tai hiuspohja. Toisista ihmisistä erittyy voimakkkaammat tuoksut. Hiukset voi pestä päivittäin, kunhan kayttää oikeanlaisia tuotteita ja ihoa ei tosissaan tarvitse kokonaan päivättäin saippuoida. Ja jos se iho kuivuu, niin sitä varten on rasvoja joka lähtöön.

    • Peseytyminensuomessa

      Ei minusta Suomessa mitenkään erityisen paljon pestä, vaan huomattavan vähän verrattuna moniin muihin kulttuureihin, joissa esim. vessapaperin tilalta käytetään vettä. Samoin monien uskontojen rituaalit vaativat käytännössä suunnilleen kerran päivässä koko vartalon pesun sekä lisäksi vähintään muutama puolittaista peseytymistä, ja monta kertaa enemmänkin erityistilanteissa.

      Tietysti sitten on myös kulttuureja, joissa peseydytään paljon vähemmän kuin Suomessa esim. luonnonolosuhteista johtuen.

      Nykyään ei eletä kovin luonnonmukaista elämää muutenkaan, ja se mielestäni lisää aidosti peseytymisen tarvetta. Ei kai joku entisajan navetan lattia yhtä likainen olekaan kuin nykyajan metrotunnelin.

      Monet hikoavat juuri nukkuessaan, vaikkei muutoin kovin hikoava ihminen olisikaan, joten aamusuihku on aivan looginen.

      Terveydentila kokonaisuudessaan vaikuttaa siihen kuka millaistakin peseytymistä tarvitsee. Ei kaikille sovi sama määrä peseytymistä.

    • luomusti

      Jos ei jumppaa tai tee jotain hikoiluttavaa tai likaista työtä, riittää suihku aivan hyvin jotka toinen päivä ja silloinkin PELKÄLLÄ vedellä,

      Jos taas hikoaa yöllä, on syytä vaihtaa hengittävämpään peitteeseen.

      Koskaan en ole mitään ihon pesuaineita käyttänyt ja ihan puhtaana ja hyvänhajuisena olen pysynyt.

      Hiukset toki tarvitsevat useimmilla pesuainetta mutta kehon ja raajojen pesuun ei siis tarvita vettä kummempaa. Alapesuunkin riittä ihan pelkkä vesi.

      Ei sitten tarvitse levitellä mitään voiteita kun ei poista pesuaineilla ihon omaa, luonnollista rasvakerrosta.

    • KakkaAkka !

      Kuulin kerran eräästä Naisesta joka otti Miehen Jorman suuhunsa !

      Samalla oli työntänyt Kielensä tämän samaisen Miehen Suuhun !

      Kyllä siinnä on Pöpöt saanut kyytiä.

      Lienee kuollut jo johonkin Bakteeritautiin koko Akka ?

      Kuvottavaa sikailua.

    • kaupunkilaisflikka

      Minä päätin säästää vettä.Käyn kerran viikossa suihkussa.Tosin pikapesen joka ilta alapään ja kasvot.Iho on tykännyt kun saa olla omassa rasvassaan pidemmän aikaa.

    • sillä siisti

      HUH! ......EI....Ennen oli ennen ja nyt on nyt.... Olisi aika hirveetä jos pankkineiti tai joku toinen asiakaspalvelussa oleva löyhkäisi hielle ja pas...lle....
      Kyllä jokaisen tulisi peseytyä kerran päivässä....Aika helppo on mennä raanan alle... Ennen vedet piti kantaa kaivosta, joesta, järvestä...Puhtaus on puoli ruokaa! -näin kilotkin pysyvät kurissa kun ei tarvitse syödä ylenpalttisesti...
      Siisti kuin sika pienenä! Puhtaus on kaiken aa ja oo kaikissa muodoissaan...

    • Jatkuva.

      Peseytyminen johtuu siitä,että nykyään ihmiset ovat huomattavasti lihavampia,kuin ennen ja siitä johtuen hikoilevat kuin siat.

      • tätyli

        No en ole lihava, 160cm/50kg.
        Käyn joka ilta suihkussa!


    • dsddss

      Ihmisen kuuluu haista paskalle, kuselle ja hielle, sillä se on sen oma lajityypillinen haju.

    • dudenamedex.

      Toiset saattavat hikoilla yöllä. Yhtä hikinen kun treenin jälkeen. Suuriosa herättelee itsensä mukavammin - suihkun lämmössä.

      Vaikea sanoa kuinka moni lotraa hygienia syistä.

    • Mies 60v

      Ennen vaatteet tehtiin villasta, puuvillasta ja pellavasta ym. hengittävistä materiaaleista. Niissä ihokin voi hyvin, eikä iholle muodostunut haisevaa bakteerikantaa.
      Nykyisin on paljon keinokuitu vaatteita, eli "muovia". Kyllä muovin sisällä "hautuu" paljon enemmän kuin villansisällä.
      Nailonpaidat aikoinaan oli TODELLA kamala keksintö.

    • Erkki Perse

      Sitäpaitsi sissijuusto haisee ihan Estrellan juustonaksuille ja se kanin kokoinen vaahtopaallo nivusissa ikäänkuin kruunaa tunnelman.
      Ja jos hanuri nyt vähän kutisee niin ei sitä nyt suihkuun kannata mennä vaan esim. pulloharjalla rapsuttaminen helpottaa kummasti oloa!
      Jos sinne jotakin elukoita sitten pesii niin niille voi rakentaa keittiön pöytään temppuradan sokeripaloista sapuskaa odotellessa!

      Hyvää jatkoa vaan kaikille paskaperseille ja haisuleille.

    • suihku virkistääkin

      Jokapäiväinen saippuoiminen ei välttämätöntä. Kyllä meillä käydään harvase päivä saunassa tai vähintään suihkussa. ihanaa mennä saunapuhtaana nukkuun, Kuollutta ihosolukkoa voi kuoria hierontakintaalla niin ei tarvitse välttämättä varsinkaan talvipakkasilla ihoa kuivattavavia saippuoita.

      Kesähelteillä sen haistaa jo kauas jos peseytyy harvakseltaan ja sellaisen ihmisen läheisyydessä ei viihdy kukaan.

      Aina kotiin tultaessa pestään kädet ja kotonakin tarpeen vaatiessa. Yöksi voi laittaa rasvaa jos meinaa kuivua iho. Käsienpesulla välttää monet flunssat.

      Ennen oli ennen ja ei maailma ollut niin saasteistakaan kuin nykyään.

    • so dirty

      Amerikkalaiset ne vasta likaisia on.
      Vastikään tuli dokumenttielokuva "Likainen Harri" joka kertonee amerikkalaisten saippua ja suihkukammosta.

    • eimikäänpaskaperse

      Minä taas en ymmärrä ihmisiä jotka eivät peseydy kunnolla. Hyi! Meillä aina kotona perus-siisteys, pieni lapsi talossa joka herkkä infektioille. Ei sairaalloista peseytymistä kuitenkaan. Kasvot, hampaat, varpaat, kainalot ja alapää päivittäin, hiukset vaikka joka toinen päivä jos haranpesä miellyttää silmää ;) Oishan se vaan kiva kun tulee vieraatkin kylään niin pesis vaan ne röökikouransa ja muut paskat eka pois ennen kuin kahvipöytään istahtaa! Niin ja on niitä kyläpaikkojakin joihin ei ees mieluusti menis kuin pakosta (sääli), erään läheisen lapsiperheen koti on kuin sikala! lasten kuset ja paskatkin saattaa olla lattialla eikä niitä edes siivota! nauti siinä sitten kaffet ja tuliaisviinerit :D

    • puhasta pask.

      Se on vähän siitä kiinni mihin on tottunu,jos sellainen jonka koti jynssätään
      joka toinen päivä todella puhtaaksi,joissa tuoksuu oikeen sellanen steriili
      desifointi/kloorin tuoksu menee ns.normaaliin kotiin,missä kerran viikossa
      siivotaan ja missä tuoksuu se eläminen,niin paskaseltahan se tuntuu.
      Ja taas jos tähän jälkimmäiseen kotiin tulis kylään joku afrikkalainen joka
      on asunut omaan tyyliinsä omassa kulttuurissaan,niin kyllä ne ajattelis,että
      ompas kliinistä.
      Se puhtaus on vähän niinkuin suhteellinen käsite.

    • Howard Huges 2

      Varokaa Ovenkahvoja !!

      Välttäkää kosketusta toisiin Ihmisiin !

      Hengittäkää aina Suojamaskin läpi !

      Jos raaavitte Päätänne tai kaivatte Nenäänne. Desinfioikaa aina Sormi sen jälkeen.

      Seksiä tai suutelemista älkää edes ajatelko !!!!

      Bakteereja on jokapaikassa !!!!!!!!

      • son varma

        Patteeria on milijoonia joka paikas.Ette pääse niitä
        pakohon vaikka kuinka hinkaatta.


      • paska ei tapa ketään
        son varma kirjoitti:

        Patteeria on milijoonia joka paikas.Ette pääse niitä
        pakohon vaikka kuinka hinkaatta.

        ejelliseen vielä,son paras kun haisee ittelensä,eikä
        tötölle ja rollonille.


    • --tohtori--

      Joo liika hygienisyys on perseestä, mutta niin on liian vähäinenkin hygienisyys.. Jos selkeästi hikoilee päivittäin kannattaa varmasti myös peseytyä päivittäin.. Jos taas ei, joka toinen päivä riittää vallan mainiosti.. Mutta auta armias kun useita päiviä peseytymätön kumppani tulee hien hajuisena ja tukka rasvasena synkyyn ja vonkaa seksiä.. Siis hyi helvetti.. Kuinka kukaan voi edes kuvitella että ketään huvittaisi naida haisevan ihmisen kanssa.. Ei kyllä paljon haluut sellaisesta herää..

      • joitakuita

        kiehtoo alkukantaset tuoksut X)


    • kaikella rajansa

      kyllä laihakin haisee, jos ei ole pessyt itseään, olen huomannut.

      Ei aina ole lihava joka tuoksahtaa. Ei liika itsensä peseminen ole iholle hyväksi talvella ainakaan.

      Minusta kans liian siistejä ollaan, kohta ei voi edes mennä lähelle toista ihmistä kun pelätään et tarttuu jotain.
      Henki voi haista vaikka hapmaat peseekin jos syö vaikka valkosilulia.

    • minä,

      Hiukset tulee pestyä 3-4 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa suihkussa. On riittänyt minulle hyvin.

    • älkää nyt pienistä

      Kerrotaan,että E-Koreassa oli joku munkki joka asui 10v
      vuorella ja asui istuallaan,ja mietiskeli,nukkuikin istualleen,sille
      tuotiin ruoka sinne ja kyllä kai ne tarpeet sitten kuljetettiin pois mutta
      ei kuulemma pessy sinä aikana ollenkaan,haki jotain henkistä pyhitystä.
      Kuoli sinne sitten lopuksi.Mahtoi haista jonkun verran.
      Tuskin se kuitenkaan likaan kuoli vaan liikkumattomuuteen pikemminkin.

    • haaskausta tämäkin

      Sama se on pyykinpesussa,jotkut laittaa farkut koneeseen jo kun
      ne on ollu 3-4pv jalassa.Ja aivan liikaa pyykkiainetta pesuun.
      Sitten vaatteet tuoksuu tai haisee pyykkiaineelle.Ja se on merkki,että ne on puhtaat.

    • pojuvaan887

      mua kiusattiin koulussa koko ala-aste lapsena sen takia, koska haisin, ku kävin vaan kerran viikossa suihkussa. Siitä jäi traumat ja käyn nykyisin aamuin illoin suihkussa.

    • puhdaspulmu

      Siis mitä hittoa, porukka käy kerran viikossa suihkussa? D: Missä päin mahdatte asua? Mitämitämit... ÖÄÖÄÖÄ olen kovin hämmentynyt. Itse käyn kyllä ihan päivittäin kokopesulla, joskus saattaa jäädä päivä pois jos ei jaksa tai ehdi. Mutta on kyllä silloin tosi tunkkainen olo, suorastaan sairas fiilis. Silloin kun minulla oli vielä rastat, niin en aina pessyt hiuksia joka päivä koska niitä oli niin työlästä kuivattaa ja haperoituivatkin vielä. Nyt kyllä pesen joka päivä, kun rasvottuvat niin nopeaan. (ja ei, rastoissani ei ollut mitään hometta tai matoja tai marihuonaa, en tajua miten jengi onnistuu nekin mädättämään...)

      Mutta peseytykää nyt hyvät ihmiset edes joskus, vähän useamminkin. Ja hyi hitto peskää edes kätenne kun käytte vessassa. Kiva saada joku tauti sitten ovenkahvasta.

    • neropatti88.....

      Yksilöllistä. Ite käyn suhkussa joka toinen päivä. Mun kaveri jolla ei ole juoksevaa vettä niin ei viitsinyt aurata saunaan tietä koko talvena niin oli hän 3-4 kuukautta pesemättä. Sitten kun tyttöystävä tuli hakemaan niin herrasmiehenä päätti käydä kylvyssä.

      Tuo kaveri nyt muutenkin pesee itsensä tyyliin kuukauden välein mutta tuo talven kylvytön jakso oli kyllä ihan huippu.

    • Mä pesen

      Vaan jalkovälin joka päivä,koko kroppaa en ala joka viikko pesemään.
      Hiukset on mallia siili,niitä ei tarvitse pestä pitkiin aikoihin.

      • totuttu tapa joka aa

        Kun nyt ruoankin lisä-aineita ollaan alettu kartteleen,tai niistä
        jotain ymmärtään,olis varmaan hyvä ottaa selvää mitä
        noissa ns.vartaloshamppoissa on.

        Ja kyllä sitä pitäs pystyä lähteen liikenteeseen silloinkin vaikka
        ei nyt joka aamu pidä olla ns.suihkunraikas,eli ei nukkuminen
        likaa.


      • luonnontuote
        totuttu tapa joka aa kirjoitti:

        Kun nyt ruoankin lisä-aineita ollaan alettu kartteleen,tai niistä
        jotain ymmärtään,olis varmaan hyvä ottaa selvää mitä
        noissa ns.vartaloshamppoissa on.

        Ja kyllä sitä pitäs pystyä lähteen liikenteeseen silloinkin vaikka
        ei nyt joka aamu pidä olla ns.suihkunraikas,eli ei nukkuminen
        likaa.

        Olen joskus pessy mäntysoovalla hiukset,siis liuoksella,hyvä
        tulee kun muistaa huuhdella hyvin,ehkä palasoopakin käy,
        sehän on ainakin aitoa.


    • Liika.

      Peseytyminen ja siivoaminen on henkinen sairaus,eli neuroosi.

    • Että semmosta

      Kaiken huippuna oli joku aika sitten tutkimus missä oli tultu siihen lopputulokseen että suomalaiset pesevät pyykkinsä liian alhaisessa lämpötilassa jollonka vaatteet ei muka olis puhtaita pesunkaan jälkeen. Jos ei pese vähintään 60 asteessa vaatteisiin jää bakteereja. Huh huh... Sehän se on sitte sitä energian säästöö. Kaikkiaan oon sitä mieltä että ei ihmisten tarvi liassa "kylpeä" ollakseen normaali tervejärkisiä peseytyjiä mutta liika on liikaa. Kesä kuumalla pikanen viileä ilman pesuainetta suihku voi tehä terää jos muillaki oli viime kesänä yhtä kuuma ku mulla =) Itellä kolme lasta ja maatila. Ulkona kokkailevat leikki ruokaa ja pöpöjä ei pelätä. Kädet pestään ku sisälle tullaan ja kesällä ku on oltu avojaloin pihalla ni käydään varpien pesulla ennen nukkumaan menoa. Muutoin saunataan se 2-3 krt viikossa ja hyvin pärjätään. Unohtakaa käsidesit ja kaiken maailman oven kahva pöpöilyt!

      Opettaja pikku-Kallelle: Eikö äitisi ole opettanut pesemään käsiä vessassa käynnin jälkeen?

      Pikku-Kalle: Ei ku äiti opetti että ei kannata kusta käsille!

    • glkdglkglksflk

      Muuten saatetaan olla ylihygieenisiä, mut käsien pesu wc käynnin jälkeen on jotenki unohtunu ihmisiltä. Sit ihmetellään et kui meitil on tää noro joka toinen viikko. Siihenhän syntyy immuniteetti vain pariksi kuukaudeksi, eli ei auta vaikka paskaa söisi niin ei se estä yhtään sairastumasta. Ja lisäksi juuri norovirus vaatii yli 60 asteessa pesun vähintään tunnin ajan. Ehkä tautien leviäminen kuitenkin eniten johtuu siitä että kuvitellaan pyolen päivän sairastamisen jälkeen olevansa terveitä ja lähdetään yrjöilemään ihmisten ilmoille kuin vain kiusallakin levittämään pöpöjä.

      Ihan sama jos ette kämppäänne siivoa tai itseänne pese, kunhan vain pidätte huolen ettette tauteja muihin tartuta!

    • Peseytyminensuomessa

      Minusta olisi syytä ottaa huomioon tässä keskustelussa maalaisten ja kaupunkilaisten erilaiset elinolosuhteet.

    • ........

      saunahan vasta onkin lähde esm.kynsisienelle, eli ei ole hyvä mennä suihkuun kynsisienisen jälkeen, samalle lattialle, ja ihmiset liian usein jättää yhteisissä saunoissa istuinalustan pois, aina voi valskata takapuoli ja lauteelle tulla muutakin kun hikeä.

      • kerrostalossakin

        kostea asunto saa vaatteet haisemaan, vaikka olis pestykkin, ei se haju ihmisestä aina lähde.


    • äipsä11

      Tämä nuori äippä on oppinu lastenlääkärin tunnilta edelleen tuon "kerran päivässä pitää nuolaista kengän pohjaa". Ja jos tuo ryömijä käy maistamassa ohi mennen sitä kengän pohjaa niin en siitä sydäriä saa. 2-vuotias syö murot ensin lautaselta ja käy monesti poimimassa syönnin päälle lattialle tippuneetkin suuhunsa. Itse olen astmaatikko ja kaikki lapset ovat olleet lievästi atooppisia (lievää ihottumaa), mutta kenelläkään ei ole ollut sen kummempaa vaivaa allergioista.

      Mutta käsidesiä meillä kyllä on. Jos mahatauti iskee isille tai äidillä niin sitä sitten käytetään (sairas) ja pyritään pitämään lapset siitä taudista pois. Kolmen pienen lapsen kanssa kun ei millään jaksaisi kun kaikki oksentaa ja kuraa... Muutoin käsidesin ainoa tehtävä on puhdistaa isin silmälaseja.

    • Puhdasmies

      Meneehän se varmasti jo liian pitkälle. Itse olen myös ilta suihkuttelija eli pesen päivän aikana kertynee hiet ja liat pois, pesuaineella 3-4 krt/vko, muuten pelkällä vedellä. Suihkuttomia iltoja on viikossa ehkä yksi. Lisäksi pesen yleensä kädet jos tulen julkisista paikoista kotiin. Välillä tuntuu että tällainenkin pesurytmi on liikaa iholle koska sitä tuumaa välillä kutista.

      Bakteereita ja pöpöjä on meidän ympärillä kokoaja ja niitä on pakko olla. Välillä on ihan normaalia myös sairastaa. Hyvä hygienia, ruokavalio ja liikunta parantaa vastustuskykyä mutta ei ne sais liiallisuuksiin mennä.

    • ja sitten rasvat pää

      Ennen kun saunan jälkeen(kerrran viikossa) käytiin pesemään niin sitä sitte hangattiin niin
      viimesen päälle,lähti ainakin se saippua pois iholta ja hiet kans.
      Kyllä se hyvää teki kun kutisi iho löylyn jälkeen ja sellasella luonnon-
      vampilla hiestettiin.
      Ei ollu iho-ongelmia.
      Nyt käydään siis joka päivä suihkussa,jopa kahdesti,ja lotrataan sen liuos
      shampoon kans.
      Mistä sen tietää mitä moissa uusissa liuos-shampoissa on?Ja kyllä siitä
      jää väkisinkin iholle jokin pinta jos ei kunnolla hangata.
      Ja se saattaa tukkia ihohuokoset.

    • räkää poskelle

      Ihmiset haisee pahalle kolmesta syystä.

      1. Jos syö jotain joka haisee pahalle, tai oleilee paikassa joka haisee pahalle, tai esimerkiksi hampaat ovat pilaantuneet tms.
      2. Jos on kova stressi ja stressihiki pukkaa iholle (pääsee eroon syömällä terveellisesti hedelmiä ja juomalla vettä)
      3. Jos he ovat pesseet itseään pari kertaa päivässä ja aina saippualla ja shampoolla ja kaikki pahat bakteerit ovat pääseet voitolla. (oikeasti ihmisen ei tarvitse käyttää shampoota ja saippuaa kuin kerta pari viikossa, tuore hiki työpäivän jälkeen lähtee pelkällä vesihuuhtelulla ja silloin ihokin pysyy terveenä eikä vanhene! No neidit eivät tuota tietenkään hyväksy, heillehän naistenlehtien tököttimainokset kertovat "totuuden")

    • rennosti vaan

      ennen käytiin ammeessakin kerran viikossa jos ei saunaa ollut, ja ammeeseen jäi tumma raita, piti vimillä jynssätä amme, mutta olipas raikas olo kun vaan kerran viikossa pesi itsensä.
      Joskus on mukavaa olla kotona ja antaa kaiken olla, ihan kuin lepää kun ei tarvii toisten mieliksi pestä itseään koko aikaa.

    • ensin sisäpuoli puht

      "aivopesu"olis tähellisempää kuin ulkonen,niin kolokon kauhiaa on
      nuorten kielenkäyttö,v,tua,p,lettä,s,naa,h,vettiä solokenaan.

      Ennen sanottiin,että pestäänkö suu saipualla jos pääsi ruma sana.

      Että kyllä nuoriso veen kans lotraa jokku liikaaki mutta sanomisetki on joka
      toinen sana veen kans.

    • mies..

      Aamusin on niin nihkeä olo, että on pakko käydä suihkussa ennen töihin läthöä. Mutta lauantai on suihkuton päivä mulla.

    • paska paras haju

      Paskan haju on luonnollisin haju. Mitäs turhaan suihkussa käymään, ja perseen saa vessassa puhtaaksi pyykäisemällä kerran yhdellä paperiarkilla. hampaita ei tosimies harjaa.

    • Kiitos ja loppu.

      Eiköhän tuo ole jo tullut selväksi että kukin tarpeen mukaan.
      Haisulit useammin kuin hajuttomat.

      Jos yksikin haisuli tulee meidän ruokapöytään vessasta pesemättä käsiä niin jääpi sapuska väliin ja mä sanon heti jos hampaita ei ole pesty että ei millään hyvällä mutta hyi helvetti.

    • maastahan me ollaa l

      Mites kun oli ulkohuusi?Kädet tais tulla puhtaaks siinä välillä
      kun meni tupaan,tuuletuksesta.

      uskon,että maa-aineksessa on niitä luonnollisia bakteereita
      mitä tarvitsemme,siksi lapset oli ennen vanhaan paljon terveempiä kun ne oli maan kans tekemisissä,ulkona.Nykyään jos lapsi saa aata käteensä
      niin heti ollaan putsaamassa,ja sanotaan hyi likaa ja jopa kakkaa.
      Ei sitä nyt tietenkään syödä saa mutta ei se haittaa jos lapsen käsissä
      nyt multa tai hiekka on käynyt.

      • "pakteeripaasto"

        Sellasia altistuskausia kannattas pitää määräajoin.
        Eli jättää viikoks kaikki paikat pesemättä.
        Vastustuskyky kasvais.
        Tai edes päivä.Eikä kävis kuinkaan.
        Sairaalaan meno ja lähtö eri asia.


    • eläimetsängyssä

      Minäpä sanon mitä isä kerran sanoi, että kun sanoin että en tarvitse unikaveria, kun on eläviä sellaisia aina tarvittaessa.

      Johon isä sitten: "kirppuja ja punkkeja on pedissä" :D:D:D

      Rankkana vitsinä sanoi..

      Jos on eläimiä sängyssä, niin silloin :D:D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5278
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3772
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      50
      3180
    4. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3055
    5. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3045
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2393
    7. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      148
      1892
    8. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1878
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1835
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1751
    Aihe