katujen kunto

hangonlehdessä oli ajankohtainen kirjoitus hangon katujen talvikunnossapidosta.Eli moni asukas joka asuu saman kadun varrella kuin minä on ollut todella raivoissaan siitä missä kunnossa kaikki välikadut ovat. Aurinko on päivällä sulattanut ensin lunta,jonka jälkeen se muuttuu paksuksi mössöksi ja illalla kun pakastuu se jäätyy ihan älyttömän syviksi uriksi ja korkeiksi valleiksi.Onneksi satumme ajamaan korkea maavaraisella pikkumaasturilla koska muuten ei pihalta olisi ollut mitään asiaa ulos.Mitenköhän matalampipohjaisten autojen omistajat saavat autonsa pysymään ehjänä?Ensin ei aurata sitä märkää paskaa pois kaduilta vaan annetaan kertyä valtavat vuoret teille(eletään vissiin toivossa että aurinko sulattaisi tai kukaan ei valittaisi..)ja sitten kun aurataan kaikkilla pihoille menoteillä on puolen metrin kivikova lumipaskavalli joka ei käsivoimin siirry mihinkään.Kukaan normaaleilla fyysisillä voimilla ei kykene siirtämään sitä kivikovaa ja painavaa jääklönttiä portin pieluksesta mihinkään.Pistää niin raivostuttamaan että ei sanat meinaa riittää kuvaamaan sitä turhautumista.Enkä varmasti ole yksin tätä mieltä.
47474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

jep,asutaan kans pikkusivukadulla joka joko lainehtii vedestä ja jonka alla on valtavia reikiä(kahden asukkaan vanteet on jo mennyt paskaksi) tai sitten sitä ei aurata ennekuin sitä loskapaskaa on kertynyt niin paljon et jollain menee hermot ja soittaa jonnekki ja valittaa.Jalkaisin on ihan turha kulkea koska niin korkea vartisia kumisaappaita ei ole vielä keksitty(ellei kahluusaappaita sitten halua käyttää),saati fillarilla ja mun auto on niin matala että kaks kertaa oon menny töihin taksilla ku autoo ei oo saanu pois pihalta.Pitäis varmaan laittaa lasku kaupungille.

Äänestä

Jos tää on niin paska kaupunki niin muuttakaa pois. Vaikkapa Japaniin ...

Äänestä

Kyllä ne lumet oikeasti ihan parissa päivässä teiltä sulaa.

Äänestä
  • Joo vittu kun on joka vitun paikka täpötäynnä jääpaskaa,sulapaskaa,loskapaskaa ja niiden alta paljastuu vielä jotain vitun koiranpaskaa ja kaikki on muutenkin yhtä vitun paskaa.

    Äänestä

Jokaisen teistä pitäisi käydä Helsingissä. Vähän keskustan ulkopuolella. Näkisitte millaista siellä on. Ja Tammisaaressa; siellä vasta surkeat kadut ovat. Syyttäkää tätä talvea syntyneestä tilanteesta. Niin ja veellä alkavat sanat tuskin auttavat hidastamaan lumentuloa.

Äänestä

Samaa mieltä olen katjen kunnosta!! Kylläkai aiheesta saa sanoa. Mua ei liikuta Helsingin katujen kunto, en asu siellä, enkä Tammisaaressakaan. Niiden katujen kunto on niiden ongelma! Onko liikaa pyydetty, että edes pääväylät: espa, kappelisatamantie, hangonkyläntie ois kunnossa pyöräteidenkin osalta, että koululaiset pääsis kouluihin?? Tässä kaupungissa kai on liikaa pyydetty...

Äänestä
  • VUPS! Onpas äree kaveri. Mistähän tänne Hankoon saadaan työväkeä, joka hoitaa katuja paremmin kuin Raaseporissa? Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että maksamillamme veroilla saadaan sataprosenttinen palvelu. Haloo! Hangossa on noin 9500 asukasta ja sitäpaitsi täällä ollaan ikäänkuin kriisikunta. Oletko valmis maksamaan kunnolla veroja siitä, että kadut ovat mieleisessäsi kunnossa? Kysyn vaan?

    Äänestä

  • VUPS! kirjoitti:

    VUPS! Onpas äree kaveri. Mistähän tänne Hankoon saadaan työväkeä, joka hoitaa katuja paremmin kuin Raaseporissa? Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että maksamillamme veroilla saadaan sataprosenttinen palvelu. Haloo! Hangossa on noin 9500 asukasta ja sitäpaitsi täällä ollaan ikäänkuin kriisikunta. Oletko valmis maksamaan kunnolla veroja siitä, että kadut ovat mieleisessäsi kunnossa? Kysyn vaan?

    Joo-o, oletko sä sitä mieltä että katujen hoitamatta jättäminen on oikea kohde säästää? Varsinkin tosiaan kouluun vieviltä pyöräteiltä?
    Kaikilla ei ole mahdollisuuksia kuljettaa lapsiaan kouluun. Mulla on alaluokkalaiset kulkeneet omin neuvoin koko talven. Säällä kun säällä! Välillä kävellen välillä pyörällä ja itkien on tultu kotiin monet kerrat kun on kaaduttu ja satutettu. Että haloo vaan itselles!!!

    Äänestä

Voi harmi jos sait sen kuvan, että olen äreä kaveri. Ehei, ihan rento tyyppi olen, mutta nyt hitusen verran vittuuntunut. ( anteeksi ruma ilmaisu ) Taisit nyt käsittää hiukan väärin, en nimittäin todellakaan vaadi sataprosenttista palvelua. Enkä vaadi myöskään katuja mieleiseeni kuntoon. Itsestä viis, minähän tarvon vaikka paskassa jos on pakko. Kuten kirjoitin, kouluun johtavat pyörätiet olisi kuitenkin vaatineet jonkinlaista panostusta. Nythän alkavat jo sulamaan, mutta useamman viikon oli sellaisessa kunnossa, ettei puhettakaan, että pyörällä pääsisi liikkumaan. Vuoroin loskaa ja peilikirkasta jäätä.
Se vitutti itseäni ja olenpa kuullut, että useaa muutakin.

Äänestä

Kyllä ne kadut tulee kuntoon, jos asialle tehtäis jotain.
Ukot istuu ja höpisee, viettää tolkuttomia kahvi ym taukoja ja ajelee ympäriinsä. Jos nyt edes puolet työajasta tekis töitä, niin muutamassa viikossa olis paikat kunnossa.

Äänestä

Puhelin käteen ja ilmoitus joka kerta kun näkee kaupungin väkeä lorvailemassa. Jos ei pomot kaupungilla osaa laittaa asioita kuntoon, silloin tulee valitukset tehdä osastojen päälliköille. Ei auta yhtään, että tällä sivustolla valitellaan.
Kyllähän se on pitkään tiedetty, että tämän kaupungin kunnossapito on muihin kuntiin verrattuna aikalailla tehoton.

Äänestä
  • Pomot taitamattomia ja sallivat lusmuilua, joku jopa "pitkänlinjan" jarrumies.

    Äänestä

Tämä on taas ajankohtainen aihe. Huhuuuuu missäs ne kaupungin duunarit nyt on aura-autoineen? Ai niin, nyt on arkipäivä, eikä prossapalkat juokse.

Äänestä
  • Älkääpä nyt hötkyilkö, kyllä me tullaan sitten kun keretään. Ei tässä elämässä mitään kiirettä tarvita, kyllä kaikki hommat hoituu sitten aikanaan ja omalla painollaan. Palkka kun juoksee tasaiseen niin ei tarvitse mitään paineita ottaa näistäkään asioista.

    Äänestä

HALOO elämän kulku on nykyään sellainen ett on kunnon talvia ja kaikesta säästetään voi kun kaikki pitäisi olla tarjottimella eteen annettua tässä uus-avuttomassa maailmassa

Äänestä

Siis suoraan sanottuna kadut on IHAN HIRVEÄSSÄ KUNNOSSA!!! Kuka kehtaa vielä väittää, että hyvin hoidettu??? Kaikki jalkakäytävät on täynnä joko VALTAVIA vesilätäköitä ja jäätä, kumisaappailla ei toivoakaan kävellä/pyöräillä sellaisten päältä! Tiellä paikoin asvalttikohtia, muuten jäätä ja lätäköitä! Kannattaisko kaivaa ne sadevesiviemärit näillä keleillä esiin??? Helsingissä ei tällaista siedettäisi päivääkään!!!! Ja on niin mukavaa kun kaikki loskat yleensäkin jätetään pyöräteille päivällä, ja ne jäätyy uriksi illalla! HENGENVAARALLISTA! Mutta eihän se niitä haittaa, jotka ajelee traktoreilla tms! Muutenkin koko talvena useilla suojateillä sama juttu: autotie on aurattu, ja jalkakäytävän ja suojatien välissä valtava lumivalli!!! Ja näin on ollut jo 20 vuotta aina kun lunta on tullut! Ilmeisesti jalankulkijat ja pyöräilijät eivät ole autoilijoihin verraten tasa-arvoisessa asemassa!!! Ja puhun nyt varsinkin Esplanaadista, on niitä toki muitakin teitä hoitamatta, mutta ihmettelen suuresti tätä aurauskaluston vähyyttä... Tiet ovat myös usein h*lvetin liukkaita, eikä hiekasta/sorasta/suolasta tietoakaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Et ole käynnyt Helsingissä. Aivan kamalaa. Eilen Tammisaaressa aiva kamalaa.

HANGOSSA ASIAT HIENOSTI HOIDETTU. SUPER KIITOS KAUPUNGIN MIEHILLE JOTKA JAKSAVAT TÄSSÄ TILANTEESSA,

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, Helsingissä on tilanne katastrofaalinen. Kohta varmasti pitää kutsua SPR:kin apuun. Mutta Hanko ei ole Helsinki. Helsingissä ei ole keskustassa mitään paikkaa, minne sen lumen työntää. Hangon Tvärminne antaa lumen syvyydeksi 32 cm ja se on sulanut siihen noin 47 cm:stä. Helsingin Kumpula antaa lumen syvyydeksi 54 cm ja se on sulanut siihen noin 70 cm:stä.

    Hangossa on vain noin puolet Helsingin lumista. Hangossa ei ole merkittävä kadunvarsipysäköintiä, mikä tekee Helsingistä helvetin. Hankoon ei tule Guggenheimia eikä täällä muutenkaan tuhlata kaupungin varoja ökyilyyn.

    Hangossa koko talven tiet ja pyörätiet ovat olleet yllättävän hyvässä kunnossa. Nyt on kiire ajaa nuo loskat pois, sillä ne todellakin ovat jäätymässä elleivät jo ole jäätyneet. Ihme, ettei kunnossapito toimi.

    Helsingissä kun pyörätiet olivat talvella ajokelvottomia, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että esimerkiksi Kulosaaren silta oli poikki eikä päässyt ajamaan Itä-Helsinkiin ellei sitten Viikin kautta rupesin ajamaan ajoradalla. Siellä oli liikennettä paljon enemmän kuin Hangossa. Suurin osa autoilijoista ymmärsi.

    Mikään laki ei pakota pyöräilemään sellaisella pyörätiellä missä on vaara loukata itsensä kaatumalla. Kyllä siinä tilanteessa voi hyvällä omatunnolla siirtyä ajamaan ajoradalle. Täällä ei ole onneksi edes moottoriteitä.

    Äänestä

olen samaa mieltä ett kyll hangossa tiet hoidetaan ihan hyvin ja kuten sanoin talvi on talvi ja sää olosuhteet vaihtelee tosi nopeesti joka sit vaikuttaa teitten kuntoon mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa kun joka asiasta pitää aina valittaa sopeutukaavaan nykyaikaan

Äänestä
  • Kamalaa, kamalaa kauhean kamalaa.

    Äänestä

Helppohan se on autolla liikkuvan vähätellä katujen hoitoa. Tai siis tässä tapauksessa hoitamatta jättämistä! Sopii ottaa munamankeli perseen alle ja kokeilla, että kauanko noilla röpelöpintaisilla kaduilla pysyy pystyssä tai vaihtoehtoisesti menee kävellen ja yrittää taiteilla, ettei suorin vartaloin kaadu. Kaikilla EI ole autoa millä liikkua!!

Äänestä
  • pyöräilijät käyttäkee nastarengaita, niin edessä kuin takanakin!

    Äänestä

  • Osta auto niin ei kaadu

    Äänestä

  • bv kirjoitti:

    Osta auto niin ei kaadu

    ottaa taxi nin ei kaatu.

    Äänestä

olen ittekkin kävelijä ja aina pääsen jotenkin liikkumaan talvi on talvi ja kelit ovat kelejä liikkukaa ja ottakaa aikaa tarpeen mukaan eiköhän jokainen kärsi ihan samalla tavalla talvella keväällä kesällä ja syksyllä...

Äänestä

Kadut ja pyörätiet kuntoon! Ja esimiehet seuratkaa aktiivisesti tietokoneesta, missä ne kaupungin ajoneuvot ajelee, vai seisooko ne Teboililla, Roadissa tai Roxissa. Sitä vartenhan se seurantajärjestelmä on. Tehokkuutta peliin! Kyllä se siitä! Tavoitteena on, että helsinkiläiset ja raaseporilaiset ovat suuresti kateellisia siitä, kuinka hyvin Hangossa teiden kunnossapito on hoidettu!

Äänestä

Se,että "Helsingissä ovat asiat paljon huonommin",ei paljon lohduta,silloin kun oma lapsi on tuolla jäätiköllä rähmällään koulumatkalla... =/

Äänestä
  • Helsingissä hän olisi jatkuvasti rähmällään ja kaiken lisäksi hänen päälleen olisi tippunut katolta tonni lunta.
    Helsingissä on jalkakäytävät suljettu paikoin kokonaan, ihmiset kävelevät ajoradalla, autojen seassa.

    Äänestä

Täällä sitten aina jaksetaan valittaa lumesta,vaikka ei koskaan aurata niin aina tuntuu olevan lumivalli portin edessä..Hyvin täällä Hangossa on kadut hoidettu ja fillarillakin on hyvin päässyt liikkumaan kunhan ei liika kiirehdi että kerkeää katsomaan mihin ajaa.Nyt on talvi mutta kohta taas aurinko lämmittää(voi,voi sitä katupölyä kun sitten on taas joka puolella..)

Äänestä

Hangossa aurataan miten sattuu ja silloin kuin huvittaa!!!! Tekisi mieleni sanoa, että toivottavasti liukastutte kun astutte autosta ulos sille röpelöiselle hiekoittamattomalle jäälle!!!!

Äänestä
  • Onko pakko ajaa autolla Hangossa kun pyörälläkin pääsee joka paikkaan ja fillarissa on nastarenkaat? Autot itse kaivavat renkaillaan joka paikan mustaksi jääksi, ei siinä auta mikään hiekoitus, hiekka vain pyörii jäällä niin kuin kuulalaakeri.

    Tänäänkin ajelin pyörällä pitkin poikin Hankoa, erinomaisessa kunnossa olivat tiet kaikkialla, ottaen huomioon lumimyrskyn.

    Äänestä

  • UPDATE_8741622 kirjoitti:

    Onko pakko ajaa autolla Hangossa kun pyörälläkin pääsee joka paikkaan ja fillarissa on nastarenkaat? Autot itse kaivavat renkaillaan joka paikan mustaksi jääksi, ei siinä auta mikään hiekoitus, hiekka vain pyörii jäällä niin kuin kuulalaakeri.

    Tänäänkin ajelin pyörällä pitkin poikin Hankoa, erinomaisessa kunnossa olivat tiet kaikkialla, ottaen huomioon lumimyrskyn.

    Ei Hangossa hoideta teitä kesälläkään, polkupyöräilijät se parhaiten huomaa kun neulaskasoja ja käpyjä pitää väistellä että pystyssä pysyisi, kyllä on köyhää meininkiä...

    Äänestä

  • aina hoitamatta kirjoitti:

    Ei Hangossa hoideta teitä kesälläkään, polkupyöräilijät se parhaiten huomaa kun neulaskasoja ja käpyjä pitää väistellä että pystyssä pysyisi, kyllä on köyhää meininkiä...

    Kieltämättä, Täktomintien pyykkilauta on ikävä esimerkki epäonnistuneesta pyörätiesuunnittelusta. Kolavikenin rannalla saattaa olla neulasmatto ja Puistovuorella oli viimeksi puu kaatunut tien poikki.
    Mutta tämä on ihan normikamaa verrattuna Helsinkiin tai ettei aina verrattaisi Helsinkiin, niin verrataan Porvooseen. Jokaisessa noista kaupungeista on liikennevaloissa nöyryytysnappulat. Hangossa ei ole kun ei ole liikennevalojakaan oikeasti. Talvella ne nöyryytysnappulat ovat keskellä lumihankea.
    Hangossa voi polkea sangen pitkälle joutumatta kertaakaan pysähtymään saati sitten pysähtelemään ja odottamaan autoletkojen ohiajamista.
    Vähän kun pääsen tottumaan Hankoon, niin en kyllä käsitä, kuinka olen Helsingissä pystynyt ajamaan Hämeentiellä, löytänyt Porvoosta tien Helsinkiin tai selvinnyt Tamperella Iidesjärveltä Hatanpäälle tappamatta itseäni, kaikki pyöräillen. Joensuussa minut kyllä pari kertaa liiskattiin katuun.

    Äänestä

Kyllä minun mielestä Hangon katujen hoito talvella on ollut hyvä, kun katsoo millaisella kalustolla joutuvat työskentelemään.
Kuorma auto on varmaan 30 vuotta vanha, eikä muukaan kalusto ihan uusimmasta päästä olkaan.
Mutta jos tosiaan toi Täktomintien pyöräilytie saisi keväällä kuntoon, niin että voisi fillarilla mennä töihin , niin olisin tyytyväinen!
Se on nimittäin aivan hirveä, jos olisi tekohampaat niin ei varmasti pysyisi suussa!
Kaupungin päättäjät voisivat kokeilla fillarilla ajamista siellä, ennenkuin seuraavan kerran päättävät minne sitä asvalttia pitäisi lapioida!

Äänestä

Kyllä olisi tänäkin aamuna hiekoitusta ollut vailla pyörätiet ja kadut muutenkin. En omista autoa, enkä todellakaan noille kaduille uskalla lähteä pienen lapsen kanssa pyörällä. Rattailla siis kuljetaan ( niistä saa onneksi hyvän tuen työntäessä, muuten olisin ollut rähmälläni monet kerrat ). Ylämäkeä en yksinkertaisesti päässyt tänään rattaiden kanssa ylös. Jalat lipsuivat niin pahasti ja tienpinta oli todella peilikirkas. Eipä auttanut muu, kuin kääntyä takaisin ja mennä kiertoteitä...Hiekanmuruakaan en nähnyt millään kaduilla. Pari kaatuvaa koululaista sen sijaan näin :(

Äänestä
  • Outo juttu, tänään kun kävelin kaupungilla, niin kaikki oli suorastaan kuorrutettu hiekalla. Pitkäkadulla oli tuoretta jälkeä auran tai traktorin käynnistä, siellä jo asfaltti pilkottaa loskan alta niin kuin pitääkin.
    Jalkakäytävät taas ovat yksityisten vastuulla eikä kaupungin.

    Äänestä

Kyllä jalkakäytävät on täynnä kirkasta jäätä, eikä mitään hiekkaa, sorry vaan!!!!

Äänestä

No nyt on liukasta kevyen liikenteen väylillä!
Vetäsin Korsmaninkadulla ympäri ihan kunnolla ja fillarissa oli vielä nastarenkaat. Ei auttanut, kun oli niin kovasti uralla.
Pitkäkadun aseman puoleinen päätykin on ihan hirveä.

Äänestä

Milloin aletaan Hangossa hiekoittaa katuja ja jalkakäytäviä? Tänään oli peilikirkasta jäätä ja vettä nuo kadut.

Äänestä
  • Kannattais varmaan kysellä jostain muualta, ku täältä.

    Äänestä

  • ostakaa icebugit ei haitta liukkaus

    Äänestä

odottakaa elokuuhun kyl sit ei oo enää liukasta

Äänestä
  • Sissus sentään kun on niin kamalaa.

    Äänestä

meila somalis ei luntaaa..van aurinko kaunita naisia lampoisa
tule tanne

Äänestä

EIpäs nyt ärripurrailla :) Paljon olen reissaillut ja Hangossa hoidetaan hommat todella hyvin minun mielestäni. Erinomaisesti myös lumimyrskyjen aikaan. Sääolosuhteet ovat olleet äärimmäisiä, ja jos kermaperseitä ei miellytä lumi, jää ja loska, niin sitten täytyy muuttaa lämpimille leveysasteille.
Siis haloo, talvella on välillä sellaisia kelejä, että pyörä jätetään kotiin ja on muutenkin ankeaa. Se on ikuinen fakta, joka ei kitisemällä, parkumalla ja yleisellä nillityksellä miksikään muutu. Ikinä.

Äänestä

Jep. Eiköhän siirrytä "Regatanhäntä keskusteluun"

Äänestä

Eilen havaitsin, miten hyvin Täktomintien kevyenliikenteen väylä oli hoidettu. Ensiksikin se oli rakennettu riittävän leveäksi, että tiehöylä oli mahtunut sinne höyläämään ja urittamaan pinnan. Siinä urituksessa pysyy sitten hiekoitus paremmin paikallaan ja jää oli poissa. Hyvn oli hoidettu, sanon minä. Kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulis jo kevät kirjoitti:

hangonlehdessä oli ajankohtainen kirjoitus hangon katujen talvikunnossapidosta.Eli moni asukas joka asuu saman kadun varrella kuin minä on ollut todella raivoissaan siitä missä kunnossa kaikki välikadut ovat. Aurinko on päivällä sulattanut ensin lunta,jonka jälkeen se muuttuu paksuksi mössöksi ja illalla kun pakastuu se jäätyy ihan älyttömän syviksi uriksi ja korkeiksi valleiksi.Onneksi satumme ajamaan korkea maavaraisella pikkumaasturilla koska muuten ei pihalta olisi ollut mitään asiaa ulos.Mitenköhän matalampipohjaisten autojen omistajat saavat autonsa pysymään ehjänä?Ensin ei aurata sitä märkää paskaa pois kaduilta vaan annetaan kertyä valtavat vuoret teille(eletään vissiin toivossa että aurinko sulattaisi tai kukaan ei valittaisi..)ja sitten kun aurataan kaikkilla pihoille menoteillä on puolen metrin kivikova lumipaskavalli joka ei käsivoimin siirry mihinkään.Kukaan normaaleilla fyysisillä voimilla ei kykene siirtämään sitä kivikovaa ja painavaa jääklönttiä portin pieluksesta mihinkään.Pistää niin raivostuttamaan että ei sanat meinaa riittää kuvaamaan sitä turhautumista.Enkä varmasti ole yksin tätä mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu