Kansaivälinen raha ja poliitikkomme ovat liitossa ryöstämässä tavan tallaajan vapauden ja varallisuuden. Tämä voidaan estää pitemmän päälle. Lue kunnolla linkistä ja laita aivosi toimimaan. Jos jatkamme saman tekemistä kuin ennenkin, ovat tulokset myös samat...:
"Rahapolitiikka on kaikenkaikkiaan ihan täysin kuralla pienen kansalaisen näkökulmasta. Sekä rahamarkkinoiden isoimmat pelurit että poliitikot toimivat keskenään pitkällä tähtäimellä hyvin haitallisessa symbioosissa. Poliitikot varmistavat itselleen hyvän kontrollin taloudesta pitämällä rahapolitiikan tiukasti omissa käsissään ja pankkiirit voivat ottaa rennosti ja unohtaa bisneksen tekemisen vastuullisesti.
Meidän pienten ja viattomien hallintoalamaisten kannalta tämä on kuitenkin erittäin surkea diili. Joudumme kärsimään aika ajoin ilkeistä talouskriiseistä, jatkuvassa velassa elämisessä, inflaation tehdessä säästämisestä turhaa.
Mitä me voimme tehdä asialle?
Moni voi olla jopa hyvin ahdistunut vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Vastassa on kuitenkin kaksi hyvin isoa ja vaikutusvaltaista tahoa, poliitikot ja pankkiirit. Kumpaankin on äärimmäisen hankalaa vaikuttaa suoraan sisältäpäin. Politiikassa ei saavuteta vaikutusvaltaista asemaa ihan hetkessä (eikä välttämättä ikinä, jos edustaa liian radikaaleja mielipiteitä) eikä pankkiirien joukkoonkaan soluttautuminen onnistu ilman omaa pankkia (eikä yksi pankki vielä mitään muutosta saa aikaan).
Meillä on kuitenkin käytössämme yksi hyvin tehokas, mutta aliarvostettu keino. Se pätee hyvin kaikissa muissakin elämän osa-alueissa, joten miksei myös rahapolitiikassa: Lopetetaan leikkimästä idioottien kanssa...
http://pahis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64108-kuinka-tehda-rahapoliittinen-vallankumous

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.