Vapaamuurarit

Täyttävät järjestäytyneen rikollisjärjestön tunnusmerkit. Täyttääkö sitä kyseli eräs aloittaja.
He ovat soluttautuneet joka puolelle kaikkiin puolueisiin, kaikkiin toimielimiin. Tämän solutuksen syytä on Sosiaalidemokraattien politiikan muuttuminen oikeistolaisemmaksi. Vapaamuurarit teettävät murhia ja muita rikoksia siinä missä muutkin rikollisjärjestöt. Heitä on paljon poliiseissa ja virkamiehistössä. Tästä syystä murhien teettäminen onnistuu. Miten he liittyvät näihin Rogues gallery ynnä muihin jengeihin, siten, että heitä on soluttautunut näihinkin järjestöihin. Iso raha hallitsee maailmaa Vapaamuurarien kautta. Heidän toimintansa on äärimmäisen salaista ja paljastamisesta rangaistaan kuolemalla kuten muissakin rikollisjärjestöissä. Heidän jäsenmääränsä on todellisuudessa paljon suurempi kuin Hymy-lehden julkaisema lista. Tässä listassa näkyy vain jäävuorenhuippu. Heistä eroaminen on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta. Sittä seuraa kuolemantuomio kuten muustakin tottelemattomuudesta. Ihmisiä on painostettu jättämään äänestämättä tai vasemmistolaisia on painostettu Suomessa äänestämään oikeistoa vakaumuksensa vastaisesti. Suosittelen äänestämään siitäkin huolimatta. Murhien toteuttaminen on kuitenkin Suomessa vaikeaa, kaikesta huolimatta. Mikäli ei äänestä on vielä pahempaa tulossa. Tämäkin on vapaamuurarien aikaansaannosta. Ihmisiä on painostettu muunmuassa Keuruulla ja Kouvolassa. Ja aivan koko Suomessa. He ajavat hyvinvointi yhteiskunnan alasajoa ja tahtovat tilalle kylmän vapaaseen kapitalismiin nojaavan järjestelmän jossa tavallinen ihmine on pelkkä kulutushyödyke!

He todella ovat rikollisjärjestöistä vaikutusvaltaisin!
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitään salaliittoa ei ole olemassa.

Äänestä

Tollasia kommareita on tääkin maa täysi. Maajussit manailee naapurin autoa.
Sä oot just sellanen äijä että varmaan maksaisit kympin ettei naapuri voita lotossa.
Tietäisitkin mitä niiden niiden seinien sisällä tapahtuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TEUJRSYJHR kirjoitti:

Täyttävät järjestäytyneen rikollisjärjestön tunnusmerkit. Täyttääkö sitä kyseli eräs aloittaja.
He ovat soluttautuneet joka puolelle kaikkiin puolueisiin, kaikkiin toimielimiin. Tämän solutuksen syytä on Sosiaalidemokraattien politiikan muuttuminen oikeistolaisemmaksi. Vapaamuurarit teettävät murhia ja muita rikoksia siinä missä muutkin rikollisjärjestöt. Heitä on paljon poliiseissa ja virkamiehistössä. Tästä syystä murhien teettäminen onnistuu. Miten he liittyvät näihin Rogues gallery ynnä muihin jengeihin, siten, että heitä on soluttautunut näihinkin järjestöihin. Iso raha hallitsee maailmaa Vapaamuurarien kautta. Heidän toimintansa on äärimmäisen salaista ja paljastamisesta rangaistaan kuolemalla kuten muissakin rikollisjärjestöissä. Heidän jäsenmääränsä on todellisuudessa paljon suurempi kuin Hymy-lehden julkaisema lista. Tässä listassa näkyy vain jäävuorenhuippu. Heistä eroaminen on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta. Sittä seuraa kuolemantuomio kuten muustakin tottelemattomuudesta. Ihmisiä on painostettu jättämään äänestämättä tai vasemmistolaisia on painostettu Suomessa äänestämään oikeistoa vakaumuksensa vastaisesti. Suosittelen äänestämään siitäkin huolimatta. Murhien toteuttaminen on kuitenkin Suomessa vaikeaa, kaikesta huolimatta. Mikäli ei äänestä on vielä pahempaa tulossa. Tämäkin on vapaamuurarien aikaansaannosta. Ihmisiä on painostettu muunmuassa Keuruulla ja Kouvolassa. Ja aivan koko Suomessa. He ajavat hyvinvointi yhteiskunnan alasajoa ja tahtovat tilalle kylmän vapaaseen kapitalismiin nojaavan järjestelmän jossa tavallinen ihmine on pelkkä kulutushyödyke!

He todella ovat rikollisjärjestöistä vaikutusvaltaisin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu