Tämä ei ole "toisenlainen evankeliumi", joka niin luulee kirotkoot vain itsensä.
1: Alussa Jumala loi Taivaan ja Maan
- Jumiseva Ala loi TILAVUUDEN, lisäsi osaan tilavuuksia tiheyden ja MASSA syntyi
2: Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
- Elektronit eivät vielä lähentyneet atomiytimiä vaan olivat paikoillaan, tämän vuoksi SYVYYS(negatiivinen pituuseksponentti) oli pimeä, ainoastaan Jumalan henki liikkui.
3: Jumala sanoi: Tulkoon Valo! Ja valo tuli.
- Elektronit lähentyivät ja siitä saatu energia loistaa valona(emissio).
4: Jumala näki, että valo oli hyvä, Jumala erotti valon pimeydestä,
5: ja nimitti valon päiväksi, pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni 1. päivä.
- Sähkömagneettinen aaltoliike erotettiin massan tavallisista liikkeistä
6: Jumala sanoi: Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.
- Alussa oli kaikki massa samassa paikassa, mutta tämän jälkeen vedet erkaantuivat avaruudessa omiksi saarekkeikseen
7: Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset yläpuolelle.
Kuumat "vedet" alapuolelle ja "kylmät" vedet yläpuolelle.
8: Ja Jumala nimitti kannen Taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.
9: Kansi nimettiin itse asiassa PALLOKSI, kohta jokainen tähti saa oman taivaankantensa.
10: Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä...
- Alussa siis kaasusta koottuna nestemäistä kaikki massa, sitten tuli kiinteää, kun lämpötila aleni ja tiheydet muuttuivat.
11: Jumala sanoi:"Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä."
- Kasvustoja, haarautumia, jotka ottivat raffinaattinsa maasta, ja muuttivat valoenergialla massan atomeja muiksi yhdisteiksi. Siemen on suodattaja, joka suodattaa koodissaan osan maan raffiksista uuteen muotoon.
12: Maa versoi vehreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä.
- Vehreydessä on klorofylliä jota kasvit säilöivät juuriinsa, ja tekivät sillä myös hedelmiä.
13: Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä
14: Jumala sanoi: Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän töstä, ja olkoot ne merrkeinä osoittamassa määraikoja hetkiä ja vuosia
Astrologian idea, tähdet ja planeetat erottavat aikoja ajoista.
15: Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle. Ja niin tapahtui.
16: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän yötä sekä tähdet.
Tämä ei tarkoita ainoastaan kuuta ja aurinkoa ja materiatähtiä. Yöllä ja päivällä on oma valonsa, ja ne siis ilmaantuivat vasta sitten kun ensimmäiset siemenet oli pistetty maahan. Vetypilviä joita oli jäänyt avaruuteen - ne tiivistyivät valoiksi, kuten tiivistettiin myös siemenet DNA-rihmoineen solujen sisään.
17: Hän asetti ne Taivaankanteen loistamaan maan päälle,
- Planeettojen massaoja valaisee tähdet, jotka kukin ovat omalla Taivaankannellaan, ja pieniä ovat tähdet siksi, koska ovat kaukana meistä...
Jumala ei halunnut päätämme peljästyttää ajatuksella lukemattomista luoduista noille tähdille, ja niiden omissa maissa.... Mutta minä haluan...
18: hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä.
19: Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä
- Neljän valopäivän halkaisijainen vetypallo on Galaksimme massa.
20: Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.
- Mereen ja ilmaan aluksi dinosaurusmaisia suuria olentoja... Seuraavina luomisviikkoina ne pienentyivät... Ja Nooan arkkiin ei mahtuneet kaikkein suurimmat otukset, vaikkapa dinosaurukset tuhoutuivat lähinnä asteroidin putoamisen vaikutuksena.
21: Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä.
- Suuret meripedot ja suuret ilmoissaelävät! Alussa siis oli mm. dinosauksia, jotka LUOTIIN, eivät ne ilman Hengen suunnitelmaa voineet syntyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.