http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Japani pohtii turmareaktorien peittämistä hiekalla ja betonilla /art-1288376815783.html
Joku täällä väitti, että reaktoreiden betonilla päällystämisestä ei ole mitään hyötyä kyseisessä laitoksessa. Nyt kuitenkin uutisen mukaan sellainen ei ole poissuljettu ja jäänee lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi.
Minun mielestä se päällystäminen olisi saanut varotoimena jo alkaa, kun näyttää siltä, että ei niitä enää hallintaankaan saada. Jäähdyttäminen helikopterein ei ole ollut kovin tehokasta ja kopterin päivittäinen käyttö on säteilyn vuoksi jäänyt vain muutamiin kymmeniin minuutteihin, vedetkin potkurivirroissa roiskuneet niin kuin humalaisen kuset hangelle.
Niin ja ne vesitykitkin on olleet teholtaan jotain pikkupoikien vesipyssyihin verrattavia, varsinkin, kun lähelle reaktoria ei ole ollu turvallista mennä.
No sitten, huvittavaa on ollut kuunnella uutisia, joissa on mainittu reaktorien mahdollisesta valamisesta sementtiin. Siis sementtiin! Eihän niitä sementtiin valeta, vaan betoniin, sementti on vaan betonin yksi ainesosa, sideaine.
Tuo on niitä uutistoimittajien lipsahduksia ja mattikyllömäistä asiantuntemattomuutta, joka näyttää olevan nykysuomessa lisääntymään päin.
Kertauksen vuoksi:
-margariini ei ole voita
-olut ei ole kaljaa ja kalja ei ole olutta
-broilerilla, eikä millään muullakaan eläimellä, eikä muuten ihmiselläkään, ole rintafileitä
-polttoaineet, mm. bensiini ja dieselöljy, eiivät räjähdä, ei kaasuuntuneena ja ilmaan sekoittuneena, eikä tätä seosta edes kokoon puristettaessa.
-jarrulevyt eivät ole jarrupaloja (Kyllönen)
-pakoputket eivät ole suuttimia (Kyllönen)
-hiilikuitu/lasikuitu eivät ole pleksiä (Kyllönen)
-vain lapissa kasvaa Lapin Puikuloita ja muualla pelkkiä puikuloita, vaikka lajike olisi sama, puikula.
-betoni ei ole sementtiä
Betonipalttoo reaktoreille?
2
<50
Vastaukset
- Saivartelu on turhaa
Olisitpa omissa puheissasi yhtä tarkka kuin mitä olet muilta vaatimassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594