Terveisiä runsaan kolmen vuosikymmenen takaa. Siis 70-luvun rauhanyhdistyselämästä. Kiikuin silloin mielipuolisuuden rajamailla. Ei riittänyt usko eikä järki, olisi pitänyt kolmanneksi sovittaa vielä "seurakuntaäidin opit" siihen vaikka niissä oli ajoittain pimeyttä enemmän kuin sepän pajassa.
Nostin kytkintä. Jätin tuon yhteisön ihmisineen ja rakkaine ystävineen. Uskoa en jättänyt eikä järjessä ole ollut silloin eikä myöhemminkään vähäistäkään vikaa. Ratkaisu oli irtiotto "seurakuntaäidin opeista".
Minulle selvisi jo tuolloin että ei "seurakuntaäiti" ole äiti vaan vanhojen vallanhaluisten puhujamiesten ja seurakuntavanhinten sisäpiiri. Se ryhmä määrittää mikä teko on milloinkin syntiä tai kuka kulloinkin otetaan hoidettavaksi.
Pahimmaksi pimeydeksii tiesin ja näin silloin seksuaalisuuden kieroutuneisuuden. Ei ehkäisyä tai siitä puhumista, ei itsetyydytystä, ei torjuntaa hiplalaavalle puhujasedälle, ei normaalia seurustelua nuorten kesken, ei puolisoiden hyväilyä lasten nähden jne jne.
Nyt vuosikymmenten jälkeen vihon viimeinenkin varmaan ymmärtää näistä pimeyden tapauksista (pedofilia) että lestadiolaisuuden kieroutunut seksuaalisuus ei tyynny ja tasoitu. Se kytee, se happanee, se tulehtuu. Ja se tulee ulos mitä raadollisimmalla tavalla.
Rakkaat nuoret. Älkää te jättäkö uskoa älkääkä hylätkö ymmärrystänne. Ja säilyttäkää kotinne siionissa. Säilyttäkä kotinne siionissa kaapin ovia avaten. Tabut ja kieroutuneisuudet kannattaa siivota pois. Ne eivät katoa hyssyttelyllä. Tabuja ei uskovalla ole - jos on voi kysyä uskon perusteita.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Näin se oli.
Useissa suvuissa pohjoisempana oli myös usein yksi lapsi tehty saarnaajille?
Käsittäntöntä pervessiota
Ihmisen paras ratkaisu on jättää taakseen saatanallinen vl-herätysliike.
Sama on katolisilla. Kaikki tukahduttaminen on luonnonvastaista. Silloin tapahtuu tälläista lapsiin sekaantumista.
Jeesus puhuisi ulkokultaisuudesta. Seksuaalisuus kertoo, ettei ihminen ole saavuttanut jumaluutta, mikä on jokaisen päämäärä ja elämän tarkoitus.
Vl-miestenkin pitäisi mennä vieraisiin naisiin, kun ovat vielä "tuhlaajapojan paikalla". Jeesushan sanoo, että huorutta tai syntiä on jo vaimon/naisen himoitseminen. Syntiä ei voi välttää kuin vasta jumaluudessa. Tämän todistaa myös Raamattu oikein tulkittuna.
Ruumillisen kuoleman jälkeen on monilla edessä "toinen kuolema" eli ns. tulijärvi. Välttääksen tämän täytyisi kääntyä jo fyysisen elämän aikana "takaisin kotiin", eli Jumalan valtakuntaan.(esim.Lukk,20:34eteenpäin).
SRK rinnastaa Olavi Voittosen kertomana lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja kahden aikuisen välisen avioliiton ulkopuolisen seksisuhteen!
Jo pelkästään tuo kertoo kaiken SRK:n kieroutuneesta arvomaailmasta.
Oliko Voittosen A-studion lausunnon rivien välistä jopa luettavissa, että lastensa raiskaaminen olisi jotenkin parempi ratkaisu vl-miehelle purkaa paineitaan kuin mennä vieraisiin?
Tämä Voittonen pitäisi saada hoitoon.
Olavi Voittonen kertoi TV:ssä, että lapsen seksuaalisen hyväksikäyttö rinnastetaan vl-liikkeessä aviorikokseen.
Tähän rikosten hengellistäminen johtaa.
Seksisuhde toisen aikuisen ihmisen kanssa ei ole rikos, mutta pedofilia puolestaan on erittäin vakava rikos, joka tuhoaa viattoman uhrin koko loppuelämän!
On se merkillistä, että ihmiset vielä uskovat tuohon paskaan!
SRKn Hänninen on sanonut "Pedofilia ei ole sen mustempi synti kuin muutkaan. Emme me lähde veljeä tuomitsemaan."
En usko, että OV on tuollaista sanonut ainakaan tarkoituksella. Molempia on voinut sanoa synniksi, mikä on täysin eri asia kuin mihin viittaat. Toinenhan noista on myös hirveä rikos lasta kohtaan, toinen "vain" synti.
Mitä ei Voittonen ole sanonut?
Voittonen sanoi, että jos olisi tehty kampanja esimerkiksi aviorikoksesta, olisi niitäkin tullut samalla tavalla esille kuin vl-pedofiliatapauksia kirkon kampanjassa.
Jo se, että SRK puhuu tarkoitushakuisesti puolion pettämisessä aviorikoksesta, kuvastaan SRK:n tapaa rinnastaa pedofiliarikos "aviorikokseen", mikä ei ole lainkaan rikos. Näin SRK tarkoituksella sekoittaa syntikäsitteen oikeaan rikokseen ja saa näin oikean rikoksen näyttämään "tavalliselta" synniltä!
SRK on tuhansien juonien mestari! Ja johtajanne... Miettikää sitä.
En ole mikään OV-fani ja ko. henkilö on voinut hyvinkin sanoa taitamattomasti jotakin, mutta se on eri asia kuin että HÄNEN MIELESTÄÄN pedofiliarikos ja puolison pettäminen olisivat tekoina samalla tasolla.
Eiväthän ne kenenkään terveen ihmisen mielestä voi olla verrattavia, vaikka molempia synteinä pitäisikin. Toinen on hirveä rikos ja toinen "vain" todella törkeä teko aviopuolisoa kohtaan."
P.S. Olen järkyttynyt tuoreesta insestitapauksesta ja pidän 4 vuoden tuomiota lievänä, kun ajatellaan teon seurauksia uhrille, mutta Suomen oikeusjärjestelmä on sellainen. Ei tuollaista voi aviopuolison pettämiseen mitenkään verrata, vaikka syntejä molemmat ovatkin.
Voittonen oli selvästi hyvin valmistautunut haastatteluun ja sanoi juuri ne sanat, mitkä halusikin tuoda ilmi. Jo pelkkä "aviorikos"-sanan käyttäminen OIKEIDEN rikosten rinnalla kuvastaa SRK:n erittäin sairasta arvomaailmaa.
Odotellaan, että Voittosen osuus vl-pedofilian salailuun tulee kokonaisuudessaan ilmi, niin saamme käsityksen kokonaisuudesta. Se on vain ajan kysymys...
Tuo on omaa tulkintaasi.
Itse toivon, että kuka tahansa pedofiliaan millään tavalla osallistunut joutuu tilille siitä, mutta aiheettomat syytökset ovat tietysti toinen juttu.
P.S. Ja Raamatun mukaan aviopuolison pettäminen on aviorikos eikä mikään kevyt "syrjähyppy", joten aviorikos-termi on ihan OK uskonnollisen liikkeen edustajan kielenkäytössä, vaikkei aviopuolison pettäminen lakia rikkoisikaan.
Rikos ja "rikos" ovat eri asioita.
Toivon, että myös vl:t osaisivat suhtautua pedofiliaan rikoksena eikä "syntinä", kuten SRK:n tavoite on -vakavien rikosten hengellistäminen. SRK sekoittaa tarkoituksella rikoksen ja "rikoksen" saadakseen alamaisensa ihan sekaisin!
Minäkin näin ohjelman ja Voittonen rinnasti aviorikoksen ja pedofilian.
Hän sanoi, että vl-liikkeessä puututaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön niinkuin aviorikoksiinkin on puututtu.