Puhuessaan Bushia kriittisesti käsittelevän dokumenttifilminsä Fahrenheit 9/11 esittelytilaisuudessa Cannesin filmijuhlilla Michael Moore totesi että elämä Amerikassa kahden ja puolen viime vuoden aikana on alkanut muistuttaa Orwellin "1984":n isoveli valvoo -totalitarismia.
Bushin hallinto on määrätietoisesti pyrkinyt luomaan pelon ilmapiiriä, jossa kansalaiset kokevat että pahat voimat voivat koska tahansa ja mistä tahansa hyökätä viattomien kimppuun. Jotta tällaiset viholliset voitaisiin torjua tarvitaan jokaiselta omaa panosta, ja se on - mitäpä muuta kuin luopumista omasta vapaudesta ja omista mielipiteistä. Niinpä Irak-hyökkäystä ei Amerikassa ole pystytty laajalevikkisessä tiedonvälityksessä käsittelemään juuri muuten kuin jonkinasteisten suodattimien läpi.
Tällaisesta itsesensuurista johtuen esim. kuvat amerikkalaissotilaiden irakilaisvankilassa suorittamista kidutuksista ja törkeyksistä tulivat kovana shokkina. Nyt filmissään Moore näyttää, että myös vankiloiden ulkopuolella Irakissa sotilaat toimivat raaalla ja typerällä tavalla. Moore onnistui lähettämään omat kameramiehensä Irakiin ja sai kuvatuksi dokumenttiaineistoa jonkakaltaista uutistoimistot eivät välitä.
Fahrenheit -dokumentin voitto Cannesissa merkitsee varmasti paljonkin myös amerikkalaisessa mielipiteenmuodostuksessa. Filmintekijät eivät ole mikään merkityksetön ryhmä, ja tosiasia on, että parikymmentä eturivin ohjaajaa on poistunut Amerikasta ja siirtynyt Eurooppaan elokuvatekoon sen jälkeen kun myös elokuvan sisältöjä ruvettiin vahvoilla asenteilla sensuroimaan WTC-tapahtumien jälkeen.
Cannesin filmifestivaalien palkintolautakunta on koottu kutsuntamenettelyllä kansainvälisistä ammattilaisista, ja tämä vuonna sen puheenjohtajana oli amerikkalainen Quentin Tarantino. Myös suomalainen Peter von Bagh kuului raatiin.
Cannesissa palkitut filmit ovat historiallisessa tarkastelussa olleet oikeaanosuneita. Ne ovat jääneet elokuvan historiaan, päinvastoin kuin esim. Oscar-voittajat, jotka useammin ovat vain hetken pinnallaolleita ja vaikka kestäviä arvoja. Moore on toki palkittu myös Oscarilla filmistään Bowling for Colombine.
Tällä hetkellä on vielä hieman epäselvää, saavatko amerikkalaiset koskaan nähdä Fahrenheit -dokumenttia. Ollaan aika kummallisessa tilanteessa: sanan- ym. vapauksistaan ylpeä maa pimittää itseltään omien tekijöidensä maailmalla palkitut parhaat tuotteet, koska ei kestä itsekritiikkiä. "On outoa, että albanialaiset voivat nähdä filmit, mutta mahdollisesti amerikkalaiset eivät", Moore totesi Cannesissa ykköspalkinnon voitettuaan.
Bushin hallinto on määrätietoisesti pyrkinyt luomaan pelon ilmapiiriä, jossa kansalaiset kokevat että pahat voimat voivat koska tahansa ja mistä tahansa hyökätä viattomien kimppuun. Jotta tällaiset viholliset voitaisiin torjua tarvitaan jokaiselta omaa panosta, ja se on - mitäpä muuta kuin luopumista omasta vapaudesta ja omista mielipiteistä. Niinpä Irak-hyökkäystä ei Amerikassa ole pystytty laajalevikkisessä tiedonvälityksessä käsittelemään juuri muuten kuin jonkinasteisten suodattimien läpi.
Tällaisesta itsesensuurista johtuen esim. kuvat amerikkalaissotilaiden irakilaisvankilassa suorittamista kidutuksista ja törkeyksistä tulivat kovana shokkina. Nyt filmissään Moore näyttää, että myös vankiloiden ulkopuolella Irakissa sotilaat toimivat raaalla ja typerällä tavalla. Moore onnistui lähettämään omat kameramiehensä Irakiin ja sai kuvatuksi dokumenttiaineistoa jonkakaltaista uutistoimistot eivät välitä.
Fahrenheit -dokumentin voitto Cannesissa merkitsee varmasti paljonkin myös amerikkalaisessa mielipiteenmuodostuksessa. Filmintekijät eivät ole mikään merkityksetön ryhmä, ja tosiasia on, että parikymmentä eturivin ohjaajaa on poistunut Amerikasta ja siirtynyt Eurooppaan elokuvatekoon sen jälkeen kun myös elokuvan sisältöjä ruvettiin vahvoilla asenteilla sensuroimaan WTC-tapahtumien jälkeen.
Cannesin filmifestivaalien palkintolautakunta on koottu kutsuntamenettelyllä kansainvälisistä ammattilaisista, ja tämä vuonna sen puheenjohtajana oli amerikkalainen Quentin Tarantino. Myös suomalainen Peter von Bagh kuului raatiin.
Cannesissa palkitut filmit ovat historiallisessa tarkastelussa olleet oikeaanosuneita. Ne ovat jääneet elokuvan historiaan, päinvastoin kuin esim. Oscar-voittajat, jotka useammin ovat vain hetken pinnallaolleita ja vaikka kestäviä arvoja. Moore on toki palkittu myös Oscarilla filmistään Bowling for Colombine.
Tällä hetkellä on vielä hieman epäselvää, saavatko amerikkalaiset koskaan nähdä Fahrenheit -dokumenttia. Ollaan aika kummallisessa tilanteessa: sanan- ym. vapauksistaan ylpeä maa pimittää itseltään omien tekijöidensä maailmalla palkitut parhaat tuotteet, koska ei kestä itsekritiikkiä. "On outoa, että albanialaiset voivat nähdä filmit, mutta mahdollisesti amerikkalaiset eivät", Moore totesi Cannesissa ykköspalkinnon voitettuaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vastaava viestiketju poistettiin Armas Aallontin toimesta maailman menoa palstalta.
Ei liene tarpeeksi päivänpolttava aihe? Fahrenheit 451, ja kirjatkin palavat...
http://www.bowlingfortruth.com/
http://www.mooreexposed.com/
http://www.moorewatch.com/
http://www.moorelies.com/
Tutustukaa linkkeihin. Melkoinen satusetä tuo Moore, joka tietää tarkalleen mikä uppoaa tyhmään kansaan.
Koska Bowling for Columbine oli varsin viihdyttävä, siitäkin huolimatta ettei siinä esitettyjä satuihin usko kuin kuin sivistymätön tuulipukukansa, aion toki vaikkapa vain muutaman hyvän naurun vuoksi katsoa myös Vouhkaaja-Mooren tuoreimman tekeleen, kunhan se piakkoin löytyy käytettynä alelaarista tai sitten imuroin sen ilmaiseksi netistä, niin ettei laiskanpulskean Mooren vähintäänkin yhtä pullealle pankkitilille tipahda lanttiakaan.
ja perustelu ovat kaksi eri asiaa. Sinun tekstisi sisältää vahvaa nimittelyä, mutta edes antamistasi linkeistä ei löydy mitään mikä riittäisi kyseenalaistamaan Mooren työt.
On luonnollista että Moore herättää myös vastavoimia. Asehulluus USA:ssa on pyhä arvo, ja monet kokevat Mooren rienaajaksi. Taustalla vaikuttavat myös - ja ehkä ennen muuta - vahvat taloudelliset edut. On aika paradoksaalista, että näitä puolustellaan jopa sellaisella argumentilla, että rahan tekeminen sinänsä on epämoraalista - siis silloin kun rahantekijänä on Moore.
Moore tekee rahoillaan myös hyvää. Esimerkiksi Big One -elokuvan tuotosta meni 50% suorana raha-apuna elokuvassa kuvattujen köyhien kaupunkien köyhille.
Mitä Mooren dokumenttien tyylilliseen tai elokuvakriittiseen arviointiin tulee - ja niihin kysymyksiin jotka liittyvät dokumentaarisen muodon tapaan kertoa "totuuksia" - Mooren arvostelijoilta säännönmukaisesti tuntuu puuttuvan sellaista ajattelun monitasoisuutta, joka parodian ja ironian ymmärtämiseksi on välttämätöntä. Siksi arvostelu usein ei mene maaliin, vaan eri tasolla ja maalin ohi. Tämä on selvästi havaittavissa myös antamissasi linkeissä.
Dokumentin tarkoitus on kertoa TOSIASIOITA, ei tekijänsä harhaisen mielen mukaan vääristeltyä humpuukia, propagandaa ja jopa suoranaisia valheita, kuten Mooren tekeleet, joista on turha hakea minkään sortin objektiivisuutta ja itsekritiikkiä millään tasolla.
Jollet kykene näkemään Mooren valheita, olet juuri sellainen sokea hölmö, jollaisia Moore tarvitsee sankoin joukoin myydäkseen sontaansa.
Michael Mooren vastaukset arvostelijoilleen ovat jokaisen saatavilla osoitteessa
http://www.michaelmoore.com/words/wackoattacko/
Jos olisit hiukankaan opiskellut dokumenttielokuvaa, tajuaisit, että sellaista asiaa kuin objektiivinen dokumentti ei ole eikä ole koskaan ollut olemassakaan. Aina kun elokuvantekijä valitsee kamerakulman tai päättää leikata jostain kohtaa, hän tekee ideologisen valinnan.
On erittäin naiivia vaatia objektiivista dokumenttia.
Tietenkin joku voisi tehdä dokumentin Suomen sodista, sellaisen jossa käsitellään natsi-Suomea raukkamaisena hyökkääjänä ja itse aloitettujen sotien häviäjänä, kuvattaisiin Suomen ja Suomen päättäjien ja johdon gestapo-yhteistyötä, leikeltäisiin mukaan keskitysleiri- kidutus- ja juutalaisvainopätkiä, pelkästään sen perusteella että joitakin juutalaisia luovutettiin gestapolle ja "natsi-Lipponen" pyysi sitä nöyrästi anteeksikin, mutta olisiko se sitten dokumentti-, fiktio- vai propagandaelokuva?
Kyllä dokumenttielokuvalta voi ja pitääkin voida vaatia objektiivisuutta, etenkin jos siinä asiat esitetään "ainoana oikeana totuutena", kuten Mooren tekeleissä. Tämä varmasti kerrotaan sinullekin opiskelujesi edetessä.
Minusta Mooren ensimmäinen oli paras tähän saakka. Missä taisteli Flintin asukkaiden puolesta. Miss Michigan auttoi häntä tulemalla vuoden Miss USAksi, jo esiintymällä Mooren elokuvassa.
Flintin hätä oli todellinen. Nafta sopimus astui voimaan, ja Ford siirsi kaiken tuotannon kaupungista sinne Meksikoon.
Se että Miss USAksi tulemisella olisi jotakin asian kanssa tekemistä, taitaa olla se naisellenen näkökulma asioihin ?
Dokumentin, siis tässä tapauksessa elokuvataiteellisin keinoin tehdyn ajankuvauksen ja siihen sisältyvän totuuden ja historiallisen totuuden ero on juuri siinä että dokumentti voi vapaammin ilmaista niitä tuntoja ja pyrkimyksiä joita ajassa ilmenee - eli dokumentti liukenee yhtäältä poleemisen pamfletin suuntaan toisaalta sitten siihen "objektiivisen" totuuden suuntaan.
Se mitä sinä ilmeisesti peräät on jonkinlainen "puolueeton" tms. tarkastelutapa, joka helposti johtaa siihen että niin kertojan oma ääni, arvostukset ja valinnat, jäävät julkilausumatta, jolloin jälkipolvet eivät pysty enää tavoittamaan niitä näkemyksiä joiden varassa dokumentaatiota on tehty.
Mitä historialliseen totuuteen tulee, asiat eivät koskaan ole täysin selviä ja "objektiivisia". Ne eivät ole sitä tapahtuessaan eikä jälkikäteen asioiden ympärille keräytyvä lisätieto välttämättä tee niitä vähemmän epäselviksi. Tämä rajoittuneisuus täytyy vain hyväksyä, ja tämän pohjalta kirjata tapahtumia. Pyrkimys objektiivisuuteen on kunnioitettavaa, mutta kokonaiskuva muodostuu aina erisuuntaisten pyrkimysten, tulkintojen ja merkityksenantojen summana.
Jos objektiivisuudesta tehdään jonkinlainen tunnustuksellinen uskonkappale, ollaan täysin väärillä raiteilla.
Miten on mahdollista että Mooren elokuva saa parhaan elokuvan palkinnon Cannesin arvostetuilla juhlilla ?
Onko tämä näpäytys USAlle, kun Hollywood on vienyt melkein kaikki markkinat elokuva maailmassa ?
Onhan Moorenkin elokuva Hollywood-tekele. Ja käsite Hollywood on aika laaja nykyisin, kun yksi viime vuosien suurin hittielokuvasarja, LOTR, on kuvattu Uudessa Seelannissa, uusseelantilaisen ohjaajan toimesta, kaikki erikoistehosteet tehty uusseelantilaisessa firmassa, musiikin säveltäjä muistaakseni australialainen, teos perustuu brittiläiseen kirjaan ja kuvaa mielikuvituksellista fantasiamaata, rahoitus on kansainvälinen.
Luulen että Hollywood saa täsätä aivan uutta pontta, tulevaisuudessa. Panevat kaikkensa peliin pelastaaksen vapaan elokuva maailman...
Voisitko täsmentää kuka tai mikä se Hollywood on?