Niinkuin monesti ennenkin on todettu, että Loimaan isäntähenkinen oikeassa olemisen tarve on estänyt useimmankin yrityksen paikkakunnalle tulon. On kuitenkin uuttaa, että halutaan jo toimivienkin toimntojen siirtyvän muualle. Oripään kunnan ja Alastaron kouluyhteistyö sujui Alastrohallin kustannuskiistoista
huolimatta yli kaksikymmentävuotta ilman mitään vaikeuksia. Kuntaliitoksen jälkeen Loimaa ahneuksissaan esitti Oripäälle aikaisemmin kuulumattomia taloudellisia vaatimuksia ja vaatii Alastorohallin käytöstä vieraskuntalaisten taksoja vaikka Oripää on maksanut n. neljäsosan rakennuskustannuksista.
Seurauksena on Alastaron yläasteen sulkeminen ja opettajien irtisanominen.
Tämä vain yhtenä esimerkkinä loimaalaisten yheistyökyvystä.
huolimatta yli kaksikymmentävuotta ilman mitään vaikeuksia. Kuntaliitoksen jälkeen Loimaa ahneuksissaan esitti Oripäälle aikaisemmin kuulumattomia taloudellisia vaatimuksia ja vaatii Alastorohallin käytöstä vieraskuntalaisten taksoja vaikka Oripää on maksanut n. neljäsosan rakennuskustannuksista.
Seurauksena on Alastaron yläasteen sulkeminen ja opettajien irtisanominen.
Tämä vain yhtenä esimerkkinä loimaalaisten yheistyökyvystä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kuka on ylimielinen? Se on pikkukunta, joka haluaisi lypsää Loimaata. Jos haluatte olla itsenäisiä, niin maksaa todelliset kulut. Ne kuului loimaalaisille
Mitkä kulut? Valtionosuus peittää kustannukset mikäli toiminta on oikein järjestetty.
"Ihan totta" on aivan oikeassa, olen samaa mieltä ettei meidän tarvitse maksaa toisen kuntalaisen koulutusta ja on ihan paskapuhetta että Alastarolta loppuisi ylä-aste! Voisit miettiä oman kuntasi päättäjien asennetta ja motiiveja. Lopuksi viellä huomiona, että taidat olla mielipiteinesi melko yksin. Vilkaiseppa vaikka eilistä Loimaan Lehteä, ettei vain olisi oma lehmä ojassa ketjun aloittaneella?
Valtionosuus kattaa kustannukset jos ne on noikein järjestetty. Voin sanoa, että yläaste loppuu Alastarolla joka tapauksessa ottaen huomioon Loimaan väestökehityksen, vähennystä 100 henkilöä/vuosi. Oripään ratkaisu oppilaiden sijoittamiseta Elisenvaaraan nopeuttaisi Alastaron yläasteen sulkmista parilla vuodella.
Kaikilla kaupungeilla sama ongelma: Pienet naapurikunnat käyttäisivät palveluja - vaan kun maksamisesta aletaan keskustelemaan, niin johan väki vähenee!
TL lopeta jo, alat olemaan rasittava!
Miksi Loimaan pitäisi maksaa Oripääläisten kustannuksia, vaikka Alastaro niin tekikin?
Helppo Oripään on mainostaa "halpoja" palveluita ja toimintoja, kun muut maksavat ne ja muuten käytetään puoli-ilmaiseksi naapurikuntien palveluja.
Ei kai Oripääläiset luule, että se Alastarohallin avustus on joku ikuinen ilmainen käyttöoikeus??? Maksaa sen hallin ylläpito ja korjaaminenkin. Eihän kukaan täysijärkinen voi kuvitella, että jollain summalla saa ikuisen privilegion johonkin, jollain nimellisellä summalla.
Oripään voisi miettiä kunnanjohtajan ja -hallituksen vaihtoa. Sen verran pihalla tuntuu olevan molemmat.
Alastarohallin kustannus ei ollut mikään avustus vaan osuus rakennuskustannuksista, joten oliskohan kohtuullista,ettei hallin vähemmistöaskkaalta perittäisi korkeampia käyttökorvauksia kuin loimaalaisilta.
Nimellinen summa oli noin 1/4 rakennuskustannuksista.
Minä ainakin olen äärimmäisen tyytyväinen päätökseen! Onnellisena otan vastaan lapsilleni kaikki tulevat paremmat valinnaisaineet, oppilashuollon ja lukio mahdollisuuden jo tutussa ilmapiirissä!
Tie on varmasti yhtä vaarallinen kumpaankin vaihtoehtoon, varovaisuutta liikenteeseen toivon ihan kaikille!
Ja parasta tässä on se, että mitä kauemmas mennään Loimaasta aina vaan paranee kaikki mahdollisuudet!
Hieno päätös, KIITOS Oripää!!
Pakkohan sinun on olla tuota mieltä, kun olet kunnanhallituksessa siitä päätämässä...
Ikävä tuottaa sinulle pettymys, olen vaan tyytyväinen kuntalainen...ilmeisesti aina pitäisi olla valittamista eikä saisi olla tyytyväinen? No, minä olen!!!
Oripään kunnanjohtaja on entinen Pöytyän vt talousjohtaja, joten on aivan luonnollista, että Pöytyä vetää puoleensa. Oripään kuntapolitiikka ja kielenkäyttö on aina vaatinut kovaa esiintymistä, joten ei kai tässä mitään uutta ole.
Alastaro ei perinyt urheiluhallista käyttömaksuja, mutta seura-avustuksia ei toisaalta tarvinnut korottaa tämän takia. Oripääläisiä kohdeltiin siis samalla tavalla, kun alastarolaisia. Ja nyt Loimaa kohtelee yhtälälsesti niin ex-alastarolaisia, oripääläisiä, ex-vampulalaisia kun loimaalaisia. Että näin.
Oripään urheiluhallin rakennushankkeessa olisi voitu toteuttaa yhtenäiskoulu Oripäässä rakentamalla 300-400 m2 lisätilaa. Tai ehkäpä kunnanvirasto olisi voitu siirtaa keskustassa vapaana oleviin liiketiloihin (?), jolloin ex-koulutiloja olsi saatu takaisin koulukäyttöön. Nyt kun ratkaisu on (hyvin juntattu) Kyrön suurkoulu jäi todellinen vaihtoehto tutkimatta kokonaan.
Ei Loimaalla ole koskaan äänestetty Alastaron kaupunkiin liittämisestä - jos olisi - ei liitosta koskaan olisi tehtykään. Oripää ei koskaan ole Loimaaseen kuulunut joten meille heidän tekemisensä ei mitenkän kuulu!
Visio 2035: Suomessa on 6 kuntaa ja ne ovat: Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu ja Oripää.
Hyvin on kouluasioissa tähän asti pärjätty ja sentähren ihmetyttää äkkikäännös kun ei se voi rahasta kiinni olla. Oma koulu kyllä olisi pitkässä juoksussa paras päätös. Taidetaan meitä sumuttaa kouluasiassa ja sillä viedä Pöytyälle niiin ku Alastarolaiset vietiin Loimaalle. Ei siinä kuntalaisten sana paina jos kunnantalosa on asia päätertty. Kyllä persut saa seuraavat äänet!
Hyvin on kouluasiassa pääosin pärjätty, mutta nimeenomaan Alastaron kunnan kanssa.Oripääläiset eivät ole vietävissä kuten Alastaron lampaat. Oma koulun tulee olla mietinnässä, ajatellen koska lapsemme lähetämme "suurempaan maalimaan."
Loimaanpäättäjien ylimielisyydestä ja asioiden oikein hahmottamisesta lienee tällä hetkellä paras esimerkki Loimaanportin silta, joka ei johda toisesta päästä mihinkään, kun kaavoitus on tekemättä. Tällä hetkellä turha, kaupungin pääosin rahoittama tekele on käyttämättä ties kuinka kauan, kuitenkin päättäjät eivät tunne minkäänlaisia tunnontuskia, veronmaksajat maksavat, veroprosentti lienee 20,5. Tästä huolimatta ollaan olevinaan viisaimpia päällä maan.
Alueella on ollut koko ajan voimassa asemakaava, joten kaavoitus on tehty. Sitä eilinen Loimaan kaupunginvaltuusto hieman tarkisti.
Aiempi kommentti maakuntakaavaan liittyvästä kaupan suuryksiköiden mahdolliseen tuloon liittyvästä ongelmasta on tiedossa.
Maakuntakaava, jossa Turku vastustaa kaikkea mitä Aurasta Loimaalle päin haluttaisiin rakentaa, on Niittykulman rakentamisessa avainasemassa!
Puhumattakaan Jan Vapaavuoren (Kok) vastustuksesta. Hänhän laittoi jäihin kaikki Helsingin ulkopuoliset kauppakeskukset. Mutta sehän ei ole kotiinpäin vetämistä...
Vieläkö se silta siellä on. Sehän piti myydä tarpeettomana Turkuun Myllysillaksi.
muutos ei ole aina pahasta, kyllä se nyt nähtiin miten Alastarolaisille kävi...
Kuinka niin kävi - hyvinhän tässä on mennyt. palvelut toimii ja kaupungin tilinpäätöskin näyttää plussaa. Meidän suomalaisten olisi kyllä aika miettiä ja avata silmämme. Taidamme kaikki kuitenkin elää aika hyvää elämää olimmepa sitten minkä "rajan" takana tahansa.
Kouluasioista päättää kolmenkopla saunassa, manne ja muut vaan leimaa ne!
No nii tänään oli lehdessä, että joku työryhmä oli mietinnössään asettanut tavoitteeksi Suomeen noin 20 kuntaa. Yksi on varmaan Oripää.
Loimaalaisilla päättäjillä on niin valtava ylimielisyys ja herkkähipiäisyys, ettei mitään keskusteluja tai infoa tarvita. Tällaiset keskustelut ja ehdotukset katsotaan räksyttämiseksi, moittimiseksi ja syyllistämiseksi (LL27.3). Kyllähän negatiivisen palautteen saaminen ei ole mitään mukavaa. Jospa tänne palstalle laitettaisiin positiivisen palautteen ketju..
se vasta valitettavan herkkä onkin - valitettavsti. Loimaa on viisaasti ollut hyvin hiljaa ja sivuuttanut oripääläisten "heitot". Esimerkki Suomessa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus vaaleissa. Siinä yhtäläinen tarkoittaa sitä, että kullakin äänestäjällä on yksi ääni - ei enempää eikä vähempää.
Taannoisessa ALPO valmistelussa Oripää ajoi viimeiseen asti mallia, jossa päätöksenteon edustus ei olisi perustunut suoraan asukaslukuun. Em "yhdenvertaisuus" tarkoittaa käytännössä sitä, että oripääläisen äänen painoarvo on > 1 ja loimaalaisen < 1.
Nyt rakennetaan ystävyyden silta Loimaalta Oripäähän ja Pöytyälle. Siltojen rakentaminen Loimaalla ainaki osataan.