Onko kukaan oikeasti onnistunut parantumaan vaikeasta masennuksesta omin avuin? Tai niin, että lääkkeet eivät kerta kaikkiaan ole auttaneet, vaikka miten olisi käyttänyt. Tai ovat auttaneet liian vähän. Että taudista huolimatta olisi pystynyt liikkumaan, syömään terveellisesti ja pikku hiljaa ajattelemaan asioita niin, ettei kaikki enää kaadu päälle?
Vai onko sitä tuomittu elämäntapamasentuneeksi koko iäkseen, jos ei saa lääkkeistä&keskusteluista riittävää apua? Kapinoin tätä vastaan, sillä eikö kuitenkin elämäntavat vaikuta juuri niihin samoihin asioihin aivoissa, kuin lääkkeetkin?? MIKSI se parantuminen sitten ei olisi mahdollista?! Tiedän kyllä, että vaikeasti masentunut ei vaan saa itsestään irti mitään, mutta se kun ei kuitenkaan ole koko totuus aina ja ikuisesti. Joskus on kuitenkin niitä parempiakin päiviä.
Vai onko sitä tuomittu elämäntapamasentuneeksi koko iäkseen, jos ei saa lääkkeistä&keskusteluista riittävää apua? Kapinoin tätä vastaan, sillä eikö kuitenkin elämäntavat vaikuta juuri niihin samoihin asioihin aivoissa, kuin lääkkeetkin?? MIKSI se parantuminen sitten ei olisi mahdollista?! Tiedän kyllä, että vaikeasti masentunut ei vaan saa itsestään irti mitään, mutta se kun ei kuitenkaan ole koko totuus aina ja ikuisesti. Joskus on kuitenkin niitä parempiakin päiviä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskon, että esimerkiksi jokin iso elämänmuutos (parisuhde, työpaikka, muutto tms.) voi työntää masentuneen juurtuneet asenteet radaltaan ja antaa sysäyksen paranemiselle. Ulkopuolista vaikuttaminen auttaa sellaisessa tilanteessa, jossa masentunut ei pysty saamaan itseään irti sairaudestaan. Toisaalta ei ole kovin fiksua odottaa koko elämäänsä, että jotain tapahtuisi. Jos on tarpeeksi motivaatiota, pystynee parantamaan itse itsensä. Tietenkään se ei ole helppoa. Masennuksessa elämiseen tottuu niin kuin kaikkeen muuhunkin, ja mitä kauemmin siellä pysyy, sitä kivuliaampaa on elämäntapojen muuttaminen. Mutta uskon todellakin, että se on hyvin mahdollista.
Minulla on kokemusta vain diagnosoidusta "lievästä depressiosta", joten voin sanoa vain omasta puolestani että kyllä siitä pystyy itsensä parantamaan. Ja sitä ei tee mikään lääke. Okei, pääsin lääkkeen avulla jaloilleni ensi alkuun ja psykologi osoitti minulle niitä sokeita pisteitä omassa ajattelutavassani mitä en itse tiedostanut, mutta muuten paransin itse itseni. Se voi vaatia itseopiskelua, elämäntapamuutoksia, ihan fyysistäkin muuttamista toiselle paikkakunnalle, ruokavaliomuutoksia, asennemuutoksia ja paljon selviytymisvaistoa, mutta tässä tapauksessa se ainakin oli mahdollista.
Tällaisen vinkkisivun löysin aiheeseen liittyen: http://masennus.nettisivu.org/
Minulla oli vakava masennus, lääkkeet (monta eri) ja keskustelut eivät auttaneet. Jätin hoidot kesken ja muutin. Sitten alkoi sujua. Vaikeaa on vieläkin, mutta on se mahdollista. Nuo hoitokäytännöt junnaavat paikoillaan, eivät sovi kaikille.
Onko aloittaja mies vai nainen? Oma kokemus pätenee paremmin miehiin.
Itse paransin itseni keskivaikeasta masennuksesta, yms oireiluista elintapamuutoksella.
Mielialalääkkeet tai keskustelut olivat täysin turhia, eivät auttaneet oireiluun.
Oma alkusysäys itsensä parantamiseen oli tähän kirjoitukseen törmääminen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1459404
Vaikken kovin tarkkaan tämän viestin ohjeistusta seurannutkaan, niin se sai mut kiinnostumaan itseni parantamisesta. Aloin tutkimaan ja kokeilemaan eri asioita.
Itse päädyin siihen tulokseen, että asiat joilla oli suurimmat vaikutukset omaan jaksamiseen ja mielialaan, olivat ravinto ja masturbointi.
Oikeanlainen ravinto, paljon kasviksia ja hedelmiä, kalaa, kanaa, kananmunia, siemeniä ja pähkinöitä (ei maapähkinöitä). Ei tupakkaa, ei alkoholi, valkaistun sokerin (pöytäsokeria) käytön lopettaminen (satunnaisesti jotain pullia tms, joissa sitä on), pöytäsuola merisuolaksi (kuitenkin huolehtia, että saa riittävästi suolaa), oliiviöljyä
Päivittäin vähintään joitakin minuutteja auringonvalosta nauttimista ilman aurinkolaseja, jos vain mahdollista.
Ravinnon lisäksi selkeästi siis vaikutti myös masturbointi. Siinä oli selkeä suhde: mitä vähemmän, sitä energisempi olo. Tämä on mielestäni luonnollista, sillä luontaiset vaistot heräävät, kun ei ole päässyt "jakamaan siementä" vähään aikaan. Itse huomaan, että yli 3 päivän selibaatti antaa aivan uutta terää, viikon verran kestänyt tekee aivan uuden miehen.
Tutkimusten mukaan testosteroni kohoaa viikon selibaatilla, mutta sitä pidemmällä se taas laskee. Pätee itseeni ainakin melko hyvin.
Nukkuminen ja liikunta toki myös ovat tärkeitä. Sekä kannattaa herätä myös ajoissa aamulla, ts, ennen klo. 11. Ainakin tunnen itseni yleensä pirteämmäksi, jos onnistun heräämään välillä 05-10, ja nukkunut vähintään 5 tuntia, yleensä 8-9 tuntia sopivat paremmin itselleni. Yli puolen päivän nukkuminen sekoittaa omaa kehoani ainakin, jotenkin outo ja epämukava olo tulee siitä.
Lääkkeet lopetin siihen, kun huomasin ravinnolla todellakin olevan vaikutusta omaan mielialaan ja jaksamiseen. Vuoden itsehoidon jälkeen olin jo paljon paremmassa tilassa.
Nykyään voin sanoa, etten ole enää masentunut. Normaalia hetkittäisiä alakulohetkiä tulee vastoinkäymisistä yms, mutta pääsen niiden ylitse melko helposti.
Itsekin pelkäsin ennen elämäntapamuutosta, että olen tuomittu masennukseen ja lääkitykseen loppuelämäksi.
Kannattaa surffailla netissä ja tutkia asioita, eikä mennä aina ns. virallista polkua, eli peruspsykologisia jaarituksia huonosta itsetunnusta, pahoista ajatuksista, traumoista menneisyydessä, lääkkeet jne.
Masennuksesta voi parantua ilman lääkkeitä. Alku on hankalaa, koska ei tunnu olevan voimia tehdä mitään, mutta vähitellen, pienin askelin.
Tsemppiä!