On vielä 10 päivää aikaa saada omaa lämpöä ja energiaa.

Toukokuun alussa muuttuu laki että ei saa porata reikää omaan maahankaan.

Hyvin saisi maalämpöä sieltä, kun vaan tarpeeksi syvä reikä on, tuokin kielletään nyt toukokuun alusta kai.

Eikö edes omalla maalla saa kohta kuokkiakaan perunamaata?
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

porata,kunhan pysyy tontin rajojen sisäpuolella pystysuoraan noin 150 metriä mitattuna.

Äänestä

Anteeksi, kuulinko oikein?

Onko ydinvoiman vaikutusvalta jo niin pitkällä, että estävät uusittuvan energian käyttö? Sehän olisi tietysti Kataisen ja kumpaneiden eräs tavoite, koska hehän palvelevat ydinvoimateollisuutta nöyrästi ja syvästi kummartaen - taatusti enempi kuin julkisuudessa havaitaan ja tiedetään

Äänestä
  • tämän aikaansai,kun kaukolämpö ei enään kelvannut lämmitysmuodoksi kalleutensa vuoksi.Olihan tästä asiasta alkutalvesta melkoinen polemiikki lehdissä.

    Äänestä

maalämpö ei ole uusiutuvaa vaan hitaasti kuluvaa. Ydinvoiman vastustajille tiedoksi että kyseessä on lämpöenergiaa joka on saanut syntynsä ydinreaktiosta.

Äänestä
  • Toimiakseen tarvitsee sähköä,joka on lähtöisin ydinvoimalasta,tosin sopivasti sekoittuneena muissa voimaloissa tuotettuun sähköön.Mutta ei kerrota tätä viheruskovaisille etteivät hylkää maalämpöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hulluudenhuippu kirjoitti:

Toukokuun alussa muuttuu laki että ei saa porata reikää omaan maahankaan.

Hyvin saisi maalämpöä sieltä, kun vaan tarpeeksi syvä reikä on, tuokin kielletään nyt toukokuun alusta kai.

Eikö edes omalla maalla saa kohta kuokkiakaan perunamaata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu