Yhdysvallat haluaa rajoittaa osallistumistaan Libyassa
julkaistu tänään klo 04:18, päivitetty tänään klo 04:33
Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates sanoo, että Yhdysvallat aikoo luovuttaa vastuun Libyan operaatiosta liittoumalle. Gatesin mukaan liittouman johdossa voisivat olla joko Britannia ja Ranska yhdessä tai sotilasliitto Nato.
Gatesin mukaan vetovastuu annetaan pois joidenkin päivien sisällä.
Gatesin mukaan Yhdysvallat on luvannut käyttää ainutlaatuista ja laajaa osaamistaan operaation alussa, mutta sen jälkeen maa aikoo siirtää vastuun muille.
- Tuemme jatkossakin liittoumaa, olemme liittouman jäsen ja meillä on sotilaallinen rooli liittoumassa, mutta meillä ei ole erityisroolia, Gates sanoi toimittajille sunnuntaina.
Gatesin mukaan presidentti Barack Obama haluaa rajoittaa Yhdysvaltojen roolia Libyan operaatiossa.
Gates myöntää, että Naton nouseminen operaation johtoon voisi olla Arabiliitolle kiusallista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinne ne menee Kataisen keräämät verorahamme. Vai muka tukea Kreikalle ja Irlannille. Kissan paskat, tuolla ne poltetaan Välimerellä. Olkaa onnellisia saatanan köyhät, sanoo Waalhroosin kommunisti-poika(liekkö homo).ja nauttii maatalous tukirahollaa shamppanjakylvyistä, New Yorkilaisessa homohotellissa.
Heheheee!
Niin, oliks ne nyt jotain ranskalaisia ja brittiläisiä pankkeja (tais olla kyllä saksalaisiakin) joille tota rahaa Kreikan Irlannin kriisissä syydetään. Nyt nää pankit panee ne rahat haiseen Välimerellä ja pyytää taas kohta lisää. Ja eläkeikä nousee.
Näin se menee. Täytyyhän meidän auttaa, että saa pojat sotia.