Suomessa vanhempainvapaata on 158 arkipäivää ja tuki on 70% tuloista tai 551€/kk. Äidit usein käyttävät pidemmät vapaat kotona lapsen kanssa, mutta isienkin läsnäoloa lapsi kipeästi kaipaa. Valtion tulisikin ohajta suoraan isille vapaata, jotta isät rohkein rintamin jäisivät kotiin lapsen kanssa. Lisäksi naisten työpaikat joutuvat osallistumaan enemmän vapaiden maksamiseen. KD näkee, että valtion tulisi tulla mukaan maksamaan tätä kustannusvastuuta vanhemmuuden vapaissa. Siten valtio tukisi myös naisvaltaisia aloja ja heidän palkkakehitystään, sillä edelleen se junnaa jäljessä. Miehiä tulisi saada myös hyvinvointipalveluihin töihin, sillä lapset, nuoret ja perheemme kaipaavat miehen läsnäoloa myös naisvaltaisilla työkentillämme. Hiljattain julkaistu vanhempainvapaa työryhmän raportti (STM) ehdottaa kolmea mallia vapaiden uudistamiseen, joista 6 6 6-malli on saanut eniten huomiota ollessaan myös kallein (478 milj) vaihtoehto. Tässä äidillä ja isällä on tasa-arvoiset oikeudet hoitaa lastaan kotona ja jakaa yhteistuumin 6 kuukauden vapaajakso. Tämä malli ei tue pienituloisia ja pätkätyöläisiä. Näen 4,2 9 3- mallin parempana, jossa äidin osuus nousee 4,2:teen ja isän 3:een ja yhteinen jaettava osuus on suurempi 9, josta halutessaan isät voivat saada isomman osan. Tämä malli antaisi perheelle itselleen tilaa valita omalle perheelle sopivin vaihtoehto, sillä perheillä on hyvin erilaisia tilanteita. Malli on myös edullisempi (327 milj). Uudistus tapahtuu varmasti asteittain ja A-malli (4,2 6,3 2,6) on ensimmäinen siirtymä, jonka jälkeen B tai C ovat vaihtoehtoisia malleja. Perheministeri ajaisi myös tätä lainsäädäntövalmistelua innolla eteenpäin, jotta perheemme saisivat enemmän aikaa olla kotona, sillä arvot ja hyvinvointi lähtevät perheestä.
Aino Syrjänen, kansanedustajaehdokas (KD)
Vanhempien vapaat saatava kuntoon
2
58
Vastaukset
- Ja mitä seuraavaksi?
Luuletko ihan tosissasi, että naisvaltaisten alojen vapaiden väheneminen
- on naisten enemmistön toiveiden ja etujen mukaista
- korottaa suoraan naisten palkkoja
? - Miesten puolesta
Niin, eivät naiset halua luopua perhevapaistaan miesten hyväksi. Yhä enenevässä määrin naiset haluavat jäädä vuosiksi kotiin työelämän ulkopuolelle.
Toivoisin kyllä tuon 6 6 6 mallin toteutumista, jos ihan oikeasti haluttaisiin saada tasa-arvoa aikaan.
Tuossa 4,2 9 3 käy automaattisesti niin, että naiset haluavat pitää tuon 9 kk ja jäädä sitten hoitovapaalle sen päälle ja miehen 3 kk jää kokonaan käyttämättä tai mies joutuu pitämään sen naisen apulaisena....
Radikaali 6 6 6 pakottaa jossain vaiheessa hankkiutumaan töihin ja jättämään miehen kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52811- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9646Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57629- 53594