Puukerrostalot Sommelon rannalle

Näin Kouvolan Sanomassa jonkun kilpailun voittaneet rakennettavat talot kuvattuina.

Tietenkään suunnittelijat eivät jälleen olleet mistään Lumi-Suomesta, vaan sulemmasta Keski-Euroopasta.

Tämän tulvivan lumisen talven aikana on voinut huomata, miten on huonosti suunniteltuja katto- ja parvekerakenteita jo olemassaolevissakin taloissa.

Harjakatot oltava, ei tuollaisia tasavirityksiä, joihin lumi kasaantuu ja ulkonevia parvekehyllyjä pidä olla. Kysymyksessähän on PUUkeerostalo, jonka ei soisi kohta vettyvän.

Kuvat aina laaditaan kivan näköisiksi ennakkoon, mutta mitenköhän nuo rakennukset tosipaikassa kauniiseen rantamaisemaan istuvat? Kuusaalla on tähän saakka huolellahoidettu jokinäkymiä.

Ja kuka päätti kilpailusta ja voittajasta? Onko kansalta kysytty? Persut!
4268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Ihanko tosi?

    Tässä on kysymys puukerrostaloista. Huom! PUUSTA RAKENNETUISTA taloista.

    Lämmityksestä ei ole kysymys tässä uutisessa!

    Nimimerkki on kysymysmuoto sanasta rumakko. Ei tarvitse kysyä erikseen.

    Äänestä

Kuusaalle saa rakentaa tai sieltä voi purkaa mitä vaan eikä kukaan korviaan lotkauta ennenkuin jäkikäteen, kun ihmetellään, mitä onkaan taas pahat päättäjät saaneet aikaan.

Äänestä

Maiseman tukkoistamista tämä vaikuttaa olevan. Hienot näkymät tukitaan taloilla, vaikka maata on Kouvolan kaupungilla valtavasti joka puolella, mihin voisi kokeilutaloja rakentaa.

Kuusaalla halutaan tehdä ratkaisuja, jotka saavat paikkakunnalle runsaat töllistelijäjoukot kiertelemään kuuluissa kiertoliittymissä.

Ihmeen vähän kolareita kiertoliittymissä on toistaiseksi ollut. Eräs auto kyllä siinä erehtyi törmäämään. Ajoi kai vanhasta muistista, kun ei ollut vielä tuntemusta linnoituksista keskellä ajoväylää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rumakotko kirjoitti:

Näin Kouvolan Sanomassa jonkun kilpailun voittaneet rakennettavat talot kuvattuina.

Tietenkään suunnittelijat eivät jälleen olleet mistään Lumi-Suomesta, vaan sulemmasta Keski-Euroopasta.

Tämän tulvivan lumisen talven aikana on voinut huomata, miten on huonosti suunniteltuja katto- ja parvekerakenteita jo olemassaolevissakin taloissa.

Harjakatot oltava, ei tuollaisia tasavirityksiä, joihin lumi kasaantuu ja ulkonevia parvekehyllyjä pidä olla. Kysymyksessähän on PUUkeerostalo, jonka ei soisi kohta vettyvän.

Kuvat aina laaditaan kivan näköisiksi ennakkoon, mutta mitenköhän nuo rakennukset tosipaikassa kauniiseen rantamaisemaan istuvat? Kuusaalla on tähän saakka huolellahoidettu jokinäkymiä.

Ja kuka päätti kilpailusta ja voittajasta? Onko kansalta kysytty? Persut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu