Jokin ei täsmää

Suomi on Euroopan yksi verotetuimmista maista ja kaikki on kallista.
Miksi kuitenkin Suomella ei tunnu tuota rahaa riittävän sitten mihinkään, että vielä vähän jos voisi parempi tuloisia verottaa. Arvaa vtuttaako jotakuta joka on käynyt kaikki koulut saadakseen oikeesti sitä palkkaa mut sit vero prosentti on melkein puolet... pieni tuloisilla varsinkin käteen jäävä summa ei ole kummoinen ja sillä heidän on elätettävä itsensä, perheensä ja pidettävä hyvinvointiaan yllä.
Toisaalta mietin myös jos joku ei ole laiskuuttaan käynyt kouluja ja sitten on jäänyt pieni tuloiseksi ns. paska duunissa niin tarvitseeko hän veren kevennyksiä erikois kohteluna.
Yksi asia josta voisi leikata on ne miljardit joita lähettelemme asiansa kusseille maille, toisaalta olen myös sitä mieltä kun EU:seen kuulutaan niin pelataan samoilla säännöillä kuin kaikki muutkin, mutta kai niitä summia voisi edes hieman puolittaa ettei taas olla isoissa veloissa.

Kertokaa mielipiteitänne tuloveron suuruudesta ja mistä valtio voisi leikata.
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lue kirjoituksesi väitätkö tosissasi olevasi hyvin koulutettu.

Äänestä

Miksi käyt sättimässä köyhien palstalla sitä kuinka kauhiastas veroa maksat ? En näe asiallesi muuta syytä kuin tarve patsastella parempana ihmisenä ja yhteiskunnan selkärankana.
Verosi muuten maksaa työnantaja, ja työnantajat näistä palkkaveroista eniten meuhkaavatkin. Uskotko muuten että bruttpalkkasi olisi yhtä suuri jos vero olisi pienempi ?

Veroa ja veroluonteista maksua on kaikkialla, ja jo yksin ALV-verolla valtio kerää enemmän verotuloa kuin tällä progressiivisella tuloverolla josta niin hirveästi elämöidään. Kun veroa on niin paljon kaikissa tavaroissa ja palveluissa joita välttämättä tarvitsee niin siihen ne tulot hupenevat.

Tässä on näitä kerättyjä veroja vuodelta 2009.

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2009/he_2009.html

Sitten on inflaatio, jota vauhdittaa palkankorotuskiritykset tai yleensä se, että tavarantuotannossa on monopolistisia rakenteita koskien niin yrityksiä kuin työntekijöitäkin etujärjestöineen. Näin mennen palkkojen ja verojen(kuten esim. alv ja) korotukset voidaan aina lätkiä surutta hintoihin.
Inflaatiota(ja siis hintojen nousua) tuottaa myös budjettivajeiden kattaminen kehiin otetulla uudella velkarahalla. Uutta velkarhaa päädytään aina ottamaan julkisten meneojen kattamiseksi siksi koska politikkojen kantti ei kestä verottaa niin paljon kuin mitä he törsäilevät ja jakavat varoja omilleen. Julkisella puolella rahaa tarvitaan valtavat määrät jo pelkkään byrokrattilaumojen elättämiseen. Sitten tulee erilaiset yritystuet ja maataloustuet, poliisi ja vankilat, koululaitos ja armeija ja liikenne teineen. Sosiaalietuudet kuten terveydenhuolto on myös iso menoerä, mutta tästäkin rahavirrasta menee suurin osa keskiluokkaisille palkansaajille. Köyhä ei hyödy näistä valtion ylläpitämistä asoista paljon muusta kuin mitä näistä sosiaalietuuksista tai julkisetsa terveydenhuollosta, ja niitä on jo ajettukkin alas niin että eivät ne järin häävisti enää toimi.

Äänestä
  • Jos valtio kerran kerää enemmän veroja ALV-verolla miksei tulo veroja kevennettäisi ja näin nostettaisi ostovoimaa?

    Äänestä

  • Dansk- kirjoitti:

    Jos valtio kerran kerää enemmän veroja ALV-verolla miksei tulo veroja kevennettäisi ja näin nostettaisi ostovoimaa?

    Joo. Nuo tiedot olivat siis vuodelta 2009. Sittemmin nimenomaan tätä progressiivista tuloveroa onkin kevennetty ja myös työnantajien KELA-maksukin poistettiin. Toisaalta on sitten näitä n.s. välillisiä veroja entisestään vaan lisätty, ja myös uutta velka-rahaa on paljon kehiin otettu. Tätä verotuksen painopisteen siirtämistä edlleen yhä enemmän välillisiin veroihin myös lähes kaikki poliittiset puolueet kannattaa. Ainoastaan SDP ja Vasurit
    ovat nyt sanoneet selkeästi, että he eivät halua tähän paikkaan alentaa lisää progressiivista tuloveroa.
    Kun nyttemmin tätä uutta velkarahaa on otettu niin toisaalta juuri tätä progressiivista tuloveroa on kevennetty ja KELA-maksukin poistettiin työnatajilta ja erilaisiin yritystukiin on törsätty. Sitävastoin köyhien sosiaalietuuksiakin ja julkista terveydenhuoltoa on heikennetty ja sen maksuja nostettu. Tähän kun sitten jostain on ainakin kerättävä korot tälle uudelle otetulle velkarahalle(vaikka ei tätä velkaa yhtään kuolettaisi), niin minusta se on kohtuutonta jos sitä aletaan nyt periä painottaen yhä enemmä ALV-veroa ja asumiseen liittyvää verotusta(kuten kiinteistöveroa) ja samalla edelleen keventäen progressiivista tuloveroa. Kyllä tämän velan hoitamiseen tarvittavat rahat ptäisi kerätä enemmän niiltä tahoilta joiden hyväksi nämä rahat nyt levitettykkin on, eikä siis ihan päinvastoin mitä nyt ollaan tekemässä.
    En ole eläessäni äänestänyt SDP:tä ja tuskin äänestän nytkään
    tämän heidän ilmoittamansa verolinjauksen vuoksi, mutta se kyllä harmittaa ja hämmentääkin kun SDP ja Vasurit on nyt ainoat puolueet, jotka selkeästi ilmoittavat olevansa verotuksesssa tällä linjalla. Luulisi nyt porvarillisemmallakin puolella olevan edes yksi puolue, joka olisi samoilla linjoilla näissä tärkeissä verotusjutuissa.
    Minä kun vastasin kaikkiin yle.fi/vaalikone kysymyksiin parhaan kykyni mukaan niin 6 kristillstten ehdokasta ja 4 kokoomuksen ja yksi Kepun ehdokas tuli 11 ehdokkaan joukkoon. Pahimmiat 10 ehdokasta olivat siinä jotain pieniä äärivasemmistolaisia puolueita. Se voi olla että Kristillisiä päädynkin nyt äänestämään todellakin omalta kannaltani paremman puutteessa.

    Ajattele nyt vaikka tätä verojen edelleen lisäämistä näihin asumiseen liittyviin juttuihin. Tämä merkitsee vääjäämättä asuntokannan rapistumista, kun pienituloisten varat riittävä yhä vähemmän asuntojensa kunnostamiseen. Lisäksi yhä useammille pienituloisille tulee kannattavammaksi ja pakkotilanteeksikin jättää kokonaan omistusasuntonsa ja mennä asumaan vuokralle KELA:n ja sossun piikkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dansk- kirjoitti:

Suomi on Euroopan yksi verotetuimmista maista ja kaikki on kallista.
Miksi kuitenkin Suomella ei tunnu tuota rahaa riittävän sitten mihinkään, että vielä vähän jos voisi parempi tuloisia verottaa. Arvaa vtuttaako jotakuta joka on käynyt kaikki koulut saadakseen oikeesti sitä palkkaa mut sit vero prosentti on melkein puolet... pieni tuloisilla varsinkin käteen jäävä summa ei ole kummoinen ja sillä heidän on elätettävä itsensä, perheensä ja pidettävä hyvinvointiaan yllä.
Toisaalta mietin myös jos joku ei ole laiskuuttaan käynyt kouluja ja sitten on jäänyt pieni tuloiseksi ns. paska duunissa niin tarvitseeko hän veren kevennyksiä erikois kohteluna.
Yksi asia josta voisi leikata on ne miljardit joita lähettelemme asiansa kusseille maille, toisaalta olen myös sitä mieltä kun EU:seen kuulutaan niin pelataan samoilla säännöillä kuin kaikki muutkin, mutta kai niitä summia voisi edes hieman puolittaa ettei taas olla isoissa veloissa.

Kertokaa mielipiteitänne tuloveron suuruudesta ja mistä valtio voisi leikata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu