http://www.nuotta.com/kampanja
Mä en ymmärrä nyt tätä juttua, ehkä kirkko joka on kuulolla vois mulle selventää tätä asiaa? Miksi haluatte ajaa jo valmiiksi hämmentyneet nuoret vihaamaan itseään ja syyllistämään itseään sellaisesta asiasta johon ei voi itse vaikuttaa.
Kuinka on mahdollista että tällaista henkistä väkivaltaa tehdään kirkon nimissä edelleen?
Tuollainen omien tarpeiden kieltäminen johtaa ikäviin seurauksiin, ihminen joka kieltää oman seksuaalisuutensa tappaa itseään sisältäpäin joka päivä. Lopulta jäljellä on vain raunio.
Biseksuaali voi hyvinkin elää "normaalia" heteroelämää niin valitessaan, mutta tämä ei ole mitenkään verrannollista siihen että homomies esimerkiksi olisi naisen kanssa suhteessa tai lesbonainen miehen kanssa.
Voiko suhde mikä on perustettu valheelle toimia koskaan, ja kuka siitä tulee onnelliseksi?
Älä alistu-kampanja
500
2942
Vastaukset
- no jo kuohahti
Tää on kuule jo varmaan kolmas tai neljäs alotus tästä samasta asiasta.
On se ny kauheeta, jos ihmiset pohtii asioita hiukka toiseltakin kantilta. Suomessa ei ehkä olla vielä niin massasieluja, että kaikki vaan kävelisi sen mukaan mitä media ja yleinen mielipide sattuu tänään sanomaan.- *sepe*
kirkon arkkipiispa mäkinenhän tuomitsi tuon vapaiden suuntien kampanjan mikä johti välittömästi eroaaltoon kirkosta. en voi hyväksyä, että kirkko ei enää opeta raamatun mukaisesti. eropaperit lähti, ja uskon, että arkkipiispan puheiden jälkeen monet homoja vastustavat ateistitkin tulevat eroamaan kirkosta.
- Rakkaus On Oikein
*sepe* kirjoitti:

eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö. Kipu mitä nuori ihminen kokee kun huomaa oman sukupuolen kiinostavan enemmän kuin vastakkainen, on jotain hirveää. Ja vielä kun nyt nuotta.com julistaa että homoudesta voi parantua, niin mitä tapahtuu niille jotka uskovat eikä usko "parannakaan". Se hätä mua huolettaa. Kun kaikki tiet ovat yhtäkkiä tukossa, kirkkokaan ei auta. Homous ei ole synti, sairaus tai rikos eikä siitä tarvitse parantua.
Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, uskon että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin Sinä olet. Rakkaus on oikein ja hyvää - valinta sinulla nyt
Rakkaus On Oikein kirjoitti:
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö. Kipu mitä nuori ihminen kokee kun huomaa oman sukupuolen kiinostavan enemmän kuin vastakkainen, on jotain hirveää. Ja vielä kun nyt nuotta.com julistaa että homoudesta voi parantua, niin mitä tapahtuu niille jotka uskovat eikä usko "parannakaan". Se hätä mua huolettaa. Kun kaikki tiet ovat yhtäkkiä tukossa, kirkkokaan ei auta. Homous ei ole synti, sairaus tai rikos eikä siitä tarvitse parantua.
Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, uskon että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin Sinä olet. Rakkaus on oikein ja hyvääOnhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta? - pertsa2010
Rakkaus On Oikein kirjoitti:
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö. Kipu mitä nuori ihminen kokee kun huomaa oman sukupuolen kiinostavan enemmän kuin vastakkainen, on jotain hirveää. Ja vielä kun nyt nuotta.com julistaa että homoudesta voi parantua, niin mitä tapahtuu niille jotka uskovat eikä usko "parannakaan". Se hätä mua huolettaa. Kun kaikki tiet ovat yhtäkkiä tukossa, kirkkokaan ei auta. Homous ei ole synti, sairaus tai rikos eikä siitä tarvitse parantua.
Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, uskon että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin Sinä olet. Rakkaus on oikein ja hyvääRakkaus on oikein sanoi :
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö.
___________________________________________________________
Kirkon tehtävänä on ilosanoman eli evankeliumin levittäminen kirkkojärjestyksen mukaisesti UT:n ja VT:n profeetallisia ja apostolisia kirjoja kunnioittaen.Papin on kerrottava ihmisille Pyhän ja epäpyhän välinen ero ja ohjattava syntiset oikealle tielle.Kirkon on saarnattava veren evankeliumia ja ohjattava laumansa ristin juurelle.Ilman parannuksen tekoa ei ole pelastusta.
___________________________________
Hebrealaiskirje:
12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa
Sielu joko pelastuu tai ei pelastu kaikilla on samat ehdot pelastukseen , ja kyse on vakavasta asiasta. - *sepe*
pertsa2010 kirjoitti:
Rakkaus on oikein sanoi :
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö.
___________________________________________________________
Kirkon tehtävänä on ilosanoman eli evankeliumin levittäminen kirkkojärjestyksen mukaisesti UT:n ja VT:n profeetallisia ja apostolisia kirjoja kunnioittaen.Papin on kerrottava ihmisille Pyhän ja epäpyhän välinen ero ja ohjattava syntiset oikealle tielle.Kirkon on saarnattava veren evankeliumia ja ohjattava laumansa ristin juurelle.Ilman parannuksen tekoa ei ole pelastusta.
___________________________________
Hebrealaiskirje:
12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa
Sielu joko pelastuu tai ei pelastu kaikilla on samat ehdot pelastukseen , ja kyse on vakavasta asiasta.Kyllä kirkkovene vuotaa nyt kuinseula! kun homokampanja tuli julki, kirkosta erosi n.85homoa/ateistia.
Mutta kun kirkko tuomitsi tämän kampanjan, ja alkoi paapoa homoja, alkoi kirkosta lähtä esim.lestadiolaiset, ynnä vapaiden suuntien edustajat. siispä kirkosta on eronnut jopa 1500 henkeä.
Suurin osa siirtynee vapaiden suuntien tilaisuuksiin, ja minunkin aiemmin kirkolle menneet verorahat tulevat nyt päätymään vapaa-kirkon kolehtihaaviin. kirkossa en enää jatkossa käy! - EndofevlutC
*sepe* kirjoitti:
Kyllä kirkkovene vuotaa nyt kuinseula! kun homokampanja tuli julki, kirkosta erosi n.85homoa/ateistia.
Mutta kun kirkko tuomitsi tämän kampanjan, ja alkoi paapoa homoja, alkoi kirkosta lähtä esim.lestadiolaiset, ynnä vapaiden suuntien edustajat. siispä kirkosta on eronnut jopa 1500 henkeä.
Suurin osa siirtynee vapaiden suuntien tilaisuuksiin, ja minunkin aiemmin kirkolle menneet verorahat tulevat nyt päätymään vapaa-kirkon kolehtihaaviin. kirkossa en enää jatkossa käy!Sama täällä. Aluksi aattelin odotella siihen asti, jos/kun ensimmäiset siunataan homoliittoon, mut näillä näkymin pitää lähteä evakkoon jo aikaisemmin. Keksis vaan mihin suuntaan, niin kuin varmasti monimoni muukin pähkäilee seuraillessa ev.lut.kirkon toimintaa. Äänestäkää Kristillisdemokraatteja, niin minäkin teen.
- pertsa2010
*sepe* kirjoitti:
Kyllä kirkkovene vuotaa nyt kuinseula! kun homokampanja tuli julki, kirkosta erosi n.85homoa/ateistia.
Mutta kun kirkko tuomitsi tämän kampanjan, ja alkoi paapoa homoja, alkoi kirkosta lähtä esim.lestadiolaiset, ynnä vapaiden suuntien edustajat. siispä kirkosta on eronnut jopa 1500 henkeä.
Suurin osa siirtynee vapaiden suuntien tilaisuuksiin, ja minunkin aiemmin kirkolle menneet verorahat tulevat nyt päätymään vapaa-kirkon kolehtihaaviin. kirkossa en enää jatkossa käy!*sepe*
Tiedätkö jostakin ,että myös lestadiolaisia olisi lähtenyt(?) - olisi hauska tietää.
Jos noin on niin luulisin heitä lähtevän enempikin.
Tietääkseni lestadiolaisia on suomessa noin 80 000 - 100 000 - menikö oikein? - NYT HILJAA !!
NYT hiljaa,
tai alan joka paikassa kyseenalaistamaan
KUMPAA LANNATTAA MAKSAA
kirkollisveroa kirkolle, vai lyhentää omaa asuntovelkaa ???????????
jos asuntovelallinen maksaa kirkollisveroa, se voidaan katsoa että hän maksaa veronsa velkarahalla, kun hän voisi kirkollisveron verran lyhentää velkansa pääomaa.
itse olen säästänyt useita tonnej JA LAPSETKIN JO YLI TONNIN KUN OVAT LYHENTÄNEET KIRKOLLISVEROMÄÄRÄN VERRAN YLIMÄÄRÄISESTI ASUNTOLAINAANSA. - sErpiEntE
valinta sinulla nyt kirjoitti:
Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?"Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan"
Teoriassa kyllä, mutta käytännössä sillä ei ole väliä, koska kukaan ei oikeasti sen kaikkien ohjeiden mukaan voi elää. Sitä yrittävien touhu menee loppujen lopuksi aina väistämättömästi rusinapullailun puolelle.
""2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä
Mitenkähän tämä sopii yhteen esim sen kanssa että Jaakob sai lempiä toisen vaimonsa naisorjaa ilman seurauksia? Toisessa tarinassa taas jumala itse käski jotain miestä saattamaan velivainaansa lesken vaikka väkisin paksuksi, jottei suku sammu. Ei siis ole kovin absoluuttista tuo raamatussa annettu seksuaalimoraali edes jahven itsensä mielestä.
"Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen."
Valitsisitkos puolisoksesi summan mutikassa jonkun ihmisen, jota et tunne ja josta et ole oikein mitään mieltä? Jos et, niin silloinhan sinun käytännössä on tunnettava tuo toinen etukäteen ja omattava jonkinmoista himoa häntä kohtaan, koska harvempi ihminen sellaisen puoliskon itselleen valitsee, joka ei hänessä minkäänlaisia tunteita herätä. Siinä jo jokainen periaatteessa väkisinkin rikkoo tuota haureuden kieltoa vastaan.
Lisäksi tuossa moraalissa on muun muassa sellainen pahanluokan puute, ettei siinä mainita mitään insesmistä, jota raamatussa harrastetaankin varsin useaan otteeseen ihan jumalan luvalla/tahdosta (Eevan&Aatamin jälkeläiset, Loot&tämän lapset, Nooan perhepiiri, Aabraham&Saara jne), vaikka sukurutsan useimmat uskiksetkin tietääkseni tuomitsevat siinä kuin kaikki muutkin ihmiset.
Sitäpaitsi ainoa oikeasti tuomitsemisen arvoinen noista mainitsemistasi "haureuden teoista" on zoofilia, koska muut lajit eivät voi ilmaista suostumustaan seksiin ihmisen kanssa ja näin ollen kyse on aina hyväksikäytöstä tai raiskauksesta (joita ei kumma kyllä kumpaakaan myöskään kielletä raamatussa; taas yksi osoitus sen ajan paimentolaisten puutteellisesta moraalintajusta).
"Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta."
Ihminen joko on homo tai ei ole homo; mitään "pakkohomoutta" ei ole missään koskaan ollut, eikä taatusti tule olemaankaan.
Jos et tätä tajua, en voi paljon muuta sanoa kuin että ihan oikeasti säälin sinua.
"Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää."
Johtuu varmasti osittain siitä kuten alussakin sanoin, ettei kukaan oikeasti voi noudattaa raamatun kaltaista ristiriitaista ja paikoin kieroutunuttakin moraaliopasta sanasta sanaan. Näin ollen se että te sen varjolla yritätte polkea ja halventaa ihmisiä, jotka eivät jotain tiettyä kohtaa sieltä tottele, tekee teistä itsestänne todella tekopyhiä ja raukkamaisia koska itsekkin jotain sen sääntöä väkisinkin rikotte. Sivumennen sanoen tuo homojen leimaaminen huonommiksi ihmisiksi ei ole sen asiallisempaa, kuin jos alentaisitte jotain ihmisryhmää heidän ihonvärinsä tai muun synnynnäisen ominaisuutensa takia. Se on rasismia ja rasismia ei länsimaisessa yhteiskunnassa tule koskaan tukea, jämpti on näin tykkäsitte tai ette.
"Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa."
Minulle on väliä vain tällä Elämällä ja tällä Maailmalla. Jos sen jälkeen tulee vielä jotain (erittäin epätodennäköistä) niin keskityn siihen sitten, mutta nyt elän tätä Elämää tässä Maailmassa ja sillä siisti.
"Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?"
Ihan kuule samoin kuin sinä tuputat omaa elämäntapaasi, joka myös rikkoo enemmän tai vähemmän raamatun käskyjä vastaan. On todella kaksinaamaista ja naaivin ylimielistä että esität olevasi joitain muita ihmisiä parempi parin vanhasta kansaneepoksesta rusinapullailemasi käskyn nojala. - mitäsitte
siis aika lailla täällä Suomessa kopioita ollaan... ei asiaa oo pohdittu ku suoraan tuomittu! Onneksi kirkko jää aikojen saatossa paskahuussiksi jos sama meno jatkuu...
- mikko.stadi
*sepe* kirjoitti:
Kyllä kirkkovene vuotaa nyt kuinseula! kun homokampanja tuli julki, kirkosta erosi n.85homoa/ateistia.
Mutta kun kirkko tuomitsi tämän kampanjan, ja alkoi paapoa homoja, alkoi kirkosta lähtä esim.lestadiolaiset, ynnä vapaiden suuntien edustajat. siispä kirkosta on eronnut jopa 1500 henkeä.
Suurin osa siirtynee vapaiden suuntien tilaisuuksiin, ja minunkin aiemmin kirkolle menneet verorahat tulevat nyt päätymään vapaa-kirkon kolehtihaaviin. kirkossa en enää jatkossa käy!Taitaa vapaakirkkojen saarnamiehet käydä kohta taas vaihtamassa mersunsa uudempiin ja kalliimpiin malleihin. Hyvä tili taas tiedossa idiootteja huijaamalla.
- benedi
Eiväthän massasielut homoutta ja lesboutta, vihaa, vaan rakastavat sitä!
Aivan pieni piskuinen joukko, joita kutsutaan Jumalan lapsiksi, vastustavat syntiä.
Sillä kaikki vääryyshän on syntiä, eli Jumalan lain rikkomista!
Massajoukothan noudattavat maallista lakia, ja mm. homoilevat ..
mutta ne, jotka on katsottu arvolliseksi pääsemään Jumalan valtakuntaan,
eivät noudata maallista lakia, jos se on ristiriidassa Jumalan lain kanssa!
"Yli kaiken rakasta Jumalaa"!!
Maailmassahan on ollut aina kaksi joukkoa, niitä jotka tekevät
sitä mikä on Jumalalle otollista, ja sitten niitä, jotka vastustavat Jumalaa,
ja hänen lakejaan!
Raamatussahan sanotaan: " Se, joka homoilee jatkakoon homoilemista, ja se joka tekee Jumalan tahdon, jatkakoon sen tekemistä"!!
Lampaat ja vuohethan on jo asetettu eripuolille! valinta sinulla nyt kirjoitti:
Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?Unohdit sen, että Joosuan 10:13 Jumala pysäyttää kuun liikkeen ja auringon näennäisen liikkeen. Onko sekin totta uskovaisille.
Olen vähän gallupoinut tätä kysymystä ja jotkut ovat ilmeisesti reputtaneet koulussa kun uskovat tähän kirjaimellisesti. Se olisi tarkoittanut sitä, että valtameret olisivat pyyhkineet mannerten yli ja vielä useamman kierroksen. Sen lisäksi esimerkiksi maan rautainen sydän olisi tullut kierteellä ulos. Ihmiskuntaa ei olisi olemassakaan.
Mitenkäs se kohta Matteuksessa kun kuolleet tulevat esiin muistohaudoistaan vaeltaen Jerusalemiin näyttäytyen monelle?
Miksi Jerusalemin ja Betanian väli on ilmoitettu väärin?
Miksi Nasaretissa ei ole vuorta, jolta Jeesus olisi voitu heittää alas?
Jos aiot uskoa Raamattuun kirjaimellisesti, sinun pitää uskoa koko kirjaan eikä vain valikoimiisi jakeisiin, muuten olet ulkokullattu. Jeesus käyttää aika paljon tilaa sen kertomiseen, mitä ulkokultaisille tapahtuu.benedi kirjoitti:
Eiväthän massasielut homoutta ja lesboutta, vihaa, vaan rakastavat sitä!
Aivan pieni piskuinen joukko, joita kutsutaan Jumalan lapsiksi, vastustavat syntiä.
Sillä kaikki vääryyshän on syntiä, eli Jumalan lain rikkomista!
Massajoukothan noudattavat maallista lakia, ja mm. homoilevat ..
mutta ne, jotka on katsottu arvolliseksi pääsemään Jumalan valtakuntaan,
eivät noudata maallista lakia, jos se on ristiriidassa Jumalan lain kanssa!
"Yli kaiken rakasta Jumalaa"!!
Maailmassahan on ollut aina kaksi joukkoa, niitä jotka tekevät
sitä mikä on Jumalalle otollista, ja sitten niitä, jotka vastustavat Jumalaa,
ja hänen lakejaan!
Raamatussahan sanotaan: " Se, joka homoilee jatkakoon homoilemista, ja se joka tekee Jumalan tahdon, jatkakoon sen tekemistä"!!
Lampaat ja vuohethan on jo asetettu eripuolille!Raamatussahan sanotaan: " Se, joka homoilee jatkakoon homoilemista, ja se joka tekee Jumalan tahdon, jatkakoon sen tekemistä"
Ei sanota.- Benkku ei kenkku
Pre_Kaarina kirjoitti:
Raamatussahan sanotaan: " Se, joka homoilee jatkakoon homoilemista, ja se joka tekee Jumalan tahdon, jatkakoon sen tekemistä"
Ei sanota.Tässähän se sanotaan: " Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä,
ja joka on saastainen saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas ( ajattelee oikein)
tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä pyhittyköön edelleen"
Ilm. 22: 11
Pre_ Kaarina ei varmaa halua jatkaa keskustelua,
että vaatisi minua näyttämään Raamatulla toteen (kuten Luther opetti)
onko Jumalan sanan mielestä lesbous ja homous vääryyttä
Jumalan silmien edessä! hih....joten julistan itseni voittajaksi! t. Benedi - benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
Unohdit sen, että Joosuan 10:13 Jumala pysäyttää kuun liikkeen ja auringon näennäisen liikkeen. Onko sekin totta uskovaisille.
Olen vähän gallupoinut tätä kysymystä ja jotkut ovat ilmeisesti reputtaneet koulussa kun uskovat tähän kirjaimellisesti. Se olisi tarkoittanut sitä, että valtameret olisivat pyyhkineet mannerten yli ja vielä useamman kierroksen. Sen lisäksi esimerkiksi maan rautainen sydän olisi tullut kierteellä ulos. Ihmiskuntaa ei olisi olemassakaan.
Mitenkäs se kohta Matteuksessa kun kuolleet tulevat esiin muistohaudoistaan vaeltaen Jerusalemiin näyttäytyen monelle?
Miksi Jerusalemin ja Betanian väli on ilmoitettu väärin?
Miksi Nasaretissa ei ole vuorta, jolta Jeesus olisi voitu heittää alas?
Jos aiot uskoa Raamattuun kirjaimellisesti, sinun pitää uskoa koko kirjaan eikä vain valikoimiisi jakeisiin, muuten olet ulkokullattu. Jeesus käyttää aika paljon tilaa sen kertomiseen, mitä ulkokultaisille tapahtuu.Jeesuksen kuolemanyhteydessä, nousi haudoistaan monia pyhiä
kuolleita ruumiita, jotka tietenkin tulivat eläviksi.
" Minä olen ylösnousemus ja elämä" Jeesus....Näistä muodostuu mm. taivaassa oleva " 24-vanhinta, jotka ovat ostetut maasta "
Kristus osti verellään, tuon esikoisjoukon vapaaksi haudoistaan,...he menivät taivaaseen, silloin kun Jeesuskin meni!
Taivaassa oleilee myös Moosess, Elia, ja Eenok...Kyse on aidoista henkilöistä, joilla on luusto ja lihakset!
Jeesus herätti useita kuolleita toimintansa aikana ylös!!
Raamattu ei kerro minkäkorkuisesta vuoresta on kyse, jossa temppeli ja temppelin harja sijaitsi, paikka jonne saatana vei Jeesuksen. Benkku ei kenkku kirjoitti:
Tässähän se sanotaan: " Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä,
ja joka on saastainen saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas ( ajattelee oikein)
tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä pyhittyköön edelleen"
Ilm. 22: 11
Pre_ Kaarina ei varmaa halua jatkaa keskustelua,
että vaatisi minua näyttämään Raamatulla toteen (kuten Luther opetti)
onko Jumalan sanan mielestä lesbous ja homous vääryyttä
Jumalan silmien edessä! hih....joten julistan itseni voittajaksi! t. Benedi" Se, joka homoilee jatkakoon homoilemista, ja se joka tekee Jumalan tahdon, jatkakoon sen tekemistä"
" Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä,
ja joka on saastainen saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas ( ajattelee oikein)
tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä pyhittyköön edelleen"
Itse muutat Raamatun sanaa omien tarkoitusperiesi eteen eli siis olet tekopyhä sananväärentäjä, MOT!
"Pre_ Kaarina ei varmaa halua jatkaa keskustelua,
että vaatisi minua näyttämään Raamatulla toteen (kuten Luther opetti)
onko Jumalan sanan mielestä lesbous ja homous vääryyttä
Jumalan silmien edessä!"
Tiedän ne Raamatunkohdat hyvinkin, mihin aiot vedota. Minä taas vetoan Joosuan 10:13:een, uskotko siihenkin kirjaimellisesti, vai onko uskosi raamatunkohtiin yhtä valikoivaa kuin sen lainaamiseen?
"hih....joten julistan itseni voittajaksi!"
Joka luulee seisovansa, varokoon ettei kaadu.benedi kirjoitti:
Jeesuksen kuolemanyhteydessä, nousi haudoistaan monia pyhiä
kuolleita ruumiita, jotka tietenkin tulivat eläviksi.
" Minä olen ylösnousemus ja elämä" Jeesus....Näistä muodostuu mm. taivaassa oleva " 24-vanhinta, jotka ovat ostetut maasta "
Kristus osti verellään, tuon esikoisjoukon vapaaksi haudoistaan,...he menivät taivaaseen, silloin kun Jeesuskin meni!
Taivaassa oleilee myös Moosess, Elia, ja Eenok...Kyse on aidoista henkilöistä, joilla on luusto ja lihakset!
Jeesus herätti useita kuolleita toimintansa aikana ylös!!
Raamattu ei kerro minkäkorkuisesta vuoresta on kyse, jossa temppeli ja temppelin harja sijaitsi, paikka jonne saatana vei Jeesuksen.Se osoittaa Jumalan valehtelijaksi, sillä Moosekselle, Eliaalle ja Eenokille ei luvattu taivasta palkkioksi uskollisuudestaan. Elia ja Eenok vain otettiin ylös. Unohdit myös mainita, että ennen vedenpaisumusta, jolloin Eenok eli, ihmiset elivät satoja vuosia. Silloin oli myös jättiläisiä. Raamattu ei kuitenkaan puhu esimerkiksi keijukaisista, yksisarvisista tai joulupukista, tosin Kuningas Jaakon käännös kyllä mainitsee yksisarvisen.
Joosuan 10:13:een ei tule sinulta vastausta.
Puhun siitä kohdasta, kun väkijoukko halusi heittää Jeesuksen alas kuolemaan. Uusi testamentti puhuu myös Jerusalemista monikossa Barbara Thieringin mukaan. Mitä ilmeisemmin Raamatun Jerusalemit eivät ole Jerusalem, Nasaret ei ole Nasaret eikä Betania Betania. Tapahtumat olivat kuvaannollisia. Niinpä sinun syntejäsikään ei ole annettu anteeksi, niinpä homoseksuaalisuus ei ole yksiselitteisesti synti.
Marcus Aurelius sanoi, että kun elää hyvän elämän niin sen pitäisi riittää jumalalle, joka on hyvä. Huonolle jumalalle se ei riitä, mutta sellaista ei ole mitään syytä miellyttää.- Love is All
Jumala on itse täydellisyys. Miten sellainen olento olisi voinut luoda jotain vajavaista, huonoa, epäkelpoa? Me synnytään kaikki luojanluomina ja ollaan sellaisia miksi hän meidät tarkoitti, heterot, lesbot, homot, aseksuaalit, bi-t...
On vaikeaa käsittää, miten 'parannutaan' omasta seksuaalisuudesta. Tässä on nyt vaan takana se, että seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on uskovien mielestä edelleen jotenkin likaista ja synnillistä. Avioliitto pyhittää sen, mutta ei-naimisissa olevien olisi paras olla harrastamatta tuota iljettävää toimintaa :D - Tavallinen hetero
valinta sinulla nyt kirjoitti:
Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?Entäs sitten jos Jumala ei parannakaan homoudesta?
- Ei kirkkoa enään
valinta sinulla nyt kirjoitti:
Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?"Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta."
Tämä selvä, minä haluaisin raamatun mukaisesti laillisesti sen 1-2 vaimoa lisää, koska jos raamatun miehillä oli useita vaimoja, tulee minullakin olla lupa kaksi/kolmiavioisuuteen, ja asua vaimojeni kanssa sulassa sovussa saman katon alla ja lisääntyä minkä pupukyvyistäni kerkiän. - benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
Se osoittaa Jumalan valehtelijaksi, sillä Moosekselle, Eliaalle ja Eenokille ei luvattu taivasta palkkioksi uskollisuudestaan. Elia ja Eenok vain otettiin ylös. Unohdit myös mainita, että ennen vedenpaisumusta, jolloin Eenok eli, ihmiset elivät satoja vuosia. Silloin oli myös jättiläisiä. Raamattu ei kuitenkaan puhu esimerkiksi keijukaisista, yksisarvisista tai joulupukista, tosin Kuningas Jaakon käännös kyllä mainitsee yksisarvisen.
Joosuan 10:13:een ei tule sinulta vastausta.
Puhun siitä kohdasta, kun väkijoukko halusi heittää Jeesuksen alas kuolemaan. Uusi testamentti puhuu myös Jerusalemista monikossa Barbara Thieringin mukaan. Mitä ilmeisemmin Raamatun Jerusalemit eivät ole Jerusalem, Nasaret ei ole Nasaret eikä Betania Betania. Tapahtumat olivat kuvaannollisia. Niinpä sinun syntejäsikään ei ole annettu anteeksi, niinpä homoseksuaalisuus ei ole yksiselitteisesti synti.
Marcus Aurelius sanoi, että kun elää hyvän elämän niin sen pitäisi riittää jumalalle, joka on hyvä. Huonolle jumalalle se ei riitä, mutta sellaista ei ole mitään syytä miellyttää.Joosua 10: 13..Mitäs vastausta tuohon tarvitaan?
Muistaakseni Mooseksen kirjassa oli samanlainen tapaus.
Maapallo pysyi paikallaan,..koska maapallohan se on joka pyörii auringon ympäri!
Sen verran puuttuu aikaa maapallon historiassa! Aikahan lasketaan siitä kun maapallo kietää aurinkoa!!
Mitä jättiläisiin tulee, niin ne olivat suurikokoisia mm. Anakin .jättiläisheimon jälkeläisiä 4 Moos 13: 34
Nykyäänkin on sukuja, geenejä, ..joista tulee isokokoisia ihmisiä,...ei sen kummempaa!
Juutalaiset ovat pienikokoisia...Goljat oli jättiläinen ..yli 3m - myöskirkosta eronnut
Love is All kirjoitti:
Jumala on itse täydellisyys. Miten sellainen olento olisi voinut luoda jotain vajavaista, huonoa, epäkelpoa? Me synnytään kaikki luojanluomina ja ollaan sellaisia miksi hän meidät tarkoitti, heterot, lesbot, homot, aseksuaalit, bi-t...
On vaikeaa käsittää, miten 'parannutaan' omasta seksuaalisuudesta. Tässä on nyt vaan takana se, että seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on uskovien mielestä edelleen jotenkin likaista ja synnillistä. Avioliitto pyhittää sen, mutta ei-naimisissa olevien olisi paras olla harrastamatta tuota iljettävää toimintaa :DKukaan ei ole syntynyt homona! Ihminen on aina lähteyt synnin tielle, ja varkaus, viha..., moraaliton ajatus tulee ihmisen pahasta sydämestä, mihin vaan kukin lankeaa. Siksi kaikkien ihmisten kaikkialla on tehdävä parannus ja uskottava henkilökohtaisesti Jeesukseen syntiensä anteeksiantajana. Ap.t. 17:30, 2:36-41, Joh. 1:12-13, Room. 10:10-13,
Jumala loi täydellisen hyvän ihmisen Aatamin ja Eeva, mieheksi ja naiseksi ja sanoi lisäntykää ja täyttäkää maa. Homous on kapina Jumalan luomisjärjestuýstä vastaan, mikä lähtee suoraan paholaisesta. Jumala ei muuta sanaansa, ennemmin taivas ja maa häviää, kuin piirtokaan Jumalan sanasta.
Arkkipiispa on Jumalan ja kansamme suurin vihollinen Suomessa, kirkosta puuttuu sisäinen kontrolli käsitellä ja erottaa harhaoppiset. Kari Mäkinenkin jättää perustelematta asian Raamatulla, mikä osoittaa, että hän on vain sekulaari kylmä valtionvirkamies, millä ei ole mitään tekemistä uskon ja Raamatun kanssa.
Raamattu sano näistä harhaoppisista, että heidän omatuntonsa on poltinraudalla merkitty, ja he kieltävät ihmisiä menemästä naimisiin!!!
1. Tim. 4:1-3
"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
ja jotka KIELTÄVÄT menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan."
Riivaajia on aina liikkeellä, silloin kun Jumalan käskyjä pidetään pilkanna ja ne särjetään.
Kiitos hyvästä kamppanista! Hallelujaa!
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=13589 - benedi
Love is All kirjoitti:
Jumala on itse täydellisyys. Miten sellainen olento olisi voinut luoda jotain vajavaista, huonoa, epäkelpoa? Me synnytään kaikki luojanluomina ja ollaan sellaisia miksi hän meidät tarkoitti, heterot, lesbot, homot, aseksuaalit, bi-t...
On vaikeaa käsittää, miten 'parannutaan' omasta seksuaalisuudesta. Tässä on nyt vaan takana se, että seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on uskovien mielestä edelleen jotenkin likaista ja synnillistä. Avioliitto pyhittää sen, mutta ei-naimisissa olevien olisi paras olla harrastamatta tuota iljettävää toimintaa :DAivan, väärä seksuaalisuus on eduskunnan, poliisin ja oikeusjärjestelmän
mukaan lain rikkomista, rikos!
Monilla on seksuaalisuus suuntautunut, lapsiin,...omiin tai vieraisiin lapsiin..
eläimiin..toisten aviopuolisoihin, Esim. Paavo ja Päivi Lipponen
" Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa" X- käsky
Ne vaan ovat yksinkertaisesti rikoksia....se, että suomen laki päästää
jotkut seksuaaliset suuntaukset pois , vapaaksi rikoksesta...niin olkoon niin..mutta
" En minä muuta sitä mikä on minun huuliltani lähtenyt" Jumala
Ihminen, siis jumalaton on vankina maanpäällä, sanoi oikeuslaitos mitä sanoi, ja odottaa täällä Jumalan tuomiota, ja sitä päivää
kun kaikki jumalattomat tuomitaan!
Uskovia ei tuomita, koska he ovat uskoneet että Jeesus tuomittiin heidän puolestaan!
Se on Jumalan lahja ihmisille!
Tottakait jumalattomat voivat homoilla jne...koska he ovat tästä maailmasta, ja noudattavat tämän maailman haluja ja himoja! - benedi

Tottakait jumalattomat voivat homoilla jne...koska he ovat tästä maailmasta, ja noudattavat tämän maailman haluja ja himoja! - Nimenomaan!
Rakkaus On Oikein kirjoitti:
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö. Kipu mitä nuori ihminen kokee kun huomaa oman sukupuolen kiinostavan enemmän kuin vastakkainen, on jotain hirveää. Ja vielä kun nyt nuotta.com julistaa että homoudesta voi parantua, niin mitä tapahtuu niille jotka uskovat eikä usko "parannakaan". Se hätä mua huolettaa. Kun kaikki tiet ovat yhtäkkiä tukossa, kirkkokaan ei auta. Homous ei ole synti, sairaus tai rikos eikä siitä tarvitse parantua.
Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, uskon että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin Sinä olet. Rakkaus on oikein ja hyvääJa jos homous on "sairaus" jonka jeesus voi maagisesti parantaa, niin miksiköhän jesse ei paranna vakaviakin sairauksia kuten hiv:tä tai syöpää? Eikuniijjoo, Hiv:han oli rangaistus homoudesta...
benedi kirjoitti:
Joosua 10: 13..Mitäs vastausta tuohon tarvitaan?
Muistaakseni Mooseksen kirjassa oli samanlainen tapaus.
Maapallo pysyi paikallaan,..koska maapallohan se on joka pyörii auringon ympäri!
Sen verran puuttuu aikaa maapallon historiassa! Aikahan lasketaan siitä kun maapallo kietää aurinkoa!!
Mitä jättiläisiin tulee, niin ne olivat suurikokoisia mm. Anakin .jättiläisheimon jälkeläisiä 4 Moos 13: 34
Nykyäänkin on sukuja, geenejä, ..joista tulee isokokoisia ihmisiä,...ei sen kummempaa!
Juutalaiset ovat pienikokoisia...Goljat oli jättiläinen ..yli 3mMutta ei maapallon pyörimisliike voi loppua yht'äkkisesti niin, että ihmiset selviäisivät siitä hengissä.
- miksi -
Pre_Kaarina kirjoitti:
Se osoittaa Jumalan valehtelijaksi, sillä Moosekselle, Eliaalle ja Eenokille ei luvattu taivasta palkkioksi uskollisuudestaan. Elia ja Eenok vain otettiin ylös. Unohdit myös mainita, että ennen vedenpaisumusta, jolloin Eenok eli, ihmiset elivät satoja vuosia. Silloin oli myös jättiläisiä. Raamattu ei kuitenkaan puhu esimerkiksi keijukaisista, yksisarvisista tai joulupukista, tosin Kuningas Jaakon käännös kyllä mainitsee yksisarvisen.
Joosuan 10:13:een ei tule sinulta vastausta.
Puhun siitä kohdasta, kun väkijoukko halusi heittää Jeesuksen alas kuolemaan. Uusi testamentti puhuu myös Jerusalemista monikossa Barbara Thieringin mukaan. Mitä ilmeisemmin Raamatun Jerusalemit eivät ole Jerusalem, Nasaret ei ole Nasaret eikä Betania Betania. Tapahtumat olivat kuvaannollisia. Niinpä sinun syntejäsikään ei ole annettu anteeksi, niinpä homoseksuaalisuus ei ole yksiselitteisesti synti.
Marcus Aurelius sanoi, että kun elää hyvän elämän niin sen pitäisi riittää jumalalle, joka on hyvä. Huonolle jumalalle se ei riitä, mutta sellaista ei ole mitään syytä miellyttää.etsit vain hyväksyntää omille väärille teoillesi.
- Jumala on luoja
Tavallinen hetero kirjoitti:
Entäs sitten jos Jumala ei parannakaan homoudesta?
entäs kun parantaa !
- kani kun kani
Ei kirkkoa enään kirjoitti:
"Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta."
Tämä selvä, minä haluaisin raamatun mukaisesti laillisesti sen 1-2 vaimoa lisää, koska jos raamatun miehillä oli useita vaimoja, tulee minullakin olla lupa kaksi/kolmiavioisuuteen, ja asua vaimojeni kanssa sulassa sovussa saman katon alla ja lisääntyä minkä pupukyvyistäni kerkiän.Hyvä, kun pärjäisit sen yhdenkin vaimon kanssa ..!
Vanhan testamentin aikaan oli paljon vaimoja yhdellä miehellä, mutta jo kulttuuri on siellä hieman eri kuin täällä.
Kenen suomalaisen naisen luulisit olevan halukas tulemaan 2- 3 ;si vaimoksesi ?
Ja itse laitat kohdan jossa puhutaan yhdestä miehestä ja yhdestä vaimosta !!??
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä." - sairas vai ?
Love is All kirjoitti:
Jumala on itse täydellisyys. Miten sellainen olento olisi voinut luoda jotain vajavaista, huonoa, epäkelpoa? Me synnytään kaikki luojanluomina ja ollaan sellaisia miksi hän meidät tarkoitti, heterot, lesbot, homot, aseksuaalit, bi-t...
On vaikeaa käsittää, miten 'parannutaan' omasta seksuaalisuudesta. Tässä on nyt vaan takana se, että seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on uskovien mielestä edelleen jotenkin likaista ja synnillistä. Avioliitto pyhittää sen, mutta ei-naimisissa olevien olisi paras olla harrastamatta tuota iljettävää toimintaa :DEi sairaudestakaan voi parantua, ennen kuin tietää olevansa sairas !
- benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
Mutta ei maapallon pyörimisliike voi loppua yht'äkkisesti niin, että ihmiset selviäisivät siitä hengissä.
Vai eivät pysy ihmiset hengissä, jos maapallo ei pyöri auringon ympäri?
Eihän siinä tapahdu mitään muuta, kuin kevään tulo viivästyy
esim. vuorokaudella-
" Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen ( auringon jne.)
hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä 1 Moos 1: 18
Ei siinä tapahdu mitään muuta, kuin ettäoli päivä, kun olisi ollut jo aika tulla
yö...ei yhden kakhden päivän valvomiseen kukaan kuole...
Eihän aurinko sammunut, ..maa vain jäi muutamiski tunniksi paikoilleen...
yhtä lämmintä oli kun ennenkin..mutta aurinkokellossa varjo seisoi paikoillaan!
Joko nyt ymmärrät miksi raamattu sanoo: " Naisen ei ole lupa opettaa " - Entä jos
sairas vai ? kirjoitti:
Ei sairaudestakaan voi parantua, ennen kuin tietää olevansa sairas !
ei halua ihmisuhria lahjaksi vaan tuomitsee sen sadomasokistiseksi ja eläimelliseksi rikokseksi?
- Osa Jessen
benedi kirjoitti:
Vai eivät pysy ihmiset hengissä, jos maapallo ei pyöri auringon ympäri?
Eihän siinä tapahdu mitään muuta, kuin kevään tulo viivästyy
esim. vuorokaudella-
" Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen ( auringon jne.)
hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä 1 Moos 1: 18
Ei siinä tapahdu mitään muuta, kuin ettäoli päivä, kun olisi ollut jo aika tulla
yö...ei yhden kakhden päivän valvomiseen kukaan kuole...
Eihän aurinko sammunut, ..maa vain jäi muutamiski tunniksi paikoilleen...
yhtä lämmintä oli kun ennenkin..mutta aurinkokellossa varjo seisoi paikoillaan!
Joko nyt ymmärrät miksi raamattu sanoo: " Naisen ei ole lupa opettaa "seuraajista oli naisia jotka usko tai älä myös saarnasivat ja opettivat. Sovinistiääliö!
- hmmm,,,
valinta sinulla nyt kirjoitti:
Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?OMG, että voi olla sekaisin...
- sara00
*sepe* kirjoitti:
kirkon arkkipiispa mäkinenhän tuomitsi tuon vapaiden suuntien kampanjan mikä johti välittömästi eroaaltoon kirkosta. en voi hyväksyä, että kirkko ei enää opeta raamatun mukaisesti. eropaperit lähti, ja uskon, että arkkipiispan puheiden jälkeen monet homoja vastustavat ateistitkin tulevat eroamaan kirkosta.
ja kun lehdestä kun lukee niin saa sen idean että ihmiset lähetee kirkosta pois vain sen takia että kampanja oli homo periaateen vastainen, osa varmasti oli mutta oli myös toinen puoli niitä jokka ei tykänny arkkipiispan kommentista.
Eniten mua ihmetyttää just se et miten seurakunnas voidaan opettaa raamatunvastaisesti ja silti kutsuu seurakuntaa Jeesuksen seuraajaksi.raamattu sanoo selkeesti että Jeeusksen seuraajat on ne jokka tekee Taivaallisen Isän tahdon. kyse kun ei ole tulkinnasta vaan suorasta sanasta joka tulee raamatusta.Mikä tahansa synti on Jumalan tahon vastaisita. harmi että kirkko haluaa miellyttää enemmän ihmisiä kun Jumalaa.
Uskon että on ulospääsy jos vain haluaa, tietty ei omin voimin, mut Jumalan avulla. - Ensin luo
Jumala on luoja kirjoitti:
entäs kun parantaa !
virheelliseksi sitten parantaa sitten taas vähän kiusaa... oikukas kusiainen, teidän jumala
- benedi
Osa Jessen kirjoitti:
seuraajista oli naisia jotka usko tai älä myös saarnasivat ja opettivat. Sovinistiääliö!
Eivät opettaneet : maallista viisautta, vaan taivaallista,
ylhäältä tulevaa viisautta,..sinä onttopäinenmiessovinistiääliö :) - benedi
Ensin luo kirjoitti:
virheelliseksi sitten parantaa sitten taas vähän kiusaa... oikukas kusiainen, teidän jumala
No onhan Jumala jossain määrin oikukas, mutta oikeudenmukainen!
Nimittäin, jos ihminen rikkoo toista ihmistä vastaan,
niin opettahaan pappi, että Jumala voi olla välittäjänä riidan ja syntien sovittamisessa,..mutta jos ihminen rikkoo Jumalaa,--tahi Pyhää Henkeä vastaan, niin kukas sitten rupeaa välittäjäksi??
Silloin Herra surmaa sellaisen aikanaan!
Mutta kyllä pakanatkin ovat jo kuulleet Hänen suuresta nimestään
, väkevästä kädestään ja ojennetusta käsivarresta,...että jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä Jumalan temppeliin päin, niin kyllä hän kuulee niit,
jotka totuudessa häntä avuksi huutavat! - klovnin hymykö ?
myöskirkosta eronnut kirjoitti:
Kukaan ei ole syntynyt homona! Ihminen on aina lähteyt synnin tielle, ja varkaus, viha..., moraaliton ajatus tulee ihmisen pahasta sydämestä, mihin vaan kukin lankeaa. Siksi kaikkien ihmisten kaikkialla on tehdävä parannus ja uskottava henkilökohtaisesti Jeesukseen syntiensä anteeksiantajana. Ap.t. 17:30, 2:36-41, Joh. 1:12-13, Room. 10:10-13,
Jumala loi täydellisen hyvän ihmisen Aatamin ja Eeva, mieheksi ja naiseksi ja sanoi lisäntykää ja täyttäkää maa. Homous on kapina Jumalan luomisjärjestuýstä vastaan, mikä lähtee suoraan paholaisesta. Jumala ei muuta sanaansa, ennemmin taivas ja maa häviää, kuin piirtokaan Jumalan sanasta.
Arkkipiispa on Jumalan ja kansamme suurin vihollinen Suomessa, kirkosta puuttuu sisäinen kontrolli käsitellä ja erottaa harhaoppiset. Kari Mäkinenkin jättää perustelematta asian Raamatulla, mikä osoittaa, että hän on vain sekulaari kylmä valtionvirkamies, millä ei ole mitään tekemistä uskon ja Raamatun kanssa.
Raamattu sano näistä harhaoppisista, että heidän omatuntonsa on poltinraudalla merkitty, ja he kieltävät ihmisiä menemästä naimisiin!!!
1. Tim. 4:1-3
"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
ja jotka KIELTÄVÄT menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan."
Riivaajia on aina liikkeellä, silloin kun Jumalan käskyjä pidetään pilkanna ja ne särjetään.
Kiitos hyvästä kamppanista! Hallelujaa!
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=13589" myöskirkosta eronnut
24.3.2011 13:58"
hei, kukaan ei ole myöskään syntynyt minään muuna erikoisena,
meillä on jopa aivan samat veriarvot kuin Afrikan musta lapsi.
ESIM. kolesteroliarvot ovat samoja, muta suomalaisen erottaa kolesteroliarvosta usein jo 3-vuoden iässä ja takuuvarmasti 5-vuoden iässä.
siihen kasvetaan,
minäkin olen alkanut Jumalaan koska uskovaisilla on alkanut menemään entistä huonommin,
"HE LAUSUVAT JUMALAN SANAA LIIAN USEIN;
useimmille ei mene kuin yhdellä elämän osa.alueella enää hyvin, eli ovat korkeasti koulutettuja ja rahaa tulee,
muuten ovat apean näköisiä, surullisia ja yksinäisiä,
ehkä syy,
kun eivät ole koskaan nähneet sitä parasta ystäväänsä.
EI KOKO ELÄMÄÄ JAKSA USKOA HAAVEISIIN,
haaveista pitää tulla totta alle 10 vuodessa,
"paras ystävä" pitää nähdä aidosti ja halia aina kun on tarvis.
mihin on hymynne kadonnut, monella on tuollainen klovnin hymy. - kai p
benedi kirjoitti:
No onhan Jumala jossain määrin oikukas, mutta oikeudenmukainen!
Nimittäin, jos ihminen rikkoo toista ihmistä vastaan,
niin opettahaan pappi, että Jumala voi olla välittäjänä riidan ja syntien sovittamisessa,..mutta jos ihminen rikkoo Jumalaa,--tahi Pyhää Henkeä vastaan, niin kukas sitten rupeaa välittäjäksi??
Silloin Herra surmaa sellaisen aikanaan!
Mutta kyllä pakanatkin ovat jo kuulleet Hänen suuresta nimestään
, väkevästä kädestään ja ojennetusta käsivarresta,...että jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä Jumalan temppeliin päin, niin kyllä hän kuulee niit,
jotka totuudessa häntä avuksi huutavat!"benedi
25.3.2011 04:06"
kysyisin vaan, onko sinun oikeasti ihana ja hyvä olla uskossasi,
kuinka kauan aiot uskoa siihen mitä koskaan et oikeasti voi nähdä, kokea,
halia ja kenen kanssa et oikeasti voi jutella ja kysyä neuvoja.
kannattaisi ajatella joskus tuotakin asiaa.
Taidan olla mielestäsi pakana, muta kyllä meillä ollaan todella iloisia kun on aivan oikeita ystäviä, kavereita joilta voi kysyä neuvoa, joille voi yölläki soittaa ja tulal kylään.
kannattaa ajatella ennen kun on 30-v ettei koko elämä mene piloille benedi kirjoitti:
Vai eivät pysy ihmiset hengissä, jos maapallo ei pyöri auringon ympäri?
Eihän siinä tapahdu mitään muuta, kuin kevään tulo viivästyy
esim. vuorokaudella-
" Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen ( auringon jne.)
hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä 1 Moos 1: 18
Ei siinä tapahdu mitään muuta, kuin ettäoli päivä, kun olisi ollut jo aika tulla
yö...ei yhden kakhden päivän valvomiseen kukaan kuole...
Eihän aurinko sammunut, ..maa vain jäi muutamiski tunniksi paikoilleen...
yhtä lämmintä oli kun ennenkin..mutta aurinkokellossa varjo seisoi paikoillaan!
Joko nyt ymmärrät miksi raamattu sanoo: " Naisen ei ole lupa opettaa "Toisin sanoen krisselit eivät ymmärrä tähtitieteestä mitään. Ei ihme, että kolmannes venäläisistä uskoo maan olevan litteä, kuinkahan Suomessa.
Joosuan kirjassa pysäytetään auringon näennäinen kulku taivaalla. Se tarkoittaa, että maan kiertoliike oman akselinsa ympäri lakkaa (yhden kierroksen ajaksi) ja starttaa uudelleen. Tämä vauhti on päiväntasaajalla noin 40000 km vuorokaudessa. Ihan päässälaskuna siitä tulee suunnilleen lentokoneen tuntinopeus. Kuvittele, jos lentokone tekisi äkkipysäyksen.
Vuodenaikojen vaihtelu taas johtuu maan akselin kallistumisesta.- tr
sErpiEntE kirjoitti:
"Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan"
Teoriassa kyllä, mutta käytännössä sillä ei ole väliä, koska kukaan ei oikeasti sen kaikkien ohjeiden mukaan voi elää. Sitä yrittävien touhu menee loppujen lopuksi aina väistämättömästi rusinapullailun puolelle.
""2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä
Mitenkähän tämä sopii yhteen esim sen kanssa että Jaakob sai lempiä toisen vaimonsa naisorjaa ilman seurauksia? Toisessa tarinassa taas jumala itse käski jotain miestä saattamaan velivainaansa lesken vaikka väkisin paksuksi, jottei suku sammu. Ei siis ole kovin absoluuttista tuo raamatussa annettu seksuaalimoraali edes jahven itsensä mielestä.
"Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen."
Valitsisitkos puolisoksesi summan mutikassa jonkun ihmisen, jota et tunne ja josta et ole oikein mitään mieltä? Jos et, niin silloinhan sinun käytännössä on tunnettava tuo toinen etukäteen ja omattava jonkinmoista himoa häntä kohtaan, koska harvempi ihminen sellaisen puoliskon itselleen valitsee, joka ei hänessä minkäänlaisia tunteita herätä. Siinä jo jokainen periaatteessa väkisinkin rikkoo tuota haureuden kieltoa vastaan.
Lisäksi tuossa moraalissa on muun muassa sellainen pahanluokan puute, ettei siinä mainita mitään insesmistä, jota raamatussa harrastetaankin varsin useaan otteeseen ihan jumalan luvalla/tahdosta (Eevan&Aatamin jälkeläiset, Loot&tämän lapset, Nooan perhepiiri, Aabraham&Saara jne), vaikka sukurutsan useimmat uskiksetkin tietääkseni tuomitsevat siinä kuin kaikki muutkin ihmiset.
Sitäpaitsi ainoa oikeasti tuomitsemisen arvoinen noista mainitsemistasi "haureuden teoista" on zoofilia, koska muut lajit eivät voi ilmaista suostumustaan seksiin ihmisen kanssa ja näin ollen kyse on aina hyväksikäytöstä tai raiskauksesta (joita ei kumma kyllä kumpaakaan myöskään kielletä raamatussa; taas yksi osoitus sen ajan paimentolaisten puutteellisesta moraalintajusta).
"Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta."
Ihminen joko on homo tai ei ole homo; mitään "pakkohomoutta" ei ole missään koskaan ollut, eikä taatusti tule olemaankaan.
Jos et tätä tajua, en voi paljon muuta sanoa kuin että ihan oikeasti säälin sinua.
"Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää."
Johtuu varmasti osittain siitä kuten alussakin sanoin, ettei kukaan oikeasti voi noudattaa raamatun kaltaista ristiriitaista ja paikoin kieroutunuttakin moraaliopasta sanasta sanaan. Näin ollen se että te sen varjolla yritätte polkea ja halventaa ihmisiä, jotka eivät jotain tiettyä kohtaa sieltä tottele, tekee teistä itsestänne todella tekopyhiä ja raukkamaisia koska itsekkin jotain sen sääntöä väkisinkin rikotte. Sivumennen sanoen tuo homojen leimaaminen huonommiksi ihmisiksi ei ole sen asiallisempaa, kuin jos alentaisitte jotain ihmisryhmää heidän ihonvärinsä tai muun synnynnäisen ominaisuutensa takia. Se on rasismia ja rasismia ei länsimaisessa yhteiskunnassa tule koskaan tukea, jämpti on näin tykkäsitte tai ette.
"Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa."
Minulle on väliä vain tällä Elämällä ja tällä Maailmalla. Jos sen jälkeen tulee vielä jotain (erittäin epätodennäköistä) niin keskityn siihen sitten, mutta nyt elän tätä Elämää tässä Maailmassa ja sillä siisti.
"Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?"
Ihan kuule samoin kuin sinä tuputat omaa elämäntapaasi, joka myös rikkoo enemmän tai vähemmän raamatun käskyjä vastaan. On todella kaksinaamaista ja naaivin ylimielistä että esität olevasi joitain muita ihmisiä parempi parin vanhasta kansaneepoksesta rusinapullailemasi käskyn nojala.Johan on kummaa touhua tämä HOMOILU.mehän elämme ns.demokraattisessa maassa jossa enemmistöllä on valta,joten vähemmistöt voisivat tyytyä siihen mitä enemmistö päättää.
- benkku ei kenkku
kai p kirjoitti:
"benedi
25.3.2011 04:06"
kysyisin vaan, onko sinun oikeasti ihana ja hyvä olla uskossasi,
kuinka kauan aiot uskoa siihen mitä koskaan et oikeasti voi nähdä, kokea,
halia ja kenen kanssa et oikeasti voi jutella ja kysyä neuvoja.
kannattaisi ajatella joskus tuotakin asiaa.
Taidan olla mielestäsi pakana, muta kyllä meillä ollaan todella iloisia kun on aivan oikeita ystäviä, kavereita joilta voi kysyä neuvoa, joille voi yölläki soittaa ja tulal kylään.
kannattaa ajatella ennen kun on 30-v ettei koko elämä mene piloilleVaikka olisitkin pakana, niin pakanoiden puoleenhan
Jumala Jeesuksessa katsahtaa, sen jälkeen , kun hän tuli ensin omiensa tykö n 2000v sitten, ja he hylkäsivät hänet.
Jeesus sanoi aikoinaan Moosekselle näin: " Ja hän sanoi vielä: " Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä ei kukaan joka näkee minut, jää eloon" 2 Moos 33: 20
Näin on, ..tällä hetkelläme vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä...sillä mitäs uskoa siihen tarvitaan, jos ystävänsä näkee vierellään kulkevan!
Tästä syystä osaksi meitä kutsutaankin uskoviksi!
Tästä syystä uskovien joikossa on mm. profeettoja, jotka näkevät
sitä mitä me emme näe,...ja ennenvanhaan heitä kutsuttiin " näkijäksi" VT-aikaan!
Uskovat sitten kuulevat, Moosesta ja profeettoja..koska profeetat näkevät
Kaikkivaltiaan näkyjä, ja saavat tietonsa Korkeimmalta.
Sellaisen ihmisen usko on suuri, joka uskoo vaikka ei näe!
Ja katsos, Jeesus oli ja eli täällä, ja teki monta hyvää tekoa, ja osoitti
puheillaan ja teoillaan että hän on Kristus, Jumalan Poika, ..ja silti
vain muutamat uskoivat häneen!
Tutkittiinhan siihen aikaan kirjoituksia,ja tiedettiin että Kristus oli tuleva,...mutta Jeesus älykkäänä ihmisenä kertoi kuulijoilleen, että elleivät he usko
Moosesta ja profeettoja, eivät he usko häntä, vaikka hän kuolleista nousisi ylös!
Tottakait Pilatus, ylipapit, ja vartioina olleet sotilaat tiesivät, että Jeesus on noussut ylös kuolleista,...mutta he sopivat keskenään, toisenlaisesta tarinasta!
Muussa tapauksessahan vartijoina olleet sotilaat, olisi
tuomittu vartiopaikalla nukkumisesta.
Mooses, Elia , Eenok ja 24 muuta ihmistä saa kuitenkin katsella Herran kasvoja joka päivä!
Mutta totuus on se, että niitä, jotka ovat meidän uskovien kanssa, on enemmän kuin niitä, jotka ovat teidän " pakanoitten " kanssa!
Mutta pakanoillehan tämä mittaamattoman arvokas evankeliumi tuli...ja pakanan tulisi tietää: " Muista elämäni on kuin tuulen henkäys;
minun silmäni ei saa onnea nähdä" Job 7: 7
"Pilvi häipyy ja menee menojaan;
niin myös tuonelaan vaipinut ei sieltä nouse.
Ei hän palaja taloonsa, eikä asuinpaikkansa häntä enää tunne"
Siksi minä olen opetellut tuntemaan Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, joka herättää minun ruumiini ylös, ja minä palajan niihin taloihin, jotka Jumala
on minulle rakentanut, siihen maahan jossa kuolemaa ,kipua ja särkyä ei enää ole!
Se on Jumalan taivas,..ja uusi maa jossa vanhurskaus eli oikeamielisyys asuu!
Ja sitten minä saan nähdä Jumalan,...ja nyt pian Jeesuksen tullessa.
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: " Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki" Matt 24: 3
Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: 1) Monta tulee minun nimessäni
sanoen: " Minä olen Kristus"
2) Te saatte kuulla ( TV-radio yms.) sotien melskettä, ja sanomia sodista ( so. uutisia)
3) Kansa nousee kansakuntaa vastaan
4) nälänhätää, ja MAANJÄRISTYKSIÄ tulee monin paikoin
5) Maa saastuu asukkaittensa alla!
6) alkuaineet kuumuudesta sulavat ja palavat ( uraani sulaa palaa, ydinlaitos
katasrofit)
mm. tällaisia merkkejä on siitä, milloinka saamme nähdä Jumalamme kasvot. - benedi
Rakkaus On Oikein kirjoitti:
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö. Kipu mitä nuori ihminen kokee kun huomaa oman sukupuolen kiinostavan enemmän kuin vastakkainen, on jotain hirveää. Ja vielä kun nyt nuotta.com julistaa että homoudesta voi parantua, niin mitä tapahtuu niille jotka uskovat eikä usko "parannakaan". Se hätä mua huolettaa. Kun kaikki tiet ovat yhtäkkiä tukossa, kirkkokaan ei auta. Homous ei ole synti, sairaus tai rikos eikä siitä tarvitse parantua.
Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, uskon että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin Sinä olet. Rakkaus on oikein ja hyvää" homous ei ole synti (laittomuutta), sairaus, tai rikos eikä siitä tarvitse parantua"
nimimerkki: " Rakkaus on oikein"
Sanoitko tuon itsestäsi, vai ovat jotkut muut sinusta noin sanoneet??
Mieti tämä valmiiksi ennenkuin vastaat - Havohej
benedi kirjoitti:
No onhan Jumala jossain määrin oikukas, mutta oikeudenmukainen!
Nimittäin, jos ihminen rikkoo toista ihmistä vastaan,
niin opettahaan pappi, että Jumala voi olla välittäjänä riidan ja syntien sovittamisessa,..mutta jos ihminen rikkoo Jumalaa,--tahi Pyhää Henkeä vastaan, niin kukas sitten rupeaa välittäjäksi??
Silloin Herra surmaa sellaisen aikanaan!
Mutta kyllä pakanatkin ovat jo kuulleet Hänen suuresta nimestään
, väkevästä kädestään ja ojennetusta käsivarresta,...että jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä Jumalan temppeliin päin, niin kyllä hän kuulee niit,
jotka totuudessa häntä avuksi huutavat!samat väsyneet läpät... teidän uskisten kanssa väittely on siinä mielessä turhaa koska teille ei oo ensinnäkään oikein argumentteja paitsi jotain ikivanhaa proosaa, ja teille on iskostettu aivoihin se ajatus että kaikki kritiikki on saatanasta, joka yrittä jotenkin langettaa teiät syntiin ja ammennatte voimaa siitä jos teitä kritisoidaan tai kyseenalaistetaan. Ihme robotteja... Miksi kukaan tarvii kenenkään ulkopuolisen "vahvaa käsivartta" paitsi silloin kun omat avut eivät riittä? Ja kuka iloitsee suoranaisesti siitä ettei pysty ajattelemaan itsenäisesti vaan tarvii jonkun mantran jota toista? Te!
- benedi
Love is All kirjoitti:
Jumala on itse täydellisyys. Miten sellainen olento olisi voinut luoda jotain vajavaista, huonoa, epäkelpoa? Me synnytään kaikki luojanluomina ja ollaan sellaisia miksi hän meidät tarkoitti, heterot, lesbot, homot, aseksuaalit, bi-t...
On vaikeaa käsittää, miten 'parannutaan' omasta seksuaalisuudesta. Tässä on nyt vaan takana se, että seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on uskovien mielestä edelleen jotenkin likaista ja synnillistä. Avioliitto pyhittää sen, mutta ei-naimisissa olevien olisi paras olla harrastamatta tuota iljettävää toimintaa :DJumala ei ole luonut syntiä,...sen on vihamies saatana kylvänyt ihmisten sydämiin, joissa se on kasvanut, homoudeksi, leboudeksi, varkauksiksi, murhihiksi ( abortit)
lapsiin sekaantumiseksi, insestiksi, ..ja moniin muihin vääyyksiin!
" Kaikki vääryys on syntiä, jopa sovitut jalkapallopelit...syntiä emme olisi tulleet tuntemaan, ellei Jumala olisi Raamatussa kertonut mikä on syntiä!
Syntinen ihminen yleensä vihastuu, ja hänen hahmonsa synkistyy,
syntinen (lainrikkoja) ihminen ei voi kohottaa katsettaan,
koska synnillinen himo ja halu on vaikea hallittava, koska se väijyy sydämen eli mielen ovella!
" Mutta Sodoman kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä" 1 Moos 13: 13
Ja juuri siellähän tämä homous oli hyvin yleistä - benedi
mitäsitte kirjoitti:
siis aika lailla täällä Suomessa kopioita ollaan... ei asiaa oo pohdittu ku suoraan tuomittu! Onneksi kirkko jää aikojen saatossa paskahuussiksi jos sama meno jatkuu...
"paskahuussi kirkko"...Et huonosti arvioinut tulevaa, Oletko profeetta?
" Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan:
" Lähtekää siitä ulos, te minun kansani,
ettette tulisi hänen (kirkon) synteihin osalliseksi
ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistaan" Ilm. 18: 4
Lopun ajan sanoma on että kirkosta on lähdettävä ulos,..siis ne, jotka on Jumalan kansaa!
Ne, jotka kannustavat syntiä, ja eroavat kirkosta, he ovat niitä, joita
Jumala ei ole seurakuntaansa istuttanut, vaan ne on juurineen revittävä
Jumalan seurakunnasta irti.
Mutta sitten on valhevehnää ja oikeaa vehnää...niitä älkää nyhtäkö, ettette nyhtäisi lusteen ohella vehnääkin! - benedi
Havohej kirjoitti:
samat väsyneet läpät... teidän uskisten kanssa väittely on siinä mielessä turhaa koska teille ei oo ensinnäkään oikein argumentteja paitsi jotain ikivanhaa proosaa, ja teille on iskostettu aivoihin se ajatus että kaikki kritiikki on saatanasta, joka yrittä jotenkin langettaa teiät syntiin ja ammennatte voimaa siitä jos teitä kritisoidaan tai kyseenalaistetaan. Ihme robotteja... Miksi kukaan tarvii kenenkään ulkopuolisen "vahvaa käsivartta" paitsi silloin kun omat avut eivät riittä? Ja kuka iloitsee suoranaisesti siitä ettei pysty ajattelemaan itsenäisesti vaan tarvii jonkun mantran jota toista? Te!
Sanoitko "mantran" itsestäsi vai ovatko jotkut toiset, esim. enkelit Jumalasta niin sanoneet, että hän on " mantra" jota toistellaan?
" Älä turhaan lausu Herra sinun Jumalasi nimeä" III- käsky
Tarkoitat varmaan ystävääsi, jotka toistelevat tämän maailman jumalan nimeä,
vähän väliä!
" Voi, perkele, saatana"..hänkin on jumala, henki..jonka nimi on kaikkien jumalattomien huulilla!
" Hän on valehtelija ja murhaaja ollut alusta asti" - Pelle Peloton
benedi kirjoitti:
Vai eivät pysy ihmiset hengissä, jos maapallo ei pyöri auringon ympäri?
Eihän siinä tapahdu mitään muuta, kuin kevään tulo viivästyy
esim. vuorokaudella-
" Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen ( auringon jne.)
hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä 1 Moos 1: 18
Ei siinä tapahdu mitään muuta, kuin ettäoli päivä, kun olisi ollut jo aika tulla
yö...ei yhden kakhden päivän valvomiseen kukaan kuole...
Eihän aurinko sammunut, ..maa vain jäi muutamiski tunniksi paikoilleen...
yhtä lämmintä oli kun ennenkin..mutta aurinkokellossa varjo seisoi paikoillaan!
Joko nyt ymmärrät miksi raamattu sanoo: " Naisen ei ole lupa opettaa "Tulis aika komiat vedenpaisumuksetkin, jos maan pyöriminen lopahtaisi ja alkaisi taas. Ja kunnon tuulenpuuskat.
Jos olisin uskovainen, olisin nyt hurrrrjan peloissani. - benedi
Pelle Peloton kirjoitti:
Tulis aika komiat vedenpaisumuksetkin, jos maan pyöriminen lopahtaisi ja alkaisi taas. Ja kunnon tuulenpuuskat.
Jos olisin uskovainen, olisin nyt hurrrrjan peloissani.Pelle pelottomalle!!
Harjoittelehan vielä innovaatioitasi!
Kehittele niitä vaikka jalkapallokentän reunalla...pallo näet voi pyöriä
paikallaankin, yhtä hyvinkuin matkaa tehden!!
Siinä sinulle uusi innovaatio! - Havohej
benedi kirjoitti:
Sanoitko "mantran" itsestäsi vai ovatko jotkut toiset, esim. enkelit Jumalasta niin sanoneet, että hän on " mantra" jota toistellaan?
" Älä turhaan lausu Herra sinun Jumalasi nimeä" III- käsky
Tarkoitat varmaan ystävääsi, jotka toistelevat tämän maailman jumalan nimeä,
vähän väliä!
" Voi, perkele, saatana"..hänkin on jumala, henki..jonka nimi on kaikkien jumalattomien huulilla!
" Hän on valehtelija ja murhaaja ollut alusta asti"Ei oo mun jumala, lausun sen nimen turhaan niin monesti kun huvittaa, jopa kiroilen käyttämällä sitä "perkeleen" sijasta. Sun kolmas "käsky" ei sido minua mihinkään...
Sinun jumalasi on henkilökohtainen demonini ja saatanani josta kaikki maailman pahaa sikiää.
Ei oo vuosituhansiin näkyny eikä kuulunu ainuttakaan tarkastelun kestävää todistetta, ainoastaan fanaatikkoja jotka yrittävät saada muutkin uskomaan väkisin omiin harhoihinsa...
Sori, ku vaan ei nappaa kuulua teidän vajakkiklubiin Tavallinen hetero kirjoitti:
Entäs sitten jos Jumala ei parannakaan homoudesta?
Jumala parantaa homoudesta, tekee homon sijasta uskiksista pedofiileja. Ihme, ettei kristilliset puhu pedofiilien eheyttämisestä.
- benedi
Havohej kirjoitti:
Ei oo mun jumala, lausun sen nimen turhaan niin monesti kun huvittaa, jopa kiroilen käyttämällä sitä "perkeleen" sijasta. Sun kolmas "käsky" ei sido minua mihinkään...
Sinun jumalasi on henkilökohtainen demonini ja saatanani josta kaikki maailman pahaa sikiää.
Ei oo vuosituhansiin näkyny eikä kuulunu ainuttakaan tarkastelun kestävää todistetta, ainoastaan fanaatikkoja jotka yrittävät saada muutkin uskomaan väkisin omiin harhoihinsa...
Sori, ku vaan ei nappaa kuulua teidän vajakkiklubiinEi tietenkään Jumalan laki sido muita kuin niitä, jotka pelastuvat:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" myös III.s -käsky
" Sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita (oikeamielisiä) Jumalan edessä, vaan lain-
noudattajat vahurskautetaan," Room 2: 13
Kaikki muut lain rikkojat jäävät tietenkin epävanhurskauden, eli synnin tilaan!
Lakihan on kirjoitettu " ihmisen mieleen eli sydämeen, ja sieltä se todistaa: " En saa tappaa, varastaa, valehdella, ..jne.
Siellähän se sinunkin omantuntosi myötä todistaa että Jumalan laki on ja pysyy!
Ja lakihan pysyy silti paikallaan, vaikka sinä liikkuisitkin esim. autolla pitkin maakuntia lakia rikkomassa!
Eihän aurinko siitään yhtään vähemmän paista, vaikka kiroilet sitä joka päivä!
Samoin on lain laita!
Se, joka lain alaisena lakia rikkoo, se lain mukaan tuomitaankin!!
Mikä ja missä on helvetti? = Kysymys
" Sillä tuomion on määrä alkaa Jumalan huoneesta.
ja jos se ensiksi alkaa meistä, niin MIKÄ on niiden loppu
jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset" 1 Piet. 4: 17
Vastaus: " Pahat tullaan polttamaan helvetissä, ja kaikki kansat,
jotka unhottavat Jumalan" Psalmit - Havohej
benedi kirjoitti:
Ei tietenkään Jumalan laki sido muita kuin niitä, jotka pelastuvat:
" Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt" myös III.s -käsky
" Sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita (oikeamielisiä) Jumalan edessä, vaan lain-
noudattajat vahurskautetaan," Room 2: 13
Kaikki muut lain rikkojat jäävät tietenkin epävanhurskauden, eli synnin tilaan!
Lakihan on kirjoitettu " ihmisen mieleen eli sydämeen, ja sieltä se todistaa: " En saa tappaa, varastaa, valehdella, ..jne.
Siellähän se sinunkin omantuntosi myötä todistaa että Jumalan laki on ja pysyy!
Ja lakihan pysyy silti paikallaan, vaikka sinä liikkuisitkin esim. autolla pitkin maakuntia lakia rikkomassa!
Eihän aurinko siitään yhtään vähemmän paista, vaikka kiroilet sitä joka päivä!
Samoin on lain laita!
Se, joka lain alaisena lakia rikkoo, se lain mukaan tuomitaankin!!
Mikä ja missä on helvetti? = Kysymys
" Sillä tuomion on määrä alkaa Jumalan huoneesta.
ja jos se ensiksi alkaa meistä, niin MIKÄ on niiden loppu
jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset" 1 Piet. 4: 17
Vastaus: " Pahat tullaan polttamaan helvetissä, ja kaikki kansat,
jotka unhottavat Jumalan" PsalmitSiinäpähän siteeraat, yhtä hyvin voisit paasata puhelinluettelosta...
Ite mietin asian näin :
Saatana : Jumalan vihollinen ja vastustaja raamatussa
Minä : Jumalan vihollinen ja vastustaja maan päällä
Mistä ihmeen syystä Saatana kokisi tarpeekseen rangaista mua jumalan nimissä (tyypit ei taida tykätä toisistaan, miksiköhän S. alkaisi yhtäkkiä toimimaan J:n pyövelinä?) jollain kiirastulella kun oon taistellut hänen puolestaan eläessäni? Jos semmoinen paikka kun helvetti on olemassa niin minut otetaan avosylin vastaan, mulle annetaan kultainen avain presidenttisviittiin ja musta tehdään helvetin puolistusministeri. - benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
Jumala parantaa homoudesta, tekee homon sijasta uskiksista pedofiileja. Ihme, ettei kristilliset puhu pedofiilien eheyttämisestä.
Puhumme: " Kaikki vääryys on syntiä"
Eihän lapsia saa rangaista jos isät tekevät syntiä, eikä isiä
saa rangaista, jos lapset elävät synnissä!
Kutakin rangaistakoon oman syntivelkansa tähden!
Jumalahan kutsuu lapsiaan pojikseen ja tyttärikseen---
" Poikani jos synnintekijät sinua viekoittelevat älä suostu" Snl 1: 10
Siksi kampanjankin idea on: " Älä alistu!" Jos homot jossain Baarissa sinua
viekoittelevat, niin " Älä alistu" "Älä suostu"
Jumala ei ota meitä pois maailmasta, mutta hän on voimallinen varjelemaan meidät pahasta, eli synnistä!
Miksi synnistä pitää pysyä erossa?
" Syntisiä vainoaa onnettomuus,
mutta vanhurskaat saavat onnen palkakseen" Snl 13: 21
" Viisaus on parempi kuin sota-aseet, mutta yksi ainoa syntinen saataa hukkaan paljon hyvää" Saarnaaja 9: 18
Siksi sellainen on viisas, joka ei alistu, synnin tekoon!!
Mutta jos joku elää jo synnissä, ja joku ei enää elä. niin on kirjoitettu:
" Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on,
`Laupeutta minä tahdon enkä uhria`.
Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä" Matt 9: 13
Eihän synnistä vapautettuja tarvitse enää parantaa, vaan ne, jotka
ovat syntisiä!
Kaikkihan ovat syntiä tehneet,..sitten on niitä, jotka jatkavat synnin tekemistä! Ei kirkkoa enään kirjoitti:
"Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta."
Tämä selvä, minä haluaisin raamatun mukaisesti laillisesti sen 1-2 vaimoa lisää, koska jos raamatun miehillä oli useita vaimoja, tulee minullakin olla lupa kaksi/kolmiavioisuuteen, ja asua vaimojeni kanssa sulassa sovussa saman katon alla ja lisääntyä minkä pupukyvyistäni kerkiän.Mielenkiintoinen jae. Elänkö minä synnissä kun olen sinkku. Pitäisikö kirkon hommata minulle mies?
- benedi
Havohej kirjoitti:
Siinäpähän siteeraat, yhtä hyvin voisit paasata puhelinluettelosta...
Ite mietin asian näin :
Saatana : Jumalan vihollinen ja vastustaja raamatussa
Minä : Jumalan vihollinen ja vastustaja maan päällä
Mistä ihmeen syystä Saatana kokisi tarpeekseen rangaista mua jumalan nimissä (tyypit ei taida tykätä toisistaan, miksiköhän S. alkaisi yhtäkkiä toimimaan J:n pyövelinä?) jollain kiirastulella kun oon taistellut hänen puolestaan eläessäni? Jos semmoinen paikka kun helvetti on olemassa niin minut otetaan avosylin vastaan, mulle annetaan kultainen avain presidenttisviittiin ja musta tehdään helvetin puolistusministeri.Jumalahan sanoo, ettei hän ole pahan, eli saatanan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa, jokaista kiusaa hänen oma himonsa joka vetää ja viettelee.
Jokainen mies ja nainen tämän himon viettelyksen on tuntenut ja tuntee.
Jos Herra, ei " huonetta" varjele, niin turhaan vartija valvoo!
Tarkoittaa, että jos Jumala poistaa meiltä varjeluksensa, niin
saatana alkaa meitä rusikoimaan!
Tottapuhut..Jumalala ja saatanalla ei ole yhteiset intressit...Jeesus tuli
tekemään tyhjäksi saatanan teot,...Saatana on voitettu vihollinen, mutta
ei häntä vielä ole kahlehdittu, se tapahtuu Jeesuksen 2. tulon yhteydessä.
"Ja minä (Johannes) näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli
syvyyden ( maapallon) avain ja suuret kahleet käsissään Ilm. 20: 1
" ja otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet 1000 vuodeksi" jae 2
Vaikka Jumala tuntee saatanan, eiväthä he kulje yhdessä, koska eivät ole keskenään sopineet asioita!
Ja mitä helvettiin tulee, niin tuonela ei ole helvetti, vaan se on paikka,
jossa kuolleet lepäävät...Helvetiksi kutsutaan tätä planeettaa , kun se aikanaan poltetaan, joka onkin välttämätöntä jo saasteittenkin takia!
Jos maapallo huuhdeltaisiin vedenpaisumuksella, tulos olisi katasrofaalinen..
siksi se kokonaan poltetaan...tulen päällähän meistä jokainen seisoo, istuu, makaa jne... - benedillä
Pre_Kaarina kirjoitti:
Toisin sanoen krisselit eivät ymmärrä tähtitieteestä mitään. Ei ihme, että kolmannes venäläisistä uskoo maan olevan litteä, kuinkahan Suomessa.
Joosuan kirjassa pysäytetään auringon näennäinen kulku taivaalla. Se tarkoittaa, että maan kiertoliike oman akselinsa ympäri lakkaa (yhden kierroksen ajaksi) ja starttaa uudelleen. Tämä vauhti on päiväntasaajalla noin 40000 km vuorokaudessa. Ihan päässälaskuna siitä tulee suunnilleen lentokoneen tuntinopeus. Kuvittele, jos lentokone tekisi äkkipysäyksen.
Vuodenaikojen vaihtelu taas johtuu maan akselin kallistumisesta.on pyhä sota käynnissä, sille on ihan turha yrittää selittää mitään järjen avulla. Patologisen valehtelijan tunnistaa siitä että se joutuu koko ajan valehteleen lisää jotta aina vaan ristiriitaisemman stoorin kehys pitää, kunnes lopulta uskoo ite omiin harhoihinsa. Ei se tajua fysiikasta mitään, näkymätön mielikuvitusystävä taikavoimineen riittää sille selittään kaikki...
- Havohej
benedi kirjoitti:
Jumalahan sanoo, ettei hän ole pahan, eli saatanan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa, jokaista kiusaa hänen oma himonsa joka vetää ja viettelee.
Jokainen mies ja nainen tämän himon viettelyksen on tuntenut ja tuntee.
Jos Herra, ei " huonetta" varjele, niin turhaan vartija valvoo!
Tarkoittaa, että jos Jumala poistaa meiltä varjeluksensa, niin
saatana alkaa meitä rusikoimaan!
Tottapuhut..Jumalala ja saatanalla ei ole yhteiset intressit...Jeesus tuli
tekemään tyhjäksi saatanan teot,...Saatana on voitettu vihollinen, mutta
ei häntä vielä ole kahlehdittu, se tapahtuu Jeesuksen 2. tulon yhteydessä.
"Ja minä (Johannes) näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli
syvyyden ( maapallon) avain ja suuret kahleet käsissään Ilm. 20: 1
" ja otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet 1000 vuodeksi" jae 2
Vaikka Jumala tuntee saatanan, eiväthä he kulje yhdessä, koska eivät ole keskenään sopineet asioita!
Ja mitä helvettiin tulee, niin tuonela ei ole helvetti, vaan se on paikka,
jossa kuolleet lepäävät...Helvetiksi kutsutaan tätä planeettaa , kun se aikanaan poltetaan, joka onkin välttämätöntä jo saasteittenkin takia!
Jos maapallo huuhdeltaisiin vedenpaisumuksella, tulos olisi katasrofaalinen..
siksi se kokonaan poltetaan...tulen päällähän meistä jokainen seisoo, istuu, makaa jne...Etkö jo tajua ettei tee kehenkään vaikutusta sun kyky osata ulkoa lammaspaimenten iltasadut? Mä säästän sulle ekstrapaksun vartaan jolla paistaa.
Kuunteles tätä, mäkin osaan saarnata :
"Olkoot paimen vaikka kuinka hyvä tahansa, niin lammas päätyy aina kerittäväksi ja lautaselle"
Teve järki 1.10-13
Siinäpähän määit - utelias simpanssi
benedi kirjoitti:
No onhan Jumala jossain määrin oikukas, mutta oikeudenmukainen!
Nimittäin, jos ihminen rikkoo toista ihmistä vastaan,
niin opettahaan pappi, että Jumala voi olla välittäjänä riidan ja syntien sovittamisessa,..mutta jos ihminen rikkoo Jumalaa,--tahi Pyhää Henkeä vastaan, niin kukas sitten rupeaa välittäjäksi??
Silloin Herra surmaa sellaisen aikanaan!
Mutta kyllä pakanatkin ovat jo kuulleet Hänen suuresta nimestään
, väkevästä kädestään ja ojennetusta käsivarresta,...että jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä Jumalan temppeliin päin, niin kyllä hän kuulee niit,
jotka totuudessa häntä avuksi huutavat!Onko sullakin jo orjia kun raamatussa orjat olivat ihan arkipäivää ja ei Jumalallakaan ollut mitään niitä vastaan?
Entä koska viimeksi olet kivittänyt aviorikkojan? Tuliko oikeusjuttu? - Havohej
utelias simpanssi kirjoitti:
Onko sullakin jo orjia kun raamatussa orjat olivat ihan arkipäivää ja ei Jumalallakaan ollut mitään niitä vastaan?
Entä koska viimeksi olet kivittänyt aviorikkojan? Tuliko oikeusjuttu?vihdoinkin joku toinen järjen ääni!
- Huokaus .(
Pre_Kaarina kirjoitti:
Jumala parantaa homoudesta, tekee homon sijasta uskiksista pedofiileja. Ihme, ettei kristilliset puhu pedofiilien eheyttämisestä.
Pre Kaarinan viestiin jatkoa:
Jos rukous ja usko parantavat homoudesta, niin eikö sama lääke auta pedofiliaan?
Uskonnollisissa ympyröissä on tapahtunut järkyttäviä lasten hyväksikäyttötapauksia, joissa on rukouksen voimalla lapset manattu hiljaisiksi.
Entä katolisten kirkkojen pappi-pedot? Luulisi, että heillä olisi mahdollisuus syvään rukoukseen. Mutta ehkä pf. ei olekaan niin iso asia. Mitäpä siitä sen enempää. Pääasia, että nuoret homot saadaan ruotuun ja synnintuntoon. - benedi
utelias simpanssi kirjoitti:
Onko sullakin jo orjia kun raamatussa orjat olivat ihan arkipäivää ja ei Jumalallakaan ollut mitään niitä vastaan?
Entä koska viimeksi olet kivittänyt aviorikkojan? Tuliko oikeusjuttu?Nykyään keskustelen pääasiassa " synnin orjien " kanssa, ja teen
työtä heidän vapauttamisekseen , orjuutensa ikeestä!
Jumalahan kutsuu lapsiaan pojikseen ja tyttärikseen, perillisiksi, jotka perivät uuden maan, ..jossa ei enää synnin orjia ja syntiä enää ole!
Orjahan ei pysy talossa iäti, mutta poika pysyy perillinen kun on , iäti!
Orjiahan israelilaisilla oli paljonkin, mutta saivathan he työstään palkan,
ja 7. vuoden päästä orja piti päästää vapaaksi.
Muta monetkaan orjat eivät lähteneet, koska heillä oli
perhe ja lapsia, ja kun isäntä oli hyvä, vanhurskas, oikea ja pyhä,
niin orja jäi taloon iankaikkisesti!
Eli orjan elämänajanpituiseksi ajaksi!
Islam, joka kolkuttelee Euroopan ovia, on syntynyt orjattaresta, kun Aabraham
yhtyi orjattareensa, vaimonsa Saaran yllytyksestä, ja niin syntyi Ismael!
Se, onko heistä kenelle kiusaa, en tiedä...minulle ei ole ollut Aabrahamin jälkeläisistä kiusaa!
Raamattu sanoo että " Avionrikkojat ja verenvuodattajanaiset" (abortin tekijät)
tuomitsevat vanhurskaat miehet,...mutta vasta taivaassa, jonne heille annettiin tuomiovalta!
Jumalan palvelijat pyrkivät avionrikkojat, homot, huorintekijät,..ja laittomat..
pelastamaan,!
Kuinka kukaan kuolleen pystyy pelastamaan , ja kuinka hänelle voidaan julistaa evankeliumia Jeesuksesta syntien sovittajasta, jos joku tappaa avionrikkojan?
" Tee voimallasi kaikki mitä tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä" Saarnaaja 9: 10
Miten lähetyskäskyn kävisi: " Menkää kaikkeen maailmaan, ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille,
kastamalla heitä...ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää...Matt 28: 19-20
jos me Raamatun sijaan pitäisimme puukot, ja puntarit, ja konepistooliin käsissämme!
Mieletöntä, julistaa evankeliumia kuolleille!, eihän siellä ole ajatusta, eikä tekoa!
Eihän Johannes kastaja niin tyhmä ollut, että ensin kastoi, sitten tappoi, ja sitten Jeesus olisi tullut ja herättänyt heidät kuolleista?
Ei hän julisti evankeliumi, kastoi kun ihmiset katuivat ja tunnustivat syntinsä..
ja sen jälkeen Jeesus tuli ja antoi heille heidän syntinsä anteeksi...
Tämä oli Johannekselta todellista tien tekoa Jeesukselle...kukapa muu voi syntejä poistaa kuin Jeesus yksin!
Meitä on neuvottu pelastamaan, ei tappamaan! Kaikella on määräaikansa!
"Älkää kostako, minun on kosto: sanoo Herra! - Havohej
benedi kirjoitti:
Nykyään keskustelen pääasiassa " synnin orjien " kanssa, ja teen

"Älkää kostako, minun on kosto: sanoo Herra!Ja lisää raamattua! Et taida oikeesti tajuta et sun kaltaiset näsäviisaat pakonomaisesti syynnistä, pelastamisesta , kymmenestä käskystä ym jankkaavaat olette osasyynä (ellei suurin syy) siihen että kjirkolta katoaa vaikutusvaltaa. Ei tota lässytystä jaksa kukaan sivistynyt ihminen kuunnella pidemmän päälle ilman että pää hajoaa, eikä kukaan tykkää siitä et jotku itse itsensä moraaliapostoliksi nimittänyt amatöörisaarnaaja yrittävät saada yhteiskuntamme toimimaan TUHANSIA vuosia sitten elännen barbaarikultin tavoin, ainoastaan koska jossain kirjassa lukee copyright by god... Luulekko oikein että jos jumala on kirjoittanut bestsellerin se ei viäkään oo julkaissu uutta painosta jossa kaikki virheet ja ristiriidat on korjattu? Ei kun niin...
Älä edes vastaa, osaan kuvitella mitä sun aivoissa tapahtuu...
Ei
Jaksa
Enää
Lukea
Palstan
TIlaa
Vievää
Ja Hermoja
Raastaavaa
Aatteelista
Myrkkyäsi - benedi
Havohej kirjoitti:
vihdoinkin joku toinen järjen ääni!
Järjen ääni? Miksi sitten Jumala hukutti silloisen tunnetun maailman ihmisineen,
vedenpaisumuksella?
Vain Nooalla oli järjen ääni,..hän pelastui!..Eikä mennyt kauan kun Jumalan piti tulla alas ja sekoittaa ihmisten kielet, ettei toinen ymmärtänyt toisen
kieltä!
Raamatun kieli on vierasta kieltä, jota ei ymmärrä tomppeli.
Mutta " Opettakaa minua,niin minä vaikenen, neuvokaa minua.
missä olen erehtynyt"?
" Kuinka tehoaakaan oikea puhe, mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne" Job 6: 24-25 - Havohej
benedi kirjoitti:
Järjen ääni? Miksi sitten Jumala hukutti silloisen tunnetun maailman ihmisineen,
vedenpaisumuksella?
Vain Nooalla oli järjen ääni,..hän pelastui!..Eikä mennyt kauan kun Jumalan piti tulla alas ja sekoittaa ihmisten kielet, ettei toinen ymmärtänyt toisen
kieltä!
Raamatun kieli on vierasta kieltä, jota ei ymmärrä tomppeli.
Mutta " Opettakaa minua,niin minä vaikenen, neuvokaa minua.
missä olen erehtynyt"?
" Kuinka tehoaakaan oikea puhe, mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne" Job 6: 24-25Ootsä kyllä raukka. Vai että oikein Nooa ja arkki, voisitko naurattaa vielä vähän enemmän? Et taida jeesushuumassasi oikeasti enää ymmärtää todellisuutta. Ei jaksa enää, tää keskustelu meni tasoni alle jo ajat sitten. Hyvästi, uskallapa tulla kadulla tyrkyttään mitään propagandaa... Säälin sinua ja kiroilen puolestasi, ehkä vielä joku päivä tajuat...
Järjen siunausta - Pelle Peloton
benedi kirjoitti:
Pelle pelottomalle!!
Harjoittelehan vielä innovaatioitasi!
Kehittele niitä vaikka jalkapallokentän reunalla...pallo näet voi pyöriä
paikallaankin, yhtä hyvinkuin matkaa tehden!!
Siinä sinulle uusi innovaatio!Hyvä pointti. Että jos ei pidettäskään taukoa piruetissa mutta jäätäisiin kuitenkin päiväksi paikoilleen kiertoradalla. Maan kiertonopeus Auringon ympäri on muistaakseni noin 110 000 km/h. Komeat olisi loiskahdukset jos tulisi äkkijarrutus ja -kiihdytys.
Jos olisin uskovainen, paskoisin jo housuihini. - Pelle Peloton
Havohej kirjoitti:
Siinäpähän siteeraat, yhtä hyvin voisit paasata puhelinluettelosta...
Ite mietin asian näin :
Saatana : Jumalan vihollinen ja vastustaja raamatussa
Minä : Jumalan vihollinen ja vastustaja maan päällä
Mistä ihmeen syystä Saatana kokisi tarpeekseen rangaista mua jumalan nimissä (tyypit ei taida tykätä toisistaan, miksiköhän S. alkaisi yhtäkkiä toimimaan J:n pyövelinä?) jollain kiirastulella kun oon taistellut hänen puolestaan eläessäni? Jos semmoinen paikka kun helvetti on olemassa niin minut otetaan avosylin vastaan, mulle annetaan kultainen avain presidenttisviittiin ja musta tehdään helvetin puolistusministeri.Hesarissa tänään oli juttua J:n ja S:n työnjaosta.
http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler/1135264872741 - benedi
Pelle Peloton kirjoitti:
Hyvä pointti. Että jos ei pidettäskään taukoa piruetissa mutta jäätäisiin kuitenkin päiväksi paikoilleen kiertoradalla. Maan kiertonopeus Auringon ympäri on muistaakseni noin 110 000 km/h. Komeat olisi loiskahdukset jos tulisi äkkijarrutus ja -kiihdytys.
Jos olisin uskovainen, paskoisin jo housuihini.Meidän ei tarvitse maha sekaisin odotella-
" Sillä minä tiedän että Herra on suuri,
ja meidän Herramme korkeampi kaikkia jumalia."
" Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee,
sekä taivaassa että maassa, merissä ja merensyvyyksissä" (mannerlaatat)
Ps 135: 5, 6
No, kerrohan sitten, kun loiskaukset olisivat noin komiat,...niin mitä
aurinkoa se maapallo kiersi, kun aurinkoa ei ollut olemassakaan,
sanotaan noin 5000-6000 vuotta sitten
" Ja Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää,
(Aurinko) ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet" 1 Moos
1: 16
"Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle" jae 17
Oliko maan kieronopeus sama ilman aurinkoa vai pelkästään auringon kanssa!
Jos minä osaisin rakentaa auringon ,kuun ja tähdet, yhden vuorokauden aikana,
niin kyllä minä osaisin hillitä loiskauksiakin...ettei tarvitsisi housuille noin pahasti käydä!! Hih - benedi
Havohej kirjoitti:
Ja lisää raamattua! Et taida oikeesti tajuta et sun kaltaiset näsäviisaat pakonomaisesti syynnistä, pelastamisesta , kymmenestä käskystä ym jankkaavaat olette osasyynä (ellei suurin syy) siihen että kjirkolta katoaa vaikutusvaltaa. Ei tota lässytystä jaksa kukaan sivistynyt ihminen kuunnella pidemmän päälle ilman että pää hajoaa, eikä kukaan tykkää siitä et jotku itse itsensä moraaliapostoliksi nimittänyt amatöörisaarnaaja yrittävät saada yhteiskuntamme toimimaan TUHANSIA vuosia sitten elännen barbaarikultin tavoin, ainoastaan koska jossain kirjassa lukee copyright by god... Luulekko oikein että jos jumala on kirjoittanut bestsellerin se ei viäkään oo julkaissu uutta painosta jossa kaikki virheet ja ristiriidat on korjattu? Ei kun niin...
Älä edes vastaa, osaan kuvitella mitä sun aivoissa tapahtuu...
Ei
Jaksa
Enää
Lukea
Palstan
TIlaa
Vievää
Ja Hermoja
Raastaavaa
Aatteelista
MyrkkyäsiVai hermo menee jo, noin vähästä!
Raamattu ei ole Jumalan kirjoittama...Mooseksen kirjat, joissa puhutaan
mm. maailman luomisesta...sekä aurinko, kuu ja tähdet..on
Mooseksen kirjoittama.
Mooseshan oli pitkän aikaa vuorella, Jumalan kanssa, ja kirjoitti siellä mm.-
Mooseksen kirjaa...Jumalan 10 käskyä Jumala itse kirjoitti 2 Moos 24: 12
Mooseksen lait ja asetukset säädöksineen. Lain kirjan..kirjoitti Mooses KIRJAAN
5 Moos 31:9
Jumala on tietenkin Raamatun Auktoriteetti kts. 2 Tim 3: 16, 17
" Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi, vanhurskaudessa" (Totuudessa)
Jos Mooseksen kirjat olisivat keksittyä tarinaa, ja valhetta, niin Mooses, ei olisi taivaassa, kuten on nytkin parastaaikaa,...sillä: " Eivät valhettelijat peri Jumalan valtakuntaa"!!
Näin ollen Moose puhuu jo alkulehdiltä totta, Valkeudesta, jolka loi maan ja taivaan ..ja loi ihmisen!
Vai voitko sanoa EU:n alueella tehtaan, missä ihmisiä luodaan?
Ja missä heihin annetaan elämän henki?? - yksi seurakuntalaisi
Rakkaus On Oikein kirjoitti:
eikö kirkon tehtävä ole nimen omaan auttaa kriisissä olevien auttaminen ja auttaa niitä jotka etsivät itseään ja kertoa heiile että sinä olet hyvä vaikka olet erilainen kuin valtaväestö. Kipu mitä nuori ihminen kokee kun huomaa oman sukupuolen kiinostavan enemmän kuin vastakkainen, on jotain hirveää. Ja vielä kun nyt nuotta.com julistaa että homoudesta voi parantua, niin mitä tapahtuu niille jotka uskovat eikä usko "parannakaan". Se hätä mua huolettaa. Kun kaikki tiet ovat yhtäkkiä tukossa, kirkkokaan ei auta. Homous ei ole synti, sairaus tai rikos eikä siitä tarvitse parantua.
Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, uskon että Jumala hyväksyy sinut sellaisena kuin Sinä olet. Rakkaus on oikein ja hyvääKiitos sinulle,Rakkaus On Oikein!
Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi. Rakkautta me jokainen tarvitsemme.
Toivon enemmän rakkaudellisia viesteja näihin keskusteluihin.
Siunauksen toivotuksin
yksi seurakuntalaisista - Havohej
benedi kirjoitti:
Vai hermo menee jo, noin vähästä!
Raamattu ei ole Jumalan kirjoittama...Mooseksen kirjat, joissa puhutaan
mm. maailman luomisesta...sekä aurinko, kuu ja tähdet..on
Mooseksen kirjoittama.
Mooseshan oli pitkän aikaa vuorella, Jumalan kanssa, ja kirjoitti siellä mm.-
Mooseksen kirjaa...Jumalan 10 käskyä Jumala itse kirjoitti 2 Moos 24: 12
Mooseksen lait ja asetukset säädöksineen. Lain kirjan..kirjoitti Mooses KIRJAAN
5 Moos 31:9
Jumala on tietenkin Raamatun Auktoriteetti kts. 2 Tim 3: 16, 17
" Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi, vanhurskaudessa" (Totuudessa)
Jos Mooseksen kirjat olisivat keksittyä tarinaa, ja valhetta, niin Mooses, ei olisi taivaassa, kuten on nytkin parastaaikaa,...sillä: " Eivät valhettelijat peri Jumalan valtakuntaa"!!
Näin ollen Moose puhuu jo alkulehdiltä totta, Valkeudesta, jolka loi maan ja taivaan ..ja loi ihmisen!
Vai voitko sanoa EU:n alueella tehtaan, missä ihmisiä luodaan?
Ja missä heihin annetaan elämän henki??et taida oikein edelleenkään tajuta ettet saa pointseja raamattutietämykselläsi, mulle ihan sama mitä siellä sanotaan, myytti siinä missä muutkin... Uuvuttavaa vouhotusta. Edelleen just ton takia kukaan ei tykkää kaltaisista vapaa-ajan lähetys-saarnaajista. Olisit jo hiljaa noiden halpojen onnenkeksi-sitaattejesi kannsa. Eivät vakuuta ketään, saa ihmiset vaan vihaisiksi ja lähteen kirkosta... Siinä vaiheessa jos jumala henkilökohtaisesti tulee eteen, myönnän olemassaolon, kätellen kohteliaasti ja kiellän uudestaan ihan sillä perusteella et on pistänyt mut sun kaltaisten järjenpygmien aikalaiseksi.
- tk
sErpiEntE kirjoitti:
"Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan"
Teoriassa kyllä, mutta käytännössä sillä ei ole väliä, koska kukaan ei oikeasti sen kaikkien ohjeiden mukaan voi elää. Sitä yrittävien touhu menee loppujen lopuksi aina väistämättömästi rusinapullailun puolelle.
""2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä
Mitenkähän tämä sopii yhteen esim sen kanssa että Jaakob sai lempiä toisen vaimonsa naisorjaa ilman seurauksia? Toisessa tarinassa taas jumala itse käski jotain miestä saattamaan velivainaansa lesken vaikka väkisin paksuksi, jottei suku sammu. Ei siis ole kovin absoluuttista tuo raamatussa annettu seksuaalimoraali edes jahven itsensä mielestä.
"Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen."
Valitsisitkos puolisoksesi summan mutikassa jonkun ihmisen, jota et tunne ja josta et ole oikein mitään mieltä? Jos et, niin silloinhan sinun käytännössä on tunnettava tuo toinen etukäteen ja omattava jonkinmoista himoa häntä kohtaan, koska harvempi ihminen sellaisen puoliskon itselleen valitsee, joka ei hänessä minkäänlaisia tunteita herätä. Siinä jo jokainen periaatteessa väkisinkin rikkoo tuota haureuden kieltoa vastaan.
Lisäksi tuossa moraalissa on muun muassa sellainen pahanluokan puute, ettei siinä mainita mitään insesmistä, jota raamatussa harrastetaankin varsin useaan otteeseen ihan jumalan luvalla/tahdosta (Eevan&Aatamin jälkeläiset, Loot&tämän lapset, Nooan perhepiiri, Aabraham&Saara jne), vaikka sukurutsan useimmat uskiksetkin tietääkseni tuomitsevat siinä kuin kaikki muutkin ihmiset.
Sitäpaitsi ainoa oikeasti tuomitsemisen arvoinen noista mainitsemistasi "haureuden teoista" on zoofilia, koska muut lajit eivät voi ilmaista suostumustaan seksiin ihmisen kanssa ja näin ollen kyse on aina hyväksikäytöstä tai raiskauksesta (joita ei kumma kyllä kumpaakaan myöskään kielletä raamatussa; taas yksi osoitus sen ajan paimentolaisten puutteellisesta moraalintajusta).
"Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta."
Ihminen joko on homo tai ei ole homo; mitään "pakkohomoutta" ei ole missään koskaan ollut, eikä taatusti tule olemaankaan.
Jos et tätä tajua, en voi paljon muuta sanoa kuin että ihan oikeasti säälin sinua.
"Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää."
Johtuu varmasti osittain siitä kuten alussakin sanoin, ettei kukaan oikeasti voi noudattaa raamatun kaltaista ristiriitaista ja paikoin kieroutunuttakin moraaliopasta sanasta sanaan. Näin ollen se että te sen varjolla yritätte polkea ja halventaa ihmisiä, jotka eivät jotain tiettyä kohtaa sieltä tottele, tekee teistä itsestänne todella tekopyhiä ja raukkamaisia koska itsekkin jotain sen sääntöä väkisinkin rikotte. Sivumennen sanoen tuo homojen leimaaminen huonommiksi ihmisiksi ei ole sen asiallisempaa, kuin jos alentaisitte jotain ihmisryhmää heidän ihonvärinsä tai muun synnynnäisen ominaisuutensa takia. Se on rasismia ja rasismia ei länsimaisessa yhteiskunnassa tule koskaan tukea, jämpti on näin tykkäsitte tai ette.
"Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa."
Minulle on väliä vain tällä Elämällä ja tällä Maailmalla. Jos sen jälkeen tulee vielä jotain (erittäin epätodennäköistä) niin keskityn siihen sitten, mutta nyt elän tätä Elämää tässä Maailmassa ja sillä siisti.
"Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?"
Ihan kuule samoin kuin sinä tuputat omaa elämäntapaasi, joka myös rikkoo enemmän tai vähemmän raamatun käskyjä vastaan. On todella kaksinaamaista ja naaivin ylimielistä että esität olevasi joitain muita ihmisiä parempi parin vanhasta kansaneepoksesta rusinapullailemasi käskyn nojala.Ihmisellä on oikeus elää Jumalan sanan ja tahdon mukaan on totta, myös se
etteivät ihmiset siihen täydellisesti vajavaisina kykene on myös totta. Se ei kuitenkaan ole peruste olla yrittämättä noudattaa Jumalan tahtoa. Se ei ole mitään rusinoita pullastakuten väität. Ihmiset eivät ole täydellisiä. Vanhan Testamentin avioliitto opetukset olivat erilaiia kuin Jeesuksen opetus mutta
Jumalan sanaa, ja ne kokonaisuudessaan auttavat ihmistä ymmärtämään
Jumalan suhdetta ihmiseen, mikä on yksi tärkeimmistä asioista Raamatussa.
Moniavoisuus oli Jumalan sallimus, ei tahto, heikoille ihmisille. Tämä sama asia pätee paljossa Vanhan Testamentin kirjoituksia. Vanhassa Testamentissa on myös lupaus ja profetiat tulevasta messiaasta, joka ei pelkästään ilmoita mikä on Jumalan tahto, vaan myös lunasti heidät Jumalan yhteyteen.
Jumalan tahto tuli kokonaisuudessaan ilmi Jeesuksessa. Opetuslasten ihmetellessä. miksi on kirjoitettu: jos haluat erota vaimostasi anna hänelle erokirja. Jeesus vastasi "Mooses salli sen teidän hillittömyytenne tähden mutta näin ei ole ollut ajan alusta saakka, vaan mies yhtyköön vaimoonsa ja he tulevat
yhdeksi lihaksi. Sen minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako".
Mooses salli mutta on ymmärrettävä myös, että Jumala salli Mooseksen sallia.
Vanhassa paimentolaiskulttuurissa oli tärkeää suvunjatkaminen, ja miehen
kuoltua hänen veljensä oli velvollinen jatkamaan tämän sukua. Tämän asian
myös Jumala salli tapahtua. Tätä vaadittiin yhteisöllisesti naiselta ja mieheltä, sillä siihen aikaan yksilöllisyytä ja omia henkilökohtaisia ratkaisuja pidetty yhteisöllisesti hyvänä. On myös muistettava, että vanhan Jumala teki vanhan
testamentin liiton itsensä ja yhteisön välille. Jeesukessa, Hänessä. kenessä
Jumala ilmoitti itsensä tulemalla itse meidän kaltaiseksemme, ihmiseksi Hän teki selväksi oman
tahtonsa ja liitton yhden ihmisen ja Itsensä kanssa.
Aabrahamin sukurutsaus sisarensa kanssatapahtui ennen Mooseksen kautta annettua lain ilmoitusta, jossa sellainen kielletään. Tuomitseko Jumala sellaisen ihmisen, joka ei tiedä rikkovansa Hänen tahtoansa vastaan? Ei tuomiste, vaan Herra sanoi Aadamile siitä puusta älkää syökö, josta Herra on kieltänyt syömästä. Synti on se minkä pahan ihminen ymmärtää tekevänsä.
Aadamin lapset eivät harrastaneet sukututsusta, vaan ottivat vaimot toisesta heimosta. (varmaan alat kyseleen, kuinka se on mahdollista, eikö Aadam ja Eeva olleet ensimmöiset ihmiset, sitä en ala tässä selittämään. koska asia ei kuulu
nyt tähän)
Raiskaukset tuomitaan Raamatussa selvästi. Pedofilia, insesti ja raiskauksethan
kuuluvat jo samaan kieltoon älä tee huorin, sekä rakasta Herraa sinun Jumalaasi
kaikesta sydämmestäsi ja ja lähimmästäsi niin kuin itseäsi.
Zoofiliasta sinulla on väärä tieto. että eläimet eivät voisi olla halukkaita seksiin
ihmisen kanssa. koirathan naivat lahkeita, ja sellaista tapahtuu eläinmaailmassa
usein. Eläimethän koettavat sekaantua toisten lajien kanssa himoissansa usein. 1700-1800 luvuilla homoseksuaalisuutta ei juuri agraariväestössä esintynyt, mutta eläimiinsekaantumista paljon. miksi? Homojen määrä ei näytä olevan vakio vaan sen ilmeneminen tietyllä tavalla kulttuurisidonnainen asia. Homous ei ole verratavissa ihmisen ihonvärin silä kyseessä ei ole samalla tavalla geneettinen asia. Ihminen ei synny homoksi. Tämän todistavat tieteelliset kaksoistutkimukset. Joillakin ihmisillä saattaa olla lihassaan alttius homouteen, kuten toisilla se voi olla pyromaniaan, kleptomaniaan, alkoholismin jne.. .Mutta sinä ei ole mitään uutta, etttä ihmisillä on taipumus syntin. Homouden sanominen synniksi ei ole mitään rasisimia vaan totuutta. Pidät sinä sitä tai et. Tässä ei etsitä rusinoita pullasta, eikä Jumalan sana ole mikään "kansalliseepos" vaan elävän Jumalan sana, jonka takana Hän itse seisoo.
Seuraavaan asiaan - benedi
Havohej kirjoitti:
et taida oikein edelleenkään tajuta ettet saa pointseja raamattutietämykselläsi, mulle ihan sama mitä siellä sanotaan, myytti siinä missä muutkin... Uuvuttavaa vouhotusta. Edelleen just ton takia kukaan ei tykkää kaltaisista vapaa-ajan lähetys-saarnaajista. Olisit jo hiljaa noiden halpojen onnenkeksi-sitaattejesi kannsa. Eivät vakuuta ketään, saa ihmiset vaan vihaisiksi ja lähteen kirkosta... Siinä vaiheessa jos jumala henkilökohtaisesti tulee eteen, myönnän olemassaolon, kätellen kohteliaasti ja kiellän uudestaan ihan sillä perusteella et on pistänyt mut sun kaltaisten järjenpygmien aikalaiseksi.
Höh, Jos minä saisin pisteitä raamatuntietämyksestäni sinulta,
niin siitä on suorajohtopäätös siihen, että sinä tunnet raamatun, että pystyt arvioimaan minun raamatun tuntemustani,..ja se puolestaan johtaa
kirjoituksiesi perusteella siihen että
" mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, ja että teilä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä" Joh 20: 31
Mutta koska et usko, ja kuitenkin osaat lukea kirjoitukset, niin raamattu kertoo:
" kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? 4 Moos 14:11
" Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa,ja uskokaa hänen profeettojansa, niin e menestytte" 2 Aika. 20: 20
Saastuttamalla Jumalan luoman lihan homoilemalla, halveksitte Jumalan Herrautta, ja herjaatte sillä tavoin kirkkauden henkiolentoja,
mm. enkeleitä
" Eivätkö he (enkelit) kaikki ole palvelevia henkiä
,palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä" Heb 1: 14
Enkelit eivät tee palveluksia homoille ja lesboille, eikä muillekaan jotka
tahallaan synneillään herjaavat kirkkauden henkiolentoja!
Se, joka lausuu homot tervetulleeksi (julkisynti) seurakunnan jäsenyyteen,
joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa" 2 Joh.
Seurakunnan on pysyttävä Kristuksen opissa, ja jos ei pysy
hänellä ei ole Jumalaa, mutta jos pysyy, hänellä on Isä että Poika!
Tiedämme, että seurakunnissa on jumalattomia, jotka kääntävät
meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät näin
meidän ainoan Valtiaamme ja Herramme,Jeesuksen Kristuksen!
Herra säästi kerran Niiniveen,suuren kaupungin, jonka uhkasi ensin
hävittää, mutta ei hävittänyt, kun kaupunkin kansa kuningasta myöten katui itkien syntejään....Sodoman ja Gomorran kaupungit,
hän kuitenkin tulella poltti, koska se oli täynnä mm. homoja..ja
sen ohessa muitakin jumalattomia!
Sodoman ja Gomorran tuhotut kaupungit ovat asetettu varoittavaksi esimerkiksi niille, jotka harjoittavat luonnottomia lihanhimoja, ja saastuttavat Jumalan Pyhän Hengen temppelin!
Juuri tällä tavoin tulella Jumala polttaa kaikki jotka jumalattomuutt harjoittavat:
" Pahat tullaan polttamaan helvetissä, ja kaikki kansat jotka unhottavat Jumalan " Ps 9: 17 (Kuningas Jaakon käännös)
Sodoman ja Gomorran kohdalla voi nähdä mitä iankaikkinen tuli voi saada aikaan. Kaiki alueen kaupungit tuhoutuivat, ja ihmiset kaupungeissa paloivat
tuhkaksi, esimerkkejä on paljon muitakin.
Tuli ja vesi ovat iankaikkisia, ja vaikka niistä on suurta hyötyä ihmiselle, ne ovat myös Jumalan tuhoaseita, niille, joiden syntivelka on täyttynyt.
Vrt. Thaimaa, Japani jne.jne.. - benedi
Havohej kirjoitti:
Ootsä kyllä raukka. Vai että oikein Nooa ja arkki, voisitko naurattaa vielä vähän enemmän? Et taida jeesushuumassasi oikeasti enää ymmärtää todellisuutta. Ei jaksa enää, tää keskustelu meni tasoni alle jo ajat sitten. Hyvästi, uskallapa tulla kadulla tyrkyttään mitään propagandaa... Säälin sinua ja kiroilen puolestasi, ehkä vielä joku päivä tajuat...
Järjen siunaustaAivan tämä evankeliumi, josa pienen näytteen annoin, on juuri
järjellinen Jumalan palveluksemme..emmehän me sinua havohej..ia palvele!
Ja Herra sanoo: " Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne jotka sinua (esim.benediä) kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuksi kaikki sukukunnat maan päällä" Raamattu
Enhän minä ole ollut kavala, ja sinulta siunausta riistänyt, vaan its olet epäuskosi takia riistänyt sen itseltäsi.
Benedi on siunattu, jo nimensäkin perusteella benedictus-latinaa = siunattu
suomeksi!
Yhdyhän kanssani Psalmin sanoihin: " Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä,
hän valistakoon kasvonsa meille" Ps 67: 2...että maan päällä tunnettaisiin sinun tiesi,
kaikissa pakanakansoissa (suomi) sinun apusi!
Jos sinä kuitenkin vainoat minua, kun kaduillasi opetan, niin rukoilen näin:
" Herra, minun Jumalani, sinuun minä turvaan;
pelasta minut kaikista vainoojistani ja vapahda minut,etteivät he raatelisi minua kuin leijona, ja tempaisi pois-eikä pelastajaa olisi" Ps 7: 2-3
Eräs iisalmelainen J H ryhtyi vainoamaan minua oikein urakalla,
varasteli, uhkaili lyöjillä, laittoi 16.000 € aiheettoman laskun perintätoimistolle,
soitteli jne..ja laitteli tekstiviestejä...lopulta laitoin itse hänelle
tekstiviestin Herran nimessä, ja kerroin että sinun on kuoltava, koska
minua vainoat syyttömästi!
Poliisi joka asioitani hoiti, soitti muutama viikko sitten että J H että vainoojasi on nyt kuollut, eikä asioista tule oikeuskäsittelyä...
Kuolema oli sattunut noille viestini jälkeisille päiville--
"Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa" Matt 5: 11
Vainoamisen kohteeksi joutuminen on iloinen asia, sille jota vainotaan.
"Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.
Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä " jae 12
Juuri nämä ennen minua olleet profeetat kertoivat:
" Samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit,
jotka samalla tavalla kuin nekin ( tkein) harjoittivat homoutta ja eksyivät
luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä , kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta" Juuda
Jumala antaa armonsa niille, jotka eivät käännä armontotuutta irstaudeksi,
kuten homoudeksi, lesboiluksi, valehteluksi, syntymättömien lasten surmaamiseksi jne.jne..
Armonhan saa se osakseen ,joka lopettaa synnillisen tavan ja tottumuksen!
Olipa kyseessä uskova tai uskosta osaton!
Kun Jumala missä liikkuu niin hänen toisessa kädessään on armo,
ja toinen käsi on täynnä totuutta!
Ei Jumalan armon ja totuuden käsien alta voi livahtaa ja pujahtaa sellainen, joka harjoittaa sukupuolineutraalia hekumaa!!
Jumala saa sellaisen kiinni, ..ja mekin saamme hänet kiinni, siitä henkestä, mitä hän puhuu.
Tällainen uneksija kun halveksii kaikenlaista herruutta sukupuolisen käyttäytymisen yli...jos seurakunnan sisällä, joku eksyy näin totuudesta, niin hänet yritetään rakkaudella saada palautetuksi takaisin Jumalan tielle, että
hänen sielunsa ja henkensä pelastuisi kuolemasta ja kadotuksesta!
Eihän iankaikkinen evankeliumi ole tullut mm. homoja tuhoamaan, vaan pelastamaan, heidät tästä turmiollisesta tavasta.
Homot ym.ym syntiset kuitenkin uslatavat tehdä tätä toimintaa, koska
pahan rangaistus ei tule heti!
Älä siis ano Herralta samaa sukupuolta olevaa puolisoa, sillä se on kauhistus Jumalan silmissä! - benedi
Havohej kirjoitti:
et taida oikein edelleenkään tajuta ettet saa pointseja raamattutietämykselläsi, mulle ihan sama mitä siellä sanotaan, myytti siinä missä muutkin... Uuvuttavaa vouhotusta. Edelleen just ton takia kukaan ei tykkää kaltaisista vapaa-ajan lähetys-saarnaajista. Olisit jo hiljaa noiden halpojen onnenkeksi-sitaattejesi kannsa. Eivät vakuuta ketään, saa ihmiset vaan vihaisiksi ja lähteen kirkosta... Siinä vaiheessa jos jumala henkilökohtaisesti tulee eteen, myönnän olemassaolon, kätellen kohteliaasti ja kiellän uudestaan ihan sillä perusteella et on pistänyt mut sun kaltaisten järjenpygmien aikalaiseksi.
Raamattua, raamattua...sehän on täynnä hyödyllistä opetusta, nuhdetta ja ojennusta, sekä sillä on kyky kasvattaa ihmisistä Jeesuksen kaltainen
ihminen.
Mistäpä se Jeesus oppinsa sai muualta kuin kirjoituksista?
Hänhän aina sanoi: " Kirjoitettu on: " Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee"
Jeesus
Kuka teistä täällä on se mies, joka voi osoittaa Jeesuksen syypääksi syntiin!??
Jos ette pysty sitä tekemään, niin miksi " lyötte " minua siitä
jos teen kuten totuudenpuhuja käski!??
" Olkaa minun seuraajiani" " Minä annoin teille esikuvan, että te noudattaisitte minun jalanjälkiäni"
Jos Jeesuksella on maailmankaikkeuden suurin ja ylin viisaus, ja jos minä opin hänestä ja häneltä, niin silloinhan sinä sanot: " Jumala on järjenpygmi"!!
Sanoitko tuon viisaudestasi?..Jokainen korkeassa teologisessa virassa oleva
sanoo, että puhut kuin onttopäinen mies,...ja toimit kuin villiaasin varsa!!
Raamattu kertoo että: " Jumalan sana ei tyhjänä palaja, vaan se tekee sen työn
mitä varten se on lähetetty"!!
Havojen kohdalla Jumalan sana voi toteutua näinkin:
" Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti,
etteivät kuulisi lakia, eikäniitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on
lähettänyt Henkensä voimalla entisten prfettain kautta; ja niin on Herralta tullut suuri vihastus" Sakarja 7: 12
Ei eduskunta, enkä minä vihastu sanojesi tähden, ..vaan Herra vihastuu!
Jos taas haluat tietää millaista on joutua Herran vihan kohteeksi,..niin kerro se,
niin minä tuon sen tiedon sinulle esiin Jumalan sanasta! - Juuuuvarmaan

niin minä tuon sen tiedon sinulle esiin Jumalan sanasta!tosi hyödyllistä, senkin koomikko!
- Juuuuvarmaan2
Juuuuvarmaan kirjoitti:
tosi hyödyllistä, senkin koomikko!
Sitäpaitsi otan mielummin asioista itse selvää kun että kuuntelisin vaahtopäitä joilla ei oo mitään järkevää sanottavaa (toisin kuin muut). Eli elä kerro ennä "jumalan" vihasta, Mie ootan innolla mahdollisuutta nähdä se paskiainen kasvotusten ja kuunnella mitä sillä on sanottavaa soturiensa mielenlaadun suhteen... Pelkäänpä vaan pahasti että sä oot väärässä ja en tuu ikinä saamaan vastausta kysymykseen miksi sinä ja muut raamatuntoistajat ootte niin hajalla päästänne...
- Kaiva
benedi kirjoitti:
Aivan tämä evankeliumi, josa pienen näytteen annoin, on juuri
järjellinen Jumalan palveluksemme..emmehän me sinua havohej..ia palvele!
Ja Herra sanoo: " Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne jotka sinua (esim.benediä) kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuksi kaikki sukukunnat maan päällä" Raamattu
Enhän minä ole ollut kavala, ja sinulta siunausta riistänyt, vaan its olet epäuskosi takia riistänyt sen itseltäsi.
Benedi on siunattu, jo nimensäkin perusteella benedictus-latinaa = siunattu
suomeksi!
Yhdyhän kanssani Psalmin sanoihin: " Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä,
hän valistakoon kasvonsa meille" Ps 67: 2...että maan päällä tunnettaisiin sinun tiesi,
kaikissa pakanakansoissa (suomi) sinun apusi!
Jos sinä kuitenkin vainoat minua, kun kaduillasi opetan, niin rukoilen näin:
" Herra, minun Jumalani, sinuun minä turvaan;
pelasta minut kaikista vainoojistani ja vapahda minut,etteivät he raatelisi minua kuin leijona, ja tempaisi pois-eikä pelastajaa olisi" Ps 7: 2-3
Eräs iisalmelainen J H ryhtyi vainoamaan minua oikein urakalla,
varasteli, uhkaili lyöjillä, laittoi 16.000 € aiheettoman laskun perintätoimistolle,
soitteli jne..ja laitteli tekstiviestejä...lopulta laitoin itse hänelle
tekstiviestin Herran nimessä, ja kerroin että sinun on kuoltava, koska
minua vainoat syyttömästi!
Poliisi joka asioitani hoiti, soitti muutama viikko sitten että J H että vainoojasi on nyt kuollut, eikä asioista tule oikeuskäsittelyä...
Kuolema oli sattunut noille viestini jälkeisille päiville--
"Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa" Matt 5: 11
Vainoamisen kohteeksi joutuminen on iloinen asia, sille jota vainotaan.
"Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.
Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä " jae 12
Juuri nämä ennen minua olleet profeetat kertoivat:
" Samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit,
jotka samalla tavalla kuin nekin ( tkein) harjoittivat homoutta ja eksyivät
luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä , kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta" Juuda
Jumala antaa armonsa niille, jotka eivät käännä armontotuutta irstaudeksi,
kuten homoudeksi, lesboiluksi, valehteluksi, syntymättömien lasten surmaamiseksi jne.jne..
Armonhan saa se osakseen ,joka lopettaa synnillisen tavan ja tottumuksen!
Olipa kyseessä uskova tai uskosta osaton!
Kun Jumala missä liikkuu niin hänen toisessa kädessään on armo,
ja toinen käsi on täynnä totuutta!
Ei Jumalan armon ja totuuden käsien alta voi livahtaa ja pujahtaa sellainen, joka harjoittaa sukupuolineutraalia hekumaa!!
Jumala saa sellaisen kiinni, ..ja mekin saamme hänet kiinni, siitä henkestä, mitä hän puhuu.
Tällainen uneksija kun halveksii kaikenlaista herruutta sukupuolisen käyttäytymisen yli...jos seurakunnan sisällä, joku eksyy näin totuudesta, niin hänet yritetään rakkaudella saada palautetuksi takaisin Jumalan tielle, että
hänen sielunsa ja henkensä pelastuisi kuolemasta ja kadotuksesta!
Eihän iankaikkinen evankeliumi ole tullut mm. homoja tuhoamaan, vaan pelastamaan, heidät tästä turmiollisesta tavasta.
Homot ym.ym syntiset kuitenkin uslatavat tehdä tätä toimintaa, koska
pahan rangaistus ei tule heti!
Älä siis ano Herralta samaa sukupuolta olevaa puolisoa, sillä se on kauhistus Jumalan silmissä!vaan sitä kuoppaa. Mitä enemmän vollotat ja levittelet pseudo-argumenttejasi sitä enemmän todistat pointtiani että kaltaisesi lässyttäjät tulevat olemaan nykymuotoisen kristinuskon kuolema, Mun pitäs periaatteessa kiittää sua siitä että nopeutat oman lahkosi unhoon luisumista
- Valinnan vapaus
Pre_Kaarina kirjoitti:
Unohdit sen, että Joosuan 10:13 Jumala pysäyttää kuun liikkeen ja auringon näennäisen liikkeen. Onko sekin totta uskovaisille.
Olen vähän gallupoinut tätä kysymystä ja jotkut ovat ilmeisesti reputtaneet koulussa kun uskovat tähän kirjaimellisesti. Se olisi tarkoittanut sitä, että valtameret olisivat pyyhkineet mannerten yli ja vielä useamman kierroksen. Sen lisäksi esimerkiksi maan rautainen sydän olisi tullut kierteellä ulos. Ihmiskuntaa ei olisi olemassakaan.
Mitenkäs se kohta Matteuksessa kun kuolleet tulevat esiin muistohaudoistaan vaeltaen Jerusalemiin näyttäytyen monelle?
Miksi Jerusalemin ja Betanian väli on ilmoitettu väärin?
Miksi Nasaretissa ei ole vuorta, jolta Jeesus olisi voitu heittää alas?
Jos aiot uskoa Raamattuun kirjaimellisesti, sinun pitää uskoa koko kirjaan eikä vain valikoimiisi jakeisiin, muuten olet ulkokullattu. Jeesus käyttää aika paljon tilaa sen kertomiseen, mitä ulkokultaisille tapahtuu.Vanha ja Uusi Testamentti ovat ihan eri kirjat.
Kumpaan te siis haluatte uskoa.
Onko kivampaa uskoa moniin vaimoihin ja orjattariin Vanhan mukaan, vai pitäisikö uskoa uuden sanomaan, josta ei haaremeita taida löytyä.
Vertailua voi jokainen tehdä, tämä nyt vain tuli mieleeni noista edellisista puheenvuoroista.
Moni sanoo epäjohdonkukaisuuksien kohdalla, että kysymyksessä on vertauskuva, jolla kerrotaan puheenaoleva asia. Mistä syystä fundamentalistit eivät muista tätä, vaan vativat kirjaimellista seuraamista.
Pitää aloittaa seuraaminen siten, että jättää vanhan pois, koska uudempi on alusta asti kristittyjä varten kirjoitettu. - Pelle Peloton
benedi kirjoitti:
Meidän ei tarvitse maha sekaisin odotella-
" Sillä minä tiedän että Herra on suuri,
ja meidän Herramme korkeampi kaikkia jumalia."
" Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee,
sekä taivaassa että maassa, merissä ja merensyvyyksissä" (mannerlaatat)
Ps 135: 5, 6
No, kerrohan sitten, kun loiskaukset olisivat noin komiat,...niin mitä
aurinkoa se maapallo kiersi, kun aurinkoa ei ollut olemassakaan,
sanotaan noin 5000-6000 vuotta sitten
" Ja Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää,
(Aurinko) ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet" 1 Moos
1: 16
"Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle" jae 17
Oliko maan kieronopeus sama ilman aurinkoa vai pelkästään auringon kanssa!
Jos minä osaisin rakentaa auringon ,kuun ja tähdet, yhden vuorokauden aikana,
niin kyllä minä osaisin hillitä loiskauksiakin...ettei tarvitsisi housuille noin pahasti käydä!! HihJos joku osaisi rakentaa taivaankappaleita ihan itse ja pysäytellä niitä niin tietenkin loiskauksen hillintäkin saattaisi olla helppoa. Kaikki tuo on helppoa mielikuvitusmaailmassa jossa luonnonlaeilla ei ole väliä.
On varmaan monille kiva ajatella miten Jumala on laittanut Maan kiertoradalleen kun ensin on tehnyt Maan ja sitten sille Auringon. En kuitenkaan osaa siitä innostua. Minusta on paljon kivempi ajatella asiaa siltä kannalta, että tähtien räjähdystuotoksista kasautuu planeettoja, ja kuita jotka kiertävät toisia taivaankappaleita.
Uskonnolliset tarinat Maan ja Auringon luomisesta kuulostavat lapsellisilta. Hauskoina metaforina ne menevät mutta todesta ottaminen ei iske. - benedi
Pelle Peloton kirjoitti:
Jos joku osaisi rakentaa taivaankappaleita ihan itse ja pysäytellä niitä niin tietenkin loiskauksen hillintäkin saattaisi olla helppoa. Kaikki tuo on helppoa mielikuvitusmaailmassa jossa luonnonlaeilla ei ole väliä.
On varmaan monille kiva ajatella miten Jumala on laittanut Maan kiertoradalleen kun ensin on tehnyt Maan ja sitten sille Auringon. En kuitenkaan osaa siitä innostua. Minusta on paljon kivempi ajatella asiaa siltä kannalta, että tähtien räjähdystuotoksista kasautuu planeettoja, ja kuita jotka kiertävät toisia taivaankappaleita.
Uskonnolliset tarinat Maan ja Auringon luomisesta kuulostavat lapsellisilta. Hauskoina metaforina ne menevät mutta todesta ottaminen ei iske.Nytkö sen vasta hokasit: " Lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta"
Pysy sinä aikuisena darvinin tiedeporukoissa, ja menetä Jumalan valtakunta..saathan perinnöksi kuitenkin tämän maan!
Eikös epäusko ole jumalatonta? " ..ja kaikki, jotka tekevät sitä
mikä jumalatonta on,
ovat oljenkorsia:
ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot,
niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa" Malakia 4: 1
"ja tallaatte jumalattomat
; sillä he tulevat tomuksi (tuhka) teidän jalkapohjienne alle
sinä päivänä, jonka minä teen,
sanoo Herra Sebaot" jae 3
Sinä et usko tähänkään, mutta lapsenmieliset uskovat, että he saavat kävellä epäuskoisten tuhkien päällä.
Ja tällä ei ole väliä uskotko vai et usko, koska Jumalan taivas on hänen istuimensa ja maa hänen astinlautansa, ja hän tekee sen , minkä on luvannut, eikä muuta sitä mikä on hänen huuliltaan lähtenyt!
Jeesus teki nimenomaan kaikkea luonnonlakien vastaista...käveli veden päällä, herätti kuolleita, paransi sairaita ,ja antoi anteeksi syntejä..sekin on ihmisen luonnolle vierasta! - benedi
Valinnan vapaus kirjoitti:
Vanha ja Uusi Testamentti ovat ihan eri kirjat.
Kumpaan te siis haluatte uskoa.
Onko kivampaa uskoa moniin vaimoihin ja orjattariin Vanhan mukaan, vai pitäisikö uskoa uuden sanomaan, josta ei haaremeita taida löytyä.
Vertailua voi jokainen tehdä, tämä nyt vain tuli mieleeni noista edellisista puheenvuoroista.
Moni sanoo epäjohdonkukaisuuksien kohdalla, että kysymyksessä on vertauskuva, jolla kerrotaan puheenaoleva asia. Mistä syystä fundamentalistit eivät muista tätä, vaan vativat kirjaimellista seuraamista.
Pitää aloittaa seuraaminen siten, että jättää vanhan pois, koska uudempi on alusta asti kristittyjä varten kirjoitettu.Jumala ei anna valinnan vapautta olla uskomatta Vanhaan testamenttiin!!
" Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se auta, vaikka joku Jeesus
kuolleistakin nousisi ylös"
Vaikka Jeesus teille sanosi jotakin, ei se auta, jos kiellätte Mooseksen ja profeettojen sanat!
Seuratkaa Jeesuksen sanomisia! - benedi
Havohej kirjoitti:
samat väsyneet läpät... teidän uskisten kanssa väittely on siinä mielessä turhaa koska teille ei oo ensinnäkään oikein argumentteja paitsi jotain ikivanhaa proosaa, ja teille on iskostettu aivoihin se ajatus että kaikki kritiikki on saatanasta, joka yrittä jotenkin langettaa teiät syntiin ja ammennatte voimaa siitä jos teitä kritisoidaan tai kyseenalaistetaan. Ihme robotteja... Miksi kukaan tarvii kenenkään ulkopuolisen "vahvaa käsivartta" paitsi silloin kun omat avut eivät riittä? Ja kuka iloitsee suoranaisesti siitä ettei pysty ajattelemaan itsenäisesti vaan tarvii jonkun mantran jota toista? Te!
Havojeh? Eikö se saatana ole sinua kertaakaan saanut saalikseen, että olisit tehnyt
syntiä, eli rikkonut Jumalan lakia ja Jumalaa vastaan!??
Ahaa siis sai saaliikseen, kerrohan mitä teit? huorinko? Annoitko väärän todistuksen"?
Piditkö epäjumalan, jeesus kuvaa seinällä?
Teitkö pyhänä töitä? ..kerro!
"Synnin palkka on kuolema"!! Joten jos et halua kuolla iankaikkisesti, niin näytät sinäkin tarvitsevan ulkopuolisen käsivartta avuksesi oikeaan aikaan!
Väärä aika on silloin, kun sinua arkussa kylmänä kannetaan! - Peloton hoi!
Pelle Peloton kirjoitti:
Jos joku osaisi rakentaa taivaankappaleita ihan itse ja pysäytellä niitä niin tietenkin loiskauksen hillintäkin saattaisi olla helppoa. Kaikki tuo on helppoa mielikuvitusmaailmassa jossa luonnonlaeilla ei ole väliä.
On varmaan monille kiva ajatella miten Jumala on laittanut Maan kiertoradalleen kun ensin on tehnyt Maan ja sitten sille Auringon. En kuitenkaan osaa siitä innostua. Minusta on paljon kivempi ajatella asiaa siltä kannalta, että tähtien räjähdystuotoksista kasautuu planeettoja, ja kuita jotka kiertävät toisia taivaankappaleita.
Uskonnolliset tarinat Maan ja Auringon luomisesta kuulostavat lapsellisilta. Hauskoina metaforina ne menevät mutta todesta ottaminen ei iske.Tolle tyypille on ihan turha sanoa mitään, se on jollain yhen miehen ristiretkellä ja innostu vaan jos sitä haukkuu tai yrittää vakuuttaa järjen voimin. Pahemman kerran aivopesty reppana... Suoltaa vaan metrin pituisia huuhaaläppiä vedoten *uuuuu*raamattuun ja mitä kaikkeekaan siellä nyt väitetään. Oon tossa jo aikaisemmin huomauttanut että onneksi syö noilla vitseillään kristinuskolta perustaa jalkojen alta, eikä ees tajua ruumiilistavansa huonointa mahdollista mainontaa mitä voi millekään tuotteelle/aatteelle kuvitella... Toivottavasti muutkin näkee miten kaukana todellisuudesta jotkut kristityt ufoilee ja kääntää selkänsä halveksuttavalle lahkotoiminnalle.
Valinnan vapaus kirjoitti:
Vanha ja Uusi Testamentti ovat ihan eri kirjat.
Kumpaan te siis haluatte uskoa.
Onko kivampaa uskoa moniin vaimoihin ja orjattariin Vanhan mukaan, vai pitäisikö uskoa uuden sanomaan, josta ei haaremeita taida löytyä.
Vertailua voi jokainen tehdä, tämä nyt vain tuli mieleeni noista edellisista puheenvuoroista.
Moni sanoo epäjohdonkukaisuuksien kohdalla, että kysymyksessä on vertauskuva, jolla kerrotaan puheenaoleva asia. Mistä syystä fundamentalistit eivät muista tätä, vaan vativat kirjaimellista seuraamista.
Pitää aloittaa seuraaminen siten, että jättää vanhan pois, koska uudempi on alusta asti kristittyjä varten kirjoitettu.Uudessakin testamentissa on tämä Lasarus, jonka Jeesus herätti henkiin. Missä Lasarus on nyt? Ei kai vai voi olla niin, että Jeesuksen henkiinherättämisellä oli aikaraja, tyyliin "herätän sinut henkiin, jotta voisit kuolla taas uudestaan".
Itse asiassa Matteuksessa kuolleet nousevat joukkohaudoistaan ja tekevät zombivaelluksen pyhään kaupunkiin (Matt:27:52,53). Heistäkään ei puhuta missään sen jälkeen. Jos näet jossain elävän kuolleen vaeltavan, niin kutsu Matteus.
UT suhtautuu myönteisesti transsukupuolisiin koska ensimmäinen kastettu afrikkalainen oli eunukki (Apt. 8:27), mutta täytyy sanoa, että VT suhtautuu vieläkin paremmin (Jes. 56:3-5). Sen sijaan nykyajan fundiskristityillä on ihan omat sekopäälahkokäsityksensä.
UT on myös rasistinen (Tit. 1:10) "Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska".
Jeesushan käskee katkomaan syntisen jäseniään ja repimään silmänsä päästä suuresti kehutussa vuorisaarnassaan, Matt. 5:28-30. Tämäkään ei uskovaisia hetkauta, ei myöskään se, että Jeesus tuomitsee aviorikoksen. Vuosikymmenet parisuhteessa olevaa homoparia ei saa kirkossa vihkiä, mutta useita avioliittojaan karille ajanut häntäheikki saa taluttaa aina uuden morsiamen alttarille.
Jeesus puhuu myös köyhistä ja rikkaista, siis sen ajan rikkaathan olisivat meidän aikamme köyhiä. Sellaiselle elintasolle, missä "kristityt" tänä päivänä elävät ei Jeesus löytäisi sanoja. Joka tapauksessa, Jeesus kehotti köyhyyteen. Se, aivan kuin puhe aviorikoksesta on täysin jäänyt huomiotta.
Pedo, avionrikkoja ja ökyilijä saa olla, kunhan ei ole homo tai transihminen, sitä eivät kristityt anna anteeksi.
Se taas johtuu siitä, että kristittyjen maailmankuva järkkyy siitä. Kristityt ovat mukavoituneet uskomaan tietyllä tavalla. He ovat haaleita kuin Laodikean vesi. Uskoa ei voi ajaa kriisiin. Sen sijaan Raamatun henkilöillä kaikilla oli kriisiytynyt suhde uskonasioihin. Kaikkien pitäisi sitten holhota, paapoa ja ymmärtää kristittyjen haurasta uskoa ja vinoutunutta käsitystä maapallon ja muiden taivaankappaleitten liikkeistä.benedi kirjoitti:
Jumala ei anna valinnan vapautta olla uskomatta Vanhaan testamenttiin!!
" Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se auta, vaikka joku Jeesus
kuolleistakin nousisi ylös"
Vaikka Jeesus teille sanosi jotakin, ei se auta, jos kiellätte Mooseksen ja profeettojen sanat!
Seuratkaa Jeesuksen sanomisia!" Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se auta, vaikka joku Jeesus
kuolleistakin nousisi ylös"
Tuota kutsutaan ennakkoluuloksi. Meidän aikalaisillemme ei ole tullut mitään Jeesusta eikä hänen ihmeitään, pikemminkin olemme oppineet suhtautumaan sellaisiin skeptisesti, etenkin kun Lasaruskaan ei ole tullut julkisuuteen.
Sen sijaan meidän aikamme ihmeitä ovat olleet Nag Hammadin koodeksit ja Qumranin kääröt. Ne selittävät pitkälle, miten näihin uskomuksiin päädyttiin. Thieringin mukaan Betania asettuu paikalleen ja Nasaretissakin on sellainen vuori, jolta alas heittäminen olisi tappanut Jeesuksen.- benedi
Peloton hoi! kirjoitti:
Tolle tyypille on ihan turha sanoa mitään, se on jollain yhen miehen ristiretkellä ja innostu vaan jos sitä haukkuu tai yrittää vakuuttaa järjen voimin. Pahemman kerran aivopesty reppana... Suoltaa vaan metrin pituisia huuhaaläppiä vedoten *uuuuu*raamattuun ja mitä kaikkeekaan siellä nyt väitetään. Oon tossa jo aikaisemmin huomauttanut että onneksi syö noilla vitseillään kristinuskolta perustaa jalkojen alta, eikä ees tajua ruumiilistavansa huonointa mahdollista mainontaa mitä voi millekään tuotteelle/aatteelle kuvitella... Toivottavasti muutkin näkee miten kaukana todellisuudesta jotkut kristityt ufoilee ja kääntää selkänsä halveksuttavalle lahkotoiminnalle.
Ei hätää, Peloton hoi!
Ristiretkeläiset, katolisen kirkon johdolla surmasivat
noin, 50 miljoonaa toisinajattelijaa, ja kerettiläistä, herra jumala,
paavin johdolla..sen päällisiksi hän otti viikon1, työpäivää
sunnuntaita niskasta, kiinni potki muut päivät syrjään ja asetti
sen viikon pyhäpäiväksi, ja tämän ihmeen se teki
protestanttien silmien nähden, jotka tämän ihmeen nähtyään,
kumartavat edelleen katolista kirkkoa
pitämällä sunnuntaita pyhänä, jolle ei Raamatusta löydy selitystä eikä käskyä!
Mutta ristiretkeläis johtajan käsky on!
Minä tulin pelastamaan enkä ketään kadottamaan, ja kirjoitan totuuden puolesta;
" Jumalan san on totuus"!!
"Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä minä en tuomitse; sillä minä en ole tullut maailmaan tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman" kertoi Jeesus, ja se koskee teitäkin!
Eihän pelastusta ole enää tarjolla kauan, sillä nykyiset taoahtumat ovat ajanmerkkejä, jolloin Jumalan sanaa ei enää Ylhäältä tarjota!
Maailmassa ehkä tarjotaan, mutta kukaan ei tule uskoon, koska Pyhä Henki, ei enää ketään uskoon vedä!
Hän kun menee takaisin sinne, mistä Jeesus hänet meille lähetti!
Mitäs sitten tehdään?
Ei voi tehdä muuta kuin sitä mitätähänkin asti: " Se, joka on saastainen saastukoon lisää, ja se joka on epäpyhä, tulkoon vieläkin epäpyhemmäksi,
ja se joka on vanhurskas (oikein ajatteleva), se jatkakoon vanhurskautta,
ja se joka on Pyhä tulkoon entistä Pyhemmäksi!!
Se, aika on jo...Armon ovi suljetaan
Eihän Pyhä Henki ole kotoisin maanpäältä, vaan taivaasthan hänet tänne
Jeesus lähetti,..Hän siis menee takaisin, sinne mistä hänet teille lähetettiin!
Sinä päivänä te ymmärrätte, että ovi on suljettu!
Eihän maailma voi totuuden henkeä vastaan ottaa, koska maailma ei ole totuudesta, eikä tunne Totuuden Henkeä, kuten me tunnemme, ja siksi Hän
pysyy meidän tykönämme, vaikka meneekin pois teidän tyköänne!!
Käsitittekö mitään? - benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
" Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se auta, vaikka joku Jeesus
kuolleistakin nousisi ylös"
Tuota kutsutaan ennakkoluuloksi. Meidän aikalaisillemme ei ole tullut mitään Jeesusta eikä hänen ihmeitään, pikemminkin olemme oppineet suhtautumaan sellaisiin skeptisesti, etenkin kun Lasaruskaan ei ole tullut julkisuuteen.
Sen sijaan meidän aikamme ihmeitä ovat olleet Nag Hammadin koodeksit ja Qumranin kääröt. Ne selittävät pitkälle, miten näihin uskomuksiin päädyttiin. Thieringin mukaan Betania asettuu paikalleen ja Nasaretissakin on sellainen vuori, jolta alas heittäminen olisi tappanut Jeesuksen.Tottakait, saatanan tahto oli tappaa Jeesus, ennenkuin hän ehtisi sovittaa
maailman synnit!
Mutta uhrammalla itsensä ihmisten tahattomien syntien puolesta, hän samalla murskasi " käärmeen pään" ja Jeesus repi vallan , ja tämän valtakunnan saatanan käsistä.
Saatana odottaa maanpäällä enkeleineen vankeudessa, päivää jolloin hänet heitetään tuleen, ..ja se on saatanan loppu!
Ja myös saatanan palvelijain loppu!
Gehenna, eli helvetti on tulijärvi, jonne pahat jätetään palamaan poroksi, ja siellä tuhoutuu niin ruumis kuin sielukin kts. Matt 10: 28
Meidän aikanamme ihme on, jos joku syntinsä tunnustaa ja hylkää ne!!
Jos ette usko, kysykää Matti Vanhaselta tekikö hän kään tällaisen ihmeen?? - benedi
Kaiva kirjoitti:
vaan sitä kuoppaa. Mitä enemmän vollotat ja levittelet pseudo-argumenttejasi sitä enemmän todistat pointtiani että kaltaisesi lässyttäjät tulevat olemaan nykymuotoisen kristinuskon kuolema, Mun pitäs periaatteessa kiittää sua siitä että nopeutat oman lahkosi unhoon luisumista
Kuinka minä kuolisin, kun tunnen hänet, joka on " ylösnousemus ja elämä"
Mutta sinä ja sinun sukusi kuolevat,koska elät samaa sukupuolta olevan kanssa,
ja kumpikaan teistä ei voi lapsia maailmaan toimittaa, joten te kuolette
ilman että olisi lapsia pitämässä teistä huolta.
Tämän jatkuessa, koko maa tyhjenisi, kun ei olisi Herrassa miestä, eikä naista!
Minä kiitän puolestani sinua, sillä joudutat asenteillasi, ehkä teoillasi
maailman loppua, sillä Herra ei sallinut Sodoman ja Gomorran homojen elää
ja olla esimerkkinä, vaan poltti heidät iankaikkisella tulella poroksi!
Jos julistatte evankeliumia..että naiset yhtykää, ja miehet yhtykää tekin..niin te kelvottomat yritätte käyttää kristittyjä orjinanne, jotka tuottaisivat teille
yhdyntä materiaalia,...mutta sitä ei Herramme salli,..vaan hän surmaa jumalattomat
tulemuksensa ilmestyksellä ja suunsa henkäyksellä!
Kyllä me tiedämme, millä juonilla te aiotte meitä sortaa,..vai meidän , kristittyjen lapsia te käyttäisitte silloin kun hehkutte himoissanne, kun ette pysty
synnyttämään itse lapsia, homoja kun olette hengeltänne!!
Haluatte siis adoptoida niitten lapsia, jotka uskovat: " Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi..ja siunasi heidät!
Ja kun nämä synnyttävät lapsia, niin te iljetykset, siis vaaditte että
laki on oltava sellainen, että teillekin on lapsia jostain saatava!??
Teille ei anneta muuta lasta, kuin Jeesus lapsi, joka tuhoaa jumalattomien ruumiin että sielun helvetissä Matt 10: 28 - benedi
Juuuuvarmaan kirjoitti:
tosi hyödyllistä, senkin koomikko!
Niin, tosi hyödyllistä: " Jokainen kirjoitus joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi,
kasvatukseksi vanhurskaudessa 2 Tim. 3: 16
Aivan tosi hyödyllistä,..vaikka en ole TV- työläinen eli koomikko :) - benedi
Juuuuvarmaan2 kirjoitti:
Sitäpaitsi otan mielummin asioista itse selvää kun että kuuntelisin vaahtopäitä joilla ei oo mitään järkevää sanottavaa (toisin kuin muut). Eli elä kerro ennä "jumalan" vihasta, Mie ootan innolla mahdollisuutta nähdä se paskiainen kasvotusten ja kuunnella mitä sillä on sanottavaa soturiensa mielenlaadun suhteen... Pelkäänpä vaan pahasti että sä oot väärässä ja en tuu ikinä saamaan vastausta kysymykseen miksi sinä ja muut raamatuntoistajat ootte niin hajalla päästänne...
Otahan asioista itse selvää, sillä se juuri onkin Herran tahto!!
" Nämä olivat jalompia kuin tessalonikan juutalaiset, he tutkivat
joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin" Raamattu.
Kerrankin puhut asiaa..ota siis itse selvää
Mutta: " Ja tietäkää ennenkaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä,
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,
vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,
minkä saivat Jumalalta" 2 Piet 1: 20, 21
Jeesus kehoitti: " Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se auta
vaikka joku (Jeesus) kuolleistakin nousisi ylös"!!
Kun opiskelet yksin raamattua, kuinka voit sitä ymmärtää,jos Pyhä Henki ei tuo esiin sitä mitä luet?
Kuinka voit ymmärtää mitä luet, kun ei ole ketään joka selittäisi
sinulle lukemasi??
Sinun täytyy ensin syntyä uudesti ylhäältä, että saat Pyhän Hengen,
ja sitten voit vasta ymmärtää mitä luet!
Ja Pyhä Henki ei tule, ennenkuin puhdistaudut entisistä synneistäsi..ei hän saastan keskellä asu!
Ota siis vaari profeetallisesta sanasta,..Jeesushan oli profeetta, samoin kuin Mooseskin! - Sen verran
benedi kirjoitti:
Ei hätää, Peloton hoi!
Ristiretkeläiset, katolisen kirkon johdolla surmasivat
noin, 50 miljoonaa toisinajattelijaa, ja kerettiläistä, herra jumala,
paavin johdolla..sen päällisiksi hän otti viikon1, työpäivää
sunnuntaita niskasta, kiinni potki muut päivät syrjään ja asetti
sen viikon pyhäpäiväksi, ja tämän ihmeen se teki
protestanttien silmien nähden, jotka tämän ihmeen nähtyään,
kumartavat edelleen katolista kirkkoa
pitämällä sunnuntaita pyhänä, jolle ei Raamatusta löydy selitystä eikä käskyä!
Mutta ristiretkeläis johtajan käsky on!
Minä tulin pelastamaan enkä ketään kadottamaan, ja kirjoitan totuuden puolesta;
" Jumalan san on totuus"!!
"Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä minä en tuomitse; sillä minä en ole tullut maailmaan tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman" kertoi Jeesus, ja se koskee teitäkin!
Eihän pelastusta ole enää tarjolla kauan, sillä nykyiset taoahtumat ovat ajanmerkkejä, jolloin Jumalan sanaa ei enää Ylhäältä tarjota!
Maailmassa ehkä tarjotaan, mutta kukaan ei tule uskoon, koska Pyhä Henki, ei enää ketään uskoon vedä!
Hän kun menee takaisin sinne, mistä Jeesus hänet meille lähetti!
Mitäs sitten tehdään?
Ei voi tehdä muuta kuin sitä mitätähänkin asti: " Se, joka on saastainen saastukoon lisää, ja se joka on epäpyhä, tulkoon vieläkin epäpyhemmäksi,
ja se joka on vanhurskas (oikein ajatteleva), se jatkakoon vanhurskautta,
ja se joka on Pyhä tulkoon entistä Pyhemmäksi!!
Se, aika on jo...Armon ovi suljetaan
Eihän Pyhä Henki ole kotoisin maanpäältä, vaan taivaasthan hänet tänne
Jeesus lähetti,..Hän siis menee takaisin, sinne mistä hänet teille lähetettiin!
Sinä päivänä te ymmärrätte, että ovi on suljettu!
Eihän maailma voi totuuden henkeä vastaan ottaa, koska maailma ei ole totuudesta, eikä tunne Totuuden Henkeä, kuten me tunnemme, ja siksi Hän
pysyy meidän tykönämme, vaikka meneekin pois teidän tyköänne!!
Käsitittekö mitään?että sä kuulut psykiatriselle osastolle pahimman sortin harhojes kaa
- benedi=siunattu
benedillä kirjoitti:
on pyhä sota käynnissä, sille on ihan turha yrittää selittää mitään järjen avulla. Patologisen valehtelijan tunnistaa siitä että se joutuu koko ajan valehteleen lisää jotta aina vaan ristiriitaisemman stoorin kehys pitää, kunnes lopulta uskoo ite omiin harhoihinsa. Ei se tajua fysiikasta mitään, näkymätön mielikuvitusystävä taikavoimineen riittää sille selittään kaikki...
Vai on apostoli Johannes patologinrn valehtelija?
Hän on henkilö, jota Jeesus rakasti, ja joka nojasi
Jeesuksen rintaa vasten"
Eikö sekään anna teille käsitystä, että mies johon uskon olisi ollut
kaltaisenne, kun kerran toinen mies nojasi hänen rintaansa vasten?
Eikö sekään argumentti tuo meitä lähemmäksi toisiamme? Hih
" Tämä on se opetuslapsi joka todistaa näistä ja on nämä
kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi" Joh 21: 24
Nyt sinun pitäisi todistaa että apostoli Johannes oli valehtelija,..minähän
pitäydyn hänen silminnäkijä todistukseensa!
Ja koska hän nojasi Jeesukseen usein, niin pitäisi vielä todistaa että Jumalakin valehtelee,..ja sittenhän kun siinä onnistut, niin ei ole muita todenpuhujia
kuin sinä?
Ja kun sinä kerran puhut totta, olet varmaan jumala, koska jumala on totuus!!
Kerro missä asut, niin me joukolla tulemme ja kumarramme sinua :)
Sittenhän meillä on näkyvä jumala, emmekä enää tarvitse vaeltaa uskossa,
kun näemme sinut elävän jumalamme!
Jos minulla on pyhä sota käynnissä, niin mitenkä sotani olisi pyhä, jos puhuisin valhetta, kuten sinä teet??
Valhettelijat ja herjaajathan ovat epäpyhiä, lähellä tuomiotaan!
Jos tunnistat valehtelija, tunnistatko saatanankin, joka on ollut valehtelija ja murhaaja luomisen alusta asti!??
Hänhän on patologisten valehtelijoitten isä!...mutta minun Isäni on hän, joka on taivaassa, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä valehtelijoita JA
kuolleita valehtelijoita!
" Antakaakuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinäja seura minua" Jeesus
Kokeilepa, kun joku homo ystäväsi kuolee, niin hautaapa hänet, ja katso kellosta aika, kuinka nopeasti kuollut voi haudata toisen kuolleen??
Ilmoita sitten hautaamiseen käyttämäsi aika minulle, minä osaan arvioida
miten hyväkuntoinen kuollut olet,..fysioterapeutti kun olen!! - benedi
Sen verran kirjoitti:
että sä kuulut psykiatriselle osastolle pahimman sortin harhojes kaa
Etkös sinä juuri ole niitä, jotka sanovat " Jumalaa ei ole"
Sinä vastaat: " Kyllä olen" (profetia)
Ja minä vastaan raamatun sanoin: " Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole" Raamattu
Jos Jumala on, hän tuomitsee synnin lihassa, ja himossa..joka on tehty kahden samaa sukupuolta olevan kesken!!
Ja sinä, joka tämän tiedät, sanot: " Jumalaa ei ole, hän on teidän iltasatujanne"
Niinpä sinä olet Jumalamme käsityksen mukaan hullu!!
Ja jos menet psygiatrille, joka uskoo samoin kuin sinäkin, niin teitä on silloin kaksi hullua!
Oletko nähnyt kun hullu taluttaa toista hullua, että miten niiden käy??
Jos et, niin mene sinne psygiatriselle, ja kerro minulta terveisiä..että minä voin tulla katsomaan , ja seuraamaan jalanjälkiänne minne hulluus teidät ajoi!! :) ., hih - Pelle Peloton
benedi kirjoitti:
Nytkö sen vasta hokasit: " Lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta"
Pysy sinä aikuisena darvinin tiedeporukoissa, ja menetä Jumalan valtakunta..saathan perinnöksi kuitenkin tämän maan!
Eikös epäusko ole jumalatonta? " ..ja kaikki, jotka tekevät sitä
mikä jumalatonta on,
ovat oljenkorsia:
ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot,
niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa" Malakia 4: 1
"ja tallaatte jumalattomat
; sillä he tulevat tomuksi (tuhka) teidän jalkapohjienne alle
sinä päivänä, jonka minä teen,
sanoo Herra Sebaot" jae 3
Sinä et usko tähänkään, mutta lapsenmieliset uskovat, että he saavat kävellä epäuskoisten tuhkien päällä.
Ja tällä ei ole väliä uskotko vai et usko, koska Jumalan taivas on hänen istuimensa ja maa hänen astinlautansa, ja hän tekee sen , minkä on luvannut, eikä muuta sitä mikä on hänen huuliltaan lähtenyt!
Jeesus teki nimenomaan kaikkea luonnonlakien vastaista...käveli veden päällä, herätti kuolleita, paransi sairaita ,ja antoi anteeksi syntejä..sekin on ihmisen luonnolle vierasta!Harmillista että monet ottavat uhkailunne todesta ja omaksuvat uskon ikäänkuin vakuutukseksi etteivät kokisi jotain kamalaa.
- benedi
Havohej kirjoitti:
Ei oo mun jumala, lausun sen nimen turhaan niin monesti kun huvittaa, jopa kiroilen käyttämällä sitä "perkeleen" sijasta. Sun kolmas "käsky" ei sido minua mihinkään...
Sinun jumalasi on henkilökohtainen demonini ja saatanani josta kaikki maailman pahaa sikiää.
Ei oo vuosituhansiin näkyny eikä kuulunu ainuttakaan tarkastelun kestävää todistetta, ainoastaan fanaatikkoja jotka yrittävät saada muutkin uskomaan väkisin omiin harhoihinsa...
Sori, ku vaan ei nappaa kuulua teidän vajakkiklubiin" Ei oo mun Jumala" sanoo havohej"
Kiitos todistuksestasi! " Hullu sanoo sydämessään Jumalaa ei ole" Raamattu
Jumalamme mielestä sinun olisi pitänyt olla jo hoidossa! - Pelle Peloton
Peloton hoi! kirjoitti:
Tolle tyypille on ihan turha sanoa mitään, se on jollain yhen miehen ristiretkellä ja innostu vaan jos sitä haukkuu tai yrittää vakuuttaa järjen voimin. Pahemman kerran aivopesty reppana... Suoltaa vaan metrin pituisia huuhaaläppiä vedoten *uuuuu*raamattuun ja mitä kaikkeekaan siellä nyt väitetään. Oon tossa jo aikaisemmin huomauttanut että onneksi syö noilla vitseillään kristinuskolta perustaa jalkojen alta, eikä ees tajua ruumiilistavansa huonointa mahdollista mainontaa mitä voi millekään tuotteelle/aatteelle kuvitella... Toivottavasti muutkin näkee miten kaukana todellisuudesta jotkut kristityt ufoilee ja kääntää selkänsä halveksuttavalle lahkotoiminnalle.
En uskokaan että tämä benedi voisi muuttaa ajatteluaan mutta aina voi olla jokunen kiikun kaakun oleva jolle sopii vertailla erilaisia näkökantoja. Uskon nuorison enimmäkseen ajattelevan avoimesti.
- benedi
Huokaus .( kirjoitti:
Pre Kaarinan viestiin jatkoa:
Jos rukous ja usko parantavat homoudesta, niin eikö sama lääke auta pedofiliaan?
Uskonnollisissa ympyröissä on tapahtunut järkyttäviä lasten hyväksikäyttötapauksia, joissa on rukouksen voimalla lapset manattu hiljaisiksi.
Entä katolisten kirkkojen pappi-pedot? Luulisi, että heillä olisi mahdollisuus syvään rukoukseen. Mutta ehkä pf. ei olekaan niin iso asia. Mitäpä siitä sen enempää. Pääasia, että nuoret homot saadaan ruotuun ja synnintuntoon.Jumala sanoi: " Menkää pois minun edestäni te laittomuuden
tekijät, minä en ole koskaan teitä tuntenut"
Kunika hän sellaisen rukouksia kuulisi, joka rukoilee, ja tekee koko ajan laittomuutta!
Ei suomalainen oikeusistuinkaan sellaista katsele benedi kirjoitti:
Etkös sinä juuri ole niitä, jotka sanovat " Jumalaa ei ole"
Sinä vastaat: " Kyllä olen" (profetia)
Ja minä vastaan raamatun sanoin: " Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole" Raamattu
Jos Jumala on, hän tuomitsee synnin lihassa, ja himossa..joka on tehty kahden samaa sukupuolta olevan kesken!!
Ja sinä, joka tämän tiedät, sanot: " Jumalaa ei ole, hän on teidän iltasatujanne"
Niinpä sinä olet Jumalamme käsityksen mukaan hullu!!
Ja jos menet psygiatrille, joka uskoo samoin kuin sinäkin, niin teitä on silloin kaksi hullua!
Oletko nähnyt kun hullu taluttaa toista hullua, että miten niiden käy??
Jos et, niin mene sinne psygiatriselle, ja kerro minulta terveisiä..että minä voin tulla katsomaan , ja seuraamaan jalanjälkiänne minne hulluus teidät ajoi!! :) ., hihSinä taas ymmärrät väärin Raamattua.
"Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole"
Psalmi 14 sanoo näin:
" Mieletön se, joka ajattelee:
"Ei Jumalaa ole."
Turmeltuneita ovat ne,
jotka näin ajattelevat.
Kukaan heistä ei tee hyvää.
2 Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin,
hän tutkii, onko kellään ymmärrystä,
onko ketään, joka etsii Jumalaa.
3 Kaikki ovat luopuneet hänestä -- kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.
4 Eivätkö he mitään käsitä,
nuo väärintekijät?"
Kysymys ei ole mistään ateismista, sanoohan sen tuossa jo sekin, että hullu sanoo sydämessään, ei mielessään. Psalmissa puhutaan väärintekijöistä, turmeluksesta ja hyvin tekemisen puutteesta. Mitä ilmeisemmin nämä ihmiset uskoivat mielessään jumalan olevan olemassa, mutta sydämessä se tieto ei näkynyt millään tavalla.
On se kumma, mitä enemmän "pyhää henkeä" sitä vaikeampi on ihan selväsanaista tekstiä ymmärtää, vai olenko minä tässä se, joka ei näe jotain?
"Jos Jumala on, hän tuomitsee synnin lihassa, ja himossa..joka on tehty kahden samaa sukupuolta olevan kesken!!".
Johannes 8:7: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."
Luukas 6: 37-38 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan"
Nyt minä olen asettanut sinun eteesi pedofilian, ahneuden ja aviorikokset, mitkä ovat ihan tavallisia tämän päivän kirkossa. Kirkon pitäisi pitää avioliittokurssien sijasta "näpit irti lapsista"-kursseja pedareilleen.
Mitä kohtaa sinä et tuosta ymmärtänyt? Jos et ole synnitön, miksi vielä tuomitset? Tiedätkös, mitä on se, että näyttelee hurskasta ihmisten parissa, vaikka ei ole? Se on ulkokultaisuutta. Jeesus oli ulkokultaisten suhteen harvinaisen selväsanainen.
Luukas 11:39-44 ""Te fariseukset kyllä puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolen, mutta teidän oma sisimpänne on täynnä riistoa ja pahuutta. Te mielettömät! Eikö sama, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuolenkin? Mitä maljassa sisällä on, se antakaa köyhille. Silloin kaikki on teille puhdasta.
"Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä.
"Voi teitä, fariseukset! Te istutte synagogassa mielellänne etumaisilla paikoilla ja olette hyvillänne, kun ihmiset toreilla tervehtivät teitä. Voi teitä! Te olette kuin merkitsemättömät haudat, joita ihmiset tietämättään tallaavat."*"- Kuhan pistän
Pelle Peloton kirjoitti:
En uskokaan että tämä benedi voisi muuttaa ajatteluaan mutta aina voi olla jokunen kiikun kaakun oleva jolle sopii vertailla erilaisia näkökantoja. Uskon nuorison enimmäkseen ajattelevan avoimesti.
hanttiin niin hyvin kun pystyn ja yritän paljastaa kyseisen tyypin (onko ees yksi ainoa henkilö kyseessä vai onko kokonainen hellariseurakunta vouhottamassa saman nimimerkin takana?) älyllisen ja loogisen vajaavaisuuden. Vaikka ei se vältmät ees tarvis mun apua, ihan hyvin onnistuu itse tekeen irvikuvan itsestään ja koko hihhulilaumastaan...
- boooooooooo
benedi kirjoitti:
" Ei oo mun Jumala" sanoo havohej"
Kiitos todistuksestasi! " Hullu sanoo sydämessään Jumalaa ei ole" Raamattu
Jumalamme mielestä sinun olisi pitänyt olla jo hoidossa!oooooooooring!
- benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
Sinä taas ymmärrät väärin Raamattua.
"Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole"
Psalmi 14 sanoo näin:
" Mieletön se, joka ajattelee:
"Ei Jumalaa ole."
Turmeltuneita ovat ne,
jotka näin ajattelevat.
Kukaan heistä ei tee hyvää.
2 Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin,
hän tutkii, onko kellään ymmärrystä,
onko ketään, joka etsii Jumalaa.
3 Kaikki ovat luopuneet hänestä -- kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.
4 Eivätkö he mitään käsitä,
nuo väärintekijät?"
Kysymys ei ole mistään ateismista, sanoohan sen tuossa jo sekin, että hullu sanoo sydämessään, ei mielessään. Psalmissa puhutaan väärintekijöistä, turmeluksesta ja hyvin tekemisen puutteesta. Mitä ilmeisemmin nämä ihmiset uskoivat mielessään jumalan olevan olemassa, mutta sydämessä se tieto ei näkynyt millään tavalla.
On se kumma, mitä enemmän "pyhää henkeä" sitä vaikeampi on ihan selväsanaista tekstiä ymmärtää, vai olenko minä tässä se, joka ei näe jotain?
"Jos Jumala on, hän tuomitsee synnin lihassa, ja himossa..joka on tehty kahden samaa sukupuolta olevan kesken!!".
Johannes 8:7: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."
Luukas 6: 37-38 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan"
Nyt minä olen asettanut sinun eteesi pedofilian, ahneuden ja aviorikokset, mitkä ovat ihan tavallisia tämän päivän kirkossa. Kirkon pitäisi pitää avioliittokurssien sijasta "näpit irti lapsista"-kursseja pedareilleen.
Mitä kohtaa sinä et tuosta ymmärtänyt? Jos et ole synnitön, miksi vielä tuomitset? Tiedätkös, mitä on se, että näyttelee hurskasta ihmisten parissa, vaikka ei ole? Se on ulkokultaisuutta. Jeesus oli ulkokultaisten suhteen harvinaisen selväsanainen.
Luukas 11:39-44 ""Te fariseukset kyllä puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolen, mutta teidän oma sisimpänne on täynnä riistoa ja pahuutta. Te mielettömät! Eikö sama, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuolenkin? Mitä maljassa sisällä on, se antakaa köyhille. Silloin kaikki on teille puhdasta.
"Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä.
"Voi teitä, fariseukset! Te istutte synagogassa mielellänne etumaisilla paikoilla ja olette hyvillänne, kun ihmiset toreilla tervehtivät teitä. Voi teitä! Te olette kuin merkitsemättömät haudat, joita ihmiset tietämättään tallaavat."*"Mitä sinä Pre_Kaarina höpötät?
Sydän , mieli ja aivot ovat yksi ja sama paikka!
Jos esität että sydämessä on hyviä ja vääriä ajatuksia,
ja esität sellaista soopaa lääkärikunnalle, olet vaarassa joutuas hoitoon!!
Sydän pumppaa verta aivoihin , ja valtimoita pitkin muuallekin kehoon,
ei se ole ajatusten tyyssija!!
Raamatun sanoja vastaan ei ole mitään! Kuhan pistän kirjoitti:
hanttiin niin hyvin kun pystyn ja yritän paljastaa kyseisen tyypin (onko ees yksi ainoa henkilö kyseessä vai onko kokonainen hellariseurakunta vouhottamassa saman nimimerkin takana?) älyllisen ja loogisen vajaavaisuuden. Vaikka ei se vältmät ees tarvis mun apua, ihan hyvin onnistuu itse tekeen irvikuvan itsestään ja koko hihhulilaumastaan...
Hajoita ja hallitse.
Nämä kiihkeimmät, homovihaajat ja muut sietämättömät "ihmiset" tekevät todella ison karhunpalveluksen kirkolleen. Päivi Räsäsen homoilta, "eheytysvideon" tekijät ja kaikki muut kihkoilijat ajaa tajuamattaan ihmisiä pois kirkosta. Myöskään noiden kirkosta eronneiden lapset tuskin koskaan palaavat kirkkoon, lahkolaisista puhumattakaan.
Sopii minulle, siitä Kiitos eritoten kuuluu Päivi Räsäselle.
Jos joku ei Päiviä tunne, pistän alle linkin kuvaansa.
http://aijaa.com/v.php?i=000087766159.jpg
;)- benedi
Pelle Peloton kirjoitti:
En uskokaan että tämä benedi voisi muuttaa ajatteluaan mutta aina voi olla jokunen kiikun kaakun oleva jolle sopii vertailla erilaisia näkökantoja. Uskon nuorison enimmäkseen ajattelevan avoimesti.
Kerrohan mihin suuntaan minun ajatuksieni pitäisi muuttua,
että saisin sinut tyytyväiseksi?
Entäpä sitten jos saan sinut tyytyväiseksi, niin miten lepytän Jumalan,
jos hän sanoo: " Benedi, Miksi et puhunut minusta oikein niinkuin
palvelijani Job?"
"Etsi nyt joku vanhurskas mies (todenpuhuja), ja pyydä häntä
rukoilemaan puolestasi, etten tulisi, ja saattaisi sinua häpeälliseen rangaistukseen vääristä puheistasi"
Kuinka hyvin väärä puhe tehoaa?
Mitenkä nuoret voivat puhua avoimesti, kun mieli on vielä suljettu, ja pimeys peittää maan ja synkeys kansat? - Syntisiä kaikki
valinta sinulla nyt kirjoitti:
Onhan ihmsellä oikeus elää Raamatun oikeiden ohjeiden mukaan, ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Yksinkertaisesti kaikki muu seksi on syntiä, Jumalan sana tuomitsee synniksi avoliittot, avosuhteet, homouden, lesbouden, eläimiin sekoamisen, ja myös himoitsemisen. Synti ei todellakaan pelasta, vaikka se olisi piispojen ja eräiden muiden selkärangattomien kansanedustajien hyväksymää pakkohomoutta.
Jumala ei muuta asioita, mutta ihmisen on nöyrryttävä parannukseen eli mielenmuutokseen Jumalan edessä. Luoja, joka rakastaa langennutta ihmistä, hän puuhuu ja Hänellä on oikeus vaatia ihmistä valitsemaan elämän tien. Matt. 7:13-14 Vailinta on kuitenkin ihmisellä, kelpaako taivaan tie, mikä on tällä ristintie, häpeän tie, mutta muuta ei ole enää tarjolla. Minulle se kelpasi, miksi olisin mennyt ylpeyttäni helvettiin, vain sen tähden, että kaverit tai enemmistön kanssa. Hassua, että kristittyjen vähemmistö ei saa tukea vaan heidät haukutaan pystyyn , mutta homot saavat vapaasti mainostaa homouttaan, vaikka se on kansakunnan loppu ja selkeästi enemmän ongelmia tuottava tapa elää.
http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Ihminen on ilman Jumalan armoa, parannusta ja uskoontuloa todella heikolla ja Jumala vihan alla ja paholaisen omaisuutta Joh. 3:1-36. No, sinä päätät, missä vietät ikusuuden ja kenen kanssa.
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
Antiikinajan sodoman synti on taamumuksellinen ja pelottava tapa elää, miten sellaista voidaankaan suositella ilman kertomatta sen pimeää puolta?Arvoisa "valinta sinulla nyt".
Miksi seksi on synneistä suurin? Ihmisen elämässä on vaikka kuinka paljon sudenkuoppia edessään. Mihin tahansa niistä voit langeta ja osallistua syntiin, mutta niistä muista synneistä ei puhuta näillä palstoilla. Seksi tuntuu olevan vanhurkauden mitta.
Se on niin outoa. Eikä väärän todistuksen antaminen, toisen omaisuuden (ja vaimon!) himoitseminen, tapot ja varastamiset ole keskustelun arvoisia syntejä?
Onko joku synti synnimpi kuin toinen? Eheytyykö joku pois pakonomaisesta valehtelusta, väkivaltaisuudesta tai aiheettomasta mustasukkaisuudesta tms. ahdistuksesta? Pitää kai eheytymistä tapahtua muillekin kuin homoille! Missä etulyöntiasemassa he muka ovat.
- kirkostakieltäytyjä
Ihan sama, vaikka olisi viidessadas aloitus samasta asiasta.
En sanokaan ettei kukaan saisi uskoa siihen että homot voitaisiin pelastaa, mutta miksi pitää tyrkyttää niille herkässä tilassa oleville nuorille tällaista "helppoa ratkaisua" kun sen seurauksia ei voi ennakoida ko. nuoren mielenterveydelle ja elämälle.
Saa sitä pohtia ihan rauhassa, ei vaan syöttää muille!- Manipulointia
"On helppoa alistua määrittelemään oma identiteetti yleisen mielipiteen, omien elämänkokemusten ja sisäisten tuntemuksien mukaisesti. " Sanoo siis Anna tarina.
Mikä tässä on helppoa? Jos jätetään pois "oma elämänkokemus ja sisäiset tuntemukset", niin mitä jää jäljelle?
Yleinen mielipide on niin ristiriitainen käsite, että kukaan ei voi sen varassa muodostaa käsitystä omasta itsestä. Jos joku elää täysin näiden huuhaalahkojen vaikutuspiirissä, niin hekään eivät saa tämän mukaan ottaa tätä "yleistä mielipidettä" huomioon, niin kuin eivät nekään, jotka elävät arkeaan uskonnottomassa yhteisössä.
Kun ei oteta huomioon mitään omasta itsestä, niin onkin helppo suistua millaiseen uskonnolliseen tai poliittiseen järjestelmään tahansa ja ruveta ajamaan sen ajatuksia fanaattisesti.
Tätä nimitetään aivopesuksi.
Nyt on aika kirkon potkaista nämä Luthersäätiöt ja muut ääriliikkeet pois kirkon piiristä. Muuten palataan takaisin satojen vuosien takaisiin asenteisiin.
Uskonpuhdistus on jatkuva liike. - Outo uskonpuhdistus
Manipulointia kirjoitti:

Uskonpuhdistus on jatkuva liike.Jos mielestäsi uskonpuhdistus tarkoittaa sitä, että kirkosta potkitaan kaikki Raamattuun kirjaimellisesti pitäytyvät ryhmittymät pois, niin et tosiaan taida tietää mitä sana uskonpuhdistus tarkoittaa. Ellet halua käyttää sitä merkityksessä "puhdistaa aito usko pois kirkosta"
Outo uskonpuhdistus kirjoitti:
Jos mielestäsi uskonpuhdistus tarkoittaa sitä, että kirkosta potkitaan kaikki Raamattuun kirjaimellisesti pitäytyvät ryhmittymät pois, niin et tosiaan taida tietää mitä sana uskonpuhdistus tarkoittaa. Ellet halua käyttää sitä merkityksessä "puhdistaa aito usko pois kirkosta"
Kerrotko mitä nämä Raamattuun kirjaimellisesti uskovat -ryhmät ovat?
- sekstus rästys
Ainoa tyrkyttäminen tässä maailmassa nuorille herkässä iässä oleville,olisi kieltää alle 20 vuotiaille uskonto paskan tyrkyttäminen....hyi helvetti,mitä nämä sekopää uskovaiset jaksaakaan levittää ja mukamas täytenä totena...hei haloo,missä älli oikein luuraa.
- Yochan
sekstus rästys kirjoitti:

Ihan kuin ateistit ja liberaalit eivät tyrkyttäisi omaa maailmankuvaansa nuorille. Sitä propagandaa tulee mediasta, kouluista, vanhemmilta...aivan kaikkialta.
Jos tässä yhteiskunnassa joiltakin on sananvapaus riistetty, niin he ovat kyllä kristityt. Kaikkea muuta paskaa saa kyllä esim. mediassa julistaa, mutta kristittyjen suut tukitaan kyllä huolella. - Dabi
Yochan kirjoitti:
Ihan kuin ateistit ja liberaalit eivät tyrkyttäisi omaa maailmankuvaansa nuorille. Sitä propagandaa tulee mediasta, kouluista, vanhemmilta...aivan kaikkialta.
Jos tässä yhteiskunnassa joiltakin on sananvapaus riistetty, niin he ovat kyllä kristityt. Kaikkea muuta paskaa saa kyllä esim. mediassa julistaa, mutta kristittyjen suut tukitaan kyllä huolella.Ihan syystä kun kattoo mitä jotkut heistä suustaan päästävät
- First and Last
Manipulointia kirjoitti:
"On helppoa alistua määrittelemään oma identiteetti yleisen mielipiteen, omien elämänkokemusten ja sisäisten tuntemuksien mukaisesti. " Sanoo siis Anna tarina.
Mikä tässä on helppoa? Jos jätetään pois "oma elämänkokemus ja sisäiset tuntemukset", niin mitä jää jäljelle?
Yleinen mielipide on niin ristiriitainen käsite, että kukaan ei voi sen varassa muodostaa käsitystä omasta itsestä. Jos joku elää täysin näiden huuhaalahkojen vaikutuspiirissä, niin hekään eivät saa tämän mukaan ottaa tätä "yleistä mielipidettä" huomioon, niin kuin eivät nekään, jotka elävät arkeaan uskonnottomassa yhteisössä.
Kun ei oteta huomioon mitään omasta itsestä, niin onkin helppo suistua millaiseen uskonnolliseen tai poliittiseen järjestelmään tahansa ja ruveta ajamaan sen ajatuksia fanaattisesti.
Tätä nimitetään aivopesuksi.
Nyt on aika kirkon potkaista nämä Luthersäätiöt ja muut ääriliikkeet pois kirkon piiristä. Muuten palataan takaisin satojen vuosien takaisiin asenteisiin.
Uskonpuhdistus on jatkuva liike."Nyt on aika kirkon potkaista nämä Luthersäätiöt ja muut ääriliikkeet pois kirkon piiristä. Muuten palataan takaisin satojen vuosien takaisiin asenteisiin.
Uskonpuhdistus on jatkuva liike."
-Kylläpä kyllä, SIIS TARKOITAN että niin onkin syytä palata niihin satojen vuosien takaisiin asenteisiin. Ei kirkon pidäkään olla mikään kaarnapursi joka menee heti, tai siis edes vuosikymmenten saatossa puhaltavien tuulien mukana. Eräs sellainen ja varmasti räikeimmin ja röyhkeimmin puhaltanut on tämä meneillään oleva ns. "sateenkaarivallankumous". Jo pelkästään tuon nimivalinnan olisi pitänyt herättää kirkon johtoa ja papistoa olemaan varuillaan, sen suhteen, mitä tuo "vallankumous" kirkon osalla tarkoittanee.
Kirkossa ylin valta on tietenkin Jumalalla, tai niin ainakin pitäisi olla. "Kristus on seurakunnan pää" ja Hänen valtaansa ajamassa tulisi olla papisto, jonka pitäisi olla ennen muuta raamatunlukutaitoisia. ja myös sen Sanan ymmärtäviä, niin kuten Pyhä Henki sen totuutena, Jumalan omille uskoville kirkastaa .
Ei pappien tehtävä kirkossa ja seurakunnan keskellä ole olla liberaaleja, ihmisten mielipiteiden hymisteleviä myötäilijöitä ja ties minkä "vallankumousten" mukaan pokkuroivia sätkynukkeja.
Uskonpuhdistus ei ole jatkuvaa liikettä, mutta uskon puhtaanapitämisen tulee olla jatkuva tila -kirkossa. Näin siis siinä tapauksessa, jos kirkko tahtoo olla ennemmin Jumalan ja Hänen Sanansa mukainen kirkko, kuin ns. "kansankirkko"...
Jumala maatamme Suomea ja kaikkea sen kansaa Siunatkoon -Jeesuksen Kristuksen nimessä! Vain Hänen nimessään on Pelastus. Aamen. - tyttäres ikäinnen
Zelig kirjoitti:
Kerrotko mitä nämä Raamattuun kirjaimellisesti uskovat -ryhmät ovat?
"Kerrotko mitä nämä Raamattuun kirjaimellisesti uskovat -ryhmät ovat? "
etkö ole käynyt edes lukiota, tuohan kuuluu tietää jokaisen vähänkin sivistyneen.
selvityksestä tulisi sen verran pitkä kertomus, tuskin jaksat lukea enää vanhana pappana sitä. tyttäres ikäinnen kirjoitti:
"Kerrotko mitä nämä Raamattuun kirjaimellisesti uskovat -ryhmät ovat? "
etkö ole käynyt edes lukiota, tuohan kuuluu tietää jokaisen vähänkin sivistyneen.
selvityksestä tulisi sen verran pitkä kertomus, tuskin jaksat lukea enää vanhana pappana sitä.Viestisi kirjoitusasusta ja kirjoitusvirheiden määrästä päätellen olet ekalla luokalla.
Nämä ns. 'Raamattuun kirjaimellisesti uskovat' -ryhmät eivät tietenkään usko Raamattuun kirjaimellisesti. Älyllistä laiskuuttaan he ovat vain asettautuneet kaikkien muiden kristittyjen yläpuolelle, etenkin niiden, jotka myöntävät ettei Raamattua tarvitse ottaa kirjaimelisesti.- benedi
sekstus rästys kirjoitti:
Ainoa tyrkyttäminen tässä maailmassa nuorille herkässä iässä oleville,olisi kieltää alle 20 vuotiaille uskonto paskan tyrkyttäminen....hyi helvetti,mitä nämä sekopää uskovaiset jaksaakaan levittää ja mukamas täytenä totena...hei haloo,missä älli oikein luuraa.
Herra sanoi muinoin Baabelin tornin aikoihin: " Tulkaa astukaamme las ja sekoittakaamme
heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä"
Näyttää pitävän paikkansa! Outo uskonpuhdistus kirjoitti:
Jos mielestäsi uskonpuhdistus tarkoittaa sitä, että kirkosta potkitaan kaikki Raamattuun kirjaimellisesti pitäytyvät ryhmittymät pois, niin et tosiaan taida tietää mitä sana uskonpuhdistus tarkoittaa. Ellet halua käyttää sitä merkityksessä "puhdistaa aito usko pois kirkosta"
Uskotaanko näissä "Raamattuun kirjaimellisesti uskovissa ryhmittymissä" Joosuan 10:13:een myös vai koskeeko se vain homojakeita?
- benedi
Zelig kirjoitti:
Kerrotko mitä nämä Raamattuun kirjaimellisesti uskovat -ryhmät ovat?
" Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden
seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta;
ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi"
Apost 11: 26 " Raamattuun kirjaimellisesti uskovat ryhmät,
ovat Kristittyjä!
Itseasiassa kristityt uskovat yhteen henkilöön, josta Raamattu puhuu, se on:
" Jeesukseen"!!
Raamattu vain kertoo Jeesuksesta jo tässä:
" Ja Jumala sanoi, tulkoon Valkeus ja Valkeus tuli"
Jeesus on Jumalan lähettäämä valkeus meille, ettemme pimeydessä kulkisi! benedi kirjoitti:
" Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden
seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta;
ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi"
Apost 11: 26 " Raamattuun kirjaimellisesti uskovat ryhmät,
ovat Kristittyjä!
Itseasiassa kristityt uskovat yhteen henkilöön, josta Raamattu puhuu, se on:
" Jeesukseen"!!
Raamattu vain kertoo Jeesuksesta jo tässä:
" Ja Jumala sanoi, tulkoon Valkeus ja Valkeus tuli"
Jeesus on Jumalan lähettäämä valkeus meille, ettemme pimeydessä kulkisi!Tuossakaan ei puhuttu mitään Raamattuun kirjaimellisesti uskovien ryhmästä. Raamatussa puhutaan kyllä niistä, jotka uskovat Raamattuun kirjaimellisesti ja niiden nimi on fariseukset.
Asia on helppo: Tuohon aikaan ei ollut mitään uutta testamenttia vielä koottuna, joten uskon kriteerinä ei voinut olla mikään sana (vanhan testamentin lisäksi).Yochan kirjoitti:
Ihan kuin ateistit ja liberaalit eivät tyrkyttäisi omaa maailmankuvaansa nuorille. Sitä propagandaa tulee mediasta, kouluista, vanhemmilta...aivan kaikkialta.
Jos tässä yhteiskunnassa joiltakin on sananvapaus riistetty, niin he ovat kyllä kristityt. Kaikkea muuta paskaa saa kyllä esim. mediassa julistaa, mutta kristittyjen suut tukitaan kyllä huolella.Minä lopetin töllön katsomisen kun sieltä tuli pelkkää hartausohjelmaa.
- skitsos ristus
Yochan kirjoitti:
Ihan kuin ateistit ja liberaalit eivät tyrkyttäisi omaa maailmankuvaansa nuorille. Sitä propagandaa tulee mediasta, kouluista, vanhemmilta...aivan kaikkialta.
Jos tässä yhteiskunnassa joiltakin on sananvapaus riistetty, niin he ovat kyllä kristityt. Kaikkea muuta paskaa saa kyllä esim. mediassa julistaa, mutta kristittyjen suut tukitaan kyllä huolella.Kun seuraa noiden uskovien tarinoita ei voi kuin ihmetellä miksi he yleensä ovat ns.vapaallajalalla,on heidän tarinansa useimmiten tavallisen ymmärryksen ulkopuolelta,jos minä alkaisin jutella samankaltaisia asioita julkisella paikalla,olisi varmaan pii paa auto kuskaamassa hullujen huoneelle,mutta kun se tapahtuu uskonnon nimissä he saavat nauttia nomikansalaisen kunnioitusta.Huh,Huh,sanon minä.
- yrjö peltonen
Zelig kirjoitti:
Kerrotko mitä nämä Raamattuun kirjaimellisesti uskovat -ryhmät ovat?
no esikoislestaadiolaiset ja kansanlähetys ovat näitä aitoja usonnonnollisia liikkeitä, jotka kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, mummuassa kristillisdemokraattisen puolueen johtaja päivi räsänen kuuluu kansanlähetys herätysliikkeeseen.
- Dara
yrjö peltonen kirjoitti:
no esikoislestaadiolaiset ja kansanlähetys ovat näitä aitoja usonnonnollisia liikkeitä, jotka kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, mummuassa kristillisdemokraattisen puolueen johtaja päivi räsänen kuuluu kansanlähetys herätysliikkeeseen.
Ja hekö siis uskovat Raamattuun täysin kirjaimellisesti?
- hesus de la kruts
Pre_Kaarina kirjoitti:
Tuossakaan ei puhuttu mitään Raamattuun kirjaimellisesti uskovien ryhmästä. Raamatussa puhutaan kyllä niistä, jotka uskovat Raamattuun kirjaimellisesti ja niiden nimi on fariseukset.
Asia on helppo: Tuohon aikaan ei ollut mitään uutta testamenttia vielä koottuna, joten uskon kriteerinä ei voinut olla mikään sana (vanhan testamentin lisäksi).Fariseukset eivät uskoneet Raamattuun, koska Raamattua ei vielä tuolloin ollut.
- hmm.........
Outo uskonpuhdistus kirjoitti:
Jos mielestäsi uskonpuhdistus tarkoittaa sitä, että kirkosta potkitaan kaikki Raamattuun kirjaimellisesti pitäytyvät ryhmittymät pois, niin et tosiaan taida tietää mitä sana uskonpuhdistus tarkoittaa. Ellet halua käyttää sitä merkityksessä "puhdistaa aito usko pois kirkosta"
... mielestäni raamattua ei tule lukea kirjaimellisesti eikä sitä mielestäni tulisi käyttää toisten tuomitsemiseen... :D siinä tais tullakki tää suomalaisten heikkous... :D Eihän suomalaiset kykene ajattelemaan suuria kokonaisuuksia..... ja toinen on se että suomalaiset ovat pahansuovia, ahneita ja kateellisia ihmisiä... suomi on vielä kehitysmaa....
- Kyllä, kyllä
hmm......... kirjoitti:
... mielestäni raamattua ei tule lukea kirjaimellisesti eikä sitä mielestäni tulisi käyttää toisten tuomitsemiseen... :D siinä tais tullakki tää suomalaisten heikkous... :D Eihän suomalaiset kykene ajattelemaan suuria kokonaisuuksia..... ja toinen on se että suomalaiset ovat pahansuovia, ahneita ja kateellisia ihmisiä... suomi on vielä kehitysmaa....
Ja kolmannen kerran kyllä. Suomi-Finlandistan on kehitysmaa ainakin tässä asiassa
- benedi
Kyllä, kyllä kirjoitti:
Ja kolmannen kerran kyllä. Suomi-Finlandistan on kehitysmaa ainakin tässä asiassa
Mites suomalaiset ja suomi kehittyy, kun naiset riistävät 10.000-14.000
lta lapseltaan elämän, ennenkuin ehtivät syntyä,
ja sitten suomi tekeekin lain " heureka" pannaanpaas l
kaksi miestä peti puuhiin, niin säästyy noidenkin lasten henki!
Kun muut kansat kuulevat tästä, niin he sanovat:
"Totisesti viisas ja ymmärtäväinen on tämä pieni kansa" - benedi
First and Last kirjoitti:
"Nyt on aika kirkon potkaista nämä Luthersäätiöt ja muut ääriliikkeet pois kirkon piiristä. Muuten palataan takaisin satojen vuosien takaisiin asenteisiin.
Uskonpuhdistus on jatkuva liike."
-Kylläpä kyllä, SIIS TARKOITAN että niin onkin syytä palata niihin satojen vuosien takaisiin asenteisiin. Ei kirkon pidäkään olla mikään kaarnapursi joka menee heti, tai siis edes vuosikymmenten saatossa puhaltavien tuulien mukana. Eräs sellainen ja varmasti räikeimmin ja röyhkeimmin puhaltanut on tämä meneillään oleva ns. "sateenkaarivallankumous". Jo pelkästään tuon nimivalinnan olisi pitänyt herättää kirkon johtoa ja papistoa olemaan varuillaan, sen suhteen, mitä tuo "vallankumous" kirkon osalla tarkoittanee.
Kirkossa ylin valta on tietenkin Jumalalla, tai niin ainakin pitäisi olla. "Kristus on seurakunnan pää" ja Hänen valtaansa ajamassa tulisi olla papisto, jonka pitäisi olla ennen muuta raamatunlukutaitoisia. ja myös sen Sanan ymmärtäviä, niin kuten Pyhä Henki sen totuutena, Jumalan omille uskoville kirkastaa .
Ei pappien tehtävä kirkossa ja seurakunnan keskellä ole olla liberaaleja, ihmisten mielipiteiden hymisteleviä myötäilijöitä ja ties minkä "vallankumousten" mukaan pokkuroivia sätkynukkeja.
Uskonpuhdistus ei ole jatkuvaa liikettä, mutta uskon puhtaanapitämisen tulee olla jatkuva tila -kirkossa. Näin siis siinä tapauksessa, jos kirkko tahtoo olla ennemmin Jumalan ja Hänen Sanansa mukainen kirkko, kuin ns. "kansankirkko"...
Jumala maatamme Suomea ja kaikkea sen kansaa Siunatkoon -Jeesuksen Kristuksen nimessä! Vain Hänen nimessään on Pelastus. Aamen.Mitenkä Jumala voi Suomea siunata?
Noin 14.000 lasta joutuu luovuttamaan tuelvan elämänsä aborttiklinikoilla
joka tekee 10 ssä vuodessa noin 140.000 perussuomalaista
ja 30v:n aikana n. 420,000 opettajaa, lääkäriä, perushoitajaa, hitsaria, kirvesmiestä, syyttäjää, ja tuomaria...
Sitten ei auta muuta kuin nostaa käsi ylös, kun kysytään: " Ketkä kannattavat, että
somaliasta jne. tuotettas lisää kansalaisia suomneen?"
Kun lapset ja naiset ovat ottaneet hallitusvallan suomessa, ja lastensurmaamista
ei saada kuriin, vaan Herodekselta opitut menetelmät ovat oikeat ja hyvät,
niin suomipa keksi innovaation: " Tehdään laki, noitten lasten päivien päättämisen lisäksi, että homot saavat yhtyä toinen toisiinsa, ja tulla
yhdeksi lihaksi, ...niin on varmaa ettei siitä synny heille poikaa,
jotka totuttaisivat lapsen tiensä suuntaan, niin ettei hän vanhanakaan homoudesta poikkeaisi!
Niinpä kun momojen yhtymisetä ei synny lasta, ..niin silloinhan on saatava
laki, että homot voisivat saada adobtio oikeuden, --ja näin voitaisiin varmistaa, ettei nämä lapset pääse tulemaan Jeesuksen tykö. - benedi
Pre_Kaarina kirjoitti:
Tuossakaan ei puhuttu mitään Raamattuun kirjaimellisesti uskovien ryhmästä. Raamatussa puhutaan kyllä niistä, jotka uskovat Raamattuun kirjaimellisesti ja niiden nimi on fariseukset.
Asia on helppo: Tuohon aikaan ei ollut mitään uutta testamenttia vielä koottuna, joten uskon kriteerinä ei voinut olla mikään sana (vanhan testamentin lisäksi).Kirjanoppinut ymmärtää, että Jeesus puhui vertauksin, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille (ulkopuolisille) mitään Mark 4: 34
Vertaukset ovat kielikuvia, joiden sisältö tulee tulkita Mooseksen ja proofeetojen
sekä psalmin kirjoilla!
Siksi on olemassa kaksi todistajaa: Vanha -ja Uusi testamentti..ne todistavat toisistaan! - benedi
sekstus rästys kirjoitti:
Ainoa tyrkyttäminen tässä maailmassa nuorille herkässä iässä oleville,olisi kieltää alle 20 vuotiaille uskonto paskan tyrkyttäminen....hyi helvetti,mitä nämä sekopää uskovaiset jaksaakaan levittää ja mukamas täytenä totena...hei haloo,missä älli oikein luuraa.
"uskonto paskan tyrkyttäminen" Jos se on sinusta paha, niin kerro sitten osoite mistä viisaus löytyy,
ja missä on ymmärryksen asuinpaikka, jos se ei ole Jumalan sanassa??
Miksi räksytät, etkä kerro ymmärryksen ja viisauden osoitetta?
Pitääkö mennä merltä kysymään? Entä puilta?
Osaavatko homot sanoa, kuinka perhe synnytetään yhden päivän kivulla?
Onko viisaus homojen ja naisten tykönä, jotka surmaavat suomenkansaa
n 10.000 lasta vuosittain, ..kohtujensa hedelmiä...eneneekö
suomen kansa tuolla tavoin?
Onko suomenkansa kuin syöpä, se syö omat sukusolunsa?
Laskevatko homot päiviä, että milloin heidät vihitään, että samana
päivänä he saavat häälahjana viisaan ja ymmärtäväisen sydämenkin?
Ja siksikö he haluavat adobtio-oikeuden että voisivat puhu lapselle:
" Olinhan minäkin isäni poika, hento ja äitini ainokainen,
ja isä opetti minua ja sanoi minulle: " Pitäkään sydämesi kiinni
minun sanoistani,
noudata minun käskyjäni, niin sinä saat elää"
"Hanki viisautta ja ymmärrystä, älä sitä unhota,
älä väisty pois minun suuni sanoista"
Jos vanhempasi kehoittivat sinua homouden tielle, niin jatka
samaan malliin, kun saat lapsen adobtoitua.
Tosin suuri osa näistä " munista" rikotaan ennenkuin ne ehtivät sinun homo.
rakkaus syliisi - YYHYY
benedi kirjoitti:
Kirjanoppinut ymmärtää, että Jeesus puhui vertauksin, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille (ulkopuolisille) mitään Mark 4: 34
Vertaukset ovat kielikuvia, joiden sisältö tulee tulkita Mooseksen ja proofeetojen
sekä psalmin kirjoilla!
Siksi on olemassa kaksi todistajaa: Vanha -ja Uusi testamentti..ne todistavat toisistaan!Miten tyhmää... Faktat todistavat jotain, myytit symboloi... Ja "fakta" joka vaan väittää olevansa sellainen ilman että se pystytään todistamaan ei ole fakta! Teidän hihhuleiden päässä kyllä viiraa pahemman kerran kun ette suostu tajuamaan tuota rakentavan keskustelun peruspilaria... Kuhan vetoatte uuteen ja vanhaan testamenttiin minkä lystäätte mut älkää odottako että moista perustelematonta hölynpölyä otetaan tosissaan ja teitä ei kohdella kuin idiootteja tai pieniä lapsia (mistä taidatte salaa tykätä)
- benedi
YYHYY kirjoitti:
Miten tyhmää... Faktat todistavat jotain, myytit symboloi... Ja "fakta" joka vaan väittää olevansa sellainen ilman että se pystytään todistamaan ei ole fakta! Teidän hihhuleiden päässä kyllä viiraa pahemman kerran kun ette suostu tajuamaan tuota rakentavan keskustelun peruspilaria... Kuhan vetoatte uuteen ja vanhaan testamenttiin minkä lystäätte mut älkää odottako että moista perustelematonta hölynpölyä otetaan tosissaan ja teitä ei kohdella kuin idiootteja tai pieniä lapsia (mistä taidatte salaa tykätä)
Todistetaan sitten Vanha testamentti paikkansa pitäväksi Faktaksi, kun kerran haluat.
Raamattu on useimissa käräjäoikeuksien huoneissa, ..koska se on oikeussali,
eli Jumalan huone..koska siellä pitää puhua totta!
2 Moos. 20: 13 kertoo faktan " Älä tapa"...Oikeuslaitokset, ja niiden tuomarit
katsovat omasta lakikirjastaan , ja kas, siellä seisoo:
" Joka tappaa on ansainnut oikeuden tuomion"!! Ja tuomioitahan käräjäoikeudet
tekevät!
Tahi " Älä varasta" jae .15..Sanotko tuomarille: " Minä varastan, koska suomenlaki sallii sen, vaikka VT-ei sallikaan! hih
Milloinkahan sinä opit ajattelemaan, ettei Jumalan laki ole suomenlakia vastaan!
Jos päätät noudatta: " En tee huorin"...saatko siitä mukamas sakot!??
Hah, heh---hölynpöly on perusteltu ja lisää perusteluja on vaikka kuinka,
johon oikeusoppineet sanovat!
" Emme muuta sitä joka sinun huuliltasi on lähtenyt"...Mutta sana on vapaa, puhu sinä ja todista vain omasta puolestasi, ...Suomen laki ei todista puolestasi
Jumalan lakia vastaan! - Ei kyllä

Jumalan lakia vastaan!todista sunkaan. Kymmenestä käskystä ainoastaan kaksi tai kolme ovat oikeasti merkittäviä
Älä tapa tai älä varasta ovat hengissäsäilymisen itsestäänselvyyksiä, joita jopa ihmisapinat noudattavat, niiden tajuamiseen ei tarvita kymmentä käskyä (joista muuten ekat kolme ei liity oikein mihinkään todellisuudessa tärkeään aihepiiriin). Et oikein todistanut mitään tolla tekstillä. Miksiköhän jumalanpilkka ei ole rangaistettava teko jos kerta suomen lainsäädäntö pohjautuu ah niin kallisarvoisiin kymmeneen käskyyn? Miten ois "älä raiskaa lapsia" "älä käytä nimeäni turhaan " sijasta? benedi kirjoitti:
Todistetaan sitten Vanha testamentti paikkansa pitäväksi Faktaksi, kun kerran haluat.
Raamattu on useimissa käräjäoikeuksien huoneissa, ..koska se on oikeussali,
eli Jumalan huone..koska siellä pitää puhua totta!
2 Moos. 20: 13 kertoo faktan " Älä tapa"...Oikeuslaitokset, ja niiden tuomarit
katsovat omasta lakikirjastaan , ja kas, siellä seisoo:
" Joka tappaa on ansainnut oikeuden tuomion"!! Ja tuomioitahan käräjäoikeudet
tekevät!
Tahi " Älä varasta" jae .15..Sanotko tuomarille: " Minä varastan, koska suomenlaki sallii sen, vaikka VT-ei sallikaan! hih
Milloinkahan sinä opit ajattelemaan, ettei Jumalan laki ole suomenlakia vastaan!
Jos päätät noudatta: " En tee huorin"...saatko siitä mukamas sakot!??
Hah, heh---hölynpöly on perusteltu ja lisää perusteluja on vaikka kuinka,
johon oikeusoppineet sanovat!
" Emme muuta sitä joka sinun huuliltasi on lähtenyt"...Mutta sana on vapaa, puhu sinä ja todista vain omasta puolestasi, ...Suomen laki ei todista puolestasi
Jumalan lakia vastaan!"Milloinkahan sinä opit ajattelemaan, ettei Jumalan laki ole suomenlakia vastaan!"
"Minä olen Herra sinun Jumalasi, äläkä pidä muita jumalia" rikkoo uskonnonvapauslakia räikeästi.- benedi
Zelig kirjoitti:
"Milloinkahan sinä opit ajattelemaan, ettei Jumalan laki ole suomenlakia vastaan!"
"Minä olen Herra sinun Jumalasi, äläkä pidä muita jumalia" rikkoo uskonnonvapauslakia räikeästi.Zelig ei taida käsittää minkälainen on elävä Jumala?
Palautan muistisi raiteilleen:
" Pakanain epäjumalat ovat hopeata ja kultaa,..ja kellä ei ole varaa
noin kalliisiin jumaliin, ne tekvät jumalansa, puusta, paperista, pahvista,
jopa muovista!!
Kyllähän niillä on suu kuten zeligillä, ja silmät ja korvatkin...mutta
eipä lähde ääntä suusta, ja sokea on kilpailevat jumalat ja kuuroja!
Siksihän niillä, pitää olla omat palvelijat, eihän käsintehty jumala voi
vastata herjaukseen herjauksella, palvelijan se on sekin työ tehtävä!!
Nehän ovat naurettavia tekeleitä! Meidän Jumala sentään vastaa,...niille
jotka totuudessa häntä avuksi huutavat!
Mutta miten epäjumalia voi huutaa totuudessa avuksi, kun ne eivät vastaa,..vaan palvelija vastaa aina vaan!
Joten epäjumalat kun ovat valhetta, niin siksihän ne eivät vastaa!
Onko zeligin jumala puuta, vai kultaa? - benedi
Ei kyllä kirjoitti:
todista sunkaan. Kymmenestä käskystä ainoastaan kaksi tai kolme ovat oikeasti merkittäviä
Älä tapa tai älä varasta ovat hengissäsäilymisen itsestäänselvyyksiä, joita jopa ihmisapinat noudattavat, niiden tajuamiseen ei tarvita kymmentä käskyä (joista muuten ekat kolme ei liity oikein mihinkään todellisuudessa tärkeään aihepiiriin). Et oikein todistanut mitään tolla tekstillä. Miksiköhän jumalanpilkka ei ole rangaistettava teko jos kerta suomen lainsäädäntö pohjautuu ah niin kallisarvoisiin kymmeneen käskyyn? Miten ois "älä raiskaa lapsia" "älä käytä nimeäni turhaan " sijasta?Raamattu kertoo: " Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus"
Kun maallinen laki alkaa olla laittomuutta, niin ihmisten rakkaus Jumalaa kohtaan
kylmenee!
Ja kun se oikein kylmenee, niin silloin lämpenee Jeesuksen tulo, ja maailmanloppu! benedi kirjoitti:
Mites suomalaiset ja suomi kehittyy, kun naiset riistävät 10.000-14.000
lta lapseltaan elämän, ennenkuin ehtivät syntyä,
ja sitten suomi tekeekin lain " heureka" pannaanpaas l
kaksi miestä peti puuhiin, niin säästyy noidenkin lasten henki!
Kun muut kansat kuulevat tästä, niin he sanovat:
"Totisesti viisas ja ymmärtäväinen on tämä pieni kansa"Terho ei ole tammi, eikä alkio lapsi.
- benedi
Zelig kirjoitti:
Terho ei ole tammi, eikä alkio lapsi.
Zelig, tuollainen puhe jäytää ympäristöä kuin syöpäsolu...joka tappaa.
Tällainen on Zelig.
Haluan välttää tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, mutta osoitan
mitä meidän Herramme,joka sinutkin tuomitsee sanoo asiasta:
" Minäkö avaisin kohdun sallimatta synnyttää, sanoo Herra
tahi minäkö, joka saatan synnyttämään sulkisin kohdun?Jes 66:9
Onko muka suomalaiset syntyneet yhden päivän kivulla, tahi syntyykö kansa mukamas yhdellä haavaa?
Ei, vaan ne syntyvät päivien ,kuukausien ja vuosien saatossa, kukin
ajallaan, siksihän Zeligillä on syntymäpäiväkakku kestit!
Nämä naiset, sekä eduskunta on valinnut tässä kysymyksessä, oman tiensä, joka on vaivaan vievä, sillä eivät murhaajat peri Jumalan valtakuntaa!!
Eihän Jumala anna lapsille, kohtuun elämää ja henkeä sitä varten, että
se kohtaisi äkkikuoleman, sillä Jeesus sanoo:
" sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä" Jeesus
Jos Jumala, joka saattaa naisen synnyttämään, ei sulje kohtua, niin
kuka se sitten on?
Eikö perkele, joka on ollut valhettelija ja murhaaja alusta asti, (yritti Jeesus lapsen surmata Herodeksen aikana) , eikö hän juuri yllytä äitejä ja eduskuntaa,
ja kätilöneuvoloita surmaamaan , ja estämään sen ettei äiti synnyttäisi!
Sitä varten, saatanan vaikutuksesta , eduskunta on säätänyt lain,
syntymättömien lasten surmaamiseksi,..vai onko Zelig sitä mieltä
etteivät ne äidin kohduista elävinä muutoinkaan tulisi,
vaikka ei tällaista lastentappo lakia olisikaan?
Aivan, et ole! Eikö sellainen valtakunta olisi kiva mielestäsi, jossa
tuleva lapsi eläisi pitempään kuin muutaman päivän ja viikon sekä äitinsä kohdussa, että kohdun ulkopuolella?
Mitä minä olen haastatellut 3- 7 vuotiaita, niin kaikki ovat olleet
vastaan sitä, ettei heidän olisi annettu syntyä tänne.
Poikkeuksetta, heistä on ollut kivaa elää iskän ja äidin kanssa,
ja että saa leikkiä kavereitten kanssa, ja että on syntymäpäiväkekkerit jne.
käydä kalasssa, ja uida ja saunoa...
Kun kerroin että 10,000 äitiä ja enemmänkin estävät sen, etteivät nämä lapset pääse kokemaan samoja iloja,kuin te, on tehnyt heidät kaikki murheellisksi, ja jotkut
ovat itkeneet.
Mutta minänäen sinun sydämessäsi ja jäsenissäsi toisen lain Zelig...ja se laki on kuoleman varjon maasta.
Siksi on suomessa yleinen käsitys, että murhaajia kammotaan,...eikä heidän seurassaan istuskella, niinkuin niiden kanssa, joita on sakotettu ylinopeudesta, tai siksi, kun koira pääsi irti kylille juoksentelemaan! - Syntisyntisynti
benedi kirjoitti:
Zelig, tuollainen puhe jäytää ympäristöä kuin syöpäsolu...joka tappaa.
Tällainen on Zelig.
Haluan välttää tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, mutta osoitan
mitä meidän Herramme,joka sinutkin tuomitsee sanoo asiasta:
" Minäkö avaisin kohdun sallimatta synnyttää, sanoo Herra
tahi minäkö, joka saatan synnyttämään sulkisin kohdun?Jes 66:9
Onko muka suomalaiset syntyneet yhden päivän kivulla, tahi syntyykö kansa mukamas yhdellä haavaa?
Ei, vaan ne syntyvät päivien ,kuukausien ja vuosien saatossa, kukin
ajallaan, siksihän Zeligillä on syntymäpäiväkakku kestit!
Nämä naiset, sekä eduskunta on valinnut tässä kysymyksessä, oman tiensä, joka on vaivaan vievä, sillä eivät murhaajat peri Jumalan valtakuntaa!!
Eihän Jumala anna lapsille, kohtuun elämää ja henkeä sitä varten, että
se kohtaisi äkkikuoleman, sillä Jeesus sanoo:
" sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä" Jeesus
Jos Jumala, joka saattaa naisen synnyttämään, ei sulje kohtua, niin
kuka se sitten on?
Eikö perkele, joka on ollut valhettelija ja murhaaja alusta asti, (yritti Jeesus lapsen surmata Herodeksen aikana) , eikö hän juuri yllytä äitejä ja eduskuntaa,
ja kätilöneuvoloita surmaamaan , ja estämään sen ettei äiti synnyttäisi!
Sitä varten, saatanan vaikutuksesta , eduskunta on säätänyt lain,
syntymättömien lasten surmaamiseksi,..vai onko Zelig sitä mieltä
etteivät ne äidin kohduista elävinä muutoinkaan tulisi,
vaikka ei tällaista lastentappo lakia olisikaan?
Aivan, et ole! Eikö sellainen valtakunta olisi kiva mielestäsi, jossa
tuleva lapsi eläisi pitempään kuin muutaman päivän ja viikon sekä äitinsä kohdussa, että kohdun ulkopuolella?
Mitä minä olen haastatellut 3- 7 vuotiaita, niin kaikki ovat olleet
vastaan sitä, ettei heidän olisi annettu syntyä tänne.
Poikkeuksetta, heistä on ollut kivaa elää iskän ja äidin kanssa,
ja että saa leikkiä kavereitten kanssa, ja että on syntymäpäiväkekkerit jne.
käydä kalasssa, ja uida ja saunoa...
Kun kerroin että 10,000 äitiä ja enemmänkin estävät sen, etteivät nämä lapset pääse kokemaan samoja iloja,kuin te, on tehnyt heidät kaikki murheellisksi, ja jotkut
ovat itkeneet.
Mutta minänäen sinun sydämessäsi ja jäsenissäsi toisen lain Zelig...ja se laki on kuoleman varjon maasta.
Siksi on suomessa yleinen käsitys, että murhaajia kammotaan,...eikä heidän seurassaan istuskella, niinkuin niiden kanssa, joita on sakotettu ylinopeudesta, tai siksi, kun koira pääsi irti kylille juoksentelemaan!Syntisaatansyntisaatanakymmenenkäskyäsyntimoosesnooanarkkipäläpäläpälä (jatkuu ikuisuuteen) Benedi on malliesimerkki siitä mitä tapahtuu jos ihmiselle tuputetaan uskontopaskaa pienestä pitäen. Ei tajua mistään mitään, ei suostu kuuntelemaan järjellistä tai tunteelista argumentointia, toistaa rikkinäisen levyn lailla jotain kuivia slooganeita ja, mitä pahin, kokee olevansa uskonsa ja jumalansa oikeuttama käydä meidän kaikkien hermoille marisemisellaan. Take it outside, godboy!
Jospa antaisit kaikille oman mahdollisuuden ottaa selvää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ketä rangaistaan mistä, jos ylipäätään tapahtuu mitään paitsi "lightsout"! Ei näköjään mahdu sun kalloon et jotkut meistä eivät halua eivätkä tarvitse jeesusta pilaamaan elämäänsä aiheuttamalla jatkuvasti huonoa omatuntoa. Mun synnit ei ainakaan tähän mennessä oikeuta ihmisuhria, joten kieltäydyn ottamasta sen vastaan. Jeesus oli masokisti ja jumala sadisti, hieno parivaljakko! Ei kiitos - benedi
Syntisyntisynti kirjoitti:
Syntisaatansyntisaatanakymmenenkäskyäsyntimoosesnooanarkkipäläpäläpälä (jatkuu ikuisuuteen) Benedi on malliesimerkki siitä mitä tapahtuu jos ihmiselle tuputetaan uskontopaskaa pienestä pitäen. Ei tajua mistään mitään, ei suostu kuuntelemaan järjellistä tai tunteelista argumentointia, toistaa rikkinäisen levyn lailla jotain kuivia slooganeita ja, mitä pahin, kokee olevansa uskonsa ja jumalansa oikeuttama käydä meidän kaikkien hermoille marisemisellaan. Take it outside, godboy!
Jospa antaisit kaikille oman mahdollisuuden ottaa selvää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ketä rangaistaan mistä, jos ylipäätään tapahtuu mitään paitsi "lightsout"! Ei näköjään mahdu sun kalloon et jotkut meistä eivät halua eivätkä tarvitse jeesusta pilaamaan elämäänsä aiheuttamalla jatkuvasti huonoa omatuntoa. Mun synnit ei ainakaan tähän mennessä oikeuta ihmisuhria, joten kieltäydyn ottamasta sen vastaan. Jeesus oli masokisti ja jumala sadisti, hieno parivaljakko! Ei kiitosNo minähän anna sinun ottaa selvää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Miksi et ole jo tähän mennessä siitä selvää ottanut?
Mutta miksi sinua kuoleman jälkeiset asiat kiinnostavat, sillä
" tänäpäivänä , kun kuulette hänen äänensä älkää paaduttako
sydämiänne"!!
Salomo oli maailman viisain mies, ja hän sanoi:
"Tee kaikki mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta
,ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä" Saarnaja 9: 10
Mutta tänäpäivänä, sinulla oli viisautta, monia hyviä ajatuksia, ja
tietoa Jumalan sanasta tarjolla, älä siis paaduta sydäntäsi,
eli aivojasi, järkeäsi .. benedi kirjoitti:
Zelig, tuollainen puhe jäytää ympäristöä kuin syöpäsolu...joka tappaa.
Tällainen on Zelig.
Haluan välttää tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, mutta osoitan
mitä meidän Herramme,joka sinutkin tuomitsee sanoo asiasta:
" Minäkö avaisin kohdun sallimatta synnyttää, sanoo Herra
tahi minäkö, joka saatan synnyttämään sulkisin kohdun?Jes 66:9
Onko muka suomalaiset syntyneet yhden päivän kivulla, tahi syntyykö kansa mukamas yhdellä haavaa?
Ei, vaan ne syntyvät päivien ,kuukausien ja vuosien saatossa, kukin
ajallaan, siksihän Zeligillä on syntymäpäiväkakku kestit!
Nämä naiset, sekä eduskunta on valinnut tässä kysymyksessä, oman tiensä, joka on vaivaan vievä, sillä eivät murhaajat peri Jumalan valtakuntaa!!
Eihän Jumala anna lapsille, kohtuun elämää ja henkeä sitä varten, että
se kohtaisi äkkikuoleman, sillä Jeesus sanoo:
" sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä" Jeesus
Jos Jumala, joka saattaa naisen synnyttämään, ei sulje kohtua, niin
kuka se sitten on?
Eikö perkele, joka on ollut valhettelija ja murhaaja alusta asti, (yritti Jeesus lapsen surmata Herodeksen aikana) , eikö hän juuri yllytä äitejä ja eduskuntaa,
ja kätilöneuvoloita surmaamaan , ja estämään sen ettei äiti synnyttäisi!
Sitä varten, saatanan vaikutuksesta , eduskunta on säätänyt lain,
syntymättömien lasten surmaamiseksi,..vai onko Zelig sitä mieltä
etteivät ne äidin kohduista elävinä muutoinkaan tulisi,
vaikka ei tällaista lastentappo lakia olisikaan?
Aivan, et ole! Eikö sellainen valtakunta olisi kiva mielestäsi, jossa
tuleva lapsi eläisi pitempään kuin muutaman päivän ja viikon sekä äitinsä kohdussa, että kohdun ulkopuolella?
Mitä minä olen haastatellut 3- 7 vuotiaita, niin kaikki ovat olleet
vastaan sitä, ettei heidän olisi annettu syntyä tänne.
Poikkeuksetta, heistä on ollut kivaa elää iskän ja äidin kanssa,
ja että saa leikkiä kavereitten kanssa, ja että on syntymäpäiväkekkerit jne.
käydä kalasssa, ja uida ja saunoa...
Kun kerroin että 10,000 äitiä ja enemmänkin estävät sen, etteivät nämä lapset pääse kokemaan samoja iloja,kuin te, on tehnyt heidät kaikki murheellisksi, ja jotkut
ovat itkeneet.
Mutta minänäen sinun sydämessäsi ja jäsenissäsi toisen lain Zelig...ja se laki on kuoleman varjon maasta.
Siksi on suomessa yleinen käsitys, että murhaajia kammotaan,...eikä heidän seurassaan istuskella, niinkuin niiden kanssa, joita on sakotettu ylinopeudesta, tai siksi, kun koira pääsi irti kylille juoksentelemaan!Kiitän sinua tuosta ad hominem -mantrasta ja totean, että keskustelu- ja väittelykykysi on omassa luokassaan.
- Eiks ookkin?
Zelig kirjoitti:
Kiitän sinua tuosta ad hominem -mantrasta ja totean, että keskustelu- ja väittelykykysi on omassa luokassaan.
totaalisen pimeä tyyppi, toivottavasti vastaavia löytyy ainoastaan netistä
- benedi
Eiks ookkin? kirjoitti:
totaalisen pimeä tyyppi, toivottavasti vastaavia löytyy ainoastaan netistä
Toivotaan että suomeen tulee täys pimeys kolmeksi päiväksi, ja kun se tulee, niin tiedä, että minulla on valoisata asuinpaikoissani!
Miksi? No, siksi kun Jumala sanoi minulle: " Tulkoon valkeus ja valkeus tuli"
Valkeus loisti, mieleni pimeydestä, eikä pimeys valkeutta käsittänyt.
Mutta sitten tämä totinen valkeus alkoi valistaa minua, ja niin minusta tuli valkeuden lapsi, jota pimeys ei käsitä!
En minä ole se Elämän Valkeus, vaan minä vain todistan Valkeudesta,
joka tuli tänne maailmaan n. 2000v sitten!
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus, sillä hän herätti monia kuolleita
, jotka asuivat pimeyden varjojen maassa,..ja heille loisti taas valkeus.
Lasarus koki tämä, Jairuksen tytär..ja monia muita.
Kuolema, sillä ihminen voi olla elävältä kuollut ( vrt. kuolemansellit)
ei käsitä Valkeutta, kun ymmärrys on pimentynyt!
Kaikki kuitenkin ne, joka ottavat valkeuden vastaan,
Hän antaa voiman tulla Jumalan lapsiksi, ja he saavat osakseen
samaa valkeutta, jota minulla on, jota pimeys
ei kuitenkaan käsitä!!
Onhan kirjoitettu: Herra on minun valkeuteni ja autuuteni:
ketä minä pelkään!
Herra on minun elämäni turva:
ketä minä vapisen! Ps 27: 1
Tämän valkeuden tykönä on elämän lähde; ei siis tarvitse kiertää maita ja mantuja löytääkseen virvoittavia kivennäisvesiä!!
Nimittäin: " Vanhurskaalle koittaa valkeus
ja oikeamieliselle ilo" Ps 97: 11
Jos sydämessäsi on väärät ajatukset, suru on koko kehossasi ja ruumiissasi,
koska aivot ja ruumis on suunniteltu totutta ja oikeutta ja armoa ja laupeutta varten!
Siksi se, joka on mielessäsi, väärät elämän lait, ne riitelevät
muita kehosi jäseniä vastaan!
Suusi ja kieli haluaisi puhua totuutta, iloa ja rauhaa, mutta sydämestäsi ( mieli, aivot) lähtevät väärät ajatukset, ja saastuttavat kielen ja tekojen kauta koko ruumiisi!
Kuinka siitä kukaan voi iloita? Mutta minä verhoudun valoon kuin suureen viittaan, levitä valoa teidän yllenne niinkuin teltan!
Miksi et siitä kiittäisi? Onhan kylläkin kirjoitettu: " Nuhtelepa viisasta,hän sinua kiittää, mutta nuhtelepa tyhmää, saat kirouksia paljon"
Pimeys ei käsitä valkeutta, eikä sen puhetta, eikä tekoja!
- Jarmo Kokkonen
Mietin ihan samaa kuin sinäkin. Ehkä kirkon konservatiivisiiven esiintulo olikin vain ajan kysymys. Ei omaa seksuaalisuuttaan kenenkään kieltää tule, eikä se taida olla tuonkaan kampanjan tarkoitus. Mutta ei tuolla kampanjalla mielestäni juuri mitään hyvää saada aikaiseksi, päinvastoin.
Itse pitäisin tärkeänä sitä, että kirkkomme ottaisi tähän kampaanjaan asiallisen etäisyyden, kyse ei ole kokonaiskirkon jutusta eikä kirkon valtavirrasta, vaan joidenkin järjestöjen omista touhuista. Nämä järjestöt kyllä toimivat, ainakin osin, kirkon sisällä sitä ei voi kieltää. Itse ajattelen, että homoseksuaalisuus ei ole synti eikä siitä ole tarpeen parantua. Toinen kristitty voi olla asiasta eri mieltä, mutta ilmaisutavaksi toivon jotakin vähemmän aggressiivista.
Jarmo Kokkonen, pastori- Shrink
Jarmo Kokkonen, pastori.
Ei homoseksuaalisuus ole synti ?
- eikä siitä ole tarpeen parantua, voitko avata vähän ?
Raamattu tosin väittää sen harjoittamisen kuitenkin syntiä olevan, kuten esim. Room 1: 22- 32 asian kertoo, sekä monet muut kohdat.
Sanot vielä, että nämä järjestöt kyllä toimivat kirkon sisällä, sitä ei voi kieltää.
Haluatko, että kaikki herätysliikkeet lähtevät pois kirkon sisältä ?
Käyköhän siinä tapauksessa niin, että suola käy mauttomaksi, eikä kelpaa enää mihinkään ?
Mielestäni tuo johtaa hengelliseen kuolemaan ja Jumala vetää siunauksensa pois kirkolta.
Perustelen väittämääni Jeesuksen sanoilla, ettei Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21. - Tavis :))
Shrink kirjoitti:
Jarmo Kokkonen, pastori.
Ei homoseksuaalisuus ole synti ?
- eikä siitä ole tarpeen parantua, voitko avata vähän ?
Raamattu tosin väittää sen harjoittamisen kuitenkin syntiä olevan, kuten esim. Room 1: 22- 32 asian kertoo, sekä monet muut kohdat.
Sanot vielä, että nämä järjestöt kyllä toimivat kirkon sisällä, sitä ei voi kieltää.
Haluatko, että kaikki herätysliikkeet lähtevät pois kirkon sisältä ?
Käyköhän siinä tapauksessa niin, että suola käy mauttomaksi, eikä kelpaa enää mihinkään ?
Mielestäni tuo johtaa hengelliseen kuolemaan ja Jumala vetää siunauksensa pois kirkolta.
Perustelen väittämääni Jeesuksen sanoilla, ettei Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21.Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten. Siellä on sairaatkin pahan riivaamia. Epilepsia on saatanan juoni.
Raamattu kieltää syömästä sianlihaa ja sorkkaeläimiä, kuten jänistä. "Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21."
Miten olisi hallaisessa Suomessa selvitty, jos täällä olisi kirkko kieltänyt seurakuntalaisiltaan ruuan pöydästä? Täällä päin vastoin on aina pidetty syntinä ruuan halveksimista, oli se sitten mistä raaka-aineesta tahansa valmistettu. Mutta Raamatun sanaan sokeasti luottaen olemme siis helvettiin menevä kansa, kun olemme syöneet sikaa ja metsästäneet jäniksiä kaikkina näinä satoina vuosina?
Raamattu on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita asenteita. Ja miksei olisi? Eihän Raamattu ole mikään historian kirja.
Jos ihan järkeen käyvästi ajatellaan esim. juutalaisen kansan 40-vuotista vaellusta erämaassa, niin miksi he eivät vain menneet perille, mihin olivat päättäneet mennä. Heidän oli muka pakko kierää kehää pienellä alueella vuosikymmenet, Uudenmaan läänin kokoisessa Juudeassa. Miksi?
Sitäkö kirkko tekee nytkin, vai ainoastaan nuo herätysliikkeet, joille ei mikään alle 2000 v. vanha ajatus kelpaa? - iii--
Tavis :)) kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten. Siellä on sairaatkin pahan riivaamia. Epilepsia on saatanan juoni.
Raamattu kieltää syömästä sianlihaa ja sorkkaeläimiä, kuten jänistä. "Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21."
Miten olisi hallaisessa Suomessa selvitty, jos täällä olisi kirkko kieltänyt seurakuntalaisiltaan ruuan pöydästä? Täällä päin vastoin on aina pidetty syntinä ruuan halveksimista, oli se sitten mistä raaka-aineesta tahansa valmistettu. Mutta Raamatun sanaan sokeasti luottaen olemme siis helvettiin menevä kansa, kun olemme syöneet sikaa ja metsästäneet jäniksiä kaikkina näinä satoina vuosina?
Raamattu on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita asenteita. Ja miksei olisi? Eihän Raamattu ole mikään historian kirja.
Jos ihan järkeen käyvästi ajatellaan esim. juutalaisen kansan 40-vuotista vaellusta erämaassa, niin miksi he eivät vain menneet perille, mihin olivat päättäneet mennä. Heidän oli muka pakko kierää kehää pienellä alueella vuosikymmenet, Uudenmaan läänin kokoisessa Juudeassa. Miksi?
Sitäkö kirkko tekee nytkin, vai ainoastaan nuo herätysliikkeet, joille ei mikään alle 2000 v. vanha ajatus kelpaa?Raamattu on johdonmukainen,se on näennäisesti ristiriitainen.Laki oli israelilaisille.Lue sieltä niin tiedät miksi,israelilaisethan kapinoivat Jumalaa vastaan monta kertaa,ja kärsivät siitä.
- Shrink
Tavis :)) kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten. Siellä on sairaatkin pahan riivaamia. Epilepsia on saatanan juoni.
Raamattu kieltää syömästä sianlihaa ja sorkkaeläimiä, kuten jänistä. "Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21."
Miten olisi hallaisessa Suomessa selvitty, jos täällä olisi kirkko kieltänyt seurakuntalaisiltaan ruuan pöydästä? Täällä päin vastoin on aina pidetty syntinä ruuan halveksimista, oli se sitten mistä raaka-aineesta tahansa valmistettu. Mutta Raamatun sanaan sokeasti luottaen olemme siis helvettiin menevä kansa, kun olemme syöneet sikaa ja metsästäneet jäniksiä kaikkina näinä satoina vuosina?
Raamattu on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita asenteita. Ja miksei olisi? Eihän Raamattu ole mikään historian kirja.
Jos ihan järkeen käyvästi ajatellaan esim. juutalaisen kansan 40-vuotista vaellusta erämaassa, niin miksi he eivät vain menneet perille, mihin olivat päättäneet mennä. Heidän oli muka pakko kierää kehää pienellä alueella vuosikymmenet, Uudenmaan läänin kokoisessa Juudeassa. Miksi?
Sitäkö kirkko tekee nytkin, vai ainoastaan nuo herätysliikkeet, joille ei mikään alle 2000 v. vanha ajatus kelpaa?Tavis, lue Raamatua enemmän, niin luulet vähemmän.
Nämäkin asiat on selitetty moneen kertaan täällä ja olet ollut niitä kommentoimassa.
Jeesusksen sovitustyö, uusi liitto jne...........
Äh, aina samat kysyjät/ kysymykset, jospa ottaisit Raamatun käteen ja lukisit itse sieltä, vastaukset löytyvät Raamatusta. - Tavis :))
Shrink kirjoitti:
Tavis, lue Raamatua enemmän, niin luulet vähemmän.
Nämäkin asiat on selitetty moneen kertaan täällä ja olet ollut niitä kommentoimassa.
Jeesusksen sovitustyö, uusi liitto jne...........
Äh, aina samat kysyjät/ kysymykset, jospa ottaisit Raamatun käteen ja lukisit itse sieltä, vastaukset löytyvät Raamatusta.No olen minä lukenut syyn siihen, miksi Herra ei sallinut kansan päästä perille. Minä vain ajattelen käytännön kannalta asiaa. Kiersivät kehää 40 vuotta!
VT:ssähän tämä kertomus on, samoin ymmärtääkseni kaikki muutkin kiellot, joihin vedotaan esim. homokysymyksessä. Vai onko UT:ssa asiasta mitään? Ja missä?
Kun joku asia VT:ssa on vanhentunut, niin kuka päättää, mikä ei ole? - viisaampi
Tavis :)) kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten. Siellä on sairaatkin pahan riivaamia. Epilepsia on saatanan juoni.
Raamattu kieltää syömästä sianlihaa ja sorkkaeläimiä, kuten jänistä. "Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21."
Miten olisi hallaisessa Suomessa selvitty, jos täällä olisi kirkko kieltänyt seurakuntalaisiltaan ruuan pöydästä? Täällä päin vastoin on aina pidetty syntinä ruuan halveksimista, oli se sitten mistä raaka-aineesta tahansa valmistettu. Mutta Raamatun sanaan sokeasti luottaen olemme siis helvettiin menevä kansa, kun olemme syöneet sikaa ja metsästäneet jäniksiä kaikkina näinä satoina vuosina?
Raamattu on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita asenteita. Ja miksei olisi? Eihän Raamattu ole mikään historian kirja.
Jos ihan järkeen käyvästi ajatellaan esim. juutalaisen kansan 40-vuotista vaellusta erämaassa, niin miksi he eivät vain menneet perille, mihin olivat päättäneet mennä. Heidän oli muka pakko kierää kehää pienellä alueella vuosikymmenet, Uudenmaan läänin kokoisessa Juudeassa. Miksi?
Sitäkö kirkko tekee nytkin, vai ainoastaan nuo herätysliikkeet, joille ei mikään alle 2000 v. vanha ajatus kelpaa?1. Kor. 10:25
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
Ja missähän kohti jäniksestä on tullut sorkkaeläin??
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Eli suomeksi: Kun Jeesus tuli uudenliiton välimiehenä, hän täytti vanhat perinnäisäännöt, jotka kuuluivat lakiin. Kun uusi liitto, joka perustuu armoon, eli kaikki on lahjaa, et tässä liitossa syömättömyydellä täytä lakia eli Jumalan tahtoa.
Ts. ne vanhan liiton käskyt, joita ei ole täydennetty uudessa liitossa, ovat kyllä edelleenkin voimassa.
Mutta ottamalla yhden jakeen jostakin vanhan testamentin sivuilta, ei kyllä raamatun tuntemus ja opetus etene eteenpäin.
Raamattu on kokonaisteos, jota on luettava ja tutkittava vuosia, ennenkuin se alkaa avautua.
Eikä se avaudukkaan, enenkuin on täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Luuk. 18:34
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. - Shrink
viisaampi kirjoitti:
1. Kor. 10:25
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
Ja missähän kohti jäniksestä on tullut sorkkaeläin??
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Eli suomeksi: Kun Jeesus tuli uudenliiton välimiehenä, hän täytti vanhat perinnäisäännöt, jotka kuuluivat lakiin. Kun uusi liitto, joka perustuu armoon, eli kaikki on lahjaa, et tässä liitossa syömättömyydellä täytä lakia eli Jumalan tahtoa.
Ts. ne vanhan liiton käskyt, joita ei ole täydennetty uudessa liitossa, ovat kyllä edelleenkin voimassa.
Mutta ottamalla yhden jakeen jostakin vanhan testamentin sivuilta, ei kyllä raamatun tuntemus ja opetus etene eteenpäin.
Raamattu on kokonaisteos, jota on luettava ja tutkittava vuosia, ennenkuin se alkaa avautua.
Eikä se avaudukkaan, enenkuin on täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Luuk. 18:34
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.Kiitos viisaampi, näitä todella on selitetty täällä monesti, en nyt tietenkään ole varma, että juuri Tavikselle, mutta.........
Lisäisin tuohon vielä Jeesusken sanat: Ei saastuta ihmistä se, mikä suusta käy sisälle, vaan se, mitä suusta tulee ulos, se saastuttaa ihmisen".
Eiköhän tuo ole selvästi sanottu.
Mielipaikkojani on Jeesuksen ja Nikodeemuksen käymä keskustelu uudesti syntymisestä.
"Tuuli puhaltaa missä tahtoo, sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja mihin se menee, niin on jokaisen, joka on hengestä syntynyt" Joh.3 - joo,
Tavis :)) kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten. Siellä on sairaatkin pahan riivaamia. Epilepsia on saatanan juoni.
Raamattu kieltää syömästä sianlihaa ja sorkkaeläimiä, kuten jänistä. "Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21."
Miten olisi hallaisessa Suomessa selvitty, jos täällä olisi kirkko kieltänyt seurakuntalaisiltaan ruuan pöydästä? Täällä päin vastoin on aina pidetty syntinä ruuan halveksimista, oli se sitten mistä raaka-aineesta tahansa valmistettu. Mutta Raamatun sanaan sokeasti luottaen olemme siis helvettiin menevä kansa, kun olemme syöneet sikaa ja metsästäneet jäniksiä kaikkina näinä satoina vuosina?
Raamattu on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita asenteita. Ja miksei olisi? Eihän Raamattu ole mikään historian kirja.
Jos ihan järkeen käyvästi ajatellaan esim. juutalaisen kansan 40-vuotista vaellusta erämaassa, niin miksi he eivät vain menneet perille, mihin olivat päättäneet mennä. Heidän oli muka pakko kierää kehää pienellä alueella vuosikymmenet, Uudenmaan läänin kokoisessa Juudeassa. Miksi?
Sitäkö kirkko tekee nytkin, vai ainoastaan nuo herätysliikkeet, joille ei mikään alle 2000 v. vanha ajatus kelpaa?epilepsia on niin selkeä kuvaus, mutta hiukan vanhoollisilla käsitteillä tai sitten tarkoituksella kuvattu "saatanan taudiksi." Ei kai kukaan enää väitä epilepsiaa pahojen henkien aikaansaamiksi? Naurettavaa..... silkkaa aivokemiaa ja sen tilapäistä häiriötä, kuten rytmihäiriöt sydämessä.
Sama juttu naisten kuukautisista jne. - Kouluopettaja
Kummallista pelkoa pastorilta. Onko Jarmo Kokkonen nuorisotyössä oleva pastori? Miksi nuorille ei saisi antaa perustitoja ihmisestä ja uskonelämästä! Miksi kaikki aina menee hyssyttelyksi että me ollaan kaikki samanarvoisia ja meillä on oikeus olla kirkossa.
Minulle tuli mieleen 1970-luku. 1970- ja 1980-luvuilla hyssyteltiin tupakasta samaan tapaan. Mitään ei epäterveellisyydenkään perusteella uskallettu sanoa vääräksi. 1980-luvun loppupuolella terveellisyys alkoi tulla muotiin nuorison parissa ja seurakunnassakin vissiin alettiin suhtautumaan tupakointiin toisin.Sitä ennen tuntuivat boheemit tupakan pössyyttelijät olevan toivotuimpia nuorisotyöntekijöitä. Sanon vissiin koska tämä on vain arvaus. Opiskelin itse 1970-luvulla liikunnan- ja terveystiedon opettajaksi ja minun työvinkkelistäni katsottuna joskus harmitti että seurakunnassa terveysasiat kulkevat niin jälkijunassa.
1980-luvulla alettiin tupakan vastustuskampanjoissa ottaa mukaan nuoria mukaan esimerkeiksi kuinka voi kieltäytyä tupakasta eri tavoin. Arvostakaamme heitä nytkin. Shrink kirjoitti:
Jarmo Kokkonen, pastori.
Ei homoseksuaalisuus ole synti ?
- eikä siitä ole tarpeen parantua, voitko avata vähän ?
Raamattu tosin väittää sen harjoittamisen kuitenkin syntiä olevan, kuten esim. Room 1: 22- 32 asian kertoo, sekä monet muut kohdat.
Sanot vielä, että nämä järjestöt kyllä toimivat kirkon sisällä, sitä ei voi kieltää.
Haluatko, että kaikki herätysliikkeet lähtevät pois kirkon sisältä ?
Käyköhän siinä tapauksessa niin, että suola käy mauttomaksi, eikä kelpaa enää mihinkään ?
Mielestäni tuo johtaa hengelliseen kuolemaan ja Jumala vetää siunauksensa pois kirkolta.
Perustelen väittämääni Jeesuksen sanoilla, ettei Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21.Jeesuksen aikaan ei ollut Raamattua.
- Antiteisti
Shrink kirjoitti:
Tavis, lue Raamatua enemmän, niin luulet vähemmän.
Nämäkin asiat on selitetty moneen kertaan täällä ja olet ollut niitä kommentoimassa.
Jeesusksen sovitustyö, uusi liitto jne...........
Äh, aina samat kysyjät/ kysymykset, jospa ottaisit Raamatun käteen ja lukisit itse sieltä, vastaukset löytyvät Raamatusta.Lue raamattua enemmän niin luulet vähemmän? Näkeekö kukaan muu (varmaan tahattoman) ironian, joka huutaa rivien välistä?
- takkuinen lammas
viisaampi kirjoitti:
1. Kor. 10:25
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
Ja missähän kohti jäniksestä on tullut sorkkaeläin??
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Eli suomeksi: Kun Jeesus tuli uudenliiton välimiehenä, hän täytti vanhat perinnäisäännöt, jotka kuuluivat lakiin. Kun uusi liitto, joka perustuu armoon, eli kaikki on lahjaa, et tässä liitossa syömättömyydellä täytä lakia eli Jumalan tahtoa.
Ts. ne vanhan liiton käskyt, joita ei ole täydennetty uudessa liitossa, ovat kyllä edelleenkin voimassa.
Mutta ottamalla yhden jakeen jostakin vanhan testamentin sivuilta, ei kyllä raamatun tuntemus ja opetus etene eteenpäin.
Raamattu on kokonaisteos, jota on luettava ja tutkittava vuosia, ennenkuin se alkaa avautua.
Eikä se avaudukkaan, enenkuin on täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Luuk. 18:34
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.Laki mm. sianlihasta on juutalaisille(joille on Mooseksesta lähtien luettu lakia), mutta meille pakanakristityille ei sitä taakkaa ole annettu, vaan meidän tulee vältää lihaa, josta EI OLE VERTA LASKETTU POIS. Voimme siis syödä 1.Kor.25 mukaisesti.
VT:n aikana laki ei tuntenut armoa rikoksen tehneen kohdalla, vaikka tämä olisi KATUNUT VILPITTÖMÄSTI. Tuomio pantiin täytäntöön. Jeesus toi armon sanoman , joka koski (ja koskee edelleenkin) kaikkia, myös rikoksen tehneitä, Niille, jotka KATUIVAT (aidosti)JA TEKIVÄT PARANNUKSEN elämässään, Hän antoi uuden mahdollisuuden, kun vanha oikeusjärjestelmä ei sitä antanut(vrt. Joh.8:1-11) . - Jumalapyhittää
Tavis :)) kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten. Siellä on sairaatkin pahan riivaamia. Epilepsia on saatanan juoni.
Raamattu kieltää syömästä sianlihaa ja sorkkaeläimiä, kuten jänistä. "Raamatusta voi, eikä saa ottaa mitään pois, eikä lisätä mitään, samasta kertoo Ilm.22:18-21."
Miten olisi hallaisessa Suomessa selvitty, jos täällä olisi kirkko kieltänyt seurakuntalaisiltaan ruuan pöydästä? Täällä päin vastoin on aina pidetty syntinä ruuan halveksimista, oli se sitten mistä raaka-aineesta tahansa valmistettu. Mutta Raamatun sanaan sokeasti luottaen olemme siis helvettiin menevä kansa, kun olemme syöneet sikaa ja metsästäneet jäniksiä kaikkina näinä satoina vuosina?
Raamattu on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita asenteita. Ja miksei olisi? Eihän Raamattu ole mikään historian kirja.
Jos ihan järkeen käyvästi ajatellaan esim. juutalaisen kansan 40-vuotista vaellusta erämaassa, niin miksi he eivät vain menneet perille, mihin olivat päättäneet mennä. Heidän oli muka pakko kierää kehää pienellä alueella vuosikymmenet, Uudenmaan läänin kokoisessa Juudeassa. Miksi?
Sitäkö kirkko tekee nytkin, vai ainoastaan nuo herätysliikkeet, joille ei mikään alle 2000 v. vanha ajatus kelpaa?Ap.teot 10
Seuraavana päivänä, kun miehet olivat matkalla ja jo lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. Hänen tuli nälkä ja hän halusi ruokaa, mutta sillä aikaa kun ateriaa valmistettiin hän joutui hurmoksiin. Hän näki taivaan avoinna, ja taivaasta tuli alas ikään kuin suuri purjekangas, joka laskettiin maahan neljästä kulmastaan kannateltuna. Siinä oli kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia ja matelijoita, sekä taivaan lintuja.
Samassa hän kuuli äänen: "Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!" Mutta hän vastasi: "Ei, ei, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta tai kiellettyä." Silloin ääni puhui uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." Tämä tapahtui kolmesti. Heti sen jälkeen kangas nostettiin taivaaseen. - pertsa2010
viisaampi kirjoitti:
1. Kor. 10:25
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
Ja missähän kohti jäniksestä on tullut sorkkaeläin??
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Eli suomeksi: Kun Jeesus tuli uudenliiton välimiehenä, hän täytti vanhat perinnäisäännöt, jotka kuuluivat lakiin. Kun uusi liitto, joka perustuu armoon, eli kaikki on lahjaa, et tässä liitossa syömättömyydellä täytä lakia eli Jumalan tahtoa.
Ts. ne vanhan liiton käskyt, joita ei ole täydennetty uudessa liitossa, ovat kyllä edelleenkin voimassa.
Mutta ottamalla yhden jakeen jostakin vanhan testamentin sivuilta, ei kyllä raamatun tuntemus ja opetus etene eteenpäin.
Raamattu on kokonaisteos, jota on luettava ja tutkittava vuosia, ennenkuin se alkaa avautua.
Eikä se avaudukkaan, enenkuin on täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Luuk. 18:34
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.Viisaampi!
Oli hyvää Raamatun selitystä. takkuinen lammas kirjoitti:
Laki mm. sianlihasta on juutalaisille(joille on Mooseksesta lähtien luettu lakia), mutta meille pakanakristityille ei sitä taakkaa ole annettu, vaan meidän tulee vältää lihaa, josta EI OLE VERTA LASKETTU POIS. Voimme siis syödä 1.Kor.25 mukaisesti.
VT:n aikana laki ei tuntenut armoa rikoksen tehneen kohdalla, vaikka tämä olisi KATUNUT VILPITTÖMÄSTI. Tuomio pantiin täytäntöön. Jeesus toi armon sanoman , joka koski (ja koskee edelleenkin) kaikkia, myös rikoksen tehneitä, Niille, jotka KATUIVAT (aidosti)JA TEKIVÄT PARANNUKSEN elämässään, Hän antoi uuden mahdollisuuden, kun vanha oikeusjärjestelmä ei sitä antanut(vrt. Joh.8:1-11) .Minä sanon teille ellette noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.(Matt5:20)
Pulassa ollaan tuon kirjan kanssa.....raamattu on välillä ankara ja välillä lempeä.
Pulassa on kristitty homojutun kanssa. On vaikea olla erimieltä raamatun kanssa ja muuten taas olisi valmis marssimaan homojen puolesta, kunhan ei puhuta adoptio-oikeudesta.
(siis olen itse hetero..)
Toisaalta olen sitä mieltä että Paavi otti oikean kannan homouteen sanomalla lopettakaa maallistuminen. Uskovaisten mielipide ei ole sama asia kuin yhteiskunnan kanta eikä tarvikaan olla. Mielipiteen vapaus kaikilla oli puolesta tai vastaan.- jepjepjepjepjepjep
Kouluopettaja kirjoitti:
Kummallista pelkoa pastorilta. Onko Jarmo Kokkonen nuorisotyössä oleva pastori? Miksi nuorille ei saisi antaa perustitoja ihmisestä ja uskonelämästä! Miksi kaikki aina menee hyssyttelyksi että me ollaan kaikki samanarvoisia ja meillä on oikeus olla kirkossa.
Minulle tuli mieleen 1970-luku. 1970- ja 1980-luvuilla hyssyteltiin tupakasta samaan tapaan. Mitään ei epäterveellisyydenkään perusteella uskallettu sanoa vääräksi. 1980-luvun loppupuolella terveellisyys alkoi tulla muotiin nuorison parissa ja seurakunnassakin vissiin alettiin suhtautumaan tupakointiin toisin.Sitä ennen tuntuivat boheemit tupakan pössyyttelijät olevan toivotuimpia nuorisotyöntekijöitä. Sanon vissiin koska tämä on vain arvaus. Opiskelin itse 1970-luvulla liikunnan- ja terveystiedon opettajaksi ja minun työvinkkelistäni katsottuna joskus harmitti että seurakunnassa terveysasiat kulkevat niin jälkijunassa.
1980-luvulla alettiin tupakan vastustuskampanjoissa ottaa mukaan nuoria mukaan esimerkeiksi kuinka voi kieltäytyä tupakasta eri tavoin. Arvostakaamme heitä nytkin.Itse en niin tuosta"Jepestä"perusta mutta eikös se sano että me olemme kaikki tasavertaisia ja kaikki ovat tervetulleita seurakuntaan.
Ja eikös raamatussa lue jotenkin niin että"se joka itsensä ylentää,hänet alennattakoot"
Vai koetko olevasi parempi ihminen kuin esim.joku homo?
Jos koet niin todennäköisesti se sinua parempi ihminen,se hyväksyisi todennäköisesti sinut sellaisena kun olet,mutta sinä et häntä - First and Last
viisaampi kirjoitti:
1. Kor. 10:25
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
Ja missähän kohti jäniksestä on tullut sorkkaeläin??
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Eli suomeksi: Kun Jeesus tuli uudenliiton välimiehenä, hän täytti vanhat perinnäisäännöt, jotka kuuluivat lakiin. Kun uusi liitto, joka perustuu armoon, eli kaikki on lahjaa, et tässä liitossa syömättömyydellä täytä lakia eli Jumalan tahtoa.
Ts. ne vanhan liiton käskyt, joita ei ole täydennetty uudessa liitossa, ovat kyllä edelleenkin voimassa.
Mutta ottamalla yhden jakeen jostakin vanhan testamentin sivuilta, ei kyllä raamatun tuntemus ja opetus etene eteenpäin.
Raamattu on kokonaisteos, jota on luettava ja tutkittava vuosia, ennenkuin se alkaa avautua.
Eikä se avaudukkaan, enenkuin on täyttynyt Pyhällä Hengellä.
Luuk. 18:34
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.Kiitos sinulle nm. "viisaampi" hyvästä vastauksestasi! Siunausta sun taipaleelle, samoin kuin muillekin uskonystäville! Olkaamme edelleen "valona ja suolana", vaikka kuinka maailma räksyttää ja yrittää vääristää ja polkea Raamatun Sanan omien himojensa mukaisiin muotteihin ja sen suolan tehdä mauttomaksi...
- Niinkö meinaat?
se homoushan se sinuun kohdistunut rikos oli. käsittämättömän tyhmä vaatimus!
- Hassut
First and Last kirjoitti:
Kiitos sinulle nm. "viisaampi" hyvästä vastauksestasi! Siunausta sun taipaleelle, samoin kuin muillekin uskonystäville! Olkaamme edelleen "valona ja suolana", vaikka kuinka maailma räksyttää ja yrittää vääristää ja polkea Raamatun Sanan omien himojensa mukaisiin muotteihin ja sen suolan tehdä mauttomaksi...
Uskovaiset... Sormet korvissa, pää hiekassa, aivot narikassa, totuus hukassa... omapa on menetyksensä. muilla sentään hauskaa
Shrink kirjoitti:
Tavis, lue Raamatua enemmän, niin luulet vähemmän.
Nämäkin asiat on selitetty moneen kertaan täällä ja olet ollut niitä kommentoimassa.
Jeesusksen sovitustyö, uusi liitto jne...........
Äh, aina samat kysyjät/ kysymykset, jospa ottaisit Raamatun käteen ja lukisit itse sieltä, vastaukset löytyvät Raamatusta.Voisitko itse vastata sitten miten tulkitset Joosuan 10:13:en?
- Niin on!
Niinkö meinaat? kirjoitti:
se homoushan se sinuun kohdistunut rikos oli. käsittämättömän tyhmä vaatimus!
Surullista että näin pääs käymään, mutta kostonhimo ei oikein auta
- benedi
Zelig kirjoitti:
Jeesuksen aikaan ei ollut Raamattua.
" Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synagookaan, ja nousi lukemaan,
ja hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja! benedi kirjoitti:
" Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synagookaan, ja nousi lukemaan,
ja hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja!Ja Jesajan kirja ei ole Raamattu. Raamattu kasattiin vasta vuonna 367 piispa Athanasiuksen paimenkirjeellä.
- benedi
Zelig kirjoitti:
Ja Jesajan kirja ei ole Raamattu. Raamattu kasattiin vasta vuonna 367 piispa Athanasiuksen paimenkirjeellä.
Raamatussa on vain vähäinen näyttö, siitä mitä Jeesus teki, että te uskoisitte.
" On paljon muutakinkin, mitä Jeesus teki; jos se kohta kohdaltaan
kirjoitettaisiin, luulen, eteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat,
jotka pitäisi kirjoittaa" Joh 21: 25
Raamatussa on vain pieni osa Jumalan teoista, ja sen näytön on ihmiset koonneet kirjaksi...tottakait siitä puuttuu, kuten jo näytin toteen, niin paljon
kirjoitusta, etteivät maailman kirjastot voisi vastaanottaa, kaikkia
kirjoituksia,...jotka PITÄISI Jeesuksesta kirjoittaa.
Lisäksi Raamatussa on pieni osa siitä, mitä hänestä on kirjoitettu!
Raamattuhan kertoo kertoo Jeesuksesta, joka on kirjan päähenkilö!
Ja jos Jeesus puhui Jesajan kirjasta, niin so what?
" Jokainen kirjoitus joka on syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen
olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut" 2 Tim. 3: 16, 17
Jesajan kirja on yksi niistä. Raamattu on kirjoitettu Jumalan ihmisiä varten, kristittyjä varten, se on heidän " käytösopas"!!
Eiväthän maailmanihmiset sitä ohjekirjanaan käytä,
ne,jotka: ovat itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä,
epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja , hyvän vihamiehiä. pettureita, väkivaltaisia, hekumaa (seksiä) enemmän kuin Jumalaa rakastavia
Nämä maailman ihmiset ovat kokoajan opetusta kristityiltä ottamassa, mutta eivät silti koskaan voi päästä totuuden tuntoon, ei homokeskustelussa, abortti keskustelussa, maan saastumis keskustelussa,
eikä siinä keskustelussa, onko Jumalaa, ja rankaiseeko hän pahat teot ajallaan vai ei? - Benedille kyytiä!
Zelig kirjoitti:
Ja Jesajan kirja ei ole Raamattu. Raamattu kasattiin vasta vuonna 367 piispa Athanasiuksen paimenkirjeellä.
Niinpä! En ymmärrä miksi noi "jumalan sanaa" toitottavat tyypit eivät tajua toistelevansa parin keskiaikasen seksuaalisesti häiriintyneen vanhan naistenvihaajan (lue "minkä-tahansa-vihaajan-mikä-on-vaaraksi-valkoisenmiehen-maskuliiniskonservatiiviselle-maailmanherruudelle") vihasanomaa...
- benedi
Benedille kyytiä! kirjoitti:
Niinpä! En ymmärrä miksi noi "jumalan sanaa" toitottavat tyypit eivät tajua toistelevansa parin keskiaikasen seksuaalisesti häiriintyneen vanhan naistenvihaajan (lue "minkä-tahansa-vihaajan-mikä-on-vaaraksi-valkoisenmiehen-maskuliiniskonservatiiviselle-maailmanherruudelle") vihasanomaa...
Me olemme syntyneet (lue:uudestisyntyneet) todistamaan totuuden puolesta!
" Sinun sanasi on totuus!"..Raaamattupuhuu totta niistäkin, jotka siinä kirjassa valehtelevat, kuten saatana, enkeleineen, ja Jobin ystävät eivät myöskään puhuneet totta, samoin kuin eivät Jeesuksen omat, Ylipapit ja fariseukset,
ja Juudas , jne..
Mutta Jeesus puhuu Raamatussa totta, ja siksi hänellä on varaa sanoa:
" Minä olen tie, totuus ja elämä" Kukaan ei tule Isän tykö muuten kuin minun
kauttani! Jeesus.
Mutta perkeleen tykö ei tulla Jeesuksen kautta, koska saatana on ollut
murhaaja ja valhettelija alusta asti! benedi kirjoitti:

murhaaja ja valhettelija alusta asti!Eiks oo vähän lapsellista syyttää jotain saatanaa jos itse on mokannut?
Te uudestisyntyneet voisitte yrittää olla sen verran aikuisia, että kun olette jättäneet sen pahan, päihderikkaan elämän taaksenne, niin sanoisitte nyt käyttäytyvänne paremmin ja vastuuntuntoisesti.
Te uudestisyntyneet todistatte valitettavan useasti typeryytenne ja sivistymättömyytenne puolesta. Katsos, jotkut ovat käyneet kouluja ja ottaneet asioista selvää sillä aikaa, kun te olette haistelleet liimaa.- benedi
Zelig kirjoitti:
Eiks oo vähän lapsellista syyttää jotain saatanaa jos itse on mokannut?
Te uudestisyntyneet voisitte yrittää olla sen verran aikuisia, että kun olette jättäneet sen pahan, päihderikkaan elämän taaksenne, niin sanoisitte nyt käyttäytyvänne paremmin ja vastuuntuntoisesti.
Te uudestisyntyneet todistatte valitettavan useasti typeryytenne ja sivistymättömyytenne puolesta. Katsos, jotkut ovat käyneet kouluja ja ottaneet asioista selvää sillä aikaa, kun te olette haistelleet liimaa.Aivan, Zelig.." Katso , kaikki sielut ovat minun, niinkuin isän sielu,
niin pojankin sielu- ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee sen on kuoltava" Hesek 18: 4
Sinähän alat päästä viisaudesta perille...ihminen, joka on elävä sielu, on itse vastuussa tekemisistään,..saatana kyllä yllyttää ja viekoitelee,
mutta Raamattu kertoo: " Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee"
Jos joku yllyttää haistamaan liimaa, tai yllyttää viinan pariin, niin älä suostu!
Vastusta heitä Jumalan sanalla: " Viini on pilkkaaja remun pitäjä,
ei ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee"
Ja muitakin vastustamis sanoja on!
On suurenmoista että jotkut ovat käyneet kouluja, ja heillä on ollut hyvä?
opettaja!
Hyvä opettajahan opettaa: " Pysykää laissa ja todistuksessa, ellette te niin sano, ei teillä aamunkoittoa ole"
Ja hyvä opettaja jatkaa: " Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: " Älä tapa`
ja ,joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion" ( 10-15 v linnaa)
" Mutta minä sanon teille: jokainen joka vihastuu veljeensä ( lue: lähimmäiseensä) on ansainnut oikeuden tuomion, ja joka sanoo veljelleen:
" sinä tyhjänpäiväinen" on ansainnut suuren neuvoston tuomion,
ja joka sanoo `sinä hullu` on ansainnut helvetin tulen" Matta 5: 21, 22
Älä siis ano minusta mitään noista.
Ihminen menettelee siten, kuin mielessään laskee! Ehkä sanoisit minulle: "syö ja juo", mutta sydämesi ei kuitenkaan olisi minun puolellani!!
Sen vuoksi minä en syö pahansuovan leipää, enkä himoitse
hänen herkkujaan,..toivottavasti eivät muutkaan Jumalan lapset!
- hmmm....
"Ei omaa seksuaalisuuttaan kenenkään kieltää tule, eikä se taida olla tuonkaan kampanjan tarkoitus."
Mikäs ajattelit sen tarkoitusperien olevan?- Niin näin väärinpäin
Myöntää oma seksuaalisuutensa? Myöntäminen >< kieltäminen! ;)
Mutta itse luulen, että tässä on tehty kärpäsestä härkänen. Käsittääkseni nuoret / nuoret aikuiset olivat itse tehneet videon ja järjestäneet kampanjan. Tarkoituksena on ollut herättää keskustelua, jota mitä ilmeisimmin on kyllä heräillyt riittämiin!
Mielestäni videossa oli paljon hyviä ajatuksia, jotka oli vasta aikuistuneen tytön mietteitä. Miksi hänelle tapahtunut ei olisi voinut olla totta, ja miksi siitä ei saisi puhua? Minkä vuoksi hänen väkipakolla tulisi turruttaa mielensä mediassa ja muualla ympäristössä jauhettuun seksuaalikeskusteluun ja elää sen mukaan? (Huom. muistakaa kuka rahoittaa mediat ja niissä esiintyvät asiat, ja missä valossa asioita esitetään!) Jos hän saa mielellensä rauhan sillä, että hän on voinut eheytyä (vai mikä se oikea termi nyt sitten on?), niin miksi ihmeessä muut tuomitsevat hänet siitä?!
Ongelmana tuntuu nyt olevan se, että monet keskustelijat eivät tunnista omaa arvomaailmaansa ja sen vuoksi hylkäävät näkemänsä ja kuulemansa jo etukäteen. Ja jos oma arvomaailma ja maailmankuva onkin tuttu, sitä täysin vastaan olevat ajatukset toiselta ihmisiltä tulee helposti yritettyä musertaa ilman, että todella edes tietää mitä toisella oli sanottavanaan. Avoimuutta aina toivotaan, mutta sen pitäisi olla molemminpuolista: (uskovien) kristittyjen tulisi ymmärtää että jumaliin uskomattomat eivät voi hahmottaa maailmaa samalla tavalla hierarkisesti eivätkä ateistit ymmärrä maailmaa, jossa olisikin joku ukkeli pilvenreunalla vaikuttamassa maailmanmenoon ja yksittäiseen ihmiseen.
Itse sanoisin, että avoimuus ja ymmärrys tulisi sisällyttää niin tällaisille palstoille kuin keskusteluihin seksuaalisuuttaan ihmettelevien nuorten kanssa. Kaikki kaipaavat hyväksyntää, mutta kaikkeen ei tarvitse taipua yleisen mielipiteen mukaan. Jos saa avoimesti kertoa itsestään, maailmankuvastaan, arvoistaan yms. ja antaa toisen tehdä samoin, vuorovaikutus on melkeimpä täydellistä. Sen jälkeen voi miettiä, mitä ristiriitaisille ajatuksille, toiveille ja tunteille voisi tehdä...
Ps. Kaikki tieto ihmisellä pohjautuu lopulta uskoon: uskon että olen ja elän, uskon että aurinko aamulla nousee ja illalla laskee, uskon että maalla on niin kova vetovoima, että siksi pysyn sen pinnalla, uskon että Jumala elää ja vaikuttaa, uskon ettei mitään jumalia ole... Siinä onkin sitten miettimistä, mihin kaikkeen on valmis uskomaan, mihin ei :)
Ymmärrän, että tämä Älä alistu-kampanja aiheuttaa kohinaa ja hämmennystä.
On hyvä kuitenkin muistaa, että kyseessä ei ole kirkon oma kampanja, vaan näiden tiettyjen, kylläkin kirkon sisällä toimivien, järjestöjen oma kampanja,
Uskoisin, että todellakin otamme tähän kampanjaan etäisyyttä ja toivon, että esim. piispatkin tulevat asiaa kommentoimaan piakkoin.
Kirkolliskokous on juuri antanut ohjeet rukoushetkestä samaa sukupuolta olevien ja parisuhteensa rekisteröineiden parien kanssa ja Ylen homoillan jälkeen mm. arkkipiispa ilmaisi selkeästi, ettei homous ole synti tai sairaus josta tulisi parantua.
Jokaisella ihmisellä on samanlainen ihmisarvo seksuaaliseen suuntautumiseen katosomatta ja jokainen on tervetullut seurakunnan yhteyteen sellaisena kuin on.
Tässä vielä linkki taannoiseen arkkipiispan kommenttiin:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2010/10/1207371/arkkipiispa-homoseksuaalisuus-ei-ole-minkaanlainen-synti
Ystävällisin terveisin
Sanna Husso, pappi- -tpk-
Kirkossa voi siis toimia vastoin esimiesten, eli piispojen linjauksia?
- lässyn lässyn
Oletko mielstäsi jokin suurikin julistaja, koska nostat itsesi ylitse muiden yli kaikkien sukupolvien ja vieläkin 99 prosenttia sinua paljon vanhempien ja kokeneenpien. Minusta tutuu että olet hiuken jäävi julistelemaan tässä asiassa. Olet täällä selvästi aivan muista motiiveista, kuin millä kristillisen julistajan pitäisi olla. Ajat omaa asiaasi.
- tty..
Vai että oikein arkkipiispa julisti.Raamattu on Jumalan sanaa.
- häirikköuskis
Nuotta,julkaisija SLEY. Ei hyväksy edes naisia papeiksi. Näitä fundamentalistisen siiven höpinöitä. Samoja joita palstan pertsat ja mavet edustaa. Ei virallisen kirkon mielipide ollenkaan. Ei tarvitse mennä lankan.
- Hyvä yritys
Ehkä Annasta tule heidän ensimmäinen pappinsa. Hän voisi eheytyä mieheksi, kun pääsi hyvään alkuun.
- -tpk-
WOT, sivustojen luokittelu lisäpalikka heittää tuolla nuotta.com:in sivulla punaista kaikesta, turvallisuudesta, luotettavuudesta, tietosuojasta ja lapsiturvallisuudesta.
Todellisia uhkia sivustolla ei näyttäisi olevan vaan arvio perustuu käyttäjien luokituksiin. Sivustosta ei ilmeisesti pidetä.
http://www.mywot.com/fi/scorecard/nuotta.com - nuoriso media
Nuotta lehti mainostaa olevansa Suomen laajalevikkisin kristillinen aikakausilehti. Lehdellä on sisarlehdet joita julkaistaan myös Venäjällä ja Virossa.
Fundamentalistinen homokampanjoinnin kohteeksi on nyt siis otettu nuoret.
Kirkon olisi aiheellistakin selkeästi irtisanoutua tästä näkemyksestä ja tuoda myös ilmi ettei hyväksy suvaitsemattomuuskampanjoita joiden kohteena ovat nuoret.- nuoriso media
Lehti tarjoaa lääkkeeksi eheytysterapeutti Ari Puonnin ajamaa agendaa varsin avoimesti:
http://www.nuotta.com/nuotta/3-2010/miten-suhtautua-homoseksuaaleihin
Näin opettaa kristillinen nuorten lehti homoseksuaalisuudesta:
"Puonnin mukaan syy homoseksuaalisuuteen ovat menneisyyden traumat.
Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute.
Puonti kirjoittaa eräästä tutkimuksesta, jossa selvisi, että yhdelläkään haastatelluista homomiehistä ei ollut normaalia isäsuhdetta. Homoseksuaalisuus ei synny tyhjästä ? eikä sitä voida pitää homoseksuaalin itse aiheuttamana."
Juttu on suoraa lainausta Puonnin uudesta kirjasta Suhteesta siunaukseen. nuoriso media kirjoitti:
Lehti tarjoaa lääkkeeksi eheytysterapeutti Ari Puonnin ajamaa agendaa varsin avoimesti:
http://www.nuotta.com/nuotta/3-2010/miten-suhtautua-homoseksuaaleihin
Näin opettaa kristillinen nuorten lehti homoseksuaalisuudesta:
"Puonnin mukaan syy homoseksuaalisuuteen ovat menneisyyden traumat.
Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute.
Puonti kirjoittaa eräästä tutkimuksesta, jossa selvisi, että yhdelläkään haastatelluista homomiehistä ei ollut normaalia isäsuhdetta. Homoseksuaalisuus ei synny tyhjästä ? eikä sitä voida pitää homoseksuaalin itse aiheuttamana."
Juttu on suoraa lainausta Puonnin uudesta kirjasta Suhteesta siunaukseen.Kirkon nuorisotyössä ei millään tavalla kannateta tällaisia eheytymisterapioita tms. vaan tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat. Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin. Korostamme aina sitä, että nuori on luojan silmissä kaunis juuri sellaisena kuin on ja saa kasvaa ja etsiä itseään luottavaisena siitä, ettei ole millään tavalla vääränlainen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole synti eikä vika.
Ystävällisin terveisin
Sanna H. pappi- lässyn lässyn
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Kirkon nuorisotyössä ei millään tavalla kannateta tällaisia eheytymisterapioita tms. vaan tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat. Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin. Korostamme aina sitä, että nuori on luojan silmissä kaunis juuri sellaisena kuin on ja saa kasvaa ja etsiä itseään luottavaisena siitä, ettei ole millään tavalla vääränlainen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole synti eikä vika.
Ystävällisin terveisin
Sanna H. pappiMihin se nyt katosi se kirkon mainostama moniäänisyys, jolloin kirkkoon mahtuu kaikki äänet. Eli kirkkoon sitten mahtuukin vain ne äänet, jotka nyt näitä tyttöriepupappeja sattuu miellyttämään.
Voisitko nyt edes yrittää avata pientä mieltäsi sinäkin pappina ja hyväksyä hiukan muutakain ajattelua, kuin vain oman pienen tunnemaailmasi sointuja.
Olet kohta pahimman luokan funda ominen juttuinesi. - readmorethanonebook
nuoriso media kirjoitti:
Lehti tarjoaa lääkkeeksi eheytysterapeutti Ari Puonnin ajamaa agendaa varsin avoimesti:
http://www.nuotta.com/nuotta/3-2010/miten-suhtautua-homoseksuaaleihin
Näin opettaa kristillinen nuorten lehti homoseksuaalisuudesta:
"Puonnin mukaan syy homoseksuaalisuuteen ovat menneisyyden traumat.
Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute.
Puonti kirjoittaa eräästä tutkimuksesta, jossa selvisi, että yhdelläkään haastatelluista homomiehistä ei ollut normaalia isäsuhdetta. Homoseksuaalisuus ei synny tyhjästä ? eikä sitä voida pitää homoseksuaalin itse aiheuttamana."
Juttu on suoraa lainausta Puonnin uudesta kirjasta Suhteesta siunaukseen."Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute."
Minun käsittääkseni puolueettomat tutkimukset ovat kumonneet nämä kaikki.
Mitä muuten edes tarkoittaa "omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena"? - niinpä...
readmorethanonebook kirjoitti:
"Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute."
Minun käsittääkseni puolueettomat tutkimukset ovat kumonneet nämä kaikki.
Mitä muuten edes tarkoittaa "omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena"?"Mitä muuten edes tarkoittaa "omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena"? "
Kai sitä, että jos pikkuveli leikkii isosiskonsa kanssa nukeilla tulee pikkuveljestä homo. Jos taas isosisko leikkii isoveljensä kanssa intiaanileikkejä tulee hänestä lesbo. - harhaa.............
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Kirkon nuorisotyössä ei millään tavalla kannateta tällaisia eheytymisterapioita tms. vaan tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat. Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin. Korostamme aina sitä, että nuori on luojan silmissä kaunis juuri sellaisena kuin on ja saa kasvaa ja etsiä itseään luottavaisena siitä, ettei ole millään tavalla vääränlainen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole synti eikä vika.
Ystävällisin terveisin
Sanna H. pappiSanna on harha-opettaja, koska Paavali kirjoittaa: 9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet" (1 Kor.6)
Pappi on vastuuton ja vaarallinen jos hän siunaa synnin, joka katumattomana johtaa helvettiin.
Toiseksi, Sanna ei tosiaankaan tiedä mitä kommentoi homojen perhetaustoista. - åå-,.
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Kirkon nuorisotyössä ei millään tavalla kannateta tällaisia eheytymisterapioita tms. vaan tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat. Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin. Korostamme aina sitä, että nuori on luojan silmissä kaunis juuri sellaisena kuin on ja saa kasvaa ja etsiä itseään luottavaisena siitä, ettei ole millään tavalla vääränlainen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole synti eikä vika.
Ystävällisin terveisin
Sanna H. pappiSynnin määrittelee raamattu,et sinä.
- Huokaus :((
readmorethanonebook kirjoitti:
"Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute."
Minun käsittääkseni puolueettomat tutkimukset ovat kumonneet nämä kaikki.
Mitä muuten edes tarkoittaa "omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena"?Suurin ponnistuksin on vuosien tutkimusten jälkeen opittu, että ihmisen murheet, epäonnistuminen avioliitossa, työttömyys, alkoholismi, homous, narsismi, mielisairaudet EIVÄT välttämättä johdu huonosta äitisuhteesta.
Nyt ei kuitenkaan ole keksitty muutakaan, joten palataan takaisin turvalliseen: syytetään lapsuutta, erityisesti huonoa äitiä ja äitisuhdetta - mikä sekin sitten lienee.
Kukaan ei ole vastuussa itsestään, sillä jokainen voi kieltää oman persoonallisuutensa epäonnistuneet puolet vetoamalla kurjaan lapsuuteen.
Mutta entäs, kun homous ei olekaan kaikille mikään ongelma. Monet elävät itsensä ja yhteiskunnan kanssa sovussa. Monet tunnustetut taiteilijat ja kirjailijat ovat homoseksuaaleja.
Kaikki homot eivät suinkaan vietä rietasta elämää ja pyöri jatkuvasti pornoluolissa.
Lienee yllätys mielikuvitusrikkaille fundamentalisteille. - chris_hitchens
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Kirkon nuorisotyössä ei millään tavalla kannateta tällaisia eheytymisterapioita tms. vaan tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat. Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin. Korostamme aina sitä, että nuori on luojan silmissä kaunis juuri sellaisena kuin on ja saa kasvaa ja etsiä itseään luottavaisena siitä, ettei ole millään tavalla vääränlainen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole synti eikä vika.
Ystävällisin terveisin
Sanna H. pappi"Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin."
Miksi? Miksette vaan voi sanoa että noin ajattevat ovat ihan yhtä väärässä kuin aikoinaan orjuutta puolustaneet. Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä". harhaa............. kirjoitti:
Sanna on harha-opettaja, koska Paavali kirjoittaa: 9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet" (1 Kor.6)
Pappi on vastuuton ja vaarallinen jos hän siunaa synnin, joka katumattomana johtaa helvettiin.
Toiseksi, Sanna ei tosiaankaan tiedä mitä kommentoi homojen perhetaustoista.Hei, tiedän kyllä, mitä kommentoin, kun kommentoin homoseksuaalien perhetaustoista.
Ystävällisin terveisin
Sanna Husso- sErpiEntE
chris_hitchens kirjoitti:
"Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin."
Miksi? Miksette vaan voi sanoa että noin ajattevat ovat ihan yhtä väärässä kuin aikoinaan orjuutta puolustaneet. Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä"."Miksette vaan voi sanoa että noin ajattevat ovat ihan yhtä väärässä kuin aikoinaan orjuutta puolustaneet. Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä"."
Aivan, tuo olisi nyky-yhteiskunnassa elävälle uskonnolliselle järjestölle käytännössä ainoa järkevä ratkaisu!
Jos kirkko ei ala pikkuhiljaa ottamaan näihin asioihin jotain järkevää yhtenäistä linjaa vaan ainoastaan pysyy munattomana hissuttelijana joka vaan tarkkailee sisäisten järjestöjensä ja ääriliikkeiden mellastusta sivusta puuttumatta niihin oikeasti mitenkään, ainoa tulevaisuudennäkymä sille on että se ennemmin tai myöhemmin (nykyisellä tahdilla todnäk. ennemmin) sortuu omaan mahdottomuuteensa. - tytöt
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei, tiedän kyllä, mitä kommentoin, kun kommentoin homoseksuaalien perhetaustoista.
Ystävällisin terveisin
Sanna HussoHaluaisimme tietää miten voit sivuutttaa raamatun jakeet ja sanoa, ettei homous ole syntiä? Milloin arkkipiispan sana on mennyt yli Jeesuksen? Ja eikö ohje ole että voidaan rukoilla suhteiden puolesta, mutta ei me ihmiset sitä siunausta voida antaa, sen antaa Jumala.
Ja yleisesti keskusteluun. Jos suomessa on kerran uskon vapaus, eikö se anna meille kristityillekin vapauden julistaa evankeliumia, jos mediasta saa pursuilla "uskonnon vapauden nimissä" homoseksuaalisten haastatteluja sekä ohjelmia esim.pettämisestä. Niistä ei tule mitään isoa media lööppiä, mutta kun joku uskaltaa kertoa Jeesuksesta, siitä tulee kauhea kohu. - june76
nuoriso media kirjoitti:
Lehti tarjoaa lääkkeeksi eheytysterapeutti Ari Puonnin ajamaa agendaa varsin avoimesti:
http://www.nuotta.com/nuotta/3-2010/miten-suhtautua-homoseksuaaleihin
Näin opettaa kristillinen nuorten lehti homoseksuaalisuudesta:
"Puonnin mukaan syy homoseksuaalisuuteen ovat menneisyyden traumat.
Homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute.
Puonti kirjoittaa eräästä tutkimuksesta, jossa selvisi, että yhdelläkään haastatelluista homomiehistä ei ollut normaalia isäsuhdetta. Homoseksuaalisuus ei synny tyhjästä ? eikä sitä voida pitää homoseksuaalin itse aiheuttamana."
Juttu on suoraa lainausta Puonnin uudesta kirjasta Suhteesta siunaukseen.Hetkinen, eikö seksuaalisuus ja näin ollen myös seksuaalinen suuntautuneisuus ole ihmisessä synnynnäistä? Synnymme heteroina, homoina tai lesboina. Ja jos esim. homous johtuisikin jostakin menneisyyden traumoista, niin miksi ihmeessä näitä ihmisiä pidetään syntisinä eli jotenkin syyllisinä omaan suuntautuneisuuteensa? Jos he mukamas ovat niin syntisiä, niin eivätkö he silloin ole itse aiheuttaneet nuo traumaattiset kokemuksetkin, joiden seurauksena ovat homoiksi tai lesboiksi "tulleet"? Kuinka kauaksi tässä ajaudutaankaan Jeesuksen opetuksesta ja esimerkistä rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään? "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita"...
- kkhgkhg
chris_hitchens kirjoitti:
"Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin."
Miksi? Miksette vaan voi sanoa että noin ajattevat ovat ihan yhtä väärässä kuin aikoinaan orjuutta puolustaneet. Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä"."Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä". "
Jos tosiaan olet sitä mieltä, että valtavirrasta eli poliittisesti korrektista mielipiteestä poikkeavaa mielipidettä ei tarvitse ymmärtää ja hyväksyä, et ole ansainnut demokratiaa, vaan olet jo diktatuurin kannattaja.
Miksi muuten kenenkään tarvisi ymmärtää ja yrittää hyväksyä sinun mielipidettäsi? - june76
tytöt kirjoitti:
Haluaisimme tietää miten voit sivuutttaa raamatun jakeet ja sanoa, ettei homous ole syntiä? Milloin arkkipiispan sana on mennyt yli Jeesuksen? Ja eikö ohje ole että voidaan rukoilla suhteiden puolesta, mutta ei me ihmiset sitä siunausta voida antaa, sen antaa Jumala.
Ja yleisesti keskusteluun. Jos suomessa on kerran uskon vapaus, eikö se anna meille kristityillekin vapauden julistaa evankeliumia, jos mediasta saa pursuilla "uskonnon vapauden nimissä" homoseksuaalisten haastatteluja sekä ohjelmia esim.pettämisestä. Niistä ei tule mitään isoa media lööppiä, mutta kun joku uskaltaa kertoa Jeesuksesta, siitä tulee kauhea kohu.Hei! Haluaisin tietää, missä kohtaa Uudessa Testamentissa Jeesus kertoo ja opettaa, miten meidän tulisi suhtautua homoseksuaalisuuteen? Kertokaa, jos tiedätte vastauksen...
- xzvxz
kkhgkhg kirjoitti:
"Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä". "
Jos tosiaan olet sitä mieltä, että valtavirrasta eli poliittisesti korrektista mielipiteestä poikkeavaa mielipidettä ei tarvitse ymmärtää ja hyväksyä, et ole ansainnut demokratiaa, vaan olet jo diktatuurin kannattaja.
Miksi muuten kenenkään tarvisi ymmärtää ja yrittää hyväksyä sinun mielipidettäsi?Siksi ei tarvitse hyväksyä tai ymmärtää, tai edes kuunnella, kun sinunlaisesi paskat raiskaavat esimerkiksi lesbonaisia afrikassa. Sinä edustat ihan sitä samaa saatanan touhua jossa sinun ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseäsi.
Ei täällä hyväksytä murhaajien tai lapsenraiskaajienkaan mielipiteitä, eikä siinä ole kyse mistään diktatuurista vaan ihmisen oikeuksien, ei hallituksen ideologian, puolustamisesta!
Jos tuo sama kampanja olisi osoitettu maahanmuuttajia vastaan, niin kampanjan tekijät olisivat jo poliisitutkinnassa kun ovat ohjanneet kampanjansa lapsille ja nuorille. Mikä antaa teille oikeuden mollata, kiusata ja vainota tiettyä ihmisryhmää? Mikä antaa teille oikeuden sekaantua ihmisten elämään, jotka eivät sekaannu teidän elämään? - Antiteisti
åå-,. kirjoitti:
Synnin määrittelee raamattu,et sinä.
Synnin määrittelivät ihmiset jotka kirjoittivat ko.sadun ja ajoivat siten omaa agendaansa
- Homppelssoni
june76 kirjoitti:
Hetkinen, eikö seksuaalisuus ja näin ollen myös seksuaalinen suuntautuneisuus ole ihmisessä synnynnäistä? Synnymme heteroina, homoina tai lesboina. Ja jos esim. homous johtuisikin jostakin menneisyyden traumoista, niin miksi ihmeessä näitä ihmisiä pidetään syntisinä eli jotenkin syyllisinä omaan suuntautuneisuuteensa? Jos he mukamas ovat niin syntisiä, niin eivätkö he silloin ole itse aiheuttaneet nuo traumaattiset kokemuksetkin, joiden seurauksena ovat homoiksi tai lesboiksi "tulleet"? Kuinka kauaksi tässä ajaudutaankaan Jeesuksen opetuksesta ja esimerkistä rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään? "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita"...
Dippadai, se on ihan sama mikä meissä aiheuttaa sen, mitä syntiä teemme - syntiä se kummiskin on, ja pahaa Jumalan silmissä. Jokaisella on omat heikot kohtansa, eli mihin syntiin lankeaa helpoiten. Itselläni se on ylpeys, nokkavuus, tietoinen ilkeys ja jopa manipulointi - jollain toisella se on homoseksuaalisuus ja sen "harjoittaminen". Joku tekee syntiä uhraamalla kasvattamaansa viljaa luonnonjumalille, joku pettää aviopuolisoaan... Lista synneistä on loputon!
Se, miksi tämä homous nyt niin innostaa kaikkia syntinä, on mysteeri. Ehkä se vaikuttaa, että seksuaalisuus on eläimellisin ja herkin osa-alueemme, ja jos saamme käännettyä katseen sen osalta itsestämme johonkin toiseen heiveröiseen niin sen parempi! Media saa mukavasti rahaa siitä, kun ihmisiä kiinnostavia aiheita pulpahtaa julkisuuteen. Sitten kun uskovan sielunmaisemaa tuntemattomat alkavat puuttua kirkon / kristittyjen arvoihin ja tapoihin, astutaan jo uskonnonvapauden varpaille..
Mut eipä tässä mitään. Jumalaan luottavana tiedän, että tästäkin kohusta selvitään. Uskoville on luvattu helvetillinen vaino tänne maan päälle, ja sitähän tällästen juttujen kautta saadaan! Juujuu, kuka haluaa heittää ensimmäisen kiven, kun nyt sanoin että homostelu on syntiä? Itse en homoa kivellä heitä, koska saisin kasan kiviä niskaan omista syntiteoistani. Sitä suuremmalla syyllä voin yrittää auttaa homoa tässä asiassaan, jos hän on halukas siihen apua vastaanottamaan! - jkhjl
xzvxz kirjoitti:
Siksi ei tarvitse hyväksyä tai ymmärtää, tai edes kuunnella, kun sinunlaisesi paskat raiskaavat esimerkiksi lesbonaisia afrikassa. Sinä edustat ihan sitä samaa saatanan touhua jossa sinun ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseäsi.
Ei täällä hyväksytä murhaajien tai lapsenraiskaajienkaan mielipiteitä, eikä siinä ole kyse mistään diktatuurista vaan ihmisen oikeuksien, ei hallituksen ideologian, puolustamisesta!
Jos tuo sama kampanja olisi osoitettu maahanmuuttajia vastaan, niin kampanjan tekijät olisivat jo poliisitutkinnassa kun ovat ohjanneet kampanjansa lapsille ja nuorille. Mikä antaa teille oikeuden mollata, kiusata ja vainota tiettyä ihmisryhmää? Mikä antaa teille oikeuden sekaantua ihmisten elämään, jotka eivät sekaannu teidän elämään?"Siksi ei tarvitse hyväksyä tai ymmärtää, tai edes kuunnella, kun sinunlaisesi paskat raiskaavat esimerkiksi lesbonaisia afrikassa."
Onko huonompaa logiikkaa ja argumentointia ennen nähty, kuin mitä yllä esität? MItä jos minäkin esittäisin sinun tapaa samanlaisia käsittämättömiä rinnastuksia ja yleistyksiä tyyliin "sinunlaisiasi ateisteja ja vapaa-ajattelijoita ei tarvitse yrittää edes ymmärtää ja kuunnella kun sinunlaisesi tappoivat ateistisen kommunismin nimessä miljoonia ihmisiä" Olisiko reilu rinnastus mielestäsi?
"Sinä edustat ihan sitä samaa saatanan touhua jossa sinun ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseäsi."
Kyllä jos katsotaan viimeisen kahdensadan vuoden historiaa, niin kyllä kristityistä on löytyneet ne kaikkein epäitsekkäimmät ihmiset, jotka ovat lähteneet auttamaan esim. sairaita ja heikkoja. Punaisen ristin perustaja oli esim. kristitty. Olet nyt varmaan sekoittanut satanismin ja kristillisyyden keskenään. Satanismissa ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseään ja nautintojaan. - chris_hitchens
kkhgkhg kirjoitti:
"Ei noita tarvitse ymmärtää tai "yrittää hyväksyä". "
Jos tosiaan olet sitä mieltä, että valtavirrasta eli poliittisesti korrektista mielipiteestä poikkeavaa mielipidettä ei tarvitse ymmärtää ja hyväksyä, et ole ansainnut demokratiaa, vaan olet jo diktatuurin kannattaja.
Miksi muuten kenenkään tarvisi ymmärtää ja yrittää hyväksyä sinun mielipidettäsi?Sinä olet valitettavan hukassa. Ihmisoikeudet eivät ole demokratiakysymys. Ihmisen oikeus henkiseen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen eivät ole äänestettävissä olevia juttuja.
Sinä et valitettavasti tunnu tuota ymmärtävän - XZ:lle lähettämästäsi lämminhenkisestä ja sydämellisestä vastauksesta päätellen. - kkhgkhg
chris_hitchens kirjoitti:
Sinä olet valitettavan hukassa. Ihmisoikeudet eivät ole demokratiakysymys. Ihmisen oikeus henkiseen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen eivät ole äänestettävissä olevia juttuja.
Sinä et valitettavasti tunnu tuota ymmärtävän - XZ:lle lähettämästäsi lämminhenkisestä ja sydämellisestä vastauksesta päätellen.No kumpi on hukassa, riippuu näkökulmasta. "Ihmisoikeudet eivät ole demokratiakysymys" Niinpä. Voit varmaan silloin allekirjoittaa sen, että kaikilla ihmisillä on mielipiteen ilmaisun oikeus. Sitähän sinä olit riistämässä niiltä, jotka eivät näe asioista samalla tavoin kuin sinä. No ymmärrän kyllä, että tarkoitat ihmisoikeudella mm. homojen oikeutta olla homoja. Mutta entä onko entisellä homolla oikeutta parantua homoudestaan, jos hän kokee, että hän haluaa olla hetero? Onko hänellä oikeus kertoa, että hän on muuttunut homosta heteroksi? Vai onko se oikeus vain niillä, jotka tulevat ulos homokaapista?
- chris_hitchens
kkhgkhg kirjoitti:
No kumpi on hukassa, riippuu näkökulmasta. "Ihmisoikeudet eivät ole demokratiakysymys" Niinpä. Voit varmaan silloin allekirjoittaa sen, että kaikilla ihmisillä on mielipiteen ilmaisun oikeus. Sitähän sinä olit riistämässä niiltä, jotka eivät näe asioista samalla tavoin kuin sinä. No ymmärrän kyllä, että tarkoitat ihmisoikeudella mm. homojen oikeutta olla homoja. Mutta entä onko entisellä homolla oikeutta parantua homoudestaan, jos hän kokee, että hän haluaa olla hetero? Onko hänellä oikeus kertoa, että hän on muuttunut homosta heteroksi? Vai onko se oikeus vain niillä, jotka tulevat ulos homokaapista?
HOMOUS EI OLE SAIRAUS!! Ei vasenkätisyydestäkään parannuta. Kuinka hirveän vaikeaa tuo voi olla käsittää?
- Antiteisti
jkhjl kirjoitti:
"Siksi ei tarvitse hyväksyä tai ymmärtää, tai edes kuunnella, kun sinunlaisesi paskat raiskaavat esimerkiksi lesbonaisia afrikassa."
Onko huonompaa logiikkaa ja argumentointia ennen nähty, kuin mitä yllä esität? MItä jos minäkin esittäisin sinun tapaa samanlaisia käsittämättömiä rinnastuksia ja yleistyksiä tyyliin "sinunlaisiasi ateisteja ja vapaa-ajattelijoita ei tarvitse yrittää edes ymmärtää ja kuunnella kun sinunlaisesi tappoivat ateistisen kommunismin nimessä miljoonia ihmisiä" Olisiko reilu rinnastus mielestäsi?
"Sinä edustat ihan sitä samaa saatanan touhua jossa sinun ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseäsi."
Kyllä jos katsotaan viimeisen kahdensadan vuoden historiaa, niin kyllä kristityistä on löytyneet ne kaikkein epäitsekkäimmät ihmiset, jotka ovat lähteneet auttamaan esim. sairaita ja heikkoja. Punaisen ristin perustaja oli esim. kristitty. Olet nyt varmaan sekoittanut satanismin ja kristillisyyden keskenään. Satanismissa ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseään ja nautintojaan."Kyllä jos katsotaan viimeisen kahdensadan vuoden historiaa, niin kyllä kristityistä on löytyneet ne kaikkein epäitsekkäimmät ihmiset(...)"
Niinkö väitit?
Nämä laupiaat samarialaiset vaan eivät oikein omasta tahdostaan tainneet lähteä vaan siksi että uskontonsa käskee heitä tekemään niin ja heitä pelotellaan kaikenlaisilla mörrimöykyillä jos eivät.
Ei täytä minun määritelmää epäitsekyydestä jos selvästi itsekäs motiivi taustalla (tässä tapauksessa kertyy jeebusboonuksia tuonpuoleista elämää varten) - Antiteisti
chris_hitchens kirjoitti:
HOMOUS EI OLE SAIRAUS!! Ei vasenkätisyydestäkään parannuta. Kuinka hirveän vaikeaa tuo voi olla käsittää?
Näköjään liiankin
tytöt kirjoitti:
Haluaisimme tietää miten voit sivuutttaa raamatun jakeet ja sanoa, ettei homous ole syntiä? Milloin arkkipiispan sana on mennyt yli Jeesuksen? Ja eikö ohje ole että voidaan rukoilla suhteiden puolesta, mutta ei me ihmiset sitä siunausta voida antaa, sen antaa Jumala.
Ja yleisesti keskusteluun. Jos suomessa on kerran uskon vapaus, eikö se anna meille kristityillekin vapauden julistaa evankeliumia, jos mediasta saa pursuilla "uskonnon vapauden nimissä" homoseksuaalisten haastatteluja sekä ohjelmia esim.pettämisestä. Niistä ei tule mitään isoa media lööppiä, mutta kun joku uskaltaa kertoa Jeesuksesta, siitä tulee kauhea kohu.En sivuuta Raamatusta mitään. Raamatussa ei oikeastaan lainkaan puhuta homoseksuaalisuudesta sellaisena kuin sen nykyisin ymmärrämme. Raamatun ajan maailmassa ei tunnustettu kahden aikuisen samaa sukupuolta olevan ihmisen sitoutumista elämään yhdessä parisuhteessa. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä tms. tarkoitetaan luultavammin jotain aivan muuta kuin rakkauteen perustuvaa siotumusta ja parisuhdetta. Kohdissa tarkoitetaan luulatavammin esim. ajan tavan mukaista julmaa rangaistus ja häpäisykeinoa esim. sotatilanteessa tai muuta vastaavaa seksuaalista alistamista.
Sanna Husso
pappi- poliit
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
En sivuuta Raamatusta mitään. Raamatussa ei oikeastaan lainkaan puhuta homoseksuaalisuudesta sellaisena kuin sen nykyisin ymmärrämme. Raamatun ajan maailmassa ei tunnustettu kahden aikuisen samaa sukupuolta olevan ihmisen sitoutumista elämään yhdessä parisuhteessa. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä tms. tarkoitetaan luultavammin jotain aivan muuta kuin rakkauteen perustuvaa siotumusta ja parisuhdetta. Kohdissa tarkoitetaan luulatavammin esim. ajan tavan mukaista julmaa rangaistus ja häpäisykeinoa esim. sotatilanteessa tai muuta vastaavaa seksuaalista alistamista.
Sanna Husso
pappisANNAN PITÄÄ EROTA PAPPIS VIRASTAAN,hän julistaa saatanan sanomaa
- One only way
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Kirkon nuorisotyössä ei millään tavalla kannateta tällaisia eheytymisterapioita tms. vaan tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat. Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. Tällaisten väitteiden esille tullessa, vaikkapa esim. juuri jostain lehdestä, pyrimme avoimesti keskustelemaan nuorten kanssa siitä, miksi jotkut ajattelevat noin. Korostamme aina sitä, että nuori on luojan silmissä kaunis juuri sellaisena kuin on ja saa kasvaa ja etsiä itseään luottavaisena siitä, ettei ole millään tavalla vääränlainen. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole synti eikä vika.
Ystävällisin terveisin
Sanna H. pappi"Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. "
-Olet todella törkeällä tavalla valheellinen ihminen ja vieläpä pappi!
-Eihän ko. kohdassa puhuttu mitään HUONOSTA isäsuhteesta! Kun nyt olet lähtenyt noin törkeästi valehtelemisen linjalle, joka muuten on juuri erittäin tyypillistä homojärjestöistä tutulle propagandalle, niin opettele edes valehtelemaan hieman paremmin...!
-Tuo sinun valheesi kun paljastuu tuossa yhdella ainoalla silmäyksellä.
-Miten joku totuudenmukaisen tutkimustuloksen kertominen muka "loukkaa"? Oletko mieluummin totuuden salaamisen kannalla, vai kiistätkö , ja jos, niin millä perusteella, tutkimuksen tuloksen? Jos se ei pidä omalla kohdallasi paikkaansa, niin johtuisikohan se siitä että tutkimuksessa kyse oli enempikin homoista kuin lesboista...?
-Oletko muuten itse lesbo? Vaikutat niin kovin kiihkeästi olevan nuoria johtamassa harhaan(lue kadotukseen) tuon asian kanssa... Mutta niinhän on kyllä arkkipiispakin... Voi-huuto tämän maan "viralliselle kirkolle"! - asevelvollisuus
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
En sivuuta Raamatusta mitään. Raamatussa ei oikeastaan lainkaan puhuta homoseksuaalisuudesta sellaisena kuin sen nykyisin ymmärrämme. Raamatun ajan maailmassa ei tunnustettu kahden aikuisen samaa sukupuolta olevan ihmisen sitoutumista elämään yhdessä parisuhteessa. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä tms. tarkoitetaan luultavammin jotain aivan muuta kuin rakkauteen perustuvaa siotumusta ja parisuhdetta. Kohdissa tarkoitetaan luulatavammin esim. ajan tavan mukaista julmaa rangaistus ja häpäisykeinoa esim. sotatilanteessa tai muuta vastaavaa seksuaalista alistamista.
Sanna Husso
pappiSinä haluaisit varmastikin vihkiä miesparin avioliittoon, eikö totta Sanna?
- xzvxz
jkhjl kirjoitti:
"Siksi ei tarvitse hyväksyä tai ymmärtää, tai edes kuunnella, kun sinunlaisesi paskat raiskaavat esimerkiksi lesbonaisia afrikassa."
Onko huonompaa logiikkaa ja argumentointia ennen nähty, kuin mitä yllä esität? MItä jos minäkin esittäisin sinun tapaa samanlaisia käsittämättömiä rinnastuksia ja yleistyksiä tyyliin "sinunlaisiasi ateisteja ja vapaa-ajattelijoita ei tarvitse yrittää edes ymmärtää ja kuunnella kun sinunlaisesi tappoivat ateistisen kommunismin nimessä miljoonia ihmisiä" Olisiko reilu rinnastus mielestäsi?
"Sinä edustat ihan sitä samaa saatanan touhua jossa sinun ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseäsi."
Kyllä jos katsotaan viimeisen kahdensadan vuoden historiaa, niin kyllä kristityistä on löytyneet ne kaikkein epäitsekkäimmät ihmiset, jotka ovat lähteneet auttamaan esim. sairaita ja heikkoja. Punaisen ristin perustaja oli esim. kristitty. Olet nyt varmaan sekoittanut satanismin ja kristillisyyden keskenään. Satanismissa ei tarvitse rakastaa muuta kuin itseään ja nautintojaan.Logiikkani on täysin aukotonta.
Nimittäin, ettekö te kristityt väitä että Jumala siunaa tekonne, ja siksi teidän tekonne ovat aina oikeita ja että Raamattukin on ensimmäisestä isosta kirjaimesta viimeiseen pisteeseen saakka Jumalan sanaa?
Mutta siitä huolimatta te aiheutatte valtavasti kärsimystä koska sinä edustat juuri sitä "jumalan oikeutta" jota nuo kristityt nyt jakelevat lesbonaisille raiskaamalla heitä heteroiksi.
Vai sanoudutko irti sellaisesta minkä jumala on pyhittänyt ja sanotko että nuo kristityt tekevät tuolla afrikassa nyt syntiä?
Tuohon viimeiseen kysymykseen haluan sinulta vastauksen, joten älä sorru kiertelyyn vaan sano suoraan tekevätkö nuo kristityt sinun mielestäsi nyt syntiä kun sanoudut irti heidän porukastaan? - Niinköhän?
poliit kirjoitti:
sANNAN PITÄÄ EROTA PAPPIS VIRASTAAN,hän julistaa saatanan sanomaa
Itse julistat!
- Saatana sanoma
poliit kirjoitti:
sANNAN PITÄÄ EROTA PAPPIS VIRASTAAN,hän julistaa saatanan sanomaa
on : älä kuuntele loukkaavien idioottien aivo-oksennusta!
- Sanna taitaapi
harhaa............. kirjoitti:
Sanna on harha-opettaja, koska Paavali kirjoittaa: 9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet" (1 Kor.6)
Pappi on vastuuton ja vaarallinen jos hän siunaa synnin, joka katumattomana johtaa helvettiin.
Toiseksi, Sanna ei tosiaankaan tiedä mitä kommentoi homojen perhetaustoista.olla ainut järjen ääni kaikkien teidän "mutkunmutkun-raamattu-sanoo-niin-tai-näin"-muinaisjäänteiden keskellä. En usko jumalaan mutta kiva nähdä ja kuulla ettei kaikki uskovaiset oo höyrypäisiä fasisteja jotka haluaavat elää jossain taivaallisessa Pohjois-Koreassa
- Hulalooppi
One only way kirjoitti:
"Nuo väitteet huonoista isä- tai äitisuhteista yms. ovat loukkaavia, eivätkä todellakaan pidä paikkaansa. "
-Olet todella törkeällä tavalla valheellinen ihminen ja vieläpä pappi!
-Eihän ko. kohdassa puhuttu mitään HUONOSTA isäsuhteesta! Kun nyt olet lähtenyt noin törkeästi valehtelemisen linjalle, joka muuten on juuri erittäin tyypillistä homojärjestöistä tutulle propagandalle, niin opettele edes valehtelemaan hieman paremmin...!
-Tuo sinun valheesi kun paljastuu tuossa yhdella ainoalla silmäyksellä.
-Miten joku totuudenmukaisen tutkimustuloksen kertominen muka "loukkaa"? Oletko mieluummin totuuden salaamisen kannalla, vai kiistätkö , ja jos, niin millä perusteella, tutkimuksen tuloksen? Jos se ei pidä omalla kohdallasi paikkaansa, niin johtuisikohan se siitä että tutkimuksessa kyse oli enempikin homoista kuin lesboista...?
-Oletko muuten itse lesbo? Vaikutat niin kovin kiihkeästi olevan nuoria johtamassa harhaan(lue kadotukseen) tuon asian kanssa... Mutta niinhän on kyllä arkkipiispakin... Voi-huuto tämän maan "viralliselle kirkolle"!Kerros hei mulle että mikä siinä on niin väärin? Aika yksinkertanen kysymys, kaks ihmistä rakastaa toisiaan eikä se satuta ketään. Miks, se, on, väärin?
Koska joku kirja sanoo niin? Ei. Ajattele ja käytä järkeäs ja anna mulle joku oikeesti järkevä selitys että miks se on väärin. - äimäsenkäki
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
En sivuuta Raamatusta mitään. Raamatussa ei oikeastaan lainkaan puhuta homoseksuaalisuudesta sellaisena kuin sen nykyisin ymmärrämme. Raamatun ajan maailmassa ei tunnustettu kahden aikuisen samaa sukupuolta olevan ihmisen sitoutumista elämään yhdessä parisuhteessa. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä tms. tarkoitetaan luultavammin jotain aivan muuta kuin rakkauteen perustuvaa siotumusta ja parisuhdetta. Kohdissa tarkoitetaan luulatavammin esim. ajan tavan mukaista julmaa rangaistus ja häpäisykeinoa esim. sotatilanteessa tai muuta vastaavaa seksuaalista alistamista.
Sanna Husso
pappiRaamatun tulkinnan pohjanoteeraus. Mistä tuollainen tulkinta kumpuaa.
- Taisit
äimäsenkäki kirjoitti:
Raamatun tulkinnan pohjanoteeraus. Mistä tuollainen tulkinta kumpuaa.
nukkua hissan tunneilla...
- Toisaalta,
harhaa............. kirjoitti:
Sanna on harha-opettaja, koska Paavali kirjoittaa: 9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet" (1 Kor.6)
Pappi on vastuuton ja vaarallinen jos hän siunaa synnin, joka katumattomana johtaa helvettiin.
Toiseksi, Sanna ei tosiaankaan tiedä mitä kommentoi homojen perhetaustoista.Paavalillakaan ei tiennyt faktan faktaa Jeesuksen elämästä, älä vetoaa häneen, ei tainnu olla kovinkaan terve tyyppi
- tai sit
Taisit kirjoitti:
nukkua hissan tunneilla...
rukoilla...
- häirikköuskis
Kirkkoon ei tarvitse eikä saa mahtua ihmispsyykeä vahingoittavat äänet. Kaikki ihmisen psyyken terveyttä vahvistavat äänet pitää kuulua,mutta vähemmistöjen diskriminonti ei saa kuulua kirkkoon.
Nuoria ei saa syyllistää eikä myöskään heidän vanhempiaan , asiassa missä ei tarvitse syyllistää,normaalissa tilanteessa missä nuori havaitsee olevansa homo. Jo itsessään nuorelle on raskasta huomata olevansa erilainen,häntä pitäisi tukea ajattelemaan,että hän on yhtä normaali kuin muutkin, asiallinen keskustelu ja ohjaaminen tiedon lähteille auttaa häntä jäsentämään identiteettiään, niin seksuaalista kuin kaikkea muutakin.
Tärkeintähän on tukea nuorta kasvamaan vastuulliseksi ja tyytyväiseksi yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi, seksuaalinen identiteetti on yksityisyyteen kuuluva asia. Kirkon tulee tukea nuoria kaikessa terveessä kehityksessä,joten on oikein,että se sanoutuu irti ennakkoluuloisesta ja tieteellisten tutkimusten vastaisista tai tutkimuksia vääristelevistä kampanjoista. Jokainen nuori olisi mieluiten hetero eli kuten toisetkin. Tuollaiset kampanjat tekevät pahaa heille,joilla on toisenlainen polku kuljettavana elämässä.
Pitäisi tuntea enemmän nuorten maailmaa,ennen kuin yrittää väittää tietävänsä heistä jotakin. Aklla on hyvä näköalapaikka tavalliseen nuorisoon ja myös yhteiskuntaan.- chris_hitchens
Sinä olet häirikköuskis päivästä päivään minun lemppariharhakkini :)
Olen kanssasi samaa mieltä ja ihmeissäni siitä, ettei mikään kirkon taho ole katsonut tarvittavan muuta kuin irtisanoutuminen kampanjan järjestämisestä. Jos oikein haluaisi luke rivien välistä niin tuon hennon kiellon voisi tulkita niinkin että evlut -kirkko ei ole tuota järjestänyt mutta hyvä että joku on.
Arkkipiista Mäkiseltä odottaisin suoraryhtisempää puoskaroinnin, "eheyttämisen" nimissä tuomitsemista.
- l'homo changement
Kiitos Älä alistu-kampanjasta!
Tällaista viestiä tarvitaan.
Homohössötys on ollut sitä luokkaa, että toivoa sopii nuorisomme vuoksi, että tämänsuuntaisia vastaiskuja tulee vielä paljon lisää - mielellään moniäänisen ev.lut.kirkon rahoittaminakin, vaikka sitä lienee turha edes toivoa :´(
Kirkko on opetuksessaan aivan hukassa.
Kaikki käy, kunhan pysyy jäsenenä ja maksaa kirkollisveronsa.
Sanna H. pappi tuossa edellä kirjoittaa "tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat"
Niinpä niin mutta millaisia he ovat?
Siinä pulma, sanos Shakespearen Hamlet ja sanon minäkin.
Nuoret tarvitsevat ohjausta oikeaan mutta nyt heitä ohjataan väärään taikka jätetään oman onnensa nojaan "tuetaan nuorten kasvua sellaisina kuin he ovat".
Lue myös:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9709130- Hienoa nuoret
Samaa mieltä.
Hyvä että kirkossa on vielä tervettä järkeä omaavia ja myöskin Jumalan sanaan luottavia tahoja. Äänet ovat alkaneet olla jo liian pelottavan yksiäänisiä, joka voi hämärtää todella rajusti tosiasioita monen nuoren mielessä. Terve kampanja ja tervetullut. Lisää tälläistä vaan kehiin, ja kirkko voi saada takaisin uskottavuutensa. - Kantapää
Hienoa nuoret kirjoitti:
Samaa mieltä.
Hyvä että kirkossa on vielä tervettä järkeä omaavia ja myöskin Jumalan sanaan luottavia tahoja. Äänet ovat alkaneet olla jo liian pelottavan yksiäänisiä, joka voi hämärtää todella rajusti tosiasioita monen nuoren mielessä. Terve kampanja ja tervetullut. Lisää tälläistä vaan kehiin, ja kirkko voi saada takaisin uskottavuutensa.Jep on mahtava ja terve kamppanja!!!
Seuraavaksi voitaisiinkin aloittaa semmoinen, jossa pakkonaitetaan yksinhuoltajaäitejä, jotta näiden lapset saisivat miehen mallia. Onhan se nyt ihan sairasta, että nainen saa kasvattaa lapsia yksinään!!
Ja toinen hieno kamppanja voisi olla että kehotetaan kaikkia alimittaisia syömään kasvuhormooneja, kun sanoohan sen jumalan antama järkikin etteivät nämä alimittaisina selviä elämästä, kun ovat niin epänormaaleja!
Sitten kolmas kamppanja jossa valkaistaan kaikki ihmiset jotka ovat keskivertoa suomalaista tummempia, kun onhan se nyt kauheaa, pelottavaa ja luonnotonta kun niitä kadulla näkee jotka eivät ole samanvärisiä kuin normaaliväestö!
Sitten semmoinen kamppanja jossa laitetaan kaikki silmälasipäiset lapset eri kouluihin kuin normaalit lapset, koska nämä saattaisivat muuten yllyttää muita lapsia kiusaamaan itseään, kun ovat laseineen niin kamalan erillaisia!
Ja sanomattakin selvää etten itse allekirjoita mitään edellisistä, mutta jospa tuo laittaisi teidät naava-aivoiset omannavantuijottelijat vähän miettimään millaista toisten ihmisten henkistä vahingoittamista tuossa olette puoltamassa.. - Lisää vihaa
"Kiitos Älä alistu-kampanjasta!
Homohössötys on ollut sitä luokkaa, että toivoa sopii nuorisomme vuoksi, että tämänsuuntaisia vastaiskuja tulee vielä paljon lisää"
Vastaiskuja? Jos te sotaa haluatte ja lähdette hyökkäämään niitä ihmisiä vastaan jotka eivät ole teille mitään tehneet tai sanoneet, niin sodan te myös saatte. Te olette sen verran kauan sekaantuneet muiden ihmisten asioihin, että on vain ajan kysymys milloin myös teidän asioihinne sekaannutaan ja teidän toiminnastanne tehdään laitonta kuten rasistisista liikkeistä.
Muista sitten että sitä saatte niittää mitä kylvittekin, sillä vihaahan sinä kylvät. Kuvitteletko sinä että vihaajaa rakastetaan? Toivottavasti aidot uskovat rukoilevat puolestasi ja Jeesus avaa silmäsi ja poistaa Saatanan kylvämän vihasi.
- ahahahahahha
'' Ajattele näin, käyttäydy näin, ole tätä. Kolme asiaa, jotka haluavat kertoa sinulle, millainen sinun pitäisi olla. On helppoa alistua määrittelemään oma identiteetti yleisen mielipiteen, omien elämänkokemusten ja sisäisten tuntemuksien mukaisesti. ''
Miten tämä kampanja eroaa ensimmäisen lauseen väitteistä? :---D
Niin, ja muistakaahan, että itsensä, sisäisten tuntemusten kuuntelu on pahasta, seuratkaa kaikki Jumalaa ja ajatelkaa, käyttäytykää ja tehkää niinkuin Jumala haluaisi teidän tekevän!
..ollaankohan tässä nyt VÄHÄN hakoteillä? Aloittajan kysymykseen:
"Mä en ymmärrä nyt tätä juttua, ehkä kirkko joka on kuulolla vois mulle selventää tätä asiaa? Miksi haluatte ajaa jo valmiiksi hämmentyneet nuoret vihaamaan itseään ja syyllistämään itseään sellaisesta asiasta johon ei voi itse vaikuttaa."
Sanna jo vastasikin ansiokkaasti siitä, että kyseessä ei ole kirkon kampanja. Arkkipiispa Kari Mäkinen vielä vahvistaa asian: Kirkon piirissä ei haluata ajaa ketään vihaamaan itseään ja syyllistämään asioista joihin ei itse voi vaikuttaa. Minusta arkkipiispa puhuu tässä juuri siitä:
Arkkipiispa Kari Mäkinen:
"Olen seurannut virinnyttä keskustelua joka koskee seksuaalista identiteettiä. Sen yhteydessä olen ajatellut erityisesti niitä homoseksuaaleja, jotka mieli arkana kysyvät, voinko olla omana itsenäni näkyvä, täysiarvoinen ihminen vai pitääkö minun kätkeytyä ja vaieta.
Heille haluan sanoa: Sinä olet arvokas, Jumalan luoma ihminen omana kokonaisena itsenäsi juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus rakkauteen, läheisyyteen ja lämpöön. Et ole oman identiteettisi takia rikollinen, sairas tai erityisellä tavalla syntinen.
Ymmärrän, että kysymys homoseksuaalisuuden kohtaamisesta itsessä ja toisissa sisältää vaikeutta, niin kuin seksuaalisuuden kohtaaminen aina. Sitä vaikeutta tunnistan myös nyt meneillään olevassa keskustelussa. Myös sen käsittelyyn monella tapaa julkisessa keskustelussa on oltava tilaa. Se ei saa johtaa toisen vähättelyyn tai toisen identiteettiä koskevaan torjuntaan.
Kampanja, joka keskustelun on käynnistänyt, ei ole kirkon järjestämä kampanja."
Meri-Anna H.
teologi- miten on?
Hei, Meri-Anna!
Minua kiinnostaa kuulla Sinun oma mielipiteesi tästä asiasta. Kirkon "virallinen" kanta tietysti oli tiedossa jo etukäteen. Oletko itse sen takana? Sain kirjoituksestasi sellaisen käsityksen, että olet arkkipiispan kanssa samaa mieltä. Olenko ymmärtänyt oikein, että kuulut vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen? Käsittääkseni suhtautuminen tähän asiaan on vanhoillislestadiolaisuudessa hyvinkin selkeä. Ihminen voi olla homo, se ei ole synti. Syntiä on toteuttaa omaa homoseksualisuuttaan elämässään.
Vai olenko väärillä jäljillä? - marja peltonen
mutta tietyt järjestöt jotka kuuluu kirkkoon osana, on järjestännyt tämän homo vastaisen kamppanjan, mummuassa kansanlähetys herätysliike joka osa kirkkoa, joten kirkon johdolla on vastuu tästä homo vastaisesta kamppanjasta jos kirkkoon kuuluvat osat, eli uskonnolliset liikkeet joka kuuluu kirkkoon järjestää tälläisen homo vastaisen kamppanjan. voidaan kysyä miksi kirkon johto antaa tietyjen kirkkoon kuuluvien osiensa, kirkkoon kuuluvien järjestöjen järjestää tälläinen homo vastainen kamppanja.
- Atte Ateisti
miten on? kirjoitti:
Hei, Meri-Anna!
Minua kiinnostaa kuulla Sinun oma mielipiteesi tästä asiasta. Kirkon "virallinen" kanta tietysti oli tiedossa jo etukäteen. Oletko itse sen takana? Sain kirjoituksestasi sellaisen käsityksen, että olet arkkipiispan kanssa samaa mieltä. Olenko ymmärtänyt oikein, että kuulut vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen? Käsittääkseni suhtautuminen tähän asiaan on vanhoillislestadiolaisuudessa hyvinkin selkeä. Ihminen voi olla homo, se ei ole synti. Syntiä on toteuttaa omaa homoseksualisuuttaan elämässään.
Vai olenko väärillä jäljillä?"Ihminen voi olla homo, se ei ole synti. Syntiä on toteuttaa omaa homoseksualisuuttaan elämässään."
Tjoo. Noin moni kristitty kai asian mielessään omasta mielestään liberaalisti muotoilee.
Entä jos on hetero (sehän ei ole syntiä), mutta pitäytyy toteuttamasta heteroseksuaalisuuttaan elämässään? Saako siitä lisäpointseja vai onko se synti?
Sanotaanhan ison kirjan alussakin että "Lisääntykää ja täyttäkää maa!".
- chris_hitchens
Arvon Meri-Anna,
kyllä asia julkilausumien tasolla varmaan on juuri noin kuten linkitit. Kyse onkin enemmän siitä, ettei evlut -kirkko jostain ihmeen syystä pysty sanomaan suoraan tuollaisen kampanjan olevan vastenmielinen ja virheellinen vaan "parasta" mihin kykenette on sanoa ettei tuo ole teidän masinoimanne.
Passiivisuutenne mahdollistaa tuon!! - Uskossa ollen
Täällä vastaavien pappien viestit varmaankin hyvin kuvaa sitä suuntaa mihin kirkko on menossa. Suunta liberaali newagemainen humanismi liitettynä diakonialla ja sitten taasen kristinusko menee - kuten aina - eri tietä. Meidän tehtävä on sitten taasen julistaa Kristuksen rakkauden evankeliumia joissa ei ketään "suvaita" kadotukseen eikä siis kellekään anneta erityislupaa syntiin. Miehen ja naisen avioliiton ulkopuolinen himo on syntiä ja Jeesus edusti tässä suhteessa himoitsemiseen jyrkintä kantaa mitä kukaan koskaan. Meidän ei tule antaa kellekään - ei homoille eikä heteroille - lupaa syntiin, sillä näin tehden vain johdatamme nämä synnintekijät kadotuksen tielle mikä on kauheinta mitä ihminen voi lähimmäiselleen tehdä.
Kauheinta, mitä ihminen voi lähimmäiselleen tehdä, on tyrkyttää lammaspaimenten tai muusta vastaavasta satukirjasta keräämiään sloganeita totuutena kanssaihmisilleen ja yrittää niiden avulla alistaa muut ihmiset omien harhojensa alaisiksi. Uskonnot, nuo yhteiskuntien syövät.
- Uskossa ollen
Aatami9 kirjoitti:

Niin - kyse on kristinuskosta jonka uskomme ihan tosissaan olevan taivaan ja maan Luojan meille ilmoittama viimeinen tahto eli testamentti. Uskomme mukaan Jumala ohjaa omaa ihmiskunnan pelastussuunnitelmaa Jeesuksessa Kristuksessa ja tätä julistamme kenenkään estämättä. Näin olemme jo toimineet lähes 2000 vuotta ja jatkamme kunnes Jeesus saapuu. Meihin ei voi vaikuttaa - ei fyysisellä eikä henkisellä väkivallalla mitenkaan vaikka nytkin sitä mediassa kovalla voimalla yritetään. Miksi ? Meillä on motivaattori Herramme Jeesuksen lähetyskäsky - siunausta sinullekin. Ota Jeesus vastaan kun vielä siihen on aikaa :))
Uskossa ollen kirjoitti:

Taasko se kohtalaisen vaikea marttyyrikompleksisi sieltä pilkistää? Se, että on olemassa tolkun ihmisiä jotka eivät jaa kivikautisia satukirjasta otettuja mielipiteitäsi, on jo ilmeisesti mielestäsi väkivaltaa. Itke vaan edelleen mulle se joki, jos se vaikka helpottaisi oloasi.
- TEST AMEN

testaa tosi, omassa päässäsi, ihan tosi!!!!!!!!!
- Kummaa vihaa
Aatami9 kirjoitti:
Kauheinta, mitä ihminen voi lähimmäiselleen tehdä, on tyrkyttää lammaspaimenten tai muusta vastaavasta satukirjasta keräämiään sloganeita totuutena kanssaihmisilleen ja yrittää niiden avulla alistaa muut ihmiset omien harhojensa alaisiksi. Uskonnot, nuo yhteiskuntien syövät.
Kovasti olette täällä kristinuskoa kieltämässä. Suomessa kuitenkin on uskonvapaus. Toisaalta myös ateismi on uskonto muiden joukossa.
- Antiteisti
Kummaa vihaa kirjoitti:
Kovasti olette täällä kristinuskoa kieltämässä. Suomessa kuitenkin on uskonvapaus. Toisaalta myös ateismi on uskonto muiden joukossa.
Eikä ole! Sana tarkoittaa nimenomaan sitä että ei usko jumalaan tai vastaaviin taru-olentoihin eikä kuulu mihinkään vapahtajakulttiin tai noudata vastaavan aivopesujärjestön sääntöjä.
Tarkista faktasi tai perustele... - Hippan hei
Antiteisti kirjoitti:
Eikä ole! Sana tarkoittaa nimenomaan sitä että ei usko jumalaan tai vastaaviin taru-olentoihin eikä kuulu mihinkään vapahtajakulttiin tai noudata vastaavan aivopesujärjestön sääntöjä.
Tarkista faktasi tai perustele...Eikös ateismi ole sitä, että USKOO ettei Jumalaa/jumalaa ole? Agnostikko taas ei oikein osaa sanoa juuta tai jaata asiaan, ainoastaan että ei voi tietää. Eli jos haluaa olla todellinen ei-uskovainen, kannattaisi harkita agnostikon uraa.
- Antiteisti
Hippan hei kirjoitti:
Eikös ateismi ole sitä, että USKOO ettei Jumalaa/jumalaa ole? Agnostikko taas ei oikein osaa sanoa juuta tai jaata asiaan, ainoastaan että ei voi tietää. Eli jos haluaa olla todellinen ei-uskovainen, kannattaisi harkita agnostikon uraa.
Sanoilla leikkimistä. Verbi uskoa ja substantiivi uskonto pohjautuvat kylläkin samaan juureen, mutta väite että ateismi on uskonto on silti väärä koska sillä ei ole uskonnolle tyypillisiä tuntomerkkejä kuten esim. pyhää kirjaa, rukousta, pyhäpäiviä, kirkkoja ym... Se, että uskon johonkin ei automaattisesti tarkoita sitä että se on uskontoni.
- niin ja amen

Aha, tulihan se sieltä: "uskon johonkin". Ihmiseen on sisäänrakennettu tarve uskoa johonkin (jumalkaipuu) . Pyhäpäiviä(vapaita) ei sitten sulla ole. Enpä usko, että paiskit töitä jouluaattona ja muina kirkkopyhinä. Ateistillahan ei ole lepopäiviä lainkaan, että mars töihin siitä ewery day.
Lepopäivähän on JUMALAN ASETTAMA. - Antiteisti
niin ja amen kirjoitti:
Aha, tulihan se sieltä: "uskon johonkin". Ihmiseen on sisäänrakennettu tarve uskoa johonkin (jumalkaipuu) . Pyhäpäiviä(vapaita) ei sitten sulla ole. Enpä usko, että paiskit töitä jouluaattona ja muina kirkkopyhinä. Ateistillahan ei ole lepopäiviä lainkaan, että mars töihin siitä ewery day.
Lepopäivähän on JUMALAN ASETTAMA.Et tainnut ymmärtää pointtiani mutta olkoot... Uskon esimerkiksi että mm. huominen tulee olemaan kylmä päivä. Väitätkö uskonnoliseksi lausunnoksi? Ateismi on uskon puute. Mistä revit "jumalkaipuun"? Itellä ei ainakaan löydy... Tieteiden tarjoamat faktat universumista ovat paljon mielenkiintoisempia ja uskomattomampia (mutta konkreettisia) kuin mikään satu, enkä kaipaa ketään pahansuopaa, mustasukkaista riivaaja-jumalaa elämääni joka vahtii tekojani aamusta iltaan.
- Näin se menee
Naispappeus ensin ja nyt muut karkeloimaan perässä. Ilmankos maa järähtelee alkusynnytystuskissaan. Jumalan käskyt ja säädökset on annettu ihmisten parhaaksi, ei kiusaksi.
- Kantapää
niin ja amen kirjoitti:
Aha, tulihan se sieltä: "uskon johonkin". Ihmiseen on sisäänrakennettu tarve uskoa johonkin (jumalkaipuu) . Pyhäpäiviä(vapaita) ei sitten sulla ole. Enpä usko, että paiskit töitä jouluaattona ja muina kirkkopyhinä. Ateistillahan ei ole lepopäiviä lainkaan, että mars töihin siitä ewery day.
Lepopäivähän on JUMALAN ASETTAMA.Taas tätä..
Eli mielestäsi en voi sanoa: "Uskon että Aurinko paistaa huomenna" ilman että se muka jotenkin kertoisi jostain "jumalankaipuusta"..
Myönnä pois että sinä tässä vaan vääntelet sanojen merkityksiä omaan asiaasi sopivaksi ja tuskin teet sitä viimeisen kerran; vastaavaa epärehellisyyttä kun tunnutte harjoittavan aika paljon.. - Antiteisti
Kantapää kirjoitti:
Taas tätä..
Eli mielestäsi en voi sanoa: "Uskon että Aurinko paistaa huomenna" ilman että se muka jotenkin kertoisi jostain "jumalankaipuusta"..
Myönnä pois että sinä tässä vaan vääntelet sanojen merkityksiä omaan asiaasi sopivaksi ja tuskin teet sitä viimeisen kerran; vastaavaa epärehellisyyttä kun tunnutte harjoittavan aika paljon..Saaneen muistuttaa etten aloittanut sanoilla temppuilemisen . Enkä vääntele sanoja siten että tarkoittavat mitä haluan. Tiedän mitä haluan sanoa ja muotoilen tekstini siten. Tartuin tossa aikaisemmin ainoastaan selkeästi väärään väitteeseen ja korjasin sen.
Ja vallan hyvin voit sanoa noin ilman että se sisältää mitään yliluonnoliseen viittaavaa. Miksi sen pitäisi ilmaista jotain jumalkaipuuta?
Miksi haukut minua epärehelliseksi? En ole se joka kokee tarvetta piiloutua jonkun taivaallisen supersankarin taikaviitan alle ja leikkiä kuurupiiloa todellisuuden kanssa. On rehellisempää ajatella itse ja tehdä johtopäätökset saatavilla olevien faktojen perusteella kun turvautua psykologisiin plasebo-kävelysauvoihin, joita ilman pärjäisi vallan hyvin. Saaatta olla joillekin pullossa kasvaneille kulttilaisille pelottava ajatus mutta niin on moni muukin elämän tosiasia. - Antiteisti
Antiteisti kirjoitti:
Saaneen muistuttaa etten aloittanut sanoilla temppuilemisen . Enkä vääntele sanoja siten että tarkoittavat mitä haluan. Tiedän mitä haluan sanoa ja muotoilen tekstini siten. Tartuin tossa aikaisemmin ainoastaan selkeästi väärään väitteeseen ja korjasin sen.
Ja vallan hyvin voit sanoa noin ilman että se sisältää mitään yliluonnoliseen viittaavaa. Miksi sen pitäisi ilmaista jotain jumalkaipuuta?
Miksi haukut minua epärehelliseksi? En ole se joka kokee tarvetta piiloutua jonkun taivaallisen supersankarin taikaviitan alle ja leikkiä kuurupiiloa todellisuuden kanssa. On rehellisempää ajatella itse ja tehdä johtopäätökset saatavilla olevien faktojen perusteella kun turvautua psykologisiin plasebo-kävelysauvoihin, joita ilman pärjäisi vallan hyvin. Saaatta olla joillekin pullossa kasvaneille kulttilaisille pelottava ajatus mutta niin on moni muukin elämän tosiasia.Sitäpaitsi, olin huomaavani että kaikki muut "kantapää" nimellä julkaistut kommentit puhaltavat samaan (uskonto)kriittiseen hiillen kuin minunkin... Eri "kantapää"? Takinkääntö? Väärinkäsitys?
- First and Last
Aatami9 kirjoitti:
Taasko se kohtalaisen vaikea marttyyrikompleksisi sieltä pilkistää? Se, että on olemassa tolkun ihmisiä jotka eivät jaa kivikautisia satukirjasta otettuja mielipiteitäsi, on jo ilmeisesti mielestäsi väkivaltaa. Itke vaan edelleen mulle se joki, jos se vaikka helpottaisi oloasi.
-Miksi et huomaa syyllistyväsi itse siihen, mistä valheellisesti syytät uskovia? Ei uskova ihminen yritä ketään saada "alistettua valtaansa", kun hän kertoo Jeesuksesta Kristuksesta. Kerromme evankeliumin ilosanomaa kaikille ihmisille tämän pallon päällä, kuten meidän uskomme mukaisesti kuuluukin kertoa -eikä jättää kertomatta. Sen voi jokainen ihan oman valinnan mukaan ottaa vastaan tai voi olla ottamatta.
Ainoa mihin ihminen tässä uskossa "joutuu alistumaan" on osallisuus Jumalan armosta, Jeesuksessa Kristuksessa, jossa ainoassa nimessä meille tarjotaan -ei tyrkytetä- pelastusta, siis tästä maailmasta poistuessamme ja tietyllä tapaa jo tässä ajassakin, pääsyä Jumalan yhteyteen ja Hänen valtakuntaansa.
Ja, tästä -tarjouksesta- kieltäytymällä ja moni sen sujuvasti ohittamalla, ihan oman valinnan mukaan, avaa automaattisesti sen "toisen oven". Siitä ovesta tai oikeastaa kaikki em. oven ulkopuolelle jäävät, pääsevät(joutuvat) sinne toiseen vaihtoehtoon, ilman sen kummempia ponnisteluja. Sinne pääsevät muuten myös nekin, jotka "eivät ole koskaan tehneet kenellekään mitään pahaa...". Näin siis siinä tapauksessa, jos eivät ole ottaneet Jumalan tarjoamaa armoa vastaan Jeesuksessa Kristuksessa. On sinne menossa mm. monia sellaisia "hyviä pappejakin", joiden suola on käynyt mauttomaksi, kuten Raamattu sanoo... Mutta ei nyt puhuta siitä... (Ettei taas tule niitä syytteitä uskisten harjoittamasta hirrveästä "peloittelusta")
Jumalan tarjous ihmisille, Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa on edelleen voimassa! - rmtob ei kirj.
Kummaa vihaa kirjoitti:
Kovasti olette täällä kristinuskoa kieltämässä. Suomessa kuitenkin on uskonvapaus. Toisaalta myös ateismi on uskonto muiden joukossa.
"Kovasti olette täällä kristinuskoa kieltämässä. Suomessa kuitenkin on uskonvapaus. Toisaalta myös ateismi on uskonto muiden joukossa. "
Hieman hämäräksi jäi, kuka on kieltämässä kristinuskoa? Sellaista sanomaa en viestiketjusta löytänyt, mutta ehkäpä joku jäi välistä.
Ateistit se ryhmä ei ainakaan ole, sillä suurinosa ateisteista nimenomaan kannattaa uskonnon- ja uskonnottomuudenvapautta.
Jos epäusko on uskonto, niin jokaisella ihmisellä on biljardeja uskontoja. Onko teismikin sitten uskonto mielestäsi? Onko kristityllä siis monia uskontoja, joista yksi on teismi ja toinen kristinusko?
- Uskossa ollen
"Taasko se kohtalaisen vaikea marttyyrikompleksisi sieltä pilkistää? "
Ei tarvi marttyyriyden pilkistää - tämä maailma järjestää meille marttyyrisuuden ihan itsestään pyytämättäkin :))
Kyse on taistelevasta kristitystä jota motivoi Jeesuksen lähetyskäsky !! - Mitä täs epäselvää?
Raamatun teksti on selvä ja kirkas: (Uudesta Testamentista)
"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat VAIHTANEET luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
samoin miespuoletkin, LUOPUEN luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti." Room. 1:26-27
Homous / lesbous on luonnonvastaista syntiä.
Kääntymys, parannuksen teko ja saa synnit anteeksi.- Luonnonvastaista?
Miehen sukupuolielin mahtuu ihan luonnostaan sekä naisen sukupuolielimeen että oraali-ja anaaliaukkoon sukupuolesta riippumatta... Missä kohta sun käyttöhjeissa sanotaan että se voidaan pistä sen ainoastaan yhteen aukkoon? Äläkä siteeraa raamatusta, ei auta eikä toimi. Perustele järkevästi!
- tk
Luonnonvastaista? kirjoitti:
Miehen sukupuolielin mahtuu ihan luonnostaan sekä naisen sukupuolielimeen että oraali-ja anaaliaukkoon sukupuolesta riippumatta... Missä kohta sun käyttöhjeissa sanotaan että se voidaan pistä sen ainoastaan yhteen aukkoon? Äläkä siteeraa raamatusta, ei auta eikä toimi. Perustele järkevästi!
Asiahan on ihan selvä. Luonnossa on "kirjoitettuna", että mies ja nainen lisääntyvät keskenään, ja tämä vaisto ohjaa sekä miestä että naista pariutumaan.Se että
miehen sukupuolielin voi sopia vaikka kalaan tai härkään ei tee siitä luonnollista, vaan mielumminkin perverssiä. Se ei ole täten luonnollista, vaan luonnon vastaista, ja varsinkin jos asiaa -luontoa- ajatellaan Jumalan luomana, niin kyllä sellainen on luonnon vastaista tai Jumalan säätämyksiä rikkovaa. - Jälleen kerran:
tk kirjoitti:
Asiahan on ihan selvä. Luonnossa on "kirjoitettuna", että mies ja nainen lisääntyvät keskenään, ja tämä vaisto ohjaa sekä miestä että naista pariutumaan.Se että
miehen sukupuolielin voi sopia vaikka kalaan tai härkään ei tee siitä luonnollista, vaan mielumminkin perverssiä. Se ei ole täten luonnollista, vaan luonnon vastaista, ja varsinkin jos asiaa -luontoa- ajatellaan Jumalan luomana, niin kyllä sellainen on luonnon vastaista tai Jumalan säätämyksiä rikkovaa.kts kalteva pinnan argumentti
- ljhvbljhv
tk kirjoitti:
Asiahan on ihan selvä. Luonnossa on "kirjoitettuna", että mies ja nainen lisääntyvät keskenään, ja tämä vaisto ohjaa sekä miestä että naista pariutumaan.Se että
miehen sukupuolielin voi sopia vaikka kalaan tai härkään ei tee siitä luonnollista, vaan mielumminkin perverssiä. Se ei ole täten luonnollista, vaan luonnon vastaista, ja varsinkin jos asiaa -luontoa- ajatellaan Jumalan luomana, niin kyllä sellainen on luonnon vastaista tai Jumalan säätämyksiä rikkovaa.Tarkoitatko luonnottomalla sitä ettei sitä esiinny luonnossa?
Eläimiinsekaantusta esiintyy luonnossa paljon. Esimerkiksi muuli on aasin ja hevosen risteytys. Sen lisäksi norsut ovat nusaisseet sarvikuonoja jne.
Missä jumala on silloin ollut kun luonnon eläimet ovat harrastaneet luonnottomuutta? Vai väitätkö että tämäkin on perisyntiä ja/tai ihmisen vaikutusta?
Sama muuten koskee sitten homoseksuaalisuuttakin. Eläinkunnassa monilta lajeilta on ihan todistettavasti havaittu homoseksuaalista toimintaa, ihan pariutumisen, mutta myös ihan nussimisen puolelta.
Että ei se vaisto mitään ohjaa. Sinä sekoitat vaiston kasvatuksen luomiin kuvitelmiin säännöistä, eli juuri siitä mistä sosiologiassa opetetaan kun puhutaan ihmisen näennäisestä vapaudesta, eli siitä samasta asiasta mistä tuossa kampanjassakin oli kyse, eli siitä että TE olette seurakuntienne sääntöjen alaisia täysin ilman vapauta, ja ainoa vapaus teille annetaan joko silloin kun itse eroatte tai teidät ajetaan pois seurakunnasta syrjimällä teitä.
Jos vain olisitkin sen raamatun lukemisen sijasta lukenut myös muita kirjoja niin olisit voinut vaikka sivistyä, mutta ethän sinä tyhmänä ihmisenä yhtä tyhmien seurakuntalaisten kanssa liikkuvana edes tiedä sitä mitä tieto ja itsensä sivistäminen on.
Se on kuitenkin semmoinen homma kun katsotaan ihmisen saavutuksia ja unohdetaan kärsimyksen ja syrjimisen aiheuttaminen, niin tulos on:
tiede 1 uskonnot 0. - Tiede ja
ljhvbljhv kirjoitti:
Tarkoitatko luonnottomalla sitä ettei sitä esiinny luonnossa?

tiede 1 uskonnot 0.uskonto eivät edes paini samassa sarjassa, mutta oikeassa oot! Meillä on fossiilit, me voitamme!
- pööllliijää
Ihmettelen kyllä että jos joitaki lapsia eristetää ja haukutaa naiselliseksi nii niiltä voi mennä itsetunto ja näitä lapsia pitäisi rohkaista! Niinku tässä yritetään! Ei kateelliset ole oikeassa.
- viisaampi
Jos kirkko opettaa homoudesta raamatun mukaan ja tämän opetuksen takia kirkosta eroaa 500, saavat nämä 500 erotakin kirkosta.
Jos kirkko sanoo, ettei saa varastaa, lähteekö 600 varasta kirkosta?
Vai pitäiskö kirkon sanoa: "Totta kai saat varastaa, tämä käskyhän on kirjoitettu
monta tuhatta vuotta sitten, ei tästä kannata välittää"
Suomessa on laki, jota on noudatettava ja kirkossa on raamattu, jota on noudatettava, Ja onhan Suomen laki 100% raamattuun tukeutuva ollut, ennenkuin Vihreät ja muut pimeät alkoivat muokata lakia mieleisekseen.
2. Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
Dan. 7:25
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
Ef. 5:16
... ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. - siis haloo

... ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.Jeesuksen "pitikin olla" lakia vastaan, puolustamassa köyhiä ja sorrettuja...... vai mitä sanot?????? Tottakai silloin on hallitusta vastaan, tollot!!!! Sitäpaitsi se on alusta asti väännetty nurin. Vittu käyttäkää aivoja ihmiset, lukekaa tiedettä!!!!
- hä
siis haloo kirjoitti:
Jeesuksen "pitikin olla" lakia vastaan, puolustamassa köyhiä ja sorrettuja...... vai mitä sanot?????? Tottakai silloin on hallitusta vastaan, tollot!!!! Sitäpaitsi se on alusta asti väännetty nurin. Vittu käyttäkää aivoja ihmiset, lukekaa tiedettä!!!!
ai kenen Jeesuksen???
- 4365635
viisaampi kirjoitti:
Jos kirkko opettaa homoudesta raamatun mukaan ja tämän opetuksen takia kirkosta eroaa 500, saavat nämä 500 erotakin kirkosta.
Jos kirkko sanoo, ettei saa varastaa, lähteekö 600 varasta kirkosta?
Vai pitäiskö kirkon sanoa: "Totta kai saat varastaa, tämä käskyhän on kirjoitettu
monta tuhatta vuotta sitten, ei tästä kannata välittää"
Suomessa on laki, jota on noudatettava ja kirkossa on raamattu, jota on noudatettava, Ja onhan Suomen laki 100% raamattuun tukeutuva ollut, ennenkuin Vihreät ja muut pimeät alkoivat muokata lakia mieleisekseen.
2. Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
Dan. 7:25
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
Ef. 5:16
... ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha."Suomessa on laki, jota on noudatettava ja kirkossa on raamattu, jota on noudatettava, Ja onhan Suomen laki 100% raamattuun tukeutuva ollut, ennenkuin Vihreät ja muut pimeät alkoivat muokata lakia mieleisekseen."
Mitä? Onko Suomen laissa joskus muka noudatettu kaikkia 613 Raamatussa lueteltua määräystä? Multa mennyt ihan ohi tällainen tieto, voisitko valaista asiaa?
- herttainenhertta
Kirkolla on ongelma. Valtaosa kirkon jäsenistä on tavallisia suomalaisia, jotka eivät harjoita uskontoa ja jotka maksavat kirkollisveroa perinteen ja kirkkohäiden takia. Hyvin suuri osa heistä kohtuullisen valistuneita tasa-arvon kannattajia, jotka ovat elämässään todenneet, että muiden ihmisten seksielämä ei oikeastaan vaikuta heidän omaan elämäänsä ollenkaan. Näiden jäseniensä verotulot ovat kirkolle tärkein tulonlähde.
Kirkko syrjii edelleen homoja, niin kuin se on perinteisesti syrjinyt kaikkia vähemmistöjä (naiset voidaan tässä lukea vähemmistöksi). Se syrjii homoja (ja naisia) pelkästään pitämällä tärkeänä tietämättömien raakalaisten tuhansia vuosia sitten kirjoittamaa ahdasmielistä ja moraalitonta kirjaa, jonka moraaliohjeista modernit yhreiskunnat ovat luopuneet 99 prosenttisesti. Se syrjii homoja osoittamalla, että jo heidän kanssaan rukoileminen on vuonna 2010 suurelle osalle kirkon päättäjistä aivan kammottava ajatus. Kirkko syrjii homoja kannattamalla ideologiaa, jonka mukaan taivaallinen diktaattori haluaa määräillä ihmisten seksielämää.
Joidenkin mielestä kirkko ei kuitenkaan syrji homoja tarpeeksi. Heistä ihmisille ja erityisesti nuorille pitää valehdella homoseksuaalisuuden syistä, homoseksuaaleille pitää kertoa, että heidän tulee kammota omaa seksuaalisuuttaan, että he eivät kelpaa sellaisina kuin ovat ja että heidän tulisi pakottaa itsensä johonkin ulkopuolelta asetettuun normiin seksuaalisuudesta tai elää koko elämänsä ilman parisuhdetta. Kun kirkon edustajat sanovat, että tuollainen on jo heillekin liian epähumaania, ja että he mieluummin kuvittelevat Jumalan, joka tykkää kaikista, saavat he kuulla olevansa erkaantuneita Raamatun sanansta.
En ota ateistina kantaa siihen, kumman tapa syrjiä homoja on kristillisempi, kirkon vai hellareiden ynnä muiden, mutta kirkon kannalta äänekkäimmät homovihaajat ovat pieni vähemmistö. Voi olla, että nekin suomalaiset, jotka välittävät ihmisten tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta kohtelusta, ovat pieni vähemmistö, eikä kirkon ja kristinuskon homovastaisuus koskaan saa massoja lähtemään kirkosta. Voi olla, että välittävät ihmiset ovat lähteneet jo. Mutta pidän suomalaisia kuitenkin sen verran arvossa, että luulen heidän mieluummin pysyvän vähemmän syrjivän kuin suoranaista homovihaa osoittavan kirkon jäseninä.
Kirkon pyrkimys sanoutua irti homovastaisesta nuorisokampanjasta on ilmiselvä hätäinen yritys estää uusi eroaalto, mutta siihen liittyy ainakin kaksi positiivista asiaa. Yksi on se, että kansa näyttää äänestävän jaloillaan, kun kristinusko näytää ahdasmielisimmät ja ihmisvihamielisimmät kasvonsa. Kansa 1. Toinen on se, että kirkko on taas pakotettu käymään homokeskustelua julkisuudessa ja hellämieliset liberaalitkin ovat löytäneet aikanakin osittaisen selkärangan. Mäkinen 1. - lähihoit.opisk. 17v
Ymmärrän molempien kannan asiaan, mutta itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että homoilla pitäisi olla samat oikeudet kuin heteroilla. Miksei saisi olla?
Itselläni (olen hetero) on monta homo ystävää ja he ovat eronneet kirkosta juuri tämän takia kun heidän mielestä kirkko ei halua heitä jäsenikseen..
Vaikka raamatussa sanotaa yhtä sun toista, nii eihän kukaa voi elää niinkuin raamatussa sanotaa vai voiko?
Mitäs te uskovaiset ja papit sanoisitte siihen jos omat lapsenne tulisi kertomaan että on homoseksuaalisia? Hylkäisittekö lapsenne saman tien? Eristäisittekö sen muusta maailmasta vai veisittekö kens ties johkuu suljetulle osastolle jotta hän parantuisi?? Ajatelkaa nytte vähäsen! Nytte eletää kumminki 2000 lukua eikä mitää 1900 luvun alku puolta!!!
Etten yhtää ihmettele ettei kirkos oo kohta ketää!- Neea78
Meidän kylällä oli näitä tosiuskiksia eli jehovan todistajia. Heidän vanhin poikansa oli homo. Kun tämä poika meni ja kertoi sen vanhemmilleen, perhe, pojan oma perhe(!!), sulki hänet pois yhteisöstään. Poika meni ja tappoi itsensä, koska ei perhe ei enää halunnut edes puhua hänelle.
Kun vuosia myöhemmin tapasin toisen jehovan todistajan (jt), kävi ilmi, että tunnemme molemmat tämän kyseisen perheen. Tapaamani jt sanoi, että pojalla oli ollut mielenterveydellisiä(!!!!) ongelmia. Eli näin siis jehovan todistajat... Oman pojan elämä ei ollut niin tärkeä kuin omat uskomukset...
Itse en kuulu mihinkään lahkoon ja suvaitsevana heterona minulla on homoystäviä, jotka ovat parempaa seuraa kuin yksikään tuntemani uskovainen. Hei lähihoit.opisk. 17v.
Kysyt: "Mitäs te uskovaiset ja papit sanoisitte siihen jos omat lapsenne tulisi kertomaan että on homoseksuaalisia?"
Tämä on tosi hyvä kysymys, koska kenenkä tahansa meistä läheinen voi olla ja varmasti onkin homoseksuaali. Meissä papeissakin on homoseksuaaleja ja tietysti lähipiirissämmekin on homoseksuaaleja. Usein erilaisuutta auttaa ymmärtämään juurikin siihen henkilökohtaisesti tutustuminen. Kun kuuntelee avoimesti toisen kokemusta elämästään ja itsestään, on vaikea mennä enää tuomitsemaan häntä. Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Siunausta sinulle opiskeluihisi ja elämääsi.
Sanna Husso, pappi- lähihoit.opisk. 17v
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei lähihoit.opisk. 17v.

Sanna Husso, pappiKiitän että edes joku vastasi :)
Sinun mielipiteestä huomaa ettet ole kuin muut uskovaiset tai papit. Sinunlaisia pitäisi olla enemmän! :)) - lähihoit.opisk. 17v
Neea78 kirjoitti:
Meidän kylällä oli näitä tosiuskiksia eli jehovan todistajia. Heidän vanhin poikansa oli homo. Kun tämä poika meni ja kertoi sen vanhemmilleen, perhe, pojan oma perhe(!!), sulki hänet pois yhteisöstään. Poika meni ja tappoi itsensä, koska ei perhe ei enää halunnut edes puhua hänelle.
Kun vuosia myöhemmin tapasin toisen jehovan todistajan (jt), kävi ilmi, että tunnemme molemmat tämän kyseisen perheen. Tapaamani jt sanoi, että pojalla oli ollut mielenterveydellisiä(!!!!) ongelmia. Eli näin siis jehovan todistajat... Oman pojan elämä ei ollut niin tärkeä kuin omat uskomukset...
Itse en kuulu mihinkään lahkoon ja suvaitsevana heterona minulla on homoystäviä, jotka ovat parempaa seuraa kuin yksikään tuntemani uskovainen.Juuri tätä en voi uskoa todeksi.. Oma perhe hylkää sen takia kun on mitä on. Ei olisi kyllä mulla enää pokkaa liikkua siellä kylällä.
- kolikon toinen puoli
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei lähihoit.opisk. 17v.
Kysyt: "Mitäs te uskovaiset ja papit sanoisitte siihen jos omat lapsenne tulisi kertomaan että on homoseksuaalisia?"
Tämä on tosi hyvä kysymys, koska kenenkä tahansa meistä läheinen voi olla ja varmasti onkin homoseksuaali. Meissä papeissakin on homoseksuaaleja ja tietysti lähipiirissämmekin on homoseksuaaleja. Usein erilaisuutta auttaa ymmärtämään juurikin siihen henkilökohtaisesti tutustuminen. Kun kuuntelee avoimesti toisen kokemusta elämästään ja itsestään, on vaikea mennä enää tuomitsemaan häntä. Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Siunausta sinulle opiskeluihisi ja elämääsi.
Sanna Husso, pappi"Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä."
Kyllä tuo on kolikon toinen puoli, jota niin mielellään julistetaan. Mutta vähintään yhtä tärkeä on toinen puoli. Sinä Sanna pappina varmasti muistat, mitä Jeesus sanoi aviorikoksesta kiinni jääneelle naiselle, jota kukaan ei kivittänyt: "en minäkään sinua tuomitse. Mene ÄLÄKÄ VASTEDES SYNTIÄ TEE". Lisäksi Jeesus vertauksessaan kadonneista lampaista ja kolikoista sanoi, että "taivaassa on suuri ilo yhdestä syntisestä, JOKA TEKEE PARANNUKSEN". Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo fariseuksille, " ettei hän ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen. " Jeesus ei tullut siis kutsumaan luokseen syntisiä, että he pysyisivät syntisinä vaan kutsui heidät parannukseen. kolikon toinen puoli kirjoitti:
"Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä."
Kyllä tuo on kolikon toinen puoli, jota niin mielellään julistetaan. Mutta vähintään yhtä tärkeä on toinen puoli. Sinä Sanna pappina varmasti muistat, mitä Jeesus sanoi aviorikoksesta kiinni jääneelle naiselle, jota kukaan ei kivittänyt: "en minäkään sinua tuomitse. Mene ÄLÄKÄ VASTEDES SYNTIÄ TEE". Lisäksi Jeesus vertauksessaan kadonneista lampaista ja kolikoista sanoi, että "taivaassa on suuri ilo yhdestä syntisestä, JOKA TEKEE PARANNUKSEN". Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo fariseuksille, " ettei hän ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen. " Jeesus ei tullut siis kutsumaan luokseen syntisiä, että he pysyisivät syntisinä vaan kutsui heidät parannukseen.Kyllä, Jeesus todella sanoi noin. Ongelma on siinä, että homoseksuaalisuus ei ole sen enempää synti kuin heteroseksuaalisuus. Ihminen ei pysty itse valitsemaan onko hetero vai homo. Homoseksuaalisuudesta ei tarvitse tehdä parannusta.
Sanna Husso
pappi- plööö
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Kyllä, Jeesus todella sanoi noin. Ongelma on siinä, että homoseksuaalisuus ei ole sen enempää synti kuin heteroseksuaalisuus. Ihminen ei pysty itse valitsemaan onko hetero vai homo. Homoseksuaalisuudesta ei tarvitse tehdä parannusta.
Sanna Husso
pappiMitä raamatussa tarkoittaa ne kohdat jossa homoseksuaalisuus on syntiä.
plööö kirjoitti:
Mitä raamatussa tarkoittaa ne kohdat jossa homoseksuaalisuus on syntiä.
Raamatussa ei puhuta homoseksuaalisuudesta. Raamatun ajan maailmassa ei homoseksuaalisuutta sellaisena kuin sen nykyaikana ymmärrämme tunnustettu lainkaan. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä ym. tarkoitetaan luultavimmin sen ajan julmia häpäisy ja rangaistuskeinoja esim. sotatilanteissa. Missään Raamatussa ei puhuta syntinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen ihmisen keskinäisestä sitoutumisesta, rakkaudesta ja halusta elää elämäänsä yhdessä.
Sanna Husso
pappilähihoit.opisk. 17v kirjoitti:
Kiitän että edes joku vastasi :)
Sinun mielipiteestä huomaa ettet ole kuin muut uskovaiset tai papit. Sinunlaisia pitäisi olla enemmän! :))Kiitos! Meitä näin ajattelevia uskovia ja pappeja on kirkossamme todella paljon. Arkkipiispakin on ottanut kantaa tähän kohuun ja sanonut homoseksuaaleille mm. näin:
"Heille haluan sanoa: Sinä olet arvokas, Jumalan luoma ihminen omana kokonaisena itsenäsi juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus rakkauteen, läheisyyteen ja lämpöön. Et ole oman identiteettisi takia rikollinen, sairas tai erityisellä tavalla syntinen."
Siunausta sinulle!
Sanna Husso
pappi- Tosielämää
lähihoit.opisk. 17v kirjoitti:
Juuri tätä en voi uskoa todeksi.. Oma perhe hylkää sen takia kun on mitä on. Ei olisi kyllä mulla enää pokkaa liikkua siellä kylällä.
Hyvä lähih.opisk.
No kun on todisteltu kiven kovaan, että ihmisestä tulee homo lapsuuden traumojen takia, huonon äitisuhteen ja epätavallisen käytöksen vuoksi, niin eihän uskovaisen perheen auta muu kuin heittää syntinen perheenjäsen pihalle, muutenhan joutuisi arvioimaan omaa käytöstään ja suhtautumistaan. Kuka siihen suostuisi! Varsinkin uskossa elävät ovat omasta mielestään aina oikeassa ja virheettömiä, kunhan muistavat kaikki raamarun ohjeet.
Itsetutkiskelu olisi pelottavaa.
Helpompaa on syyttää homolasta syntiseksi ja turmeltuneeksi ja katkaista välit.
JT:t varsinkin tekevät äkkiä pesäeron opista suistuneeseen, muuten menisi omakin maine ja joutuisi erotetuksi. - First and Last
Neea78 kirjoitti:
Meidän kylällä oli näitä tosiuskiksia eli jehovan todistajia. Heidän vanhin poikansa oli homo. Kun tämä poika meni ja kertoi sen vanhemmilleen, perhe, pojan oma perhe(!!), sulki hänet pois yhteisöstään. Poika meni ja tappoi itsensä, koska ei perhe ei enää halunnut edes puhua hänelle.
Kun vuosia myöhemmin tapasin toisen jehovan todistajan (jt), kävi ilmi, että tunnemme molemmat tämän kyseisen perheen. Tapaamani jt sanoi, että pojalla oli ollut mielenterveydellisiä(!!!!) ongelmia. Eli näin siis jehovan todistajat... Oman pojan elämä ei ollut niin tärkeä kuin omat uskomukset...
Itse en kuulu mihinkään lahkoon ja suvaitsevana heterona minulla on homoystäviä, jotka ovat parempaa seuraa kuin yksikään tuntemani uskovainen.Tässä taas tyypillinen esimerkki siitä miten tietämättömiä ihmiset, tääs "kristityssä maassa", ovat mm. siitä mitä eroa on kristityillä ja jehovilla, olkoonkin että jehovat väittävät olevansa kristittyjä vaikka ovat todellisuudessa harhaoppinen lahko. Ja lahkoille on tyypillistä juuri tuollainen äärimmäisen tiukasti rajattu toiminta, johon yleensä kuuluu rangaistuksena juurikin totaalinen erottaminen yhteisön ulkopuolelle.
Muuten en tiedä että joissain muissa, oikeasti kristillisissä yhteisöissä, olisi pakotettu sen jäseniä hyljeksimään esim. omia perheenjäseniä jonkun synnin harjoittamisen takia.
Kun "tietämys" ihmisillä on siis tätä luokkaa, niin neuvoisinkin hieman uskaltautumaan niihin eri kirkkojen ja seurakuntien tilaisuuksiin, että ei tarvitsisi olla valheellisten ennakkoluulojen vallassa. Vai pelkäättekö että siellä teidät heti pakkokäännytetään johonkin? Oletteko sellaisten valheellisten palkojen vallassa? Jos niin on, niin muistuttaisin että paljon suurempi vaara on nuorisollamme, joka alkaa harrastaa juopottelua ja kapakoissa käymistä, että heistä moni kohtaa alkoholin kautta turmionsa... - One and Only Way
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Raamatussa ei puhuta homoseksuaalisuudesta. Raamatun ajan maailmassa ei homoseksuaalisuutta sellaisena kuin sen nykyaikana ymmärrämme tunnustettu lainkaan. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä ym. tarkoitetaan luultavimmin sen ajan julmia häpäisy ja rangaistuskeinoja esim. sotatilanteissa. Missään Raamatussa ei puhuta syntinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen ihmisen keskinäisestä sitoutumisesta, rakkaudesta ja halusta elää elämäänsä yhdessä.
Sanna Husso
pappiSanna hei, nuo tuollaiset vastaukset, jotka ovat kirkkoa sisältäpäin jo ties kuinka pitkään mädännyttämien homojenhyysääjäteologien tms. sorvaamia muka-totuuksia, eivät kestä niiden kriittistä tarkastelua, vaan ovat ihmisiä vaarallisesti harhaanjohtavaa saivartelua. Sen huomaa jo tuosta sananmuodosta "luultavimmin". Eiköhän Jumala Pyhän Henkensä inspiroivalla vaikutuksella ole asian saattanut raamattuun kirjoitetuksi, kyllin selkeästi, niin että voimme ymmärtää homoseksuaalisuuden HARJOITTAMISEN olevan syntiä, kuten muutkin asiat joiden Raamattu ilmaisee olevan syntiä, kuten varkaus, haureus, huorin tekeminen, tappaminen, valehteleminen (johon sinä törkeästi syyllistyt) ym. ym.
Jos jollakin taipumus varastelemiseen ja hän varastaa, on siitä synnistä tehtävä parannus. Vaikka varas ei pääsisi vapaaksi taipumuksestaan, mutta hän pidättäytyy tekemästä taipumuksensa mukaista syntiä, ei häntä vastaan ole Jumalan edessä syytettä. Varaskin kyllä vapautuu taipumuksestaan, kuten myös alkoholisti juomisen himostaan. Samoin on homoseksuaalisen taipumuksen laita; vai onko Jumala, joka on kaiken luonut, menttänyt muka voimansa? Ei varmasti ole. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, sanoivatpa homo- tai lesbo-, ym. antikristuksen papit mitä hyvänsä.
Ota vain Sanna vastaan mielistellen sinuun kohdistuneet ihmisten mielistelyt, mutta mieti kuitenkin sitä että Jumalan edessä sinun on kerran muiden mukana tehtävä tiliä vaelluksestasi ja valheistasi. Sinä vain saat asemastasi johtuen ankaramman tuomion, siis jos et käänny ja tee parannusta.
Jumala sinua siinä auttakoon! - kgc
lähihoit.opisk. 17v kirjoitti:
Juuri tätä en voi uskoa todeksi.. Oma perhe hylkää sen takia kun on mitä on. Ei olisi kyllä mulla enää pokkaa liikkua siellä kylällä.
Kylläpä tuollaiset hihhulit sitten kuolemansa jälkeen tietävät mistä itsensä löytävät, ja se paikka ei ole ainakaan taivas.
- lähihoit.opisk. 17v
Tosielämää kirjoitti:
Hyvä lähih.opisk.
No kun on todisteltu kiven kovaan, että ihmisestä tulee homo lapsuuden traumojen takia, huonon äitisuhteen ja epätavallisen käytöksen vuoksi, niin eihän uskovaisen perheen auta muu kuin heittää syntinen perheenjäsen pihalle, muutenhan joutuisi arvioimaan omaa käytöstään ja suhtautumistaan. Kuka siihen suostuisi! Varsinkin uskossa elävät ovat omasta mielestään aina oikeassa ja virheettömiä, kunhan muistavat kaikki raamarun ohjeet.
Itsetutkiskelu olisi pelottavaa.
Helpompaa on syyttää homolasta syntiseksi ja turmeltuneeksi ja katkaista välit.
JT:t varsinkin tekevät äkkiä pesäeron opista suistuneeseen, muuten menisi omakin maine ja joutuisi erotetuksi.Joo kyllä miä tämän tajuan.. sen verran oon kumminki ollu koulussakin hereillä. Lähinnä muo ihmetyttää se etteikö vanhempia paina omantunnuntuska? Toisaalta heidän poika oli "syntinen" nii eipä varmaan tunne...
- nbö.n
First and Last kirjoitti:
Tässä taas tyypillinen esimerkki siitä miten tietämättömiä ihmiset, tääs "kristityssä maassa", ovat mm. siitä mitä eroa on kristityillä ja jehovilla, olkoonkin että jehovat väittävät olevansa kristittyjä vaikka ovat todellisuudessa harhaoppinen lahko. Ja lahkoille on tyypillistä juuri tuollainen äärimmäisen tiukasti rajattu toiminta, johon yleensä kuuluu rangaistuksena juurikin totaalinen erottaminen yhteisön ulkopuolelle.
Muuten en tiedä että joissain muissa, oikeasti kristillisissä yhteisöissä, olisi pakotettu sen jäseniä hyljeksimään esim. omia perheenjäseniä jonkun synnin harjoittamisen takia.
Kun "tietämys" ihmisillä on siis tätä luokkaa, niin neuvoisinkin hieman uskaltautumaan niihin eri kirkkojen ja seurakuntien tilaisuuksiin, että ei tarvitsisi olla valheellisten ennakkoluulojen vallassa. Vai pelkäättekö että siellä teidät heti pakkokäännytetään johonkin? Oletteko sellaisten valheellisten palkojen vallassa? Jos niin on, niin muistuttaisin että paljon suurempi vaara on nuorisollamme, joka alkaa harrastaa juopottelua ja kapakoissa käymistä, että heistä moni kohtaa alkoholin kautta turmionsa...Hahah. Jospa olisikin aikakone ja käytäisiin alkukirkon perustajilta, tai vaikka suoraan Jeesukselta kysymässä kuinka harhaoppisia lahkolaisia te olette, niin voisi siinä teilläkin leuka loksahtaa kun itse Jeesus toruisi teitä harhaoppisiksi ja sanoisi että jos olet synnitön, niin ala paiskoa.
Paitsi että jokaisessa kristityssä lahkossa kuvitellaan että se on muka sitä oikeaa kristinuskoa ja muut ovat harhaoppisia, eihän niitä muuten perustettaisi ja kannattajia niihin löytyisi, mikä automaattisesti kumoaa tuon sinun lausahduksesi.
Tuo muuten aiheuttaa sitten taivaan porteilla ongelmia kun jonossa tylsistyneenä saatte alkaa arpomaan että kenet pyhä Pietari päästää sisään oikeana lahkona, että pääseekö sisään körttiläiset, vai nokialaiset, vai jopa jehovalaiset, vai peräti islaminuskoiset, vai he jotka sallivat homoseksuaalienkin tulla tykönsä.
"Muuten en tiedä että joissain muissa, oikeasti kristillisissä yhteisöissä, olisi pakotettu sen jäseniä hyljeksimään esim. omia perheenjäseniä jonkun synnin harjoittamisen takia."
Ei varmaan ole pakotettu ketään hyljeksimään, eikä sitä varmaan pakoteta edes JT piireissä, mutta kyllä se teidänkin yhteisö automaattisesti pullauttaa kaikki ei toivotut ihmiset piiristään pois, niinkuin sanasi todistivat, vaikka niin suvaitsevaisia ja hyväksyviä yritättekin leikkiä.
Eikös ne tuolla afrikassa vähän aikaa sitten krisityt raiskanneet lesbonaisia ja epäiltyjä lesbonaisia heteroiksi. Niin ja eikös se raamattu opettanut niin että kaikki ihmiset ovat jumalan lapsia, että samasta perheestä ollaan, vaikka eri lahkossa olisittekin että sen perusteella olette hyljänneet oman perheenne. - bvcbvcbv
One and Only Way kirjoitti:
Sanna hei, nuo tuollaiset vastaukset, jotka ovat kirkkoa sisältäpäin jo ties kuinka pitkään mädännyttämien homojenhyysääjäteologien tms. sorvaamia muka-totuuksia, eivät kestä niiden kriittistä tarkastelua, vaan ovat ihmisiä vaarallisesti harhaanjohtavaa saivartelua. Sen huomaa jo tuosta sananmuodosta "luultavimmin". Eiköhän Jumala Pyhän Henkensä inspiroivalla vaikutuksella ole asian saattanut raamattuun kirjoitetuksi, kyllin selkeästi, niin että voimme ymmärtää homoseksuaalisuuden HARJOITTAMISEN olevan syntiä, kuten muutkin asiat joiden Raamattu ilmaisee olevan syntiä, kuten varkaus, haureus, huorin tekeminen, tappaminen, valehteleminen (johon sinä törkeästi syyllistyt) ym. ym.
Jos jollakin taipumus varastelemiseen ja hän varastaa, on siitä synnistä tehtävä parannus. Vaikka varas ei pääsisi vapaaksi taipumuksestaan, mutta hän pidättäytyy tekemästä taipumuksensa mukaista syntiä, ei häntä vastaan ole Jumalan edessä syytettä. Varaskin kyllä vapautuu taipumuksestaan, kuten myös alkoholisti juomisen himostaan. Samoin on homoseksuaalisen taipumuksen laita; vai onko Jumala, joka on kaiken luonut, menttänyt muka voimansa? Ei varmasti ole. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, sanoivatpa homo- tai lesbo-, ym. antikristuksen papit mitä hyvänsä.
Ota vain Sanna vastaan mielistellen sinuun kohdistuneet ihmisten mielistelyt, mutta mieti kuitenkin sitä että Jumalan edessä sinun on kerran muiden mukana tehtävä tiliä vaelluksestasi ja valheistasi. Sinä vain saat asemastasi johtuen ankaramman tuomion, siis jos et käänny ja tee parannusta.
Jumala sinua siinä auttakoon!Synti on asia jolla vahingoitetaan toista, otathan itsekin sellaisen tapauksen esimerkiksi synnistä. Esimerkiksi varas aiheuttaa haittaa toiselle ottamalla toisen omaa. Pettäjä aiheuttaa haittaa toiselle pettämällä toisen luottamuksen ja yhteisen sopimuksen, Murhaaja aiheuttaa haittaa toiselle, no... viemällä hengen ilman lupaa.
Kerrotko sinä muiden innokas tuomitsija ja ensimmäisten kivien heittelijä että missä homo aiheuttaa haittaa toisille ihmisille? Toivon että myös perustelet vastauksesi, muullakin kuin raamatunkohdilla.
Jos sinun ainoa perustelusi on se että anaaliseksi iljettää sinua, niin se ei ole mikään peruste synnille, sillä esimerkiksi koirien syönti iljettää minua, mutta en minä sano sen perusteella kiinalaisia syntisiksi. Mämmikään ei ole mitään herkkua, enkä ole huutelemassa että mämmi on saatanasta. Ymmärräthän sen, uskovaisenakin, että eriävät mielipiteet eri asioista eivät ole peruste väittää toista syntiseksi.
Sinä et varmasti historiasta mitään tiedä, koska olet uskovainen etkä suurella todennäköisyydellä ole sivistänyt itseäsi, niin kerrottakoon että antiikin aikana sotavankeja häpäistiin panemalla heitä perseeseen, eikä ainoastaan pippelillä. Tämä oli sotavangeille suunnattu alistusrangaistus. Toisinsanoen, sotavangille tehtiin vahinkoa jota vastaan sotavanki ei voinut puolustautua.
Kyse oli kidutuskeinosta. Samanlaisia kidutuskeinoja käytetään edelleenkin, kun esimerkiksi naisia raiskataan (eikä aina pippelillä, eikä aina raiskaajana ole mies.) Tämän otin siksi esille ettet pääsisi jeesustelemaan sillä että anaaliseksi aiheuttaa haittaa ottavalle osapuolelle, nimittäin, jos olet parisuhteessa ikinä elänyt, tiedät sen ettei nainen halukkaana saa itselleen mitään haittaa yhdynnästä, kuten ei homoseksuaalinen ottava osapuolikaan saa (ja tämän todistaa ihan kuka tahansa lääkäri.)
Toisinsanoen, siksi epäilemättä antiikin ajan ymmärtävät ja suvaitsevat rauhanmiehet jotka Kristusta seurasivat halusivat että jo kerran voitettujen kiduttamisen ja häpäisemisen täytyy loppua ja kirjasivat sen ylös ettei ole sopivaa miehen nusaista miestä eikä naisen nusaista naista.
Muitta sitten te sivistymättömät ajattelette että noissa Raamatunkohdissa kyse on jostain homomiehen rakkaudesta joka pitäisi muka kieltää.
Jään innokkaana odottamaan vastaustasi alkupuolella olleeseen kysymykseeni. Muuhun ei tarvitse kommentoida. - 3565536
First and Last kirjoitti:
Tässä taas tyypillinen esimerkki siitä miten tietämättömiä ihmiset, tääs "kristityssä maassa", ovat mm. siitä mitä eroa on kristityillä ja jehovilla, olkoonkin että jehovat väittävät olevansa kristittyjä vaikka ovat todellisuudessa harhaoppinen lahko. Ja lahkoille on tyypillistä juuri tuollainen äärimmäisen tiukasti rajattu toiminta, johon yleensä kuuluu rangaistuksena juurikin totaalinen erottaminen yhteisön ulkopuolelle.
Muuten en tiedä että joissain muissa, oikeasti kristillisissä yhteisöissä, olisi pakotettu sen jäseniä hyljeksimään esim. omia perheenjäseniä jonkun synnin harjoittamisen takia.
Kun "tietämys" ihmisillä on siis tätä luokkaa, niin neuvoisinkin hieman uskaltautumaan niihin eri kirkkojen ja seurakuntien tilaisuuksiin, että ei tarvitsisi olla valheellisten ennakkoluulojen vallassa. Vai pelkäättekö että siellä teidät heti pakkokäännytetään johonkin? Oletteko sellaisten valheellisten palkojen vallassa? Jos niin on, niin muistuttaisin että paljon suurempi vaara on nuorisollamme, joka alkaa harrastaa juopottelua ja kapakoissa käymistä, että heistä moni kohtaa alkoholin kautta turmionsa..."Tässä taas tyypillinen esimerkki siitä miten tietämättömiä ihmiset, tääs "kristityssä maassa", ovat mm. siitä mitä eroa on kristityillä ja jehovilla, olkoonkin että jehovat väittävät olevansa kristittyjä vaikka ovat todellisuudessa harhaoppinen lahko."
En tiedä kuulutko mihinkään uskontokuntaan, mutta kai tiesit, että myös luterilaisuus on yksi kristinuskon lahko?
"Muuten en tiedä että joissain muissa, oikeasti kristillisissä yhteisöissä"
Missä on näitä oikeasti kristillisiä yhteisöjä. Ketkä ovat näitä tosiuskovaisia? - kolkuttaja
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Raamatussa ei puhuta homoseksuaalisuudesta. Raamatun ajan maailmassa ei homoseksuaalisuutta sellaisena kuin sen nykyaikana ymmärrämme tunnustettu lainkaan. Kun Raamatussa puhutaan syntinä miesten kanssa makaavista miehistä ym. tarkoitetaan luultavimmin sen ajan julmia häpäisy ja rangaistuskeinoja esim. sotatilanteissa. Missään Raamatussa ei puhuta syntinä kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen ihmisen keskinäisestä sitoutumisesta, rakkaudesta ja halusta elää elämäänsä yhdessä.
Sanna Husso
pappiRaamattu on Sanassaan selvä siitä mikä on syntiä ja mikä ei.
Jeesus sanoi kirjeessään Pergamonin seurakunnalle, että ei sidä seurakunnassaan sitä, että jotkut ovat lähteneet seuraamaan Bileamin oppia ja Nikolaiittojen oppia. Mitä mielestäsi tämä tarkoittaa?
Bileamin oppi ja Nikolaittojen oppi on salakavalaa. Se on sitä, että sotketaan oikeaa ja väärää keskenään, tuodaan salakavalasti seurakunnan piiriin asioita jotka sinne eivät kuulu. Jeesus mainitsee siveettömyyden sekä epäjumalille uhratun lihan syömisen.
Minä näen kirkon nykytilassa paljon samaa. Luovutaan monista Raamatun selvistä Sanoista, annetaan hiljaisia hyväksyntyöjä.
He jotka tahtovat Raamatun Sanaa noudattaa ja pitää sitä Jumalan Sanana, ehdottomana ohjenuorana, he ovat kirkossa nyt ahtaallaa.
Heitä kohtaan sitä "paljon mainostettua" ymmärtämistä ei tunnu löytyvän.
Ei tämä ole mikään yllätys, Jeesus siitä seuraajilleen ennalta kertoi ja opetti!
Maailmassa Kristuksen seuraajat joutuvat ahtaalle, ei maailma heitä tunne sillä ei se tuntenut Herraakaan, eikä palvelija ole Herraansa suurempi.
Jeesus myös sanoi seuraajilleen Sanan lopunajoista. Hän antoi merkkejä jotka kertovat milloin aika on lähellä.
Hän kertoi, että lopunaikoina on niinkuin Nooan aikoina tahi niinkuin Lootin aikoina.
Kysynkin, millaista oli Nooan tai Lootin aikoina?
Näetkö tässä ajassa jotain samankaltaista?
Maailma tuntuu muuttuvan kiihtyvällä vauhdilla...
Kirkon tulisi näyttää tässä muuttuvassa maailmassa sitä esimerkkiä ja mallia jota Jeesus Kristus itse näytti! Syntisiä Hän tuli pelastamaan!
Ei Hän ihmisiä tuominnut, Hän armahti. Hän rakasti jokaista eksynyttä lammasta! Kantoihan Hän lopulta jokaisen ihmisen rikkeet ja synnit omassa lihassaan syyttömänä ristin puulle.
Kirkon tulisi tässä "myrskyävässä" maailmanajassa olla se valo, se majakka, joka kirkkaana loistaa luottaen ja turvaten Jumalaan ja Hänen Sanaansa!
Mitä on se valo, jos se loistaa perustuksesta, jossa Jumalan Sanaan ei enään uskota?
He jotka ottivat Sanan vastaan ja uskoivat, he myös KÄÄNTYIVÄT pois pahoista teoistaan ja hylkäsivät sen mikä ei ole oikein! Kristus antoi vapauden, Hänessä ollen jokainen tekee hyvää hedelmää!
Pietari julisti ihmisille Jeesuksesta Kristuksista näillä sanoilla:
"Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: "KÄÄNTYKÄÄ ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän KIEROUTUNEEN SUKUPOLVEN mukana." Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä. " ( Apostolien teko - luku 2 ) - First and Last
nbö.n kirjoitti:
Hahah. Jospa olisikin aikakone ja käytäisiin alkukirkon perustajilta, tai vaikka suoraan Jeesukselta kysymässä kuinka harhaoppisia lahkolaisia te olette, niin voisi siinä teilläkin leuka loksahtaa kun itse Jeesus toruisi teitä harhaoppisiksi ja sanoisi että jos olet synnitön, niin ala paiskoa.
Paitsi että jokaisessa kristityssä lahkossa kuvitellaan että se on muka sitä oikeaa kristinuskoa ja muut ovat harhaoppisia, eihän niitä muuten perustettaisi ja kannattajia niihin löytyisi, mikä automaattisesti kumoaa tuon sinun lausahduksesi.
Tuo muuten aiheuttaa sitten taivaan porteilla ongelmia kun jonossa tylsistyneenä saatte alkaa arpomaan että kenet pyhä Pietari päästää sisään oikeana lahkona, että pääseekö sisään körttiläiset, vai nokialaiset, vai jopa jehovalaiset, vai peräti islaminuskoiset, vai he jotka sallivat homoseksuaalienkin tulla tykönsä.
"Muuten en tiedä että joissain muissa, oikeasti kristillisissä yhteisöissä, olisi pakotettu sen jäseniä hyljeksimään esim. omia perheenjäseniä jonkun synnin harjoittamisen takia."
Ei varmaan ole pakotettu ketään hyljeksimään, eikä sitä varmaan pakoteta edes JT piireissä, mutta kyllä se teidänkin yhteisö automaattisesti pullauttaa kaikki ei toivotut ihmiset piiristään pois, niinkuin sanasi todistivat, vaikka niin suvaitsevaisia ja hyväksyviä yritättekin leikkiä.
Eikös ne tuolla afrikassa vähän aikaa sitten krisityt raiskanneet lesbonaisia ja epäiltyjä lesbonaisia heteroiksi. Niin ja eikös se raamattu opettanut niin että kaikki ihmiset ovat jumalan lapsia, että samasta perheestä ollaan, vaikka eri lahkossa olisittekin että sen perusteella olette hyljänneet oman perheenne."kyllä se teidänkin yhteisö automaattisesti pullauttaa kaikki ei toivotut ihmiset piiristään pois, niinkuin sanasi todistivat"
-Siis miten niin "automaattisesti"? Ja mihin viittaat tuolla "niinkuin sanasi todistivat"? Mitkä sanani muka sellaista todistivat....???
"...eikös se raamattu opettanut niin että kaikki ihmiset ovat jumalan lapsia, että samasta perheestä ollaan..."
-Kannattaisi edes osapuilleen tietää mitä Raamatussa sanotaan ja mitä ei, ennenkuin alkaa tuollaista mutuilemaan! Ei todellakaan kaikki ihmiset ole ikään kuin automaattisesti Jumalan lapsia, vaan ainoastaan ne Häneen uskovat, ne jotka ovat päässeet sisälle Jumalan valtakuntaan, ottamalla vastaan syntien sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa, tunnustettuaan syntisyytensä ja saatuaan syntinsä anteeksi, niin etteivät ole enää tuomion, vaan Jumalan armon alaisia. - utelias.
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei lähihoit.opisk. 17v.
Kysyt: "Mitäs te uskovaiset ja papit sanoisitte siihen jos omat lapsenne tulisi kertomaan että on homoseksuaalisia?"
Tämä on tosi hyvä kysymys, koska kenenkä tahansa meistä läheinen voi olla ja varmasti onkin homoseksuaali. Meissä papeissakin on homoseksuaaleja ja tietysti lähipiirissämmekin on homoseksuaaleja. Usein erilaisuutta auttaa ymmärtämään juurikin siihen henkilökohtaisesti tutustuminen. Kun kuuntelee avoimesti toisen kokemusta elämästään ja itsestään, on vaikea mennä enää tuomitsemaan häntä. Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Siunausta sinulle opiskeluihisi ja elämääsi.
Sanna Husso, pappiminulle on jäänyt vähän epäselväksi sinun kantasi. Oletko siis vastaan vai puolesta homoseksuaaleja vai oletko sitä mieltä, että hyväksytään homo seksuaalti, ei katsota kieroon, sillä Jumala sen lopussa päättää kuka on syntinen ja kuka ei.
Itse ajattelen, että olen onnellinen hetero seksuaali, haluan levittää evankeliumia, olla Jumalan lähellä ja pyydän Jumalaa näyttämään mikä on oikein ja hyväksyn esim.ystäväni, jotka ovat homoseksuaaleja, niin ihmisinä. En halua ketään takoa raamatulla päähän, mutta jonkun niin pyytäessä rukoilen ja luen Raamattua ja pyydän Jumalan johdatusta ystävien elämään, sillä Jeesus on paras!
T.utelias - nbö.n
First and Last kirjoitti:
"kyllä se teidänkin yhteisö automaattisesti pullauttaa kaikki ei toivotut ihmiset piiristään pois, niinkuin sanasi todistivat"
-Siis miten niin "automaattisesti"? Ja mihin viittaat tuolla "niinkuin sanasi todistivat"? Mitkä sanani muka sellaista todistivat....???
"...eikös se raamattu opettanut niin että kaikki ihmiset ovat jumalan lapsia, että samasta perheestä ollaan..."
-Kannattaisi edes osapuilleen tietää mitä Raamatussa sanotaan ja mitä ei, ennenkuin alkaa tuollaista mutuilemaan! Ei todellakaan kaikki ihmiset ole ikään kuin automaattisesti Jumalan lapsia, vaan ainoastaan ne Häneen uskovat, ne jotka ovat päässeet sisälle Jumalan valtakuntaan, ottamalla vastaan syntien sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa, tunnustettuaan syntisyytensä ja saatuaan syntinsä anteeksi, niin etteivät ole enää tuomion, vaan Jumalan armon alaisia."jehovat väittävät olevansa kristittyjä vaikka ovat todellisuudessa harhaoppinen lahko. Ja lahkoille on tyypillistä juuri tuollainen äärimmäisen tiukasti rajattu toiminta, johon yleensä kuuluu rangaistuksena juurikin totaalinen erottaminen yhteisön ulkopuolelle."
Lue tarkasti ja tarkastele asiaa laajemmin kuin aikaisemmin olet laput silmillä tarkastellut.
Mietitäänpä että Jeesuksen kuoleman jälkeen syntyi alkukirkko. Tehän kutsutte jokaista "pääkirkosta" eroavaa uskonjärjestelmää lahkoksi. Alkuun lahkot voivat olla pelkästään tiettyjä ryhmittymiä, kuten nokiamissio jossa hoilataan ja juhlitaan, kuten kirkossa ei juhlita. Et ole alkukirkon jäsen, joten olet lahkolainen jonka juuret ovat katolilaisuudessa tuhannen vuoden takana, ja koska lahkot ovat harhaoppisia, sinä olet harhaoppinen, ja koska lahkot ovat tarkoin rajattuja järjestöjä joissa ei poikkeavia mielipiteitä suvaita (minkä todistaa viimeaikaiset keskustelut homoista ja sen vaikutuksesta kirkon repeytymiseen) niin olet automaattisesti yksi järjestelmän osa joka pakottaa ihmisiä ulos jotka eivät ajattelekaan samalla tavalla kuin sinä.
Te uskovaiset sekoitatte kaksi tärkeää asiaa keskenään, mielipiteen ja jumalan ilmoituksen. Te olette tehneet hänen opeistaan politiikkaa, joten yksikään teistä uskovista ei taivaaseen pääse koska ette seuraa alkukirkon puheita ja olette alusta saakka sekoittaneet toimintaan kaikenlaista ulkopuolista kulttuuria, politiikkaa, luuloja ja muuta omia ajatuksianne jotka eivät ole jumalan sanaa.. Sen sijaan että te uskoisitte Jumalaan, niin te uskottekin oman mielipiteen oikeellisuuteen suhteessa muiden uskovien vääriin mielipiteisiin.
M.O.T.
Vai väitätkö että hyväksyt omaan lahkoosi mukaan homomyönteisiä pastoreita ja muita guruja jotka alkavat kertomaan että homotkin voivat olla tavallisia jumalaa pelkääviä kristittyjä vaikka rakastavat ja harrastavat seksiä rakkaudesta samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa.
Ellet siihen suostu, niin olet pullauttamassa ihmisiä ulos lahkostasi. Et sinä ehkä sitä tahallisesti tee, niinkuin ei tee kukaan muukaan, koska tahallisuus tarkoittaisi että rikot jumalaa vastaan ja teet syntiä. Sen sijaan sinä vain et siedä, etkä oleskele toisen mielipiteen omaavan ihmisen lähellä. Sitä kutsutaan syrjinnäksi ja se on kuule nykysuomessa rikos. - luminarsku
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei lähihoit.opisk. 17v.
Kysyt: "Mitäs te uskovaiset ja papit sanoisitte siihen jos omat lapsenne tulisi kertomaan että on homoseksuaalisia?"
Tämä on tosi hyvä kysymys, koska kenenkä tahansa meistä läheinen voi olla ja varmasti onkin homoseksuaali. Meissä papeissakin on homoseksuaaleja ja tietysti lähipiirissämmekin on homoseksuaaleja. Usein erilaisuutta auttaa ymmärtämään juurikin siihen henkilökohtaisesti tutustuminen. Kun kuuntelee avoimesti toisen kokemusta elämästään ja itsestään, on vaikea mennä enää tuomitsemaan häntä. Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Siunausta sinulle opiskeluihisi ja elämääsi.
Sanna Husso, pappiEi Jeesus ketään tuominnut, mutta silti Hän sanoi, mene äläkä enää syntiä tee. Kristityn tulee rakastaa homoa Jumalan luomana lähimmäisenä, ystävänä, työtoverina, naapurina, mutta kun kristitty sanoo, mene äläkä enää syntiä tee, se on mielestäsi tuomitsemista.
Meidän tulee rakastaa homot Jeesukselle, tuskin kristityt arkipäivässään homoja 'tuomitsevat' sillä tavalla kuin luulen sinun tarkoittavan eli huomauttelevan toistuvasti, että homous on syntiä, vaikka täällä palstalla asiat tulevat esiin tiukkoina Raamattuun nojaavina näkökantoina. - kolkuttaja
utelias. kirjoitti:
minulle on jäänyt vähän epäselväksi sinun kantasi. Oletko siis vastaan vai puolesta homoseksuaaleja vai oletko sitä mieltä, että hyväksytään homo seksuaalti, ei katsota kieroon, sillä Jumala sen lopussa päättää kuka on syntinen ja kuka ei.
Itse ajattelen, että olen onnellinen hetero seksuaali, haluan levittää evankeliumia, olla Jumalan lähellä ja pyydän Jumalaa näyttämään mikä on oikein ja hyväksyn esim.ystäväni, jotka ovat homoseksuaaleja, niin ihmisinä. En halua ketään takoa raamatulla päähän, mutta jonkun niin pyytäessä rukoilen ja luen Raamattua ja pyydän Jumalan johdatusta ystävien elämään, sillä Jeesus on paras!
T.uteliasJokainen ihminen tulee hyväksyä. Jokainen on tärkeä, Jumalan luoma ja Hänelle suunnattoman arvokas. antoihan Jeesus oman henkensä jokaisen meidän puolestamme! Sitä esimerkkiä jota Kristus näytti tulee jokaisen Häntä seuraavan näyttää. Rakastaa lähimmäistään. Ei tuomita. Sillä jokainen on Jumalan edessä rikkonut. Jumalaa tulee rakastaa yli kaiken, Hänen Sanaansa uskoa ja tehdä niinkuin Hän on käskenyt!
Ei se ole syyttämistä, ei tuomitsemista jos pitää kiinni Raamatun Sanasta ja Totuudesta ja kertoo rakkaille lähimmäisilleen sen mikä on Jumalan Sanan mukaan oikein ja mikä väärin! Se on lähimmäisestä välittämistä!
On surullista nähdä, että kirkko ei enään tätä tee... - ytry
kolkuttaja kirjoitti:
Raamattu on Sanassaan selvä siitä mikä on syntiä ja mikä ei.
Jeesus sanoi kirjeessään Pergamonin seurakunnalle, että ei sidä seurakunnassaan sitä, että jotkut ovat lähteneet seuraamaan Bileamin oppia ja Nikolaiittojen oppia. Mitä mielestäsi tämä tarkoittaa?
Bileamin oppi ja Nikolaittojen oppi on salakavalaa. Se on sitä, että sotketaan oikeaa ja väärää keskenään, tuodaan salakavalasti seurakunnan piiriin asioita jotka sinne eivät kuulu. Jeesus mainitsee siveettömyyden sekä epäjumalille uhratun lihan syömisen.
Minä näen kirkon nykytilassa paljon samaa. Luovutaan monista Raamatun selvistä Sanoista, annetaan hiljaisia hyväksyntyöjä.
He jotka tahtovat Raamatun Sanaa noudattaa ja pitää sitä Jumalan Sanana, ehdottomana ohjenuorana, he ovat kirkossa nyt ahtaallaa.
Heitä kohtaan sitä "paljon mainostettua" ymmärtämistä ei tunnu löytyvän.
Ei tämä ole mikään yllätys, Jeesus siitä seuraajilleen ennalta kertoi ja opetti!
Maailmassa Kristuksen seuraajat joutuvat ahtaalle, ei maailma heitä tunne sillä ei se tuntenut Herraakaan, eikä palvelija ole Herraansa suurempi.
Jeesus myös sanoi seuraajilleen Sanan lopunajoista. Hän antoi merkkejä jotka kertovat milloin aika on lähellä.
Hän kertoi, että lopunaikoina on niinkuin Nooan aikoina tahi niinkuin Lootin aikoina.
Kysynkin, millaista oli Nooan tai Lootin aikoina?
Näetkö tässä ajassa jotain samankaltaista?
Maailma tuntuu muuttuvan kiihtyvällä vauhdilla...
Kirkon tulisi näyttää tässä muuttuvassa maailmassa sitä esimerkkiä ja mallia jota Jeesus Kristus itse näytti! Syntisiä Hän tuli pelastamaan!
Ei Hän ihmisiä tuominnut, Hän armahti. Hän rakasti jokaista eksynyttä lammasta! Kantoihan Hän lopulta jokaisen ihmisen rikkeet ja synnit omassa lihassaan syyttömänä ristin puulle.
Kirkon tulisi tässä "myrskyävässä" maailmanajassa olla se valo, se majakka, joka kirkkaana loistaa luottaen ja turvaten Jumalaan ja Hänen Sanaansa!
Mitä on se valo, jos se loistaa perustuksesta, jossa Jumalan Sanaan ei enään uskota?
He jotka ottivat Sanan vastaan ja uskoivat, he myös KÄÄNTYIVÄT pois pahoista teoistaan ja hylkäsivät sen mikä ei ole oikein! Kristus antoi vapauden, Hänessä ollen jokainen tekee hyvää hedelmää!
Pietari julisti ihmisille Jeesuksesta Kristuksista näillä sanoilla:
"Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: "KÄÄNTYKÄÄ ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän KIEROUTUNEEN SUKUPOLVEN mukana." Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä. " ( Apostolien teko - luku 2 )Käsittääkseni Jeesus ei kirjoittanut kirjeitä vaan sen tekivät hänen apostolinsa Jeesuksen vaihdettua hiippakuntaa.
Jessuksen opit tulevat esiin parhaiten Evankeliumeista, jotka kertovat Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Evankeliumien ongelmana vain on, että nämä ovat hyvin epäluotettavia, koska ne on koottu aikalaisten kertomuksista, eli suullisesta perinnöstä. Vähän kuin rikkinäinen puhelin-leikissä. Tarina saattaa muuttua aina kertojan mukaan. Siksi onkin tärkeää Raamattua lukiessa pyrkiä omaan ajatteluun ja vuoropuheluun Jumalan kanssa. Raamatun sanoma ei aukea, jos sitä lukee kirjaimellisesti Jumalan tahtona.
Vanha testamentti on muuten Juutalaisten pyhä kirja eli Toora, joten en VT:tä tule lukeneeksi kuin Psalmeja ja sananlaskuja. Tiesitkö muuten, että sananlaskut ovat lainattu osittain egyptiläisiltä? - totuusko
kolikon toinen puoli kirjoitti:
"Jeesuskin näytti esimerkillään, miten meidän tulee suvaita ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä."
Kyllä tuo on kolikon toinen puoli, jota niin mielellään julistetaan. Mutta vähintään yhtä tärkeä on toinen puoli. Sinä Sanna pappina varmasti muistat, mitä Jeesus sanoi aviorikoksesta kiinni jääneelle naiselle, jota kukaan ei kivittänyt: "en minäkään sinua tuomitse. Mene ÄLÄKÄ VASTEDES SYNTIÄ TEE". Lisäksi Jeesus vertauksessaan kadonneista lampaista ja kolikoista sanoi, että "taivaassa on suuri ilo yhdestä syntisestä, JOKA TEKEE PARANNUKSEN". Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo fariseuksille, " ettei hän ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen. " Jeesus ei tullut siis kutsumaan luokseen syntisiä, että he pysyisivät syntisinä vaan kutsui heidät parannukseen.No ei sekään naisen kanssa ollut, äijäporukassa jalkoja pestiin.
- Janttersson
Ei kirkko, vaan pieni ryhmä kirkon sisällä, miksi tämä fakta on niin vaikea käsittää!!! Eihän juuri asiasta meteliä Radio Rockin lähetyksessäkään pitänyt Jani Toivola edusta kaikkien homojen mielipidettä. Ajatelkaa ihmiset itsenäisesti, ei aina tarvitse mennä mukaan näiden "ääripäiden" suvaitsemattomuuden lietsontaan.
- sErpiEntE
"Ei kirkko, vaan pieni ryhmä kirkon sisällä, miksi tämä fakta on niin vaikea käsittää!!!"
Tuo on totta, mutta niin kauvan kuin kirkko antaa noiden sisäisten kiihkoryhmiensä riehua miten haluavat puuttumatta asiaan kongreettisesti millään tavalla, se on käytännössä sama kuin he avoimesti hyväksyisivät näiden toiminnan.
Säilyäkseen nyky-yhteiskunnassa ja säilyttääkseen nykyisen asemansa edes joten kuten, kirkon on ennen pitkää pakko tehdä täysi pesäero näihin huru-uskiksiin piirissään. Jos kirkko sen sijaan jatkaa nykyisellä linjallaan, eikä tee mitään muuta kuin katsoo paheksuvasti vierestä näiden ääriliikkeidensä sekoilua, se tulee ennen pitkää romahtamaan tuohon mahdottomaan pyrkimykseensä miellyttää kaikkia osapuolia. - tk
sErpiEntE kirjoitti:
"Ei kirkko, vaan pieni ryhmä kirkon sisällä, miksi tämä fakta on niin vaikea käsittää!!!"
Tuo on totta, mutta niin kauvan kuin kirkko antaa noiden sisäisten kiihkoryhmiensä riehua miten haluavat puuttumatta asiaan kongreettisesti millään tavalla, se on käytännössä sama kuin he avoimesti hyväksyisivät näiden toiminnan.
Säilyäkseen nyky-yhteiskunnassa ja säilyttääkseen nykyisen asemansa edes joten kuten, kirkon on ennen pitkää pakko tehdä täysi pesäero näihin huru-uskiksiin piirissään. Jos kirkko sen sijaan jatkaa nykyisellä linjallaan, eikä tee mitään muuta kuin katsoo paheksuvasti vierestä näiden ääriliikkeidensä sekoilua, se tulee ennen pitkää romahtamaan tuohon mahdottomaan pyrkimykseensä miellyttää kaikkia osapuolia.Mielestäni kirkon olisi täytynyt olla Raamatun mukaista mieltä, jota nämä "kihko-ryhmittumät" ovat, jotka eivät todellisuudessa ole mitään kiihkoryhmiä, vaan tavallisia uskovaisia , Raamattuun ja Jumalaan uskovia ihmisiä, joiden on
mahdotonta hyväksyä asioita,joita ei Jumala hyväksy. Juuri heistä tulisi
oikea ja todellinen Jumalalle uskollinen papisto ja kirkko tälle kansalle.
Tarkoitan palvelamaan tätä kansaa, - hitsimitäp#¤%*!
tk kirjoitti:
Mielestäni kirkon olisi täytynyt olla Raamatun mukaista mieltä, jota nämä "kihko-ryhmittumät" ovat, jotka eivät todellisuudessa ole mitään kiihkoryhmiä, vaan tavallisia uskovaisia , Raamattuun ja Jumalaan uskovia ihmisiä, joiden on
mahdotonta hyväksyä asioita,joita ei Jumala hyväksy. Juuri heistä tulisi
oikea ja todellinen Jumalalle uskollinen papisto ja kirkko tälle kansalle.
Tarkoitan palvelamaan tätä kansaa,Homofobian ja vastaavien ennakkoluulojen lietsominen ei vaan oikein palvele ketään. Muuttaisit Iraniin jos kerta haluat elää yhteiskunnassa jossa uskonto määrää kaiken. Kyl sä varmaan tottuisit allahiinkin, yhtä epämiellyttävä kostonhimoinen etninen puhdistaja kun nykyinen jumalasi
- Koo Mikko
kyseesä ja menossa ovat kristittyjen vainot! Taitaa itkeä jo Jumalakin, mutta sitten tulee LOPPU!
- hetero heikki 6last
MUTTA KIRKOSTA TULEE EROTA, KUN JUMALA EI AUTA JAPANIA!!!!!!!
Kirkosta eroaminen on nyt helppoa. Käyttämällä tämän sivuston automaattista palvelua voit erota kirkosta joko täysin sähköisesti tai vaihtoehtoisesti lähettämällä kirjeen postitse.
Palvelun kautta on eronnut 270059 henkilöä. Eilen erosi 502.
http://eroakirkosta.fi/- *sepe*
kirkosta tulee erota, koska jumala ei auttanut sodomaa ja gomoraa!
hei haloo!
onko japanin kansa pyytänyt apua jumalalta? vai pitäisikö jumalan tunkea itsensä kansan elämään. joka on ajanut jumalan pois kouluistaan, työpaikoiltaan, eikä usko raamatun jumalaan.
palvovat buddhaa. miksi buddha ei auttanut heitä'? - Just another... FAG.
*sepe* kirjoitti:
kirkosta tulee erota, koska jumala ei auttanut sodomaa ja gomoraa!
hei haloo!
onko japanin kansa pyytänyt apua jumalalta? vai pitäisikö jumalan tunkea itsensä kansan elämään. joka on ajanut jumalan pois kouluistaan, työpaikoiltaan, eikä usko raamatun jumalaan.
palvovat buddhaa. miksi buddha ei auttanut heitä'?Ööö ok... Ompas meillä kristityillä tosi hieno jumala, rankasee vaan, tappaa, tuhoaa, tuomitsee, vihaa. Japani vaa matalaks, syntisiähän ne oli. Hirveen pahoja ihmisiä. Syntyny siellä ja niille on opetettu se uskonto mikä on, onko se sit niitte vika? No ei todellakaan. Voi jeesus oikeesti. Istukaa joskus hetki ja miettikää asioita, kyseenalaistakaa asioita. Niitä kuuluu kyseenalaistaa. Mun moraali ei vaan satu sanomaan mitään sitä vastaan et kaks ihmistä rakastaa toisiaan, ketään muuta satuttamatta. Anteeks vaa kauheesti. Pitäs varmaan palata vanhoihin kunnon menetelmiin ja kivittää vaan kaikki.
Itseasias, te tässä ootte yhteiskunnalle paljon suurempi haitta ku jotkut homot. Ne vaa haluu olla rauhas, antakaa niitte olla. Te sormella osoittaen esitätte jumalaa ja tuomitsette jotkut tietyt ihmiset suoraan helvettiin. Mitä vittua tää on et verrataan homoja johonki murhaajiin? Siis sun oma moraali sanoo varmasti sen et murhaaminen tai toisen tappaminen on väärin. Mut sitä mä en ymmärrä, et kahen ihmisen, jotka vaa rakastaa toisiaan, ei vaan anneta olla, siihen mennää välii tuomitsemaa molemmat alimpaa helvettiin vaikkei kummatkaa oo koskaan mitää pahaa tehny. Ok selvä...
- PTK. 15
Yrittäkää edes erottaa jumalan Sana ja tämän maailman mielipiteet. Anni itse halusi parantua synnistään. Siis Jumalan edessä teki parannuksen (mielenmuutoksen), ja haluaa kertoa valinnastaan toisillekkin. Kiitos Annille ja Jumalan Siunausta!
Anni ei varmasti halua tuomita ketään mutta synnissä elävät tuomitsevat Hänet!!
Kari Mäkinen voisi lukea Raamatusta miten asia on eikä kertoa omia mielipiteitään.
Onneksi Ev.Lut kirkossa on vielä Jeesuksen Sanaan uskovia jotka eivät mielistele ihmisiä vaan tekevät Jumalan tahdon mukaisia valintoja.
Kirkko on homojen ja lesbojen ym. talutusnuorassa.
Uuspakanuus on maailmassa mutta Jeesus on voittanut maailman! - Antiteisti
Mistä teitä aivopestyjä raukkoja, jotka vaahtoavat synnistä ja häpeästä oikein pukkaa? On aika sairasta olla kiinnostunut muiden ihmisten seksuaalisesta käyttäytymisestä noin paljon. Jos pelkäät omaa lisääntymisviettiäsi se ei tarkoita että muidenkin pitäisi.
Eikö vuonna 2011 ole jo ilmiselvää ettei raamattu tarjoa meidän sivistyneelle(?) ja valistuneelle(?) yhteiskunnalle ainuttakaan moraalista johtolankaa tai todellista keinoa ratkaista ongelmia? 2000 v. sitten aavikossa elänneen paimentolaisheimon viheliäisen mustasukkaisella sotajumalalla ei yksinkertaisesti ole funktiota enää...
Jos homoseksualisuus on syntiä, niin olkaa hyvä ja kivittäkää tottelemattomat lapsetkin (raamattu käskee!), ja katsokaa miten humanistinen lainsäädäntö reagoi siihen. Tai kysykää (miehet) kaikilta naisilta onko heillä kuukautiset ennenkuin lähestytte tai koskette heitä. Varmasti tykkäävät...
Vai että syntiä? Todellinen synti on se että joudumme haaskaamaan energiaa, jolla voisi saada paljon hyvää ja hyödyllistä aikaan, teidän kaltaisten fanaatikkojen sivistämiseen.- ----
Turha sun on mitään sanoa kun et usko.
- Antiteisti
---- kirjoitti:
Turha sun on mitään sanoa kun et usko.
Täh? Tuossa väitteessä nyt valitettavasti ole päätä eikä häntää... Turhaa olisi, jos pysyisin hiljaa sillä välin kun sokaistut ja seksuaalisesti häiriintyneet moraalivouhottajat yrittävät anastaa itselleen valtaa väärillä perusteluilla. Päinvaistoin, nimenomaan sen takia koska en usko allahiin, horukseen tai sauroniin on velvollisuuteni taistella teidän barbaarisia näkemyksiä vastaan.
Turha sun on puhua jos ei ole kerta mitään muuta sanottavaa... - uyotiu
Pahinta aivopesua on sellainen aivopesu mitä pestävä ei edes havaitse. Maailmaa on nyt jo vuosikymmenien ajan aivopesty homomyönteiseen suuntaan erityisesti Hollywoodin toimesta. Tätä pesua harvat edes huomaavat ja rassukat luulevat, että heidän myönteinen homokantansa on aivan heidän oman päänsä keksintöä. Te jotka, ette usko, ette pysty näkemään asioita aivopesunne ulkopuolelta. Luulette olevanne vapaita, mutta teidän ajatuksenne vasta onkin kahlittuja.
Jo Hitler aikoinaan käytti menestyksekkäästi propagandaa hyväkseen aivopestäkseen Saksalaiset. Hitler sanoi, että jos valhetta toistaa tarpeeksi monta kertaa ja uskottavasti, niin se menee totena kansaan. Tämän ajan valhepropaganda, jota nyt pari vuosikymmentä on paasattu on, että homous on synnynnäistä ja siitä ei voi parantua. - Antiteisti
uyotiu kirjoitti:
Pahinta aivopesua on sellainen aivopesu mitä pestävä ei edes havaitse. Maailmaa on nyt jo vuosikymmenien ajan aivopesty homomyönteiseen suuntaan erityisesti Hollywoodin toimesta. Tätä pesua harvat edes huomaavat ja rassukat luulevat, että heidän myönteinen homokantansa on aivan heidän oman päänsä keksintöä. Te jotka, ette usko, ette pysty näkemään asioita aivopesunne ulkopuolelta. Luulette olevanne vapaita, mutta teidän ajatuksenne vasta onkin kahlittuja.
Jo Hitler aikoinaan käytti menestyksekkäästi propagandaa hyväkseen aivopestäkseen Saksalaiset. Hitler sanoi, että jos valhetta toistaa tarpeeksi monta kertaa ja uskottavasti, niin se menee totena kansaan. Tämän ajan valhepropaganda, jota nyt pari vuosikymmentä on paasattu on, että homous on synnynnäistä ja siitä ei voi parantua.Alhainen temppu vedota Hileriin samassa lauseessa kuin homot, yhtä lailla propagandatemppu... Sana "parantua" viittaa siihen että joku on sairas. En usko että yksikään homo tai lesbo jota ei ole kasvatettu ennakkoluuloisessa hermeettisesti suljetussa ideologia-ympäristössä, joka toistaa toistamiseen että tietyt elämäntavat ovat syntiä, kokee itsensä sairaaksi.
- luminarsku
Antiteisti kirjoitti:
Alhainen temppu vedota Hileriin samassa lauseessa kuin homot, yhtä lailla propagandatemppu... Sana "parantua" viittaa siihen että joku on sairas. En usko että yksikään homo tai lesbo jota ei ole kasvatettu ennakkoluuloisessa hermeettisesti suljetussa ideologia-ympäristössä, joka toistaa toistamiseen että tietyt elämäntavat ovat syntiä, kokee itsensä sairaaksi.
Taas tulkintavaikeuksia.
Eihän tuossa vedottu samassa lauseessa Hitleriin! Siis s-a-m-a-s-s-a lauseessa. Hitler oli esimerkki siitä, miten propagandaa käytetään aivopesuun, kun valhetta toistetaan tarpeeksi. - Antiteisti
luminarsku kirjoitti:
Taas tulkintavaikeuksia.
Eihän tuossa vedottu samassa lauseessa Hitleriin! Siis s-a-m-a-s-s-a lauseessa. Hitler oli esimerkki siitä, miten propagandaa käytetään aivopesuun, kun valhetta toistetaan tarpeeksi.Älä nyt turhaan pilkkuja ala naimaan. Huomasin itekin ettei konkreettisesti samassa lauseessa ole.Ei ole oleellista, samassa yhteydessä mainitsee ja siihen tartuin. Ei poista sitä että kirjoittaja muodostaa assosiaation Nazi-Saksan kansallissosialismin propagandakoneiston ja jonkun ihme "pro-homopropagandan" (joka nyt kyllä multa ainakin on kaikessa räikeydessään mennyt ohi) välillä. En tulkinnut väärin, halpamainen temppu mikä halpamainen temppu...
- Huohkis....
uyotiu kirjoitti:
Pahinta aivopesua on sellainen aivopesu mitä pestävä ei edes havaitse. Maailmaa on nyt jo vuosikymmenien ajan aivopesty homomyönteiseen suuntaan erityisesti Hollywoodin toimesta. Tätä pesua harvat edes huomaavat ja rassukat luulevat, että heidän myönteinen homokantansa on aivan heidän oman päänsä keksintöä. Te jotka, ette usko, ette pysty näkemään asioita aivopesunne ulkopuolelta. Luulette olevanne vapaita, mutta teidän ajatuksenne vasta onkin kahlittuja.
Jo Hitler aikoinaan käytti menestyksekkäästi propagandaa hyväkseen aivopestäkseen Saksalaiset. Hitler sanoi, että jos valhetta toistaa tarpeeksi monta kertaa ja uskottavasti, niin se menee totena kansaan. Tämän ajan valhepropaganda, jota nyt pari vuosikymmentä on paasattu on, että homous on synnynnäistä ja siitä ei voi parantua.Miten joku joka on kasvanut kristityssä perheessä, jonka vanhemmat on opettanut ja saarnanneet että jos oot homo nii oot inhottava, sairas, syntinen. Nii miten sellanen lapsi voi sitte lopulta tajuta et se on homo? Kertokaa ny ensin ees et mikä siinä on väärin?! mikä? Miten yhteiskunta hyötyy siitä et se muka jollain propagandalla tukemassa homoseksuaalisuutta? Ja mitä sitte pitäisi tehä? Ei siitä voi vaan parantua. Mut hei tehkää vaa vaikka jotain keskitysleirejä ja tunkekaa homot sinne ja sitte alatte vaa parantaa niitä jeesuksen pyhällä sanalla... 80% varmaa tappaa ittensä lopulta.
Yks mun kaveri oli homo.. kasvanu uskonnollisessa perheessä ym, mut se vaan tajus sen ylä-asteella. Sit lopulta se uskaltautui kertomaan mulle, se vihas itteensä ihan helvetisti. Se pelkäs et se joutuu helvettiin, se rukoili et se vois olla hetero. Se ei voinu valehdella itselleen... vaik se kyl yritti. Hankki tyttöystävän ja kaikkee.. masentu vaa enemmä. Ja sit lopulta... se aatteli et ainoo ratkasu on tappaa ittensä. Onneks olkoon teille.. ootte varmaa tyytyväisiä ku samas tilantees olevat nuoret tappaa ittensä.. pääsette eroon teitä häiritsevistä syntisistä. Mut mulle se oli rakas ihminen, tosi hyvä ystävä joka ei todellakaan ollut mikään paha ihminen.
Mut hei tää viestihän on turha.. koska te ette vastaa mihinkää kysymyksiin. Uskonnollisen ihmisen kanssa järkevästi keskutelu on sama ku pelais pulun kanssa shakkia. Se kataa nappulat, paskoo shakkilaudalle, ja lentää sitten omiensa luo ylpeilemään voitollaan.
- käymme yhdessä ain
Jos kerran miesten kanssa makaavat miehet joutuvat helvettiin siinä kuin avionrikkojatkin, niin yhdessä sitä on elettävä niin maan päällä kuin tulevassakin näköjään. Jatkuukohan sielläkin sama riita. Tosin avionrikkojat taitavat olla niskan päällä mitä lukumäärään tulee... Heistä kirkkokin on osannut vaieta, taitaisi eroajien määrä ollakin sitten aivan toista luokkaa...
- voitelukopilta W
VARMAAN EN EROA KIRKOSTA HOMOJEN TAKIA---homot lentää suomesta kuin b-tyttöjen keihät......................wiuh...............
- nuoretjakaikki
Kirkko ei ole "jumala".
Arkkipiispa ei ole "jumalan edustaja maan päällä".
Kirkko, joka hylkää Jumalan Sanan auktoriteettinaan ja vesittää opetuksen miehen ja naisen suhteesta,
- puolustelee homoutta, jne.
- tukee Raamatun vastaista linjaa. Eli perkeleen linjaa.
Jeesus tuli Vapahtajaksi - vapauttajaksi - kaikesta synnistä, sairaudesta, kieroutumasta, ja muusta.
Kaikki ovat syntiin langenneen ihmiskunnan satoa. Kaikki IHMISET ovat samanarvoisia, - siitä ei liene kysymys?
Kyse on siitä, kuka tahtoo elää Jumalan ohjeiden mukaan. Kuka tahtoo tulla vapahdetuksi kaikesta sitovasta, vääristävästä ja orjuuttavasta?
Homous on Jumalan itsensä tuomitseva, kadottava synti. Jumalan luomisteon vastainen olotila: hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Kaikki perverssit linjat: homous, lesbous, padofilia, insesti, kaikki muu sairas seksuaalisuu sikiää ihmisen himoista ja haluista, joihin tulee vangituksi.
Mutta vankilaan ei tarvitse jäädä. Voi siis parantua.
Jeesus tuli vapauttajaksi, auttajaksi. Nuorten kampanja on hyvä. Tarpeellinen.
Kyse ei ole ihmisten luokittelusta, vaan siitä kuka tahtoo valita mitäkin.
Arkkipiispan hyssyttelyä ja sairasta opetusta - raamatun Sanan vastaista-
sitä ei tule ottaa "jumalan sanana" - koska se ei sitä ole.
Kirkko on eksynyt "ihmisten mielipiteiden keppihevoseksi" - paikaksi, jossa Raamattuun uskovat on nyt vainottuina.
Mihin se "suvaitsevaisuus" katosi`Eikö kaikkien pitänty tulla hyväksytyiksi`?
Miksi kristityt nuoret, jotka tahtovat normaalia Raamatun Sanan mukaista elämää, miksi heillä ei saisi olla vakaumusta? Miksi ei mielipidettä?
Missä se "yhdenvertaisuus" nyt on: Arkkipiispa? Miksi hän puolustaa VAIN HOMOJA? Miksi ei raittiita ja seksimoraalia puolustavia nuoria?
Mutta, sanon että tämä ei tästä laannu. On ikää, on näkemystä.
Jeesus tuli pelastamaan ja auttamaan. Sitä kirkon pitäisi julistaa, eikä hyssytellä rahan ja jäsenten mielipiteiden orjuudessa!
Voimia toivon kaikille nuorille! Olipa ongelma mikä vain, te olette Jumalalle rakkaita ihmisiä! Mutta Jumalan rakkaus on auttavaa, parantavaa, vapauttavaa. Hän tahtoo ihmiselle pitkän matkan iloa ja onnea! - Antiteisti
nuoretjakaikki kirjoitti:
Kirkko ei ole "jumala".
Arkkipiispa ei ole "jumalan edustaja maan päällä".
Kirkko, joka hylkää Jumalan Sanan auktoriteettinaan ja vesittää opetuksen miehen ja naisen suhteesta,
- puolustelee homoutta, jne.
- tukee Raamatun vastaista linjaa. Eli perkeleen linjaa.
Jeesus tuli Vapahtajaksi - vapauttajaksi - kaikesta synnistä, sairaudesta, kieroutumasta, ja muusta.
Kaikki ovat syntiin langenneen ihmiskunnan satoa. Kaikki IHMISET ovat samanarvoisia, - siitä ei liene kysymys?
Kyse on siitä, kuka tahtoo elää Jumalan ohjeiden mukaan. Kuka tahtoo tulla vapahdetuksi kaikesta sitovasta, vääristävästä ja orjuuttavasta?
Homous on Jumalan itsensä tuomitseva, kadottava synti. Jumalan luomisteon vastainen olotila: hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Kaikki perverssit linjat: homous, lesbous, padofilia, insesti, kaikki muu sairas seksuaalisuu sikiää ihmisen himoista ja haluista, joihin tulee vangituksi.
Mutta vankilaan ei tarvitse jäädä. Voi siis parantua.
Jeesus tuli vapauttajaksi, auttajaksi. Nuorten kampanja on hyvä. Tarpeellinen.
Kyse ei ole ihmisten luokittelusta, vaan siitä kuka tahtoo valita mitäkin.
Arkkipiispan hyssyttelyä ja sairasta opetusta - raamatun Sanan vastaista-
sitä ei tule ottaa "jumalan sanana" - koska se ei sitä ole.
Kirkko on eksynyt "ihmisten mielipiteiden keppihevoseksi" - paikaksi, jossa Raamattuun uskovat on nyt vainottuina.
Mihin se "suvaitsevaisuus" katosi`Eikö kaikkien pitänty tulla hyväksytyiksi`?
Miksi kristityt nuoret, jotka tahtovat normaalia Raamatun Sanan mukaista elämää, miksi heillä ei saisi olla vakaumusta? Miksi ei mielipidettä?
Missä se "yhdenvertaisuus" nyt on: Arkkipiispa? Miksi hän puolustaa VAIN HOMOJA? Miksi ei raittiita ja seksimoraalia puolustavia nuoria?
Mutta, sanon että tämä ei tästä laannu. On ikää, on näkemystä.
Jeesus tuli pelastamaan ja auttamaan. Sitä kirkon pitäisi julistaa, eikä hyssytellä rahan ja jäsenten mielipiteiden orjuudessa!
Voimia toivon kaikille nuorille! Olipa ongelma mikä vain, te olette Jumalalle rakkaita ihmisiä! Mutta Jumalan rakkaus on auttavaa, parantavaa, vapauttavaa. Hän tahtoo ihmiselle pitkän matkan iloa ja onnea!Iljettävää opetella pienillä lapsille että he ovat syntyneet syntisinä (mutta samalla "luoja" on luonut heidät kaltaisekseen?) ja että joku pronssiajan vaeltava megalomaaninen sosiopaatti-saarnaaja on kuollut vapauttaakseen heidät siitä oman isänsä murhaamana. Missä suuri moraalinen hyvyys piilee moisessa?
On erittäin sivistymätöntä verrata homoseksualisuutta pedofiliaan! Huomaa ero että kahden samaa sukuuolta edustavan ihmisten välinen seksi on yleensä kummankin osapuolen hyväksymä ja haluttu kokemus siinä missä pedofilia on puolustuskyvyttömän raiskausta.
Näkeekö kukaan yhtäläisyyden joidenkin hihhuleiden lapsille saarnaamien vääryksien kanssa?
Hekin ovat puolustuskyvyttömiä ja biologisesti ohjelmoituja luottaa auktoriteetteihin. Ja jos tätä auktoriteettiä käytetään väärin niin lopputulos ovat itsensä suhteen aika sekavia ja surullisia nuoria ihmisiä, jotka tartuttavat saman viiruksen omiin lapsiinsa. Tämä noidankehä on murrettava!
Jos joku haluaa uskoa, niin olkoot, en voi estää ketään heivaamasta omaa vastuuta omista teoistaan mutta voin huomauttaa siitä että tämä on tekopyhää itselleen ja muille valehtelemista.
"Hän tahtoo ihmisille pitkän matkan ja iloa ja onnea?" Käyppä sairaalan syöpä-osastolla (tai missä tahansa) ja riemuitse sydämesi kyllyydestä "pitkän matkan ilosta ja onnesta".
Voi teitä... - Kantapää
nuoretjakaikki kirjoitti:
Kirkko ei ole "jumala".
Arkkipiispa ei ole "jumalan edustaja maan päällä".
Kirkko, joka hylkää Jumalan Sanan auktoriteettinaan ja vesittää opetuksen miehen ja naisen suhteesta,
- puolustelee homoutta, jne.
- tukee Raamatun vastaista linjaa. Eli perkeleen linjaa.
Jeesus tuli Vapahtajaksi - vapauttajaksi - kaikesta synnistä, sairaudesta, kieroutumasta, ja muusta.
Kaikki ovat syntiin langenneen ihmiskunnan satoa. Kaikki IHMISET ovat samanarvoisia, - siitä ei liene kysymys?
Kyse on siitä, kuka tahtoo elää Jumalan ohjeiden mukaan. Kuka tahtoo tulla vapahdetuksi kaikesta sitovasta, vääristävästä ja orjuuttavasta?
Homous on Jumalan itsensä tuomitseva, kadottava synti. Jumalan luomisteon vastainen olotila: hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Kaikki perverssit linjat: homous, lesbous, padofilia, insesti, kaikki muu sairas seksuaalisuu sikiää ihmisen himoista ja haluista, joihin tulee vangituksi.
Mutta vankilaan ei tarvitse jäädä. Voi siis parantua.
Jeesus tuli vapauttajaksi, auttajaksi. Nuorten kampanja on hyvä. Tarpeellinen.
Kyse ei ole ihmisten luokittelusta, vaan siitä kuka tahtoo valita mitäkin.
Arkkipiispan hyssyttelyä ja sairasta opetusta - raamatun Sanan vastaista-
sitä ei tule ottaa "jumalan sanana" - koska se ei sitä ole.
Kirkko on eksynyt "ihmisten mielipiteiden keppihevoseksi" - paikaksi, jossa Raamattuun uskovat on nyt vainottuina.
Mihin se "suvaitsevaisuus" katosi`Eikö kaikkien pitänty tulla hyväksytyiksi`?
Miksi kristityt nuoret, jotka tahtovat normaalia Raamatun Sanan mukaista elämää, miksi heillä ei saisi olla vakaumusta? Miksi ei mielipidettä?
Missä se "yhdenvertaisuus" nyt on: Arkkipiispa? Miksi hän puolustaa VAIN HOMOJA? Miksi ei raittiita ja seksimoraalia puolustavia nuoria?
Mutta, sanon että tämä ei tästä laannu. On ikää, on näkemystä.
Jeesus tuli pelastamaan ja auttamaan. Sitä kirkon pitäisi julistaa, eikä hyssytellä rahan ja jäsenten mielipiteiden orjuudessa!
Voimia toivon kaikille nuorille! Olipa ongelma mikä vain, te olette Jumalalle rakkaita ihmisiä! Mutta Jumalan rakkaus on auttavaa, parantavaa, vapauttavaa. Hän tahtoo ihmiselle pitkän matkan iloa ja onnea!"Kaikki perverssit linjat: homous, lesbous, padofilia, insesti, kaikki muu sairas seksuaalisuu sikiää ihmisen himoista ja haluista, joihin tulee vangituksi."
Jos nuo kaikki ovat kerran kiellettyjä, niin miksi jumala ei tuntunut raamatussa välittävän pätkääkään lukuisista sukurutsista, joita sen tarinoissa esiintyy?
Hän itse vieläpä siunasi Aabrahamin ja Saaran liiton, vaikka nämä olivat sisaruksia, eikä piitannut hölkäsenpöläystä kun Loot tekaisi tyttäriensä kanssa lapsia.. - Ask for U
Antiteisti kirjoitti:
Iljettävää opetella pienillä lapsille että he ovat syntyneet syntisinä (mutta samalla "luoja" on luonut heidät kaltaisekseen?) ja että joku pronssiajan vaeltava megalomaaninen sosiopaatti-saarnaaja on kuollut vapauttaakseen heidät siitä oman isänsä murhaamana. Missä suuri moraalinen hyvyys piilee moisessa?
On erittäin sivistymätöntä verrata homoseksualisuutta pedofiliaan! Huomaa ero että kahden samaa sukuuolta edustavan ihmisten välinen seksi on yleensä kummankin osapuolen hyväksymä ja haluttu kokemus siinä missä pedofilia on puolustuskyvyttömän raiskausta.
Näkeekö kukaan yhtäläisyyden joidenkin hihhuleiden lapsille saarnaamien vääryksien kanssa?
Hekin ovat puolustuskyvyttömiä ja biologisesti ohjelmoituja luottaa auktoriteetteihin. Ja jos tätä auktoriteettiä käytetään väärin niin lopputulos ovat itsensä suhteen aika sekavia ja surullisia nuoria ihmisiä, jotka tartuttavat saman viiruksen omiin lapsiinsa. Tämä noidankehä on murrettava!
Jos joku haluaa uskoa, niin olkoot, en voi estää ketään heivaamasta omaa vastuuta omista teoistaan mutta voin huomauttaa siitä että tämä on tekopyhää itselleen ja muille valehtelemista.
"Hän tahtoo ihmisille pitkän matkan ja iloa ja onnea?" Käyppä sairaalan syöpä-osastolla (tai missä tahansa) ja riemuitse sydämesi kyllyydestä "pitkän matkan ilosta ja onnesta".
Voi teitä...-Käypä sinä kirjastossa tutustumassa hieman oman aatesuuntasi hedelmiin, paljonko on esim. pelkästään itänaapurissamme teurastettu ihmisiä vain sen takia että sieltä yritettiin kitkeä kristinusko pois. Ja väitä mitä väität vastaan, niin juuri sama kaiku on askelten sinunkin sanoissasi kuultavissa!
Keskittyisitte te humnismin wonderlandin rakentajat vain siihen projektiinne, ettekä tuollaiseen täysin humanismiaattenne vastaiseen toimintaan, johon sinäkin täällä, suu vaahdoten tuhlaat sitä kallisarvoista henkistä energiaasi, jonka tuhallamisesta yrität muita olla syyllistämässä. Katso peiliin ja kysy itseltäsi, mitä hyvä olet itse tehnyt oman aatteesi nimissä?
Oletko edes kaivoa ollut kustantamassa Afrikkaan, tai muualle jossa naiset kantavat päivittäin kaiken tarvittavan veden 10 km:n päästä, tai jopa kauempaa? Tai oletko jotain muuta, konkreettista, ollut tekemässä humaanisuuttasi toteuttaaksesi -muutakin kuin täällä ladellut kristittyihin kohdistuvia vihaviestejäsi? - Antiteisti
Ask for U kirjoitti:
-Käypä sinä kirjastossa tutustumassa hieman oman aatesuuntasi hedelmiin, paljonko on esim. pelkästään itänaapurissamme teurastettu ihmisiä vain sen takia että sieltä yritettiin kitkeä kristinusko pois. Ja väitä mitä väität vastaan, niin juuri sama kaiku on askelten sinunkin sanoissasi kuultavissa!
Keskittyisitte te humnismin wonderlandin rakentajat vain siihen projektiinne, ettekä tuollaiseen täysin humanismiaattenne vastaiseen toimintaan, johon sinäkin täällä, suu vaahdoten tuhlaat sitä kallisarvoista henkistä energiaasi, jonka tuhallamisesta yrität muita olla syyllistämässä. Katso peiliin ja kysy itseltäsi, mitä hyvä olet itse tehnyt oman aatteesi nimissä?
Oletko edes kaivoa ollut kustantamassa Afrikkaan, tai muualle jossa naiset kantavat päivittäin kaiken tarvittavan veden 10 km:n päästä, tai jopa kauempaa? Tai oletko jotain muuta, konkreettista, ollut tekemässä humaanisuuttasi toteuttaaksesi -muutakin kuin täällä ladellut kristittyihin kohdistuvia vihaviestejäsi?Miksi minun pitäisi auttaa valkoista, kristittyä herrarotua korjaamaan omat virheet orjuuttamassaan ja sorretussaan maankolkassa? Itepähän lähtivät alunperin saarnaan "hyvää" sinne!
Minulle on tärkeämpää että omassa kotimaastani kitketään taikausko yleis-sivistyksen joukosta, eikä ihmisiä pidetä henkisesti vauvojen tasolla. Mikäköhän siinä on humanismin aatteiden vastaista?
Ja taas verrataan ateismia Neuvostoliiton sosialismiin, hyvä hyvä! Hitler oli roomalais-katolilainen, so what?
En haluaisi suhtautua kristittyjä kohtaan noin ankarasti ja torjuvasti mutta te ette tee siitä kovinkaan helppoa pronssikautisia valheita maailmasta ja universumista levittämällä. - Tuskinpa
sivistymättömät juntit lähtee ekana!
- Juntit
lähtee ensin, kattoo sit kukaa huutaa enää kenekään karkoitttamisesta
- n21w
Minua vaivaa valtavasti se, että luterilainen kirkko uppoaa yhä syvemmälle kaupallisuuden suohon. Monessa asiassa on yhteiskunnan kehityksen mukaan joustettu niin, että Raamatun teksti on jäänyt taka-alalle. Joustetaan Raatusta valtävääestön mielipiteiden mukaan, jottei verotulot mene. Myös homosiassa on käynyt samoin. Kirkon todellinen tarkoitus on unohdettu; kirkko on ensisijaisesti olemassa täällä maan päällä Jumalan sanan levittäjänä, eikä ihmisten palvelijana. Miten kirkko, joka syyllistyy itsekin ahneuden syntiin "palvomalla" veronmaksajiaan, saarnata Jumalan sanaa?
Raamatussa homous mainitaan negatiiviseksi asiaksi ja suoranaisesti synniksi. Miksi ihmeessä luterilainen kirkko kokee oikeudekseen vähätellä Raamatun tekstejä valtäväestön mielipiteiden mukaisesti? Se, ken ei Raamatun oppeja halua hyväksyä sellaisina kuin ne ko. kirjassa on, ei ole aidosti kristitty. Ei kaikkien tarvitse kristittyjä olla; jokaisella on tahdonvapaus.
Miellestäni luterilaisen kirkon tulee pitää kiinni Raamatun opeista oli valtavääestön mielipide mikä tahansa, eikä haalia veronmaksajia itselleen. Niin kuin aiemmin totesin, niin kirkon tulee levittää Jumalan sanomaa Raamatun kautta ja ken ei sitä hyväksy, ei kristitty ole eikä kaikkien todellakaan kristittyjä tarvitsekaan olla. - syntinen itsekkin
Hei !
Olen hiljattain tullut uskoon. Nyt en tiedä kuinka minun tulisi raamattua lukea.
Sanokaa te papit, teidän pitäisi osata vastata niin että ymmärtäisin.
Ihan oman järkeni mukaan raamatusta ei voi valita asioita mihin uskoa.
Siellä puhutaan paljon synneistä. Mm väkivalta, aviorikos, homous ovat raamatun mukaan syntejä. Miksi siunataan yhä uudelleen ja uudelleen avioliittoon, vaikka avioero on syntiä. Miksi kirkko siunaa homoja, vaikka raamatussa sanotaan homouden olevan syntiä? Eikö papin tulisi keskustella uudelleen naimisiin menevien kanssa avioliiton vakavuudesta? Eikö papin tulisi ohjata homoja sille tielle, jolle Jeesuskin heitä ohjaisi?- Antiteisti
Raamattua ei voi ottaa tosissaan koska se on aikojen saatossa monen ihmisen omaa käyttötarkoitusta palvelevaan muotoon vääristetty kokoelma myyttejä. Ihmiset ovat lukeneet siitä aina yksinomaan sen minkä haluaavat uskoa.
Jos yrittää ottaa kaiken sairaan humbuukin mitä siellä lukee todesta, hajoaa pää, kuten monen uskovaisen mielenlaatu todistaa.
Ja avioliitto on puhtaasti yhteiskunnalinen ilmiö joka oli olemassa jo kauan ennen jahwea ja juoksupoikaansa jeebusta, joten on turhaa miettiä sitä raamatullisessa kontekstissa...
- silleen sitte
http://koti.phnet.fi/petripaavola/annintarina.html
No voi että- Karporaattori
Tämä on otettu suoraan tuon linkin tekstistä (pätee myös fundisuskovaisiin):
"Silloin kun ihmisen maailmankuva muuttuu ja hän valitsee asian joka ei ole luonnollinen ja oikea, niin hän usein (ei aina) alkaa taistelemaan asiansa puolesta negatiivisella tavalla. Tämä taistelu saa hyvin usein ikäviä piirteitä, joka johtaa ihmisen pitämään idiootteina niitä, jotka ajattelevat asiasta eri tavalla kuin hän itse ajattelee. Jokaisella valinnalla ja uskomuksella on seuraamuksensa ja sen hedelmä tulee aina esille."
Niin fundisuskovaiset, miksi niin kovasti haluatte taistella negatiivisesti ja ikävillä tavoilla sellaista asiaa vastaan, joka ei teidän elämään oikeastaan vaikuta pätkääkään? Toki tämä pätee myös muunkin laisille ja muiden asioiden puolesta taisteleville fanaatikoille
"Raamattu opettaa, että jokaisella teolla on seurauksensa. Raamatun mukaan Jumalan tahdon mukaisesti elävä ihminen arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa lähimmäistään, vaikka tämä uskoo tai ajattelee asioista eri tavalla. Hän toimii näin siksi koska hän sydämessään uskoo Jumalan tahdon mukaisella tavalla, jolloin hän ei voi eikä halua pilkata ja loukata lähimmäisiään, vaikka he uskoisivat tai olisivat eri mieltä hänen kanssaan. Jumalan vaikuttama rakkaus ja totuus (oikea mitta) johdattaa uskovan ihmisen kohtaamaan hänen lähimmäisenä oikealla tavalla."
Ylläoleva pätkä pitäisi olla jokaiselle fundiskristityllekin selvä eli vaikka lähimmäinen "valitsisi väärin", niin mikä silti estää kohtaamasta lähimmäisen rakastavalla ja välittävällä tavalla? Eihän se teiltä ole pois, jos nyt lähimmäisenne sattuisikin ns. valitsemaan Jumalan sanan vastaisen tien?
"Silloin kun ihminen kantaa sydämessään vääriä valintoja, niin ne tulevat myös sydämestä ulos väärinä tekoina ja sanoina, joiden kautta ivataan ja pilkataan muita. Silloin ihminen pitää idiootteina niitä jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan sekä yllyttää muita heitä vastaan. Väärä valinta tuo mukanaan ivallisen ja muita pilkkaavan asenteen. Väärä johtaa vääryyteen ja vääryys johtaa vääristelemään ja pilkkamaan toisinajattelijoita."
Tämä viimeinen pätkä on jälleen kaikille fanatiikoille, ei pelkästään uskonnollisille fanatiikoille. Uskonnollinen tai ei-uskonnollinen homoviha ei ole mielestäni oikein, mutta myöskään homovihaajien vihaaminen ei mielestäni edistä mitään asiaa.
P.S. Nimim. silleen sitte: Tämä ei ole kritiikkiä sinua kohtaan, vaan puhun tässä yleisellä tasolla fanaattisuuden ja vihaamisen hyödyttömyydestä
P.P.S. Olen yrittänyt pitää tämän kommentin mahd. asiallisena. Niin ja tämä on vain mun näkemys asiaan eli tätä kirjoitusta saa vapaasti kritisoida
- Tavallinen tallaaja
Hui gauheeda mie näin homon tänään kaupungilla. Nyt mun elämä on ihan pilalla ja mulle tuli henkiset traumat.
Olisiko jo aika vaihtaa aihetta ja jättää uskovaisten eheytys/käännytys/saarnauskampanjat omaan arvoonsa? Ei se tuli sammu jos sitä ruokkii bensalla.- Antiteisti
Pakkohan jotain on tehtävä kun Suomen Talibanit yrittävät johdattaa meidät takaisin teokraattiseen muinaisuuteen
- Homma eheentyy
Antiteisti kirjoitti:
Pakkohan jotain on tehtävä kun Suomen Talibanit yrittävät johdattaa meidät takaisin teokraattiseen muinaisuuteen
Toisaalta suomessa on rajat auki ja islam tulee olemaan pääuskonto muutamassa vuosikymmenessä. Kun sharia lait tulee voimaan, niin siinä on homojen turha vikistä. Tutkimattomat ovat Luojan tiet.
- Vissi leipä ja kala
Antiteisti kirjoitti:
Pakkohan jotain on tehtävä kun Suomen Talibanit yrittävät johdattaa meidät takaisin teokraattiseen muinaisuuteen
Kyllä mä ihmettelen uskovaisia, jotka uskoo, että raamattu on jonkun jumalan sanaa. Tosta voi varmaan parantua jättämällä rukoilematta. Papeissakin on homoja ja lesboja, eikä ne ole salamasta saaneet ...vielä, ellei jumala ala tukemaan kristillisidemokraatteja.
Homous taas on inhimillinen piirre, jolle ei voi mitään. Jos tämmöistä "Annia" on olemassakaan, mitä vahvasti epäilen, niin kyllä se luonto ketuntytön puuhun ajaa, tai sitten voi kipristellä lopun ikänsä vähän puoliteholla, Räsänen on silloin tyytyväinen, sehän tässä tuntuu olevan pääasia.
En mä sitäkään ymmärrä, miksei mies tuherosta tykkää, mutta se nyt on jokaisen oma asia, jääpähän meille muille enempi.
Räsänen on ottanut tämän vaaliaseeksi, jumalauta, kirkko kärsii näitten kristillisdemokraattien (poislukien homot ei ole ihan yhtä demokraattisia, tai ovat, kunhan eivät tykkää toisistaan ainakaan julkisesti) touhuista jäsenkatona ja yksi vaan koittaa politiikkaa vääntää. Yhtään ei haittaa, vaikka kirkossa ei olisi yhtään jäsentä, kunhan pääsee eduskuntaan.
Ihme muija, on sillä valtava ego, kun pystyy muita ihmisiä näiden omassa elämässä neuvomaan, kyllä on asiat hyvin ja kun ne on hyvin, niin kaikilla muilla pitää olla samalla lailla, kaikkien pitää olla Päivejä, paitsi poikien.
Kyllä pistää vihaksi tuon pärstän näkeminen missä tahansa, onneksi vaalit on pian, häviää taas näkyvistä, kuin pieru Punaiseen mereen vouhotuksineen.
- kjkjkjk
Eikö heterot saa tulla kaapista ulos? Vain homotko saavat? Minusta pitäisi jo kohta perustaa homouden uhreille oma järjestö ja apupiste mistä saavat neuvoja aggressivisten homojen hyökkäyksien välttämiseksi.
Ev.lut kirkolla on mennyt uuden arkkipiispan valinnan jälkeen todella huonosti. Syyttelevät sitten heteroita asiasta.- Mr Anderssen
Tämä homous vs kirkko alkaa olla jo niin vanha puheenaihe. Kirkko on vanhollinen ja toki sen tulee pitää kiinni niistä omista saduistaan. Sehän on nyt selvä, että neitsyt synnyttää jumalan pojan, aviorikkojat kivitetään, pidetään orjia, ei syödä sikaa ja lapset kasvatetaan jumalaa pelkääviksi kuuliaisiksi kansalaisiksi. Raamattuhan on kokoelma erilaisia uskomuksia ja tarinoita. Sama ja nykyään koottaisiin kirja huhuista. "Kuulin siltä, joka kertoi tolle ja kuiskas mulle, että Lady Gaga on mies" Oh-hoh.
Maailma on täynnä erilaisia uskontoja ja uskomuksia ja jokainen väittää "että tämä on se oikea". Raamattuun tukeuduttiin aikoina, kun ei tiedetty muustakaan. Maapallo oli litteä ja aurinko kiersi maapalloa. Unohtamatta miten verisiä uskonnot ovat ja miten paljon väkivaltaa ne synnyttävät. Puhumattakaan miten ihanan viihtyisiä kirkot on. Alttarimaalaukset vaihtelevat kärsivästä jeesuksesta ristillä, pörröiseen karitsaan ja parrakkaaseen valkoiseen mieheen (olikohan israelissa paljonkin euroopalaisennäköisiä heppuja?) Jokainen tulkitsee raamattua vähän miten haluaa, eikä se välttämättä ole väärin, mutta kuka sitten tulkitsee sen "sanan" oikein?
Kenen kanssa muuten aatamin ja eevan lapset sai lapsia?? kukaan ei oikein osaa vastata tohon. - Antiteisti
Mr Anderssen kirjoitti:
Tämä homous vs kirkko alkaa olla jo niin vanha puheenaihe. Kirkko on vanhollinen ja toki sen tulee pitää kiinni niistä omista saduistaan. Sehän on nyt selvä, että neitsyt synnyttää jumalan pojan, aviorikkojat kivitetään, pidetään orjia, ei syödä sikaa ja lapset kasvatetaan jumalaa pelkääviksi kuuliaisiksi kansalaisiksi. Raamattuhan on kokoelma erilaisia uskomuksia ja tarinoita. Sama ja nykyään koottaisiin kirja huhuista. "Kuulin siltä, joka kertoi tolle ja kuiskas mulle, että Lady Gaga on mies" Oh-hoh.
Maailma on täynnä erilaisia uskontoja ja uskomuksia ja jokainen väittää "että tämä on se oikea". Raamattuun tukeuduttiin aikoina, kun ei tiedetty muustakaan. Maapallo oli litteä ja aurinko kiersi maapalloa. Unohtamatta miten verisiä uskonnot ovat ja miten paljon väkivaltaa ne synnyttävät. Puhumattakaan miten ihanan viihtyisiä kirkot on. Alttarimaalaukset vaihtelevat kärsivästä jeesuksesta ristillä, pörröiseen karitsaan ja parrakkaaseen valkoiseen mieheen (olikohan israelissa paljonkin euroopalaisennäköisiä heppuja?) Jokainen tulkitsee raamattua vähän miten haluaa, eikä se välttämättä ole väärin, mutta kuka sitten tulkitsee sen "sanan" oikein?
Kenen kanssa muuten aatamin ja eevan lapset sai lapsia?? kukaan ei oikein osaa vastata tohon.Sitäpaitsi taisivat olla kaikki poikia
- Antiteisti
Antiteisti kirjoitti:
Sitäpaitsi taisivat olla kaikki poikia
Tai no, korjataanpa ennen kuin joku ehtii ensin : raamattu kyllä väittää että Aatamilla ja Eevalla oli Sethin syntymän jälkeen "vielä monta poikaa ja tytärtä" (haiskahtaa lisäykseltä saada alunperinkin vinksahtanut sukupuu toimimaan, eikä tyttärien nimistä ole mainintaakaan). Aatami oli Sethin syntyessä mukamas 130(!)-vuotias ja eli vielä 800(!!) v lisää... Aika viriili vanha pukki.
Siihen aikaan ei kai ollut epätavallista mennä naimisiin sukulaisten kesken, joten jos raamattuun on uskomista olemme kaikki tuhansia vuosia kestäneen sukurutsauksen lopputulos, yay! Ei ihmekään että jotkut meistä ovat päästään niin viallaan...
- homot olkoon homoja
NI!
- kukankukka
Älä alistu!-kampanja on rikkomassa homojen tahtoa olla homo ja Älä alistu !-käsky sisältää käskyn: ole hetero, tai et ole mitään.
Se sisältää myös syytöksen ev.lut.kirkkoa vastaan mielestäni"Te houkuttelette viattomia pilttejä homouden poluille."
Ja oisko siinä myös vähän koston makua:"Siitäs saitte kun menitte hyväksymään ilman lupaamme homot."
Ja se on myös todellisuudelle, tälle kulttuurille vieras. En tiedä minkä lahkon kampanja mutta yhä vieläkin tätä maailmaa hallitsevat rikkaat miehet, ja nuoret ja varsinkin kauniit naiset. Katsokaapa vaan mainoksia.
Vastaavanlainen "kampanja"on jollain tasolla käynnissä koko ajan. Sen takana on maailman henki.
Jokaisella on oikeus itse päättää miten elämänsä elää. Elikä Älä alistu!-kampanja on yksinkertaisesti turha.
Nuoret jos ovat huolissaan toisista nuorista, olisi paikallaan kohdata lämmöllä hän, joka sitä tukea kaipaa.
- xhksf
Ei siinäkään ole hurraamista, jos bi-nainen rakastuu naiseen, tai bi-mies mieheen, mutta jättää asian sikseen kieltämällä itseltään oman biseksuaalisuutensa, oleellisen osan itsestään, persoonastaan.
- dgjadj
Jos ihmisen seksuaalisuudessa olisi kyse olisi valinnasta niin miksi kukaan valitsisi homoseksuaalisuuden? Kyllä te homofobikot teette heidän elämänsä sen verran vaikeaksi, että pitäis olla todellinen masokisti, jos niin tekisi. Ja masokismikin on varmasti syntiä?
Nämä ihmiset, jotka väittävät kuinka houkuttelevaksi on tehty kokeilla homoseksuaalisuutta homomyönteisessä yhteiskunnassa eivät ole varmaan koskaan kuulleet peruskoululaisten puhuvan keskenään. Kyllä heidän yleisin loukkauksensa toisilleen on vieläkin "vitun homo." Semmoisessa asenneilmapiirissä on vaikea kuvitella, että joku nuori "kokeilisi" homoutta, koska se on "muodikasta."

Joo. Ja tässä autuaasti unohdetaan, että ellei tunne vetoa samaan sukupuoleen niin eipä sitä kokeilekaan. Jos tuntee asia voi olla toinen mutta ei tuomittava.
Tässä kampanjassa kaupataan nyt vähän sellaista ajatusta, että heterot ryhtyisivät harrastamaan homosuhteita kun se on mukamas niin cool.
No, sitä se ei ole, nykyäänkin on paljon paljon helpompi olla "normaali", eli perushetero.
Se ei näytä huolettavan, että joku homo painostuksen, asenteiden ja häpeän vuoksi pyrkii muuttumaan heteroksi, eikä siksi, että olisi joksikin muuksi muuttunut.- Zapp Brannigan
a-teisti kirjoitti:
Joo. Ja tässä autuaasti unohdetaan, että ellei tunne vetoa samaan sukupuoleen niin eipä sitä kokeilekaan. Jos tuntee asia voi olla toinen mutta ei tuomittava.
Tässä kampanjassa kaupataan nyt vähän sellaista ajatusta, että heterot ryhtyisivät harrastamaan homosuhteita kun se on mukamas niin cool.
No, sitä se ei ole, nykyäänkin on paljon paljon helpompi olla "normaali", eli perushetero.
Se ei näytä huolettavan, että joku homo painostuksen, asenteiden ja häpeän vuoksi pyrkii muuttumaan heteroksi, eikä siksi, että olisi joksikin muuksi muuttunut.Ite tässä mietin käännynkö heterosta homoksi ihan vaan ärsyttääkseni noita pahveja
- Tuosta
Zapp Brannigan kirjoitti:
Ite tässä mietin käännynkö heterosta homoksi ihan vaan ärsyttääkseni noita pahveja
kansanliike!
- Mieti nyt edes
Voi v---u teitä nykypäivän homojen ja lepakkojen paapojia!
Ettehän te kirkosta kieltäytyjät tosiaankaan tajua tätä juttua, kuten itsekin alkajaisiksi myönnät.
Jos homot ja lepakot pitäisivät vähemmän elämää itsestään niin olisi asia ok, mutta liika on liikaa, jos jossain koulussa opetetaan uskontoa niin sehän se teidän hörhöjen mielestä kamala asia vasta onkin, itse olette ahdasmielisiä vaikka syytätte uskovia sellaisiksi.
Homojen ja lesbojen ei pidä saada oikeutta lapsiin niin kauan kuin eivät keskenään pysty lisääntymään, se on yksi pointti että jos haluaa jälkeläisiä niin sitten pitää kärsiä suuntaumuksensa seurauksena lapsettomuus, onhan sillä lapsellakin oikeutensa! Mieti nyt vaikka tätä alkajaisiksi!- hupsua
"Mietis nyt edes"
Jännä mielipide tuosta lapsiasiasta sulla.. Mielelläni ainakin itse olisin kasvanut lesboparin luonna ko siellä missä asuin. Ensin huumeporukat ja kadut, sitte lastenkodit ja sitten alistava ja rajusti sanottuna orjuuttava sijaisperhe. Kaks rakastavaa äitiä, mitä onnea se oiskaan ollu - Antiteisti
Kirkosta kieltäytyjät? Ikään kuin se tarjoaisi meille jotain mistä kieltäytyä... Kuka muuten on antanut sinulle luvan määritellä kuka saa lapsen ja kuka ei? Onko orpo paremassa huostassa rakastavien (vaikka samaa sukupuolta olevien) vanhempien luona tai orpokodissa? Eikä ole ahdasmielistä vastustaa satujen opettamista koulussa... Hmm, miksiköhän meillä ei ole Sormusten Herra 1/1-kurssia? Oikein, se on fiktiota, me "kieltäytyjät" vaan haluaisimme yhden iltasadun lisää pois tieteen tieltä.
Sitäpaitsi, jos kirkkoon kuuluu kaltaisiasi loukkaavia, epämiellyttävän sivistymättömiä ja vanhoillisia pahan ilman lintuja, niin ilomielin kieltäydyn seurastanne ja/tai hömelöstä vapahtajakultistanne! - Sopis miettiä!
hupsua kirjoitti:
"Mietis nyt edes"
Jännä mielipide tuosta lapsiasiasta sulla.. Mielelläni ainakin itse olisin kasvanut lesboparin luonna ko siellä missä asuin. Ensin huumeporukat ja kadut, sitte lastenkodit ja sitten alistava ja rajusti sanottuna orjuuttava sijaisperhe. Kaks rakastavaa äitiä, mitä onnea se oiskaan olluKyllä ne lesboparit ja homoparit osaavat olla piruja. Kama ja viina kelpaa siinä missä muillakin, ellei vieläklin enemmän, NIIN!!!! Ovat myös VÄKIVALTAISIA, kun sille päälle sattuvat, NIIN!!
Mieluummin olisin kasvanut tavallisessa kodissa, jossa on isä ja äiti. - näinsiis
Sopis miettiä! kirjoitti:
Kyllä ne lesboparit ja homoparit osaavat olla piruja. Kama ja viina kelpaa siinä missä muillakin, ellei vieläklin enemmän, NIIN!!!! Ovat myös VÄKIVALTAISIA, kun sille päälle sattuvat, NIIN!!
Mieluummin olisin kasvanut tavallisessa kodissa, jossa on isä ja äiti.Osaaosaa, eiköhän kaikki osaa? Vaan ajatukseni oli tässä se, että JOS lesbo tai homopareissa olisi hyviäkin perheitä, niin sinne vaan. Ja itseasiassa usein heille lapsen saaminen on isompi juttu kuin heteroparille (homoilla ei ainakaan vielä mahdollista edes, ellei aiemmista suhteista lapsia), joten yleisesti kai hoitaisivat kasvatuksen ym ihan hyvin.
Tosin, kaikki me ollaan ihmisiä, joten joka junaan lähtijöitä löytyy. - väinämöinenkö satua
älä hölise, jos itse uskot satuihin :) ei tosiaan tarvikaan tajuta "tätä" ..ai mitä..juttua
- homotki saa lapsia
Mites sitte ne heteroparit, jotka eivät saa lapsia luonnollista kautta vaan tarvitsevat hedelmöityshoitoja? Et taida tuntea ketään pariskuntaa, joka kärsii lapsettomuudesta.
Sitäpaitsi, saahan yksinäinen nainenkin mennä hedelmöityshoitoihin jos haluaa lapsen. Kuka valvoo, ettei tuo nainen ole lesbo ja suhteessa naisen kanssa. Tai että nainen on sopinut miesparin kanssa hankkivansa heille lapsen? Eli kyllä ne homotkin lapsia saavat kun tietää vain keinot... - asdasd hula loop
Sopis miettiä! kirjoitti:
Kyllä ne lesboparit ja homoparit osaavat olla piruja. Kama ja viina kelpaa siinä missä muillakin, ellei vieläklin enemmän, NIIN!!!! Ovat myös VÄKIVALTAISIA, kun sille päälle sattuvat, NIIN!!
Mieluummin olisin kasvanut tavallisessa kodissa, jossa on isä ja äiti.Lol :D kaikki laittanu "thumb down" vaik on ihan selvästi ironinen kommentti.
- LoveisHATE.
Mä vaan halun olla rauhassa ja et mua ei tuomita. En oo menny kadulle ulvomaan että homot on nii jee. Halun vaan elää rakastamani ihmisen kanssa rauhassa.. silleen ettei tarvi pelätä aina ku menee sen kanssa ulos. Ei voi halata, ei voi pidellä kädestä... Koska heti ku istuu ravintolassa rauhassa nii joku tulee paasaamaan että hyi helvetti saastaset teiän takia tää yhteiskunta on nii mätä. Onko rakkaus synti?
- hupsutyttö.
Huhhuh..
Ensinnäkin, aivan loistavaa keskustelua ! Kiitos ! :D Mukava olisi vain käydä reaaliaikaisena niiku nuissa chateis ja näi, eli mitens on, siirryttäiskö vaikka "Uskonto" huoneesee tai mikä onka?
Toisekseen. Itse olen juurikin näitä henkilöitä, jotka kokevat varsin vahvasti Jumalan ja luottavat siihen. Mutta. Myös tytöt kiinnostavat Annin sanoja lainatakseni 'silleeen'. Eli, mitäs mun pitäs tehhä? Tunkea ajatukseni johki syvälle sisimpääni ja ajatella et nonni, nyt en ole syntinen? Ko eiköhän ne ollu ne ajatukset kanssa syntiä..himoitseminen vai mikä olikaan. Eli itse ainakin olen oman vakaumukseni mukaan yrittänyt toimia tudessain Jumalan etee nää omat juttuni ja uskon, että sieltä kautta mulle vastausta tulee.
On okei, että kirkko pitäis Raamatusta ja sen opetuksista kiinni. Eli mun mielestä homojen pitäis antaa olla homoja ja näin. Jokaisen oma asia se on päättää toteuttaako omia homoeroottisia ajatuksiaan vai yrittääkö päästä niistä eroo tai mitä tekeekään. Mutta. Kirkollinen avioliitto ei minun mielestä homoille kuulu. Rekisteröityparisuhde riittää, ja annetaan uskonnon jäädä rauhaan.
Huvittavaa on, että suurinosa homoista ja lepsoista ja bisseistä ja sun muista ei edes ole kiinnostunu kirkollisesta vihkimisestä. Mutta toisten mielestä hälinää on saatava ja omat oikeudet otettava. (:- Yksinkertaista
Jumala on sitä mitä haluat sen olevan, tee ja elä miten sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä (niin kauan kuin et kohtele muita tavalla, jolla et itse halua tulla kohdelluksi) , äläkä anna muiden sanella elämäntapaasi.
- -
Yksinkertaista kirjoitti:
Jumala on sitä mitä haluat sen olevan, tee ja elä miten sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä (niin kauan kuin et kohtele muita tavalla, jolla et itse halua tulla kohdelluksi) , äläkä anna muiden sanella elämäntapaasi.
Myös Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi toimii hyvin. Niin ja tietysti myös utilitaristinen kalkyyli.
- Shrink
Hupsutyttö, saat 1000 pistettä kirjoituksestasi ja päälle 2 papukaijamerkkiä, enemmänkin olisin antanut, mutta mulla ei ole, kuin 2 papukaijaa (Nicky ja Tipi).
Olen niiiiin samaa mieltä kanssasi : ) = tulin ILOISEKSI......
Olet varmaan nuorehko, mutta omaat viisaita, niiden perusteella tunnut kypsältä ihmiseltä, jonka raittiita ajatuksia on hieno kuunnella.....
Ole rohkeasti oma itsesi, äläkä anna kenenkään "päätäsi " kääntää...
Siunausta kaikille teillesi.
- psykoterapeutti37
Hei,
Arkkipiispa Kari Mäiksen ottama kanta ei ymmärtääkseni ollut luterilaisen kirkkomme virallinen. Se oli viisas ja maltillinen mielipide, ja siinä kaikki, sen arvovaltaisuutta kiistämättä.
Miksi syyllistää uksossa tai ei-uskossa olevien nuorten identiteetin etsiminen, sen kehitysvaiheet tai lopputulos?
Se aiheuttaa ahdistusta ja masennusta nuorille, jotka etsivät sukupuolista minuuttaan. Pahimmillaan syyllistäminen saa oman itsen aikaan kadottamisen edellytykset, jopa tuhoutumisen. Miten, voi itse kukin miettiä ja seurata kokemuspiiristään ja tilastoista.
Millaiseen sukupuoliseen minuutensa he päätyvätkin, on hiedän asiansa. Meidän aikuisten suhtautumisemme tulee akuutisti ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun puutumme siihen väivaltaisesti.- Anteeksi vain, mutta ko. kampanja oli mielestäni kyseenalainen vaikka ehkä tavoitti vain pienen osaa nuorista. Julkilausuman ongelma on, että se vaikutti, sikäli kun vaikutti, hauraimpiin nuoriin.
Keitä tai mitä jonkun mahdollisesti valtavirrasta poikkevaan päätyvä sukupuolinen suuntaus tosiasiassa uhkaa? Vanhakantaisesti raamattua tulkisevia ihmisiä? Kaikki kunnia heille, muttra entä nykypäivässä, mikei myös tämän hetken maaimassa eläville nuorille - "uskovat" he tai eivät?
- Olen kohdannut uskovien nuorten ahdistusta vastaanotollani. Ahdstuneisuus ei ole liittynyt selkeiden suuntaviivojen puutteeseen vaan niiden ehdtottomuuteen. Suuntaviivat saattavat löytyä muualtakin kuin kirjaimellisesta raamatun tulkinnasta.- kukankukka
"Miksi syyllistää uksossa tai ei-uskossa olevien identiteetin etsiminen, sen kehitysvaiheet tai lopputulos?"
Minun mielestäni nuorten, ja kaikkien kohdalla on noudatettava samoja sääntöjä. Aivan kuten maallinen laki on kaikille sama, on myös Jumalan laki kaikille sama.
Esimerkiksi käsky"tee toiselle se minkä toivoisit itsellesi tehtävän", murenee, jos sen katsotaan koskevan vain joitain ihmisiä, ei kaikkia, eli nyt ei homoja ja lesboja.... Esimerkki:
Tiesin samalta kylältä erään ihmisen, josta minulle kerrottiin että hän on homo, ja hän vahvisti sen, eli kun kahden oltiin hän kertoi sen.
Pidin häntä homona, ja olin utelias ja jotakin hän elämästään kertoi.
Pointti: eräissä juhlissa sitten hän saapui paikalle viimeisien joukossa, ja hänet esiteltiin minulle. Hänen nimensä, ammatti, ja se että hän on eronnut, kerrottiin. Ei homoudesta sanaakaan mitään.
Ympäristö määrittää sen identiteetin.
Ko juhlien jälkeen minä näin tuon herrasmiehen aivan uudessa valossa. Häntä kunnioitettiin, ihmisenä, ei seksuaalisen suuntauksen perusteella. Ja niin sen kuuluisi aina tapahtua. Mitä meille toisille se kuuluu mitä ja miksi jotkut peuhaavat peittojensa alla?
Seksuaalisuus on aihe joka ei mielestäni yleiseksi, jokapäiväiseksi keskustelujen aiheeksi sovi. Ja myöskin aihe, jolla ei saa ketään lyödä. "Tee toiselle se mitä toivoisit itsellesi tehtävän." kukankukka kirjoitti:
"Miksi syyllistää uksossa tai ei-uskossa olevien identiteetin etsiminen, sen kehitysvaiheet tai lopputulos?"
Minun mielestäni nuorten, ja kaikkien kohdalla on noudatettava samoja sääntöjä. Aivan kuten maallinen laki on kaikille sama, on myös Jumalan laki kaikille sama.
Esimerkiksi käsky"tee toiselle se minkä toivoisit itsellesi tehtävän", murenee, jos sen katsotaan koskevan vain joitain ihmisiä, ei kaikkia, eli nyt ei homoja ja lesboja.... Esimerkki:
Tiesin samalta kylältä erään ihmisen, josta minulle kerrottiin että hän on homo, ja hän vahvisti sen, eli kun kahden oltiin hän kertoi sen.
Pidin häntä homona, ja olin utelias ja jotakin hän elämästään kertoi.
Pointti: eräissä juhlissa sitten hän saapui paikalle viimeisien joukossa, ja hänet esiteltiin minulle. Hänen nimensä, ammatti, ja se että hän on eronnut, kerrottiin. Ei homoudesta sanaakaan mitään.
Ympäristö määrittää sen identiteetin.
Ko juhlien jälkeen minä näin tuon herrasmiehen aivan uudessa valossa. Häntä kunnioitettiin, ihmisenä, ei seksuaalisen suuntauksen perusteella. Ja niin sen kuuluisi aina tapahtua. Mitä meille toisille se kuuluu mitä ja miksi jotkut peuhaavat peittojensa alla?
Seksuaalisuus on aihe joka ei mielestäni yleiseksi, jokapäiväiseksi keskustelujen aiheeksi sovi. Ja myöskin aihe, jolla ei saa ketään lyödä. "Tee toiselle se mitä toivoisit itsellesi tehtävän.""Häntä kunnioitettiin, ihmisenä..."
No, eiköhän näin valtaosa ihmisistä nykyisin suhtaudu homoseksuaaleihin. Se ei ole nykyisin vain enää mikään "juttu", ihmiset toteavat, 'so what' jos heille mainitaan jonkun homoseksuaalisuudesta.
Eniten asenteiden muuttumisesta kertoo se, että homoseksuaalit uskaltavat häpeilemättä itsekin asian mainita. Ja ainakaan ihmisten parissa joita minä tunnen homoseksuaalisuus ei herätä reaktioita, ei suuntaan eikä toiseen.
Ei minun sormet ja varpaat riitä laskemaan kaikkia homoja ja lesboja joita tunnen tai tiedän mutta jos minulta tultaisiin kysymään kaikki tuntemani homot niin en muistaisi jokaisen tuntemani homon olevan homo vaikka henkilön hyvin muistaisinkin.
Kuten sanoin: suurin osa ihmisistä ei ole pätkääkään kiinnostunut toisen seksuaalisesta suuntautumisesta, se ei ole ihmisille kovinkaan oleellinen pointti missään suhteessa.- kukankukka
a-teisti kirjoitti:
"Häntä kunnioitettiin, ihmisenä..."
No, eiköhän näin valtaosa ihmisistä nykyisin suhtaudu homoseksuaaleihin. Se ei ole nykyisin vain enää mikään "juttu", ihmiset toteavat, 'so what' jos heille mainitaan jonkun homoseksuaalisuudesta.
Eniten asenteiden muuttumisesta kertoo se, että homoseksuaalit uskaltavat häpeilemättä itsekin asian mainita. Ja ainakaan ihmisten parissa joita minä tunnen homoseksuaalisuus ei herätä reaktioita, ei suuntaan eikä toiseen.
Ei minun sormet ja varpaat riitä laskemaan kaikkia homoja ja lesboja joita tunnen tai tiedän mutta jos minulta tultaisiin kysymään kaikki tuntemani homot niin en muistaisi jokaisen tuntemani homon olevan homo vaikka henkilön hyvin muistaisinkin.
Kuten sanoin: suurin osa ihmisistä ei ole pätkääkään kiinnostunut toisen seksuaalisesta suuntautumisesta, se ei ole ihmisille kovinkaan oleellinen pointti missään suhteessa.Niin, ei saisi olla.
Minusta olikin hyvin kiusallista se että minulle ensiksi kerrottiin tuosta miehestä se että hän on homo. Mitä minä sillä tiedolla teen?
Se melkein pilasi kaiken sen hyvän mitä meidän välillä oli. En saanutkaan tutustua häneen. Minun piti olla vain kauhean kiinnostunut siitä että yksi oli erilainen, eli homo. Mitäs erikoista siinä on, miksi siitä pitää tehdä numero?
Siksi vaihdoinkin kaveripiiriä, ja kun tämä ihminen sinne juhliin saapui niin kiinnitti kyllä huomiota miten häntä puhutelteltiin vain etunimeltä. Ei sitä "homo"-etuliitettä etunimen edessä.
Minulle siitä jäi hyvä mieli, kun nyt tiedän että on hyviäkin ihmisiä vielä olemassa.
Itsestäni olisi vallan kauheaa jos minun seksikokemukset nostettaisiin puheenaiheeksi ja niiden perusteella mut sais luokitella ..
En hyväksy sitä. Se on sivistymätöntä käytöstä.
Kiitos sinulle a-teisti, vastauksestasi. Se merkitsi minulle paljon. Hyvää yötä.
- Huh huijakkaa
On kyllä perin erikoista, että Väestöliiton sivuilla myönnetään, että sukupuoli-identiteetti voi muuttua, mutta ilmeisesti vain heterosta homoksi?
"Sukupuoli-identiteetti on yksilön kokemus sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta. Sukupuoli-identiteetti kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan. Joskus ihminen ei koe kuuluvansa siihen sukupuoleen, johon hänet on syntymästään biologisesti määritelty ja lapsena kasvatettu. Tällöin kysymys on transsukupuolisuudesta.
http://www.vaestoliitto.fi/ammattilaiset/seksuaaliterveys/tietoa_seksuaaliterveydesta/sanakirja/
Monet homoaktivistit ovat sitä mieltä, että heterosta voi tulla homo. Miksi ei toisin päin?- chris_hitchens
Onneksi olkoon - tuohan sattui jo oikeaan asiayhteyteen mutta sukupuoli-identiteetti (vaikkapa se, että kokee olevansa mies vaikka ei kulkusia olekaan) on eri asia kuin sukupuolinen suuntautuminen.
On se näköjään vaikea myöntyä ajatukseen, että kaikkivaltias olisikin luonut valuvikaisia ihmisiä...
Ei kai tässä loppujen lopuksi muusta ole kyse kuin siitä, että homouden myöntäminen synnynnäiseksi ominaisuudeksi pakottaisi valitsemaan joko luonnollisuuden tai osaamattoman jumalan vällillä.
- keski-ikäinen mies
"Anni" vaikuttaa ihanalta tytöltä. Erittäin hyvää mainosta äärikristityille.
- Korvat hörössä
Mäkättävällä äänellä puhuu. En ymmärtänyt enkä jaksanut kuunnella.
Jos murhaaja paranee, niin hänkin. Sen verran kuulin.
Mikä murhaajasta tulee, kun hän on parantunut murhanhimosta? - Murjaisempa
Korvat hörössä kirjoitti:
Mäkättävällä äänellä puhuu. En ymmärtänyt enkä jaksanut kuunnella.
Jos murhaaja paranee, niin hänkin. Sen verran kuulin.
Mikä murhaajasta tulee, kun hän on parantunut murhanhimosta?Uskovainen homo?
- Annin veli
kiva taruolento tämä "Anni"
- Yep!
Annin veli kirjoitti:
kiva taruolento tämä "Anni"
Uskikset tykkää taru-olennoista, helppoa vedota johonkin mitä kukaan muu ei näe paitsi he ja sit haukkua sokeaksi jos ei pysty näkeen samaa...
- God exists.
Vaik oiski tosi tarina nii... se Anni oli bisexuaali.. helppo se sit on valita et on miesten kanssa ja vaa kääntää se toinen puoli kokonaan pois. Mut jos on täysin homo nii sit se onki vähän eri asia... :/
- uskova
Mä taas en ymmärrä sellaista juttua, että VAIN niiden nuorten tukeminen, jotka haluavat olla/sattuvat olemaan (tai miten kukin asian käsittää) homoseksuaaleja, on oikein, sallittua ja paljon puhuttua suvaitsevaisuutta.
Kirkko ei kampanjan nimissä ilmeisesti ole kieltänyt homoja olemasta homoja, vaan kannustaa niitä, jotka haluavat elää Raamatun ja Jumalan tahdon mukaisesti, noudattamaan edellä mainittuja, sekä sydäntään. Kampanjan ja videon tarkoitus ei ole pakottaa jokaista homoseksuaalia "tekemään parannusta", vaan rohkaista niitä, jotka niin HALUAVAT tehdä ja jotka tarvitsevat siihen tukea. Henkisestä väkivallasta ei tällöin ole kyse.
Itse tulen onnelliseksi, kun elän elämäni niin, että tunnen Jumalan hyväksyvän sen, ja tiedän pääseväni taivaaseen, enkä koe tätä missään nimessä valheeksi.
Joku toinen voi tulla onnelliseksi parisuhteesta saman sukupuolen edustajan kanssa, ja se on hänen valintansa. Raamatusta löytyy kuitenkin totuus siitä, että tämä valinta sopii maailmalle, muttei Jumalalle.
Kun homseksuaaleilla on oikeus luoda tukiverkostonsa, niin uskoisin että myös meillä "uskiksilla" on oikeus omaamme. En itse vaadi, että jokainen ihminen elää Jumalan tahdon mukaisesti ja uskossa, mutta en myöskään hyväksy sitä, että ihmisiä jotka niin haluavat tehdä, kielletään puhumasta siitä ääneen ja totuudenmukaisesti, kuten Raamatussa opetetaan, eikä niin kuin maailmalle sopii.
Se on henkistä väkivaltaa.- toinen uskova
Kirjoitat viisaasti, uskova!
Maailmalle sopii millainen laittomuus tahansa, mutta uskova ihminen elää Raamattuunsa nojautuen. Erehdymme ja teemme virheitä, mutta sitä varten saamme tulla aina uudelleen Jeesuksen veren pestäviksi, syntimme tunnustaen ja katuen sekä armoa anoen. Tämä on normaali uskovan tie mennä eteenpäin.
Kirkko on valitettavasti lähtenyt tälle maailman polulle, jolla ei syntiä enää ole. Raamattua tulkitaan, miten parhaimmaksi nähdään. Selkeä elämän ohje katoaa ja ihmiset elävät todella turvatonta elämää, jos luottavat piispojen tulkintaan.
Onneksi Jumala on suuri ja vaikuttaa vielä ja uskovat saavat luottaa Raamattuunsa niin kuin se on kirjoitettu. Pyhä Henki vahvistaa askeleemme näinä epävarmuuden aikoina ja ilo Herrassa on vielä väkevyytemme.
Siunausta matkallesi! - pertsa2010
toinen uskova kirjoitti:

Siunausta matkallesi!24.03.2011
toinen uskova sanoi :
Maailmalle sopii millainen laittomuus tahansa, mutta uskova ihminen elää Raamattuunsa nojautuen. Erehdymme ja teemme virheitä, mutta sitä varten saamme tulla aina uudelleen Jeesuksen veren pestäviksi, syntimme tunnustaen ja katuen sekä armoa anoen. Tämä on normaali uskovan tie mennä eteenpäin.
__________________
Kirkko on astunut lopullisesti ulos aiemmin kunnioitetuista arvoistaan ja ryhtynyt tukemaan sielunvihollisen rienaavaa
toimintaa.Siksi kirkko on nähdäkseni Jumalan rangaistuksen alla ,ja mikään mitä he tekevät ei onnistu.
Kirkosta erosi eilen noin 1500 ihmistä.
Jokaisen uskovan on lähdettävä ulos tuosta nuorisoamme turmelevasta instituutiosta :
Ilmestyskirja:
18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa
https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake - -
"Itse tulen onnelliseksi, kun elän elämäni niin, että tunnen Jumalan hyväksyvän sen"
Aivan, aivan. Mutta sinäkin teet syntiä. Kaikki tekevät. Et ole täydellinen. Tähän liittyen:
Uusi Testamentti:
Evankeliumi Luukkaan mukaan:
18.luku, jae 14:
...jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Elikkä mieti vielä, haluatko asettua jonkun muun ihmisen (kuten homojen) yläpuolelle parempana ihmisenä.
Olen lukenut Raamatun läpi sanasta sanaan, itse olen hetero, mutta en tuomitse homoja. Tähän liittyen alla lempikohtiani Raamatusta:
Uusi Testamentti
Paavalin kirje Roomalaisille:
14. luku jae 14:
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
-Eli homous ei ole epäpyhää, jos sitä ei sellaisena itse koe. Mikään ei ole epäpyhää itsessään.
Vielä:
Uusi Testamentti
Paavalin kirje Roomalaisille:
14. luku jae 13:
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Ja vielä:
Uusi Testamentti
Evankeliumi Luukkaan mukaan:
Kuudes luku, jae 37:
Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Elikkä ei ehkä hirveesti kannata jaella niitä helvetintuomioita homoille.....?
Vielä:
Uusi testamentti
Paavalin kirje Roomalaisille:
14. luku, jae 22
Pidä sinä Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on.Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siinä, minkä hän oikeaksi havaitsee.
-No, seksuaalivähemmistöille on tehty erään kampanjan puolesta aika vaikeaksi tämän kohdan toteauttaminen.
Ja vielä:
Uusi Testamentti
Apostolien teot
10. luku, jae 28:
...Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi.
Yllä olevat Raamatunkohdat ovat osuvia, ja kannustavat hyväksymään ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Nämä asiat pyrin itse pitämään aina mielessäni ja halusin tässä muistuttaa teitäkin niiden olemassaolosta. Minusta Raamatun tärkein sanoma liittyy rakkauteen, kunnioitukseen ja hyväksymiseen.
P.S. Lempikohtani Raamatusta on Korkea Veisu. Todella kaunista tekstiä.
Hei "uskova" ja "toinen uskova"!
Olipa todella virkistävää lukea teidän kommenttinne kaiken tuon kamalan ryöpytyksen ja iljettävyyksien jälkeen, mitä täällä on joutunut lukemaan. Olkaa suuresti Siunatut Jeesuksen Kristuksen nimessä!- Sinua rakastetaan
wayofcross, Herrassa on väkevyytemme, haluan minäkin kiittää kommenteistanne, arvokkaita sanoja pahassa maailmassa ihmisille, jotka Herraa sydämestään arvostavat ja rakastavat.
Koitetaan jaksaa eteenpäin, vaikka suuntaviivat tulevaan osaa Raamatun rohkaisemana hahmottaa niin itseäni surettaa, en osaa kummemmin sanoa.
Jokaiselle, joka lukee tämän viestin haluan sanoa, ole korva kallellaan Jumalan Sanalle.
Jeesus pitää huolen omistaan, ei hätää vaikka kyynel kirpoaisikin poskelle, Jeesus on kerran monien vierellä todellisena, silloin ei enää surra maailmanmenoa, rakkaat - Seurakuntalainen S
Näin siinä kirkon käy, kun ryhtyy leikkimään tulella ja mielistelemään maailman ihmisiä. Olisivat piispat sanoneet niinkuin Raamattu asiasta sanoo. Silloin ei kukaan olisi ryhtynyt puuhastelemaan sateenkaarijuttuja ja samaa sukupuolta olevien neutraaliavioliittoja. Vihreät ovat suoraan pirun agentteja tässä pahan vallassa vellovassa maailmassa.
Koko teologinen tiedekunta ja yliopistot tarvitsevat täydellisen puhdistuksen eksytyksen opeista.- Ku Klux
Älkää nyt sekoittako kirkkoa ja Räsästä, se on vaan jonkinsortin lääkäri, tosin kakkitietävä ja kakkivaltias.
Kirkko sanoutuu Räpsäsen kannoista irti sitä mukaa, kun tuo niitä möläyttelee, niin varmaan tekis Jeesuskin, jos olisi ollut olemassa?
Ja nää nuoret maanikot koittaa profiloitua heteroiksi perässä, kun "se on meidän puolueen kanta", ei muuta kuin valkoisempaa suikkalakkia päähän ja lakanaa ylle ja polttamaan homoja, siitä se lähtee.
Olis kiva tietää totuus tässäkin asiassa, yleensä suurimmat vouhottajat peittelee jotain tällä "saarnaamisellaan".
Ikänä kun ei tuota poliitikkoa näkis, pärjäis hyvin. - 2. syntisäkki
Ku Klux kirjoitti:
Älkää nyt sekoittako kirkkoa ja Räsästä, se on vaan jonkinsortin lääkäri, tosin kakkitietävä ja kakkivaltias.
Kirkko sanoutuu Räpsäsen kannoista irti sitä mukaa, kun tuo niitä möläyttelee, niin varmaan tekis Jeesuskin, jos olisi ollut olemassa?
Ja nää nuoret maanikot koittaa profiloitua heteroiksi perässä, kun "se on meidän puolueen kanta", ei muuta kuin valkoisempaa suikkalakkia päähän ja lakanaa ylle ja polttamaan homoja, siitä se lähtee.
Olis kiva tietää totuus tässäkin asiassa, yleensä suurimmat vouhottajat peittelee jotain tällä "saarnaamisellaan".
Ikänä kun ei tuota poliitikkoa näkis, pärjäis hyvin.Kukaan ei voi itseään muuksi muuttaa mutta Jeesus voi, jos itse suostut muutokseen. Jollet halua muuttua, ei Jeesuskaan sinua muuta. Valinta on aina ihmisellä itsellään.
- Mies omasta kodistaa
2. syntisäkki kirjoitti:
Kukaan ei voi itseään muuksi muuttaa mutta Jeesus voi, jos itse suostut muutokseen. Jollet halua muuttua, ei Jeesuskaan sinua muuta. Valinta on aina ihmisellä itsellään.
Juuri näin ja minusta ei homoymmärtäjää saa millään.
Mutta niin kauan ovat asiat hyvin, kun en joudu maksamaan mitään siitä, että Suomessa on homoja tai en joudu olemaan sellaisten kanssa tekemisissä, mikäli en itse halua.
Muuten nousen barrikaadeille minäkin. - Eli karkoittakaa
uskonto yliopistoista ja kouluista!
- abydyffas
Naurettavaa!
Miten ihmiset jaksaa vaahdota tästä homo-kirkko hässäkästä.
Vaikka en itse kirkkoon ole moneen vuoteen kuulunut / ole mitään homojakaan vastaan, mutta miksi homot haluavat kirkon hyväksynnän ollakseen ihmisiä?
Homoseksuaalisuushan on tiukasti raamatun teksteissä kielletty ja niin ollen koko kristillisen uskon periaatteita vastaan. Miksi aiheesta halutaan hakata päätä seinään, oikeesti. Miettikääpä arvon ihmiset asiaa näin, että aina kun joku vähäpätöisinkin otus sanoisi että sinä teet väärin koska sanon että se on väärin, olisi täten elämäsi pilalla. Yrittäkää edes- Ajattele tätä!
Onko tullut mieleen, että Raamattu on IHMISTEN kirjoittama. Se on kokoelma vuosituhansia sitten eläneiden ihmisten kirjoituksia. Niitä on muokattu ja käännetty ja valittu moneen kertaan. Ne kertovat sen ajan maailmasta ja todellisuudesta.
Jumalan sanaa ja tahtoa ei voi löytää Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla. Se on etsittävä omantunnon kautta tutkiskellen.
Etsi siis Jumalan ääntä omasta sielustasi, se voi löytyä totena sieltä paremmin kuin uskomalla sokeasti ja kirjaimellisen tarkasti ikivanhoihin ihmisten teksteihin.
- KYYNEL C>
VÄSYNYT TÄHÄN RIITAAN!!!
HOMOT TUOMITSEVAT POIS KIRKOSTA ÄKKIÄ!!!!!
HALUAN OIKEAN SEURAKUNNAN, JOSSA NÄITÄ HOMOVIHAAJIA EI OLE! JUMALA, RUKOILEN, ANNA NÄIN TAPAHTUA! SYDÄMENI KÄRSII TÄSTÄ KAIKESTA JULMUUDESTA! PEHMITÄ ANKARAT SYDÄMET, ANNA YMMÄRRYSTÄ JA SINUN RAKKAUTTASI. AAMEN!- Tavis :))
Kirkon piirissä on aina ollut puhdasoppisia ja puhdasoppisempia ja kaikkein puhdasoppisimpia.
Keskinäinen riidankylvö on vuosisatojen kuluessa hajoittanut kristillisen alkuseurakunnan moniin erilaisiin suuntauksiin, joista voisi sanoa, että ovat suorastaan eri uskonnot.
Kun ei parempaa nyt keksitä, kiskaistaan homot riepoteltavaksi, kun naispappeus on jo käsitelty silpuksi. Nyt pitää eheytyä, parantua, saada kääntymys oikeaan suuntaan. Ja sen suunnan tietää uskovainen.
Tämän palstan tarkoitus oli ymmärtääkseni keskustella uskonnosta, Suomen kirkosta ja kirkosta ylipäätään, mutta mikä on tulos.
Raatelevaa riitelyä, haukkumistä, toisten keskustelijoiden ja varsinkin kirkon mollaamista ja halventamista. Kauanko kirkon edustajat jaksavat torjua ja selittää? Ovat vapaaehtoisesti ottaneet tällaisen homman pahaa aavistamatta.
Mitä kauemmin näitä mielipiteitä lukee, sitä epäluuloisemmaksi tässä kääntyy. Ketä oikeastaan kiinnostaa järjestelmä, jonka sisässä raivoaa tällaiset halpamaiset riidat!
Kaiken aikaa vedotaan siihen, mitä Raamatussa lukee, siinä ja siinä jakeessa. Vaaditaan muita elämään samalla tavoin kuin tuhansia vuosia sitten. Oma elämä tietysti on järjestyksessä jokaisella.
Tämä palsta ei täytä sille asetettuja odotuksia. Se vain lisää epäluuloa ja syventää kuilua eri ajatusmaailmojen välillä. Täällä fundamentalistit todistelevat, että todellinen usko on Raamatun jakeiden sokeaa seuraamista ilman omaa tahtoa.
"Uskovainen" katsoo, että hänellä on oikeus arvostella Jumalan luomaa ihmistä, jolle Hän on antanut ominaisuuksia, jotka ko. uskovalta puuttuu. Tähän joukkoon voitaisiin lisätä paljon muitakin ominaisuuksia kuin homous, esim. vastenkätisyys. Onko ihan totta, että vasenkätisetkin ovat oikeutettuja kirkon jäseniksi, sillä heidän aivoissaan on jokin pielessä, ja se näkyy vasenkäteisyytenä. Samoin dysfasia ja lukihäiriö. Tällainen ihminen ei ole oikea! Hänessä on virhe, josta hänen tulisi eheytyä.
Joku uskonveli voisi valistaa meitä myös näissä asioissa.
Tästä palstasta ei kukaan tule hullua hurskaammaksi.
- tie, totuus ja elämä
On melko kiva täältä lukea Raamatun ennustuksia- tämä parantaa uskoani. Näin on ennustettu ja näin nyt täältä sitä saa lukea. Pahuus rehottaa. Kirkon melisteleminen maailmaa kohtaan osoitaa, miten maailma riepottelee kirkkoa, päinvastoin pitäisi olla. Mutta näin on ennustettu, kuitenkin Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän ei muutu. Kiittäkää Herraa!
- Ja pöh
Mistä muka?
- ??
Mitä herraa, mieluummin rouvaa, en ole homo, ei toki Räsästä.
- jesse_k
Chillatkaa, ei se oo niin vakavaa... ;-) http://www.youtube.com/watch?v=_vgtt-r2Xz8
- linkistä ja videosta
Kiitos jesse_k!
- Ei lobotomialle...
Ei lobotomialle, mutta.
Enemmistö haluaa uskoa Jumalaan ja asiat ovat tärkeitä. Myös kirkko ja sen tila on tärkeä.
Vaikuttakaamme siis kirkossa eroamisen sijasta niin, että se on meidän kirkkomme.
Ja mustamaalaajat siirtyvät erikseen vanhoillisiin järjestöihinsä muhimaan.- ei homo
belial_666 kirjoitti:
Mikä ihmeen enemmistö?
E-NEM-MIS-TÖ, usko tai älä.
- Varmaan
belial_666 kirjoitti:
Mihin perustat väitteesi? MuTuun?
Jeesus sanoo jossain kohtaa nuin
- Luopumisen aika
Antaa pervojen mennä ja perustakoot oman homo - ja lesbokirkon.
Tähän on tultu, kun luterilaisella kirkolla ei ole selkätankaa ja yhteiskuntaa myötäillessään se toteutti naispappeuden. Katolisissa kirkossa siitä ei edes keskustella.
Jos nyt aletaan pervoja vihkimään, mitä seuraavaksi? Seuraavaksi aletaan vaatia, että pappien pitää siunata kissat, koirat ja muutkin kotioeläimet. Nehän kuuluvat perheeseen.
Entä ryhäseksiä harrastavat? Pitääkö heille järjestää ryhmävihkimisiä?
Jos tämä pervoasia on kirkkoon kuulumisen peruste, on syytäkin lähteä.- Ompa
Tyhmä kommenti! Naispappeus syy homokeskusteluun? Menisit takaisin kouluun, senkin ennakkoluuloinen imbesiili!
No johan kotieläimien siunaamistilaisuuksia järjestetään. ;)
"Entä ryhäseksiä harrastavat? Pitääkö heille järjestää ryhmävihkimisiä?"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaltevan_pinnan_argumenttiOnhan noita siunattukin, eläimiä nimittäin. Onneksi kirkko päätti siunata myöskin homot. Siis muutkin kuin kuolleet.
Se nimittäin vasta pervoa olisikin, että koirat siunattaisiin, ihmisiä ei.
- Mr Anderssen
Katolinen kirkko ei tue naispappeutta, mutta sitten tuki 2 maailmansodassa Hitleriä ja järjesti ss upseereille pakoreittejä euroopassa, piilotteli ss-upseereita ja järjesti uusia passeja ja henkkareita. Kehtasivat vielä väärentää Albert Einstein jonkun julistuksen "miten löysi jeesuksen". Asiakirja todettiin myöhemmin väärennetyksi. Kättelen ja tarjoan sille uskovaiselle sikaarin, joka kehtaa väittää uskontoaan puhtaaksi ja rakkauden uskonnoksi.
Lukekaa Christopher Hitchensin jumalaa ei ole suuri, kuinka uskonto myrkyttää kaiken. Puhutaan kaikista uskonnoista tasapuolisesti ja niiden itsekkäistä ja verisistä historiasta ja nykyisyydestä. - EI lobotomialle
"Luopumisen aika", sä olet selkeästi joku joka haluaa provosoida ja näin tuhlata kaikkien aikaa tai sitten joku juntti joka ei tajua että noi asiat ei liity mitenkään homo- ja lesbosuhteisiin:D Joten ei siitä sen enempää.
Mä lähden siitä että uskonto on mädättävä asia terveessä yhteiskunnassa, tässä "paremminvointivaltiossa".
Jos ihminen ei ole valmis luopumaan vanhoista, taikauskoisista ja eriarvoisuutta luovista asioista, on jo kuollut. Jos ei ole valmis elämään tässä hetkessä ja miettimään miten tulevaisuudessa voi kehittyä, voi jo antaa periksi koska sellaisilla ihmisillä ei ole virkaa eteenpäin pyrkivässä yhteiskunnassa.
Uskonnolla ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja, kuin kehittyä, kadota tai eristäytyä. Se ei voi hallita enää ja siitäkös on nyt kohu noussut
.
Ihmiset ei ole enää jumalanpelkoisia, tietämättömiä keskiajan tuotoksia, vaan erittäin tietoisia oikeuksistaan ja ympäristöstään, eikä siinä ole enää sijaa jollekin sellaiselle taholle, joka yrittää taltuttaa ja alistaa muita syöttämällä selitykseksi kaiken maailman hömppää, ja uhkailemalla saada ihmisiä palaamaan takaisin pimeälle keskiajalle jossa saatana tulee ja vie jos katsoo himoiten avopuolisoaan tai herranjestas sentään erehtyy puolustamaan homojen tai muiden vähemmistöjen oikeuksia.
Te uskovaiset olette ajaneet ittenne sellaseen suohon, josta teitä ei nosta ylös enää kuin terve järki. Tappelette jo keskenännekin siihen malliin että kohta voi ateisti vetäytyä takavasemmalle katselemaan ja pudistelemaan päätään. Koko uskontohomma on täynnä ristiriitoja jo alkutekijöissään, ja kohta käy niin, että se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
"Minä uskon jeesukseen ja minä allahiin ja minä shivaan ja minä vihaiseen jumalaan ja minä rakastavaan jumalaan ja kaikki muut on väärässä ja minä oikeassa, alkuräjähdys on valetta, dinosaurukset eli 6000 vuotta sitten, oliko jeesus musta vai valkoinen, onko jumala nainen vai mies, kylkiluusta tuli nainen ja sitten käärme antoi omenan ja nyt perustetaan kirkko ja aivopestään lapset ja helvetti pääsee irralleen ja kaikki muut tuhoutuu paitsi MINÄ!" - Tomi 933
Itse olen 17 vuotias kristitty, ylä-asteella tajusin että olen homo. Vihasin itseäni koko ylä-asteen ajan sen takia, masennuin, pakotin itseäni ajattelemaan toisin, hankin tyttöystävän... mutta ei siitä tullut mitään, ja suhde loppui parin kuukauden päästä. Masennuin vain enemmän ja rupesin ajattelemaan itsemurhaa ratkaisuna, koska olin saastainen eikä ketään tulisi hyväksymään minua, siltä minusta tuntui. Rukoilin jumalaa että hän muuttaisi minut heteroksi, jopa suutuin hänelle rukoillessani että miksi hän on tehnyt minusta tälläisen.
Lukioon tullessani tapasin erään pojan, olin hänen kanssaan 11 kuukautta ja se oli mielestäni ihanaa, rakastin häntä oikeasti koko sydämestäni ja olisin tehnyt mitä tahansa hänen puolestaan. Ei se ollut mitään pervotta, se oli rakkautta. Suhde auttoi minua hyväksymään itseni paremmin, mutta kaikki tämä keskutelu saa minut masentumaan vielä enemmän, varsinkiin suhteen päätyttyä. Olen käynyt psykologilla ja minulle on aloitettu masennuslääkitys. En halua suhteeseen seksin takia, vaan siksi että rakastan sitä toista ihmistä. Haluan olla hänen lähellään, haluan halata häntä, kertoa hänelle että rakastan häntä. Olen tosi hämmentynyt, oma moraalini ei sano mitään sitä vastaan, miksi kaksi ihmistä ei voisi rakastaa toisiaan ja olla toistensa kanssa, vahingoittamatta ketään.
On todistettu että yli 4000:en eläinlajin keskuudessa on homoseksuaalisia suhteita. Eikö se voisi olla ihan luonnollinen asia? Ihmis populaatio kasvaa aivan liian nopeasti, osa joutuu väkisinkin kärsimään ja näkemään nälkää että toiset voisivat nauttia hyvää keskiluokkaista elämää. Kun populaatio kasvaa enemmän, sitä enemmän homoseksuaalisia yksilöitä siinä on. Se vähentää populaatiota... eikö se ole hyvä asia?
Minun mielestäni homot jakautuvat erinlaisiin ryhmiin.. on olemmassa sellaisia jotka tekevät sitä pelkästään seksuaalisen mielhyvän takia, heillä voi olla satoja partnereita vuodessa. He eivät oikeasti rakasta sitä toista ihmistä ollenkaan. Vähän niinkuin heillä olisi joku fetissi miestä kohtaan. Sitten on olemassa niitä jotka oikeasti rakastavat sitä toista ihmistä, haluaisivat vain olla hänen kanssaan ja jakaa elämänsä jonkun kanssa jota he rakastavat. Onko se väärin? Miksi?
Viimeaikoina kouluun meneminen on ollut mahdotonta.. vihaan itseäni vain enemmän ja mietin taas itsemurhaa ratkaisuna. En voi koskaan olla oma itseni, minua ei hyväksyttäisi.Eräällä kaverillani oli sama ongelma, hänen vanhempansa eivät hyväksyneet häntä, kun hän kertoi että hänellä oli poikaystävä. Hänet oli tarkoitus "parantaa" jollain kristillisellä leirillä, jonne hänen vanhempansa lähettivät hänet (eli siis hän asui USA:ssa). Takaisin sieltä tullessaan hän ei enää ollut oma itsensä, hän oli tosi masentunut, ja ei tietenkään parantunut hänen "sairaudestaan". Hänen vanhempansa heittivät hänet ulos. Hän muutti asumaan serkkunsa luokse, hänen poikaystävänsä kävi katsomassa häntä niin usein kuin pystyi, mutta eräänä päivänä sitten, hänet löydettiin kuolleena olohuoneen lattialta, hän oli viiltänyt oman vatsansa auki.
Kertokaa mulle että miksi? Miksi mun ei vaan anneta elää? Mä en oo mitenkää paha ihminen, en satuta ketään.- EI lobotomialle
Jos olisit täällä niin saisit halauksen! Olet saanut niin paljon paskaa niskaasi ettei voi muuta kuin kirota kaikki noi homovihaajat alimpaan helvettiin.
Älä anna niiden päästä sun pään sisään, älä anna niille sitä tyydytystä että niillä ois jonkinlainen vaikutus sun elämääsi.
On täysin oikeaksi todistettu fakta että eläinkunnan edustajista löytyy myös homoseksuaalisuutta, koska se on LUONNOLLINEN asia. Jopa söpöt, ihanat pikku delfiiniurokset hankailevat joskus sukupuolielimiään yhteen, koska se on kivaa.
Homoseksuaalisuutta on esiintynyt jo kauan ennen jeesuksia ja raamattuja mutta noiden "rakkautta ja hyväksyntää" -uskovaisten hörhöjen takia kaikki niiden mielestä poikkeavat on tallattu julmasti maan rakoon.
Älä huoli, Tomi933, asia on nyt tapetilla ja lokaa heitetään joka suunnalta, mutta oikeus voittaa vielä. Olet jo itse sen ymmärtänyt, että et ole paha ihminen etkä satuta ketään, pidä niistä ajatuksista kiinni sillä ne on tulleet sinusta itsestäsi ja ne on oikeita, aitoja tunteita. Mikään kirja tai kirkko ei voi kumota niitä. - Sinun puolellasi
Siinä teille uskovaiset kysymys! Miksi ei? Joku pölyinen, ristiriitainen ikivanha moraalikodeksi ja epäinhimmilliset sääntönsä näyttävät olevan teille tärkeämmät kuin läheistenne hyvinvointi... Häpeäisitte silmät päästänne. Mistäköhän "jumala" rankaisee ankarammin : siitä että on pilannut toisen ihmisen elämän hänen "rakkaudensa" nimessä vai siitä että hänen valintojansa kunnioitetaan niin kauan kuin muille ei synny vahinkoa. Ja turha selittää että kahden miesten tai naisten välisestä seksistä koituu juuri TEILLE varsinaista fyysistä tai henkistä vahinkoa...
- xxxx-
Sinun puolellasi kirjoitti:

Mitä tarkoitat lähimmäisellä, syntiä vai ihmistä?
Tomi 933, kiitos koskettavasta kirjoituksestasi. Olet joutunut kokemaan paljon kärsimystä, olen siitä todella pahoillani ja toivon sinulle kaikkea hyvää ja suurinta Jumalan siunausta. Et ole todellakaan tehnyt mitään pahaa, et ole millään lailla huono tai vääränlainen. Sinun ei tarvitse muuttua muuksi kuin olet ja sinulla on täysi oikeus rakkauteen ja läheisyyteen. Toivottavasti löydät rinnallesi vielä kumppanin jonka kanssa elämäsi jakaa. Jumalan silmissä olet arvokas ja täydellinen omana itsenäsi. Toivottavasti löydät apua ongelmiisi ja pääset juttelemaan niistä vaikkapa jonkun psykologin kanssa. Muista, että voi aina mennä juttelemaan myös vaikkapa papille. Älä missään nimessä jää yksin ahdistuksesi kanssa! Rakkaudessa ei ole mitään värää.
Sinua siunaten ja puolestasi rukoillen
Sanna Husso
pappi- etko umarra?
xxxx- kirjoitti:
Mitä tarkoitat lähimmäisellä, syntiä vai ihmistä?
Montako kertaa olet kuullut kenenkään puhuvan "lähimmäisestä synnistä", undulaatti?
- Tomi 933
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Tomi 933, kiitos koskettavasta kirjoituksestasi. Olet joutunut kokemaan paljon kärsimystä, olen siitä todella pahoillani ja toivon sinulle kaikkea hyvää ja suurinta Jumalan siunausta. Et ole todellakaan tehnyt mitään pahaa, et ole millään lailla huono tai vääränlainen. Sinun ei tarvitse muuttua muuksi kuin olet ja sinulla on täysi oikeus rakkauteen ja läheisyyteen. Toivottavasti löydät rinnallesi vielä kumppanin jonka kanssa elämäsi jakaa. Jumalan silmissä olet arvokas ja täydellinen omana itsenäsi. Toivottavasti löydät apua ongelmiisi ja pääset juttelemaan niistä vaikkapa jonkun psykologin kanssa. Muista, että voi aina mennä juttelemaan myös vaikkapa papille. Älä missään nimessä jää yksin ahdistuksesi kanssa! Rakkaudessa ei ole mitään värää.
Sinua siunaten ja puolestasi rukoillen
Sanna Husso
pappiMusta kyllä tuntuu et suurin osa täällä ois paljon tyytyväisempiä jos mä ja munlaiset ihmiset ois kuollut. En pysty parantumaan tästä, mä oon rukoillu ihan tarpeeksi. Ainoo mitä mä siitä sain oli masennus.. mä en vaan voi valehdella itselleni enää.
- toinenmoinen
Oletpas sinä miettinyt asioita jo aika paljon. Noitahan sitä minäkin olen aikoinani joutunut funtsimaan. Ajattelen näin: Älä alistu toisten loukkauksiin, kyvyttömyyteen ymmärtää, älä alistu myöskään toisten luuloihin tai tuomioon. Ei heillä ole oikeutta tuomita sinua. Se, että olet päättänyt mennä psykologin juttusille, on hieno asia. Yksin ei kannata jäädä noita ajatuksia miettimään. Älä siis anna periksi myöskään kielteisille ajatuksille! Viha ei siis kyllä ole ratkaisu. Pahimmillaan se aiheuttaa vain sotaa ja tuhoa.
Tulevaisuutta en tiedä sanoa, mutta vaikka kaveripiirisi torjuisi, tai kokisit heidän torjuvan sinut, maailmassa on muitakin. Kannattaa vain ajatella, että ehkäpä heidän reaktionsa eivät liitykään sinuun vaan enemmänkin heihin itseensä. Ehkä he eivät ole vielä ehtineet miettiä asioita yhtä paljon. Ehkä se vain vaatii hieman paksumpaa nahkaa ja sietokykyä että saa toisetkin miettimään asioita.
Toisaalta, me ihmiset yleensä taidamme luulla liikoja ja ajatuksia on enemmän kuin todellisia tapahtumia. Joskus kannattaa kokeilla kepillä jäätä. Toiset puhuvat vain kaapista ulos tulemisesta, itse ajattelen enemmänkin että se on kehityspolkua, jota voinet varmasti työstää myös terapeuttisi kanssa. Elämää on sinulla vielä paljon elettävänä ja sinne varmasti tulee mahtumaan kasapäin myönteisiä kokemuksia.
Noita merentakaisen kulttuurin tuotoksia voi kyllä välillä katsoa Hollywood-lasien takaa. Niitä nyt ei kannata ottaa mukaan oman elämän vertailuun. - Antiteisti
Tomi 933 kirjoitti:
Musta kyllä tuntuu et suurin osa täällä ois paljon tyytyväisempiä jos mä ja munlaiset ihmiset ois kuollut. En pysty parantumaan tästä, mä oon rukoillu ihan tarpeeksi. Ainoo mitä mä siitä sain oli masennus.. mä en vaan voi valehdella itselleni enää.
Mikä on ainoa oikea johtopäätös mihin voi tulla. Ehkä tullut jo selväksi etten itse usko jumalaan mutta luulisin että kyseinen tyyppi arvostaa enemmän rehellisyyttä kuin tekopyhyyttä ja aiheetontonta "pyhää vihaa", jos ylipäätään kiinnostuu meidän mitättömistä tekemisistä tällä kosmisella pölyhiukkasella.
Ne, jotka täällä huutavat verta, kostoa ja syntiä äännekkäimmin ovat varmaan itse oman seksuaalisuuden kanssa totaalisen kierossa koska joutuvat kieltään itseltään yhden fyysisen maailman kauneimmista asioista ja ihmisen ainoan aidon itsestä kumpuavan mielihyvän lähteen (sitä se kristillinen moraali tekee, ite saan heteronakin taistella yhä edelleen sen luomia kulttuurisia kahleita vastaan).
Älä missään nimessä tee mitään epätoivoista kuten itsemurhaa (joutunut näkeen livenä, no fun!), jos vaikka faijasi uhkaa tappaa niin se vaan pelkää että sun homous jotenkin söis hänen omaa miehisyyttään ja että hänen asemansa muiden "tosimiesten" keskuudessa kärsisi... (vähän niinku jotkut lemmikinomistajat ostavat koiralleen kivesimplantit kastraation jälkeen). Kannattaa ehkä odottaa ja muuttaa kotoa pois ennen kun kerrot hänelle. Sen on pakostakin tajuttava jossain vaiheessa ettet oo ainoastaan minikopio hänestä itestään.
Se että tuntuu siltä että enemmistö "haluaisi sinun kuolevan" kielii vaan siitä että oikea enemmistö on jo jollain tavalla hyväksynyt sinut tai vähintään suhtautuu välinpitämättömästi homokeskusteluun ja se ei ole heille mikään iso asia. Täällä ainoastaan meuhkaavat Talibanit.
Ellen oo nyt ihan väärässä kaikesta...
Big up!
- Jumala on pieni
Hichensin "God is not great" on hyvä kirja, suosittelen itsekin, samoin Dakinsin "Jumalharhan". Mutta tuskinpa vakuuttaa ketään uskovaista, niille on aivopesty aika paksu ja pehmeä suojakerros järjen ympärille. Tuskinpa uskoisivat jeesustakaan jos yhtäkkiä ilmestyis eteen ja sanois olevansa todellisuudessa pääsiäspupu...
- Mr Anderssen
Uskonto saattaisi muuten ollakin järkevä "idea" ellei lasketa sen ehdottomuutta. Evoluutioon ei uskota, vaikka siitä on todisteita fossiileissa ja nykyisessäkin maailmassa. Ihmiset, eläimet ja luonto kehittyy koko ajan. Uskontokin on kehittynyt esim. orjista. Jos nykypäivän uskovainen pamautetaan uskonnon alkujuurille (jota tuskin on) ja alkaisi paasata, miten ihmisiä ei saa orjuuttaa, leimattaisi hänet kerettiläiseksi.
En uskokaan, että kirkko tulee pian muuttamaan käsitystään homoista ja homoliitoista, mutta se tulee tapahtumaan. 1000 vuoden päästä tuolloinen yhteiskunta saattaa ravistella päätään ja nauraa meidän nykyiselle suvaitsemattomuudelle.
Nykyinen kirkko saattaa olla jälleen haarautumispisteessä. On naurettavaa uskoa nykyisenkään ev.lut:iin kun ajattelee, kuinka paljon kirkot ovat eronneet toisistaan, kunnes huomataan, että alkuperäinen sanoma on kadonnut. Hei, kyllä me Suomalaiset kristityt aikalailla kautta linjan uskomme evoluutioon. Kirkko on muuttanut viime vuosikymmeninä käsitystään homoseksuaalisuudesta ja hyvä kun on. Homoseksuaalisuus ei ole synti ja nykyisin kirkossa voidaan rukoilla parisuhteensa rekisteröineen parin kanssa.
Tässä tuorein uutinen aiheesta ev-lut kirkon sivuilta ja arkkipiispan kommentit Älä alistu kampanjasta:
"Arkkipiispa Kari Mäkinen on erittäin pahoillaan ja ymmärtää niiden ihmisten kipua ja suuttumusta, joita Älä alistu -kampanja on loukannut. Hän pitää tässä tilanteessa tärkeänä, että kampanjan järjestäjät eivät jatkaisi kampanjaa.
Hän haluaa toistaa ja korostaa kirkossa hyväksyttyä kantaa seksuaalivähemmistöihin.
”Homoseksuaalisella ihmisellä on oikeus täyteen ja kokonaiseen elämään omana itsenään. Seksuaalisuus on tärkeä ja herkkä elämänalue. Kirkon työntekijöiden keskeinen tehtävä on tukea ja auttaa nuoria löytämään oma identiteettinsä.”
Vanhemmat ovat olleet huolestuneita siitä, mitä lapsille kirkon nuorisotyön piirissä opetetaan.
”Tämä kampanja ei ole seurakuntien kasvatustyön materiaalia. Seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä lapsen ja nuoren kohtaaminen tapahtuu ihmisen omaa kasvua ja identiteettiä tukien ja arvostaen.”
Mediassa on ollut esillä myös kirkon rahoitus näille järjestöille. Kirkkohallituksessa jatkossa arvioidaan kriittisesti niitä edellytyksiä, mille järjestöille ja millaisiin tarkoituksiin esimerkiksi kolehtia kannetaan. Kolehdit määrätään vuosittain kirkkohallituksen täysistunnossa. Valmistelussa tämä tullaan ottamaan jatkossa huomioon.
Kampanjan järjestäjistä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO) sekä Suomen Raamattuopisto (SRO) toimivat kirkon piirissä, mutta ne ovat itsenäisiä järjestöjä, jotka päättävät itsenäisesti toiminnastaan. Arkkipiispa Mäkinen aikoo kuitenkin ottaa tämän kampanjan ja sen yhteydessä käydyn keskustelun esiin tavatessaan kampanjaan osallistuneiden järjestöjen johtajia. Muut kampanjassa mukana olleet säätiöt eli Luther-säätiö ja Patmos Lähetyssäätiö eivät ole kirkon järjestöjä."
(lähde evl.fi)
Sanna Husso
pappi- ´09
Tekikö Jumala virheen?
- Kyse ei
´09 kirjoitti:
Tekikö Jumala virheen?
oo siitä tekikö, vaan kuinka monta...
- lplk--
Homoseksuaalisuus ei ole synti sanoo Sanna Husso. Tämä on kyllä Jumalaa vastaan sotimista.
- Jos jumala
lplk-- kirjoitti:
Homoseksuaalisuus ei ole synti sanoo Sanna Husso. Tämä on kyllä Jumalaa vastaan sotimista.
ei anna luomaansa ja vapaalla tahdolla varustettua ihmistä olla niin kuin haluaa, niin sota jumalaa tai hänen maanpäällisiä kätyreitä vastaan on hyvä idea. Diktaattorit on aina syösty vallasta ennen pitkää...
- EI lobotomialle
lplk-- kirjoitti:
Homoseksuaalisuus ei ole synti sanoo Sanna Husso. Tämä on kyllä Jumalaa vastaan sotimista.
Onko jumala kirjoittanut raamatun? Ei.
Onko jeesus kirjoittanut raamatun? Ei.
Onko ihminen kirjoittanut raamatun? Kyllä.
Päättele siitä miten pätevä toi sun "jumalaa vastaan sotimista" -kommenttis on täällä normaalien ihmisten parissa. - lplk--
Jos jumala kirjoitti:
ei anna luomaansa ja vapaalla tahdolla varustettua ihmistä olla niin kuin haluaa, niin sota jumalaa tai hänen maanpäällisiä kätyreitä vastaan on hyvä idea. Diktaattorit on aina syösty vallasta ennen pitkää...
Nimenomaan Hän antaa luomansa ihmisen olla niin kuin hän haluaa, mutta synnin harjoittajat joutuvat kadotukseen,tätähän papit ei edes uskalla sanoa.
- lplk
EI lobotomialle kirjoitti:
Onko jumala kirjoittanut raamatun? Ei.
Onko jeesus kirjoittanut raamatun? Ei.
Onko ihminen kirjoittanut raamatun? Kyllä.
Päättele siitä miten pätevä toi sun "jumalaa vastaan sotimista" -kommenttis on täällä normaalien ihmisten parissa.Vastasit itselle mutta kaikki väärin.
- Katotaan sitten
lplk-- kirjoitti:
Nimenomaan Hän antaa luomansa ihmisen olla niin kuin hän haluaa, mutta synnin harjoittajat joutuvat kadotukseen,tätähän papit ei edes uskalla sanoa.
Taas tätä synnin jankkaamista. Ei ole pelättävää paitsi itse pelkoa. Ehdotan vetoa : jos kuoleman jälkeen on *vapisee pelosta* joko paratiisi tai kadotus, saanko etsiä sinut käsiini ja läimäyttää kerran kunnolla?
- lplk--
Katotaan sitten kirjoitti:
Taas tätä synnin jankkaamista. Ei ole pelättävää paitsi itse pelkoa. Ehdotan vetoa : jos kuoleman jälkeen on *vapisee pelosta* joko paratiisi tai kadotus, saanko etsiä sinut käsiini ja läimäyttää kerran kunnolla?
Tämähän on kristillinen palsta, täällä nyt vaan käsitellään joskus syntiä. Parempi varmistaa tässä ajassa, että asiat on Jumalaan päin kunnossa.
- Kristityt
lplk-- kirjoitti:
Tämähän on kristillinen palsta, täällä nyt vaan käsitellään joskus syntiä. Parempi varmistaa tässä ajassa, että asiat on Jumalaan päin kunnossa.
eivät tee mitään muuta kun käsitellä pakkomielteisesti syntiä. Siinähän se ongelma on. Synti on haaskata elämäänsä. Mielummin täysillä eletty elämä nyt kun hypoteettinen ikuisuus jossain hypotettisessä kuolemanjälkeisessä Teletappimaassa. Sori, haaskaat aikaasi tällä planeetalla, jos kerta haluat jumalasi luo niin mikset hyppää katolta? Ei kun niin, syntiähän sekin
- EI lobotomialle
lplk kirjoitti:
Vastasit itselle mutta kaikki väärin.
:DD Suosittelen palaamaan hetkeksi takaisin koulun penkille.
- jassethehasse
valitettavasti juna meni jo. palataan asiaan kun asia kunnossa.
- halveksuttavaa..
Tama koko kampanja on taytta propagandaa!
Siis ihan oikeesti, 20-vuotias tytto jonka artikulaatio on keskinkertaista ja aikuisealama vasta alussa, puhuu aivan joutavaa skeidaa "malliesimerkin" roolissa! Han varmasti uskoo tahan kirkon aivopesuun 100%:sesti, mutta suurella todennakoisyydella viela arvioi omia nakokantojaan elamaansa kohtaan viela moneen kertaan. Siis todella heikko ja epauskottava esimerkki!
Tassahan tama tytto nimenomaisesti ALISTUU kirkon propagandaan/uskomuksiin, "muuttaa" suuren osan persoonastaan sen mukaiseksi ja uskoo siihen umpihullun lailla (omia aivoja kayttamatta ja tunteitaan kuuntelematta)! Lahinna tasta tulee mieleen neuvostopropaganda!
Ala alistu - ole oma itsesi ja ela omaa elamaasi kuuntelematta keneltakaan (myoskaan kirkolta) ohjeita siita, mita sinun pitaisi olla! Tallainen kampanja olisi tervetullut niin nuorille kuin aikuisillekin tallaisessa suvaitsemattomuuden ilmapiirissa elaville!
- Todella pettynyt kampanjan jarjestajatahojen kapeakatseisuuteen!!!!!- MY COMMENT
MISTÄ NÄITÄ KANTAA OTTAVIA RIITTÄÄ??
KUN MENEN KIRKKOON, SIELLÄ ON LISÄKSENI KOURALLINEN MUMMOJA.
HE TUSKIN TÄÄLLÄ MIELIPITEITÄNSÄ VAIHTAVAT. MUTTA KOVASTI VAAN
TUNTUU KIRKOLLINEN ELÄMÄ KUITENKIN KIINNOSTAVAN. - Hyvä Kysymys
MY COMMENT kirjoitti:
MISTÄ NÄITÄ KANTAA OTTAVIA RIITTÄÄ??
KUN MENEN KIRKKOON, SIELLÄ ON LISÄKSENI KOURALLINEN MUMMOJA.
HE TUSKIN TÄÄLLÄ MIELIPITEITÄNSÄ VAIHTAVAT. MUTTA KOVASTI VAAN
TUNTUU KIRKOLLINEN ELÄMÄ KUITENKIN KIINNOSTAVAN.Kuhan meuhkaavat paremman tekemisen puutteesta... Ite mietin samaa et mistä näitä jihadistejä yhtäkkiä löytyy noin monta.
- Taitaa olla
Hyvä Kysymys kirjoitti:
Kuhan meuhkaavat paremman tekemisen puutteesta... Ite mietin samaa et mistä näitä jihadistejä yhtäkkiä löytyy noin monta.
joku joukko helluntaihakkeritrolleja tai vastaavia joukossa. Tiettyjen kirjoittajien kommentteja äänestäessä ylös tai alas joku näyttäisi samantien klikkaavan vastaan. Skidit...
- keski-ikäinen mies
Kristillisissä piireissä on kauneimmat ja naisellisimmat naiset. Sinne ne vaan menee.
- Niinpä niin
Kaunis ja tyhmä, sehän on se jokaisen miehen unelmanainen:)
- Tomi 933
Mikseiköhän ketään joka oikeesti on homoseksuaaleja vastaan vaivautunu vastaamaan mun kysymykseen tuolla ylempänä...? Mä ite oon vähän hämmentyny koko hommasta ja kaipaisin jonku järkevän vastauksen siihe.
Tomi 933- hengellinen taso 8
Heitä Tomi voltti
- Sepä se
Homoutta vastustavat uskovaiset on homoseksuaalisuutta vastaan vain sen takia kun raamatussa "sanotaan" niin. Ei niillä ole mitään omia mielipiteitä asiasta joten niitä on turha odottaa.
- Antiteisti
Ei niillä riitä ammukset järkevään vastaukseen (vinkki: ei niiden kantaa puolustavaa, järkevää argumenttia löydykään). Niillä on ainoastaan kiveen ja aivoihin hakattuja ennakkoluuloja ja perustelemattomia pelkoja jostain kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta.
Toinen pointti on että ne saa jotain sadistista nautintoa tai pakenee omia ongelmiaan haukkumalla ja rääkkäämällä muita, eri mieltä tai erilaisia olevia. - marjjjuuska
Kaipaat ystävää, hellyyttä ja läheisyyttä. Haluat jakaa elämäsi toisen ihmisen kanssa. Jos tuo toinen ihminen on sinun kanssa samaa sukupuolta, niin eihän siinä ole mitään kummallista. Olet ehkä liian kauan pitänyt asian itselläsi eikä sinulla ole muita samanlaisia ystäviä, jotka voisivat olla sinun tukenasi. Tämä pahentaa tilannettasi ja voi olla syynä masennukseesi.
Sinun ikäisellä heterollakin on vaikeaa ja itsetunto-ongelmia. Aina ei oikeaa tyttö- tai poiskaystävää löydy, ja jos löytyy niin harvoin vielä tuossa iässä löytyy sitä lopullista elämänkumppania.
Nuoruus on sellaista etsimisen aikaa, ja aika ajoin masennuskin kuuluu asiaan. Seksuaalisen suuntautumisen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että ITSE hyväksyt myös erilaisuuden eli heterot. Homot ja heterot voivat ihan hyvin olla kavereita keskenään, joten älä turhaan häpeä itseäsi. Voit ihan suoraan olla sellainen kun olet, ja jos joku ei tykkää niin mitäs sitten? Ei kukaan ihminen ole sellainen, että hänestä kaikki pitävät.
Itse olen ihastunut naiseen, vaikka olenkin ollut ihan normaali hetero. Nainen on kuitenkin hyvin viehättävä ja olen tuntenut hänet jo 10 vuotta. Olemme läheisiä ystäviä, mutta emme koskaan ole ottaneet suhteemme luonnetta puheeksi, vaikka luultavasti tunnemme tietynlaista rakkautta tosiamme kohtaan. Paljon yritämme vältellä esim. liikaa yhdessä olemista ettei tulisi puheita. Noh..olemme sinua paljon vanhempia. Sanon tämän vain sen takia, että voi heterotkin vasta myöhemmällä iällä löytää itsestään myös homoseksuaalisen puolen.
Ihminen tarvitsee rakkautta, joten uskalla rakastaa. Jos joku aidosta rakkaudesta sinua vetää tilille, niin hän ei ole koskaan tuntenut rakkautta.
Kaikkea hyvää sinulle ja mene juttelemaan jonkun kanssa, joka voi jakaa taakkasi (jonka oma mielesi on sinulle tehnyt). Muille homoutesi tuskin on mikään ongelma. Olisikohan sinun mielessä ne pimeyden voimat ihmispoloa taas eksyttämässä.- Tomi 933
En mä uskalla kertoa siitä. Ja kaikki mun kaverin on heteroseksuaalisia, ja ne on tosi kivoja ihmisiä... Mutta esim isäni on uhannut tappaa minut jos saisi tietää että olisin homo, ja kaverini hakata minut jos saisi tietää moisesta...
Mun on pakko vaan esittää jotaki muuta ku mitä mä oon. Eli on se muille näköjään ongelma, ja se on yks juttu mitä mä en kanskaan ymmärrä. Miks kaikkia kiinnostaa niin paljon ? Eikö kaikki vaan vois olla et so what? Miksei ihmiset pysty nukkumaan yötään rauhassa kun jossain on joku homo, onko se niin kamalaa. - Antiteisti
Tomi 933 kirjoitti:
En mä uskalla kertoa siitä. Ja kaikki mun kaverin on heteroseksuaalisia, ja ne on tosi kivoja ihmisiä... Mutta esim isäni on uhannut tappaa minut jos saisi tietää että olisin homo, ja kaverini hakata minut jos saisi tietää moisesta...
Mun on pakko vaan esittää jotaki muuta ku mitä mä oon. Eli on se muille näköjään ongelma, ja se on yks juttu mitä mä en kanskaan ymmärrä. Miks kaikkia kiinnostaa niin paljon ? Eikö kaikki vaan vois olla et so what? Miksei ihmiset pysty nukkumaan yötään rauhassa kun jossain on joku homo, onko se niin kamalaa.Ne on yksinkertaisesti poloisia harhaanjohdettuja idiootteja. Ja tää Suomessa ikävä kyllä aika valtavirtaa edustava "junttiäijä-kovistelukulttuuri" joka vierastaa kaikkea mikä ei liity kaljaan, jääkiekkoon, armeijaan, fyysiseen väkivaltaan tai makkaraan vielä pahentaa kaltaistemme asemaa. Ite en oo homo, mut junttien mielestä pitkätukkaiset runosielu-totaalikieltäytyjät joita eivät kiinnosta yllämainitut asiat pätkääkään menee samaan lokeroon. Oon saanut kuulla osani aiheesta herttaisilta kanssaihmisiltämme. Voimia, ei noin eläimellinen asenne voi säilyä enää kauan tapakulttuurissamme (toivottavasti)...
- Homokirkko ja kirkko
On kivaa suojella toisen metsää.On kivaa arvostella uskovan ihmisen arvoja.
- Antiteisti
Kukahan tässä aloitti toisten arvojen tai elämäntapavalintojen arvostelun? Enkä tarkoita nyt viime aikoina vaan kautta kristinuskon (tai minkä tahansa uskonnon) historian uskova ihminen on kokenut tarpeekseen tai pyhäksi velvollisuudekseen puuttua muiden ihmisten asiohin. Ei kannata nyt itkeä kun aikaisemmat uhrit nousevat puolustamaan itseään... Ei ole mitään syytä kohdella ihmistä hellävaraisesti ainoastaan sillä perusteella että on hän uskovainen, se ei ole mikään vapaalippu koskemattomuuteen. Kärsikää nyt uskontonne nimissä tehtyjen vääryyksien vastakaiut, oppikaa virheistänne, sopeutukaa ajan henkeen tai jos ei huvita jääkää reunamaininnaksi ihmiskunnan tulevaisuuden historiassa.
- ÅB
The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return.
- Eden Ahbez
Pitäisiköhän meidän ihan oikeasti taipua siihen suomalaiseen stereotypiaan, ettei kukaan puhu toisille.. Ja PIDETÄÄN HUOLI OMISTA ASIOISTA ja tykkäämistä! ÅB: Tuo on ihana lausahdus. Monesti mottoa kysyttäessä sanon tuon.
Sanna Husso
pappi- Antiteisti
Todennäköisistä maailmankatsomuksellisista erimielisyyksistämme huolimatta liityn kuoroon.
Rakkaus voittaa aina, sitä vaan ei saa haaskata tai annostella väärin väärillä perusteluilla.
Rouva/neiti pappi ansaitsee muuten kunniotukseni yrittämällä antaa kristinuskolle kerta toisensa jälkeen humaanit kasvot tällä palstalla vaikka ns. "omat" vauhkoavat ja solvaavat ja vaatiivat rangaistusta siitä hyvästä.
*nostaa hattua* Antiteisti kirjoitti:

*nostaa hattua*Kiitos.
Sanna
Tomi,
Olisi kovin tärkeää, että et jää aivan yksin. Että löytäisit jonkun, jonka kanssa puhua.
Tuolla aiemmin Sanna Husso, toinen kuuntelevan kirkon papeista kirjoittikin, että aina voi tulla esimerkiksi papin luo puhumaan. Pappeja sitoo rippisalaisuus. Ei siis tarvitse pelätä, että kaverisi tai isäsi saisivat tietää mitään.
Toiseksi, Setan sivuilla on myös puhelinnumero, jonne voi soittaa jos haluaa keskustella. Luulen, että Setan ihmiset osaavat myös antaa hyviä neuvoja siihen, mitä voit tehdä ja tukea.
Tahdon sanoa, että olet arvokas ja tärkeä juuri tuollaisena kuin olet. Sinä olet Jumalan kuva. Toivon ja rukoilen, että tilanteesi helpottuu. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi.
http://www.youtube.com/watch?v=ZGPwDTzBEpQ
Vilppu H.
pappi- Usko Ton
Jos "Anni" kokee aidosti muuttuneensa, niin mitä pahaa siinä on?
Iloitkaamme "Annin" kanssa hänen onnestaan! - Oottepas ihania....
http://www.gbmnews.com/News_Photos/040509/Iraq_gay_killings.jpg
Ei homoja pidä murhaajiin rinnastaa.. sen sijaan tietyt uskonnolliset ryhmät voisikin rinnastaa murhaajiin... Tosa kuvassa vähän esimerkkiä miten kunnon uskovaiset hoitaa asian. - Tärkein pointti
on jäänyt kaikilta mainitsematta : miksi JUURI kristityt ,joiden pitäisi tietää tarpeeksi omaan (siihen aikaan vähemmistössä olleen) lahkoon kohdistuneista vainoista (leijonia, ihmissoihtuja, ristiinnaulitsemisia ym kivaa) ja joihin jotkut heistä täynnä rehvastelevaa itsesääliä vetoaavat täälläkin syyllistyvät samaan asiaan vähän eri vähemmistöjä kohtaan... Tekopyhää ja epärehellistä!
- mu-mu-mu
mu-mu-muttakun jumala sanoo raamatussa että homot on pahoja ihmisiä, niin niitä pitää vihata!
*heittäytyy maahan ja alkaa itkemään ja potkimaan eikä suostu enää kuunteleen ketään* - Idiootit.... DAMN.
Jep, ja jos homot sitten lopulta hyväksytään niinkuin kristitytkin hyväksyttiin, en usko että ne alkaa tekemään ristiretkiä ympäri maailmaa levittääkseen homoutta, tappaen satoja tuhansia heteroita.
Mutta hei kristityt onnistu siinäki, tapetaan vaan kaikki väärä uskoiset.... Monilla uskonnoilla on kuitenkin sama päämäärä. - -J-
mu-mu-mu kirjoitti:
mu-mu-muttakun jumala sanoo raamatussa että homot on pahoja ihmisiä, niin niitä pitää vihata!
*heittäytyy maahan ja alkaa itkemään ja potkimaan eikä suostu enää kuunteleen ketään*Jumalan sanassa ei missään sanota että homoja pitää vihata....voisitko ystävällisesti sanoa tuon kohdan jos siellä sellainen on? Kannattaisi ensin lukea itse kirja lävitse ennenkuin alkaa viittamaan siihen...
- Etkö lukenut
-J- kirjoitti:
Jumalan sanassa ei missään sanota että homoja pitää vihata....voisitko ystävällisesti sanoa tuon kohdan jos siellä sellainen on? Kannattaisi ensin lukea itse kirja lävitse ennenkuin alkaa viittamaan siihen...
*HEITTÄYTYY MAAHAN! ITKEE! POTKII! EI SUOSTU KUUNTELEEN ENAA KETÄÄN!!!!* (Eikä varsinkaan sinua)
- Kadotettu pyhyys?
En ymmärrä oikein arkkipiispan toimintaa, kun haluaa kieltää nuorilta omiin kokemuksiinsa perustuvan uskon Jumalaan ja Jumalan parantavaan voimaan.
Odottaisin tässä tapauksessa piispoiltamme taloudellisen kiristyksen sijaan mietiskelyä siitä että onko kirkkomme korkeimpien johtopaikkojen arvovalinnat oikealla tasolla, jos ensin tullaan julkisuuteen, että olen homo tai lesbo ja sitten peräänantamattomasti vaaditaan, että poikkeavuudestani huolimatta minulle kuuluu kirkkoherruus ja piispuus ja että tämän jälkeen johtamassani kirkossa marssitaan arvomaailmani mukaan.
Piispamme elävät harhassa, jos luulevat että Jumalaan uskovat impotentit ja " kylmät" sen hyväksyvät.
Näin siitäkin huolimatta, vaikka osa toiminnan kotipesästä tuntuukin sijaitsevan presidentinlinnassa.- 2. syntisäkki
Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä, myös tavalla tai toisella erilaisia ihmisiä; kaiken värisiä, kokoisia ja näköisiä, muslimeita, hinduja, ateisteja, kristittyjä...ja niin homoja kuin heteroitakin. Samoin rakastaa jokainen uudestisyntynyt (pyhän hengen saanut) kristitty uskova.
- HJ65

Aivan! Täällä näyttää olevan molemminpuolinen viha valloillaan!!!!
- Sivusta seurannut!
2. syntisäkki kirjoitti:
Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä, myös tavalla tai toisella erilaisia ihmisiä; kaiken värisiä, kokoisia ja näköisiä, muslimeita, hinduja, ateisteja, kristittyjä...ja niin homoja kuin heteroitakin. Samoin rakastaa jokainen uudestisyntynyt (pyhän hengen saanut) kristitty uskova.
Onko rakkauden tarkoitus parantaa vai antaa oikeutus synnin harjoittamiseen?
Mitä on paraneminen tai parannuksen teko vai tarvitaanko sitä ollenkaan?
Mikä on Jeesuksen Pyhän Hengen tehtävä? Joh. 16:13 "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"
- HyvästiKirkko
Kirkkohan voisi alkaa puolustamaan myös murhamiehiä kun nyt on homot muka rinnastettu tuossa jutussa niihin....niin ja sitten kun ei raamattu ole ylin auktoriteetti kirkossa niin 10 käskyähän ei tarvitse enää noudattaa....noh raamatussahan kielletään seksi eläinten kanssa...mitenkäs he? Eikö kirkko voisi alkaa myös heitä puolustamaan...hekin tarvitsevat rakkautta...entä lapsiin sekaantujat...toki kirkolla on rakkautta heille myös.
- Siovusta seuraaja!
Voimakkaita sanoja!
Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
Maailma ei ymmärrä, koska Pyhä Henki ei puhu sille, vaan Pyhä Henki puhuu Jeesuksen omille. Kun tällaiset asiat nostetaan esille maailman silmille niin se vastaa maailmassa vaikuttavan hengen mukaisesti.
Ja kun sietokyky ylittyy "tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä." ja Jeesuksen omien toiminta estetään väkivalloin - mikäli heitä on täällä silloin?!?
- Jumala on olemassa.
http://www.gbmnews.com/News_Photos/040509/Iraq_gay_killings.jpg
Mihin on krisinuskon nimissä syyllistytty? Te oikeutatte itsellenne sellaista mitä raamatussa kielletään. Sanotte että ihmiset nykyään lukevat raamatusta vain sen osan mitä haluavat, mutta niin teette tekin. "Älä tapa" on yksi kymmenestä käskystä. Silti homoja, jotka eivät ole satuttaneet ketään, murhataan heidän seksuaalisuutensa takia kristinuskon nimessä.
Ketään ei täällä osaa vastata kysymykseen että miksi homoseksuaalisuus on väärin. Yksinkään teistä joka tuomitsee ei osaa antaa vastausta yksinkertaiseen kysymykseen, että miksi kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan, ovat syntisiä? Eivät he ole rikkoneet kymmentä käskyä, tai satuttaneet ketään ympärillään olevaa.
Miksi te kristityt noudatatte vain sitä osaa raamatusta mitä haluatte? Te teette kristinuskosta vihan uskonnon. Nostatte pinnalle vain yhden pienen jakeen koko kirjasta. Se on täynnä epäkohtia, sen aikaista ajatusmaailmaa. Raamatussa selvästi sanotaan että maa on litteä, silti suurin osa fundamentalisti kristityistä ei usko tähän, miksi?
Tuomitkaa, ja teidät tuomittakoon.- Murhaajat.
Kristityt.. murhaajat...
- Pekka Nimimerkki
Tässä aika osuva pilakuva:
http://www.apinax.com/main/hyvaihminen.jpg - Äiti 48
Halleluja Annin tarina oli valtava esimerkki Jumalan parantavasta voimasta.Kyllä se näin on että loppu on lähellä ja Jeesus tulee takaisin koska totuutta vastaan taistellaan näin kovasti ja yritetään valheella saada ihmiset uskomaan sielunvihollisen väkeviä juonia.Jumalan väkevää siunausta kaikille uskoville vainon aikana ollaan lujia ja rohkeita Jeesus on meidän kanssamme.
- isä (ei taivaan) 42
Hyvä, ettei täällä ole, saa olla naisseurassa. Mutta jos se tulee, niin pyydä olemaan hiljaa, voin olla ollut yön töissä, viittis herätä, minkään hevoslauman remuamiseen.
- HyvästiKirkko
"Se on täynnä epäkohtia, sen aikaista ajatusmaailmaa. Raamatussa selvästi sanotaan että maa on litteä, silti suurin osa fundamentalisti kristityistä ei usko tähän, miksi?"
Jaahas...missä kohtaa raamatussa sanotaan maan olevan litteä =)..
Jumalan yksin on tuomio. Tässäkään Älä alistu kamppanjassa ei ole tuomittu mielestäni ketään. Tämä "Anni" löysi uskon. Ai niin mutta kristittynä oleminenhan tuomitaan kokonaan. Ei meitä hyväksytä enää tässä maailmassa....Kaikki muut saavat kyllä kantansa tuoda esille mutta ei kristityt(sellaiset jotka uskovat raamattuun).
Raamatussa sanotaan: Matt. 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Tämä sen aikainen ajatusmaailma sopii tähänkin päivään ihan yhtälailla. Jos ei raamattu pidä paikkansa silloinhan kaikki mitä siihen on kirjoitettu pidä paikkaansa. Monet historioitsijat tunnustavat sen että Jeesus on elänyt aikanaan. Niin on myös herodekset sun muut tyypit eläneet.
Raamatussa sanotaan myös:
Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä".
Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet, koko faraon sotajoukon, joka oli seurannut heitä mereen; ei yksikään heistä pelastunut.
Tästä on vielä tänäkin päivänä olemassa merenpohjassa todisteet vaunuista ja niistä irronneista renkaista...miksei näistä puhuta missään...
Ei ketään kiinnosta...E V V K. "Hei sitteku päästän helvettiin niin siellä pidetään kunnon bileet. Vedetään perseet ollalle siellä saatanan kanssa". Tämänkaltainen nykyajan trendi on. Ketä kiinnostaa....kaikkia kiinnostaa sitten kun on jo liian myöhäistä....- lolliiiis
Mä en sua tuomitse, mut haluisin et lakkaat tuomitsemasta viattomia, sitten mä lakkaan tuomitsemasta sua.
Eli sä saat tuomita homot mut kristittyjä ei saa tuomita? yhyy. - Yeah, totally.
There is a story where the Israelites are instructed to cover up their feces outside their encampment, because Almighty God was inclined to stroll around at night, and he didn't want to step in any poo. This is really funny...
- siin sanotaan.
Revelation 7:1 "And after these things I saw four angels standing on the four corners of the earth, holding the four winds of the earth, that the wind should not blow on the earth, nor on the sea, nor on any tree."
- HyvästiKirkko
Missä kohden olen tuominnut jonkun?....Ei kristityillä ole oikeutta tuomita...ainoastaan Jumalalla.
Älä alistu- kamppanja ei myöskään tuominnut ketään. Siitähän tässäkin foorumissa on kyse. Missä kohtaa siellä tuomittiin joku.
Ja missä on sananvapaus. Jos Anni halusi kertoa kokemuksestaan niin antaa hänen kertoa. Se on hänen asiansa.... - 2012
Silti kristityt jotenkin eivät tajua sitä, etteivät saisi tuomita ketään. Se "heitä eka kivi jos oot täysin synnitön" ei oikein anna kenellekään VALMIIKSI SYYNNISSÄ SYNTYNEELLE (oman pyhän kirjansa väite) oikeutta tuomita ketään... silti vaan meuhkaavat muiden synneistä eivätkä tajua et tommosen tekopyhyyden vallittaessa ei enää mennä arkunnauloissa vaan nyt jo lapioidaan multaa kristinuskon päälle
- -J-
Kuka kuoli sen synnin tähden....?
- Liian
moni viaton
- Hepokki
Jeesus ei koskaan hyväksynyt ja puolustellut syntiä. Hän armahti syntisen naisen, koska hän näki että tämä katui syntiään ja tahtoi tehdä parannuksen. Samoin teemme edelleeen Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Saarnaamme Jumalan sanaa. Jos ihminen katuu ja tekee parannuksen, hän saa syntinsä anteeksi. Jos ei tee parannusta, emme tuomitse häntä. Jumalan sana tuomitsee kaikki jotka tekevät vastoin sen opetusta.
Rakkauden nimissä tapahtuva suvaitsevaisuus vastoin Jumalan sanaa eikäole Jumalan tahdon mukaista.
Homous ja lesbous on henkivallan aikaansaannosta. Se ei ainakaan ole Jumalan hengestä. Tästä henkivallasta voi irtisanoutua, ja Jeesuksen nimen ja veren voimassa se voidaan ajaa pois. Jeesuskin ajoi pois seitsemän riivaajaa "syntisestä riivatusta" Mariasta.- Määäääääääää
Ja lisäyksenä edelliseen voi vielä sanoa, että Jeesus sanoi kyseiselle naiselle lopuksi: -Mene äläkä enää syntiä tee...
Myös homoille ja lesboille, jotka katuvat ja haluavat luopua synnistään, Jeesus sanoo tämän saman.
- No sehän oli
fiktiivinen taianomainen supervoimilla varustettu heebo jonka olemassaolosta ei ole todistuksen häivääkään...
- -J-
Todisteita kyllä löytyy mutta niitä ei halua kukaan uskoa....
- Kamoon
Mistäköhän löydät todisteita? Äläkä sano raamatusta, se ei todellakaan oo mikään tieteellisesti perustellun tiedon lähde (synnytävät neitsyet, eläviä kuolleita, 1000vuotiaaksi eläviä ihmisiä- kaikki kumottu)...Jos todisteet kestäisivät tieteellisen tarkastuksen tai mittauksen niin niihin uskottaisiin. Ainoat ihmiset jotka uskovat sokeasti ja kyseenalaistamatta asioita joita ei pystytä todistamaan ovat uskovaiset...
- BWAHAHHAHA REILU.
2 Kings 2:23-24 (New International Version)
From there Elisha went up to Bethel. As he was walking along the road some youths came out of the town and jeered at him. "Go on up, you baldhead!" they said. "Go on up, you baldhead!"
He turned around, and looked at them and called down a curse on them in the name of the Lord.
Then two bears came out of the woods and mauled forty-two of the youths.
- Repesin xD
Genesis 27:27 (New International Version)
So he went to him and kissed him. When Isaac caught the smell of his clothes, he blessed him and said, "Ah, the smell of my son is like the smell of a field that the LORD has blessed.- Poikani
haisee pellolle! Halleluja!! Ylistäkää jumalaa!!! Kaikkien pitäisi haista pellolta...
- kirkosta sivari
Monelle uskovaiselle homous on sama asia kuin eläimiin sekaantuminen ja pedofilia. Siitä voi vähän päätellä kuinka himmeatä sakkia on maailmassa olemassa.
- somora ja gomora
Ei kulli voi mennä kullin sisään eikä pillu voi mennä pillun sisään.. että kysymys kuuluu:miten ne voi liittää yhteen?
- Käyttämällä
mielikuvitusta... Seksiä voi harrastaa monella muullakin tavalla kun hieromalla sukupuolielimiä yhteen.
- AT
Arvoisat kanssakeskustelijat
Aiempi perusteltu näkemykseni ei ollut tarkoitettu kenenkään ihmisoikeuksia loukkaavaksi, koska jokainen ihminen on Jumalan luomistyön perusteella luotu Jumalan kuvaksi - eli kaikilla ihmisillä on sisäänrakennettu moraalinen pyrkimys määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä taipumus löytyy myös kaikkein primitiivisimmiltä heimoilta hyvinkin alkukantaisista olosuhteista, joissa ei ole kirjakieltä tai ulkoisesti opetettua oikean ja väärän koodistoa.
Tämän päivän Suomessa "suvaitsevaisuus" on se käsite, jolla pyritään häivyttämään kollektiivisen moraalin oikean ja väärän raja. Siinä ihminen itsessään astetaan moraalisen päätöksenteon keskiöön, jolloin Jumalan kuvaksi luotu ihminen asettuu Jumalan asemaan ja alkaa väittämään hänelle ja muille luoduille tietävänsä paremmin, mikä on ihmiselle hyväksi ja mikä huonoksi. Suvaitsevaisuus on itse asiassa "contradictory in terms", koska se pyrkii suvaitsemaan kaikkia muita moraalis/ eettisiä katsantokantoja paitsi kristillistä maailmankuvaa. Tässä suhteessa "suvaitsevaisuuden uusi maailmamantra" osoittaa mitä suurinta suvaitsemattomuutta ja perusihmisoikeuksien polkemista (mielipiteen ilmaisuvapaus vapaassa kansalaisyhteiskunnassa), mikäli kristityn kansalaisen näkemys sattuu poikkeamaan uuspakanuuteen, agnostismiin tai ateismiin pohjautuvien maailmankuviin pohjaavista mielipiteen esittäjistä. Tämä on tullut selväksi lukiessa joitakin tämänkin keskustelun sisältämiä kommentteja, jotka kohdistuivat aiemmin esittämiini, täysin asiallisiin argumentteihin homoseksuaalisuuden destruktiivista vaikutuksista koko yhteiskuntaan.
Halusin aiemmalla kommentillani osoittaa perustellusti, että seksuaalinen vapaamielisyys lain voimalla vahvistettuna johtaa ketjureaktion omaisesti yhdestä tuhoisasta seurauksesta toiseen rapauttaen lopulta yhteiskunnan syvimmän perusrakenteen - heteroseksuaaliset ydinperheet. Siksi homokysymyksen legitimitettiä ei voi eikä sitä tule koskaan perustella yhteiskunnallisesti kahden ihmisen keskinäisellä rakkaudella, koska tällä samalla perusteella voidaan legitiimisti väittää pedofilian ja insesmin, sodomian, eläimiin sekaantumisen ja monien miesten ja naisten muodostamat ryhmäorgiot täysin luonnollisiksi ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäviksi asioiksi, johon kenelläkään muulla ihmisellä tai lainsäätäjällä ei ole oikeutta puuttua millään tavalla.
Homoseksuaalisuus nähtiin vielä 20-30 vuotta sitten yleisesti luonnonvastaisena, sopimatomana ja yhteiskuntaa tuhoavana piirteenä, sille ei tuolloin tarjottu millään tavoin lain suojaa. Pasi Turunen perusteli tätäkin asiaa hyvin YLEN kuuluisassa Homoillassa verratessaan " painovoiman luonnonlakia ja heteroseksuaalisen suhteen luonnonmukaisuutta toisiinsa". Vaikka kuinka väittäisimme, että kappale jää leijumaan ilmaan, kun se heitetään maasta, se ei poista sitä tosiasiaa, että keskipakoisvoiman vaikutuksesta se vääjäämättä putoaa takaisin maan pinnalle. Samalla tavalla luonnollinen suvunjatkaminen on Jumalan toimesta säädetty vain heteroseksuaalisiin suhteisiin, koska tämä on luonnollinen, luonnonmukainen järjestys. Jumala loi ihmisen alussa omaksi kuvakseen- mieheksi ja naiseksi hän loi heidät ja käski heitä lisääntymään ja täyttämään maan. Homosuhteet eivät siksi voi luonnomukaisella tavalla tuottaa elämää tähän maailmaan, vaikka kuinka väittäisimme toisin.
Homoseksuaalisuus ei ole kaikkien tieteellisten tutkimusten mukaan todistettu todellakaan yksiselitteisesti geneettiseksi taipumukseksi, jolle ihminen ei voi mitään. Amerikassa on tehty merkittävä tutkimus, joka osoittaa ihmisen oppimisen ja ympäristötekijöiden merkittävän vaikutuksen homoseksuaalisen identiteetin omaksumisessa. Lisäksi sekä Suomessa että muissakin maissa on kymmeniä ja satoja ihmisiä, jotka ovat kokeneet Jumalan eheyttävän rakkauden kautta eheytymisen homoseksuaalisesta identiteetistä heteroseksuaaliseksi. Tunnen yhdenkin tällaisen henkilön, joka on mennyt naimisiin ja perustanut onnellisen heteroseksuaalisen ydinperheen, kun hän sai ensin käsitellä omassa seksuaalisuudessaan olevat rikkinäisyydet.
Niinpä kannattaa miettiä tarkkaan, minkälaisen Suomen me jätämme omille lapsillemme, kun avaamme moraalisen kevytkenkäisyyden portit yhdessä asiassa: johtaako se edellä listaamiemme perversioiden legitimisoimiseen niin, että lapsemme saavat pelätä tulevaisuudessa rakkauden nimissä raiskaamaan intoutuneita pedofiileja, joille on annettu lain suoja, koska "he rakastavat niin paljon lapsia". Toivottavasti minä näen vain pahaa unta, ja sinä Alex herätät minut tästä unesta osoittamalla, että sinä ja osa Kokoomuksen kansanedustajista ette ole tällä homokannanotollanne jatkamassa Suomen muuttamista tähän suuntaan muidenkin luonnottomuuksien hyväksymisessä. Muistan sinua rukouksin vaativassa tehtävässäsi, että ymmärrät päätöksiesi ja kannanottojesi kauaskantoiset vaikutukset!
Ari Talja- Ehtoota kaikille
Jumala se tässä (ja valehtelija, ken väittää vastaan)
Pari sanaa :
Ootte kaikki päästänne pipejä!!!
Sen sijaan että riitelisitte kirjasta, jonka lopullisesta sisällöstä TIEDETYSTI ÄÄNESTETTIIN parin vanhan kääkän keskuudessa sulljettujen ovien takana kysymättä minulta lupaa, kanavoisitte energianne johonkin käytännöllisempään tekemiseen. Planeettanne ja sivilisaationne tarvitsee juuri nyt kaiken älyllisen voiman mihin kykenette, pelastautuakseen täältä päin katsottuna aika varmalta näyttävän ennenaikasen tuhon partaalta.
Elikkä hihat heiluun, homot ja heterot. Tsekataan sit jälkeenpäin kuka oli oikeessa minkäkin suhteen, luulis että ikuisuus riittää selventääkseen suurimat ropleemat.
Palkitsen rakkaudesta, en siitä kuka löytää eniten syntejä kotiovensa edestä.
- Sellaista !
Oletteko lukeneet ?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9750820- surffaillut
Kyllä on luettu, ja se on sensuroimattomana luettavissa www.suomistory.com
sivulla PasunaDiary, osa 7. Siellä muutakin "suolaista" haukattavaa!! - Jännää miten
surffaillut kirjoitti:
Kyllä on luettu, ja se on sensuroimattomana luettavissa www.suomistory.com
sivulla PasunaDiary, osa 7. Siellä muutakin "suolaista" haukattavaa!!uskikset kokee oikeudekseen puuttua kaikkien muiden asioihin ja haukkua syntisiksi ja luonnonoikuiksia sun muuta, mut sit kun saavat maistaa omaa läåkettään niin varjelkoot mitä uikutusta
- peeeeeetri
EI MULLA MITÄÄN HOMOJA VASTAAN OO MUTTA PIISPA MÄKINEN VOIS JÄTTÄÄ KIRKON TOUHUT JA PERUSTAA VAIKKA HOMOKLUBIN.
- kakofoniakirkossa
Kirkko ei olekkaan moniääninen kuten on tähän asti virheellisesti luultu.
Kirkon moniäänisyys muuttuu kakofoniaksi
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/03/quotkirkko_saa_olla_moniaaninenquot_2461971.html
http://www.talouselama.fi/uutiset/article599161.ece
http://sirpaleita.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66815-heterofobialle-ei-saa-alistua
Vapaasta seksistä
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/03/1288594
Homoseksuaalisuuden agenda yhteiskunnassamme
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=12324
Eheytyminen
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=13589
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=7628
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=7629
http://www.aslan.fi/
http://www.narth.com/
homoseksuaalisuus raamatussa
http://religion.blogs.cnn.com/2011/03/03/my-take-the-bible-really-does-condemn-homosexuality/ - pohdittavaa
- Oikea näkökulma
Kirkko ei pelasta ketään, ainoastaan Jumala pelastaa. Miksi odotatte valhetta kirkolta jonka pitäisi olla Jumalan sana ihmisille? Jumala ei ole koskaan sanassa sanonut homoudesta muuta kuin että se on väärin. Jumala ei puolusta homoutta, vaikka hän hyväksyy ihmisen. Pitäs sen selvän Raamatun sanan sinne omiin ajatuksiin mennä.
Jos kirkko puhuu muuta se valehtelee. Jumala ei tee mitään väkivaltaa kenellekään. MIKSI te aina vaaditte kirkolta sanomaa ihmisten korvasyyhyyn???
Ei kirkko ole sitä varten että se ihmisten korvasyyhyyn saarnaa vaikka he olisivat menossa helvettiin, vaan Jumalan sana on kuin maan suola, jonka täytyy tehdä oma työnsä, ei mukailla ihmisten mielipiteitä ja hyväksyä kaikkea. Ongelma ei ole kirkossa homous, ongelma ei ole että kirkko opettaa niinkuin Raamattu kertoo, vaan ongelma on AINA ihminen itse. Ihminen ei halua muuttua, ei halua tehdä hyvää, ei halua kulkea sitä tietä mitä Jumala ihmisen tahtoo kulkevan. Kaiken taustalla on vain ihmisen itsekkyys, miksi syytämme näistä omista mieltymyksistä ja vääristä elämämme tavoista kirkkoa tai Jumalaa????
Ihminen yrittää saada Jumalan hyväksymään ja tekemään omia mieltymyksiään, mutta se ei tule onnistumaan koskaan. Jumala on KAIKKIVALTIAS, rukoilkaa häneltä apua elämänne suuntaan ja sen ongelmiin älkääkä syytelkö kirkkoa tai Jumalaa omasta ahdingostanne. - parisien
Kahden aikuisen ihmisen suhde ei kuulu kirkolle eikä kellekään muulle.
Kenelläkään ei ole sitä vaakaa ei sitä annettu että voisi mitata kahden ihmisen rakkautta vaikka jotkut niin kuvittelevatkin.
Valtio ja kirkko on erotettava toisistaan. Itse en ole kuulunut 10 vuoteen kirkkoon enkä ole menettänyt mitään. Päinvastoin olen säästänyt rahaa enkä ole tukenut mitään sellaista yhteisöä joka on ihmisarvojen vastaisesti toiminut.
Tällä tietysti Kristilliset, Keskusta ja Perussuomalaiset tekevät politiikkaa, kun heissä paljon junttikansaa joka ei anna toisten rakastaa, vaikka itse elävät kaksoiselämää.
Kansalaisoikeudet kuuluvat kaikille perustulain mukaan, eikä siinä vaikuta raamatut tai vastaavat kirjat. Jokainen uskonnollinen yhteisö laatikoon itse sääntöjä omassa piirissään, mutta toimikoon perustuslain mukaisesti.
Homovastaisuus on junttimaisuutta, ei sivistystä, Kukaan itseään kunnioittava ei voi hyväksyä eri väestönosien asettamista toisiin nähden huonompaan asemaan.- Kiitos!
kiva nähdä et edes joillakin täällä kirjoittavilla henkilöillä on terveet aivot ja arvot sekä sydän oikeessa kohdassa
- kahtia jako
Tässä keskustelussa tuomitaan yleisesti sellainen mahdollisuus,että joku henkilö kokee omakohtaisena omaan elämäänsä koskien mahdolliseksi elää biseksuaalisen elämän jälkeen heteronaisen elämää ja tämänlainen ei-mediaseksikään henkilökohaisen kokemuksen ja arvokkaan elämänmuutoksen toiset ovat valmiit tyrmäämään vaikka millä natsileimasimilla ja haukumamentaliteeteilla. Tämä on minusta ihan äärimmäisen suvaitsematonta. Ihan kyllä ällöttää kirkon puolesta kun kyseenalaistamme nuoren neidon oikeutta hänelle tärkeisiin asioihin.
No tämä tuo vain fundamentalistiliberaalien suvaitsemattomuuden esiin.
http://juhaahvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66875-ala-alistu-kampanja-toi-esiin-keskustelun-asenteellisuuden
voisi kirkko jo ihan luvan varaisesti jakautua kahtia. - sisillä
Et näköjään ole katsonut Annin ohjelmaa, tyttö on onnellinen ja kihloissa, mikä sinä olet toisen onnea kieltämään, minusta siihen ei ole kenelläkään oikeutta.
Et kait ole koskaan kokenut sitä miten Jeesus voi muuttaa ihmisen elämän, itse olen saanut vapautua syömishäiriöstä, juomahimosta, tupakasta nämä mainiten esimerkiksi jotka olivat itselleni haitallisia ja vaikka mitä geeneistä joku puhuisi, niin asiat lähti samalla kun tulin uskoon, vaikka itse yritin 17v muuttaa itseäni en siihen pystytyt, se todistaa että Jeesus on totta, eli hänen antamansa voima uuteen elämään.- uusi harhaoppi tulos
katsoin ohjelman ja iloitsin tytön puolesta,sitä protestoin että kirkko nyt on tämän nuoren ratkaisua mitätöimässä ihan johdon taholta.
Kirkko ei pelasta vaan usko Jeesukseen,eikä uudenlaisen evankeliumin tuominen varsinkaan
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/1123/piispa_repo_opillisuuden_halveksiminen_huolestuttavaa
- sgsgsgshdhsdfhdhd
WWW.LEMONZ.ORG älä alistu uskoon
- hillasuo
Onneksi kirkossa on niitäkin, jotka osaavat ottaa tämän aiheen rauhallisesti ja analysoida sitä, kuka ajaa minkäkinlaisia intressejä tässä.
http://m.yle.fi/w/uutiset/kulttuuri/ns-yduu-3-2461971 - hillasuo
Eli kirkossa kauan toimineen Teemu Laajasalon haastattelusta.
http://m.yle.fi/w/uutiset/kulttuuri/ns-yduu-3-2461971
Onko liberaaleista tullutkin fundamentalisteja?
"Laajasalo on sitä mieltä, että myös kirkon vapaamielisemmästä laidasta löytyy fundamentalisteja.
- Meillä on myös todella ehdotonta, argumentit ohittavaa, ilotonta liberaalifundamentalismia. Sen tausta on kaunis, perusteltu ja toivottava, mutta toisaalta sen fanaattiset piirteet ovat yhtä vastenmielisiä kuin konservatiivisessa fundamentalismissa.
Pastori Teemu Laajasalon mielestä pöyristyttävintä ja tavallaan koomisinta on se, että kirkko on siirtynyt yhdestä fundamentalismista toiseen parissa-kolmessakymmenessä vuodessa.
- Emmekö voisi nyt ennemmin ajatella, että aikuismaisesti kestäisimme erimielisyyttä ja niitä harmaan sävyjä? Olen itse taustaltani liberaali, mutta ajattelen, että liberaaliuteen kuuluu myös se ajatus, että kestät ihmisiä, jotka eivät ole liberaaleja, Teemu Laajasalo sanoo.
Laajasalon mielestä homojen oikeudet on tärkeä ja ajankohtainen puheenaihe. Hän kuitenkin uskoo, että nykyisellään homokysymys toimii usein keppihevosena täysin muulle keskustelulle.
- Pienentämättä millään tavalla seksuaalieettisten kysymysten painoarvoa ihmisoikeuskysymyksinä voi tietysti kysyä, missä ovat ne, jotka puolustavat yksittäisiä ihmisryhmiä, jotka kuolevat nälkään tai ovat unohdettujen sisällissotien armoilla. Näitä ei tietenkään pidä pistää millään tapaa vastakkain, mutta seksuaalietiikassa on aina jotakin, joka saa estetiikan ylittämään etiikan. Haluamme olla puolustamassa jotakin tärkeää ja toivottavaa, mutta samalla haluamme myös olla ikään kuin keskustelemassa kauniista ja rumasta elämänmuodosta.
Laajasalon mielestä on tärkeää nähdä myös mediakeskustelun taso.
- Periaatteessa julkisuudessa on keskusteltu täysin ohi homoseksuaalisuuden. Syyt keskustelunavauksiin ovat varmasti osittain kirkkopoliittisia ja ehkä suoraan puoluepoliittisiakin, ja lisäksi ateistijärjestöillä on omat motiivinsa pitää keskustelua." - Martti Luther
Hämmästykseni oli suuri kun totesin 25.3. tähän ketjuun lähettämäni tunnustuskirjojen tekstin poistetuksi. Mistä syystä Kirkko kuulolla palstalla ei saa lainata Tunnustuskirjoja joihin kirkkomme on kuitenkin vielä minun käsitykseni mukaan sitoutunut?
Yritetäänpä uudelleen.
Piispojen valta
Jumalallisen oikeuden mukaan piispallisen viran tehtävänä on siis evankeliumin saarnaaminen, syntien anteeksiantaminen, opin arvosteleminen ja evankeliumin kanssa ristiriidassa olevien oppien hylkääminen sekä sellaisten jumalattomien, joiden jumalaton elämä on aivan ilmeinen, seurakunnasta erottaminen, ilman inhimillisiä voimakeinoja, ainoastaan Jumalan sanalla. Näissä seurakuntien ja seurakuntalaisten on oltava piispoille kuuliaisia, tämän Kristuksen sanan mukaan: Joka kuulee teitä kuulee minua. Luuk. 10:16
Mutta jos he opettavat, määräävät tai panevat toimeen jotakin evankeliumin vastaista, meillä on sellaisen varalta Jumalan käsky, joka velvoittaa tottelemattomuuteen-: Kavahtakaa vääriä profeettoja. Matt. 7:15 ja pyhä Paavali sanoo: Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. gal 1:8, kor 13: sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta .... sen vallan nojalla, minkä Herra on minulle antanut rakentamiseksi ei kukistamiseksi.
Pyhä Augustinus kirjoittaa Petilianuksen kirjettä vastaan: Ei saa suostua edes säännönmukaisesti valittuihin piispoihin, jos he käyvät harhaan tai opettavat ja määräävät jotakin pyhän Raamatun vastaista.
Piispoilla ei ole oikeutta määrätä tai toimeen panna mitään sellaista, mikä on vastoin evankeliumia, niin kuin tässä edellä osoitettiin ja niinkuin kirkkojärjestyksen kautta koko yhdeksän distinctionsa opettavat. Jos määrätään inhimillisiä säännöksiä joita ei syntiä tekemättä voi noudattaa, täytyy meidän seurata apostolien ohjetta, ja se käskee meitä enemmän totella Jumalaa kuin ihmisiä. Apt. 5:29
Pyhä Pietari kieltää piispoja herroina hallitsemasta aivan kuin heillä olisi valta pakottaa seurakuntalaisia siihen, mihin tahtovat. Nyt ei ole puhe siitä että piispoilta riistettäisiin valta. Nyt vain anotaan ja pyydetään, etteivät he pakotaisi omiatuntoja tekemään syntiä. Jos he kuitenkaan eivät siihen suostu, vaan halveksuvat tätä anomusta, niin muistakoot, että heidän on siitä tehtävä tili Jumalalleen, sillä taipumattomuudellaan he antavat aihetta jakautumiseen ja hajaannukseen, jota heidänkin osaltaan täydellä syyllä pitäisi estää.
TUNNUSTUSKIRJAT pähkinänkuoressa kirjasta kappale Piispojen valta, sivut 47-57 Kirjan takakannessa lukee: Ei yksityismielipiteitä vaan kirkon kanta. Näin opettaa luterilainen kirkko.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855