Itse tunnen sivareita, jotka ovat fiksua porukkaa. Osa lukeneita tyyppejä. Vaikuttaa siltä, että sivarin suorittanut elää rauhassa itsensä kanssa. On fiksu ja empaattinen. Toisin kuin mitä enemmistö armeijan käyneistä. Armeija oli tehdä minut hulluksi. Itse olisin mennyt sivriin, mutta mutta, sen ikäisenä ei ollut varaa valita. Kotona asuminen, sekä vailla ammatillista koulustusta olo, vailla omaa asuntoa olo, vailla työtä oleva. Olen siitä ikuisesti katkera, että en kuunellut itseäni, enkä mennyt sivariin.
Tässä mietteitäni:
Ensin oli kutsunnat. Sitten armeijaan meno. Miksi minullekkin tuli "käsky" kutsuntoihin ja armeijaan? Jos olisin ollut tarpeeki määrätietoinen, Olisin jättänyt väliin armeijan sivarin ja linnassa istumisen totaalina.
Kutsunnoissa piti vastata pampulle paikalla, kun oma nimi huudettiin. Olisi pitänyt vastata "Vittuako minun nimeni sinulle kuluu!"
Tuolla letkauksella olisi saattnut jo irrota vapautus valtion puollustamisorja systeemistä!!!
Outoa oli se että kutsuntatilaisuus järjestettiin kirkossa. Jeesushan kannatti armeijaa?? Kymmenessäkäskyä alempana.
"Armeija tekee hyvää teidänlisille nuorille miehille. Osa teistä lopetti tämän sotilakoulutuksen jo alkumetreillä ja palasivat takaisin äidinhelmoihin, kun eivät pärjänneet täällä miesten kanssa. "
"No niin. alokaskausi on tullut jo puoleenväliin ja minä näen teissä jo muutoksen. Teillä on ryhti parantunut ja itseluottamusta tullut lisää. Nyt siellä kasarmilla on huumekoirat haistelemassa paikkoja."
"Varusmies on aikuinenmies, joka vastaa itse teoistaan"
"Hei te siellä. Te! Te kävelette aivan eri tahtia kuin muut. Kävelkää näin!"
"Erään teidän isä soitti aamulla minun puhelimeen ja ja halusi poikansa väkinsin johtajakoulutukseen. Lopetin tuon puhelun mahdollisimman lyhyeen."
"Tämä päivä on mennyt todella huonosti! Joku teistä puhutteli kenraalia herra evertiksi vaikka tämä on kenraali. Mitä ettekö te osaa sotilas arvoja. Tämä päivä on muutenkin mennyt todella huonosti. Tänään oli cooperintesti ja minä sen voitin. Tällainen 45-vuotias äijä. Kyllä teidän pitäisi mennä tälläisen 45-vuotiaan äijän ohi. Tämä päivä on mennyt todella huonosti."
"Te vastaatte hyvää huomenta, eikä siihen lisätä mitään vitun hyvää!"
"Herra vääpeli!" "Mikä helvetin herra vääpeli?!?" "Korjaan. Herra sotilasmestari" (ovessa luki vääpelin toimisto)
Paskaa mitä paskaa. Koko vitun armeija oli paskaa. Vituttaa yhä, että kävin koko paskan. Perkele. Olisi pitänyt käydä sivari!!!
Kaikki arvonimet olivat niin saatanan tyhmiä. Aina piti sanoa HERRA eteen ja sitten arvomerkki Herra luutnanti. Herra Yliluutnanti. Paskoja kaikki. Ja mikä vittu on joku vääpeli??? Mitä se tarkoittaa? Onko se taivutettu oksa, siitä saa jotenkin vääpelin?
Se oli jo suurin ongelma, että joku määrää. Ja vielä joku sellaien jonka auktoriteetti ei kinnostanut lainkaan. En ollut vapaaehtoinen.
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Vastaukset 33
Vanhimmat
Harvoin yhtä tehokkaasti kukaan romuttaa väitteidensä uskottavuutta yhtä nopeasti. Viides virke osoittaa sinut juuri siksi mitä niin suuresti vihaat ja halveksit. Paras vastaava tapaus romautti ensimmäisellä lausella uskottavuutensa, eli treenattava on sinun.
Vituttaako että 45-vuotias äijä osoitti harhaluulosi omasta ylivertaisuudesta silkaksi myytiksi?
tyhjäpäitten piipitystä nämä sivari intti mölinät. Näitten venkuloitten kyykyttäjä on asevelvollisuusjärjestelmä, mutta eihän nää vitun tyhmät paskahousut sitä ymmärrä. Vääpelin syytä kaikki.
Hei vaam sinullekkin LUKKIJURPO
"Vituttaako että 45-vuotias äijä osoitti harhaluulosi omasta ylivertaisuudesta silkaksi myytiksi?"
En kokenut olevani ylivertainen. Eikä se ollut kirjoitukseni pointti, että sotahullu-urheilija- maratoonarikapiainen "voitti" kaikki varusmiehet. Kapiainen oletti, että varusmiehet olisivat samaa tasoa, että kaikki harrastaisivat maratoonijuoksua!! Kapiaisten asenne oli jo se että ei ymmärretty sitä jos joku ei urheillut tai pitänyt aseista.
Se oli paskaa
Aika paskaa näyttää asennevammasi olevan. Mitä pelottavaa aseissa on? Ne ovat pelkkiä mekaanisia työkaluja. Mitä väärää on liikkumisessa? Se antaa jotain tekemistä arkeen. Kerropa miksi vihaat kapiaisia? MPKK ei ole helppo koulu päästä eikä upseerin palkka ole hyvä.
Ei olekaan helppo paikka päästä, koska sinne vaaditaan ilmiömäistä typeryyttä, ennätysmäisen heikkoja älynlahjoja ja väkivaltaan taipuvaista luonnetta. Upseerien palkkojen ei pidäkään olla hyviä, siis armeijassa. Toimiupseerit on eri asia, niitä on mm. rajalla.
Lyhyt katsaus Maanpuolustuskorkeakoulun hakuoppaaseen romuttaa käsitteesi varsin perusteellisesti.
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/ac1e4e00455dda31b5a0bf5abebcd61d/valintaopas2011_netti.pdf?MOD=AJPERES
SOTATIETEITÄ voi opiskella KUKA TAHANSA, vaikka sivari, jos täyttää hakuehdot ja läpäisee valintakokeen. Suurin osa upseereista ei todellakaan ole käynyt korkeakoulua.
Niin.
MPKK:n hakuehdot juurikin sanovat että pitää olla juurikin RUK:n käynyt. Eli sivari ei voi päästä kyseiseen oppilaitokseen opiskelemaan. Eikä taida olla avoimen yliopiston kursseja MPKK:ssa.
Ihan vain tiedoksi: MPKK on juurikin korkeakoulu, eli jokainen sieltä valmistunut on korkeakoulutettu.
MPKK on korkeakoulu, ei sitä kukaan ole kiistänyt, mutta läheskään kaikki upseerit eivät ole MPKK:ta käyneet. MPKK:ssa opiskelee sotatieteiden tohtoriksi mm. eräs nainen, joka ei ole armeijaa käynyt. Ihme ja kumma, jos kerran hakuehdoissa lukee noin.
Juuri sunlaisia kommentteja kuulee niiltä, jotka ovat pyrkineet kouluun ja eivät ole päässeet sinne johtuen omasta kyvyttömyydestään. Ei sinne lopultakaan ole vaikea päästä, joten sä olet ilmeisen huonoa ainesta.
Eiköhän sekä armeijan käyneissä että siviilipalveluksen käyneissä ole sekä fiksuja että idiootteja.
noin se just menee totta kai. Ihme tosiaan ettei kukaan aikasemmin sitä oo tajunu sannoo. Ja loppujen lopuksi pääasia että suorittaa asevelvollisuuden. Molemat tavat ovat tasan tarkkaan yhtä laillisia.
sivarit kieltäytyvät asevelvollisuudesta ja suorittavat sen korvaavan siviilipalveluksen.
Vika oli siinä että piti mennä metsään rynnärin kanssa rämpimään kun olisi ollut parempaakin tekemistä.
Koin armeijan turhaksi, hukkaan heutetyksi ajaksi. Mitä tosin sivarikin olisi ollut. Vika on asevelvollisuudessa.
Mitä tuo "parempikin tekeminen" olisi ollut?
Parempi tekeminen: töissä käynti ja opiskelu!
Onko sinulla takeita siitä että olisit kumpaakaan saanut? Ilmeisesti ei koska noin epämääräisen selityksen löysit.
Niinpä...eli kuten näit, sinun älysi ja kyvykkyytesi ei riitä siihen että ottaisit ilon irti asioista joista voisit jopa oppia jotain. Sunlaisia ei todellakaan edes pitäisi ottaa armeijaan, koska onhan päivän selvää ettette te tule koskaan pärjäämään missään yhteiskunnassa muutenkaan.
Ja jos suurin ongelma on että joku määrää, niin täytyypä vain ihmetellä että vielä nykyäänkin on noin suppeakatseisia älykääpiöitä olemassa. Olisi vielä ymmärtänyt 100 vuotta sitten kun muusta maailmasta ei vielä ollut tietoa...
Ja tottakai sun mielestä sivareista löytyy älykkäitäkin, koska oma älykkyytesi on sitä tasoa, että saunaämpärikin on ydinfyysikko sun rinnalla.
Ei sivari ole muuta kuin jätettä...
Sanot, ettei sata vuotta sitten ollut tietoa muusta maailmasta ja samalla haukut toista tyhmäksi.
Niin, koska minulla on kokemuksen tuomaa näkemystä asioista joiden perusteella sinut voidaan määritellä keskimääräistä tyhmemmäksi.
ÖÖ. Jutuistasi näkee,että et ole edes inttiä, hintti käynyt..menehän takaisin pleikkarin ääreeen,mamma tuo sulle kohta sapuskaa
Eli yksinkertaistettuna: Sä olet liian tyhmä tajuamaan mistä armeijassa on kyse. Ja ethän sitäkään tajua, että myös armeijan käyneissä on lukeneita ja älykkäitä tyyppejä huomattavasti enemmän kuin sivarin käyneissä. En toki väitä etteikö sivarin käyneissäkin voi olla yksi tai kaksi oppinuttakin henkilöä, mutta älystä en mene kyllä takuuseen.
Sunlainen ei vaan ole tarpeeksi älykäs sopeutumaan minkäänlaiseen yhteiskuntaan vaan tulet aina jäämään sen ulkopuolelle, kuten olet jo varmaankin huomannut myös itse.
Harmittaako todella noin kovin tajuta olevansa täysin kyvytön noinkin yksinkertaisiin suorituksiin??? Kysynkin sitten...oletko saanut vammasi jo syntymässä vai oletko joskus joutunut onnettomuuteen??? Tokihan olet voinut aiheuttaa nuo ongelmasi myös itse esim. kemiallisilla aineilla.
En kannata sotaa, en aseita. Mutta tämän sivarityypin keskustelun aloitus pisti väkisinkin miettimään, että hän ei kyllä oikeasti HALUA kieltäytyä aseista siksi että se on eettisesti väärin, vaan koska on sellanen pullanmussuttaja tyyppi. Eli kuten nämä intinmyönteisetkin sanoivat, niin olen kyllä samalla kannalla. Ei elämässä pärjää missään jos ei voi ottaa käskyjä keneltäkään vastaan!
Nykyaikana kun on niin helppo jäädä mamin hoiviin sohvalle makaamaan, ja kun kukaan ei kiellä, ei äiti ei isä, niin armeijaan meno on sitten ylitsepääsemättömän vaikeaa. Häpeisitte tällaset miehet, aatelkaa naisia jotka lopulta kestää niin paljon enemmän henkistä ja fyysistä kipua ylipäätäänkin. Että vai on niin rankkaa. Missä on Suomalaisten tai pohjoismaalaisten miesten miehekkyys? Jumalauta, ei ole munaa sitten juuri kenelläkään. En edes kehtais määkiä edes nimettömänä moista shaibaa.
No eipähän täällä pitäisi ruikuttaa, jos ei olisi asevelvollisuutta. Mikäli ei olisi ollut pakko mennä armeijaan, sivariin, tai vankilaan, niin mitä valittamista minulla olisi?
Itse en edelleenkään näin intin käyneenä edusta sitä arvomaailma ja jaa niitä arvoja mitä intissä opetettiin.
Omia lapsia en pakota inttiin tai sivariin. Mutta kun aika tulee niin pakotan heidät kyllä omilleen.
En keskustelun alussa sanonut, että olisin mielummin jäänyt äidin helmoihin. Ei olisin halunut elää itsenäisesti omillani ilman yhteiskunnan tuomaa painetta. Miettikää nyt armeija-ikäisiä naisiamme, joilla on työt omistusasunnot ym asiat kunnossa. Miksi se että olen mies pakottaa minut armeijaan. Ja olen armeijan tosin käynyt. Joku nainen voisi vedota että "me naiset synnytämme lapset! Mitä te miehet sitten teette?"
No kaikki naiset eivät synnytä/halua lapsia.
Asevolvollisuus on EU:ssa enää Kreikassa. Vai onko sitä vielä jossain muuallakin??
Kokemustani armeijasta voisi heijastaa siihen; että lukija kuvittelee lähtevänsä opiskelemaan jotain ainetta/ammattia, mitä ei koe omakseen. Voimatta kuitenkaan jättää opiskeluaan kesken sillä verukkeella että, a. joutuu myöhemmin käymään opiskelunsa loppuun. b joutuu suorittamaan toisen pidemmän tutkinnon mikä olisi yhtä vastenmieleinen.,( vertaa sivari). c. ei suostu opiskelemaan ja ja joutuu vankilaan.
Parasvaihtoehto olisi tietenkin se että lähtee opiskelemaan sitä mitä haluaa tai tekemään niitä töitä mitä haluaa.
Vaikka mainitsinkin olevani ikuisesti katkera siitä, että en mennyt sivariin, niin uskoisin olevani katkera siitäkin. Valtio olisi hyötynyt enemmän jättäessäni minut kokonaan pois kirjoistaan ja kansistaan. En olisi suorittanut sivaria, armeijaa, tai istunut totaalina linnassa.
Armeijassa ei kasveta mieheksi. Ikä ja kokemus kasvattaa, jos nekään...
Niin varmasti ja siksipä lähes kaikki johtajat ovatkin entisiä sivareita.
Kuten presidenttimme...
Olipa totuus sivareiden älykkyydestä tai sen puuttumisesta sitten mikä tahansa, niin tarpeeksi "älykästä" sivaria en ole vielä tavannut, että olisin töihin ottanut.
Not sure is this troll or just very fucking stupid...
Not sure is this troll or just very fucking stupid...
"Sivarit on fiksumpia kuin armeijan käyneet"
Näinhän sitä moni sivari itsestään toivoo.
Heh heh... Joo ehkä fiksumpia, mutta maalaisjärki puuttuu täysin. Muistan itse alokas kaudelta jos jonkin näköistä nörttiä ja "fiksumpaa" kaveria.. Kuin minä astelin Aukiin niin osa noista lähti sivariin ennenkuin alokaskausi loppui ja osasta näistä fiksuista tuli toimistotätejä ja B-miehiä... Että tälläistä ihan perusmeininkiä! :D
Jumala kieltää tappamisen, eikö totta? Eikö krisselien mielestä kannattaisi totella, tai muuten tulee joku kauhea jumalan kirous yllenne?
Miksi sotilasvalaan on sitten vedetty joku jumala?Onko se epäjumala?
Palvooko Suomen puolustusvoimat jotain Luciferia?
:D