Soini sekosi laukalle!

"Kokemattomuus kostautui liikana innokkuutena ja Soini sekosi laukalle". Hyvin sutkautettu Jungerilta ja totista totta kaikenlisäksi. Ei pidä Soinin alkaa tekemään hallitusta, kun ei ole edes vaaleja vielä käyty.

Soini sai siis jonkinlaiset rukkaset demareilta ja kokoomushan on myös suhtautunut nihkeästi ajatukseen hallituksessa olosta PerSSujen kanssa. Vihreät ja RKP ei edes harkitse hallitukseen menoa PerSSujen kanssa.

Juoni-kepullehan on kaikki sallittua, mutta se oliskin aivan oikein PerSSuille joutua hallitukseen Kepun apupuolueeksi - saisivat tuta tuon KEPU-pettää pelin luissa ja ytimissään. Taitaas tulla äitiä ikävä. PerSSuthan olis vaan suupala kokeneelle ja juonikkaalle Kepulle!

Jäljelle jää enää Räsäskän puolue ja Vassukat. Siinä se oliskin kuulkaa hallitus suomeen, kun PerSSut,Vassut ja Kristilliset lähtis Kepun apupuolueiksi hallitukseen. Voi kauhiaa, ei viitti edes ajatella sitä jälkeä, mitä nuo aikaansais!
Jää japaninkin tsunamin tuhot toiseksi!
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jungerin sammakon on turha puhua kokemuksesta! Mies on täydellisesti pihalla ihmisten asioista ja kaverin karisma ei oikein kyllä ole uskottava...
Pelle mikä pelle!!

Äänestä
  • Demareilla on kokemusta vastuunkannosta vaikka muille jakaa ja SDP on luonut suomesta hyvinvointiyhteiskunnan, jota porvaripuolueet nyt kovasti murentavat.
    Porvaripuolueet eivät aja yhteistä hyvää, vaan raharikkaiden hyvää!

    Mutta PerSSus-puolue ei ole mikään ratkaisu ongelmaan, sillä populismilla ei mitään kestävää hyvää kyllä rakenneta. Eli vastuuntoista, vähäosaistakin välittävää yhteiskuntaa ei tuo lähemmäksi PerSSuille annettu ääni.

    Äänestä

  • Ei-Populisti kirjoitti:

    Demareilla on kokemusta vastuunkannosta vaikka muille jakaa ja SDP on luonut suomesta hyvinvointiyhteiskunnan, jota porvaripuolueet nyt kovasti murentavat.
    Porvaripuolueet eivät aja yhteistä hyvää, vaan raharikkaiden hyvää!

    Mutta PerSSus-puolue ei ole mikään ratkaisu ongelmaan, sillä populismilla ei mitään kestävää hyvää kyllä rakenneta. Eli vastuuntoista, vähäosaistakin välittävää yhteiskuntaa ei tuo lähemmäksi PerSSuille annettu ääni.

    On aika tyhmää kuvitella PerSSuja ratkaisemaan suomen ongelmia. Ei populismilla niitä ratkaista!

    Äänestä

Nyt sitten Mari Kiviniemikin ilmoittaa ettei halua PerSSuksia hallitukseen seurakseen. Vähiin käy ystävät PerSSuilta!

Äänestä
  • Soinin laukka hivenen hiipuu, sillä hän ilmoittaa nyt olevansa samalla kannalla kuin kokoomus ja kepukin, eli suomen on osallistuttava yhteisiin eurooppalisiin talkoisiin.

    Jokohan on toivoa saada laukka hallintaan, ennen sen pitkäksi menoa ja hylkäystä?

    Mitähän PerSSut tuumaas siihen kun suomen talous joutuisi kuralle ja muut eu:n maat eivät auttaisi mitenkään? Noinkin voi maamme taloudelle käydä ja varsinkin jos populistipersut olisivat asioista päättämässä olisi vaara hyvinkin todennäköinen.

    Äänestä

  • Temmes Näkyy kirjoitti:

    Soinin laukka hivenen hiipuu, sillä hän ilmoittaa nyt olevansa samalla kannalla kuin kokoomus ja kepukin, eli suomen on osallistuttava yhteisiin eurooppalisiin talkoisiin.

    Jokohan on toivoa saada laukka hallintaan, ennen sen pitkäksi menoa ja hylkäystä?

    Mitähän PerSSut tuumaas siihen kun suomen talous joutuisi kuralle ja muut eu:n maat eivät auttaisi mitenkään? Noinkin voi maamme taloudelle käydä ja varsinkin jos populistipersut olisivat asioista päättämässä olisi vaara hyvinkin todennäköinen.

    SMP:n kohtalo odottaa Suomea, jos Soini pääsee maan talousohjaksiin. Persut jyrää - kaikki matalaksi vaan! Kauheaa!!!

    Äänestä

  • Soini hakee oppinsa kaskukirjoista? Hallitusneuvotteluissa vitsikokoelma ohjenuorana? V...tuks menee, ja sillä sipuli!

    Äänestä

Veikkaan että laukka jatkuu pitkäksi asti ja seurauksena on hylkäys-HPL

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


IsänmaanMies kirjoitti:

"Kokemattomuus kostautui liikana innokkuutena ja Soini sekosi laukalle". Hyvin sutkautettu Jungerilta ja totista totta kaikenlisäksi. Ei pidä Soinin alkaa tekemään hallitusta, kun ei ole edes vaaleja vielä käyty.

Soini sai siis jonkinlaiset rukkaset demareilta ja kokoomushan on myös suhtautunut nihkeästi ajatukseen hallituksessa olosta PerSSujen kanssa. Vihreät ja RKP ei edes harkitse hallitukseen menoa PerSSujen kanssa.

Juoni-kepullehan on kaikki sallittua, mutta se oliskin aivan oikein PerSSuille joutua hallitukseen Kepun apupuolueeksi - saisivat tuta tuon KEPU-pettää pelin luissa ja ytimissään. Taitaas tulla äitiä ikävä. PerSSuthan olis vaan suupala kokeneelle ja juonikkaalle Kepulle!

Jäljelle jää enää Räsäskän puolue ja Vassukat. Siinä se oliskin kuulkaa hallitus suomeen, kun PerSSut,Vassut ja Kristilliset lähtis Kepun apupuolueiksi hallitukseen. Voi kauhiaa, ei viitti edes ajatella sitä jälkeä, mitä nuo aikaansais!
Jää japaninkin tsunamin tuhot toiseksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu