Työnhakijat
Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 258 900 työtöntä työnhakijaa.
Työttömistä oli helmikuussa henkilökohtaisesti lomautettuja 22 200 eli 800 enemmän kuin tammikuussa.
Helmikuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 491 900 työnhakijaa.
Työnhakijoista oli työssä olevia 106 300, joista 63 200 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 43 200 sijoitettuna työ- ja elinkeinohallinnon tukitoimenpitein. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 82 900. Työttömyyseläkkeen saajia oli 41 300.
Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 17 800, mikä on 500 enemmän kuin edellisen
vuoden helmikuussa.
Toimenpiteet
Helmikuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon koulutus- ja tukityöllistämistoimenpiteiden piirissä
oli 112 000 henkilöä, mikä on 18 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tammikuuhun verrattuna
toimenpiteillä sijoitettujen määrä lisääntyi 5 000:lla. Kaikkiaan näillä toimenpiteillä oli 4,2 %
työvoimasta.
Työ- ja elinkeinohallinnon työllistämistukitoimenpiteillä sijoitettuna oli helmikuun lopussa 35 700
henkilöä, mikä on 5 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sijoitetuista 4 % oli valtion, 26 %
kuntien ja 70 % yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden helmikuusta työllistäminen oli
lisääntynyt valtiolle 19 %, kunnille 19 % ja yksityiselle sektorille 16 %.
Työharjoittelussa ja työelämävalmennuksessa oli helmikuun lopussa yhteensä 13 900 henkilöä,
http://www.tem.fi/files/29486/HELMI11.pdf
http://www.tem.fi/index.phtml?C=98279&s=2613&xmid=4536

Vastaukset 4
Vanhimmat
NO JO ON EPÄMÄÄRÄISTÄ TEKSTIÄ.......VARMAANKIN JONKUN POLITTRUKIN TEKEMÄÄ
Hallituksen taholta tilastot ilmaistaan aina toisenlaisessa valossa.
Sellaisessa valossa joka kannustaa edelleen kuluttamaan ja luottamaan tulevaisuuteen.
Totuus on aina toinen.
Gallupeista kerrotaan vain ne asiat joita hallitus pitää myönteisenä tulevaa veronkantomäärää silmälläpitäen.
Politiikkaan sitoutuneet lehdet ovat hengessä mukana ja meillä ei ole yksinkertaisesti riippumatonta elintä jolta saisi rehellistä tietoa tilanteista.
Suomi = Pohjois-Korea
Velkarahalla voi työllistää vaikka koko maailman,mutta entäs se takaisinmaksu puoli.
Kohta iskee jo se TYÖVOIMAPULA ! Katainen oletko valmis ?