seuraavallekkin hallitukselle velkaa että voivat sitten oppositiossa syyttää tulevaa hallitusta omista teoistaan. Onneton Kokoomus josta parasta oli työtön opettaja vvministeriksi. http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/03/21/suomen-osuus-kriisirahastosta-on-126-miljardia-euroa/20113967/12
Kokoomus ja Katainen
järjestivät jo
750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan kuin Urpilaisen elämänkerta! Hänkin hoiteli sijaisuuksia peruskouluissa, vaikka hänellä sentään on kasvatustieteiden maisterin paperit siis peruskoulun opettajan paperit!
Suurin työura taitaa Jutallammekin olla puoluetoimistossa, kuten Kataisellakin, eli lukioajoista lähtien puolueen jäsen, sitte puolueen palkkalistoilla!
Joten työttömiä ovat molemmat!
asiakirjoja kuten Katainen?
Kokoomus etunenässä vihreitten kanssa on retostellut, että he ja heidän kannattajansa ovat akateemisesti koulutettuja, kun taas perussuomalaiset, vasemmistolaiset ja demarit ovat heikommin koulutettuja.
Nyt on nähty mihin ja minkälaiseen jamaan tämä "akateemikkojen" joukko on Suomen ja suomalaiset ajanut.
Näyttää kuitenkin siltä, että seuraavaan eduskuntaan on toivoa saada oikeita todellista elämää ymmärtäviä ja eläneitä ihmisiä, jotka pystyisivät ymmärtämään myös suomalaisen ihmisen tarpeita, eikä vain koko ajan ajateltaisi muiden maiden tarpeita.
Omituista on jotenkin se, että kahdeksan vuoden aikana kokoomus ja keskusta on saanut maan asiat näinkin huonolle tolalle.
Kun nuori Katainen sai tulla valmiiksi katettuun runsaaseen pöytään, hän usein toisti, fantastista, fantastista, mutta ne lausahdukset ovat nyttemmin kuivuneet ja häipyneet kuin tuhka tuuleen.
Ihmisille käy usein niin, että joiutuu tai haluaa liian suuriin saappaisiin, mikä aniharvoin johtaa hyvään lopputulokseen, ikävä kyllä.
Tässä niille rahoja millä voi leikkiä:
http://images4.fanpop.com/image/photos/15600000/Imperial-Money-star-wars-15606600-590-509.jpg
Kokoomuksen työtön tollo onkin kuvitellut pelaavansa.
Paljonkos työtön Katainen nostaa työttömyyskorvauksia? Saako saman verran, kuin tänne kirjoittelevat työttömät ja töitä karttavat asiantuntijat?
Minkä paperin Katainen väärensi? Silloinko, kun ei ollut julkkis-politiikko?
En ole uutisista enkä lehdistä huomannut juttua siitä.
Kannattaisiko tuo uusi tieto julkaista jossakin lehdessä? Seiska voisi maksaakin siitä jonkun verran!