Sain avatun ja teipatun kirjeen!

Sain tänään yhden kirjeen, joka oli yllätyksekseni avattu kokonaan ja teipattu kirkkaalla teipillä kiinni. Kenellekään muille sattunu Oulussa vastaavaa?

Kirje ei voinut olla mitenkään vahingossa avattu, koska koko liimaus oli revitty hyvin varovaisesti ja ajan kanssa auki niin ettei "läppä" ollut rikkoontunut. Kirje oli erittäin henkilökohtainen ja sisälsi arkaluontoisia asioita.

Olen tässä miettinyt että mitenköhän pystyisin selvittämään kuka avasi kirjeen. Epäilen kyllä vahvasti yhtä naapuria, joka on sairaalloisen kiinnostunut muiden naapureiden asioista, kuitenkin se kirje on laitettu väärään luukkuun. Mutta tietenkään en voi tietää josko postissa on joku epäluotettava työntekijä.

Mietin että ehkä pystyisin itse jotenkin ottamaan sormenjäljet kirjeen sisällöstä sekä naapurin ja ehkä useammankin naapurin ovesta. Ja jos sormenjäljet vastaavat toisiaan niin viemään asian poliisille? Tekeekö poliisi tällöin mitään? Kuinka vakava rikos toisten kirjeiden avaaminen on tai millaisen sanktion siitä saa? On ainakin selvää ettei ko. kirjettä ole avattu vahingossa. Hyvällä makro-objektiivilla tarkka valokuva sormenjäljen kokoisista kohteista on helppo juttu, täytyy vain selvittää ensin että miten sormenjäljet saisi parhaiten näkyviin. Ovi on ainakin aika hankala pinta ripotella sormenjälkien päälle jotain, onnekseni joillain on ovessaan myös kahva. Kirjeessä on toki jo joitain selvästi näkyviä likaisia sormenjälkiä, mutta ne lienevät postin työntekijöiden. Kirjeen sisäpuolelle ei kuitenkaan ole kovin moni voinut koskea. Samoin teipistä löytyy melko varmasti avaajan sormenjäljet, vaikka olisi sitten avannutkin kirjeen hanskat kädessä (tuskin), niin todennäköisesti on kuitenkin joskus koskenut ko. teippiin paljain käsin.
614705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Levähdä välillä! Ota pameja ja katso televisiota.

Äänestä

Poliisi ei korvaansa lotkauta jos kiikutat niille itse ottamasi sormenjäljet. Nauravat sinut niuvaan, johon kyllä kuulutkin.

Äänestä
  • ettekö te nyt tajunneet että tämän jutun tarkoitus oli säikäyttää se kirjeen avaaja, teidän ois pitänyt olla mukana jutussa :( Enhän mä muuten ois kertonut sijaintiani.

    Mutta kyllä tämä vielä sille avaajalle kostautuu....

    t. aloittaja

    Äänestä

  • pöh teille kirjoitti:

    ettekö te nyt tajunneet että tämän jutun tarkoitus oli säikäyttää se kirjeen avaaja, teidän ois pitänyt olla mukana jutussa :( Enhän mä muuten ois kertonut sijaintiani.

    Mutta kyllä tämä vielä sille avaajalle kostautuu....

    t. aloittaja

    Kirjesalaisuus on kuitenkin olemassa Suomessa, joten toisten kirjeitä ei saa lukea. Rangaistus pitää sitten ilmeisesti keksiä itse...

    Äänestä

  • mitähän keksisi... kirjoitti:

    Kirjesalaisuus on kuitenkin olemassa Suomessa, joten toisten kirjeitä ei saa lukea. Rangaistus pitää sitten ilmeisesti keksiä itse...

    Lainaus:

    "RL 38 luku 3 § Viestintäsalaisuuden rikkominen.
    Joka oikeudettomasti

    1 mom) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä...

    ....on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistavaa. "

    Äänestä

  • aloittaja ja laki kirjoitti:

    Mulla on tosiaan vahva aavistus siitä kuka henkilö tässä rapussa olisi kiinnostunut avaamaan minun kirjeitäni, joten lähden siitä lähtökohdasta liikkeelle että kirjeen on avannut 99% varmasti juuri kyseinen henkilö. Ja teostaan joutuu kyllä maksamaan...

    Äänestä

  • mitähän keksisi... kirjoitti:

    Kirjesalaisuus on kuitenkin olemassa Suomessa, joten toisten kirjeitä ei saa lukea. Rangaistus pitää sitten ilmeisesti keksiä itse...

    Paperi on paperi, mutta käytäntö käytäntö, sanoo venäläinen sananlasku. Niin tässäkin ja muuallakin Suomessa. Edellisessä työpaikassa henk.koht. kirjeet avattiin, työntekijöitä salakatseltiin ja -kuunneltiin. Kaikki tiesivät tämän, paikallinen PolPokin, vaan ei korvaansa lotkauttanut asialle. Kävivät usein porukalla leikkimässä sotaleikkejään tehdastiloissa. Viranomaisradiosta sitä kuunneltiin "... tappelijoista toinen on saatu kiinni, toinen jatkaa yksinään...". Mielisairaitten riehuntapaikka se oli, ei täysjärkisten. Piti vain kestää eläkkeelle asti, ettei leipä loppunut.

    Äänestä

Onko käynyt epäilevässä mielessä ollenkaan sellainen ajatus, että joku on sen avannut vahingossa koska se oli tullut hänelle. Ainakaan minä en läheskään aina katso kuoria osoitepuolelta jos niitä tulee nippu. Laitan koko nipun väärinpäin ja avaan jokaisen kuoren ja vasta sitten alan tyhjentämään niitä.

Jos joku olisi niin utelias, että haluaisi tietää sinun kirjeiden sisällön niin paras menettelytapa olisi avata ja lukea sisältö ja sitten lyödä koko kirje roskiin tai peräti polttaa se. Silloin sinä et edes osaisi epäillä mitään. Ole onnellinen, että sait kirjeesi perille. Ota vielä pari rauhoittavaa ja unohda tuollaiset "murheet". Tuollaisia miettimällä pääsee pöpilään.

Äänestä
  • Jos kirje olisi avattu vahingossa se olisi todennäköisesti leikattu saksilla tai revitty huolimattomasti. Tämä on kuitenkin avattu irrottamalla erittäin varovaisesti läpän liimakohta irti kuoresta niin että kuori on päällepäin ehjä. Siis sellaisella tyylillä että se on täytynyt vetää milli milliltä auki liuttamalla veitseä tai jotain muuta terää liimakohdan alla. Kukaan ei avaa omia kirjeitä kotonaan näin huvikseen, koska yhden kirjeen avaamisessa menisi ikuisuus. Kirje näytti niin ehjältä että aluksi jopa itse luulinkin että teippi on laitettu siihen vain vahvistukseksi jostain syystä, mutta sitten tajusin että kuoren läppä olikin täysin auki, vaikka se oli selvästi ollut alunperin liimattuna, koska koko liimakohta oli täynnä vastapuolen paperia.

    Ps. Mulla ei ole mitään mielisairauksia enkä syö rauhoittavia, saati muita lääkkeitä. Kirjoitin tuon sormenjälkijutun siksi että ihmiset säikähtäisivät ja lopettaisivat toisten kirjeiden lukemisen. On minusta nimittäin erittäin väärin että toisten kirjeitä voi lukea luvatta ilman rangaistusta, ja toivoisin ettei tällainen peli voi jatkua. Ja mulla on periaatteena että asialle pitää tehdä jotain jotta vastaavaa ei taphtuisi toistamiseen.

    t.aloittaja

    Äänestä

  • ei oo ollu vahinko!! kirjoitti:

    Jos kirje olisi avattu vahingossa se olisi todennäköisesti leikattu saksilla tai revitty huolimattomasti. Tämä on kuitenkin avattu irrottamalla erittäin varovaisesti läpän liimakohta irti kuoresta niin että kuori on päällepäin ehjä. Siis sellaisella tyylillä että se on täytynyt vetää milli milliltä auki liuttamalla veitseä tai jotain muuta terää liimakohdan alla. Kukaan ei avaa omia kirjeitä kotonaan näin huvikseen, koska yhden kirjeen avaamisessa menisi ikuisuus. Kirje näytti niin ehjältä että aluksi jopa itse luulinkin että teippi on laitettu siihen vain vahvistukseksi jostain syystä, mutta sitten tajusin että kuoren läppä olikin täysin auki, vaikka se oli selvästi ollut alunperin liimattuna, koska koko liimakohta oli täynnä vastapuolen paperia.

    Ps. Mulla ei ole mitään mielisairauksia enkä syö rauhoittavia, saati muita lääkkeitä. Kirjoitin tuon sormenjälkijutun siksi että ihmiset säikähtäisivät ja lopettaisivat toisten kirjeiden lukemisen. On minusta nimittäin erittäin väärin että toisten kirjeitä voi lukea luvatta ilman rangaistusta, ja toivoisin ettei tällainen peli voi jatkua. Ja mulla on periaatteena että asialle pitää tehdä jotain jotta vastaavaa ei taphtuisi toistamiseen.

    t.aloittaja

    Ja tottakai osasin epäillä että joku on lukenut mun kirjeen jos joku kirje jota olisin odottanut ei koskaan saapuisikaan minulle. Heti ekana tulis mieleen että se on mennyt jonkun toisen epärehellisen laatikkoon. Ja epärehellisen siksi, koska normaalit ihmiset palauttavat toisten kirjeet.

    Äänestä

Olisikos hieman tuon näköinen:

http://i.servut.us/i/2011032336814.jpg

Kirje tullut Oulun kaupungilta. Eikä ole missään naapurilla kiertänyt; olin kotona kun posteljooni sen luukusta laittoi. Epäilen että kuoren liimaus hieman epäonnistunut tms. ja sitten teipillä korjattu. Tai sitten jollakin on tapana teipata kuoret.

Äänestä
  • Ei, mun kirje oli eri paikasta, teippi oli kapeampaa ja sitä oli tosi pitkästi. Lisäksi kuoren liimaus oli selvästi ollut kiinni ja revitty sitten auki. Mutta kai munkin täytyy sitten alkaa vaan eleleen siinä toivossa että sen lähettäjä on avannut kuoren, koska on unohtanut jotain, vaikka sekään ei tunnu oikein järkevältä, ei ois mitenkään saanut niin siitisti kuorta auki nopeasti ja en usko että kukaan veitsellä varovasti nykii sitä auki.

    Äänestä

No joskus käy niin, että ei ole varma laittoiko oikeat paperit kuoreen joten se täytyy avata ja uudelleen sulkiessa varmistaa teipillä. Meidän firmassa kirjekuoret avautuvat aika helposti vielä tunteja sulkemisen jälkeen. Hieman ryppyiseksi jää vain liimapuoli. Silloin laitan teipillä vielä kiinni, että varmasti pysyy. Kannattaisi ehkä kysyä kirjeen lähettäjältä ovatko he sulkeneet sen uudelleen. Jos kirjemaksu on jo maksettu ei kirjekuorta viitsi heittää menemäänkään.

Äänestä
  • Täytyy toivoa että tässäkin olisi käynyt sitten vain niin. Tosin tuntuu oudolta että joku ois avannut kuoren noin varovaisesti, ettei se läppä ole hajonnut yhtään. Sitä ei saa muuten kuin veitsellä milli milliltä avaamalla noin siisisti auki. Ja kuka sellaista ehtii missään työpaikassa tehdä. Liimauskin on ehtinyt kuivua kunnolla ennen avaamista, koska se oli joka puolelta vastapuolen paperin peitossa. Jos se ois tuoreena avattu niin paperi ei ois ehtinyt tarttua siihen.

    Harmittaa kun en tiedä yhtään edes että onko postimies pudottanut kirjeen luukusta vai joku muu, koska tulin vasta illalla kotiin ja se kirje odotteli yksinään matolla. Se on voitu tiputtaa luukusta mihin aikaan vain.

    Äänestä

Postipoika on avannut kirjeen ja yrittänyt varastaa psyykenlääke reseptisi! Ilmoita heti Poliisille!

Äänestä
  • Ihmeen epäasiallisia keskustelijoita tällä palstalla. Ikää on vissiin 13-vee?

    Äänestä

  • aloittaja juu kirjoitti:

    Ihmeen epäasiallisia keskustelijoita tällä palstalla. Ikää on vissiin 13-vee?

    Niillä on vissiin itellä tapana kytätä naapureita ja pölliä postit yms.. On mullaki yks naapuri, joka assuu toisesa rapusa -semmonen hullu kyylä -muori, joka luulee tietäväsä mun menemiset ja tulemiset. Tiijä vaikka nää asutki sen naapurisa, ku Heinäpääsä se määki asustelen.

    Äänestä

  • =/ kirjoitti:

    Tuota minäkin just mietin että taitavat nämä hulluksi haukkujat olla niitä jotka availee itse naapureiden kirjeitä. Ja nyt sitten säikähtivät että joku ottaa näistä mun ajatuksista vaarin ja heille käy vielä köpelösti. (Eli pitää varan vuoksi haukkua mut hulluksi ettei kukaan toinen vain uskalla hullunleiman pelossa alkaa jäljittää kirjeiden availijoita.)

    Noita uteliaita ihmisiä on ehkä yllättävän paljonkin, tai itse oon asunu viidessä eri kerrostalossa kolmessa eri kaupungissa, ja kahdessa talossa on törmänny tällaiseen liian uteliaaseen tyyppiin. Oon ottanu molemmissa taloissa lopulta tavaksi vältellä niitä, ja olla puhumatta niille mitään jos ne tulee juttelemaan, virnuilen vain takaisin. Tämä nykyinen ei ole onneksi ollenkaan niin paha kuin se toinen joka oli toisessa kaupungissa. Se oli täysin uskomaton: lähes joka kerta kun astui rappuun niin se hyökkäsi jostain kyselemään tyyliin että "mihin sitä ollaan nyt oikein menossa taas, kolmatta kertaa jo tänään poistut kotoa ja kello on sen ja sen verran…." tai "Mistäs olet oikein nyt tulossa ja miten sinä tänään ihan eri aikaan kun eilen tulet kotiin jne." Se olikin ollut kyllä pitkään eläkkeellä, joten elämä oli ilmeisesti hieman köyhää. Nykyinen naapuri on taas sellainen että haluais olla vähän liian tuttu kaikkien kanssa. Mutta ei minusta ollenkaan hyvässä mielessä, vaan juuri siksi että saisi mielenkiintoista juoruttavaa. Ilmeisesti nämä haluais että kaikkien talon asukkaiden yksityisasiat kuuluis koko talolle ja elämä ois kuin Salkkareissa tai jotain. (en oo kyllä kattonu Salkkareita aikoihin :D)

    Äänestä

Kummasti sulla on aikaa seurailla naapureitasi. Mä en edes tiedä ketä naapurissani asuu vaikka olen asunut tässä talossa useamman vuoden. En alunperinkään ole tervehtinyt ketään kun en tiedä oleeko asukas vai vierailija. Joten eivät ole tyrkyttäneet seuraansa enkä minä omaani. Parin kanssa vaihdan päiväät ja muutaman sanan joskus, mutta pitkään aikaan ei ole heitä näkynyt, muistaakseni, joten kai muuttaneet. Ihan sama, mun elämä alkaa useinmiten vasta parin metrin päästä kotoa.

Äänestä
  • No oon asunu tässä kauan, samoin tuo yksi utelias naapuri, en mä oikeastaan muita naapureita tiedä kun muutaman kasvoilta. Kyllähän siinä väkisin oppi tuntemaan naapurin, kun se aluksi hyppäsi aina kämpästään rappuun mulle juttelemaan ja tunki pihalla seuraan. Ja usein se juttelee tuolla rapussa muiden naapureiden kanssa ja puhe kuuluu mun kämppään asti. Et oo ilmeisesti koskaan kohdannut vastaavanlaista uteliasta naapuria, se ei voi kuule jäädä huomamatta keneltäkään.

    Äänestä

Onko aloittaja ollut ikinä Heinätorin koulussa (Vahtolan yliopistossa) Apukoulussa?

Äänestä
  • No en kyllä ikinä missään apukouluissa oo ollu, olin peruskoulussa keskivertoa parempi oppilas, miten tämä liittyy asiaan? Luulet minua joksikin tietyksi henkilöksi ilmeisesti? Miksi?

    Äänestä

Tuirasta sellaisia terveisiä, että erittäin yleistä on, että postia jaetaan väärään luukkuun! OLEN ITSE PALAUTELLUT USEIN NAAPUREILLE POSTIA. Usein naapureiden kirjeet ovat lähiovien postia, joskus 1-3 lähimmän kerroksen asukkaan. YLEISINTÄ ON, ETTÄ MITÄ LÄHEMPI NAAPURI SIIS SAI ALOITTAJAN KIRJEEN, SEN TODENNÄKÖISEMPÄÄ. IHAN MAHDOLLISTA SIIS ON ETTÄ NAAPURI LUKI HÄNEN KIRJEENSÄ. JA lähi / n NAAPURI

Äänestä
  • Totta, tiedän että täälläkin menee postikantajalla väärään luukkuun välillä postia, on nimittäin itsellenkin tullut naapureiden lehtiä. Siksipä ensimmäisenä tulikin tuollaisesta kirjeestä mieleen että se on käynyt naapurissa ensin. Se jota epäilen on tosiaan ihan lähinaapuri.

    Äänestä

HA ha, että joku käyttäisi runsaasti aikaa avatakseen kirjeen "huomaamattomasti" ja sitten sulkisi sen TEIPILLÄ? :D on sullakin logiikka. Kyllä luulen että sulla on nyt pieni vainoharhaisuus päällä jostain syystä johtuen. Itse epäilisin myös sellaista että on kirjoitettu kirjekuori ja läntätty postimerkki ja sitten huomattu että jotain on unohtunut ja kuori on avattu ennen lähettämistä. Mutta mistäpä näistä tietää...

Äänestä
  • No ehkä naapurilla ei sattunut olemaan liimaa, eikä toisen kirjettä nyt voi pitää päiväkausia kämpässä. Ja voisihan joku sen siinä toivossa sulkeakin teipillä että ajatteli että avaisin sen päädystä saksilla, ja luulisin vain että koko läppä on kiinni ja vielä laitettu varalta teippiä läpän alareunan päälle.

    Olen melko varma että muutkin ihmiset ihmettelisivät hieman asiaa jos saisivat kotiinsa kirjeen, joka on selvästi ollut liimalla kiinni, mutta olisikin avattu ja suljettu teipillä. En tiedä miksi minut on leimattu täällä nyt niin epänormaaliksi. Ei ois ehkä pitänyt kirjoittaa nettiin mitään, mutta ajattelin että uteliaat käy tällaisilla palstoilla ja miksei siis naapurikin ja ajattelin hieman säikäyttää. En vain ottanut huomiooon että täällä käy sitten kaikki muutkin uteliaat, jotka raivostuu kun joku uhkaa tehdä naapureiden uteliaisuudelle jotain.

    Äänestä

  • aloittaja... kirjoitti:

    No ehkä naapurilla ei sattunut olemaan liimaa, eikä toisen kirjettä nyt voi pitää päiväkausia kämpässä. Ja voisihan joku sen siinä toivossa sulkeakin teipillä että ajatteli että avaisin sen päädystä saksilla, ja luulisin vain että koko läppä on kiinni ja vielä laitettu varalta teippiä läpän alareunan päälle.

    Olen melko varma että muutkin ihmiset ihmettelisivät hieman asiaa jos saisivat kotiinsa kirjeen, joka on selvästi ollut liimalla kiinni, mutta olisikin avattu ja suljettu teipillä. En tiedä miksi minut on leimattu täällä nyt niin epänormaaliksi. Ei ois ehkä pitänyt kirjoittaa nettiin mitään, mutta ajattelin että uteliaat käy tällaisilla palstoilla ja miksei siis naapurikin ja ajattelin hieman säikäyttää. En vain ottanut huomiooon että täällä käy sitten kaikki muutkin uteliaat, jotka raivostuu kun joku uhkaa tehdä naapureiden uteliaisuudelle jotain.

    No on sulla kuvitelmat. Lueppa nyt ittekki miten pitkälle oot tuon sun mielikuvitusutelun vienyt.

    Enkä minä ole raivostunut mistään, erittäin huvittunut tuollaisesta vainoharhaisuudesta. Loppujen lopuksi, mitä hyötyä sun "arkaluontoisista" tiedoista on kenellekään?

    Äänestä

  • jahaaa kirjoitti:

    No en tarkoittanut että juuri sinä olisit ollut raivostunut tai utelias, puhuin vain yleisesti. Loput menee sitten muiden muakana haukkumassa. Ja edelleen sanon että jokaista ärsyttäis jos naapuri ois lukenut kirjeen. Ja arkaluontoista tiedoista on naapurlle hyötyä siksi, koska niitä on aina kiva juoruta eteenpäin, sehän on niiden uteliaiden juoruilijoiden elämän suola.

    Äänestä

Ylikiimingissä ei tarvitse mennä kuin Terveyskeskuksen aulaan, niin saa kuulla luukulta akan kailottavan koko kylän juorut ja mitä kukanenkin sairastaa -jos toisten asiat sattuu kiinnostamaan:)

Äänestä

Itse sain viime viikolla kirjeen vakuutusyhtiöltä joka oli kai unohdettu liimata kiinni, päällä oli vain kirkas teippi, muuten kuori oli auki.

Äänestä

Rauhoitu hyvä kaveri! Teipataan munat yhteen niin johan helpottaa tuskaasi! Siinä olis naapureilles aihetta mistä puhua!

Äänestä

ONKO ALOITTAJA KESKUSTELLUT ASIASTA PSYKIATRINSA TAI EDUNVALJONSA KANSSA??

Äänestä
  • Ei tänne kannata näköjään kirjoittaa kun täällä on tällaisia pentuja ilkeilemässä vain. Oon monta kertaa selittänyt että tuo sormienjälkijuttu oli pelottelua, mutta ette te sitä kykene tajuamaan. Silti olen sitä mieltä että naapureiden kirjeitä lukeva ansaitsisi rangaistuksen, koska se ei ole oikein. Mutta tehän ette ole sitä mieltä, koska lukisitte niitä kirjeitä itse jos niitä vain teille eksyisi. Teillä kun ei ole moraalia.

    En tajua yhtään miten teistä vaikutan muka joltain mielenterveysongelmaiselta tai apukoululaiselta tai siltä että tarvitisin jotain edunvalvojaa… Pelkkää ilkeilyä.

    Mutta pitääpä olla kommentoimatta tänne enää mitään, turha on kuluttaa aikaa pentujen kanssa tappelemiseen, on parempaakin tekemistä

    Äänestä

No vituttaahan se kun utliaat läskiperseet kyylää toisten postit.-Entäpä jos aloittajalla on mt-ongelmaa ihan yhtä paljon kuin sillä toisten kirjeitä lukevalla läskillä, ja siksi ei halua hänen kirjeitä luettavan?

Äänestä
  • No vituttaa kyllä, ja varmasti monia muitakin vituttais jos omalle kohdalle sattuis. Onneksi minulla ei e ole mielenterveysongelmia, eikä kirjeen sisällössä ollut sellaisesta kyse. On kuitenkin olemassa aika paljon asioita, joita ei halua naapurinsa tietävän. Voisin keksiä niitä vaikka kuinka heti tältä istumalta. Tällaisia esimerkiksi voisi olla aika moneen fyysiseen sairauteen liittyvät paperit sairaalasta. Eli oisko teistä kiva jos naapuri sais tietää teillä olevan vaikka hiv tai joku muu vakava sairaus kuten ms-tauti, joka ei näy vielä päällepäin ettekä siksi ole kertoneet siitä kenellekään, ette ystäville ettekä edes työnantajalle. Ja kohta koko talo tietäis. Tai jos sairaus olisi vielä joku harvinaisempi, jonka nimi ei olisi naapurille todennäköisesti yhtään tuttu, mitähän johtopäätöksiä hän siitäkin vetäisi ja millaisen juoruaisi sairauden olevan….Tai jos kirjeestä kävisi ilmi että olette olleet liikenneonnettomuudessa ja vakuutusyhtiö korvaa teille aika paljon saamanne vaurioiden takia ja ne vauriot ei näykään selvästi päällepäin. Naapurihan vois luulla että vedätätte huviksi vakuutusyhtiötä. Tai jos kirjeestä kävisi ilmi että entinen seurustelukumppaninne on kuollut kolarissa, ja te olitte ratissa. Tai jos kävisi ilmi että olette olleet joskus nuorena naimisissa, mutta eronneet reilun vuoden jälkeen. Tai jos olisitte vaikka erittäin korkeastikoulutettu ja aina menestynyt opiskeluissa, ja ollut aiemmin jossain hyvässä työpaikassa jonka naapuri on tiennyt, ja postistanne kävisikin ilmi että olette useamman vuoden tehneet ihan omaa koulutusta vastaamatonta hommaa jonne ei edes juuri koulutusta vaadita. Ja olisittepa saattaneet antaa naapurin ymmärtää että olette yhä samassa hyvässä paikassa töissä… Siitähän saisi valehtelijan maineen ja aika paljon naurettavaa muutenkin. Tai jos saisitte kirjeen jossa teille ilmoitetaan että olette saaneet perintöä sen ja sen verran. Tai jos olisitte Mensan jäsen ja naapurinne saisi kirjeen josta se käy ilmi. Tai jos olisitte vaikka vapaamuurari ja kukaan ei tietäisi sitä, mutta se kävisi kirjeestä ilmi. Kohta siis kaikki tietäisivät.

    Ja kirjeessä ilmoitetut asiat voivat sitä paitsi antaa käsityksen että asiat on huonommin kuin onkaan. Olisitte voinut saada vaika hivin vahingossa rutiinileikkauksessa verensiirrossa, mutta koska sitä ei lukisi kirjeessä naapuri ajattelisi että teidän seksuaalikäyttäytymisenne olisi ollut aika holtitonta tai että olisitte vaikka homo. Tai jos vaikka teille erittäin läheinen ihminen olisi kuollut yllättäin ja kävisitte sen takia terapiassa, ja kirjeestä kävisi ilmi vain että käytte terapiassa, jolloin sen lukija voisi luulla teitä oikeasti mielisairaaksi, vaikka teillä ei olisi oikeasti mitään oikeita mielenterveysongelmia. Tai jos kirjesstä kävisi ilmi että teille tuttu ihminen olisi kuollut kotonaan päähän saamaansa vammaan teidän ollessa siellä kylässä, saattaisi naapuri vaikka ajatella että olette tappanut ko. ihmisen, vaikka oikeasti hän olisi tippunut pöydältä ripustaessaan verhoja ja lyönyt päänsä kivilattiaan sillä aikaa kun kävitte vessassa, ja kuolemansyyntutkinta olisi vain rutiinitoimenpide. Tai jos teille olisi myönnetty vaikka osa-aikainen työkyvyttömyseläke ms-taudin pahenemisen takia, ja naapurilla olisi käsitys että ms-tauti ilmenisi vain niin että potilas on pyörätuolissa, ja te olisitte naapurin mielestä päällepäin ihan terveen näköinen, niin hän sattaisi kuvitella että vedätätte vakuutusyhtiötä tai Kelaa ym.

    Keksisin näitä vaikka kuinka paljon, mutta tuskimpa kukaan jaksaa lukea enempää…Mutta ehkä ymmärrätte pointin.

    Äänestä

Ole tyytyväinen että sait yleensä kirjeen.Postikantaja laittanut väärään soitteeseen vahingossa aukaistu.Katsotko itse aina kirjeitäsi ettei vain ole napurinkirje? Kyllä olettaa jokainen että mikä kotiin tulee niin on tarkoitettu myös, mutta muutenkin vaikutat hieman "pöpiltä"!

Äänestä
  • Vilkaisen kyllä itse aina jokaisen kirjeen että se on minulle osoitettu ennenkuin avaan. Opittu alitajuinen tapa, koska en ole yleensä asunut yksin, eikä toisten kirjeitä availla, ei edes puolison. Eikä naapurikaan muuten yksin asu.

    Enkä ymmärrä tuota pöpijuttua kun olen monta kertaa sanonut että sormenjälkijuttu oli pelottelua. Olen myös monta kertaa sanonut ettei kirje ollut vahingossa avattu, koska kukaan ei yritä avata omia kirjeitään noin varovaisesti kuin tuo oli avattu, siis irrottamalla liimauksesta niin ettei paperi hajoa. Liima on myös ehtinyt kuivua kunnolla ennen avaamista, koska paperi on ollut tiukasti kiinni, joten teippi ei ole vain huonon liimauksen takia. Mutta ette te vain tajua.

    Johtuukohan tuo että annan mielisairaan vaikutelman sitten siitä että minulla on erittäin vilkas mielikuvitus ja olen virallisesti keskimääräistä älykkäämpi, ja sen takia ajattelen asioita yleensä paljon pidemmälle ja monipuolisemmin kuin keskivertoihmiset ja monet ei pysy perässä. Jos monesti jos selitän jonkun ajatelmani niin ihmiset luulee että olen hautonut sitä päässäni tosi pitkään, vaikka olen saattanut keksiä sen samalla kuin sanon. Tästä tosin johtuu että osa "sanomisistani" on sitten aika tyhmästi imaistu, kuten tuo sormenjälkien ottaminen, koska en ole ehtinyt perehtyä asiaan enkä jaksa perehtyä ennen kuin kirjoitan. Se sitten antaa puolestaan minusta aika lapsen tasolla olevan kuvan jos kuvittelee että olen miettinyt asiaa kauankin.

    Kävin kuitenkin teidän mieliksenne tekemässä netissä skitsofreniatestin, saadakseni itsekin selville vaikuttaako ajatteluni jotenkin hullulta, sain testistä 0 pistettä enkä nähnyt naamariakaan nurinpäin niin kuin kuulemma kaikki skitsofreenikot näkee. Riittääkö? Eipä minua onneksi kukaan läheinen ihminen tai lääkäri ole ikinä hulluksi sanonutkaan.

    Äänestä

  • Asiaan: kehtaattekin alistaa kirjoittaja. Taidette itse olla rikollisia. Kirjesalaisuus on unik, eli perustuslain mukaan rangaistava tek, jos kirjeen avaa ....suosittelen että kirje vaan poliisille. Siellä otetaan sormenjäljet, jos on ollut käsineet - saa kyllä vielä hajujäljet ja ehkä jopa DNA:n....kirjeen lähettäjältä ensin kuitenkin tiedot, jos lähettäjä on itse sen repinyt ja laittanut uudelleen lähetettäväksi ja tai muijansa....;)

    Äänestä

Kyllä mulle on ainakin käynyt niin, että olen muutaman kerran aukaissut vahingossa naapureitten postia, kun en ole huomannut että on pistetty väärästä luukusta sisään... Tosin en mitenkään nätisti ole niitä aukonut, vaan repinyt rumasti ja sitten teippaillut ja kirjoitellut anteeksi pyyntöjä matkaan, ja käynyt laittamassa oikeasta luukusta sisään.. Jos itse lähetän kirjeitä, niin toisinaan liimaan ne kiinni vielä teipillä, kun joissain kuorissa on niin huonot liimat, etteivät pysy kiinni muuten... Voisiko olla jostain tällaisesta kyse kuitenkin? Tai no -sinähän se tiedät millaisia naapureita sulla on, joten ehkä sulla on sitten syytä epäillä, että joku on kirjeitäsi lukenut...

Äänestä
  • No täytyy toivoa että lähettäjä olisi vain avannut sen, vaikka en ymmärrä että miksi olisi avannut niin varovaisesti, koska siinä on täytynyt mennä todella kauan aikaa. Luulisi että olisi vain leikannut tai viilätänyt auki jos olisi ollut pakko avata. Ei siinä kirjeessä ainakaan huono liima ole ollut, koska se on ollut tosi tiukasti kiinni, liimakohta on nimittäin ihan täynnä vastapuolen paperia ja se liima on ehtinyt kuivua kunnolla ennen kuin kirje on avattu.

    Äänestä

  • aloittaja... kirjoitti:

    No täytyy toivoa että lähettäjä olisi vain avannut sen, vaikka en ymmärrä että miksi olisi avannut niin varovaisesti, koska siinä on täytynyt mennä todella kauan aikaa. Luulisi että olisi vain leikannut tai viilätänyt auki jos olisi ollut pakko avata. Ei siinä kirjeessä ainakaan huono liima ole ollut, koska se on ollut tosi tiukasti kiinni, liimakohta on nimittäin ihan täynnä vastapuolen paperia ja se liima on ehtinyt kuivua kunnolla ennen kuin kirje on avattu.

    No pystytkö kysymään kirjeen lähettäjältä, että miten se oli liimattu kiinni hänen sen postittaessaan? Sillähän se selviäisi, onko hän itse sitä aukonut ja teippaillut kiinni myöhemmin, vai onko sitä joku muu mennyt aukomaan.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    No se on aika mahdotonta sillä kukaan tuskin muistaa, koska kirje on paikasta josta lähetetään lukuisia kirjeitä päivittäin.

    Mutta pitänee unohtaa tämä asia. Teen niin että säästän tuon kirjeen kuorineen ja teippeineen varalta, ja jos käy niin että satun kuulemaan jotakin kautta naapurin tietävän kirjeessä olleista asioista, niin voihan asian sitten viedä poliisille. Kuulemma poliisi ottaa sellaisissa tapauksissa kirjeestä sormenjäljet jos on todennäköistä että joku on sen avannut ja osaa nimetä mahdollisen avaajan. Tässä tapauksessa tuon kuoren perusteella on vahva näyttö siitä että se on avattu, ja jos vielä kuulen tai saan tietää mutkan kautta jonkun tietyn naapurin puhuvan asioista, niin voin ilmiantaa hänet rikoksesta epäiltynä ja hän joutuu menemään kuulusteluun ja antamaan sormenjälkensä verrattavaksi.

    Hmm.. On sulla kyllä aika hyvä mielikuvitus, kun luin noita sun vastauksia. :) Eiköhän se ennemmin tai myöhemmin kantaudu sun tietoosi myös, jos se naapurisi sinusta juoruaa jotain, mitä hänen ei pitäisi tietää. Jos on juoru-ukosta/akasta kyse, niin ei se malta kovin kauaa pitää asioita omana tietonaan.

    Äänestä

  • Jii Heinäpäästä kirjoitti:

    Aivan, on varmasti tuskaisaa ja mahdotonta juoruavan olla juoruamatta, joten eiköhän siitä kuule jos on lukenut kirjeen. Suljin tuossa äsken kirjeen kuorineen ja teippeineen paksuun muovipussiin ja pistin talteen. Huomasin samalla että paperien välissä oli myös kolmen sentin pätkä hiusta, joka on täysin erivärinen kuin omat hiukseni, onpahan sekin nyt tallessa varalta. Sitten jos juoruja alkaa kantautua korviin, niin pitää kaivaa kirje esiin ja ryhtyä tositoimiin.

    Äänestä

Sun "tositoimilles" naurettais kuset ja paskat ristissä housuissa kyttiksellä! Ketään ei kiinnosta sun soskun kirjeet vaikka niissä olis kuin kattava kertomus psykiatrisista ongelmista tai skitsofreniasta. Työ on parasta lääkettä ja toiseksi parasta lääkettä on että söisit kiltisti ne sulle määrätyt mömmöt!

Äänestä
  • Kannattais lukea minunkin vastauksia ennen kuin menet vastailemaan, eikä toistaa samaa mitä muutkin pennut on tänne kirjoitelleet. Vai ootko koko ajan sama pentu täällä kommentoimassa? Jos olet oikeasti jo aikuinen nii pitäisköhän sun syödä mömmösi itse, että osaisit alkaa käyttäytyä ihmismäisesti. Jos et ole vielä tajunnut niitä lääkäriltä hakea, niin se sinun kannattaa tehdä mitä pikimmin.

    Vai ottaako sua vain niin ankarasti päähän kun et itse uskallakaan enää jatkaa naapureiden kirjeiden lukemista, kun ihmiset saattaakin ketjun inspiroimana ilmoittaa asiasta poliisille ja saisit aika roimat sakot tai jopa vankeutta? Ja sen takia pitää yrittää mustamaalata minut. Kyllä poliiseja kaikenlaiset rikokset kiinnostaa, toisten kirjeiden lukemisessa on kyse viestintäsalaisuuden rikkomisesta, se on laissa määrrätty rikokseksi ja rangaistavaksi teoksi, joten miksi se ei poliiseja kiinnostaisi. (Ps. saattaisi siitä lääkityksestä olla jotain apua tuohon sairaalloiseen uteliaisuuteesikin)

    Vai meinaatko että poliisit eivät uskoisi minua koska olen mielestäsi hullu? Siinä tapauksessa olet pahasti väärässä, sillä minulla ei ole koskaan ole ollut mitään mielisairautta. Olen kylläkin käynyt kerran psykiatrilla, koska lääkäri halusi selvittää että onko parantumaton fyysinen sairauteni aiheuttanut minulle jonkinlaista ahdistusta tai masennusta, koska se on tilanteessa yleistä. Eli minulla on olemassa psykiatrin lausunto, josta käy ilmi että olen psyykkisesti terve. Aika monellapa ei oo moista lausuntoa, eikä kaikki sitä sais. Et taitaisi itsekään moista saada jos psykiatrille joutuisit. Ottaako päähän? :D

    Se on vain sinun onnesi ettet ole lukenut juuri minun kirjettäni, varo vain ettet satu sellaista koskaan lukemaankaan...

    Äänestä

  • aloittaja... kirjoitti:

    Kannattais lukea minunkin vastauksia ennen kuin menet vastailemaan, eikä toistaa samaa mitä muutkin pennut on tänne kirjoitelleet. Vai ootko koko ajan sama pentu täällä kommentoimassa? Jos olet oikeasti jo aikuinen nii pitäisköhän sun syödä mömmösi itse, että osaisit alkaa käyttäytyä ihmismäisesti. Jos et ole vielä tajunnut niitä lääkäriltä hakea, niin se sinun kannattaa tehdä mitä pikimmin.

    Vai ottaako sua vain niin ankarasti päähän kun et itse uskallakaan enää jatkaa naapureiden kirjeiden lukemista, kun ihmiset saattaakin ketjun inspiroimana ilmoittaa asiasta poliisille ja saisit aika roimat sakot tai jopa vankeutta? Ja sen takia pitää yrittää mustamaalata minut. Kyllä poliiseja kaikenlaiset rikokset kiinnostaa, toisten kirjeiden lukemisessa on kyse viestintäsalaisuuden rikkomisesta, se on laissa määrrätty rikokseksi ja rangaistavaksi teoksi, joten miksi se ei poliiseja kiinnostaisi. (Ps. saattaisi siitä lääkityksestä olla jotain apua tuohon sairaalloiseen uteliaisuuteesikin)

    Vai meinaatko että poliisit eivät uskoisi minua koska olen mielestäsi hullu? Siinä tapauksessa olet pahasti väärässä, sillä minulla ei ole koskaan ole ollut mitään mielisairautta. Olen kylläkin käynyt kerran psykiatrilla, koska lääkäri halusi selvittää että onko parantumaton fyysinen sairauteni aiheuttanut minulle jonkinlaista ahdistusta tai masennusta, koska se on tilanteessa yleistä. Eli minulla on olemassa psykiatrin lausunto, josta käy ilmi että olen psyykkisesti terve. Aika monellapa ei oo moista lausuntoa, eikä kaikki sitä sais. Et taitaisi itsekään moista saada jos psykiatrille joutuisit. Ottaako päähän? :D

    Se on vain sinun onnesi ettet ole lukenut juuri minun kirjettäni, varo vain ettet satu sellaista koskaan lukemaankaan...

    Sekopää :D Hommaa muuta tekemistä. Et oo niin suuri henkilö varmastikaan että SINUN asioista ollaan niin kiinnostuneita..Miksi ylipäätään mietit noin paljon mitä muut susta ajattelee????

    Äänestä

  • Ei hyvää yötä kirjoitti:

    Sekopää :D Hommaa muuta tekemistä. Et oo niin suuri henkilö varmastikaan että SINUN asioista ollaan niin kiinnostuneita..Miksi ylipäätään mietit noin paljon mitä muut susta ajattelee????

    Tuo tyyppihän on jo pari kuukautta sitten haukuttu hulluksi, niin mikähän ihmeen pakko oli vielä nyt kaivaa vanha aloitus esiin, ja päästä sanomaan että SEKOPÄÄ...? Kai suakin vituttais, jos saisit lääkäritätiltä kirjeen jossa kerrottaisiin, että impotenssisi onkin fyysistä laatua, eikä johdukaan siitä, että olet kyllästynyt rumaan lahna-vaimoosi, ja tämän kirjeen olisi aukaissut joku... Sitten se naapurin kyylämuori supattaisi toisille kyylämuoreille aina kun ohi kuljet, ja se naapurin hyväperseinen sinkkunainen virnuilisi tietäväisesti, niin varmaan pistäis miettimään... Jotenkin kun tämän ketjun nyt luin, tulee sellainen olo, että tässä osa porukasta (sinäkin?) luulevat tietävänsä kuka tuo aloittaja on, ja oli jostain syystä pakko päästä haukkumaan hänet hulluksi. Voin kertoa, että täällä Heinäpäässä asuu sen verran porukkaa, että tuskin on sun tai kenenkään muunkaan ketjuun vastanneen tuttu.

    Äänestä

Voihan se mennä niinkin että jos tulee väärää postia sitä saattaa vahingossa aukaista esim. kun kiirettä on. Ja sitten kun huomaa erheen sitä kunniallisena kansalaisena teippaa ja vie oikeaan osoitteeseen. Saattaa ehkä vahingossa osan kirjeen tiedoista lukaista mutta pitää tiedot itsellään. Jos tietoja alkaisi levittelemään jne. niin silloin minusta syytekynnys ylittyisi kenties.

En sitten tiedä kuinka hanakasti poliisi alkaisi tällaisia juttuja tutkimaan; resurssipula näet..

Äänestä

Miksi te monet haukutte tuota aloittajaa? Onhan se kirjesalaisuus olemassa, joten ei niitä nyt saa mennä lukemaan kuka tahansa... Kyllä kai teitä itseäkin vittuttaisi jos huomaisitte kirjeitänne aukaistun. Tietenkin on aina olemassa mahdollisuus, että sen on lähettäjä syystä tai toisesta avannut ja teipannut kiinni uudelleen, mutta jos kovin arkaluontoisista asioista on kyse, niin kyllähän se varmaan pistäisi mietityttämään teitäkin, että kukas sitä kirjettä on aukonut ja mistä syystä... Onhan sekin mahdollista, että joku naapuri on vahingossa sen aukaissut, vaikka onkin varovaisesti aukaistu -sillä voihan jollain olla tapana aukoa kirjeet sievästi, eikä repimällä. Silti aika inhottavaa haukkua aloittajaa hulluksi kun hän asiasta tänne kirjoittaa...

Äänestä
  • Kiitos puolustamisesta :)

    Vaikka ihan turhaan kai minäkin täällä vastailen haukkujille etten oo hullu, ehkä ne vaan innostuu. Tuntuu vaan että on pakko ettei ne vaan tee sitten taas oletuksia että "olihan se hullu kun meni hiljaiseksi" Liekö kuitenkin olisin jo tarpeeksi monta kertaa asian selittänyt ettei kenellekään voi jäädä väärää käsitystä jos jaksaa lukea muutakin kuin aloituksen. Ja ihan sama kai se oikeastaan on jos jotkut tuntemattomat tyypit luulee täällä mua hulluksi. Anonyymihan minä kuitenkin oon, eikä tästä teipatusta kirjeestäkään tiedä kuin kymmenisen kaveria ja ne tietää myös että en oo hullu. Niin ja tietysti sen kirjeen mahdollinen avaaja osaisi yhdistää minut tähän ketjuun jos sattuisi lukemaan, kun olen kuvaillut niin tarkkaan miten kirje oli kiinni, missä asun ja miloin kirje on avattu ym. Ehkä tässä sitten pelottavinta onkin se että se kirjeen lukenut naapuri ajattelisi tämän ketjun löytäessään että olen vielä mielisairaskin, kun sen netissä monet on todenneet. Ehkä se onkin näiden haukkujien toinen motiivi. Ihan niin kuin näiden nettikommentoijien ilkeyksissään tehdyt väitteet voittaisi psykiatrin arvion :D Ehkä nyt pitää eniten alkaa sääliä niitä Heinäpäässä asuvia oikeasti mielenterveysongelmaisia ja skitsofreenikkoja, sillä nämä haukkujat saattaa käydä ihan tosielämässä niiden kimppuun ja väittää että ne kirjoitellu keskustelupalstoille tästä kirjejutusta.

    Parempi ilmeisesti olla jatkossa hiljaa, muuten täällä saa vastailla kuukauden verran erilaisiin haukkuihin. Ja en oikeastaan aiemmin edes ajatellut mitä kaikkea siitä voisikaan seurata jos näitä kiukkuisia ihmisiä ärsyttää. Sehän on tavallaan mun vika jos ne haukkuu jonkun oikean skitsofreenikon pystyyn vihoissaan tosielämässä. Kamalaa, nyt kyllä lopetan kommentoinnin.

    Äänestä

Väität olevasi älykäskin ihminen, mutta teet kuitenkin itse samanlaisia johtopäätöksiä anonyymeistä viesteistä kuin kaikki muutkin täällä. Etkä edes ymmärrä sitä, että suurin osa provosoi sua ihan tarkoituksella :D

Ihan vaan tiedoksi, ei nuo sun "terveen paperit" psykiatrilta ole loppuelämää voimassa, ihmiset muuttuu, sairastuu jne joten saattaa tuo sun naureskelu sattua omaan nilkkaan. Ja vähän vaikuttaa että niin olis jo käynytkin.

Myöskään se, että keksit nopeasti vainoharhaisia satuja, ei kerro mitään positiivista sun mielenterveydestä tai älykkyydestä. Paranoidi skitsofrenia tulee ennemmin mieleen :D

Äänestä

Heh... Yhtenä ja kenties ainoana(?) Heinäpään hulluna on sanottava, että onneksi mulle ei tule juuri muuta kirjepostia, kuin vain laskuja... Ei haittaa jos joku ne aukaisee, en pahastu siitäkään, jos joku haluaa ne vaikka maksaa... =/ Saatan lausua jopa kiitoksen.

Äänestä

Itse aukaisen aina naapurin postin ja "mulkutan" sen! Kylläpä naurattaa kun naapuri ihmettelee märkää mustetta ja jännää hajua!!!

Äänestä
  • Eli naapurisi on yksinäinen siveä nainen, jos ei tunnista sitä hajua...

    Äänestä

Tulikoha asia nyt kaikille selväksi?

Hyvvää Juhannusta!

Äänestä
  • Taisi tulla... Kovasti oli kiva haukkua tuota tyyppiä monestaki, vaikka ihan asiastaki kirjottaa. Voihan olla, ettei niitä postejaan naapurit oo aukonneet, vaan jos jottain arkaluontosempaa siinä kirjeesä oli, niin pistää kait se kenet tahansa miettimään. Nooh, ihimiset on ilikeitä... Nii, ja hyvvää Juhannusta sulle kans!

    Äänestä

Mulla on mukavat naapurit, eivät ne kirjeitäni availe. Itseasiassa ei se minua haittaisi, vaikka avaisivatkin. Olisinko eri mieltä, mikäli olisin "erittäin korkeasti koulutettu", tokkopa.

Äänestä
  • Tuskimpa tuo aloittaja näitä viestejä enää lukee, ketju kun on jo kaksi kuukautta vanha.

    Äänestä

Minun postilaatikkoni on pyöreä reikä ovessa. Sitten itse pyllistän ovea vasten kun kuulen postipojan juoksevan rapussa. Postipate rullaa postin ja työntää postin anukseeni!

Äänestä

Kun asuin kerrostalossa niin odottelin sähkölaskua ja Fortumin logolla painettu kuori tipahti luukusta. Sen tarkemmin tutkimatta repäisin sen auki ja huomasin että se olikin naapurin sähkölasku.

Näinkin voi käydä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku heinäpäästä kirjoitti:

Sain tänään yhden kirjeen, joka oli yllätyksekseni avattu kokonaan ja teipattu kirkkaalla teipillä kiinni. Kenellekään muille sattunu Oulussa vastaavaa?

Kirje ei voinut olla mitenkään vahingossa avattu, koska koko liimaus oli revitty hyvin varovaisesti ja ajan kanssa auki niin ettei "läppä" ollut rikkoontunut. Kirje oli erittäin henkilökohtainen ja sisälsi arkaluontoisia asioita.

Olen tässä miettinyt että mitenköhän pystyisin selvittämään kuka avasi kirjeen. Epäilen kyllä vahvasti yhtä naapuria, joka on sairaalloisen kiinnostunut muiden naapureiden asioista, kuitenkin se kirje on laitettu väärään luukkuun. Mutta tietenkään en voi tietää josko postissa on joku epäluotettava työntekijä.

Mietin että ehkä pystyisin itse jotenkin ottamaan sormenjäljet kirjeen sisällöstä sekä naapurin ja ehkä useammankin naapurin ovesta. Ja jos sormenjäljet vastaavat toisiaan niin viemään asian poliisille? Tekeekö poliisi tällöin mitään? Kuinka vakava rikos toisten kirjeiden avaaminen on tai millaisen sanktion siitä saa? On ainakin selvää ettei ko. kirjettä ole avattu vahingossa. Hyvällä makro-objektiivilla tarkka valokuva sormenjäljen kokoisista kohteista on helppo juttu, täytyy vain selvittää ensin että miten sormenjäljet saisi parhaiten näkyviin. Ovi on ainakin aika hankala pinta ripotella sormenjälkien päälle jotain, onnekseni joillain on ovessaan myös kahva. Kirjeessä on toki jo joitain selvästi näkyviä likaisia sormenjälkiä, mutta ne lienevät postin työntekijöiden. Kirjeen sisäpuolelle ei kuitenkaan ole kovin moni voinut koskea. Samoin teipistä löytyy melko varmasti avaajan sormenjäljet, vaikka olisi sitten avannutkin kirjeen hanskat kädessä (tuskin), niin todennäköisesti on kuitenkin joskus koskenut ko. teippiin paljain käsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu