Hei!
Lupasin kirjoitta tästä aiheesta, ja teen sen nyt!
Lähdetään liikkeelle siitä, että kysyin tätä asiaa "Tänäänkin" nimimerkiltä,
ja hän vastasi näin, mutta minä en pitänyt vastausta oikena Sanan mukaan
vaan itse asissa juuri päin vastaisena!
>>Tänäänkin 18.3.2011 07:04
Koska elän Jeesuksen täyttämässä laissa, niin en pidä tyylistäsi, jossa yrität vain halventaa minua. En todella pidä tyylistäsi, enkä osallistu siihen, sillä minä tahdon rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäni ja sen kyvyn olen saanut Jumalalta. Siksi en vastaa samaan tyyliin sinulle, vaan kerron nöyrästi sen, minkä olen saanut oppia. Kysyt, miten Jeesus täytti lain. Jeesus täytti lain uskomalla lakiin ja tekemällä lain mukaan ja näin Hän tuli esimerkiksi meille, jotka seuraamme Häntä.
Jeesus ei rikkonut pienintkäkään käskyä, eikä luvannut meidän tehdä sitä. Vielä ristilläkin Jeesus rukoili tuomitsijoidensa puolesta. Jos Hän olisi ristillä syyttänyt tuomitsijoitaan, niin Hän olisi rikkonut Jumalan lain, joka on tämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Laki ei olisi tullut täytetyksi Jumalan ja ihmisen Pojan kuuliaisuuden kautta, mutta HÄN TÄYTTI SEN.
Lupasin kirjoitta tästä aiheesta, ja teen sen nyt!
Lähdetään liikkeelle siitä, että kysyin tätä asiaa "Tänäänkin" nimimerkiltä,
ja hän vastasi näin, mutta minä en pitänyt vastausta oikena Sanan mukaan
vaan itse asissa juuri päin vastaisena!
>>Tänäänkin 18.3.2011 07:04
Koska elän Jeesuksen täyttämässä laissa, niin en pidä tyylistäsi, jossa yrität vain halventaa minua. En todella pidä tyylistäsi, enkä osallistu siihen, sillä minä tahdon rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäni ja sen kyvyn olen saanut Jumalalta. Siksi en vastaa samaan tyyliin sinulle, vaan kerron nöyrästi sen, minkä olen saanut oppia. Kysyt, miten Jeesus täytti lain. Jeesus täytti lain uskomalla lakiin ja tekemällä lain mukaan ja näin Hän tuli esimerkiksi meille, jotka seuraamme Häntä.
Jeesus ei rikkonut pienintkäkään käskyä, eikä luvannut meidän tehdä sitä. Vielä ristilläkin Jeesus rukoili tuomitsijoidensa puolesta. Jos Hän olisi ristillä syyttänyt tuomitsijoitaan, niin Hän olisi rikkonut Jumalan lain, joka on tämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Laki ei olisi tullut täytetyksi Jumalan ja ihmisen Pojan kuuliaisuuden kautta, mutta HÄN TÄYTTI SEN.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jälleen väität minun kirjoittaneen väärin. Selitä nyt mikä kirjoituksessani on sitä väärää. Raamattu kertoo selvästi, että Jeesus oli kuuliainen Jumalan Tahdolle hamaan ristinkuolemaan asti ja sen takia voitti. Mikä tuossa on väärin kirjoitettu?
Mikä on väärin siinä, kun kerron, että ihminen menee Jumalan valtakuntaan Jumalan Sanan kautta. Ei muuten. Raamattu sanoo, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen JUMALAN SANAN kautta ja Raamattu kertoo, että ihminen pääsee vain tuon Sanan, eli Jeesuksen kautta Jumalan valtakuntaan. Jeesus kertoo Jumalan jäävän asumaan sinne, missä Hänen Sanansa pidetään, sillä Hän puhuu Jumalan Sanoja. Jumalan Sanalla kaikki on luotukkin.
Kirjoitat Tänäänkin 12.2.2011 08:43
>>Ennen hän ei tuntenut syntiä, sillä hänessä ei ollut sisäisen lain tuntemista, mutta Jeesuksen tultua henkeen kirjoitettu laki avautui ja Paavalin lihantahto kuoli uskon kautta lakiin ja hän sai tulla Kristukseen ja sai elämän. Vain Jeesus on laintäyttäjä ja vain Hänessä me olemme täytetyssä laissa ja irti synnin orjuudesta.
Miten ihmeessä voit käsittää Tänäänkin -nimimerkkiä käyttävän sanovan, että me olisimme lain täyttäjiä!?!! Hänhän on tuonut täysin selkeästi esille sen, että JEESUS TÄYTTI LAIN!
'Tänäänkin' opettaa Raamatun mukaisesti, että Sanan/lain tuntemus saa ihmisessä aikaan tietämyksen syntisyydestään, katumisen ja kääntymisen - siis taipumisen Jumalan tahdon alaisuuteen. Usein tämä taipuminen vie aikaa ja edellyttää luonnollisesti Sanan tuntemusta. Jumala antaa armonsa nöyrille, niille jotka pelkäävät häntä ja noudattavat hänen tahtoaan. Sellaiseen ihmiseen Henki tulee asumaan.
21 Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
22 Juudas -- se toinen, ei Iskariot -- sanoi hänelle: "Herra, miksi teet niin? Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?"
23 Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.
(Joh. 14:22-23)
_______
34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
(Ap. t. 10:34-35)
>>Miten ihmeessä voit käsittää Tänäänkin -nimimerkkiä käyttävän sanovan, että me olisimme lain täyttäjiä!?!! Hänhän on tuonut täysin selkeästi esille sen, että JEESUS TÄYTTI LAIN!
Myönnätkö siis, että vääntelit Tänäänkin -nimimerkkiä käyttävän sanomaa? Tahallisesti?
Jumala juurikin näkee, kenet haluamme sydämemme valtiaana pitää. Hän hyväksyy ne, jotka pelkäävät häntä ja noudattavat hänen tahtoaan. Tie Jumalan yhteyteen pääsemiseen ja Jumalasta uudesti syntymiseen käy tämän Jumalan tahdon alaisuuteen taipumisen kautta.
34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
(Ap. t. 10:34-35)
Se ei ole toista evankeliumia.
Ryhdyit taas kerran kuulustelijan ja syyttäjäviskaalin virkaasi.
En vastaa haasteeseesi, joten jäät käräjäpöydällesi yksin.
Erityisesti kaksi asiaa haluan nostaa esiin kilvoittelussa:
1) rakkaus siihen Totuuteen, joka on Kristuksessa
2) nöyryys Jumalan ja ihmisten edessä.
Molemmissa minulla on kasvun varaa. Taistelu jatkuu.
Taistelu ei suinkaan tarkoita sitä, että ottelisin toisia vastaan. Minun vastustajani on sielunvihollinen, joka monin tavoin yrittää estää minua saavuttamasta voittopalkintoani, johon minut on kutsuttu Kristuksessa.
Olen Paavalin seuraaja, ja Kristuksen.
"Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja." 1.Kor.11:1
"Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa." Fil.3:13,14
Et siis voinut taaskaan myöntää ilmeistä tosiasiaa.
Olet kyllä syyttäjänvirassasi jatkuvasti, mutta et itse kestä toimintasi tarkastelua ja perustelujen kysymistä.
Kertoo sinusta paljon.
Hei "Tänäänkin"
TTTT
Laki ei olisi tullut täytetyksi Jumalan ja ihmisen Pojan kuuliaisuuden kautta
(mutta HÄN TÄYTTI SEN)
TTTT
Jeesus täytti lain uskomalla lakiin ja tekemällä lain mukaan
TTTT
Mitä juuri tuossa kirjoitat???
Laki ei olisi tullut täytetyksi, siis suomeksi ei tule täytetyksi kuuliaisuuden kautta, mutta Jeesus täytti vain sen, eli miten???
Sitten selität samassa viestissä:
Siis lakiin uskomalla ja tekemällä lain mukaan!!!!
Otetaan esimerkiksi Aabraham:
1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
1. Moos. 15:6
Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.
Eli se usko Herraan oli se mikä luettiin vanhurskaudeksi:
56 Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
57 Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
Eikö ole jännä paikka, Aabraham näki Herran Jeesuksen ja uskoi Häneen!!!
1. Moos. 15:6
Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.
No jatketaan:
27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ILMAN LAKIA,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Ef. 4:15
vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Room. 3:31
Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Gal. 2:16
mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
Eli Jumala ilmaisee meille Rakkautensa Kristuksessa, ja sen kautta meille syntyy usko Jumalan Rakkauteen ja Jumalaan, ja sen uskon ja luottamuksen kautta ihminen haluaa tehdä Jumalan tahdon, sen uskon synnyttämän
rakkauden kautta!
Aivan kuten Jeesus Rakasti Isää ja sen kautta oli kuuliainen Isälle, ei
siis laille, ja kuuliaisuuden kautta Isää kohtaan, Hän täytti lain,
eli toteutti sen käytännössä elämässään, kuuliaisuuden kautta!
Tähän yhtälöön ei mahdu tuota lakia kuten tämä sanoo:
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Sinä ”Tänäänkin” hilaat lakia ja lain noudattamista lain kuuliaisuuden kautta yhä tähän yhtälöön, eikä se sovi sinne Sanan mukaan!
Mutta ehkä et ymmärrä tai et halua ymmärtää, ja pyrit nyt kiemurtelemaan
pois ja ulos jollain selityksellä!
Mutta muut opetuksesi kyllä sen asian paljastavat, miten sinä asiat todella
näet, eli ensin lain täyttäminen, ja sitten vasta sitä kautta uudestisyntyminen!
jatkuu
Mutta se on Usko ja sen kautta kuuliaisuus:
Room. 1:5
jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
Siis yhä uskon kuuliaisuus ei lain kuuliaisuus!
Gal. 5:6
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
Siis taas Rakkauden kautta vaikuttava Usko!
Tässä loppusanat sinulle "Tänäänkin" :
Galatalaiskirje 5
1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (lain orjuus)
2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne(menette lakiliittoon lakia noudattamaan), niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
!!!!
4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
!!!
5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
Sinä taidat todellakin olla tietämätön mitä olen täällä kirjoitellut. Olen kirjoittanut laista ja armosta. Olen kertonut kymmeniin kertoihin, että Jeesus täytti meidän puolestamme lain, koska meistä yhdestäkään ei ollut sitä täyttämään. Usko Jeesukseen nostaa lain täyteyden meidän elämäämme ja me saamme tulla vapaaksi. Meidän ei tarvitse itse täyttää lakia, sillä usko Jeesukseen tekee sen. Uskovainen elää USKOSTA, jossa laki on voimassa, ei uskosta, jossa ei ole Jeesuksen täyttämää lakia.
Aabraham uskoi, eikä epäillyt, eikä rikkonut Jumalan lakia. Minäkin uskon, enkä epäile, enkä riko Jumalan lakia ja kiitos siitä menee yksin Jeesukselle. Saan olla vapaa Jeesuksen teon kautta, sillä Hän täytti puolestani lain.
Uskovaista vastaan ei ole olemassakaan lakia, sillä se on vain rikkojia varten, ei lain pitäjiä varten. Et sinäkään joudu vastuuseen Suomen laille, jos et riko sitä.
Mutta sinäkin joudut vastaamaan niin Suomen laille, kuin Jumalan ikuiselle laillekin, jos rikot sen. Kykenet pitämään lain uskon kautta Jeesukseen ja sen kautta tulet vapauteen. Synti on orjuus, kuuliaisuus on vapaus.
Älä neuvottele heidän kanssaan, jotka eivät pidä täytettynä Jeesuksen täyttämää lakia.
Sekä sinulla Lateraalinen että Tänäänkin'illä on huomattavan runsassanainen ilmaisutapa. Itse pyrin tiivistämään sanottavaani lyhyempään muotoon jo senkin takia, että useimmat palstan lukijat eivät todennäköisesti jaksa lukea pitkiä sepustuksia.
Tänäänkin'in opetuksessa arveluttaa lähinnä kaksi asiaa:
1 ylenmääräinen LAIN korostaminen (täytetty laki, täytetty laki..).
2 uudestisyntymisen sijoittaminen pyhityksen loppukruunuksi.
Paavali korosti keskeisellä tavalla uskon kuuliaisuutta. Se oli hänen apostolin toimensa päätavoite: että syntyisi USKON kuuliaisuus Jeesuksen nimeä kohtaan pakanakansoissa. Room.1:5.
Uudestisyntyminen tapahtuu, kun Jeesus Sanan ja Hengen kautta tulee sydämen Herraksi. Silloin alkaa uuden luomuksen kasvu; uusi hallitus astuu sydämemme valtaistuimelle.
Jos tuo uusi hallitus ei saa toimia ja vahvistua sydämessämme, niin uusi luomus kuivettuu ja yhteys Kristukseen katkeaa. Jumala yksin ratkaisee kunkin hengellisen rakennuksen kestävyyden. Tuomio ei ole meidän, mutta kehottaa me saamme toisiamme.
Toivottavasti Jumalan Pyhä Henki saa johdattaa meitä kaikkeen totuuteen, joka on Kristuksessa. Olkaamme nöyriä ja kuuliaisia.
Etkö tosiaankaan käsitä, että 'Tänäänkin' sanoo, että JOS Jeesus olisi syyttänyt tuomitsijoitaan, olisi hän rikkonut Jumalan lain, JOLLOIN LAKI EI OLISI TULLUT TÄYTETYKSI KUULIAISUUDELLA!
MUTTA koska Jeesus rakasti jopa niitä, jotka hänet tuomitsivat, ja rukoili heidän puolestaan, hän TÄYTTI LAIN TÄYDELLISELLÄ KUULIAISUUDELLAAN!
>>Kysyt, miten Jeesus täytti lain. Jeesus täytti lain uskomalla lakiin ja tekemällä lain mukaan ja näin Hän tuli esimerkiksi meille, jotka seuraamme Häntä.
Jeesus ei rikkonut pienintkäkään käskyä, eikä luvannut meidän tehdä sitä. Vielä ristilläkin Jeesus rukoili tuomitsijoidensa puolesta. Jos Hän olisi ristillä syyttänyt tuomitsijoitaan, niin Hän olisi rikkonut Jumalan lain, joka on tämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Laki ei olisi tullut täytetyksi Jumalan ja ihmisen Pojan kuuliaisuuden kautta, mutta HÄN TÄYTTI SEN.
Eikö Jeesus antanut meille rakkauden lain Rakasta Jumalaasi yli kaiken lähimmäistäsi niinkuin itseäsi tässä on täytettynä kaikki profetat ja laki. Jumala antoi 10 käskyä ja ne ovat voimassa tänäänkin.
Kerroit taas kerran tämän Raamatun totuuden. Montakohan kertaa se pitää vielä tehdä ennen kuin se selviää eräille... Tai no, minusta tuntuu, että tuo sanojesi vääristely on ihan tahallista.
Kiusaajasi vastaavat lähimmäiselleen (sinulle) tekemästään pahasta kerran itse.
Miksi ihmeessä 'Tänäänkin' ei korostaisi täytetyssä laissa elämistä, koska se on juuri se keskeinen asia. Jeesus täytti lain olemalla kuuliainen Jumalan tahdolle. Yhden ihmisen rikkomus tuotti kaikille kadotustuomion, mutta Jeesuksen kuuliaisuus ja uhriteko antaa ihmiselle mahdollisuuden puhdistua aikaisemmista synneistä ja tulla vanhurskaaksi sovitustyön kautta ja elämällä oikeuden ja totuuden mukaista pyhää elämää.
Käskyjen vastaanottaminen ja noudattaminen on osoitus Jumalan tahdon alle taipumisesta ja nöyrtymisestä. Sen tekevään ihmiseen Henki tulee asumaan.
21 Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
22 Juudas -- se toinen, ei Iskariot -- sanoi hänelle: "Herra, miksi teet niin? Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?"
23 Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.
(Joh. 14:22-23)
Niin tietysti. Kun ihminen uskoo Sanan ja taipuu Jumalan tahdon alle (joka edellyttää sen tuntemista), syntyy uskon kuuliaisuus.
Pelkästään lain käskyjä noudattamalla ei kukaan tässä ole väittänytkään kenenkään tulevan vanhurskaaksi, vaan myös 'Tänäänkin' korostaa sitä, että ainoa tie käy Jeesuksen kautta! Jumalan lain alaisuuteen taipuminen ja käskyjen pitäminen on silti osa asiaa ja tietä pelastukseen.
Sotket jatkuvasti asioita toisiinsa.
Minulla ei ole mitään täytettyä lakia vastaan, asia on päinvastoin.
Kristus täytti lain puolestamme ja meidän on seuraamalla Jeesusta päästävä siihen, "että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen", Room.8:4.
Tänäänkin korostaa lakia väärällä tavalla siinä, että hän opettaa aivan RATKAISEVAN asian, UUDESTISYNTYMISEN, olevan riippuvainen meidän lain tuntemuksestamme ja täyttämisestämme.
Usko EI ole lain asia, vaan se on sydämen tahtotila. Uskossa on enemmän kyse hukkuvan tarttumisesta Pelastajan käteen kuin lain täyttäjän riemukkaasta voittohuudosta "hei, mä tein sen". Ymmärsit varmaan eron.
Juurihan juttelit täytetyn lain ylimääräisestä korostamisesta... Minusta siinä ei ole mitään ylimääräistä, että korostetaan Jeesuksen tekoa, jonka kautta ihmisen on mahdollista saada vanhurskaus! Ilman sitä, pelkästään omilla teoillaan ihminen kun ei tulisi koskaan vanhurskaaksi aikaisemman synnin vuoksi!
'Tänäänkin' opettaa täysin Raamatun mukaisesti, että Sanan tuntemus/tietämys laista saa ihmisessä aikaan tietämyksen syntisyydestään, katumisen ja kääntymisen -> taipumisen Jumalan tahdon alaisuuteen. Tämä taipuminen vie monesti aikaa ja edellyttää luonnollisesti Sanan tuntemusta. Jumala antaa armonsa nöyrille. Hän antaa sen niille, jotka pelkäävät häntä ja noudattavat hänen tahtoaan. Sellaiseen ihmiseen Henki tulee asumaan.