eropiikki

Mistä nyt puhaltelee? Väkeä lappaa kirkon seinien sisältä pihalle.

Lähtijät taitavat olla helluntailaisuuden epäsiveellisyyteen tympääntyneitä ja eroavat nyt joukkomitassa.
Jos näin, sitä saa mitä kylvää.
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Homovihaajat näyttävät olevan liikkeellä. Uskontokanava TV7 lietsoo kränää.
Rehdit uskovat saivat ihmisoikeuksien loukkauksesta tarpeekseen.
Näin luulisin.

Äänestä

No miepä sanon.

Se on kuule just niin, että alunpitäenkin valtiokirkot, niin Suomessa, Venäjällä kuin muuallakin maailmalla, on alunpitäenkin tarkoitettu vallanpitäjien käsikassaraksi kansan alistamiseksi ja kurissa pitämiseksieikä valtiokirkoilla ole osaa eikä arpaa ihmisten iankaikkisuuskohtalossa. Esimerkiksi meillä Suomessa piispat ovat aina olleet valtion palkkaamia hallintoviranomaisia ja maan halitus on päättänyt, mitä minäkin pyhänä kirkossa saarnataan.

Eli kirkko on pelkkä yhteiskuntahypnoottinen illuusio, joka tarvitsee ihmisiä eronmaksajikseen kustantamaan erittäin kallista instituutiota.

Jeesus opetti aikanaan: "Se tie on kaita ja portti ahdas, joka vie sisälle elämään ja vain harvat ovat ne, jotka sen löytävät". Eli nyt kun niin krkossa kuin vähän muuallakin portti on avarrettu ja tie levennetty, tämä merkitsee mm. sitä, että kirkollisveron maksajat maksavat aivankin turhaan kirkollisveroa mikäli kuvittelevat tällä ostavansa iankaikkisen elämän, kuten paavin anekaupassa aikanaan, ja ellei asiat ole laitettu kuntoon Jumalan kanssa, on yhdentekevää vaikka miljoona ihmistä eroaisi päivittäin kirkosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9525989 kirjoitti:

Mistä nyt puhaltelee? Väkeä lappaa kirkon seinien sisältä pihalle.

Lähtijät taitavat olla helluntailaisuuden epäsiveellisyyteen tympääntyneitä ja eroavat nyt joukkomitassa.
Jos näin, sitä saa mitä kylvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu