Lain vastustajat

Ne jotka väittävät ettei Jumalan laki ollut olemassa ennen Siinaita ja paratiisista asti muuttumattomana, vääristelevät räikeästi Raamattua ja puhuvat korvasyyhyynsä väärää opetusta. Se joka väittää ettei sapattia asetettu jo paratiisissa ihmistä varten on joko Raamattua tietämätön tai valehtelee.

Lain vastajat ovat paholaisen puolella eikä Jeesuksen oma voi hyväksyä heidän opetuksestaan yhtään mitään.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Omatunto annettiin kaksoisvirran maassa (Irak), paratiisissa, Eedenissä,
mutta juutalaisuus syntyi ilman lakia. Se annettiin vasta Siinailla, matkalla
Egyptin orjuudesta Luvattuun Maahan. Mooses sai sitä katsella kaukaa,
muttei saanut Jumalalta lupaa sinne asti päästä. Joosua jatkoi Mooseksen työtä.

Äänestä
  • Eihän tuo pidä paikkaansa. Jeesuksen ajan juutalaisuus syntyi vasta profeetta Malakian kuoleman jälkeen niinä neljänä vuosisatana, jolloin ei ollut profeettaa. Vanhan testamentin usko ja Jeesuksen ajan juutalaisuus eivät ole lähelläkään toisiaan.

    Äänestä

  • TIETOTEOS kirjoitti:

    Eihän tuo pidä paikkaansa. Jeesuksen ajan juutalaisuus syntyi vasta profeetta Malakian kuoleman jälkeen niinä neljänä vuosisatana, jolloin ei ollut profeettaa. Vanhan testamentin usko ja Jeesuksen ajan juutalaisuus eivät ole lähelläkään toisiaan.

    Sinä sekoilet itse!
    On eri asia Israelin ja Jumalan välinen liitto /KONTRA miten ihmiset sitä noudattivat.
    Juutalaisia tutkimalla ei saa selville mikä liitton oli tarkoitus olla.
    Laki oli se joka laittoi historialliset tapahtumat liikkeelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3enkeliä kirjoitti:

Ne jotka väittävät ettei Jumalan laki ollut olemassa ennen Siinaita ja paratiisista asti muuttumattomana, vääristelevät räikeästi Raamattua ja puhuvat korvasyyhyynsä väärää opetusta. Se joka väittää ettei sapattia asetettu jo paratiisissa ihmistä varten on joko Raamattua tietämätön tai valehtelee.

Lain vastajat ovat paholaisen puolella eikä Jeesuksen oma voi hyväksyä heidän opetuksestaan yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu