Me katolilaiset ja kuolema

Kiitos sinulle! Hyvä, että tällä palstalla keskustellaan myös muista asioista eikä vain piispa Teemun erosta. Mietin tätä kysymystä ja palaan asiaan.

Nyt kun mainitsit piispa Teemun eron, niin tässäkin aletaan varmasti keskustelemaan ainoastaan piispan erosta. Jo 2/3 tämänkin keskustelun viesteistä koskee piispan eroa.

Luterilaiset pelkäävät kuolemaa. Monelle maallistuneelle luterilaiselle kuolema on kaiken loppu, sillä kuolemanjälkeinen elämä ei ole nykytieteen tulosten kanssa yhdenmukainen kuten ei naispappeuskaan. Kuolemanjälkeinen elämä, kuten pappeuden kuuluminen vain miehille, on luterilaisille vanhentunutta ilmoitusta ja nyky-yhteiskunnassa sellaiset opit pitää hylätä ja sopeutua nykyajan haasteisiin ettei kirkon jäsenmäärä käänny laskuun.

Nyt kun keskustelu on avattu myös muille kuin katolilaisille, esitän mormonien kannan.

Meille mormoneille kuolema on siirtymistä tästä kuolevaisuuden olotilasta takaisin siihen olotilaan, jossa olimme ennen syntymää. Uskomme, että ihmisen henki on ikuinen, joka ei häviä ja tämä henki on ihmisen muotoinen, jolla on myös sukupuoli.

Kuoleman yhteydessä emme kuitenkaan mene taivaaseen, vaan olemme henkimaailmassa, joka on tämän maan päällä. Siellä on kaksi osaa: Paratiisi vanhurskaille, jotka ovat eläneet evankeliumin mukaan maan päällä ja ottaneet vastaan evankeliumin toimitukset.

Toinen puoli on henkivankila, jonne joutuvat sellaiset, joilla ei ollut evankeliumia maan päällä joko oman epäuskon vuoksi tai siksi, että eivät olleet tietoisia evankeliumin periaateista.

Henkivankila ei ole kuitenkaan lopullinen olotila, vaan sieltä on mahdollista siirtyä paratiisin puolelle silloin, kun siellä oleva henki ottaa evankeliumin vastaan ja sijaistoimitukset on tehty asianosaisen puolesta. Siksi meillä on tamppeleitä, joissa suritetaan kasteita kuolleitten puolesta ja henkimaailmassa tehdään lähetystyötä.

Toinen näkökohta on raakaiten läheistemme kuolema. Meille omaisen kuolema on kuin muuto toiseen maahan, jonka vuoksi emme tapaa vähääv aikaan. Mutta kun kuolemme itse, niin tapaamme omaisemme ottamassa meidät vastaan. Uskomme iankaikkiseen perheeseen, jonka vuoksi uskomme, että saamme olla perheenä yhdessä sekä henkimaailmassa, että ylösnousemuksen jälkeen taivaassa Jumalan luona.

Kolmas on tietenkin ylösnousemuksen odotus. Kuolema olisi ainakin minulle synkä tapahtuma, jos ei olisi ylösnousemusta. On sanottu, että kuolleet pitävät hengen eroa ruumiista vankeutena, jonka vuoksi ne odottavat ylösnousemusta.

Tässä muutamamia ajauksia kuolemasta.

Jokaisen on syytä pohtia, millä pohjalla aikoo seisoa kuoleman edessä. On hyvin tärkeää lukea ihan itse Raamattua ilman kenenkään antamia 'silmälaseja'. Korruptoituneet johtohenkilöt eri kirkkokunnissa ovat tuoneet esille monia epäraamatullisia oppeja.

Raamatun mukaan pelastutaan vain ja ainoastaan yksin Jeesuksen suorittaman ainutkertaisen, verisen sovitustyön kautta. Pelastus on lahja ja se vastaanotetaan armosta henkilökohtaisesti uskomalla. Mikään kirkko ei pelasta, teot eivät pelasta, eikä pelastustyössä ole osallisena kukaan muu elävä tai kuollut henkilö kuin Jeesus. Paavali: "Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna."

http://www.chick.com/reading/tracts/0082/0082_01.asp

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että Raamattua pitäisi lukea itse ilman toisten opastusta. Tosin toinen saataa osoittaa jonkin kohdan, jonka merkityksen ei ole itse huomannut, mutta silti...

Tästä en ole aivan samaa mieltä: "....eikä pelastustyössä ole osallisena kukaan muu elävä tai kuollut henkilö kuin Jeesus."

* Tässä muutamia kohtia asiasta:

2 Pietari 3:

11. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden,
12. jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa - tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudessa.


Matteus 24:

22. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.

Edellä esitetyissä lainatuissa kohdissa valitut vanhurskaat vaikuttavat siihen, että aika Kristuksen toiselle tulemukselle lyhennetään. Eikö tässä yhteydessä aika moni vaikuta toisten pelastukseen?

Toinen kohta on tämä:

1. kor.7:

14. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimon pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaiata; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.

16. Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?

Tässä puhutaan eriuskoisten välisestä avioliitosta, jossa uskova mies tai vaimo pyhittää ei-uskovan puolison (jae14) ja vihjataan että kristitty voi pelastaa ei-uskovan (jae16).

Toinen asiaan liityvä seika on lasten pyhyys: Jos se, että toinen vanhemmista on uskova kristitty tekee lapsista pyhiä. Mitä on sanottava sitten sellaisesta tilanteesta, jossa molemmat ovat uskovia?!

Kasteessa kastaja osallistuu kastettavan pelastamiseen. Kaste on useimmissa kristillisissä kirkoissa pyhä toimitus, jonka suorittaa kyseisen kirkon valtuuttama pappi tai muu vastaava.

Raamatussa mainitaan kaste kuolleiden puolesta. 1.Kor.15:
29. Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Elleivät kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

Tässä Paavali viitaa ylösnousemuksen tueksi toimitukseen, jonka korintilaiset tunsivat. Sitä Paavali ei olisi tehnyt, jos se ei olisi kuulunut varhaisten kristittyjen tapoihin. Oli luonnollista vedota sellaiseen evankeliumin osaan, johon seurakunnassa uskottiin, ylösnousemus-opin tueksi.

Minulle oli asiasta kirjoitaessa itsestään selvää, että kukaan ei voi "uskoa toisen puolesta" ja että kastetta edeltää asiaosaisen usko. Samoin avioliitossa usov voi vaikutaa siihen, että toinen kääntyy samaan uskoon. Näissä asioissa ei pitäisi olla epäselvyytä.

Halusin vain tuoda esille sen, että lainaamieni kohtien perusteella voidaan sanoa, että myös muutkin kuin Jeesus Kristus vaikuttavat toisten pelatumiseen.

>Raamatussa mainitaan kaste kuolleiden puolesta.

"Mutta ei sanota, että kristittyjen pitäisi tehdä niin."

* Minusta on kuitenkin itsestään selvä asia, että kristityt nimenomaan tekivät niin, muuten Paavali ei olisi viitanut siihen. Myöhempinä vuosisatoina ainakin Markionin perustamassa lahkossa toimitettiin kasteitta katketimuksina kuolleiden puolesta. Paavalin viitaus 1.Kor.15:29 epäilemättä vaikuti siihen.

Jos Markion tulkitsi kohdan väärin, niin kirkkoisät olisivat esittäneet oikean tulkinnan ja ne olisi julkaistu ajat sitten. Mutta vaikeneminen kirkkoisien kirjoituksista viitaa siihen, että ne eivät ainakaan ole tarjoneet vaihtoehtoista tulkintaa tai selitystä sen alkuperästä.

Kiitos avauksesta Marialainen. Hyvä että välillä pyritään keskustelemaan muusta kuin ...siitä yhdestä aiheesta.
Toistaiseksi täällä näkyy keskustelevan keskenään mormoni ja joku protestanttikristitty, joka ei arvosta kirkkoa. Katolilaisia ei keskustelussa näy.

Kerron yhden jutun, jonka varmaan moni muistaa. Piispa Verschurenin muistotilaisuudessa eräs papeistamme kertoi, kuinka piispa Verschuren ja Nikean metropoliitta Johannes olivat istuneet vierekkäin jonkun luterilaisen piispan hautajaisissa. Siellä puhunut pappi oli muistopuheessaan sanonut, että kuoleman hetkellä olemme kaikki yksin (kuinka jylhän koskenniemeläistä - tuonko pitäisi lohduttaa surevia!). Nikean metropoliitta oli kuuluvasti kuiskannut piispa Verschurenille: "Olen hyvin iloinen, että meidän kirkoissamme kuoleva ei ole yksin, vaan koko pyhien joukko on meidänkin kerran kuollessamme läsnä rukoilemassa puolestamme."
Tämä on ihana ajatus.

"Väitän, että meille katolilaisille kuolema on jollakin tavalla arkisempi ja helpompi asia käsitellä kuin muille. Me kunnioitamme läheisenä Neitsyt Mariaa ja muita pyhimyksiä, jotka taivaasta rukoilevat puolestamme ja joiden tapaamista odotamme jo tässä elämässä."

Onhan se muslimeillekin helppo ja arkinen asia, ja joillekin on luvattu
jopa kymmenittäin neitsyeitä paratiisissa palkionnoksi ties mistä uroteoista.
Eikä pidä unohtaa kaikkia niitä muitakin miljardeja, joille kuolema on helppo aja arkinen asia.

Omakohtaisesti pelkään kuolemaa. En epäile etteikö sen jälkeen olisi elämää. Minua pelottavat enemmän kuolemaan liittyvät kärsimykset (yksi sukulaisistani kärsi hyvin kivuliaan kuoleman yksin) sekä ero rakkaistani. Voi olla, että katolinen uskoni tuo minulle lohtua kuoleman jälkeiseen elämään. Itse kuoleman realiteettia se ei kuitenkaan muuta.

Ymmärrän sen, että kuolemaan liityvä kärsimys pelottaa. En minäkään toivo joutuvani kärsimään ennen kuolemaa, mutta se on Jumalan kädessä.

Toinen on ero rakkaista. Tässä kiinostaa kymys: Pidätkö eroa rakkaistasi lopullisena, vai liityykö se ainoastaan tähän elämään?

Jos uskoo ylösnousemukseen, niin sen pitäisi sinänsä pitääyllä toivoa rakkaitensa kohtaamisesta toisella puolella. Meillä on oppi iankaikkisista perhesuhteista, joka vahvistaa toivon ylläpitoa ja tuo lohtua suruun.

Kuoleman suhteen ei voi suhtautua kevytmielisesti.

eivät usko pyhäin yhteyteen, joten heille sukulaisen menettäminen on usein ylivoimaisen tuskaista.

Usko ja ikä vaikuttavat suhtautumiseeni kuolemaani, läheisteni kuolemaan ja kuolevaisuuteen.

Nuorena en ollut kuolevainen. Elämä oli mahdottoman pitkä ja kuolema jossain kaukana, mahdollisuutena joka oli vain jotain tarua. Läheisten poismenot olivat poikkeuksia ja väkivaltaa sille maailmalle, jossa mummo olisi aina kotona. En usko, että nuori ihminen todella tajuaa, että hän joskus kuolee.

Sanotaan, että alle viisikymmentävuotiaana ihminen ei juuri ajattele kuolemaa, ja että viisikymmentä täytettyään hän ei juuri muuta ajattelekaan. Minun kohdallani tuo pätee sen verran, että kun neljänkymmenen ikäisenä todella ymmärsin, että elämä ei ole ikuinen, niin joskus viidennnenkymmenennen ikävuoden jälkeen tajusin, että minun on oltava valmis kuolemaan koska vain. Nyt tunnen lopulta myös olevani valmis.

Haluan olla hengellisesti valmis. Haluan vaeltaa ilman raskaita syntejä tunnollani. Se antaa toisaalta myös paljon vapautta muiden mielipiteistä. On tärkeätä tehdä oikein ja tuntea yrittäneensä parhaansa. On tärkeätä pystyä luottamaan Kristukseen ja hänen kirkkoonsa silloin, kun siinä ei ole onnistunut. On tärkeätä rukoilla muiden puolesta. Olisi tärkeätä pystyä antamaan sydämestään anteeksi, mutta se on hyvin vaikeaa. Ehkä pystyn siihen vielä joskus.

On tärkeätä nähdä lastensa, lastenlasten ja pian heidänkin lastensa kasvavan ja ihmettelevän tätä elämää, samalla kun muistaa, että omien vanhempien jälkeen on minun vuoroni poistua tästä elämästä. Jos saisin tietää sairastavani parantumatonta sairautta, uskon ja toivon voivani luopua tästä elämästä ilman katkeruutta, tulevan elämän toivossa.

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää näin pitkään. En siksi, että en arvostaisi Kristuksen lupauksia, vaan siksi, että olen saanut oppia arvostamaan niitä ja ymmärtämään elämää.

Yksikään vastaantuleva ihminen ei ole minulle vain hahmo, kuten mummo, joka oli aina kotona. Hän on ihminen, joka on jossain vaiheessa elämänsä kaarta. Ehkä nuori, kapinallinen, ymmärtämätön, ehkä vanha ja viisas tai lannistunut, ehkä paatunut joka on rakentanut monimutkaisen maailmankatsomuksen voidakseen elää kuten elää, ehkä juoppo, jonka näen kallistuvan kohti tuhoaan. Tunnen myötätuntoa kaikkia heitä kohtaan, rukoilen heidän puolestaan ja toivon, että he saavat elää tarpeeksi pitkään nähdäkseen oman ja muiden elämänkaaren osana Jumalan suunnitelmaa.

Ikäviä kommentteja nuo edelliset, mutta ymmärrettäviä, koska ns. Pyhien kirjojen ( Raamattu ynnä muut ) tapa kertoa asiat on symbolinen ja monesti saa aikaan hämmennystä. Ikään kuin tuntee etenevänsä tiheässä viidakossa kun yrittää seurata symbolisia ajatuskulkuja.

Raamatussa on monia kohtia jotka vihjailevat millaista on kuolema ja sen jälkeinen olotila. Mikä mahtaa olla ylösnousemus ja ikuinen elämä.

Ongelmamme on, että noille asioille ei löydy selvää yksi yhteen vastaavuutta ihmisten keksimissä kielissä. Siispä olemme symboliikan varassa.

Tältä sivulta löysin mukavan kokoelman aiheeseen liittyviä Raamatunkappaleita.

http://www.latva-rasku.fi/hakemisto/taivas.html