uuden suhteen riski?

rakkautta ilmassa

Kuinka moni on ajatunut uuden narsistin kynsiin edellisestä irti päästyään?

Erottuani narsusta, en uskalla alkaa uuteen suhteeseen, koska näen kaikissa epäilyttävästi narsua. Yleistäkö?

11

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei rakkautta ilmassa ja toivotan muidenkin puolesta tervetulleeksi palstalle.

      Sinulla on tosi hyvä kysymys, odotan itsekin mielenkiinnolla vastauksia.
      En osaa sanoa milloin. Pitänee ensin oppia tuntemaan itsensä, heikkoutensa ja rajallisuutensa. Tunteensa. Miksi ajauduin N:n syliin. Löytää itsensä. Ehkä näistä lähtökohdista. Saat varmasti vielä hyviä vastauksia kysymykseesi.

      Ymmärrän kyllä, miksi kysymys vaivaa sinua. Varsinkin, jos sitä rakkautta on jo ilmassa. Kaikkihan me sitä kaipaamme, olimme valmiita tai emme, vaikka tietääkö kukaan olevansa ja milloin valmis.Etene suhteessa ainakin rauhallisesti.

      Oma kokemukseni; silloin kun N loikkasi kauluksestani sisälleni olin äärimmäisen herkistynyt. Olin juuri pudottanut entistä kilpeäni, alkanut etsimään itseäni ja keskeneräisenä olin tavattoman hauras. Kaikelle. Tein toisesta syntipukin, vaikka vasta jälkikäteen tajuan, että minun tehtävänäni olisi ollut ensin löytää ja koota itseni.

      • 18

        Justiinsa noin, narsu iskee kyntensä just silloin kun uhri on heikoilla ja esittää ystävää, auttajaa tai hyväntekijää. Turha syyllistää itseänsä avuntarpeesta, sitä on vaan vaikeampi luottaa ihmisiin enää tuollaisen ihmisen (narsistin) jälkeen.

        Totta on että kannattaa antaa itselleen tarpeeksi aikaa eheytyä ennenkuin lähtee mihinkään uuteen suhteeseen sitoutumaan. Voi tietenkin käydä niiinkin ettei enää koskaan täysin eheydy, jotain on särkynyt lopullisesti sisimmässä.


      • 18 kirjoitti:

        Justiinsa noin, narsu iskee kyntensä just silloin kun uhri on heikoilla ja esittää ystävää, auttajaa tai hyväntekijää. Turha syyllistää itseänsä avuntarpeesta, sitä on vaan vaikeampi luottaa ihmisiin enää tuollaisen ihmisen (narsistin) jälkeen.

        Totta on että kannattaa antaa itselleen tarpeeksi aikaa eheytyä ennenkuin lähtee mihinkään uuteen suhteeseen sitoutumaan. Voi tietenkin käydä niiinkin ettei enää koskaan täysin eheydy, jotain on särkynyt lopullisesti sisimmässä.

        18 : juu, eipä tuollaiset liiveihin ui jos ei ole valmiiksi hieman vereslihalla tai muuten heikossa hapessa. Itselläni oli suuri kriisi silloin ja jos kriisikeskuksen yhteydenotot unohtaa niin ainoa muu "apu" mitä sain, oli narsistinen "kumppanini".
        Eipä siinä sotkussa ollut muuta kuin ihastunut siihen avuliaisuuteen.
        Totuuden aika oli sitten myöhemmin.
        Tällaisia "uhrejahan" he etsivät, eihän muuten homma toimisikaan =(

        Pois syyllisyys.


    • eräsvaan1

      Ap, kattele narsujen piirrelistaa ja tarkkaile etäänpää. Keksi tekosyitä että voit viivyttää "tositoimiin" ryhtymistä ja pitää deittailun aluksi etäisellä tasolla. Toivon sulle voimia tarkkailla tilannetta etäänpää aikasi. Mulla vähän sama tilanne.

      yksi uhriutumaton uhri täälläkin

      • Eräsvaan1

        sellaisen suhteen jälkeen tulee niin vainoharhaiseksi että näkee narsuja joka paikassa.Saatika jos lähtee tarkastelemaan listoista ;)

        Jokaisella tuntuu olevan jotain selkänsä takana piilossa. Jokainen pettäjä tai valehtelija tuntuu narsulta. Jokainen hymyileväkin piilottelee totuutta maskin takana. Jokainen lähestyjä haluaa viedä jotain. Ihan mitä vain.

        Oma ohjeeni itselleni on, ei suhteita ennen kuin olen selvittänyt asiat itseni kanssa. Jos en tiedä miksi sen sallin, en tiedä miksi en sallisi uudelleen.


      • 23
        lynett kirjoitti:

        Eräsvaan1

        sellaisen suhteen jälkeen tulee niin vainoharhaiseksi että näkee narsuja joka paikassa.Saatika jos lähtee tarkastelemaan listoista ;)

        Jokaisella tuntuu olevan jotain selkänsä takana piilossa. Jokainen pettäjä tai valehtelija tuntuu narsulta. Jokainen hymyileväkin piilottelee totuutta maskin takana. Jokainen lähestyjä haluaa viedä jotain. Ihan mitä vain.

        Oma ohjeeni itselleni on, ei suhteita ennen kuin olen selvittänyt asiat itseni kanssa. Jos en tiedä miksi sen sallin, en tiedä miksi en sallisi uudelleen.

        Ja tarpeeksi kauan kun on itsensä kanssa rakkaussuhteessa ei enää muuta kaipaakaan :D


    • lottamari<3

      No just,..ja piirrelista kannattaa taitella povitaskuun ja epäillä jokaista vähänkin ystävällisesti lähestyvää narsuksi. Kannattaa keksiä tekosyitä ja valehdella heti kättelyssä ja viivytellä ja kierrellä ja kaarrella, tehdä itsestään omituinen ja tarkkailla tummien aurinkolasien ja pitkän otsatukan takaa altakulmain, jos vaikka olisi sattunut törmäämään narsistiin.

      Kaivaudu vielä varmuuden vuoksi poteroon ja laita kypärä päähän, narsisteja vastaan kannattaa suojautua hyvin :DD

      Ei juma..

      romantiikan karkoittajat taas antamassa hyviä neuvoja :))

      • kysynpä vaan

        Ei tässä kai romantiikasta ollut kyse? Ja mikäs hoppu tässä on valmiissa maailmassa?


    • Tahtoo oikoa haarniskan kuhmut ennen kuin yrittää uudelleen. Mun heppani Rosinante hirnahti äsken että vielä se Dulcinea jonain päivänä löytyy. ;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe