Kylmänsodan aikana. Tarkoituksena varautua Neuvostoliiton hyökkäykseen. Pariisiin rauhansopimuksen mukaan suomella olisi saanut olla enintään 60 taistelukonetta. Ruotsi oli varastoinut suuren määrän Drakeneita, jotka muuten olisi romutettu, myös taistelulentäjiä Suomi oli kouluttanut enemmän, mitä rauhanaikana olisi tarvittu. Heja Sverige ! Kaikki p:ska, jota olen ruotsalaisista sanonut on nyt unohdettu : ) Isoveli huolehti pikkuveljestä ja samalla itsestään. Tack så mycket.
Ruotsi oli varastoinut hävittäjiä suomelle
Lilla bror
156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onpas outoa globaalia politiikkaa - maahanhyökkääjät määräävät, monella koneella voi puolustautua. Tämä kuuluu niiden "järjettömien" asioiden joukkoon, joihin kuuluvat nämä pörssikeinottelijoiden puolustamiset tyyliin "siten autetaan ko. maita työllistymään", kun sen työllistymisen voisi hoitaa normaalin yrittäjyyden merkeissä ja opettaa näitä maita, miten toimintaan rehellisesti yrittämällä. Ja toisaalla - kun ensin heidät opetetaan toimimaan riistäjävaltioiden tavoin, heidät syyllistetään siitä, mitä itse on opetettu.