tän päivän kirjotuksista on juutalaisia haukkuvia kirjotuksia. "Antisemtismi on juutalaisten keksintöä: sitä ei edes ole" -just joo. Tän päivän keskustelu antaa vähän eri valoa asiaan.
Uus-natseja vaan ottaa päähän, kun ne on lapsenahakattujen-kerhon jäseniä selvästikin. Kansat tulee ja menee, mutta juutalaiset on säilyny antiikin rooman ajoilta. Mitään muuta kulttuuria ei oo jäänyt pitäen yhtä vahvaa ja yhtenäistä kulttuuria ja perinnettä yllä. Taitaa nahkapäillä olla kateellinen mieliala, etenkin kun ah, niin voimakas tuhannen vuoden saksa, ja sen natsit on joko kuolleet, tai muuten vaan koloissaan häpeämässä menneisyyttään.
Uus-natseja vaan ottaa päähän, kun ne on lapsenahakattujen-kerhon jäseniä selvästikin. Kansat tulee ja menee, mutta juutalaiset on säilyny antiikin rooman ajoilta. Mitään muuta kulttuuria ei oo jäänyt pitäen yhtä vahvaa ja yhtenäistä kulttuuria ja perinnettä yllä. Taitaa nahkapäillä olla kateellinen mieliala, etenkin kun ah, niin voimakas tuhannen vuoden saksa, ja sen natsit on joko kuolleet, tai muuten vaan koloissaan häpeämässä menneisyyttään.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Eikös seemiläisyys ole vähän enemmän kuin juutalaisuus. Se lienee tarkoittaa koko seemiläistä kieli- ja kulttuuri-ryhmää
kaikkialla lähi-idän alueella ja sen alueen
ulkopuolellakin asuvia seemiläisiä.
Kuten Pekka Sartola eräässä esitelmässään totesi, on ollut alunperinkin virhe puhua antisemitismistä, koska kyseisellä sanalla nykyäänkään ei tarkoiteta kaikkien seemiläisten kansojen vastustusta, vaan ainoastaan juutalaisten.
Minunkin mielestäni antisemitismi-sanan sijaan tulisi käyttää ilmausta antijuutalaisuus tai antijudaismi, sillä juuri siitä on kyse, kun vastustetaan juutalaisia heidän etnisen taustansa ja uskontonsa vuoksi, josta nykyään lähes yksinomaan on kyse, eikä suinkaan siitä, mitä Israel valtiona tekee tai jättää tekemättä.
Siunausta Yeshuassa !
Anti-seemiläinen voisi tarkoittaa, että joku vihaa tiettyjä seemiläisiä kieliä! (*nauraa*)
'seemiläisyys' ja 'juutalaisuus'? Olet tavallaan oikeassa. Mutta toinen ei ole enemmän tai vähemmän kuin toinen, koska ne ovat eri asioita.
(Tai voihan joku tykätä enemmän tutkia vaikka seemiläisiä kieliä yleensä kuin vaikkapa juutalaisuutta, sehän riippu harrastuksesta, mieltymyksistä ja arvostuksista)
Sana 'seemiläinen' kuuluu siis kieliryhmien luokitteluun. Seemiläisiä kieliä on useita.
Pääryhmiä on neljä:
1) akkadi
2) kanaani (heprea ja aramea)
3) arabia
4) etiopia.
Antisemitismin käsite nyt vain on vakiintunut tarkoittamaan ilmiötä, jonka tiedetään tarkoittavan vain yhtä tiettyä asiaa. Sitä paitsi se kelpaa useimmissa kielissä samaan tarkoitukseen. Tuskinpa monikaan alkaisi miettiä, puhutaankohan nyt vaikka 'anti-akkadilaisuudesta', jos kuulee keskusteltavan antisemitismistä.
Lisäksi juutalaiset itsekin käyttävät tätä antisemitismi-sanaa. Voi myös miettiä, mikä on olennaista siinä mitä itse antisemitismin ilmiö kantaa mukanaan.Vihaa juutalaisia ihmisiä kohtaan. Juutaisviha on ihmisvihaa.
Onko juutalainen ensin 'juutalainen' ja 'sen lisäksi ihminen'?! Mikä mieletön kysymys. Jos olisin juutalainen, kokisin varmasti antisemitismin 'ihmisvihana', juutalaisuus olisi minulle itsestäänselvä asia kuten kalalle vesi.
Antijudaismi sopii minusta paremmin käytettäväksi vaikka varhaisen juutalaisvihamielisyyden yhteydessä, siis esimerkiksi vain juutalaisen uskonnon torjumisesta puhuttaessa.
--------------
Hieman seemiläisistä kielistä:
Heprea: israelilaisten ja Vanhan testamentin kieli, kuuluu seemiläisten kielten kaanaanilaiseen haaraan.
heprealaiset: (hepr. `ibrim ), VT:ssä israelilaiset, erotukseksi muun kielisistä tai toisista heimoista tai
Akkadilaisia asui Babyloniassa, jossa oli Akkadi-niminen kaupunki.
Akkadilaisiksi on sanottu myös Assyrian seemiläistä kieltä puhuneita ihmisiä.
Arameaa sanotaan jossakin 'seemiläiseksi päämurteeksi'. Se oli virallisena kielenä Persian valtakunnan alueella ja Jeesuksen aikana Palestiinassa juutalaiset kuulema käyttivät sitä puhekielenään, yhtenä kielenään ainakin.
Aramealaiset: paimentolaiskansa, joka toisella vuosituhannella tunkeutui keskisen Tigriin varsille.
Etiopialaiset: sana juontaa kreikan kieleen (aith'iopes< aithos = musta, palanut, ops = näkö, kasvot)
Rasismi ja rasisti ovat oikeita sanoja kun
ihmisiä vainotaan rodun, sukupuolen, ihonvärin,
uskonnon, kulttuuritaustan, varallisuuden,
koulutuksen, iän, sairaiden, vamman ja/tai
ulkoisen olemuksen vuoksi.
Sionismi on ihan yhtä vakava ongelma kuin semitismikin ja kumpaakaan rasismin muotoa ei pidä
hyväksyä milläään muotoa. Sillä yksikään ihminen
ei ole syntynyt toista ihmistä paremmaksi.
Itse olen tulkinnut semitismin synnyn liittyvän
1800-luvulla alkaneeseen lähi-idän kulttuuri
selvityksiin ja antropologisiin tutkimuksiin
jossa tämä termi viittasi tietynlaista asennetta
kaikkia sillä alueella asuneita kansoja kohtaan.
Ja sitä tapaa jolla kaivauksia ja tutkimuksia
tehtiin ja kuinka tiettyja "aarteita" vietiin
alueelta väkivalloin pois, muihin maihin.
Esim. Ranskaan, Englantiin, Saksaan jne. jne.
Siionismi ei ole rasismia, vaikka YK jossain vaiheessa arabimaiden ja NL:n yhteisen ylivoiman ja näitten antisemitisten valtioitten enemmistön ansiosta saikin juntattua sellaisen lauselman. Se päätös on peruttu.
Tiedän mistä puhut.
Antisemitismi on antisemitismia. On antisemitisteja, jotka yrittävät epätoivoisesti kiistää koko ilmiön olemassaolon selittämllä, että antisemitismin käsite viittaa johonkin muuhun (kielitieteeseen tai seemiläisiin kieliin). He eivät ymmärrä, että sana, jokin mikä tahansa sana, ei ole sama asia kuin se minkä kuvaamiseen sitä käytetään.
Antisemitistille ei näitä asioita saa selvitettyä niin, että ymmärtäisivät mistä puhutaan, koska he eivät hyväksy kielteistä leimaa, jonka antisemitismi heihin lyö. Antisemitismia ei voi hävittää maailmasta pohtimalla jotain erillisiä sanoja ja niitten merkityksiä. Antisemitismi voidaan havaita niitten tekojen perustella, joihin antisemitistit päätyvät.
Periaatteessa yhdentekevää mitä sanaa ilmiöstä käytetään. Mutta koko maailma tietää mitä antisemitismi tarkoittaa. Sillä on negatiivinen leima, ja se on aivan oikein, koska se on vaarallinen asia. Se on torjuttava laeilla, koska sen valtaamiin ihmisiin ei mikään valistus tehoa.
Kun käytetään vääriä termejä se hämärtää koko
asian olemassa olon. Itse olen tutustunut rasismiin hyvin syvällisesti ja tiedän kyllä mistä puhun ja se on maailman vakavin ongelma
tällä hetkellä ja on sitä ollut jo satojen
vuosien ajan.Enkä minä ala erottelemaan rasisteja
sen mukaan mihin ryhmään heti vihansa kohdistavat
vaan sen mukaan mitä he tekevät. Tämä oli vain
selvennys, ettei syntyisi vääriä käsityksiä, sillä
en hyväksy minkäänlaista syrjintää. En edes, eläimiin kohdistuvaa tai kasveihin :)
on aivan oikea termi kuvaamaan juutalaisvihaa. Kiistely siitä mitä sanaa pitäisi käyttää antisemitismi-sanan sijaan hämärtää koko ongelman. Antisemitismi on pitkän keston ongelma, josta ei varmaankaan koskaan päästä kokonaan eroon, koska ne joita se vaivaa eivät myönnä, että se on ongelma. Heidän mielestään juutalaisuus on 'ongelma'. Heidän lisäongelmansa on miten oikeuttaa vihansa. Antisemitistit yrittävät keksiä antisemitismi-sanan tilalle aina uusia sanoja, uusia puhetapoja, yhä uusia kiertoteitä, joilla väistää koko ongelma ja etenkin siitä puhuminen.
Kaikki jotka ovat ajattelutavaltaan antisemitistisia eivät sitä itse edes tajua, tämä ON ongelma. Tähän ongelmaan voi vaikuttaa.
Uusnatsit ja vastaavat ovat vaikeampi haaste. Heihin ei tehoa edes lait. Ne ovat heidän mielestään perusteettomia, koska ne, esimerkiksi vain, 'rajoittavat heidän sananvapauttaan' -kuten he asian ilmaisevat.
Mikään laki ei tietenkään voi estää ketään tykkäämästä matalaa juutalaisista. Mutta kiihotusta juutalaisuutta vastaan - minkään retoriikan varjolla - rasismin vastainen lainsäädäntä laki ei salli. Siihen saa ja siihen pitää puuttua.
Rasismi on oma lukunsa. Antisemitismi rasismin yhtenä lajina, ei vähäisimpänä, on oma lukunsa. Antisemitismin merkitys hämärtyy, jos sitä sanotaan vain rasismiksi.
Eläimiin kohdistuva 'syrjintä' ei ole rasismia, vaan jotakin muuta. Eläimillä on oikeuksia, mutta ne eivät ole ihmisoikeuksia. Kasveillakan ei ole ihmisoikeuksia.
Jostain syytä sinä haluat mitätöidä sanan antisemtismi. No, siitähän oli jo puhetta, miksi jotkut haluavat niin tehdä.
Alat tuoda esille epätasarvoa rasismin varjossa
hyväksyttävässä muodossa ja tätä juuri pelkäsinkin
Rasismi on rasismia ja se siitä, ja en ota kantaa
kuka on rasisti ja kuka ei antisemitismin pohjalta
vaan teot puhuvat puolestaan ja vain tekojen pohjalta minä suoritan arvioita rasistisuudesta.
Ymmärrrän kyllä mitä ajat takaa, mutta käytät hieman vääriä perusteluja asian eteenpäin viemiseksi. Ja sekään ei ole hyväksyttävää minun
mittapuun mukaan.
Ja sitten tuohon kiihkoon rodun puolesta, joka sinustakin tuntuu pursuvan yllinkyllin esille ja se on kyllä paha vika vaikkei sukuvika olekkaan,
ja se näkyy ja kuuluu vastenmielesti. Ota ihan rauhallisesti äläkä intoile liikoja ;) Ei nämä
asiat maailmassa päivän sisällä muutu miksikään :)
Antisemitismi tarkoittaa siis juutalaisten vihaa seemiläisiä kansoja vastaan?
minkä 'rodun' puolesta sinun mielestäsi kiihkoan? Toisaalta sinulla ja minulla taitaa olla hakusessa keskustelun perusedellytys, jokin asia mistä olemme samaa mieltä.
Sinä kiistät antisemitismin ja liudannat sen rasismiksi. Minä en. Sinä puhut 'roduista', ja väität että minä kenties puolustan jotakin 'rotua' enemmän kuin jotakin toista. En tee niin, koska mitään eri rotuja ei olemassakaan. Antisemitismi usein, ja uusnatsismi aina, perustuu rotu-ajatteluun. Rotuajatteluun perustui holokaustikin, mutta natsien mielestä sitäkään ei ollut (oli kyllä mutta vain vähän ja se oli mitätön verrattuna siihen mitä muuta maaimassa on tapahtunut). Uusnatsien mielestä juutalaiset ovat natseja. Tämä tiedetään jo!
En puhu 'antisemitismin pohjalta'! Hyvä ihminen, ihan viisas varmaankin, minähän puhun ihmisoikeuksien pohjalta. Jos laissa ihmisoikuksien puolesta esiintyy sana 'rotu', niin se on vain sanan sosiaalista käyttöä, tapa tähdentää asiaa myös niille, jotka uskovat että on olemassa eri 'rotuja', että riippumatta siitä onko eri 'rotuja' olemassa vai ei , ihmisarvo on kaikilla ihmisillä sama. Tämä asia on yksiselitteinen: ihmiset ovat tasa-arvoisia.
Asiat maailmassa muuttuvat päivä päivältä, jolleivat paremmiksi niin pahemmiksi, sanot mitä sanot.. Pidät jollain tavalla eri asioita hyvinä ja tavoiteltavina kuin minä. Minun tapaani katsella maailmaa kuuluu sen tosiasian myöntäminen, että antisemitismi on tosiasia ja rasismi yleensä on toinen tosiasia. Nämä kaksi toisiinsa lomittuvaa ilmiötä ovat saman iljettävyyden kaksi eri aspektia.
Vai että 'epätasa-arvoa' puolustan.. *nauraa*
'Antisemitismille' ja 'rasismille' löytyy yhteinen nimittäjä, vieraan kammo, mutta ne eivät ole koskaan olleet sama asia.
Tämä saa jäädä tähän.
En kuvittele itsestäni liikoja, varsinkaan että minulla olisi jotain lisää sanottavaa sinulle tästä asiasta. Sanon mitä tahansa, se vain vahvistaa sinun käsityksiäsi.
Tämähän se kaikkein kauheinta onkin kaikkein paatuneimpien antisemitistien kohdalla.
No on se hyvä että sait vihdoin ulos ja esille
sen olennaisen ja sait sen vielä puettua aika
rasistiseen muotoon, onnittelen, mutta en naura.
Minä puolestani säälin sinunlaisia kiihkoilijoita
ja olen vihanen itselleni että jatkoin keskustelua
vaikka huomasin sen jo menneen sivuraiteille.
Ja nyt teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo muutama viesti ennen tätä kyseistä viestiä, eli
lopettelen tältä erää tähän.
Lauseessasi ei ole päätä eikä häntää. Sen näkee jokainen jolla päässä vielä jotakin liikkuu.
Teeskentelet tyhmää? Aliarvioit foorumin väkeä.
Ihan sama, millänimellä sitä kutsutaan. Juutalaisia se kuitenkin pyrkii syrjimään ja osittain myöskin koko juutalaiskansan tuhoamiseen.
Sanat ovat vain sanoja, teot tekoja. Mutta sanoista on valitettavan usein tässä maailmassa tullut tekoja!
Terveisiä vain kaikille tämänkin palstan hitlereille!
"Akkadilaisia asui Babyloniassa, jossa oli Akkadi-niminen kaupunki" tähän kohtaan seuraava huomautus: Babyloniaa ei lausuta 'beibilonia'.
Palestiinalaisetkin ovat seemiläisiä.
Muista arabeista erillinen kansallinen arabis-islamislainen palestiinalaishaara löydettiin vasta 1900-luvulla. Palestiinalaisten puhuma KIELI on seemiläinen. Herttanen sentään. Kun sanoit palestiinalaiset ovat 'seemiläisiä' on kuin viitaisit johonkin muuhun kuin kieleen. Edes 'arabi' ei viittaa 'rotuun' vaan kieleen. Arabeiksi sanottiin Arabian niemimaalla asuvia kansoja, sittemmin kaikkia kaikkia kansoja maailmassa, jotka puhuvat arabiaa. Arabia on seemiläinen kieli, kuten jo on sanottu. Etkö huomannut.
Avauksen teema oli kielet ja antisemitismi, ei se mitkä eri kansoiksi tunnetut tai tunnustetut eri seemiläiskieliä ovat puhuneet.
Lisäksi joillekin kansoille on annettu vasta jälkeen päin nimi (joka kuitenkin voi viitata jonkun ryhmän muinaiseen kieleen tai sitten jonkin maapalasen nimeen, joka nimi taas voi viitata melkein mihin tahansa).
Nykypalestiinalaisten nimeä tarkoittava sana viittaa filistealaisiin. He olivat indoeurooppalainen heimo, joitten asuinalueena oli Välimeren rannikkokaista Egyptin rajalta Karmeliin. Tämäkin on foorumilla todettu muutaman kerran.
Jos olisit lukenut ketjun ei sinun olisi tarvinnut vaivautua. Kenellekään ei kai ole mitään epäselvää palestiinalaisten puhuman kielen, arabian, seemiläisyydestä. Mikä ongelma se on. Ei mikään.
Olen samaa mieltä seuraavasta kommentistasi:
"...Juutalaisia se kuitenkin pyrkii syrjimään ja osittain myöskin koko juutalaiskansan tuhoamiseen."
Kuitenkin olen eri mieltä seuraavasta maininnastasi:
"antisemitismi/antijudaismi...ihan sama, millä nimellä sitä kutsutaan."
Mielestäni pitäisi erityisen tarkkaan kiinnittää huomiota sanoihin ja miten ne valitaan, sillä ne ovat tärkeitä työkaluja ajatusten ilmaisemiseksi selkeästi ja väärinkäsitysten välttämiseksi.
Perusteluksi Salomon ajatuksia tästä: (Saarn.12:9-11)
"9. Sen lisäksi, että saarnaaja oli viisas, hän myös opetti kansalle tietoa, punnitsi, harkitsi ja sommitteli sananlaskuja paljon.
10. Saarnaaja koki löytää kelvollisia sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja, totuuden sanoja.
11. Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia."
Olkoon siis meilläkin sama tavoite: pyrkimys löytää KELVOLLISIA sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja, totuuden sanoja.
Siunausta Yeshuassa !
Kyllä sinäkin tiedät, että periaatteessa on kyse samasta asiasta. Kun olet antisemitisti, vihaat juutalaisia, et juutalaisten kaukaisia verisukulaisia arabeja. Muita en ole vielä kuullut haukuttavat seemiläisiksi.
Olen sukurakas...
Ymmärsin toki mitä tarkoitit kirjoituksellasi, mutta olen edelleen sitä mieltä, että sanojen valinnassa tulee olla tarkka, eikä pilkun paikkakaan ole merkityksetön. Olet varmaan kuullut sota-ajoilta siitä seuraavan esimerkin:
Muuan suomalainen sotavanki oli määrätty oikeuden päätöksellä vietäväksi Siperiaan maininnalla: "Armoa ei, Siperiaan !" Kirjuri oli siirtänyt pilkkua ja kirjoittanut tuomioksi: "Armoa, ei Siperiaan." Vanki poloinen säästyi sen perusteella joutumasta Siperiaan.
- - -
Tiedän jonkun kirjoitelleen minun nimimerkilläni muutaman kerran juutalaisvastaisuuksia esim. Juutalaisuus-foorumilla. Kenties siitä olet saanut virheellisen käsityksesi minusta.
Olen Israelin ystävä vuosikymmenten takaa ja osallistuin esim. pari viikkoa sitten valtakunnalliseen marssiin Israelin puolesta täällä Turussa. Marssissa kannoin parin kaverin kanssa kepeillä 4m leveätä lakanakangasplakaattia, jossa luki:
__MARSSIMME ISRAELIN__
OLEMASSAOLON PUOLESTA !
Kyseessä oli sitäpaitsi selvä Israelin Pyhän eli J-H-V-H Elohim'in johdatus, sillä ennen marssille menoa sanoin Hänelle: "En mene siunaamaan Israelin väkivallantekoja, joita Ariel Sharon on viime päivinä kohdistanut Israelin armeijan toimesta kostomielessä syyttömiä arabisiviilejä kohtaan Gaza'ssa. Menen marssimaan ainoastaan Israelin olemassaolon puolesta. Sillä Israelilla on oikeus omaan valtioon ja olemassaoloon kansana kansojen joukossa."
Se siis oli selvää Korkeimman johdatusta, että minulle tuotiin käteen marssirivistössä juuri tuohon aiheeseen liittyvä plakaatti !
Mitä tulee nykyiseen Israelin periaatteeseen kostaa Mooseksen Lain mukaisesti silmä silmästä ja hammas hampaasta, niin ymmärrän kyllä, etteivät he nykyisessä hengellisessä tilassa voi muutakaan tehdä, koska eivät vielä tunne Adon Yeshua HaMashiach'aa. Suuri enemmistö juutalaisistahan on vielä ns. mooseksenuskoisia. Tunnen Yeshuan Vapahtajanani ja tiedän Hänen opettaneen väkivaltaa vailla olevaa suhtautumista kaikkia vihollisia vastaan.
Tulee vielä aika, jolloin Israel tulee olemaan pakotettu turvautumaan VAIN Israelin Pyhään ja silloin he toivottavat Immanuel'insa tervetulleeksi sanoilla: "Baruch haba beshem Adonai, Yeshua HaMashiach !"
Vapaasti sanoen:
"Siunattu olkoon Adonai, Yeshua Messias (hän, joka tulee Adon'in nimeen !"
Miten ihmeellinen tuleekaan olemaan tuo siunattu päivä ! Halleluyah !
Miten on, rakastatko sinä Juutalaisia ?
Siunausta Yeshuassa !
Olen pahoillani, että loukkasin. Tarkoitukseni oli vain korostaa, että on ihan sama, tapetaanko juutalaisia antisemitismin vai antijuutalaisuuden nimissä.
Olen uskova suomalainen, karjalaisisän lapsi, eikä minulla ole juutalaisia sukusiteitä. Ei minulla olisi mitään sitä vastaankaan, mutta voinhan aina puolustaa heitä aasiattomilta syytteiltä.
Rakastan Jumalan omaa kansaa ja olen toiminut monissa tilaisuuksissa tämän rakkauden osoittamiseksi, mm. musiikkitilaisuuksien järjestämisessä eräässä seurakunnassa. Rakastan nimittäin myös juutalaista musiikkia, se on aivan ykkönen mielessäni ja sydämessäni.
Meitä juutalaisiä ymmärtäviä vain tälläkin palstalla loataan, mutta enemmän minuun koskee se, että Israelia ja juutalaisia tahdotaan jopa tappaa, niinkuin yleissävyltään monet kirjoittajat antavat ymmärtää.
Shalom!
...huomaan, että olemme samaa mieltä juutalaisista.
Siunausta Yeshuassa !
( Kansat tulee ja menee, mutta juutalaiset on säilyny antiikin rooman ajoilta. Mitään muuta kulttuuria ei oo jäänyt pitäen yhtä vahvaa ja yhtenäistä kulttuuria ja perinnettä yllä.
Oletko kuullut Kiinasta?
On ne sokeita omaan napaansa tuijottajia.
Se tekee ne ärsyttäviksi, ja ihan omaa syytään joutuvat silloin silmätikuiksi.
olet täysin väärässä, koska et taida tietää juuri mitään juutalaisesta kulttuurista. Missä muualla kuin länsimaissa kukoistavat omatekoiset 'itsentoteutuskultit', New Age-huu-haa, 'löydä-itsesi'-terapiat? Missään ei oma identiteetti ole niin hukassa kuin ei-juutalaisessa lännessä. Juuri tämä on sitä sekasotkua, joka saa ei-juutalaiset tuijottamaan nimenomaan OMAAN napaansa. Juutalaisuus on yhteisöllinen kulttuuri. Kristillinen perintö on tuottanut yksinäisen ihmisen, jonka on itse vastattava yksin kaikesta elämässään. 'Olet oman onnesi seppä', mitäs muista, hehän ovat vain minun itsetoteutukseni tiellä, paitsi jos heistä ole hyötyä minulle. Tästä ei voi syyttää juutalaisuutta.