Lääkärit eivät ota vakavasti neurologisia, epämääräisiä oireita!

Vai pitäisikö paremminkin sanoa, että kirjoittaa kokonainen kirjasarja. =D

Olen täysin samaa mieltä. Olen myös kuullut tuon ei kannata mennä nettiin ja pla pla plaa.....vaikka olisikin ollut kysessä ihan joku terveyssivusto.
Olen myös kokenut senkin, että lääkäri googletti oireitani, etsi sieltä mahdollista diagnoosia. 9 vuotta tässä on etsitty diagnoosia tai siis olen yrittänyt saada sitä, mutta kerta toisensa jälkeen törmään samaan....vika onkin korvieni välissä tai jotkut kokevat näitä asioita ja kipuja eri tavalla ja pla pla plaa.....
Maallikkonakin tajuan, että jos saisin näin mahtavat oireet kehitettyä ihan korvieni välistä ja olisin kestänyt tätä "henkistä sairautta" ilman hoitoa 9 vuotta, mun täytyisi olla henkisesti täysin romuna. Silloin kun en ole sairas, jaksan nautia kuitenkin jokaisesta terveestä päivästä. Sairaana ollessa tuntuu taas todella pahalta, että joudun potemaan kotona, ilman että tiedän mikä minua vaivaa tai voisiko siihen olla jotain joka parantaisi edes elämänlaatua, jos ei kokonaan.

Olen siinä myös samaa mieltä että tämä on tabu josta vaietaan. Terveyskeskuksista saa apua jos sairaus näkyy päällepäin tai peruskokeissa. Jos ei, on diagnoosi luulosairaus, masennus jne. Sitten sen laittaa yksi lääkäri sinne mappiin ja seuraava lukee sen, kun et ole vieläkään parantunut ja kas, olet luulotautinen, sinnehän se on jo aiemmin rustattu!
Sairauden lisäksi saat vakuutella että vika ei ole korvien välissä ja itse sairaus jää sivu-aiheeksi. Onko siis ihme, että tässä maassa etsitään diagnooseja vuosia? En tiedä mitä lääkiksessä opetetaan potilaan kohtelusta....mutta yleinen käytäntö tuntuu olevan lyhentää potilasjonoja ja säästää rahoja leimaamalla potilas luulosairaksi.

Dokumentti aiheesta olisi hyvä!; )

Löysin siis kohtalotoverin, valitettavasti. (Olen onnellinen, etten ole näiden tuntojeni kanssa yksin - kiitos sinulle vertaistuesta! Mutta en toivoisi tälläistä tilannetta pahimmalle vihamiehellenikään).

Tästä asiasta pitäisi kyllä ehdottomasti nostaa enemmän meteliä; dokkari, omiin kokemuksiin perustuva kirja, yleisönosastolle kirjoitus / -ksia. Tällä hetkellä lääkärin sana tuntuu olevan laki, ja "hullun" leiman otsaansa saanut potilas jätetään aivan yksin. Erityisesti tämä tuntuu olevan ongelmana juuri neurologisten potilaiden keskuudessa-, oireita kun ei voi yksiselitteisesti todeta verikokeella tai (välttämättä) kuvauksilla.

Toinen potilasryhmä ovat lääkärin hoitovirheen johdosta "vammautuneet"; on todella vaikeaa löytää lääkäri-kolleega, joka tunnustaa toisen kolleegan virheen. Tokihan niissä tilanteissa AINA potilas kuvittelee kipunsa ja jälkioireensa; niillähän ei koskaan ole mitään tekemistä itse toimenpiteen kanssa, vaikka ne siitä hetkestä olisivat alkaneetkin.

Oma kokemukseni on yhdistelmä näitä kahta; neurologisia, vaikeita oireita lääkärin suorittaman toimenpiteen jälkeen - voitte varmaan kuvitella tuskani?

Nimim. 5 eri neurologia nähty, kaikilla sama vakiovastaus. Help, anyone?!

Tsempit kaikille!!

Noin se usein menee, valitettavasti. TK:ssa ei ole tietoa ja erikoissairaanhoitoon on vaikea päästä. Perustutkimukset ehkä saadaan tehtyä, mutta jos ei niissä löydy jotain tavallista tautia, niin siihenpä se usein jää.

Itselläni kävi tuuri ja tohtori otti tosissaan. Vuosi tutkittiin ja lopulta löytyi vika, jolle ei kyllä mitään voi tehdä. Kummasti se silti helpotti, kun ei tarvinnut enää miettiä olenko hullu tai kuolenko tähän omia aikojani.
Ja eläke, vaikka pienikin, tulee joka kuukausi eikä tarvitse toimeentulon vuoksi pelätä.

Sellainen kuva touhusta jäi, että piti koko ajan skarpata ja olla panikoimatta. Yrittää järkevästi selittää järjettömän tuntuisia oireita aina vain uudelleen eri alan poliklinikoilla eri lääkäreille.

Omassa yrityksessä työskenteleminen tuntui myös merkitsevän ihmeen paljon. Ilmeisesti vallalla on epäluulo, että duunarit keksii vikoja päästäkseen töistä pois. Joskus oikein suututti se asenne, ei kai kukaan huvikseen sairasta!

Jonottamiseen tuskastuneena kokeilin yksityistä sairaanhoitoa, laihoin tuloksin. Neurologi piti luulotautisena ja sanoi suoraan, ettei kannata kalliita tutkimuksia ruveta tekemään, kun tuskin mitään löytyy. Että rahalla ei tällä kertaa saanut...

Tuttua on...30vuotta meni ennenkuin itse osasin ruveta vaatimaan tarkempia tutkimuksia, ja nyt olen eläkkeellä, täysin romuna lopun elämäni.
Lapsesta asti vähäteltiin ja todettiin vaan että kitisen joka asiasta.
Aikuisena pidettiin laiskana, tyhmänä luulosairaana yms.
Nyt aivoleikkaus takana, muutoma muu leikkaus takana ja käteen jäi helvetilliset kivut, ja eläkepaperit.
Joten suosittelen kuuntelemaan itseäsi ja jatkamaan hoidon etsimistä!

Valoa tunnelin päässä täällä, 9 vuoden kärsimysten jälkeen.
Olen käynyt näiden vuosien aikana tosiaankin terveyskeskuksessa kymmeniä kertoja, kukaan ei ole ottanut vakavasti. Viimeisellä kerralla mut heitettiin jopa ulos, koska taas kysyttiin että mitenkän se henkinen puoli ja vastasin, että siinä ei ole mitään muuta vikaa paitsi se masentaa mut että olen todella kipeä, eikä kukaan ota vakavasti ikinä, enkä pääse eteenpäin. Lääkärin mielestä en ollut yhteistyökykyinen, sanoi että hän ei tällaista kuuntele ja avasi mulle oven. Täsät käynnistä on monia kuukausia, sen jälkeen olen vaan sairastanut kotona. En vi sanoin kuvailla mitä on elää niin että sydän lyö miten sattuu, omia kasvojaan ei tunne (puutuneet) ei ymmärär mistään mitään ajoittain, ei osaa kirjoittaa, ei laskea, särkee joka paikkaa ja väsymys on niin voimakasta että ei jaksa nostaa edes kättä. Oireita paljon muitakin. Olen käynyt myös vuosien aikana pari kertaa yksityisellä. Toisessa ei osattu auttaa, toisessa taas annettiin vähän ymmärtää että vika voisi olla somaattista, mutta otettiin tolkuttoman kalliit kokeet. Vast jälkikäteen sain tietää mitä kokeita oli otettu ja siellä oli kilpirauhasarvoa ja sokereita. Lääkäri olikin näihin erikoistunut, joten tarkkana saa olla myös mihin yksityiselle menee ja se on suuri ongelma-sairailla ihmisillä ei ole varaa juosta kokeilemassa monia eri alojen lääkäreitä.
Mitä psyyke ongelmiin tulee, niin se vahinko mitä terveyskeskukset aiheuttivat itsetunnolleni lyömällä lyötyä (sairasta) sitä joudun käsittelemään pitkään ja hartaasti, sillä se haavoitti syvältä. Olen kuitenkin jostain repinyt näiden vuosien aikana uskon omiin tuntemuksiini aina uudestaan ja uudestaan ja elänyt ne paremmat päivät nauttien niistä.Viimeisen puolen vuoden aikana alkoi usko loppumaan kuitenkin, aloin taipumaan siihen, että ehkä se vika on sitten korvien välissä vaikka en niin tunnekkaan, että ehkä mulla on niin paha masennus tms. että en enää itsekkään sitä tiedä. Mies sanoi, että vika ei ole päässäni, näin pahoja oireita en voisi esim. masennuksella kehittää.
Mietin asiaa ja olin kyllä jokseenkin samaa mieltä. Somaattisia oireita voi olla migreeniä, vatsakipua, paniikkihäiriötä, hyperventilaatiota ja sitä kautta vaikka puutumisia, mutta nämä oireet ja että ne kestävät päiväkausia putkeen, ei oikein stemmannut tuohon.
Nyt jonkinlainen punainen lanka on hyppysissä yksityisen erikoislääkärin ansiosta. Haluan tällä kaikella sanoa, että uskokaa itseenne, vaikka sairaus invalidisoi ja tuntuu että tätä ei jaksa enää päivääkään, uskokaa siihen omaa kehoonne ja niihin tuntemuksiin mitä se teille kertoo.Älkää antako lääkäreiden nujertaa teitä ja teidän sisintä, vaikka se itse sairaus tekee heikoksi ja puolustuskyvyttömäksi. Itse googletin vuosia oireitani, ihan oireiden nimellä esim. kasvojen tunnottomuus/puutuneisuus. Sairauksia tuli monia, mutta eri oireissa tietyt sairaudet aina toistuivat. En näistä alkanut mitään diagnoosia rakentamaan, mutta osasin vähän hahmottaa minkä alan lääkärille pitäisi mennä. Jännä juttu on se, että kaikkina vuosina olen alitajuisesti tehnyt koko ajan asioita, joilla olen yrittänyt parantaa oloani. Esimerkiksi B-vitamiini kuureja, koska se on hermovitamiini ja nyt selvisi että keskushermostossani piilee vikaa. Kannattaa siis todella pysähtyä kuuntelemaan sitä omaa kehoaan, vastauksia voi olla yllättävän lähellä; )
En vielä tiedä mitä omalla kohdallani tulevaisuus tulee olemaan, mihin kaikkeen nämä sairauteni vaikuttaa, mutta se pelkkä luulotautisen leiman otsalta lähteminen on suuri asia. Mitä monimutkaisempi sairaus, sen suuremman asiantuntijan se tarvitsee, tämän opin. Terkkarit on nuhia varten, yksityisten yleislääkärit saattavat bongata jokin selväoireisen, mutta ei näkyvissä olevan sairauden, mutta mitä enemmän sairaus on sellainen että se ei näy ulkoisesti, eikä peruskokeissa, sitä erikoistuneemman lääkärin se tarvitsee. Vuosien aikan olen maksanut terveyskeskukselle kymmeniä maksuja tyhjästä ja "luulotautisuudesta". Lisäksi rahaa on heitetty hukkaan kohdallani, ottamalla lukemattomat kerrat nämä samat peruskokeet. Lähetettä pyysin vuosia, saamatta sitä. Jos olisin löytänyt alunperin oikean lääkärin, olisin säästänyt, kuin myös kaupunki pitkän pennin. Terveyskeskuksessa kun joku olisi vaivautunut edes lukemaan paperini ja edes suosittelemaan minkä alan lääkärille kannattaisi hakeutua (lukuunotammatta psykiatria) siitäkin olisi voinut olla apua.
Älkää menettäkö uskoanne itseenne, kuunnelkaa kehoanne, etsikää tietoa, jossain on joku joka tietää, hänet pitää vaan löytää!

Hei, onko sulla koskaan tutkittu ms-taudin mahdollisuutta? Otettu magneettikuvat jne.? Siinä on niin monenlaisia oireita ja omasi voivat hyvinkin täsmätä.

Magneettikuvaus tehty 2008, eikä siinä ollut mitään. Terkkari sulki pois aivot ja sydämen, eli pää magneettikuvattiin, sydän ultrattiin perusverikokeet. Koska mitään ei löytynyt näistä, mikään ei myös vaivaa heidän kirjoissaan: (

Voimia teille kaikille tasapuoleisesti!

Hurjan taipaleen olette jo kulkeneet oireidenne kanssa ilman, että kukaan ottaa todesta tai viitsii perehtyä asiaan ja selvitellä tilannetta.

Oikeasta lääkäristä, ja hänen löytämisestään uskon myös, että paljon on kiinni - allekirjoitan myös saman, mitä nimimerkki jepjepxxx sanoi; uskoa itseensä ja omaan kehoonsa ei saa menettää, vaikka kuinka muu maailma murjoisi ja lannistaisi. Itse on omien tunteidensa ja tuntemustensa paras asiantuntija - ihan ehdottomasti.

tmp.

Kannattais käydä suomen lyme ry:n sivuilla. Sinun oireesi sopivat punkkisairauteen.

"Missä ovat ne fiksut, asiantuntevat lääkärit, jotka kuuntelevat potilasta ja ottavat tämän huolen tosissaan?"
Kokemukseni ovat osoittaneet, että he ovat yksityisvastaanotoilla. En tiedä, ovatko he myös julkisen sektorin palveluksessa, kun en ole esim. sairaanhoitopiirin asiakas.

Tähän mennessä minulla on neljästä neurologista positiivista kerrottavaa. He osaavat kuunnella asiakasta ja luottavat saamaansa tietoon (mm. kivut, väsymys, lääkkeiden sivuoireet, muut tutkimukset jne.). Muut lääkärit ovat olleet luulosairaita, kun eivät ole luottaneet mm. tuntemuksiini. Nimenomaan asiakas on omien oireidensa paras tuntija. Samoin kaikki lääkärit eivät ole seuranneet alansa uusia tietoja yms., vaan ainoastaan joskus esim. perusopinnoissa opittu on edelleen ainoa tieto. Näin ollen heillä ammatillinen kasvu on puutteellista.

Asiakas äänestää jaloillaan. Kannattaa käydä vain osaavilla useammin kuin kerran. Ainakin yksityisvastaanotoilla pystyy näyttämään mieltään tällä tavoin.

Kun lukee kaiken tuon ylläkirjoitetun, selviää se, mihin ne rahat kulutetaan: turhiin tutkimuksii(ei oikasti osata tulkita tuloksia) turhaan lääkitykseen, turhiin sairaslomiin, turhiin...ja sitten pahimmissa tapauksissa vakaviin hoitovirheisiin, ennenaikaisiin eläköitymisiin. Olen nykyisessä hommassani joutunut tekemisiin useiden hoitovrheiden seurauksena pysyvästi vammautuneisiin henkilöihin.

valittaa, niin lääkäri kirjoittaa psyykelääkkeitä, kun ammattitaito ei riitä muuhun kuin reseptien kirjoittamiseen. Näitä kvht-altistuneita potilaita riittää Suomessakin, kun arvio on että 4-miljoonaa ihmistä kvht-altistuu päivittäin ja suurin osa tietämättään. Mutta lääketehtaiden mottohan on: Tervehtynyt potilas on menetetty potilas! Joten kirjoitetaan pillereitä oireisiin aina vaan lisää ja mollataan noita mh-bakteerihoitoja!

......................jatkuu.
a|b|c|d|e|f’|g|h|
_|_|_|_|_|_|_|_|* 1. Unettomuutta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 2. Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 3. Unelias/sekava olo levosta huolimatta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 4. Huimausta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 5. Pahoinvointia ja oksentelua.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 6. Kiukkuinen, raivareita, ärtyisyyttä ja masennusta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 7. Vapina.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 8. Viiltää päässä-salamana leikkaavaa päänsärkyä.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 9. Tavallista päänsärkyä.
_|_|_|_|_|_|_|_|*10. Keskittymisvaikeuksia.
_|_|_|_|_|_|_|_|*11. Aloitekyvyttömyyttä.
_|_|_|_|_|_|_|_|*12. Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
_|_|_|_|_|_|_|_|*13. Sinun on vaikea muistaa sanoja, tuntemasi naapurin nimeä et muista.
_|_|_|_|_|_|_|_|*14. Kun alat kertomaan x asiasta ja saman tien unohdat mitä piti sanoa.
_|_|_|_|_|_|_|_|*15. Nielemisvaikeudet.
_|_|_|_|_|_|_|_|*16. Kasvojen ja raajojen tunnottomuus.
Jatkuu.........
http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/

Mä sain diagnoosin lievästä CP-vammasta 4kk ikäsenä mutta olin täysin kuntoutunut päälisin puolin katsottuna 7 vuotiaana. 14 vuotiaana todettiin ensimmäisen kerran bradykardiaa eli sydämmen hidaslyönteisyyttä.
26 vuotiaana aloin valittamaan kipuja vasemmassa jalassa ja muutan kuukauden päästä nilkka vääntyi virheasentoon ja 6kk myöhemmin vasemman käden nimetön ja pikkurilli vääntyi. Kaikki nää oireet johtui kuulemma tupakasta ja/tai ylipainosta. Sain vihdoinkin työterveyshuollosta lähetteen neurologin konsultaatioon ja siitä asti oonkin ollut työkyvyttömyydellä.
Mulla on vuosia ollu satunnaisia rinta kipuja jotka säteilee ihan leukaan asti ja muutamaan otteeseen oon käynyt ekg:ssä joka aina normaali taikka jos jotain ollu ni se on ollu lievää brady tai takykardiaa mutta ei sydänvauriota. Viimeks 5.2 menin hartmanin päivystykseen rintakipujen jälkeen pääsin ekg:hen n. 1h kohtauksesta ja se oli taas puhdas...pulssi hieman takykardinen. Hoitaja pyys odottamaan lääkäriä. Kun pääsin lääkärille 2h odottelun jälkeen heti kättelyssä se alkoi kyselemään multa mun masennuksesta ja että missä mulla on hoitosuhde. Sanoin että mulla ei enää ole masennusta ja että oon jo vuosia ollut ihan kunnossa siltä osin. Kaikki mitä sain tuolta lääkäri reissulta oli kehote hakeutua psyykkiseen hoitoon.

Nyt mä oon oppinut hyväksymään sen faktan että ihan vaan sen takia että mulla 28v eläkeläisellä ei ole varaa mennä yksityiselle niin mun elämällä ei ole enää arvoa ja oon taloudellinen rasite yhteiskunnalle ja sen takia en saa hoitoakaan ja nyt sitte odottelen sitä sydäriä jonka faija sai nelikymppisenä joka korjaa mut pois tästä maailmasta. Siihen asti kuitenkin aion nauttia elämästä täysillä ja koitan jättää jalanjälkeni tähän maailmaan valokuvaustaiteen kautta. =)

Minulla kovaa vapinaa,kävelyssä kaataa oik.huimaa,päänsärky ja huonovointisuus joka päivä aamusta,jaloissa epämääräisiä tuntemuksia.väsyn todella nopeesti.On tutkittu jotain,kun ei löydy aletaan tarjoomaan.masennuslääkkeitä ja ainoa hoito fys.terapian numro!
Olen ollut erittäin aktiivinen liikuntaa harrastava koko ikäni.Nyt olen vuosivuodelta huonokuntoisempi.Mutta kun joku koe,tutkimus tehdään ja vikaa ei löydy,ei lisää tutkita,että saisin oikean diagnoosin ja hoidon.Olen kuitenkin,hyvin sairas ja vaikea hoitaa mitään normaalia asiointia nyt.Mistä saisin lääkärin,joka ottaisi minut vakavasti.Helsingistä terv.keskuksesta en ole apua saanut ,vaan väheksyviä kommentteja.

Lääkäreiden laiskuus Suomessa silmiinpistävää, esim. menepä vaikka valittamaan jatkuvaa pitkää jatkunutta päänsärkyä... Miettivät ilmeisesti vain sitä mitenkä pääsisivät asiakkaasta eroon.

Harvat julkisen puolen lääkärit ottavat potilaidensa oireita todesta.
Sitten jos epikriisissä on päihderiippuvuudesta merkintä niin sitä suorastaan nauretaan vastaanotolta pihalle.

Tuo "ei kannata mennä nettiin" on huono vinkki. Nettiin kirjoittavat alojensa erikoislääkärit ja ainoa mitä kannattaa katsoa on se, mitä julkaisua lukee. Esimerkiksi minun harvinainen sairaus on sellainen, ettei juuri yksikään lääkäri tiedä siitä mitään. Onneksi sattui kohdalleni lääkäri, joka passitti minut oikeaan paikkaan, sellaisen lääkärin juttusille, joka tiesi. Ja kas kummaa, netissä oli juuri saman lääkärin kirjoitus taudista ja kaikki samat oireet mainittuna, mitä itselläni, eikä kymmenen vuoden kuluessa ole asia muuksi muuttunut.