Soinin joukko kiri hopealle Pohjois-Savossa

erussuomalaisten kova noste heijastuu nyt myös Pohjois-Savoon.

Savon Sanomien Tietoykkösellä teettämässä eduskuntavaalikyselyssä perussuomalaiset saavat maakunnassa 21,7 prosentin jättikannatuksen.

Se heilauttaa perussuomalaiset suoraan maakunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja lupailee kahta paikkaa tulevaan eduskuntaan.

Puolueen kiri on ollut huima, sillä viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus Pohjois-Savossa oli vaivaiset 3,4 prosenttia.

Maakunnan suurin puolue kyselyn mukaan on edelleen keskusta, joka saa kyselyssä 28,5 prosentin kannatuksen. 7,3 prosenttiyksikön tappio uhkaa kuitenkin viedä puolueelta neljännen paikan.

Sosiaalidemokraatit ja kokoomus ovat lähes tasoissa 15,1:n ja 15,0 prosentin kannatuksella. Puolueet käyvätkin rajun väännön, kumpi saa kaksi paikkaa ja kumman on tyytyminen yhteen.

Yhtä paikkaa lupaillaan myös vasemmistoliitolle, jonka kannatus kyselyssä on 8,8 prosenttia.

Sen sijaan kristillisdemokraatit menettäisivät ainoan paikkansa 4,4 prosentin kannatuksella. Vihreiden kannatus on 4,9 prosenttia, eikä sillä irtoa paikkaa eduskunnasta.


http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/soinin-joukko-kiri-hopealle-pohjois-savossa/658298
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Missä IPU kysyy avaaja. Ei voi olla mukana tilastossa jos ei ole ollut edes kyselyssä. Koska kysely oli vain eduskuntapuolueille laadittu. Tiedoksi tämä vaan avaajalle kun, että tätä tiennyt. Tasosi onkin, sitä kuulua persustasoa.

Äänestä
  • NO MISSÄ IPU ON?

    Yhdeksän pienpuolueen kannatus yhteensä alle 2% - siellä se ipu on.

    Ilmeisesti se tyhminkin savolainen ipun kannattaja alkaa tajuamaan,että ei se ipu koskaan ole mitään.

    Äänestä

Tyhmiksi kansalaisia nimittelee perussuomalainen puolue, mutta eivät perus suomalaiset tyhmiä ole. Kyllä se ainoastaan perussuomalainen puolue heikkous nimitellä on.
Olivatpa muut puolueiden jäsenet mitä mieltä tahansa niin eivät he kansalaisiaan tyhmiksi nimittele kuten perusuomainen puolue. Mutta kun on kasvanut peräkamarissa ja ei ole päässyt ulos kuin iltapäivällä niin ajatusmaailma muodostuu sen mukaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä IPU? kirjoitti:

erussuomalaisten kova noste heijastuu nyt myös Pohjois-Savoon.

Savon Sanomien Tietoykkösellä teettämässä eduskuntavaalikyselyssä perussuomalaiset saavat maakunnassa 21,7 prosentin jättikannatuksen.

Se heilauttaa perussuomalaiset suoraan maakunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja lupailee kahta paikkaa tulevaan eduskuntaan.

Puolueen kiri on ollut huima, sillä viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus Pohjois-Savossa oli vaivaiset 3,4 prosenttia.

Maakunnan suurin puolue kyselyn mukaan on edelleen keskusta, joka saa kyselyssä 28,5 prosentin kannatuksen. 7,3 prosenttiyksikön tappio uhkaa kuitenkin viedä puolueelta neljännen paikan.

Sosiaalidemokraatit ja kokoomus ovat lähes tasoissa 15,1:n ja 15,0 prosentin kannatuksella. Puolueet käyvätkin rajun väännön, kumpi saa kaksi paikkaa ja kumman on tyytyminen yhteen.

Yhtä paikkaa lupaillaan myös vasemmistoliitolle, jonka kannatus kyselyssä on 8,8 prosenttia.

Sen sijaan kristillisdemokraatit menettäisivät ainoan paikkansa 4,4 prosentin kannatuksella. Vihreiden kannatus on 4,9 prosenttia, eikä sillä irtoa paikkaa eduskunnasta.


http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/soinin-joukko-kiri-hopealle-pohjois-savossa/658298

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu