Tulevat kouluikään en liki 20 vuotta kestäneen harkinnan jälkeen tule
laittamaan heitä kouluun. Itse olen kärsinyt suunattomasti koulujen opetuksista
varsinkin 1990-luvn puolen välin jälkeen.
Ainoa asia minkä joudun työstämään vielä, on lapselle tarpeellisten
sosiaalisten kontaktien luominen siinä määrin missä
koulu niitä antaa.
Joku voi pitää päätöstäni outona. Todella outona tai sairaana,
mutta en halua, että lapsilleni opetetaan asioita kuten minulle opetettiin.
Enkä halua, että heille syötetään virheellistä tahi henkilön itseensä perustuvaa hämärää kuvaa maailmasta.
Kiihkottomasti pitää tutkia jokaisen näkökulmaa, enne kun voit tehdä johtopäätöksen asiasta. Olis se sitten kasvissyönti, tehotuotanto,
rasismi, uskonto, historia tai joku muu.
Lapsillani tulee olla oikeus itse päättää, onko milloinenkin asia
puolue, rotu, tai teko oikein. Ja haluan, että lapseni saavat tähän tarvittavat työkalut. Asioilla täytyy olla perusteet.
Monilla nykyään jo factoiksi muotoutuneilla asioilla ei vieläkään
ole kunnolisia pohjia. Otan nyt tähän tällaisen rotukiihkoilun aikakautena esimerkin historiasta ja sen opettamisesta Suomessa.
Opettajamme vannoi ja vakuutti mm:, että natsit olivat läpeensä pahaa porukkaa ilman sen suurempaa perustelua opettajalleni Natsi oli = saksalainen.
Jutut olivat täysin mielisairaita laidasta laitaa, natsit kuulemma mm.söivät ihmisten lihaa etc.
Ensin pitää miettiä oliko ko.opettaja paikalla samsassa 1920-1945...
No ei ollut. Joten tästä kohdin hän on jo jokseenkin jäävi arvioimaan
mitä siellä tapahtui. Oliko Hitler sairas kuten väitettiin?
Loppu puolella sotaa oli aivan varmasti.. harhainen ja jopa kansan suussa hullu.
En myöskään voi Puolassa käytyäni kiistää etteikö ikäviä asioita olisi tapahtunut, mutta mittakaavaan ei historiasta vielä löydy yksiselitteitä vastausta.
Äkkiä mietittynä kun ja jos yleistää tuolla tavalla,
eli saksalainen = natsi. Niin tulee mieleen, että jos suomalaiset päättäjät
tai ministerit jäävät domino tyyliin kiinni lahjuksista,
niin eikö silloin suomalainen = rikollinen?
Luonnolisesti en myöskään halua, että lapseni
tulee oppimaan täysin väärää tietoa ja saa lisä pisteitä nimeämällä suppilovahveron kanttarelliksi. Tahi, että joku potkut saanut poliisi tai jääkiekko valmentaja päättää hänen liikuntasuoritteen arvon sen perusteella mitä jäsenkirjaa minä kannan, tai missä joukkueessa lapseni pelaa.
En ihmettele, että lapset vinoutuvat kouluissa.
Ja mikä tärkeintä en halua, että lapseni joutuu pakotettuna
tuntemaan häpeää ihovärinsä tahi uskontonsa takia.
Kun tytöillä tulee poikaystävien aika, niin KAIKKI rodut, sukupuolen ja värit ovat tervetulleita kotiini jos se tyttäreni halu on. Ja vaikka sitten sukuuni!
Todella lämpimästi!!
Mutta haluan estää sen, että hän tuntisi valintaa tehdessään,
oli se mikä tahansa.. häpeää. En siis halua, että tyttäreni tulevat
koulusta itkien, koska ovat mahdollisesti: Heteroita,valkoisia ja vielä
kristinuskoon taipuvaisia. Tämä tulee tapahtumaan koska valtaväestöllä ei ole lain suojaa tässä maassa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Lämpimästi suosittelen syventymään äidinkielen oikeinkirjoitukseen, mikäli todella aiot opettaa lapsesi kotona.
Niin sinä epäilit, etten mahdollisesti ollut tietoinen noista virheistä?
Olin kyllä, älkää peljätkö.
Itseasiassa en todellakaan ilkeillyt vaan olen huolissani lastesi tulevaisuudesta, siksi suosittelin lämpimästi. :)
Olet muuten käynyt peruskoulun =)
Eli siis sä haluat, etteivät lapsesi saa "huonoja" vaikutteita ympäröivästä maailmasta vaan että heidän on sokeasti jatkettava yhteiskunnalle katkeroituneen kusipään sairasta maailmankuvaa??? Toivottavasti et ikinä tule saamaan lapsia, koska susta ei todennäköisesti voi syntyä mitään tervettä. Siinä olet oikeassa, että olet sairas. Sä ilmeisesti olet niin sisäänpäin kääntynyt ettet tajua lasten oppivan asioita siitä ympäristöstä missä heidät kasvatetaan ja sun tapasi olisi tehdä lapsista fanaattisia anarkisteja, joten sosiaaliviranomaisilla on sulle asiaa jo synnytyslaitoksella...
aika tarpeeton kommentti. pienoista lietsontaa ellen sanoisi..
kaikki tekee tavallaan. ei ole olemassa oikeaa tapaa. vastuu on vanhemmilla miten lapsensa kasvattavat ja millaiset arvot näille opettavat. jos et mitenkään pahoinpitele tai muuten vahingoita lapsiasi ja pystyt pitämään ne kylläisinä ja terveinä, ei sosiaaliviranomaisilla ole asiaa teidän tontille.