Keskusta voitti vuoden 2003 eduskuntavaalit teemalla "Valoisampi vaihtoehto". Vaalien alla suurimmat puolueet vaikenivat täysin kahdesta eduskunnan käsiteltäväksi tulevasta suuresta kysymyksestä, EU:n perustuslaista ja sotilaallisesta liittoutumisesta.
Kun eduskuntavaaleista on kulunut yli vuosi, ei Keskustan lupaamaa valoisampaa vaihtoehtoa ole käytännön politiikassa näkynyt. Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen on sen sijaan useaan otteeseen todistanut olevansa ex-pääministeri Paavo Lipposen kanssa samalla linjalla.
Tosiasia on, että vain vähemmistö suomalaisista hyväksyy maamme perustuslain yläpuolelle toisen perustuslain, Suomen sotilaallisen liittoutumisen ja hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisen. Tätä kaikkea Suomen valtaapitävät kuitenkin ovat toteuttamassa. Kansanvalta on muutettu kulissidemokratiaksi. Tämä on erittäin huolestuttavaa ja vaarallista.
Päätösvalta Suomen asioista kuuluu Suomen kansalle eikä Euroopan unionille ja sen keskuspankille. Kansalaisten äänen kuuleminen on välttämätöntä kestävän yhteiskuntapolitiikan toteuttamiseksi.
Aito demokratia ja kansalaisten hyvinvointi voivat toteutua vain EU:n ulkopuolella itsenäisessä Suomessa. EU:n perustuslakiesitys tulee Suomessakin alistaa sekä kansanäänestykseen että perustuslain säätämisjärjestykseen. Suomalaisten on saatava mahdollisuus torjua unionin perustuslaki, sillä sen hyväksyminen merkitsee oman perustuslakimme ja valtiosääntömme mitätöimistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.