Grafologeja paikalla?

tuputuu

Aloin tuossa tutkiskella grafologiaa. Kysehän on käsialantutkimuksesta, jonka avulla voi selvittää kirjoittajan persoonallisia ominaisuuksia. Muutama asia alkoi kuitenkin emmityttää.

Itse jouduin lapsena lukiopetukseen, koska minulla oli huono käsiala. Pitääkö tämä asia ymmärtää niin, että minun persoonallisuuttani muokattiin?

Käsialani on vaihdellut vuosien varrella. Olenko siis jotenkin epävakaa persoona?

Yksi oleellinen käsialanäyte on ihmisen allekirjoitus. Allekirjoitukseni on huomattavasti yksinkertaistunut pankkikortin käytön myötä. Jossakin määrin vertikaalirajoitteisena joudun pitämään kättäni luonnottomassa asennossa allekirjoittaessani kassalla kuittia. Voidaanko siis sanoa, että pankkikortti on vääristänyt persoonaani?

Tietääkös täällä kukaan?

29

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sen hataran tiedon mukaan

      jota olen grafologiasta kuullut, käsiala saattaa vaihdella mielialojen, voinnin yms seikkojen mukaan mutta että perusjutut kuitenkin olisivat ja pysyisivät.

      Iän myötäkin käsiala muuttuu, ja sitämukaa mitä enemmän kirjoittaa. Olis kyllä tosi mielenkiintoista joskus testauttaa käsialansa, kuulla mitä kaikkea se kertookaan. Kuulemma jopa fyysine ja psyykkinen terveydentila näkyy käsialasta.

      Nuorempana kirjoitin paljon pyöreämpia kirjaimia kuin nykyisin, jospa sitä oli silloin verevämpi :))

      • Minä kirjoitan harakanvarpaita aina, vaikka suunta välillä vaihtelee. En kyllä antaisi kenenkään määritellä persoonallisuuttani noin hatarilla perusteilla.


      • mustasormi.
        tuputuu kirjoitti:

        Minä kirjoitan harakanvarpaita aina, vaikka suunta välillä vaihtelee. En kyllä antaisi kenenkään määritellä persoonallisuuttani noin hatarilla perusteilla.

        multa on otettu sormenjälet kymmeniö kertoja onkz se sama asia ?????


      • mustasormi. kirjoitti:

        multa on otettu sormenjälet kymmeniö kertoja onkz se sama asia ?????

        Juu varmaan sekin on aikas selkeä puumerkki.


      • grafologia?
        tuputuu kirjoitti:

        Minä kirjoitan harakanvarpaita aina, vaikka suunta välillä vaihtelee. En kyllä antaisi kenenkään määritellä persoonallisuuttani noin hatarilla perusteilla.

        Aivan liian hieno sana minulle


    • Nooo, kyllähän grafologia taidetaan lukea tiukassa katsannossa tuonne huuhaatieteiden joukkoon, eli siis tälle palstalle hyvin sopivaa tiedettä tällä hetkellä.

      Käsialaa pystyy kyllä kehittämään hyvin paljon ja jos sattuu lukemaan jonkun grafologin kirjoittaman opaskirjan ja panemaan merkille mitkä piirteet kertoisivat toivottavista tai vältettävistä piirteistä, omaa käsialaansa voi manipuloida ihan niiden mukaan.

      Itse kirjoitan hyvin paljon käsin ja käsiala vaihtelee valtavasti ihan käytettävissä olevan kynän mukaan. Koska joskus jouduin ammatissani kirjoittamaan valtavasti kuittauksia, nimikirjoitus on aikoja sitten kutistunut sellaiseksi tagiksi että alle on yleensä hyvä laittaa pyytämättä selvennys.

      Itse en käsialasta tutkisi kuin kokemusta käsin kirjoittajana. Kokemus kynänkäyttäjänä näkyy siinä kyllä, ihan käsialasta riippumatta, ja lukemalla sitä asiaa mitä on kirjoitettu voi päätellä paljon enemmän kirjoittajan luonteesta.

      • --------------------

        Äläpä kiroile? (huuhaa)


      • Juu, pseudotieteeksi itseklin olen grafologian määritellyt. En millään jaksa uskoa, että asia joka saattaa muuttua vaikka väsymyksen takia, kertoisi jotakin oleellista ihmisestä.


      • -------------------- kirjoitti:

        Äläpä kiroile? (huuhaa)

        Onko huuhaa kirosana, missä kielessä?


      • Anonyymi

        Käsialaa pystyy muuntelemaan -muutaman rivin.Mutta ei niin paljoa ettei sitä grafologi tajuaisi.Oikeuksissa käydään näitä juttuja karkuvasti läpi.


    • minä,

      Mistä johtuu lääkäreiden käsiala, niistä kirjoituksista ei ota pirukaan selvää :)

      • Ehkä niiden lääkärien persoona on jotekin sekava:o/


      • kielenkääntäjä

        ai teilläpäinkö on pirut selvittelemässä lääkäreiden tekstejä, nähtävästi hekään ei ymmärrä, mutta varmaan toivottelevat lekurit tervetulleeksi tuonpuoleiseen :-D


      • annikoo..

        Vie apteekkiin....siellä saavat selvän....heheh


      • annikoo.. kirjoitti:

        Vie apteekkiin....siellä saavat selvän....heheh

        Ovatko apteekkarit siis jonkinlaisia exorsisteja?


      • annikoo..
        tuputuu kirjoitti:

        Ovatko apteekkarit siis jonkinlaisia exorsisteja?

        No eikös sitä niin sanota....jos jostain ei saa selvää niin ....vie apteekkiin ...


    • Tällä nettikirjoittelullahan on katsottu olevan haitallinen vaikutus käsialan muuttumiseen. Itse ainakin olen sen huomannut,,, nykyisin käsialani on jotain harakanvarpaiden ja egyptologian sekamelskaa,,,
      Josku jopa käyny niinkin kun olen jonku asia käsinkirjannu ylös, niin hetken päästä saan todella miettiä että mitähän siinä lukee. Vaikka aika paljon joudun ns. lennosta kirjaamaan, niin eipä sillä ole mitään paranemiseen viittaa merkitystä ollu.

      • Vaikuttaahan tämäkin. Mutta minkä ihmeen takia mun käsiala on paljon parempaa lyijykynällä kirjoitettuna kuin kuulakärkikynällä kirjoitettuna?

        Olenko minä jotenkin erilainen kun tiedän että tekstini voi helposti kummata pois?


      • tuputuu kirjoitti:

        Vaikuttaahan tämäkin. Mutta minkä ihmeen takia mun käsiala on paljon parempaa lyijykynällä kirjoitettuna kuin kuulakärkikynällä kirjoitettuna?

        Olenko minä jotenkin erilainen kun tiedän että tekstini voi helposti kummata pois?

        Kynä tosiaan vaikuttaa valtavasti käsialaan. Ei ole sattumaa että koulussa aikoinaan kaunokirjoitusta opeteltiin mustekynällä. Tosin minä vasenkätisenä en saanut sillä mitään aikaan koska piti varoa ettei perässä tuleva käsi vetänyt kaikesta likaista sinistä suttua. Eikä myöskään ole sattuma että kaukoidän kalligrafit käyttävät tussia, sillä saan varmasti siisteintä ja tyylikkäintä jälkeä aikaan. Kuulakärkikynien jälki on vähän kynän tasosta kiinni, jotkut kuulat pyörivät huonosti ja jälki laahaa, pätkii ja sotkuilee. Lyijykynä antaa yleensä hyvän jäljen mutta vasenkätisenä taas pehmeän kynän jälki sotkeutuu herkästi, kovalla saan minäkin hyvää tekstiä. Kumia en käytä lainkaan joten siitä se siisteys ei johdu, vain siitä miten terä kulkee paperilla.


      • yohuuhkaja kirjoitti:

        Kynä tosiaan vaikuttaa valtavasti käsialaan. Ei ole sattumaa että koulussa aikoinaan kaunokirjoitusta opeteltiin mustekynällä. Tosin minä vasenkätisenä en saanut sillä mitään aikaan koska piti varoa ettei perässä tuleva käsi vetänyt kaikesta likaista sinistä suttua. Eikä myöskään ole sattuma että kaukoidän kalligrafit käyttävät tussia, sillä saan varmasti siisteintä ja tyylikkäintä jälkeä aikaan. Kuulakärkikynien jälki on vähän kynän tasosta kiinni, jotkut kuulat pyörivät huonosti ja jälki laahaa, pätkii ja sotkuilee. Lyijykynä antaa yleensä hyvän jäljen mutta vasenkätisenä taas pehmeän kynän jälki sotkeutuu herkästi, kovalla saan minäkin hyvää tekstiä. Kumia en käytä lainkaan joten siitä se siisteys ei johdu, vain siitä miten terä kulkee paperilla.

        Minä tykkään lyijykynästä kitkan takia. Se hieman hidastaa vauhtia ja jälki on kauniimpaa. Monien kuulakärkikynien jälki on ihan kauheeta katsottavaa. Luulen etteivät ne anna kädelle riittävästi vastusta.


    • annikoo..

      Kyllä minullakin käsiala vaihtelee....ja muuttuu se varmaan useimmilla.....katselin juuri jokupäivä sitten vanhaa syntymäpäiväkirjaani......ihmettelin omaa nimikirjoitustani.....aivan eri tyylinen kuin nyt..... Puumerkki....siis pelkät nimikirjaimetkin vaihtelee...koukeroisista suoraviivaisempiin.....
      Eräs tuttuni teki käsialanäytteitä joskus.....en halunnut...kun en usko....samoin kun en ennustajiinkaan.....

      • Sanoisin että pankkikortti on eniten muuttanut allekirjoitustani. Minulla oli joskus kaunis ja persoonallinen allekirjoitus. Siinä oli kiekuroita ja kaikkea hienoa. Nykyään ison alkukirjaimen perään tulee lähinnä suora viiva.


      • annikoo..
        tuputuu kirjoitti:

        Sanoisin että pankkikortti on eniten muuttanut allekirjoitustani. Minulla oli joskus kaunis ja persoonallinen allekirjoitus. Siinä oli kiekuroita ja kaikkea hienoa. Nykyään ison alkukirjaimen perään tulee lähinnä suora viiva.

        ja taas tulee muutosta.....enää ei tarvi pankkikortti ostoihinkaan allekirjoittaa......kuoleeko "kaunokirjoituksemme" kokonaan.....


      • annikoo.. kirjoitti:

        ja taas tulee muutosta.....enää ei tarvi pankkikortti ostoihinkaan allekirjoittaa......kuoleeko "kaunokirjoituksemme" kokonaan.....

        Voipi olla, että kohta en enää edes muista nimeäni, jolla pitäisi allekirjoittaa....


      • kaunokainen...
        annikoo.. kirjoitti:

        ja taas tulee muutosta.....enää ei tarvi pankkikortti ostoihinkaan allekirjoittaa......kuoleeko "kaunokirjoituksemme" kokonaan.....

        kyllä koulussa vielä opetetaan kaunoa, mutta se tyyli taitaa olla hieman toisenlaista kuin silloin ennen, kun kauno oli kaunokaunoa, ei konekaunoa kuin nyt.


    • emmämitääntiiä...mutta sen tiiän että grafologeilla ois melekonen tekeminen mun kanssa...kun käsiala vaihtelee jopa päivän aikana ihan hirmusen paljon ja saattaa samaistuakin edelliseen kirjottajaan ja vaikuttaa sekin missä asennossa paperi on suhteessa kynään ja kummalla kädellä kirjotan...:)

      • ne koukerot

        se tuntuu sinusta, että vaihtelee, mutta oikeasti sun käsialasi on kuitenkin sama, teet samat koukerot tietyllä tyylillä aina, varsinkin nopeasti kirjoittaessa, sieltä tunnistaa tietyt jutut, jotka vain sinä teet kirjoittaessasi.


    • grafologiaa.

      grafologiaa.

    • Up

      Up

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      118
      3120
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2795
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2098
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      129
      1962
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1172
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      925
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe