Sisäsiisti Suomen vallankaappaus!

Sisäsiisti vallankaappaus pian ohitse?

Tähän seuraavaan Suomen itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeään asiaan en onnistunut saamaan mitään vastauksia hallituspuolueita edustavilta. Enkä oppositioltakaan. Mistä tässä on kyse?

Siksi kysynkin IPU-leiristä näin avoimesti, että onko sisäsiisti vallankaappaus pian ohitse?

Toivon, että mahdollisimman monella suomalaisista yli puoluerajojen; on kiireiden keskellä hetki aikaa perehtyä perustuslain ”uudistamiseen” eli HE 60/2010 sisällytettyihin maanpetoselementteihin, joista virallinen media on vaiennut. Ainakin toistaiseksi.

Tässä lainaus perussuomalaisten kansanedustajan Raimo Visttbackan puheesta 10.2.2011 eduskunnassa:

"Lakiehdotuksen 94 ja 95 §:issä ehdotettu muutos lisäisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta tehtävien toimivallan siirtojen päättämistä enenevässä määrin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen muutos toimivallan siirtojen päätöksentekoon on mielestäni arveluttava. Jos toimivallan siirrossa on kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta, ei sitä mielestäni tulisi tehdä yksinkertaisella enemmistöllä.

Perustuslakiin ehdotetaan myös sitä, että otettaisiin säännökset Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivaltaa koskevista siirroista Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle ja toimielimelle. Tällainen merkittävä siirto voitaisiin ehdotuksen mukaan tehdä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä.

Merkittävä toimivallan siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosääntömmekin tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita."

Mikäli HE 60/2010 hyväksytään myös uudessa eduskunnassa, niin käytännön vaikuttavuuksia voivat olla esimerkiksi seuraavat:

* Suomi EU-liittovaltion osavaltioksi
* Suomi Nato-jäseneksi
* Suomi luovuttaa budjettivallan EU:lle
* Suomi luovuttaa verokanto-oikeuden EU:lle
* Suomi luovuttaa maanalaisten materiaalien hallinnan EU:lle
(mineraalit, pohjavesi, ydinjätesäilytykset)
* työeläkeiän ja työeläkeasioiden päätäntävalta EU:lle
* työasioiden sopiminen, kuten palkka-asiat EU:lle

Lisää taustatietoa kiinnostuneille, esimerkiksi, osoitteessa:
http://suomi2017.wordpress.com/2011/02/13/hyvia-uutisia-numero-9/

Tosiasioitahan Suomessa ei tunnusteta, vaan niistä vaietaan. Varsinkin, jos uhkana on omien valta-asemien menetys.

HE 60/2010 eli perustuslain "uudistamisen" kaatamiseen vaaditaan uudessa eduskunnassa vähintään 67 kansanedustajaa, joten muistakaa kysyä:

a. puolueesi
b. ehdokkaasi

kanta asiaan.

Muistathan. Vain kirjallisesti annettu kannanotto pätee.

Aurinko paistakoot ja vakaan vaikenemisen Berliinin muurit Suomessakin viimein kaatukoot!

ps.

Onko kukaan onnistunut selvittämään mitä tapahtui Finlandia-talolla 2.2.2009 ja olivatko Itsenäisyyspuolueen edustajat kutsuttujen joukossa?

Suomen EU-tahtotila 2009 – ulos unionista?
http://ajankuva.blogspot.com/2009/02/suomen-eu-tahtotila-2009-ulos-unionista.html
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Huttua vai totta? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu