Linnut

Monien luonnonvaraisten lintujen kannat ovat viime vuosina nopeasti supistuneet, melkein romahtaneet. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa varpunen, jonka kanta on yllättäen puolittunut. Jos sama tahti jatkuu, voimme sano sille hyvästit.
Tällaisia lähes romahtaneita lajeja on useita, haarapääsky, kottarainen, peltopyy.

Mielenkiintoisesti niillä kaikilla on yhteys ihmiseen.
Omassa taloyhtiössäni tarkoituksella tukittiin varpusten pesäkolojen aukot. Monissa taloyhtiöissä kielletään järjestyssäännöllä lintujen ruokkiminen. Suomen talvi ilman ruokaa vain on vaikea ja pitkä linnullekin.

Käsittämätöntä tämä luontoon kohdistuva hysteerinen pelko. Pitäisi niiden jotka taloyhtiöiden järjestysääntöjä suunnittelevat, muotoilla sääntönsä toisin. Vaikkapa niin, että häiritsevä ruokinta on kielletty. Silloin yhtiön hallitus voi tarvittaessa asiaan puuttua, mutta asukkailla ja luonnolla säilyy ilo ja hyöty läheisyydestä. Tuskin luonto ilman lintuja on tavoite.
4101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eri lintulajien häviämiseen ovat vaikuttaneet monet ihmisen toimet. Peltolintujen häviämiseen salaojitus, eli ojien muodostamien turvapaikkojen katoaminen, leikkuupuinti, joka vie pellolta ruuan kerralla, ellei leikkaa poikasten kauloja. Ja viimeisenä niittinä rikkaruohojen myrkytys, joka on vaikuttanut monella eri tavalla.
Kottaraiset ovat pahasti kärsineet lehmien laidunnuksen loppumisesta, samoin pääskyset, jotka suorastaan ruokailivat karjan ympärillä pörräävillä kärpäsillä.
Vaikea sanoa onko mikään enää palautettavissa. No Myrkyt ehkä voisi direktiivillä kieltää.

Äänestä
  • Pieni lisäys moninaisessa syiden ketjussa, joka on vaikuttanut peltolintujen katoamiseen. Aikaisemmin, kun lintukannat vielä voivat hyvin, vilja useimmiten tuotiin pellolta latoon ja puitiin siellä. Ladon lautojen välistä ja vieritse tippuivat rikkaruohojen siemenet ladon alle. Tai ne jotka menivät puimakoneeseen asti, erotettiin seuloilla ja kaadettiin sopivaan paikkaan ladon viereen.
    Näillä rikkaruohon siemenillä peltopyyt ja monet muutkin linnut elivät läpi kylmemmänkin talven.

    Nykyisin vilja puidaan pellolla puimakoneilla, mutta mikä pahinta, toisin kuin aikaisemmissa puimakonemalleissa, nykyisissä ei ole lainkaan rikkaruohoseuloja, vaan rikkaruohon siemenet kylvetään takaisin pellolle olkien seassa. Tämä muutos on pakottanut maanviljelijät jatkuvaan rikkaruohojen myrkytykseen, koska viallisten koneitten takia ei ole muuta mahdollisuutta.

    Jos vaikkapa vihreät ottaisivat puolueohjelmaan yhden todella luontoon vaikuttavan asian, se olisi puimakoneitten rikkaruohonsiemenseulojen palauttaminen, lain voimalla.
    Tosin rikkaruohomyrkkyjen valmistajat ja koko siihen liittyvä tuotanto itkisi katkeria kyyneleitä, mutta väliäkö sillä. Ellei sitten EU:lla ole näppejään asiassa.

    Äänestä

Totta on, että varpuset ovat pahasti harventuneet, mutta onneksi eivät sentään kokonaan loppuneet, Näin nimittäin tänään neljä talven yli selvinnyttä varpusta, joten ehkäpä ne selviävät pesän tekoon asti ja toivottavasti ovat eri sukupuolia.

Yksi asia, mitä en itse ymmärrä luonnon - tai ehkä paremminkin eläinten suojelussa, on se, että se suuntautuu useimmiten eläinlajeihin, joita on jo liikaa; niin että luonto on vaarassa.
Kuten vaikkapa minkit, jotka ovat hävittäneet kotimaisen vesikon ja vaarantavat jatkuvasti maassa tai vesillä pesiviä lintulajeja,
Minkkien vapauttamisen sijasta, loputkin luonnossa olevat minkit pitäisi hävittää. Vaikka toivoton työhön se on. Silti kettutyttönen ja muiden "eläintenystävien" pitäisi ajatella luonnon kokonaisuutta ja omia toimiaan.

Äänestä

Jos linnut täällä kylmässä pohjolassa näkevät jopa nälkää, saatavat myös kuolla nälkään, ja niille ei anneta ruokaa vaikka voisimme hyvin niin tehdä, niin terveen ajattelutavan mukaan se on eläinrääkkäystä joka on laissa kieletty.

Ei se, että ne ovat luonnonvaraisia, oikeuta meitä ihmisiä vain katsomaan vierestä, kun linnut kärsivät.

Ihmisten velvollisuus on huolehtia eläimistä, koska me juuri monesti olemme syypäitä huonoon ravinnon saantiin luonnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saka12 kirjoitti:

Monien luonnonvaraisten lintujen kannat ovat viime vuosina nopeasti supistuneet, melkein romahtaneet. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa varpunen, jonka kanta on yllättäen puolittunut. Jos sama tahti jatkuu, voimme sano sille hyvästit.
Tällaisia lähes romahtaneita lajeja on useita, haarapääsky, kottarainen, peltopyy.

Mielenkiintoisesti niillä kaikilla on yhteys ihmiseen.
Omassa taloyhtiössäni tarkoituksella tukittiin varpusten pesäkolojen aukot. Monissa taloyhtiöissä kielletään järjestyssäännöllä lintujen ruokkiminen. Suomen talvi ilman ruokaa vain on vaikea ja pitkä linnullekin.

Käsittämätöntä tämä luontoon kohdistuva hysteerinen pelko. Pitäisi niiden jotka taloyhtiöiden järjestysääntöjä suunnittelevat, muotoilla sääntönsä toisin. Vaikkapa niin, että häiritsevä ruokinta on kielletty. Silloin yhtiön hallitus voi tarvittaessa asiaan puuttua, mutta asukkailla ja luonnolla säilyy ilo ja hyöty läheisyydestä. Tuskin luonto ilman lintuja on tavoite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu