Arkkipiispa irtisanoutui

seurakuntienkin toiminnasta homokampanjassa.

Mitä siihen luterilaiseen kirkkoon kuuluu kun seurakunnistakaan ei kirkko ole vastuussa?

Kirkko vastustaa homokampanjaa vaikka rahoitusta siihen tulee kirkon kolehtirahoista ja seurakunnilta kirkollisvero-osuudesta.
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Raha ratkaisee, Mäkinen on varmasti tietoinen että ennemmistö Suomalaisista
ei hyväksy vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää.
Mikäli hän julkisesti hyväksyisi eheytymiskamppanjan,kirkosta erottaisiin joukolla.

Äänestä

Älä alistu!
Tarkoitetaankohan tässä ketjussa tuolla kampanjalla sitä 'älä alistu' -kampanjaa? Joku kirjoittaja näytti olevan yhdessä srk-lehdessä peräti sitä mieltä että ko. kampanjan järjestäjät ovat selvästi Paholaisen asialla. No, sanoivathan muutamat fariseuksistakin, että "Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän [Jeesus] ajaa ulos riivaajia" (Luuk 11:15). - Ei ole kovin vaikea nähdä että mikäli nuo 'älä alistu' -kampanjan vastustajat pääsisivät vapaasti toteuttamaan henkiset mielihalunsa, niin siinä niillä, joita tuo kampanja pyrki auttamaan ja rohkaisemaan, olisi osana tulla maahan poljetuiksi ja syrjään lakaistuiksi ("pois tieltä risut ja männynkävyt"), he tulisivat näiden homo"rakkaus"kiihkoilijoiden yliajamiksi, vähän niinkuin tankit pari vuosikymmentä vuotta sitten ajelivat Taivallisen rauhan aukiolla, noin niinkuin kuvaannollis-asenteellisessa mielessä.

Äänestä

Arkkipiispa olisi nyt välittömästi erottava. Hän ei ole ainakaan Jumalan asialla. Kumman palvelija hän mahtanee olla ? Tuskin hän uskoo edes paholaisen olevan olemassakaan, Jumalasta ensinkään, Jeesuksesta puhumattakaan.

Äänestä

  • valhe-kirkko kirjoitti:

    Jos kirkko ei varota homouden synnistä ihmisiä, niin se ei enää julista oikeaa evakeliumia. Gal. 1:1-12

    http://tv7.fi/vod/player.html?id=6409

    Miksi pedofiilit ovat kirkon suojeluksessa ja heidän pahoja tekojaan ei saa tuoda julki? Onko jumala luonut pedofiilit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

seurakuntienkin toiminnasta homokampanjassa.

Mitä siihen luterilaiseen kirkkoon kuuluu kun seurakunnistakaan ei kirkko ole vastuussa?

Kirkko vastustaa homokampanjaa vaikka rahoitusta siihen tulee kirkon kolehtirahoista ja seurakunnilta kirkollisvero-osuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu