Valitettavasti Orwellin setä oli oikeassa kirjoittaessaan romaaninsa 1984. Kirjassahan Totuuden ministeriö "korjaa" historiaa sen mukaan, miten kulloisetkin poliittiset suhdanteet olivat.
Orwellimaisia piirteitä on pelottavan paljon tämän päivän maailmassa. Vuonna 1984 Jugoslavia oli Yhdysvaltain ylin ystävä osallistuessaan Los Angelesin olympialaisiin itäblokin pääasiassa boikotoidessa kisoja - Reilu kymmenen vuotta myöhemmin amerikkalaiset pommittivat Jugoslaviaa. Kosovon sodassa KLAn rinnalla taisteli USAn tukemia Al-Qaida-sissejä - muutama vuosi myöhemmin Al-Quida on maailman pahin terroristijärjestö. Venäjä vannoo kostavansa edesmenneen ystävänsä tsetsenipresidentin murhan - saman miehen, joka jokin aika sitten oli vihattu terroristi. Suomen poliitikot käyvät Washingtonissa ylistämässä Amerikan johtajuutta - samaiset poliitikot, jotka 70-luvulla osoittivat mieltä amerikkalaista imperialismia vastaan.
Suomessa jopa vaaditaan historian kirjojen uudelleenkirjoittamista, jotta "oikeampi" totuus pääsisi esiin. Pelottaa ihan oikeasti.

Vastaukset 8
Vanhimmat
ajat muuttuvat.
olisi tyhmää pitää kantansa, vaikka ympäristö muuttuu.
Suomi olisi joutunut NL:n miehittämäksi,jos ei olisi irroittautunut Saksan kelkasta elokuussa 1944.
Totta. Suhdanteet muuttuvat... Suomi kävi II maailmansodassa Saksan puolella omaa sotaansa Neuvostoliittoa vastaan, kun Saksa oli voitolla. Kun Saksan tappio näytti selvältä, Suomi kävi NL:n rinnalla omaa Lapin sotaansa Saksaa vastaan. Vielä vuonna 1953 surtiin ainakin virallisesti Stalinia, isä aurinkoista, mutta jo vuonna 1956 hänen rikoksensa paljastettiin. Vielä 1970-luvulla taistolaisuus oli kova sana, mutta nykyisin se aiheuttaa vain kiusallisia selittelyjä. Esimerkkejä mielipiteiden muuttumisesta löytyy Suomestakin vaikka millä mitalla - miksi hakea niitä USA:sta?
Maailma muuttuu ja me maailmamme mukana...
Ei perusteltu mielenmuutos ole todellakaan mikään
ailahtelevuuden merkki niitä perusteluja tutkineessa ihmisessä, vasta kaikenlaisten muotivirtausten mukana kääntyilevä yksilö alkaa muistuttaa tuuliviiriä.
Nyt näyttää muodissa olevan USA:n lätkiminen olan takaa täällä Euroopassa ja Suomessakin, mutta äänessä ovat joko hyvin kokemattomat tai hyvin paikalleen jämähtäneet vasemmistolaiset, joiden toleranssikyky ei oikein sulata USA:n ylivaltaa...
Oli mukava lukea tekstiäsi, vm-38, koska siitä saattoi aistia elämänkokemuksen tuomaa malttia ja laajaa näkökulmaa!
Kokemattomuuskin on suhteellista. 1800-luvun länsivaltojen rikosten uhrien mielestä asioiden tarkastelu vain 1940-luvulta eteenpäin olisi kokematonta.
"Nyt näyttää muodissa olevan USA:n lätkiminen olan takaa täällä Euroopassa ja Suomessakin, mutta äänessä ovat joko hyvin kokemattomat tai hyvin paikalleen jämähtäneet vasemmistolaiset, joiden toleranssikyky ei oikein sulata USA:n ylivaltaa..."
Jospa peruutat taaksepäin vaikkapa n. 40 - 50 vuotta, niin ymmärtänet ettei tämä USA-kritiikki todellakaan ole mikään viime hetken muoti. 60 - 70 luvulla äänessä saattoivat olla lähinnä vasemmistolaiset, nyt äänikirjoon on kyllä liittynyt monen muunkin ideologian kannattajia.
Yhteisenä tekijänä 60 - 70 luvun kritiikille ja nykykritiikille on USA:n aloittama sota ja maailman turhautuneisuus ja epätoivo jyräävän ylivallan edessä, ei mikään änkyrä vasemmistolaisuus, joka ehkä lähinnä ideologisesta periaatteesta haluaa kritikoida USA:ta.
Amerikkalaisten väärinkäytöksistähän nimenomaan käydään avointa kriittistä keskustelua sekä USA:ssa että meillä.
Toisin on laita muiden kriisien osalta. Kannattaa miettiä aikamme etnisiä puhdistuksia ja kansanmurhia kuten esimerkiksi Tshetsheniaa, Sudania, Liberiaa jne.
Onko missään muussa maassa kuin USA:ssa valtionpäämies ja puolustusministeri joutuneet pyytämään anteeksi joukkojensa tekemiä laittomuuksia?
Mitä tämä kertoo meistä ja mediastamme?
Kaksinaismoralismi toimii varmasti molempiin suuntiin, turha kai sitä on kieltää.
Silti, USA:n kritiikki on siksi tarpeen, että maan hallinto perustelee tekemisiään suoranaisilla valheilla ja maa on maailman hallitseva supervalta. Ilman muuta silti myös muun maailman tekemisiä pitää kritikoida.
optimisti;)