VASTUSTA MONIKULTURISMIA

Monikulturismin toi­sena keskeisenä taustai­deologiana on vihreä maail­mankatsomus. Vih­reiden utopia on rauhan­omainen, moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta ar­vostava ja erilai­suutta suvait­seva yhteiskunta, jossa materiaalisia ja ta­loudellisia arvoja tärke­ämmässä asemassa ovat ym­päristön­suojelulli­set arvot. Vihreään ideolo­giaan olennai­sesti kuu­luvan suvaitsevai­suuden voi katsoa juontuvan alun pe­rin 60-luvun hip­pi­aatteesta, joka ky­seen­alaisti keski­luokkaisen mate­rialismin ja ura-ajattelun ja ihannoi huumei­ta ja va­paata rak­ka­utta ka­pinoi­den tuon ajan tiukkaa sek­suaa­linor­mistoa vas­taan. Myös vih­reille leimalli­nen pasifismi on osit­tain peräisin hip­piaatteesta, osittain taas Neu­vosto­liitto- ja arabisympati­oistaan tunnetusta 80-luvun vasem­mis­tolai­sesta rau­hanliik­keestä, joka keskittyi vastusta­maan yksipuoli­sesti Yh­dysvaltain ja sen liitto­laisten aseva­rus­telua ja voi­mankäyt­töä. Hippi-ideaali siitä, että saisi va­paasti elostella ja pössy­tellä kom­muunissa yh­teiskun­nan elät­tinä il­man tar­vetta tehdä itse töitä on vih­reässä retorii­kassa jalostunut va­semmis­tolai­seksi ihan­teeksi materi­aalisen vaurauden tasa­puoli­semmasta ja­kautumi­sesta niin pai­kallisella kuin globaalil­lakin ta­solla, ja halu saada hyväksyntä ja oi­keutus omalle jos­sakin suh­teessa “vaihtoehtoi­selle” ja kenties muiden mielestä arvelut­tavalle tai poikkeavalle elämänta­valle on puettu yleväksi huoleksi eri­laisten vä­hem­mistö­ryh­mien ja vammaisten oi­ke­uksista.

Vihreiden vaihto­ehtoih­misten kes­keinen sa­noma maailmalle on se, että pinnallisista erois­taan huoli­matta kaikki ihmi­set ovat oikeastaan saman­laisia ja, kunhan vain us­kallamme koh­data toiseuden edusta­jia, huomaamme, että he ovatkin ai­van samanlai­sia ta­vallisia kunnon ih­misiä kuin me itse, joten meidän tulisi vapautua ennak­koluu­loistamme ja olla suvaitsevaisia toise­utta ja erilai­suutta koh­taan op­pien näke­mään ne pelkästään rikkau­tena ja voimava­rana. Yleis­tävä ku­vitelma siitä, että kaikki ihmiset ovat poh­jimmiltaan “samanlaisia kun­non ihmisiä” selit­tyy osittain tendens­sillä proji­soida omaa ajat­telu- ja kokemus­maailmaa toisiin ihmisiin. Muiden kulttuu­rien edus­tajien ajatellaan pystyvän sa­manlai­seen vapaaseen ajatteluun, johon länsi­maalaiset ovat tottuneet, ja heidän kuvitellaan ja­kavan jotakuinkin sa­manlaiset huma­nistiset perusarvot. Näin ei kui­tenkaan ole. Esimerkiksi islamissa lapset ai­vo­pestään Koraa­nin käs­kyjen mu­kaisesti pie­nestä asti vihaamaan ja halveksimaan “li­kaisia” vääräus­koi­sia ja kartta­maan kanssakäymistä näiden kanssa.

hiphophei kirjoitti:

Monikulturismin toi­sena keskeisenä taustai­deologiana on vihreä maail­mankatsomus. Vih­reiden utopia on rauhan­omainen, moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta ar­vostava ja erilai­suutta suvait­seva yhteiskunta, jossa materiaalisia ja ta­loudellisia arvoja tärke­ämmässä asemassa ovat ym­päristön­suojelulli­set arvot. Vihreään ideolo­giaan olennai­sesti kuu­luvan suvaitsevai­suuden voi katsoa juontuvan alun pe­rin 60-luvun hip­pi­aatteesta, joka ky­seen­alaisti keski­luokkaisen mate­rialismin ja ura-ajattelun ja ihannoi huumei­ta ja va­paata rak­ka­utta ka­pinoi­den tuon ajan tiukkaa sek­suaa­linor­mistoa vas­taan. Myös vih­reille leimalli­nen pasifismi on osit­tain peräisin hip­piaatteesta, osittain taas Neu­vosto­liitto- ja arabisympati­oistaan tunnetusta 80-luvun vasem­mis­tolai­sesta rau­hanliik­keestä, joka keskittyi vastusta­maan yksipuoli­sesti Yh­dysvaltain ja sen liitto­laisten aseva­rus­telua ja voi­mankäyt­töä. Hippi-ideaali siitä, että saisi va­paasti elostella ja pössy­tellä kom­muunissa yh­teiskun­nan elät­tinä il­man tar­vetta tehdä itse töitä on vih­reässä retorii­kassa jalostunut va­semmis­tolai­seksi ihan­teeksi materi­aalisen vaurauden tasa­puoli­semmasta ja­kautumi­sesta niin pai­kallisella kuin globaalil­lakin ta­solla, ja halu saada hyväksyntä ja oi­keutus omalle jos­sakin suh­teessa “vaihtoehtoi­selle” ja kenties muiden mielestä arvelut­tavalle tai poikkeavalle elämänta­valle on puettu yleväksi huoleksi eri­laisten vä­hem­mistö­ryh­mien ja vammaisten oi­ke­uksista.

Vihreiden vaihto­ehtoih­misten kes­keinen sa­noma maailmalle on se, että pinnallisista erois­taan huoli­matta kaikki ihmi­set ovat oikeastaan saman­laisia ja, kunhan vain us­kallamme koh­data toiseuden edusta­jia, huomaamme, että he ovatkin ai­van samanlai­sia ta­vallisia kunnon ih­misiä kuin me itse, joten meidän tulisi vapautua ennak­koluu­loistamme ja olla suvaitsevaisia toise­utta ja erilai­suutta koh­taan op­pien näke­mään ne pelkästään rikkau­tena ja voimava­rana. Yleis­tävä ku­vitelma siitä, että kaikki ihmiset ovat poh­jimmiltaan “samanlaisia kun­non ihmisiä” selit­tyy osittain tendens­sillä proji­soida omaa ajat­telu- ja kokemus­maailmaa toisiin ihmisiin. Muiden kulttuu­rien edus­tajien ajatellaan pystyvän sa­manlai­seen vapaaseen ajatteluun, johon länsi­maalaiset ovat tottuneet, ja heidän kuvitellaan ja­kavan jotakuinkin sa­manlaiset huma­nistiset perusarvot. Näin ei kui­tenkaan ole. Esimerkiksi islamissa lapset ai­vo­pestään Koraa­nin käs­kyjen mu­kaisesti pie­nestä asti vihaamaan ja halveksimaan “li­kaisia” vääräus­koi­sia ja kartta­maan kanssakäymistä näiden kanssa.

Kuka halu­aisi tehdä pa­haa näille kullannu­puille? Mo­nikulturistit demonisoi­vat kaikki utopi­ansa kannalta uhkaa­vilta vaikuttavat länsimaisten arvojen puo­lustajat, jotka suh­tautuvat kriittisesti holtittomaan maa­han­muuttopoli­tiikkaan ja vas­tustavat islami­saa­tiota, maalli­sen vallan ja demokratian syrjäyttä­mistä Allahin käs­ky­val­lal­la, sha­ri’alla.

Eräs tunnetuim­mista ja laa­jimmin käytetyistä mene­tel­mistä erilaisten vähemmistöjen, kuten kansallisuus-, kieli‑, us­konto- ja seksuaalivä­hem­mistöjen ja toisin­ajattelijoiden, syr­jimi­seksi on näi­den mar­ginali­sointi, ja se on­kin yksi monikulturistien lem­pi­manöövereistä. Mutta jotta se toi­misi tehokkaasti, se tulisi mieluiten tehdä sala­ka­va­lasti piilo-oletusten avulla ja sitten, että mar­ginalisoitavista asioista yksinker­taisesti vaiettai­siin, eikä suinkaan ai­van niin avoimesti kuin seu­raa­vissa esimerkeissä, jotka läpinäkyvyydel­lään nolaavat kir­joitta­jansa:

En voi terveys­syistä kat­soa Ajan­kohtaisen kakkosen tee­mail­toja. Ve­renpai­neen ta­kia. Se nousee kyseistä ohjel­maa katsel­lessa. Lä­hinnä syynä ovat oh­jelmassa esite­tyt vää­rät mie­lipi­teet. (-)… tämä on ylei­semmin moni­ääni­sen jour­na­lismin on­gelma: margi­naaliset jussi­halla-ahot saa­vat mer­kityk­seensä nähden kohtuut­toman painoar­von, kun poikkea­valle nä­kemyk­selle ha­lutaan antaa ti­laa. (Katja Marte­lius, Helsingin Sanomat 22.4.2009, s. D9)

Nyt Soini teki sa­man Jussi Halla-ahon muuka­laisvas­tai­suudelle: otti hyö­dyn, sitten pe­säeron ja lo­puksi siirrätti sateente­kijänsä margi­naaliin. Syksyn ääniha­rava ei kelvan­nut kesän vaa­leihin, tuskinpa enää mi­hinkään muuhun­kaan. (-) Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kuin mar­ginaalisen joukon äänet ka­navoituvat har­mitto­malle puolueelle, järjes­telmällä ei ole ollut hädän päivää. (Jouni Tervo, Metro 24.4.2009, s. 2)

Edellä mainittuja hieman kovempi menetelmä toi­sin­ajattelijoiden vai­mentamiseksi on tur­vautuminen ri­kosoikeu­dellisiin toimenpiteisiin. Sillä tavoin voi mahdol­lisesti tuottaa haittaa yk­sittäiselle toisinajat­teli­jalle ja hänen perheel­leen, siinä määrin kuin mo­ni­kul­turis­tinen kor­ruptio on levin­nyt oike­uslaitok­seen, mutta toi­saalta nämä syyt­teet ja oikeuden­käynnit ovat koko­naisuudessaan aina kuin lottovoitto länsi­mais­ten arvo­jen puolus­tajille. Ne tarjoavat ni­mittäin erin­omai­sen foo­rumin tuoda laajalti julki­suuteen esi­mer­kiksi pro­feetta Muhamma­din elämän yksi­tyiskoh­dat.

Haluatko sinä, että joku piispa raiskaa sinun lapsesi?

Haluatko sinä, että vaimosi joutuu synnytämään raiskaajalle lapsen?