Tunnen oloni todella yksinäiseksi vaikka mulla periaatteessa on useita kavereita. Ongelma vain on se että lähes kaikki heistä ovat yläaste/lukioajoilta, ja nyt, ollessani jo 21-vuotias, alan tuntea vieraantuvani heistä. Suurin osa heistä ei ollut niitä koulun vetävimpiä miehiä jos ymmärrätte mihin viittaan. Silloin se ei kuitenkaan niin paljoa haitannut – pääasia että jotain seuraa oli. Nyt kuitenkin alan tuntea että kaipaan ympärilleni kiehtovampia ihmisiä. Ovat nämä nykyiset ”luuserikaverinikin” sinänsä ihmisinä mukavia, mutta tunnen että olemme alkaneet kasvaa erillemme eikä meillä ole enää niin paljoa puhuttavaa kun itseäni kiinnostaa nykyään vähän muutkin asiat kuin joistain ryyppyreissuista jauhaminen. Haluaisin mennä elämässäni eteenpäin ja nousta uudelle tasolle, mutta näiden kaverien seurassa tunnen junnaavani paikoillani.
Pidän heistä ja arvostan heitä, mutta tuntuu vain siltä että he eivät etene elämässä mihinkään, enkä minäkään jos en muutu. Esimerkiksi harvalla näistä kavereistani pyörii kuvioissa tyttöystäviäkään. Monella heistäkin on suppea kaveripiiri ja rajoittuneet sosiaaliset taidot.
Haluaisin niin kovasti muuttaa muualle ja nousta niin sanotusti parempiin piireihin, mutta en tiedä onnistunko siinä. Ja samaan aikaan tunnen mieletöntä tuskaa siitä että olenko täysi kusipää kun ajattelen ihmisistä joiden kanssa olen koko nuoruuteni viettänyt näin negatiivisesti. Onko kenelläkään muulla tämän kaltaista ongelmaa että ei ole konkreettisesti yksinäinen, mutta silti tuntee että ei oikein saa paljoa irti kavereiden kanssa olemisestakaan? Kuinka tällainen tilanne käännetään voitoksi? Välillä tuntuu oikeasti siltä että pitäisi vain uskaltaa jättää nämä kaverit pois elämästään, muuttaa pois ja aloittaa uusien verkostojen rakentaminen puhtaalta pöydältä.
Pidän heistä ja arvostan heitä, mutta tuntuu vain siltä että he eivät etene elämässä mihinkään, enkä minäkään jos en muutu. Esimerkiksi harvalla näistä kavereistani pyörii kuvioissa tyttöystäviäkään. Monella heistäkin on suppea kaveripiiri ja rajoittuneet sosiaaliset taidot.
Haluaisin niin kovasti muuttaa muualle ja nousta niin sanotusti parempiin piireihin, mutta en tiedä onnistunko siinä. Ja samaan aikaan tunnen mieletöntä tuskaa siitä että olenko täysi kusipää kun ajattelen ihmisistä joiden kanssa olen koko nuoruuteni viettänyt näin negatiivisesti. Onko kenelläkään muulla tämän kaltaista ongelmaa että ei ole konkreettisesti yksinäinen, mutta silti tuntee että ei oikein saa paljoa irti kavereiden kanssa olemisestakaan? Kuinka tällainen tilanne käännetään voitoksi? Välillä tuntuu oikeasti siltä että pitäisi vain uskaltaa jättää nämä kaverit pois elämästään, muuttaa pois ja aloittaa uusien verkostojen rakentaminen puhtaalta pöydältä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kannata jättää näitä ystäviä, vaikka olisivat luusereita. He ovat todennäköisesti kanssasi hautaan asti. Uusia yhtä syvällisiä tuttavuuksia ei enää tuossa iässä saa muodostettua, ne jäävät melko pinnallisiksi. Sitäpaisti, vaikka yhtäkkiä saisit satoja uusia kavereita niin ei se tarkoita että onnistaisi naisten kanssa sen paremmin kuin aiemminkaan.
Laadukkaita kavereita ? :-D -tämä on jotenkin hauska...
Oikeasti luulen että saatat olla jotenkin aikuistumassa. Et varmasti ole kusipää, ehkä kaipaisit jotain uutta sisältöä elämääsi, en tiedä opiskeletko tms.
Joskus saattaa kasvaa erilleen ystävistä, eikä sille mitään voi. Kyse ei ole kusipäisyydestä. Joskus voi kyllästyä vanhaan kaveriin ja tauon jälkeen hänen seuransa tuntua taas hyvältä.
Kuitenkaan en sinuna hylkäisi vanhoja ystäviä. Uudet ystävät eivät vältämättä ole rinnallasi kauaa, saattavat pettää sinut ja voi käydä niinkin, ettet uusia ystäviä edes löydä.
Itse olen puolentoistavuoden ajan yrittänyt aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin ja saanut huomata, ettei se vain niin helppoa ole. Suurin osa tuttavuuksista jää pinnallisiksi hyvänpäiväntutuiksi. Todella harvan kanssa löytää yhteistä juteltavaa ja aaltopituutta ja niistäkin, joiden kanssa se löytyy, suurin osa tuottaa pettymyksen.
Joitakin löytyi, joiden kanssa tuli juttuun ja tuntui, että molemmat olisivat viihtyneet toistensa seurassa, mutta pinnallista tuttavuutta syvempää siitä ei sitten syntynytkään omasta aktiivisuudesta huolimatta.
Eli potentiaalisia ystäviä on vaikea löytää ja ystäviä vielä vaikeampi saada! Jos löydät ystävän, löydät kallisarvoisen timantin! Pidä heistä kiinni! Hyvä ystävä säilyy rinnallasi parhaimmillaan koko elämän. Pinnalliset uudet "ystävät" katoavat helposti.
Voit yrittää etsiä itsellesi uusia, mielenkiintoisempia ystäviä, mutta säilytä silti vanhat kaverisi. Älä polta siltoja takanasi!
Muista, ettei oma "eteenpäinmenemättömyytesi" ole kavereidesi syytä. Haluat löytää mielenkiintoisempia uusia tuttavuuksia kuin vanhat, "tylsät" kaverisi, mutta mieti, oletko itse sen kiinnostavampi?
Haluat nousta parempiin piireihin, mutta mietit, onnistutkohan siinä. Sitä on hyvä miettiä, ei se välttämättä onnistukaan. Suomalaiset ihmiset ovat kuppikuntaisia, sisäänpäinkääntyneitä, ennakkoluuloisia, muita syrjimään taipuvaisia, negatiivisia ja kriittisiä uusia tulokkaita kohtaan. Etenkin valmiisiin porukoihin on erittäin vaikea, joskus jopa mahdotonta -jos joku "avainhenkilö" niin päättää- päästä sisälle.
Mutta rohkaisen sinua kuitenkin toteuttamaan unelmasi. Muuta muualle katsomaan, olisiko siellä kaikki paremmin. Älä kuitenkaan polta siltoja takanasi. Pidä yhteyttä vanhoihin kavereihin. Heille voit soittaa kun muualla ahdistaa, jos on yksinäistä, kaipaat juttuseuraa ja purkautua, jos sosiaaliset kuviot eivät ota luonnistuakseen.
No hitto, mulla on just päinvastainen tilanne. Laatua, meinaan, löytyy, muttei kavereita.