Oletteko

lukeneet Soininvaaran kirjoittaman kirjan, jossa hän käsittelee Sata-komitean "uudistuksia" köyhille. Sen kirjan mukaan Soininvaaralla ei ole ollut tarkoitustakaan edistää köyhien oloja. Jotenkin hänestä jäi monijakoinen kuva, mitä hän oikeastaan haluaa, vai oliko sekin kallis projekti pelkkää hämäystä - saada vain itselle kalliisti palkattua työtä?
Mitä demokratiaa sekin on, jos työmarkkinajohtajat - joita kansalaiset eivät ole äänestäneet hoitamaan asioitaan - saavat luvan päättää myös sosiaalipuolen asioista? Oli aika järkyttävää todeta nämäkin totuudet.

Soininvaara näköjään pitää kaikkia työttömiä huu-haa -porukkana, jonain aivottomina idiootteina. Taitaa Soinin määrittelemien idioottijien joukosta löytyä suuri osa hänenkin entisiä elättäjiään. Hyvä se on haukkua sitten, kun ihminen väsyy, sairastuu ja vanhenee kaikesta raatamisestaan. Tai jos me emme hyväksy sitä, että Suomesta tehdään köyhien riistovaltio myös globaalilla tasolla, koska siitä aikanaan tulevat sukupolvet taatusti joutuvat kärsimään.
1990 luvulla ja 2000 vuoden alkupuoliskolla Soininvaara itse oli tekemässä köyhien oloista vielä kurjempaa. Muistan miten järkyttäviä hänen juttunsa ja aikeensa olivat.
Liisa Hyssäläkin on sanonut, miten sosiaalipolitiikasta "ei kiveäkään saa jättää paikalleen". Näillä sanoillaan hänkin paljasti oman diktatuurisen asenteensa, jossa Suomea ei rakenneta suomalaisia varten, vaan heitä itseään varten. Hajalle koko eduskunta, se ei toimi Suomen etujen mukaan. SEnhän paljastaa myös Jyrki Katainen markkinahelppoheikkien tapaan miten "Kokoomus tekee ihan mitä tahansa - ihan mitä tahansa". Mitä tuokin osoittaa? Sitä, ettei hänkään ymmärrä omaa vastuutaan Suomen yhtenä korkeimpana virkamiehenä, joten hän ei ole sopiva tehtäväänsä. Hänenkin on aika mennä opettelemaan muutakin elämää. "Neron" kaltaisista typetyyksistä on päästävä eroon.
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Soinivaara ja Soini OVAT KAKSI ERI HENKILÖÄ.

Äänestä

Kun mikään puolue ei sinulle tunnu kelpaavan niin voisitko itse olla perustajajäsen uudelle puolueelle joka ajaisi sinun ja kaltaisesi etuja. Vaatisi kyllä hieman töitä mitä epäilen ettet suostuisi tekemään edes aatteen vuoksi. Ruikuttajia on mutta tekijöiksi heistä ei ole...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ent.suomimummo kirjoitti:

lukeneet Soininvaaran kirjoittaman kirjan, jossa hän käsittelee Sata-komitean "uudistuksia" köyhille. Sen kirjan mukaan Soininvaaralla ei ole ollut tarkoitustakaan edistää köyhien oloja. Jotenkin hänestä jäi monijakoinen kuva, mitä hän oikeastaan haluaa, vai oliko sekin kallis projekti pelkkää hämäystä - saada vain itselle kalliisti palkattua työtä?
Mitä demokratiaa sekin on, jos työmarkkinajohtajat - joita kansalaiset eivät ole äänestäneet hoitamaan asioitaan - saavat luvan päättää myös sosiaalipuolen asioista? Oli aika järkyttävää todeta nämäkin totuudet.

Soininvaara näköjään pitää kaikkia työttömiä huu-haa -porukkana, jonain aivottomina idiootteina. Taitaa Soinin määrittelemien idioottijien joukosta löytyä suuri osa hänenkin entisiä elättäjiään. Hyvä se on haukkua sitten, kun ihminen väsyy, sairastuu ja vanhenee kaikesta raatamisestaan. Tai jos me emme hyväksy sitä, että Suomesta tehdään köyhien riistovaltio myös globaalilla tasolla, koska siitä aikanaan tulevat sukupolvet taatusti joutuvat kärsimään.
1990 luvulla ja 2000 vuoden alkupuoliskolla Soininvaara itse oli tekemässä köyhien oloista vielä kurjempaa. Muistan miten järkyttäviä hänen juttunsa ja aikeensa olivat.
Liisa Hyssäläkin on sanonut, miten sosiaalipolitiikasta "ei kiveäkään saa jättää paikalleen". Näillä sanoillaan hänkin paljasti oman diktatuurisen asenteensa, jossa Suomea ei rakenneta suomalaisia varten, vaan heitä itseään varten. Hajalle koko eduskunta, se ei toimi Suomen etujen mukaan. SEnhän paljastaa myös Jyrki Katainen markkinahelppoheikkien tapaan miten "Kokoomus tekee ihan mitä tahansa - ihan mitä tahansa". Mitä tuokin osoittaa? Sitä, ettei hänkään ymmärrä omaa vastuutaan Suomen yhtenä korkeimpana virkamiehenä, joten hän ei ole sopiva tehtäväänsä. Hänenkin on aika mennä opettelemaan muutakin elämää. "Neron" kaltaisista typetyyksistä on päästävä eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu