Pappeus

Miten pappeus on syntynyt? Mitä eroa papin viralla luterilaisessa ja katolisessa kirkossa?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Raamatun mukaan pappi on yhteydessä Jumalaan.

Vanhassa Testamentissä Jumala valitsi juutalaisten sukukunnista leeviläiset hoitamaan pappistehtävää. Tämä on vanhan liiton ja Mooseksen lain alaista pappeutta. Papit uhrasivat Jumalalle kansan syntien puolesta, tämä oli vertauskuvallinen tapa uhrata viaton uhri eli tuleva Messias Jeesus Kristus.

Uuden liiton pappeuden eli Jeesuksen lunastustyön jälkeen tulleen pappeuden pappeus on pappeutta jo Vanhan Testamentin aikaan elänyt Melkisedek nimisen papin mukaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Jeesus on meidän ylin pappimme, joka on yhteydessä Jumalaan meihin liittyen ja olemme päässeet yhteyteen Jeesuksen kautta Isään. Meillä uudestisyntyneillä kristityillä on myös Melkisedekin järjestyksen mukaan Pappeus itsellämme. Jokainen meistä on papin virassa evankelioidessamme Jeesuksen ilosanomaa tälle maailmalle.

Koska laki ei pelastanut meitä synnistä, Jumala valitsi armon Jeesuksen kautta siihen sijaan joka antoi meille mahdollisuuden pelastua ja saada iankaikkinen elämä.

Sitten on tietysti papin virassa toimivia, jotka vihitään tehtäväänsä ja heidän tulisi toimia seurakunnan paimenena, kastaa, jakaa ehtoollista, vihkiä, opettaa ja siunata hautaan.

Näin minä olen pappeuden ymmärtänyt, saa kyllä mieluusti korjata jos on ihan kauheaa väärin ymmärtämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ooooooooooooooo kirjoitti:

Miten pappeus on syntynyt? Mitä eroa papin viralla luterilaisessa ja katolisessa kirkossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu