Olisikohan kukaan

ihminen niin saatanan tyhmä, että liittyisi sellaiseen järjestöön, josta saa vähemmän takaisin kuin sinne joutuu maksamaan. Poikkeuksen asiassa tekee tietysti kusipäiset suomalaiset poliitikot, joka tekivät meistä nettomaksajia EU:lle Suomen siihen liittäessään.
1079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Taas joku pajatsoon pettynyt pelaaja taka-Hikiältä kirjoittaa. Eikö vieläkään ole tullut selväksi, että Suomi koko ajan saa suuret edut EU:n ym luomasta yhteydestä kansainvälisen kanssakäymiseen ja talouteen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että eikö yhteistyön muotoja pitäisi edelleen kehittää - yhdessä muiden eurooppalaisten kanssa.
Suomi elää viennistä (tavaraa ja palveluksia) ja turismista, näistä kai tulee joku 60% kansantulostamme, loppu rahaliikenne sitten on sitä kun kierrätetään sossun luukulta saatuja rahoja, pesemme toistemme paitoja ym vähemmän hyödyllistä. Ja kansainväliseen kauppaan tarvitaan vino pino sertifikaatteja, sopimuksia ja ihmissuhteita.
Maamme on edelleen Euroopan kylmä ja kaukainen kolkka, jossa elämisen eväät ovat kehnot.
Jos emme pyri aktiivisesti oleman mukana maailman menossa, taannumme erakoiksi kuin veljekset Impivaaraan.

Tämän näyttää persujen puoluekin jo ymmärtävän, ovat alkaneet puhua EU:n ongelmista ja kehittämisestä eroamisen sijaan.
Kannattaisi perehtyä maamme arvostukseen esim. kansainvälisten rahoittajien näkökulmasta, ostavatko osakkeita, investoivatko Suomeen jne. Eilen taas kuulin jutun siitä kuinka amerikkalainen monikansallinen yhtiö yrittää käyttää suomalaista konttoriaan työkaluna Venäjälle menoon, luulevat että oaamme puhua venäjää ja tehdä Venäjän kauppaa. Sorry, vain vähän tosin enemmän kuin jekit itse.
Jos emme ponnistele ja vaali suhteitamme länteen (EU:hun) päin löydämme itsemme samasta osastosta Valko-Venäjän kanssa. Sitäkö erakko-Suomea haikailevat haluavat??
Parempi on lähettää väkeä ulkomaille opiskelemaan ja työharjoitteluun, niin saamme osaajia ulkomaansuhteiden hoitoon.

Äänestä
  • Eikös sitä EU:n kannattavuutta sopisi kysyä pankeilta. Onko tulevat ja menevät rahat tasapainossa, eli kummoinen on nyt maamme maksutase tämän kulutushysterian keskellä. Saammeko kaikki laskumme maksetuiksi? Jos on paljon rästissä niin olisko se sitten EU:n syytä?

    Äänestä

  • "Taas joku pajatsoon pettynyt pelaaja taka-Hikiältä kirjoittaa. Eikö vieläkään ole tullut selväksi, että Suomi koko ajan saa suuret edut EU:n ym luomasta yhteydestä kansainvälisen kanssakäymiseen ja talouteen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että eikö yhteistyön muotoja pitäisi edelleen kehittää - yhdessä muiden eurooppalaisten kanssa..."

    Mitäs sellaista etua me EU:lta saamme, mistä Norja ja Sveitsi jäävät paitsi? Ja mitä taas tulee Yhteistyöhön muun Euroopan kanssa, niin ei sekään edellytä jäsenyyttä EU:ssa. Norjalaiset ja sveitsiläiset firmat käyvät kauppaa muun Euroopan firmojen kanssa aivan riippumatta siitä, kuuluuko noiden firmojen kotimaat EU:hun vai ei. Samoin se on ihmisten välisen kanssakäymisen suhteen. Tuskin norjalaisia ja sveitsiläisiä turisteja syrjitään EU-maiden turistikohteissa vaikka eivät EU-kansalaisia olekaan. Vai oletko kuullut että näin tapahtuisi?

    Äänestä

Otamme Itsenäisyytemme takaisin. Näissä vaaleissa.
Ei ole pakko äänestää vanhoja puolueita eikä kuunnella niiden valheita.
Lähetään EU:sta NYT.

Äänestä

Samaa olen itsekin tuskaille päivitellyt. Ja sitä, kun rahaa niiiiiin mielellään päättäjät laittavat sotiin, avustavat pörssipankkeja ja valtioiden pörssiromahduksia ja ties mitä.
Jo alusta saakka, kun liityimme EU:hun, ihmettelin, että sotaanhan tässä ollaankin menossa. Olin kiinnostunut siihen aikaan sotien aikaisesta kirjallisuudesta, joten huomasin, miten kaikki merkit täsmäävät nykyaikaan.

Äänestä
  • eu sota
    sou eta

    Äänestä

Mitäpä jos ajateltaisiin v ähän avarammin. Jos emme halua, kuten täällä esitetään, olla eurooppalaisia, emmekä venäläisiä niin miksemme alkaisi kavereiksi kiinalaisten kanssa.
Muistuu mieleen kuinka parikin kertaa Kiinassa matkaillessa paikalliset päälliköt iltaruokailun aikaan kysäisivät, että mitä me tehdään tuon yhteisen naapurin kanssa? Selvästi heillä oli joku ajatus tässä asiassa. No olihan siinä jo vähän otettu neuvoa antavaakin niin, että alkoi syntyä uutta luovia ajatuksia.

Äänestä
  • Ootsä joku ceo vai
    chief employer of the organisation?

    Äänestä

"olisikohan ihminen niin saatanan tyhmä, että liittyisi sellaiseen järjestöön, josta saa vähemmän takaisin kuin sinne joutuu maksamaan"

Mikä on sellainen järjestö joka pystyy jakamaan kaikille enemmän kuin ottaa? Mieleen tulee vain yksi, nimittäin pyrämidirahasto. Ja sekin vain lupaa tehdä niin...

Äänestä

Pyramidirahastot ovat rikollista keinottelua.
Maailmanlaajuinen taloudellinen yhteistoiminta taas viisasta.
Kansantalouden oppitunneilla puhuttiin, että niukkuutta aina tulee olemaan eli osaaville markkinoita.
Toisaalta vallitsee ns. suhteellisen edun periaate eli tuotanto hakeutuu sinne, missä on edullisinta toimia. Mikähän tuotanto hakeutuisi tänne Napapiirille: joululahjojen valmistus vai mikä?? Eikä sekään ellei rajat ole auki ja tullittomia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Itsenäisyys meni kirjoitti:

ihminen niin saatanan tyhmä, että liittyisi sellaiseen järjestöön, josta saa vähemmän takaisin kuin sinne joutuu maksamaan. Poikkeuksen asiassa tekee tietysti kusipäiset suomalaiset poliitikot, joka tekivät meistä nettomaksajia EU:lle Suomen siihen liittäessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu