ja he eksyttävät

Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu.
Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.
Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille.
Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille.

Markus 13 on mitä ajankohtaisin Jeesuksen kehoitus ja varoitus eksytyksistä.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

”krislam” -liike luopioseurakunnissa (Bill Wilson) presbyteeripapit yrittävät kiinnittää huomion Raamatun ja koraanin väliseen yhteyteen, jota he kutsuvat nimellä "krislam”.Heidän mukaansa islamilla ja kristinuskolla on yhteistä maaperää, koska koraani mainitsee Jeesuksen.
Vahvistaakseen sanomansa he asettavat koraaneja Raamattujen rinnalle kirkkojensa penkeissä. Ja opettavat , että voit olla Kristuksen seuraaja, vaikka et välttämättä uskoisikaan Jeesukseen.
Krislam liike on saanut pontta presidentti George Bushin lausunnosta siitä, että Kristityt, juutalaiset ja muslimit palvovat kaikki samaa jumalaa, ja Rick Warrenin viittauksista Isaan (muslmien käyttämä nimi Jeesuksesta) rukouksessaan
Wiliamms huomauttaa, ettei koraanin Jeesus oleJumalan ainosyntyinen Poikansa essias.
Koraanissa hänet nähdään allahin nimittämänä profeettana, jonka tehtävänä oli valmistaa ihmiskuntaa muhamedin tulolle.
Islam opettaa, ettäGolgatan uhri joko Simon Kyreneläinen tai Juudas Iskariot.

Näin kirjoitti Mihael Hauvart viimeisessä uutiskirjeessään. Jeesuksen varoitus eksyttäjistä on todella otettava vakavasti.

Äänestä

Raamatun ilmoitus ja Pyhän Hengen opetus ja voima, ja jokaiselle Jeesus tahtoo antaa elävää vettä, niin että voi syntyä Jumalan Sanasta ja tarkoittaa Herraa Jeesusta Kristustusta, koko maailman Vapahtajaa ja Jumalan ainosyntyistä Poikaa, lihaksi ja vereksi tullutta Immanuelia, joka nousi taivaaseen ja tulee takaisin Tuomarina ja Pelastajana riippuen siitä onko uudestisyntynyt vedestä ja Hengestä lupauksen lapsekseen vai vieläkö elää synneissään lihan mielen turmelluksessa ja pimeydessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


monta. kirjoitti:

Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu.
Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.
Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille.
Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille.

Markus 13 on mitä ajankohtaisin Jeesuksen kehoitus ja varoitus eksytyksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu