Hahaa Yle

http://yle-yleisradio.blogspot.com/

lauantai 20. marraskuuta 2010
Yle "niin tuulenhuuhtomaa"
Suomen Yleisradio eli Yle on osoitus järjen köyhyydestä.
Yle puhaltaa usemman taaajuuden ja kanavan voimalla.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet kysymyksen
tarvitsemmeko enää Yleä. Siinä kokonaisuudessa kuin se on. Ylen kanavista mainittava osa on nimittäin taloudellisesti kannattamattomia. Yle on sekava ja byrokraattinen laitos joka on järjenkäytön suhteen ristiriidassa jopa itsensä kanssa. Yle on kuin kahden kerroksen väkeä. Alakerran amatöörit käyttävät ajattelutoimintaan anusta ja yläkerran väki jolla on vielä järjenrippeitä jäljellä, heidän aika menee alakerran tuulenhuuhtomien perseiden pyyhkimiseen. Laki kieltää lisäksi Yleltä mainostamisen mutta Ylepä on piilottanut mainokset ohjelmiensa kerroksiin sekä uutisiin. Parhaiten tämän havaitsee aina vaalien alla.

Mitä Yle sanoo? Yle valehtelee jopa pääuutisensa ja täyttää ruudun urheilulla koska urheilu-ohjelmien teko on edullisinta vai luulitteko että kommunistinen kolhola ihan helmiä sioille alkaa syöttämään, lisäksi Yle kärsii sanktioita tekijänoikeusrikkomuksista, ja johan Mikael Jungnerikin antoi esimerkkiä miten pöllitään Frankie G to Hollywoodin tuotantoa, siis se sama Jungner joka salasi kaikki vuodet totuuden eli sen että Ylen talous onkin kuralla ja yritti vielä keinotella tilinpäätöstiedot näyttämään plussaa kunnes sai potkut persuksille ja pestin SDP:n konttorirotaksi.Kysymyksessä on todellakin se sama Jungner joka ennen lähtöään teetti itselleen ilmaisen ja sikakalliin vaalimainoskampanjansa Ylen piikkiin.

Niin ja muuta mätää Yleltä? Yle yrittää kunnostautua uuden toimitusjohtajansa luotsaamana, vaikka jannu ei ole tähän asti kyennyt muuhun kuin elvistelemään hävyttömän liioitellulla palkallaan. Uuden tj:n valtakauden mätiä hedelmiä alkaa näkyä myös ruudussakin esim tökeröstä puoli seitsemän ohjelmasta alkaen ja täysin väärillä henkilövalinnoilla Uutisvuoto- nimiseen typeryyteen.

Kiviseltä puuttuu jämäkkyys sekä konkreettisuus eikä sitä häneltä voi vaatiakaan hänen taustansa perusteella. Kivisen viulut maksamme me veronmaksajat, sinä ja minä, yhden maan historian suurimpiin lukeutuvan valtion monopolin saattohoidosta tulevaisuudessa.

Niin se Ylen sanominen? tuulesta temmattua puutaheinää ja ruutun täytettä. Yleä "avustaa" kylähullut amatöörit kertakäyttökameroilla kuvaamillaan laaduttomilla kuvilla kulmiltaan. Samaan tapaan kuin kansalaiset lähettelevät kännykkäkameroilla otettuja kuvia ilmaisjakelulehtiin. Yle profiloi ohjelmansa keskiluokkaisen väestön eli kansankielellä laatutiedottomien tyhmien aasien perusteella joilla on ihan sama mitä televisiosta tulee kunhan masiina on päällä. Ylellä ei ole laatuvelvoitteita ohjelmiensa suhteen niinkuin MTV3:lla jonka on pidettävä laatutasoa yllä mainostajiensa takia.

Yle tuhlaa tuhottomasti. Esimerkiksi lyhyen tuotantoon jonka voisi suorittaa yksi ammattilainen käsivarakuvauksella tunnissa, sellaiseen Yle tarvitsee kokonaisen kuorma-autollisen kuvauskalustoa päiväksi ja usemman henkilön ruokatunteineen.

Yle laskee katsojalukunsa sen perusteella mikä taajuus milloinkin on auki. Välittämättä että lukema ei olisikaan realistinen sillä prosentuaalisesti talouksista vastaanottimet on vuorokausittain tyhjän päiten auki eikä niitä katsota. Vastaanottimien käyttöasteet eivät kerro todellisia katsojalukuja. Ylen kertomat "katsojaluvut ovatkin toisin sanoen tuulesta temmattuja ja valheellisia.

Ylen mitättömän pienipalkkaiset duunarit kohentelevat mitättömiä itsetuntojaan veistelemällä toisistaan kuvitteellisia mm. ilmaiseen nettiportaali Wikipediaan http://artonyberg.blogspot.com ja järjestävät itse kutomiaan "kilpailuja" mm. Prix Europa ja Prix Italia, jonka tuomaristoissa on päättämässä Ylen omat edustajat ja päättävät tietysti itse kabinettien savuisissa ja konjakintuoksuisissa hämyissä ohjelmansa eduksi.

Urheiluliitot- ja järjestöt ottavat myös kaiken irti Ylestä mainosvälineenä. Ylen "urheilutoimittajat" manipuloivat urheilutapahtumia, johdattelevat ja laittavat sanat urheilijoiden suuhun ja lantin parin reppanoiden taskuun. Ylelle tärkeää on myös puffata menneen talven lumien urheilusankareita ja kiistää täydellisesti totuus että nykypäivän kansainvälisen urheilun metodit eivät ole enää samanlaisia kuin kolme vuosikymmentä sitten.

Uutta ja lohduttavaa tietoa on myös se että Yle pilkotaan lähivuosina, hyvinkin nopeasti. Asia hoidetaan sisäpiirin tietojen mukaan ulkopoliittisesti. Ja Pasilan mielenterveyden ongelmajätelaitos kutistuu kokoon että sen entisen paksumahaiset pamput vetävät jo nyt herneitä neniinsä.

Niin, Jungnerin lahja Ylelle vielä. Työntekijöille ilmainen puurolautasellinen aamuvuorolaisille ja omena yövuorolaisille.Lupaakohan Kivinen paremmin?

Myös yli satatuhatta kansalaista ei voi olla väärässä:
http://www.facebook.com/group.php?gid=282001975149

Katso myös tämä:
http://www.mattironka.blogspot.com/
3121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kukas se taas puffasi Soinia. Voisi lyödä vetoa että pasilanmäen oma manne on klo 18 lukemassa taas mainosloitsujaan. Kanava oli siis TV1

Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta.

Ylen uutisten seuraajat ovat tutustuneet Yleisiin Ylen blondeihin myös ruudussa. Marjo Rein on iän rasittama ja vaihdevuosista kärsivä nainen joka lukee Ylen uutisia yleissivistyksen puuttuessa. Maakuntaradion tasoinen kuuluttaja on päässyt pestiinsä tieltä jota emme paljasta tässä artikkelissa. Rein on kollegoittensa tavoin löytänyt myös suomenkielisestä wikipediasta itselleen oivan mainospaikan. Ainoastaan artikkelin merkitys ja tarkoitus puuttuu. Marjo Rein on tullut tutuksi myös hyväuskoisuudestaan. Joulukuussa Rein mainosti SPR:n arkkikonnaa, viikko sen jälkeen oli vuorossa eräs elokuva-alan huijariporukka. Mistä se johtuu että kaikista lieroimmat löytävät mediasta ne heikkohipiäisimmät toimittajat joille syöttää pajunköytensä.
Tarkastelteassa Marjo Reinin taustoja selviää että hän käyttää runsaasti meikkiä karkoittaaksen iän mukana tuomia arpia. Kun Rein on ilman meikkiä karkuun juoksee pikkupojatkin. Yksityiselämän puolelta on merkintöjä Olli Ahvenlahti nimisestä miehestä, tarkemmin sanottuna Puppe. Mitenkäs muuten Marjo virnistäisi ruudussa kuin seksuaalisesta tasapainottomuudesta. Luotettavat tahot Ylen sisältä kertovat myös Reinin pakkomielteistä joita emme käsittele tässä artikkelissa enempää.

Äänestä

Yle ohjailee vaalimainontaa. Ylen puupäät elävät illusioissaan ja yrittävät ohjailla katselijoita. Surullisen naurettavaa.

Äänestä

Näinhän se on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokkaripaskikainen kirjoitti:

http://yle-yleisradio.blogspot.com/

lauantai 20. marraskuuta 2010
Yle "niin tuulenhuuhtomaa"
Suomen Yleisradio eli Yle on osoitus järjen köyhyydestä.
Yle puhaltaa usemman taaajuuden ja kanavan voimalla.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet kysymyksen
tarvitsemmeko enää Yleä. Siinä kokonaisuudessa kuin se on. Ylen kanavista mainittava osa on nimittäin taloudellisesti kannattamattomia. Yle on sekava ja byrokraattinen laitos joka on järjenkäytön suhteen ristiriidassa jopa itsensä kanssa. Yle on kuin kahden kerroksen väkeä. Alakerran amatöörit käyttävät ajattelutoimintaan anusta ja yläkerran väki jolla on vielä järjenrippeitä jäljellä, heidän aika menee alakerran tuulenhuuhtomien perseiden pyyhkimiseen. Laki kieltää lisäksi Yleltä mainostamisen mutta Ylepä on piilottanut mainokset ohjelmiensa kerroksiin sekä uutisiin. Parhaiten tämän havaitsee aina vaalien alla.

Mitä Yle sanoo? Yle valehtelee jopa pääuutisensa ja täyttää ruudun urheilulla koska urheilu-ohjelmien teko on edullisinta vai luulitteko että kommunistinen kolhola ihan helmiä sioille alkaa syöttämään, lisäksi Yle kärsii sanktioita tekijänoikeusrikkomuksista, ja johan Mikael Jungnerikin antoi esimerkkiä miten pöllitään Frankie G to Hollywoodin tuotantoa, siis se sama Jungner joka salasi kaikki vuodet totuuden eli sen että Ylen talous onkin kuralla ja yritti vielä keinotella tilinpäätöstiedot näyttämään plussaa kunnes sai potkut persuksille ja pestin SDP:n konttorirotaksi.Kysymyksessä on todellakin se sama Jungner joka ennen lähtöään teetti itselleen ilmaisen ja sikakalliin vaalimainoskampanjansa Ylen piikkiin.

Niin ja muuta mätää Yleltä? Yle yrittää kunnostautua uuden toimitusjohtajansa luotsaamana, vaikka jannu ei ole tähän asti kyennyt muuhun kuin elvistelemään hävyttömän liioitellulla palkallaan. Uuden tj:n valtakauden mätiä hedelmiä alkaa näkyä myös ruudussakin esim tökeröstä puoli seitsemän ohjelmasta alkaen ja täysin väärillä henkilövalinnoilla Uutisvuoto- nimiseen typeryyteen.

Kiviseltä puuttuu jämäkkyys sekä konkreettisuus eikä sitä häneltä voi vaatiakaan hänen taustansa perusteella. Kivisen viulut maksamme me veronmaksajat, sinä ja minä, yhden maan historian suurimpiin lukeutuvan valtion monopolin saattohoidosta tulevaisuudessa.

Niin se Ylen sanominen? tuulesta temmattua puutaheinää ja ruutun täytettä. Yleä "avustaa" kylähullut amatöörit kertakäyttökameroilla kuvaamillaan laaduttomilla kuvilla kulmiltaan. Samaan tapaan kuin kansalaiset lähettelevät kännykkäkameroilla otettuja kuvia ilmaisjakelulehtiin. Yle profiloi ohjelmansa keskiluokkaisen väestön eli kansankielellä laatutiedottomien tyhmien aasien perusteella joilla on ihan sama mitä televisiosta tulee kunhan masiina on päällä. Ylellä ei ole laatuvelvoitteita ohjelmiensa suhteen niinkuin MTV3:lla jonka on pidettävä laatutasoa yllä mainostajiensa takia.

Yle tuhlaa tuhottomasti. Esimerkiksi lyhyen tuotantoon jonka voisi suorittaa yksi ammattilainen käsivarakuvauksella tunnissa, sellaiseen Yle tarvitsee kokonaisen kuorma-autollisen kuvauskalustoa päiväksi ja usemman henkilön ruokatunteineen.

Yle laskee katsojalukunsa sen perusteella mikä taajuus milloinkin on auki. Välittämättä että lukema ei olisikaan realistinen sillä prosentuaalisesti talouksista vastaanottimet on vuorokausittain tyhjän päiten auki eikä niitä katsota. Vastaanottimien käyttöasteet eivät kerro todellisia katsojalukuja. Ylen kertomat "katsojaluvut ovatkin toisin sanoen tuulesta temmattuja ja valheellisia.

Ylen mitättömän pienipalkkaiset duunarit kohentelevat mitättömiä itsetuntojaan veistelemällä toisistaan kuvitteellisia mm. ilmaiseen nettiportaali Wikipediaan http://artonyberg.blogspot.com ja järjestävät itse kutomiaan "kilpailuja" mm. Prix Europa ja Prix Italia, jonka tuomaristoissa on päättämässä Ylen omat edustajat ja päättävät tietysti itse kabinettien savuisissa ja konjakintuoksuisissa hämyissä ohjelmansa eduksi.

Urheiluliitot- ja järjestöt ottavat myös kaiken irti Ylestä mainosvälineenä. Ylen "urheilutoimittajat" manipuloivat urheilutapahtumia, johdattelevat ja laittavat sanat urheilijoiden suuhun ja lantin parin reppanoiden taskuun. Ylelle tärkeää on myös puffata menneen talven lumien urheilusankareita ja kiistää täydellisesti totuus että nykypäivän kansainvälisen urheilun metodit eivät ole enää samanlaisia kuin kolme vuosikymmentä sitten.

Uutta ja lohduttavaa tietoa on myös se että Yle pilkotaan lähivuosina, hyvinkin nopeasti. Asia hoidetaan sisäpiirin tietojen mukaan ulkopoliittisesti. Ja Pasilan mielenterveyden ongelmajätelaitos kutistuu kokoon että sen entisen paksumahaiset pamput vetävät jo nyt herneitä neniinsä.

Niin, Jungnerin lahja Ylelle vielä. Työntekijöille ilmainen puurolautasellinen aamuvuorolaisille ja omena yövuorolaisille.Lupaakohan Kivinen paremmin?

Myös yli satatuhatta kansalaista ei voi olla väärässä:
http://www.facebook.com/group.php?gid=282001975149

Katso myös tämä:
http://www.mattironka.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu