Vuosi sitten avasin uuden oven ja astuin minulle tuntemattomaan maailmaan. Vaihdoin liikelounaat ja neuvottelut 60-vuotiaana vapaa-aikaan. Oman yritykseni viimeinen tase takasi minulle taloudellisesti huolettoman ja riippumattoman tulevaisuuden. Vihdoinkin minulla olisi aikaa rakkaille harrastuksilleni, golffille, prätkälle, lenkkeilylle ja kokkaamiselle.
Pian kuitenkin huomasin, että kaikella, menestykselläkin, on hintansa. Yrittäminen ja bisneksen teko olivat huomaamatta muuttuneet elämäni tarkoitukseksi, olin etääntynyt lapsistani ja muista läheisistäni, olin tietämättäni purkanut sosiaalisen verkon ympäriltäni ja työelämästä irtaannuttua huomasin pian olevani kahden yksinäisyyteni kanssa.
Lapsenlapseni ovat tällä hetkellä minun ainoat oikeasti aidot ja pyyteettömät ihmissuhteeni. He täyttävät minut lämmöllä ja rakkaudella, mutta he ovat kaikki hyvin kaukana, niin peniä vielä ja tiedän, etten saa takertua heihin, vain nauttia hetkistä , jotka minulle annetaan heidän kanssaan
Luoja ei ole lahjonut minua puoleensavetävällä ulkonäöllä, itseasiassa en haluaisi katsoa itseäni peilistä edes partaa ajellessani. 180 senttinen kroppani on pysynyt alle 80 kiloisena , mutta naama on kuin petolinnun pesästä kopioitu ja tunnen olevani ilmestys, joka hukkuu auttamattomasti taustaansa vaikka pukeudun hyvin ja huolehdin itsestäni kaikin puolin moitteettomasti. Tuoksun CalvinClein Eternitylle, avaan naisille ovet ja tarjoan apuani jos näen sitä tarvitsevia, tuntemattomillekin, siitä huolimatta kannan niskassani näkymättömyyden kaapua
Mistä hakisin itselleni seuraa?? Bingosta vai senioreiden kuntopiireistä, itseään surkuttelevista vertaisryhmistä vaiko deittipalstoilta. Harrastusteni parissa tapaan paljon ihmisiä kesäisin, useimmiten mukavia, mutta kun kahvitauko prätkäreissulla on päättynyt, heippaamme ja toivottelemme hyvät jatkot. Golf-kierroksen 18-lipulla usein kuulen olleeni mukavaa peliseuraa, toivottavasti törmäillään, hauskaa kesää.
Lenkillä pysähdyn usein jutustelemaan ”koirankusettajien kanssa” enimmäkseen mukavien sellaisten ja jatkaessani matkaa toivottelen onnea koiran suolistomatojen hoidon kanssa, moro ja hyvää jatkoa
Minussa asuu ilo ja kiitollisuus koska olen raitistunut 25 vuotta sitten, mutta syvälle minuun on pesiytynyt surumielisyys, kuin tunteiden huiput olisi leikattu pois. En kuitenkaan tunnista itsessäni masentuneisuutta, vaan lähinnä slaavilaisperäistä melankoliaa, joka laittaa etsimään levyhyllystä ihan tietynlaista musiikkia ”tunnelman säilyttämiseksi”
Olen saavuttanut elämässäni lähes kaiken tavoittelemisen arvoisen, mitä tulee materiaan, mutta se ei enää riitä!!!!!
Nyt, ehkä aivan liian myöhään, haluaisin vierelleni IHMISEN, joka puhuu ja kuuntelee, koskettaa sieluani, viipyy aamiaiselle ja seuraavaan iltaan, niin, että uskallan ummistaa silmäni pelkäämättä hänen katoavan.
Tähän nälkään avasin ensimmäisen kerran Thai-paikan oven. Ystävällinen hymy ja lämmin tervetulotoivotus, ne saivat minut jäämään ja tulemaan toistekin
Tiedän, että nämä Thai-naiset/tytöt tekevät tätä vain työkseen ja, että raha on ainoa mittari, jolla tämänkin liiketoiminnan onnistumista voidaan mitata.
Työ, jota nämä Thai-tytöt tekevät, ei varmasti ole maailman helpoin fyysisesti eikä henkisesti, mutta aina he jaksavat hymyillä ja kuunnella. Ihmiskäden kosketus ja lämpö… niitä minä tulen tänne hakemaan ja saamaan.
Usein otan vain hieronnan, joskus olen pyytänyt heitä vain tulemaan kainaloon ja olemaan hiljaa, joskus harrastamme toistemme hyväilyä, joskus se päätyy seksiin, joskus ei, mutta se ei ole tuloni päätarkoitus.
Pienen hetken voin olla ihmisen lähellä, se on heidät työtään ja minä maksan siitä mielelläni, annan tippiä ja saan suukon ja vahvan halauksen, tiedän tulevani taas viikon tai kahden kuluttua, sitten kun ikävä on niin kova, että haluan ostaa sille toisen kantajan.
Pian kuitenkin huomasin, että kaikella, menestykselläkin, on hintansa. Yrittäminen ja bisneksen teko olivat huomaamatta muuttuneet elämäni tarkoitukseksi, olin etääntynyt lapsistani ja muista läheisistäni, olin tietämättäni purkanut sosiaalisen verkon ympäriltäni ja työelämästä irtaannuttua huomasin pian olevani kahden yksinäisyyteni kanssa.
Lapsenlapseni ovat tällä hetkellä minun ainoat oikeasti aidot ja pyyteettömät ihmissuhteeni. He täyttävät minut lämmöllä ja rakkaudella, mutta he ovat kaikki hyvin kaukana, niin peniä vielä ja tiedän, etten saa takertua heihin, vain nauttia hetkistä , jotka minulle annetaan heidän kanssaan
Luoja ei ole lahjonut minua puoleensavetävällä ulkonäöllä, itseasiassa en haluaisi katsoa itseäni peilistä edes partaa ajellessani. 180 senttinen kroppani on pysynyt alle 80 kiloisena , mutta naama on kuin petolinnun pesästä kopioitu ja tunnen olevani ilmestys, joka hukkuu auttamattomasti taustaansa vaikka pukeudun hyvin ja huolehdin itsestäni kaikin puolin moitteettomasti. Tuoksun CalvinClein Eternitylle, avaan naisille ovet ja tarjoan apuani jos näen sitä tarvitsevia, tuntemattomillekin, siitä huolimatta kannan niskassani näkymättömyyden kaapua
Mistä hakisin itselleni seuraa?? Bingosta vai senioreiden kuntopiireistä, itseään surkuttelevista vertaisryhmistä vaiko deittipalstoilta. Harrastusteni parissa tapaan paljon ihmisiä kesäisin, useimmiten mukavia, mutta kun kahvitauko prätkäreissulla on päättynyt, heippaamme ja toivottelemme hyvät jatkot. Golf-kierroksen 18-lipulla usein kuulen olleeni mukavaa peliseuraa, toivottavasti törmäillään, hauskaa kesää.
Lenkillä pysähdyn usein jutustelemaan ”koirankusettajien kanssa” enimmäkseen mukavien sellaisten ja jatkaessani matkaa toivottelen onnea koiran suolistomatojen hoidon kanssa, moro ja hyvää jatkoa
Minussa asuu ilo ja kiitollisuus koska olen raitistunut 25 vuotta sitten, mutta syvälle minuun on pesiytynyt surumielisyys, kuin tunteiden huiput olisi leikattu pois. En kuitenkaan tunnista itsessäni masentuneisuutta, vaan lähinnä slaavilaisperäistä melankoliaa, joka laittaa etsimään levyhyllystä ihan tietynlaista musiikkia ”tunnelman säilyttämiseksi”
Olen saavuttanut elämässäni lähes kaiken tavoittelemisen arvoisen, mitä tulee materiaan, mutta se ei enää riitä!!!!!
Nyt, ehkä aivan liian myöhään, haluaisin vierelleni IHMISEN, joka puhuu ja kuuntelee, koskettaa sieluani, viipyy aamiaiselle ja seuraavaan iltaan, niin, että uskallan ummistaa silmäni pelkäämättä hänen katoavan.
Tähän nälkään avasin ensimmäisen kerran Thai-paikan oven. Ystävällinen hymy ja lämmin tervetulotoivotus, ne saivat minut jäämään ja tulemaan toistekin
Tiedän, että nämä Thai-naiset/tytöt tekevät tätä vain työkseen ja, että raha on ainoa mittari, jolla tämänkin liiketoiminnan onnistumista voidaan mitata.
Työ, jota nämä Thai-tytöt tekevät, ei varmasti ole maailman helpoin fyysisesti eikä henkisesti, mutta aina he jaksavat hymyillä ja kuunnella. Ihmiskäden kosketus ja lämpö… niitä minä tulen tänne hakemaan ja saamaan.
Usein otan vain hieronnan, joskus olen pyytänyt heitä vain tulemaan kainaloon ja olemaan hiljaa, joskus harrastamme toistemme hyväilyä, joskus se päätyy seksiin, joskus ei, mutta se ei ole tuloni päätarkoitus.
Pienen hetken voin olla ihmisen lähellä, se on heidät työtään ja minä maksan siitä mielelläni, annan tippiä ja saan suukon ja vahvan halauksen, tiedän tulevani taas viikon tai kahden kuluttua, sitten kun ikävä on niin kova, että haluan ostaa sille toisen kantajan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä hyvä mies lyö kättäsi paskaan ! Sellaisina taikkuhuorat tunnetaan niin
Suomessa kuin Thaimaassa. Tautisina joka pojan reikinä.
Jotta saisit sisäiselle melankoliallesi vastausta, suosittelen venakkoa.
Heissä on oppineita, akateemisia, venäläisissä naisissa on hiljaista
sisäistä rauhaa ja estetiikkaa, mikä ajaa mennentullen maksullisen ja oppimattoman taikkuhoron ohitse. Niillehän tärkein on raha.
Tiedän, että tulet venakon kanssa onnelliseksi, kun suomalainen nainen
ei sinua kelpuuta.
Venakot ovat alle kaiken arvostelun!!
Suosi suomalaista!
Koskettava kirjoitus. Vastaan oman mieleni mukaan ja toivon, että en loukkaa sinua. Ensinnäkin en usko, että ulkonäkö voi olla kenelleäkään niin pielessä, että kumppanin löytäminen olisi siitä kiinni, jos niin olisi, ei tämä tellus olisi näin ylikansoitettu, joten unohda naamasi murehtiminen. Naisena voin sanoa, että minusta mies, joka on siisti ja pukeutuu tyylikkäästi on yleensä myös miellyttävä. Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin se henkinen puoli.
Harrastuksesi, golf (itse lajiin hieman tutustuneena) on jokseenkin pinnallinen. (Tämä ei tarkoita, että se ei olisi hauskaa!) Kyseisen lajin pariin hakeutuvat usein taloudellisesti kohtuullisen hyvin menestyvät ja työelämässään loistavat ihmiset, jotka kilvan taputtavat toisiaan selkään. Kiva kun on mukavaa, mutta sitähän elämä ei vain aina ole. Viiniä, juustoja, suolakeksejä ja kevyttä keskustelua! On vakaviakin asioita.
Äläkä ihmeessä mene bingoon, tuskin sieltä mitään löytäisitkään. Etkö voisi etsiä itsellesi sellaisen harrastuksen, jossa olisi mahdollista porautua hieman pintaa syvemmälle. Sellaisen parista voisit ehkä helpommin löytää kumppanin itsellesi. Eikä kai deittipalstankaan avulla etsiminen nyt niin huono ajatus ole...
Mukavaa, että thaitytöt ovat osanneet helpottaa yksinäisyytesi tunnetta. En sanoisi, että tämä on aivan tuiki tavallinen työ, mutta tottahan se on, että rahasta tätäkin tehdään. Palveluntarjoajalle tunteiden sekottaminen työhönsä voisi aika hankalaa. (Mieti mitä siitä voisi seurata työntekijälle/asiakkaalle.) Parhaita asiakkaita kuitenkin ovat yleensä vakituiset asiakkaat ja asiakas on se jonka toiveita me toteutamme. Ei ole tavatonta, että se voi olla vain jutustelua joskus jopa ruoanlaittoa :) Etnisellä taustalla ei liene niin suurta merkitystä kuin edelliset nimimerkit antavat ymmärtää. Asiakaspalveluasenne ratkaisee.
Hyvää kevättä ja onnea aamupalapöytäseuran hakuun.
Kiitos Pusi ja Hali.
Vaistoan sisimmästäsi suuren inhimillisen viisauden, lämmön ja sielukkuuden, kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia aikamme kovuuden ja kiireen pinnallisuuteen piiskaamissa ihmisissä.
Hyvä Pusi ja Hali, et millään tapaa loukannut minua kirjoituksellasi, päinvastoin.
Sinussa asuvat lempeä empaattisuus on piirre, jonka saa syntymälähjana tai sitten ei, sitä ei voi opetella. Älä ikinä muutu, minuun se ainakin vetoaa aina tunteita liikuttavalla tavalla tuoden minustakin esiin oman pehmeän puoleni. Jos tietäisin missä olet, lähtisin tulemaan heti!!!!
Business on business, tiedämme sen molemmat. Menestyminen ja pinnallapysyminen edellyttävät aina työn ja tunteiden erottamisen, kuten mainitsit. Olen kuitenkin aina peräänkuuluttanut inhimillisyyttä ja välittämisen merkitystä myös liike-elämässä, koskee se sitten omaa henkilökuntaa, asiakkaita tai yhteistyöpartnereita.
Sinulla tämä kaikki on varmasti täysin hallinnassa ja vastoin yleistä käsitystä ammattisi harjoittajista, Sinä olet kyennyt pitämään sielusi puhtaana ja olet vahvasti sinut itsesi kanssa, tasapainossa elämäsi suhteen. Ihailen Sinua.
Luettuani viestisi palasin omaani ja haluan hiukan tarkentaa sitä. Ei elämäni nyt ihan kuvatun kaltaista ole. Loppujen lopuksi voin ihan hyvin, luovuttaja en ole eikä luuseria minusta saa tekemälläkään. Jos olisin jotenkin epätoivoinen katselisin vitriinistä Tuksu Tukiaisen kuvaa, mutta ei sitä siellä ainakaan vielä ole Lasteni ja lastenlasteni kuvia häpäisemässä.
Ja mitä tulee ulkonäkööni, viestini se kohta taisi mennä hiukan provon puolelle. Uskoakseni mahdun ihan hyvin keskiverto-toleransseihin. Kyllä se on niin, että minä itse teen itsestäni näkymättömän vaikka olen ruumiinrakenteeltani varsin ”raamikas” ja ennen kaikkea täysin terve.
Tunteiden sekoittaminen ”terapiasessioihini”, niistä varoitit ja ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Itse olen nyt hiukan solmussa asian kaanssa.
3-4 ensimmäistä kertaa käydessäni, halusin vain hierontaa ja siinä lomassa varsin virkistäviä ja kipeitäkin keskusteluja. Hän (35 v siro ja kaunis Thai) ihmetteli suuresti erilaisuuttani keskivertoasiakkaiden suhteen.
Tulen Hänen luokseen aina parta ajeltuna suoraa suihkusta, siististi pukeutuneena enkä halunnut "handjob tai sex".
Kerroin Hänelle, etten halua ”only fuck like animals, becouse if I want to do it…., I want to make love” Muutaman hieronnan jälkeen Hän ehdotti, että jäisin kahville. Oma-aloitteisesti hän antoi henkilökohtaisen puhelinnumeronsa ja sanoi minun voivan aina soittaa Hänelle, milloin tahansa paitsi ei viikonloppuisin.
Tietenkin hiveli vanhan yksinäisen miehen itsetuntoa, vaikka ymmärrän asetelman mahdottomuuden aivan oivallisesti.
Ikäero, heillä kova kilpailu asiakkaista, vakiasiakassuhteiden luominen, mainonta ja markkinointi jne, mutta siitä huolimatta olin enemmän kuin yllättynyt saatuani häneltä muutaman päivän kuluttua tekstiviestin, lämpimän sellaisen.
Seuraavan kerran (1-2) viikon kuluttua menin jälleen Hänen luokseen. Hieronnan jälkeen Hän sanoi haluavansa antaa minulle lahjan. Ilmaisen. Hän poistui hierontatilasta ja palasi hetken kuluttua ilman vaatteita…… toivuttuani en tiennyt olenko elossa vai kuollut, olenko taivaassa vai helvetissä, mutta sen takaan, että olin sekaisin
Tässä vaiheessa astuu kuvaan varoittamasi tunteet. Hän sanoo, vakituisesta parisuhteestaan huolimatta, pitävänsä minusta enemmän kuin on oikein ja sopivaa.
Saan häneltä tekstareita, joissa Hän kertoo odottavansa ja kaipaavansa minua. Vastaan Hänelle aina kohteliaasti, innostamatta Häntä millään tapaa enempään ja lupaan tulla heti kun siihen on mahdollisuus.
Oma tunnemaailmani on nyt myös hiukan hakusessa ja sen vuoksi en ole käynyt Hänen (enkä muidenkaan) luonaan vähään aikaan syyttäen kiireitäni. Kiitän hiljaa mielessäni kevään tuloa, kaivan esiin prätkän ja golfkamat (pinnalliset….ihan kuin oikein kommentoit), alan tonkia puutarhaa ja maalaan talon. Ja ensimmäiseksi menen katsomaan lätkämatsia, jossa kova suomalainen mies voi halata, itkeä ja vapaasti näyttää tunteensa.
Elämänkokemukseeni luottaen uskon, ettei tämä tyttö ole kuitenkaan mikään ”onnenonkija” koska olen ymmärtänyt hänen elävän varsin tyydyttävässä parisuhteessa jo viidettä vuotta. Minä itse, vanha konkari kaikki tunnemaailman skaalat kokeneena, selviän, mutta mikä on nyt oikea tapa edetä??? en tiedä.
Hyvä Pusi ja Hali, Sinä viisas ja lempeä nainen, kerro pikaisesti kuinka menettelen. Tai lähden tulemaan luoksesi !!!!!
:) Voisin kai vain piirtää riveittäin hymiöitä, koska vastauksesi oli aloitustakin hellyttävämpi ja kuvauksesi Hänestä romanttinen.
Vakavaksi minut vetää se, että en osaa sanoa mitä tekisit.
Kun mietit kevättä, prätkää, golfia ja kaikkea muuta tunnet kiitollisuutta siitä. Siksikö että ehkäpä unohtaisit Hänet? Olisiko se hyvä asia? Haluaisitko niin tapahtuvan? Mitä seuraa jos niin tapahtuu. Elämäsi jatkuisi ehkä varmana ja muuttumattomana. Et joutuisi ottamaan askelta tuntemattomaan. Ei epävarmuutta. Ei ikäeroa, ei ympäristön kysymyksiä, ei ennakkoluuloja?
Osa minustakin tuntee epävarmuutta. Ei siksi, että kokisin Hänet epäluotettavaksi, vaan siksi, että rakkaus on aina riksi. Siitä ei voi kukaan etukäteen sanoa kannattaako se ottaa vai ei. Epätietoisuus vastarakkauden varmuudesta, epätietoisuus suhteen onnistumisesta.
Toisaalta, voihan olla, että elämääsi muuttaakin jokin muu kuin sinä itse. Äkkiä ja varoittamatta. Entä jos kävisi niin, että et voisi enää tavata Häntä?
Olet tähänastisen elämäsi summa. Se on viisaus josta sinun on ammennettava vastauksesi. (Minä haluan uskoa Hänen vilpittömyyteensä.)
Kaikkea hyvää Sinulle ja Hänelle.