YK on hidas hoitamaan maailman kriisipesäkkeitä tarpeeksi nopesti ja oikeudenmukaisesti.
YK:lla olisi OLTAVA OIKEUS lähettää kriittisille paikoille arvioijia seuraamaan maan tapahtumia ennenkuin pahempaa tapahtuu.
Silti nykyään saatuaan huonoja tietoja eli tietoja ihmisoikeusloukkauksista, diplomaatit alkavat kiistelemään keskenään osapuolten oikeuksista ja pahin tapahtuu eli ihmisiä alkaa kuolla, kun neuvottelut ovat vasta alkutekijöissään.
Siksi YK:n tehtävänä on usein ollut vain tarkkailla ja kerätä tietoja kansanmurhista.
YK:ssa pitäisi lähettää kriisipesäkkeisiin heti rauhanturvajoukkoja ennen diplomaattisia neuvotteluja, eikä tehtyjä rauhanturvajoukkojen siirtoja tarvitsisi perustella kenellekään jälkikäteen.
Diplomaattien tärkeimmäksi tehtäväksi tulisi neuvotella keskenään ja perustella syyt, miksi rauhanturvajoukot olisi syytä vetää pois kriisipesäkkeestä.
Rauhanturvajoukot maassa kuin maassa olisivat itsestäänselvyys.
Ainoa epäselvyys jälkikäteen tulisi koskea sitä, pitäisikö rauhanturvajoukkoja vähentää ja lopulta vetää pois maasta.
Konfliktitilanteisiin reagoitaisiin nopeasti rauhanturvajoukkojen siirrolla, ja itse neuvottelut kestäisivät koko prosessin ajan niin pitkään kuin olisi tarvetta.
Näin YK:n toiminta lähestyisi vastaamaan Yk:n perustamisen alkuperäistä ajatusta, ja sen seurauksena yhä useampi ihmishenki säästyisi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nopea toiminta on ihmishenkiä säästävää. Suomea ei nyt sitten kutsuttu 40:nen maan Libya-kokoukseen. Silloin kun päätöksiä liittouman toimiin tarvittiin nopeasti Halonen oli mykkä. Nyt kun operaatio saatiin vain pienin viivytyksin sujumaan ja Naton komentoon ja koska se on YK -operaatio Halonen hyväksyykin Naton. On ehkä pakkokin mikäli havittelee YK:n korkeaa virkaa. Afrikan korruptoituneilta heimopäälliköiltä tukea YK -virkaan voi tullakin kas heille kun kelpaa kyllä avustukset mutta ei YK:n väliintulo siinä tapauksessa että heillä on kahnauksia alamaistensa kanssa.
Koska YK on vain kansainvälisen korruption naurettava etujärjestö,ei meidän ajaton
ja rahaton Rakkauden jumala tarvi sitä nyt eikä tulevaisuudessa.Piste.