Vaaleissamme on kysymys Suomen lakkauttamisesta. Se on jo laitettu perustuslakiin joka ratifioidaan vaalien jälkeen jos isot puolueet saavat voiton vaaleissa.
Silloin menetämme myös täysin kontrollin suunnattoman suuresta, jopa tuhansien miljardien arvoisesta makean veden varannostamme.
Koska nykypuolueet haluavat nylkeä maamme rikkaiden rahoittajiensa iloksi, on riski että jo nyt öljyn tynnyrihintaa arvokkaampi makea vetemme menetetään kokonaan kansainvälisille yhtiöille.
nykypuolueet pitävät tahallaan kunnat kurimuksessa, jotta joutuvat myymään laitoksiaan. Sähkölaitoksia on jo mennyt ulkomaisille pelureille jotka sitten nostavat hintoja, siis voittojaan satumaisille tasoille. Seuraavaksi alkavat vesilaitoksiemme myynnit?? Samalla menevät mm. pohjavesien myynnistä tulevat voitot suoraan pelureiden taskuihin, ohi kansan. Sitten olemme uusi Zimbabwe tai Somalia.
Jos painajainen toteutuu, eli aletaan myydä vesilaitoksiamme yksityisille kasinopelureille, tulee veden hinta pomppaamaan stratosfääriin.
Ennustan tämän siltä pohjalta mitä on tapahtunut lannoitteiden, sähkön ja katsastusten hinnoille ulkomaille "lahjoittamisen" jälkeen.
Nämä rikkaat ostivat pilkkahintaan nämä meiltä pois, ja he myös ovat EU:n takana lobbaamassa jotta mahdollisimman lisääntymiskykyistä porukkaa lappaa suomeenkin näitä sijoituksia rahoittamaan. Siis täytyyhän näille hankituille sijoituksille hankkia lisää käyttäjiä, jos vain mahdollista?
Siksikö kuntamme maksavat jo mamujen autohankintojamme, näiden kasinopelureiden voittojen maksimoimiseksi??
Kun nämä kokonaisten valtioiden asioita velan kautttä määräävät tahot pumppaavat maat täyteen kulutusrobotteja, tulee pulaa vaikka ruoasta ja vedestä.
Suomella olisi MAHTAVA mahdollisuus rikastua jos saisimme rikolliset pellet pois hallituksestamme, ja tilalle isänmaallista porukkaa. Nimittäin emme silloin myisi mitään vesioikeuksia ulkomaille, vaan myisimme puhtaan, uusiutuvan, veden miljardeilla vuodessa, tarvitseville tahoille.
Esimerkiksi Libyalla on öljylähteitä. Satojen miljardien eurojen edestä. Suomella on puhdasta, myyntikelpoista vettä tuhansia kertoja enemmän kuin Libyalla öljyä. Sitä paitsi se on uusiutuvaa.
Onko ihme että kansainvälinen raha on HURJAN kiinnostunut tällaisesta suunnattomasta rikkaudesta. Meiltä ollaan ottamassa tämäkin kansallisvara, ukomaisten sijoittajien voittoja pönkittämään.
Tulemmeko sallimaan että näm maanpetturimme pysyvät vallassa jatkossakin, pakottavat kunnat ahdinkoon niin että niiden on pakko myydä nämä yksityisille valtapuolueidemme salaisille rahoittajatahoille???
Kiitti nyt Riitti, tulee olla kansan näkemys asiasta. Kuku idiootti täysin kaheli hullu paskapää hunsvotti rikollinen kansanvihollinen roisto olisi niin laitoshoitoon valmis että antaisi pois rikkauden joka on satoja kertoja suurempi kuin Libyan öljyvarannot, ja sadan vuoden mittakaavassa täysin rinnastettavissa esim. Venäjän öljy- ja kaasuesiintymien arvoon!
Nyt alkaa vaalitaisto. IPU valtaan ja emme MISSÄÄN NIMESSÄ anna enää yhtään kansallisomaisuuttamme ulkomaisille vihamielisille hyökkääjille!
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/09/15/jattakaa-meille-edes-vesi/
Maksaisikohan sitä enää edes TV-lupamaksua, ne rahat menevät näköjään suomen lakkauttamispuolueille:
http://www.hs.fi/keskustelu/aihealue/Politiikka/ketju/5672588/

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä aihe on tabu. En usko että kukaan ei ole tätä lukenut, vaan ylläpidon sensuuriautomaatti pysäyttää laskurin tiettyjä sanoja sisältävien viestien kohdalla?
Täällähän nuo lukulaskurit jumittaa aina mielenkiintoisimmissa ketjuissa päivästä toiseen.
vaaliennuste ja herttainen kevätssää 17.4.
Kovaa katutappelua ja pullosadetta stadissa.Perunat nostetaan hyllylle Inarissa.
Vesivarojen yksityistäminen Boliviassa
Vuonna 1999 Bolivian hallitus myönsi 40 vuoden toimiluvan kansainväliselle Agua Del Tunari -yhtiölle, jolle uskottiin juomaveden, kasteluveden ja energian jakelu Cochabamban laaksossa. Sopimuksessa sovittiin pääasiassa seuraavasta:
– Toimiluvan kattamalla alueella olevat kaikki juomavesijärjestelmät, jotka on rakennettu paikallisin varoin, esimerkiksi vesiosuuskunnan varoin, annetaan yhteenliittymän hallintaan ilman korvausta.
– Koska hankkeen toteuttamiseen tarvittava summa oli 311 miljoonan dollarin luokkaa, sen takaisinmaksu oli määrä rahoittaa vesimaksuja korottamalla.
– Ennakoidusta 35 prosentin maksujen korotuksesta huolimatta niiden todettiin nousseen 400 prosentilla ilman että palvelut paranivat.
– Yhteenliittymän monopoli alalla varmistetaan siten, että paikallisen väestön on mahdoton hankkia juomavettä muista lähteistä.
Maaseutu- ja kaupunkiväestön vastarinnan vuoksi hallituksen täytyi antaa periksi ja yhteenliittymän oli luovuttava hankkeesta.
Tämä kannattaa ehdottamasti lukea!
Suora lainaus:
"(...) on vaadittava, että julkisissa toimissa olevat tekevät tehtävänsä niin, että jokainen kansalainen tuntee nauttivansa laillista oikeusturvaa."
(K.J. Ståhlbergin virkaanastujaispuhe 26.7.1919)
"Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."
(Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentti)
"Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuidenantamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."
(Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 125 artiklan 1 kohta [aiempi EY-sopimuksen 103 artikla])
"103 artikla (uusi 125 artikla), jonka mukaan unioni ei ole vastuussa jäsenvaltioiden veloista tai niiden muista taloudellisista sitoumuksista,
vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-183 ja SEY 103 artiklaa.
lainaus loppu
Lukekaa tuolta faktoja lisää.........
http://jugement.puheenvuoro.uusisuomi.fi/67125-2011-vaalit-tulos-riippuu-muun-ohella-kreikasta-ja-125-artiklasta