Onko aurinko jumala. Istuessani auringossa tänään mieleeni tuli ajatus että jos aurinko onkin jumala. Sehän suojelee maapalloa ja meitä koko ajan. En ole ikinä saanut sellaista lämpöä, voimaa, mielenrauhaa kun saan aina auringosta. Vaikka kuinkka yritän ymmärtää raamattua ja istuessani kirkossa, tunnen jotain syyllisyyttä ja huonoutta. Mutta kun istun auringon loisteessa, se todella tuo iloa, lämpöä ja mielenrauhaa minulle.
Aurinko
minä.elän
580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aurinko on tärkeä ihmiselle monessa mielessä. Auringon kautta maahan tuodaan energiaa, myös henkistä. Auringolla on voimaannuttavaa energiaa, jonka tunnet. Sanoisin, että olet herkkä tunnistamaan energioita ympärilläsi. Se kuuluu osana henkisyyteen heräämisessä.
Kristinusko ja uskonnot yleisesti ovat sidottuja pelkoon ja syyllisyyden tunteisiin. En yhtään ihmettele, että tunnet mitä tunnet istuessasi kirkon penkillä.
Hakeudu niihin paikkoihin ja sellaisten ihmisten pariin missä tunnet olosi hyväksi, jotka tukevat omaa energiaasi. Tunnet sen sisälläsi mikä on sinulle hyväksi ja mikä ei. Kuuntele sisäistä ääntäsi ja sen johdatusta. Siellä on vastaukset kaikkeen mitä tarvitset tietää.
Valo,
Rakkaus,
syvin olemuksemme.
Kiitos kun olet!
Kiitos että yhä enemmän ilmestyy sellaisia, jotka kannustavat luottamaan sisäiseen olemukseen ja etsimään sisältä. Toki ukoakin se löytyy, koska sisäinen ja ulkoinen on samaa henkeä. Aurinko on taivaallisen ihmisen pää ja maapallo eräs hänen vartalonsa osa. Ulkoinen auringon säteily symboloi auringon kautta tulevaa henkistä säteilyä.
Kristinuskolla on ollut maallinen vaihe, jonka aikana on eroteltu. Nyt on uusi vaihe, jonka aikana erottelua vähennetään ja uskoa puhdistetaan, koska ihmiset ovat jotain oikeasti kokeneet, eivät luettele pelkkää ulkolukua kirjoista. Myös sakramentit saavat uudelleen voimaa kun tietoisia ihmisiä tulee papeiksi ja papittariksi.
Kristillisissä kirjoissa Tuomaan evankeliumissa olen löytänyt mestarin kädenjälkeä, ja hitusia on myös jäljellä virallisessa raamatussakin, esim. Vuorisaarna. Vuorisaarna tosin on tunnettu jo enne Raamattua, joten ei voi tarkalleen sanoa, kuka sen on kirjoittanut. Joku tietäväinen kutenkin.
Nyt on sydämen aika. Niinkuin Issa (Jeshua, Jeesus) sanoi, niin ottakaa rakkaus sydämeenne pelkän pään rakkauden sijasta. Sydämessä tietoisuus on pysyvää, pelkästään päässä ollessaan se on haihtuvaa.
En kylläkään saa juuri energiaa "valoisista" ihmisistä. Sit kun sitä iloisuutta ja valoisuutta on jotenki liikaa ja aina pitää ajatella positiivisesti, se jotenki on ihan sama ku liika negatiivisuus. Mut sit kun sen aidon ihmisen kohtaa, sen huomaa heti ja kyllähän sitä voimaa saa iihan kummasti vaan siitä, että ihminen on aito ja ajattelee asioita sydämellä. Kun on vaan samalla aaltopituudella. En mä oikein mihinkään jumalaan usko. Tai sit mä uskon kaikkiin jumaliin, jotka on yksi jumala. Jotenki ahdistaa tää kaikki jakautuminen eri uskontoihin. Riidat, sodat niitten takia. Eikö, jos on olemassa jumala, ei kai se anna sotia ja tapella hänen puolestaan/ takiaan. Jos ihmisellä on sisällään jumala, tuntemus jumalasta, ei kai se lähde tappelemaan.
Mut juuri noin
Valo, rakkaus, syvin olemuksemme, kiitos kun olet olemassa
Ei ole jumala vaikka sol invictus (voittoisa aurinkokultti) ja sitä seurannut kristiusko isä aurikoisineen ja aurinko poikineen(jeesus) niin uskottelee.
Aurinko on kuumaakin kuumempi piste taivaalla ei muuta.
Henkinen Keskusaurinko, joka antaa olemisen.