Olen tässä harkitsemassa yrityksen perustamista ihan sivuansioden tekemistä varten. Kyseessä on tietyntyypinen kehitys/asiantuntija työ, jota ei välttämättä ole kuukausiin/vuosiin mutta yritys pitäisi olla jotta homma toimisi. Mitä kuluja esimerkiksi toiminimestä on jos vuoden aikana teen vaikka 1-5 työpäivää ja laskutan 1000-4000 eur vuodessa. Esimerkiksi niin että tulot kohdistuvat kahdelle perättäiselle kuulle. Muulla osaa vuotta ei tule tuloja lainkaan. eli mitä kuluja syntyy muissa kuissa. Nyt siis kiinnostaa lähinnä ne kulut joita syntyy vaikka tuloja ei olisi lainkaan.
Oletettavasti suurin osa firman tuloista käytetään kalustoon, joten ulos rahaa ei juurikaan tule. Tämä asihan voi muuttua mutta silloin kysymykseen liittyvä ongelma lienee vähäinen.
Oletettavasti suurin osa firman tuloista käytetään kalustoon, joten ulos rahaa ei juurikaan tule. Tämä asihan voi muuttua mutta silloin kysymykseen liittyvä ongelma lienee vähäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.