Tiededokumentti: Rotu ja älykkyys
YLE Teema klo 21.00
http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?serial=yte3033333154494c53555f30373437353838&l=f&mode=www
YLE Teema ja YLE Areena
Torstaina 31.3.2011, uusinta lauantaina 2.4.2011
Tiededokumentti: Rotu ja älykkyys
Vuonna 2007 Nobel-palkinnon voittanut biologi ja geenitutkija James Watson totesi, että monissa tutkimuksissa on todettu tummaihoisten ihmisten olevan älyllisesti tyhmempiä kuin valkoihoisten. Suomessa muutamat tiedemiehet ovat kertoneet samanlaisia mielipiteitä julkisuudessa. Tällaiset toteamukset ovat herättäneet valtavaa kohua ympäri maailmaa. Watson pyysi anteeksi sanomisiaan, mutta hänen kaikki puhetilaisuutensa Isossa-Britanniassa peruttiin, ja mies lähti häpeissään takaisin kotimaahansa Yhdysvaltoihin. Samaan aikaan kuitenkin monet äärioikeistolaiset nettisivut nostivat tiedemiehen uudeksi Galileiksi - marttyyriksi, joka joutui politiikan ja korrektiuden uhriksi. Tämä johtui siitä, että on tosiaan esitetty tutkimustuloksia, joiden mukaan eri rotujen keskimääräisten älykkyysosamäärien välillä on eroja. Mutta ovatko nämä testit puolueellisia? Voidaanko rotua pitää tosiaan tieteellisenä luokitteluna tällaisessa asiassa?
Teeman tämän viikon Tiededokumentissa Rotu ja älykkyys (Race and Intelligence: Science´s Last Taboo, Iso-Britannia 2009) pitkän linjan toimittaja Rageh Omaar yrittää selvittää, mistä tällainen väite on lähtöihin. Hän tapaa ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että eri rotujen välillä on eroja älykkyydessä, sekä heitä, jotka ovat jyrkästi tätä vastaan. Omaar kysyy juuri ne vaikeimmat kysymykset haastateltaviltaan paljastaakseen myytit asian takaa. Tuomalla omat kantansa esiin hän saa aiheeseen lisää syvyyttä ja näkökulmaa.
O: David Hickman
Juontaja: Rageh Omaar
T: Windfall Films
VR

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomen voitto rodun älyn ansiota
Torstai 3.3.2011 klo 09.53
Emeritusprofessori Tatu Vanhasen mielestä suomalaisten menestyminen Newsweekin listauksessa on geneettisistä älykkyyseroista kiinni.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030313291196_uu.shtml
http://static.iltalehti.fi/uutiset/tatuvanhanenetu0303LL_503_uu.jpg
Koko Kanavalehden artikkeli on täällä
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/3939/3696
Jos Tatu Vanhasen mielestä menestyminen on geneettisistä älykkyyseroista kiinni, niin mitenköhän herra Tatu määrittelisi poikansa Matin toilailut? Vaatii kuitenkin jonkinlaista älykkyyttä päästä pääministeriksi ja myöskin pysyä siinä tehtävässä, mutta mikä laski poika Matin älykkyyden niin alas, että sekaantui korruptioon, kertoi sadun toisensa perään ja joutui sitten eroamaan? Oliko kyseessä perimmäisen älykkyyden, eli maalaisjärjen puute?